Elämisessä epäonnistunut

Hei! Löysin tämän sivuston juuri, joten en oikein tiedä teenkö tämän(kään) oikein. Tuntuuko teistä koskaan että ette osaa elää oikein? Tunnen itseni nykyään entistä useammin epäonnistuneeksi ja jotenkin elämään sopimattomaksi.

Olen kohta 25 vuotias, asun edelleen vanhempieni luona, olen työtön, eikä minulla ole minkäänlaista suunnitelmaa elämälleni. Ympärilläni ihmiset saavat elämän tuntumaan niin helpolta; haet opiskelemaan haluamaasi alaa ja menet töihin, aloitat harrastuksia ja saat oman sosiaalisen piirin. Mutta entä jos et tiedä, mitä haluat tehdä työksesi? Jos et tiedä, mitä osaisit tehdä ja ainoa asia josta olet varma on se, mitä et halua tehdä? Miten ihmiset pääsevät elämässä eteenpäin? Olen ollut jumissa samassa paikassa, samassa talossa ja jopa samassa huoneessa koko elämäni. Toki olen käynyt koulua ja asunut väliaikaisesti koulun asuntolassa ja käynyt lyhyitä aikoja työssäoppimassa tai töissä ulkomailla, mutta en vain tunnu pääsevän pysyvästi pois kotoa. Tuntuu että olen taakka vanhemmilleni ja pessimismini on taakka niille parille ystävälleni jotka olen jotenkin ihmeen kaupalla onnistunut pitämään. Valitan elämäni surkeutta ja tunnen sitten huonoa omaa tuntoa siitä että vaivaan muita ihmisia ongelmillani. Joskus kyseenalaistan ongelmani kokonaan, entä jos olenkin vain dramaqueen ja keksin kaiken päästäni? Ehkä olisi parempi vain kuolla pois (poistaa itsensä ja ongelmansa muiden harteilta), mutta olen liian suuri pelkuri tehdäkseni asian eteen mitään.

Onko siis muitakin, joista elämä tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta? Miten tiedätte, onko tuntemuksenne todellisia vai kuvitteellisia? Onko ristiriitaisia tuntemuksia siitä, että tarvitsee sosiaalisia kontakteja, mutta ei uskalla tutustua ihmisiin eikä halua heidän ryhtyä taakakseen? (anteeksi jos teksti on sekavaa, ajatukseni eivät ole ihan kasassa kaikkien ongelmieni kanssa)