Elossa

Elossa

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 23.12.2015 klo 17:43 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 23.12.2015 klo 17:43

Mun mielestä pitäisi välillä pysähtyä ja miettiä sitä, vaikka näin joulun alla, mitä on olla elossa. Maailmankaikkeuden lait voisivat olla aivan hyvin sellaiset, että ihmis elämä ei voisi käytännössä olla mahdollista.
Jos pois suljetaan jumalat tai muut uskonnolliset hahmot, mieti kuinka onnekas olet, että pystyt puhumaan, hengittämään, tekemään erilaisia asioita ja jos olet edes vähänkin terve henkisesti ja fyysisesti olet erittäin onnekas. On se ihmis-elämä aika ihmeellinen asia. Totta kai on tiettyjä asioita joita täytyy ja on velvollisuus tehdä, mutta ne voi ajatella maksuksi siitä että ylipäätänsä pystyy elämään.
Olen itsekin ollut erittäin syvissä vesissä ja paremmassa vaiheessa ajattelin, että olen nuori ja kuolematon. Mutta nyt pitää myöntää että samaa lihaa ja verta olen kuin kaikki muutkin. En yhtään sen alempi enkä yhtään korkeampi. Liian usein ihmiset ahdistuvat työ stressistä, ihmissuhde asioista ja siitä että täytyy koko ajan kehittää itseään.
Välillä kannattaa miettiä sitä, että on ihme, että juuri sinä olet syntynyt maailmaan. Elossa olo on kaikkein tärkein, sen jälkeen tulevat vasta kaikki muu.
Hyvää Joulua!🙂

Käyttäjä arka kirjoittanut 25.12.2015 klo 07:29

Hei!
Elämä voi olla joillekin vaikeaa kärsimystä eikä elossa olosta voi iloita vaan kuoleman halu on kova. On vaikea löytää tarkoitusta elämälle jos joutuu eläkkeelle, kyllä silloin haluaa kuolla. Eikä kysymys ole mistään hetken mieleenjuolahduksesta vaan mullakin on ollu itsemurha mielessä jo neljä vuotta, siitä asti kun jouduin eläkkeelle. Ei elämän tarkoitus voi olla tämä television katselu ja lukeminen mutta kun ei muuhun pakkoajatuksilta pysty. On minulla mies ja tytär ja ainakin tähän asti olen päätellyt että heille on parempi että minä elän kuin että tekisin itsemuurhan mutta aina en ole siitä varma. Mies sanoo mielellänsä hoitavansa mua täällä kotona ja tytöllä on ainakin tähän asti mennyt koulu hyvin ja on rakastava poikaystävä. Tuo työn puuttuminen on vaan niin musertavaa ja aiheuttaa tuskaa joka sekunti, ei oikein pysty katsomaan televisiota tai lukemaan. Tänään muuten tulee Jeesus-dokumentti illalla yheksän maissa, kannattaa katsoa.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 25.12.2015 klo 19:06

Hei, Minäitse89!☺️❤️☺️ Hyvää joulua sinulle!

Herätit mienlenkiintoisen ja mielestäni tärkeän ketjun!

On ihme, että olen elossa. Olisin voinut kuolla masennukseen ja itsetuhoisuuteen. Olisin voinut kuolla synnytykseen, jos olisin elänyt 150 vuotta sitten. Voisin olla muuten kuollut sairauksiin. Elämä on ihme. Ja onni on ihme!

Olen kiitollinen elämästä ja mitä olen siltä saanut.

Elämä on ollut vaikeaa. Ja vaikeuksia on nyt ja tulee jatkossakin olemaan. Isoja vaikeuksia. Mutta nyt etsin tapaa tulkita asiat toisin, paremmin ja positiivisemmin. Ei se ole mielestäni vain "positiivista ajattelua", kuten aiemmin ajattelin. Se, miten tulkitsen jonkin asian, vaikuttaa siihen, miten reagoin siihen. Jos ajattelisin, että tyttö äsken lähtiessään hylkäsi minut - niinkuin edelleenkin meinaan ajatella -, masentuisin siitä ja ajattelisin ehkä kuolemaa. Mutta, kun ajatelen, että hän lähti muiden rakkaittensa luo, joista minäkin olen varmasti yksi, voin olla onnellinen, että hänen elämänsä on hyvin. Ja minun kuuluukin päästää hänet elämässä eteenpäin eikä sitoa itseeni. Ja nyt minun on aika olla itsekseni. Voisi kai sanoa, että yksinkin, mutta se ei tunnu pahalta. Kyse on asioille antamastani merkityksestä. En ehkä masennu seuraavan kerran ainakaan niin pahasti, jos voin ajatella toisin kuin mitä olen tähän asti ajatellut. Sitä toivon. Ja sekin on ihme.

Ja se, että vedestä ja hiilestä ja kivennäisaineista ja mistä lie syntyy elämää, on aikamoinen ihme se!😉