Emotofobia = oksentamisen pelko
Yritin etsiä aiheesta jo keskustelua mutten löytänyt. Pohdinnan jälkeen uskaltauduin aloittamaan uuden.
Onko jollain emotofobia eli oksentamisen pelko? Miten hallitset sitä sen aiheuttamaa ahdistusta? Oliko joku keino päästä siitä kentien eroon kokonaan? Vai kamppailetko pelon kanssa tällä hetkellä?
mulla se alkoi viime vuoden talvella. Miksi? Sitä olen kysynyt itseltänikin, en tiedä. Olen pienen leikki-ikäisen lapsen totaaliyksinhuoltaja. Väsymystä ja stressiä ja arjen kiireitä taatusti on ja jotain mietintöjä mitä haluan tehdä ”isona”. Vaikka olen siis jo aikuinen, yli kolmekymppinen. Työasiat vähän stressaa enkä viihdy nykyisessä työssäni. Mutta muuten elämä on tasaista, on ruokaa pöydässä ja puhtaat vaatteet päällä ja koti vaikka talous ei mikään parhain olekaan. Ei siis mitään sen isompaa kriisiä tai ongelmia. Pieniä ongelmia toki löytyy. Mut se oksentamisen pelko, tai pelkään eniten et lapsi oksentaa. Pelkään et se oksentaa yöllä sänkyynsä (minkä teki viime keväänä ja selvisin siitä) tai kaupassa lattialle tai mihin sattuu osumaan, tai kylässä ollessa ruokapöytään. Välillä pelko menee ahdistuskohtaukseen saakka. Iltaisin lapsen nukkumaan mennessä pelkään et nytkö se oksentaa. Tai se vaihtaa asentoa nukkuessaan et no nyt se oksentaa. Tää pelko on välillä ihan siedettävä mut välillä en pysty syödä edes iltapalaa itse kun ahdistus ottaa vallan. Saatikka et kuulen et päiväkodissa tai jollaib tutulla on vatsatauti ni ahdistus on irti ja tekisin mitä vaan ettei tarvis viedä lasta päiväkotiin. Nyt olis viikonloppuna kyläily mihin tulee myös yks perhe kenen yks lapsi oksentanut tänään (vatsatauti) ja pelkään mennä. En halua sitä riskiä et mun lapsi sairastuis mut en keksi mitään järkevää syytä miksen mene. En haluais valehdellakaan et ollaan kipeitä kun sit ma kuitenkin työpäivä ja ihmettelee miks menen töihin silti.
lipsuin sivuraiteille. Onko siis jollain vertaistukea? Vinkkejä ketä tämän pelon ehkä voittanut miten siitä pääsi eroon tai miten oppis elää tän kans ettei ahdistus voita? Ihan mitä vaan mut ei kiitos triggeröiviä tai vähätteleviä kommentteja.
kiitos!
Eikö oikeesti kukaan muu täällä kärsi samasta vaivasta? 🥲
Minä olen jossain määrin emetofobinen, mutta fobia on onneksi suhteellisen lievä ( = ei juurikaan elämää häiritsevä) ja tulee esille hyvin eri tavalla kuin sinulla.
Minulle tekee tosi pahaa kuulla ja etenkin nähdä oksentamista (niin no, kellepä ei tekisi), mutten siltikään ajattele sitä kuin harvoin. Esimerkiksi joskus saatan ajatella, että voi ei, nyt on paljon noroa liikkeellä, mutta ahdistukseksi tilanne muuttuu vasta, kun lähipiirissä joku oireilee. Tähän riittää sekin, että vaikkapa työkeverin lapsella on ollut hiljattain oksennustauti. Silloin alan korostuneesti tarkkailemaan omaa oloani ja tulkitsen joka ikisen vatsan murahduksen alkavaksi taudiksi. Mutta en siis vaikkapa kaupassa käydessä tai bussissa istuessa mieti sitä, että joku toinen voisi oksentaa.
Enkä minä niinkään pelkään sitä jonkun muun oksentamista (niin vastenmielistä kuin se onkin) kuin oksentamisen vaikutusta itseeni. Siis pakoreaktiota, ahdistunutta ja hätääntynyttä olotilaa.
Aiheuttaako ajatus lapsen muusta sairastumisesta tai loukkaantumisesta sinussa samanlaisia pelkoja?
Hei!
kiva kun joku vastasi!
Menen suoraan kysynykseesi: muu sairastumisen pelko ei aiheuta samanlaista pelkoa/ahdistusta. Nytkin lapsi räkiksessä eikä mua se ahdista. (Harmittaa vietävästi muuten kun oli menoa tää vkloppu ja lapsen piti mennä hoitoon mutta nyt kaikki suunnitelmat peruuntui). Ehkä ihan vähän jännittää oksentaako limaa kun sellaista taipumusta lapsella on. Mutta muuten ei aiheuta mitään reaktiota itsessä jos ei perus ketutusga laske kun joutuu olee pois töistä jne.
No hyvä ettei sulla ole sen pahempana tää fobia. Toki ikävää tuokin.
mulla ollut nyt parempaa aika fobian suhteen, ei se kokonaan poissa ole ja kun töissä liikkeellä oli vatsatautia ni kyllä se vaikutti elämään mut ei se pyöri mielessä 24/7.
Moikka Hermy!
Olisiko mahdollista, että sinulla fobian taustalla on stressi? Kirjoitit ekassa viestissä olevasi yksinhuoltaja ja että arki on kiireistä, työkin hiertää. Siihen vielä päälle suuret pohdinnat omasta tulevaisuudesta. Muistelen lukeneeni, että joillekin oksentamisen pelko liittyy kontrollin menetykseen ja turvattomuuden kokemukseen. Emetofobiahan kuuluu ahdistushäiriöihin.
Jos stressi olisikin taustasyy, niin silloinhan näin maallikon järkeilyn mukaan fobia voisi helpottaa stressin vähentyessä.
Mietin joskus aikoinaan, että omalla kohdallani on aika vaikea vetää rajaa normaalin vastenmielisyyden ja fobian välillä. Pahoinvointi ja oksentaminen ovat vastenmielisiä asioita, joten niiden välttely on aivan luonnollista käyttäytymistä. Tähänhän esimerkiksi antabusreaktio perustuu. On lienee yksilöllistä, että milloin vaiva on elämää haittaava fobia.
Kiva kuulla, että sinulla on nyt parempaa aikaa fobian suhteen. Toivottavasti se helpottaa ennestään ajan myötä ja lapsen kasvaessa tai vielä mieluummin katoisi kokonaan.
moi Nótt
Voi hyvin olla että taustalla on stressiä ja stressin pahentuessa fobia pahentuu. Mulla on ihan selkeästi fobiaa, vaikuttaa elämään sen verran paljon. Esim viikko sitten oli lapsella kaverisynttärit hoplopissa (jos sul ei oo lasta/lapsia etkä tiedä ni hoplop on lasten iso jättimäinen sisäleikkipaikka) ja mua jännitti ihan vietävästi kun ”piti” viedä lapsi sinne koska paljon lapsia lääppimässä samoja pintoja joita ei desinfioida että jos se saa sieltä vatsataudin. Tiedostan kyllä että se on mun fobia enkä saa tartuttaa sitä fobiaa lapseen enkä saa kieltää lapsen iloja sen takia että mua ahdistaa vatsatauti. Vein siis lapsen sinne ja mulla oli etova olo (reagoin vatsallani jännitykseen) kun lapsen sinne vein. Mut mä vein sen sinne ja hänellä oli hauskaa ja mä selvisin pelkoni kanssa.. Samaten jos kuulen että jossain ollut vatsatautia ni välttelen sitä hyvin pitkälti, keksin valkoisia valheita jotta ei tarvi mennä sinnepaikkaan jossa vatsatautia liikkeellä (kylään, julkisiin sisäleikkipaikkoihin talvisin noroaikaan, päiväkotiin jos vatsatautiepidemia jne).
hain tk:n kautta apua ja kävin juttelee psyk.sh:n kanssa mut ei me oikeen käsitelty itse fobiaa ollenkaan. Oli kyl kiva jutella jonkun kanssa mieltäpainavista asioista mut en saanut apua siihen mihin lähdin apua hakemaan. Voin mä jutella ystävienkin kanssa niistä ns perusmurheista.
nyt tarvis la mennä kaverille päiväks kylään, jonka lapsi käy kans päiväkodissa ja siellä päiväkodissa on vatsatautia liikkeellä. Mietin jo että annan fobialle vallan ja keksin tekosyyn ettei tarvi mennä. Järki sanoo ettei se tauti sieltä niin vaan hyppää meille mut sit kuitenkin käy mielessä et mitäjos se lapsi oksentaa ku me ollaan siellä tai seuraavana yönä ni sit on jo tartunta aika varma. Ei pitäis antaa periksi mut tiedän itseni et jos mennään ni seuraavat 3vrk seuraan kaikkia ”oireita” ja kehon merkkejä et jos jommal kummal meist alkaa vatsatauti. Tiedän itsekin et hemmetin typerää mut en voi sille mitään..
Moikka Hermy!
Kuulostaa tosi kuluttavalta tuollainen fobia. Mahtavaa, että olet hakeutunut avun pariin, vaikka fobiaa siellä ei ole (vielä?) käsiteltykään. Onko sh:n kanssa puhuttu vaikkapa stressinhallintamenetelmistä, joilla voisi ahdistusta ja fobiaa hallita?