Elämästä näin yleisesti

Elämästä näin yleisesti

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 31.10.2020 klo 16:27 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 31.10.2020 klo 16:27

Hei teille kaikille, olen uusi täällä joten en ole ihan varma mille alueelle täällä sopii kirjoitella mistäkin joten arvon moderaattorit voivat tarvittaessa siirtää tämän seuraavan avautumiseni sopivammalle alueelle jos siltä tuntuu, tahdon tässä vain yleisesti purkaa tunteitani ja ajatuksiani.

Olen 35 vuotias ja olen yli puolet elämästäni kärsinyt masennuksesta, unettomuudesta, ahdistuksesta ja muista mielenterveydellisistä ominaisuuksista. Noin 5v sitten sain diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja vuosi sitten tähän päälle lätkäistiin myös ADD sekä psykologin ja psykiatrin mukaan muitakin neurokirjon oireita. Valitettavasti tarkempia tutkimuksia ei ole vielä tehty koska oman kunnan julkiselta puolelta ei neuropsykologeja löydy (paitsi yksityiseltä puolelta johon ei rahaa ole). ADD-lääkitystä en ole pystynyt aloittamaan koska rytmihäiriöt jotka ovat myös piinanneet vuosia, estävät niiden käytön. Tuo ADD diagnoosi varsinkin avasi sitä miten olen aina tuntunut todella hitaalta ja lukeminen sekä kirjoittaminen esimerkiksi on aina ollut vaikeaa, ainoastaan bipon maanisen vaiheen nostaessa päätään vauhtia riittää mutta onneksi minulla ei ole aikoihin ollut kuin pientä hypoa sillointällöin. Näistä diagnooseista varmaankin ainoa joka minulla on ollut koko ikäni on ollut tuo ADD, muut ovat seurausta koko peruskoulun kestäneestä kouluväkivallasta ja syrjäytymisestä.

Lähes koko parikymppisyys itsellä menikin ryypätessä pahaa oloa pois ja kaverit olivat mitä olivat ja oma käytöskin muuttui aika radikaalisti. Otin reilusti vippejä (joita makselen vielä tänäkin päivänä pois) ja elelin holtittomasti, olin todella välinpitämätön itseäni kohtaan enkä välittänyt yhtään vaikka henki olisikin lähtenyt, olen minä kerran yrittänytkin itsemurhaa mutta lienee selvää että epäonnistuin. Ryyppäämisen lopetin hieman 28v syntymäpäivieni jälkeen kun ajauduin typerään riitaan silloisen tyttöystäväni kanssa, nuo viimeiset ryyppyajat menivät itsellä muutenkin todella usein niin että ajauduin riitoihin kavereiden kanssa ja haukuin kaikkia pystyyn tämän tästä. Noita kaikkia asioita sitä vain yksi kaunis aamu alkoi ajattelemaan ja tulin siihen tulokseen että nyt on aika lopettaa tällainen tyhmäily ja edes yrittää elää oman epäonnistuneen itsensä kanssa. Tosin sitten kun lopetin ryyppäämisen loppui myös suurin osa kaverisuhteistakin ja nämä päihteettömät vuodet ovatkin menneeet todella yksinäisissä merkeissä.

Voin tässä myös kertoa suoraan että töitä en ole juurikaan tehnyt, jos paria palkkatukihommaa ja pätkäkeikkaa ei lasketa. Tämä onkin syönyt ihan älyttömästi itsetuntoa ja varsinkin viime aikoina sitä on havahtunut omaan ikääntymiseenkin sen verran että on alkanut masentamaan kahta kauheammin.

Tähän päälle vuodet eivät muutenkaan ole kohdelleet mitenkään lempeästi, kaksoisveljen poisnukkuminen n. 7 vuotta sitten itkettää vieläkin tämän tästä. Kaksoisveli joka oli minulle todella rakas vaikka olikin kehitysvammainen, itseasiassa velipoika ja hänen tilansa opettivat minulle paljon siitä että meitä ihmisiä on erilaisia ja ketään ei pidä sen vuoksi väheksyä. Minä sain tuostakin kuulla päänaukomista monilta ihmisiltä pienestä pitäen, aina kun joku kysyi onko minulla veljiä ja minä silloin aikoinaan avoimena ihmisenä kerroin että on pikkuveli ja kehitysvammainen kaksoisveli niin johan alkoi monen ”kaverin” suusta sitä ällöttävää separijuttua tulemaan. Tuon vuoksi en puhunutkaan oikeastaan kenellekään parikymppisestä eteenpäin tuosta veljestäni koska se kaikki naljailu alkoi kyllästyttämään.

Loppukesästä sain myös kuulla hyvän ystäväni lähteneen täältä oman kätensä kautta mikä olikin todella pysäyttävä ja raskas asia omalle itsemurha-ajatuksissa velloneelle mielelle. Väkisinkin sitä alkoi miettimään miten sairas tämä maailma on ja miten ihmeessä sitä silti itse jaksaa painaa eteenpäin.

Tällainen sekametelisoppa tästä ensimmäisestä tekstistäni nyt tuli, parempaan en juuri nyt pysty koska unettomuus on syönyt mieleni lähes tyhjäksi. Toivon mukaan joku saa tästä selvää, kiitos ja anteeksi!

Käyttäjä kirjoittanut 31.10.2020 klo 17:30

Sen verran haluan vielä avautua tästä päivästä että nukuin viime yön todella huonosti koska naapurit metelöivät koko viime yön. Pistin tuosta sitten turhautuneena ja muutenkin huonoja oloja purkaakseni musiikin soimaan aamusta melko kovalla, tuosta yksi naapuri sitten riemastui sen verran että tuli vihaisena oven taakse sanomaan asiasta. No pyysin anteeksi, laitoin musiikit pois ja nappasin akustisen kitaran käsiini ja näppäilin sitten pari tuntia menemään, motivaatio oli kyllä ihan hakusessa kun päässä liikkuivat ajatukset kuinka idioottimaista se musiikin luukuttaminen oli ja kuinka olin häirinnyt naapureiden aamua. Sainkin tuon liika-ajattelun seurauksena pari paniikkikohtausta päivän aikana ja olo on ollut todella huono. Tämä kaikki vain lisäsi muutenkin ylitsevuotavaa stressiäni ja olenkin nyt maannut sängyssä loppupäivän musiikkia (hiljaa) kuunnellen ja itkeskellen.

Äh, miksi pitää olla tällainen ja miksi tämä kaikki on niin vaikeaa? Välillä sitä toivoo että sormia napsauttamalla vain voisi kadota johonkin tyhjyyteen.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 31.10.2020 klo 17:51

Hei Bipolar_Bear, onpa sinulla paljon raskaita kokemuksia. Miten selviät arjessa?

Käyttäjä kirjoittanut 31.10.2020 klo 21:59

Välillä on todella raskasta mutta kyllä väliin mahtuu niitä "ihan ok"-päiviä. Se kliseinen tekohymy päällä tässä on menty eteenpäin ja tunteita olenkin oppinut hyvin peittelemään. Tänään on kyllä ollut sellainen olo kuin rekka olisi ajanut päälle. Ruoka ei pysy sisällä koska kova stressi pistää mahan aina sekaisin ja usein oksentelen sen vuoksi.

Psykiatrien ja psykologien vastaanotoilla on rampattu melkein parikymmentä vuotta. Osastolle en ole ikinä päätynyt (paitsi päiväosastojaksoja on muutama takana) koska varsinkaan teininä en uskaltanut hoitotahoille ihan kaikista rankimpia kokemuksiani jakaa, johtuen luottamuspulasta joka tarttui kouluajoilta mukaan. Joitakin asioita olen kantanut sisälläni tähän päivään asti ja oikeastaan vasta ihan hiljattain olen ymmärtänyt että noistahan on oikeasti pakko alkaa puhumaan että saan tämän möykyn ulos sisältäni, liika varovaisuus on tässä tapauksessa ollut pahasta mutta minkäs teet.

Ärsyttää vain tämä oman kunnan menettely pompotella minua terveyskeskuksen ja  psyk.polin välillä, lääkärit ja hoitajat vaihtuvat muutenkin useammin kuin sukat jalassa ja joka kerta saan kertoa nuo kertomani asiat uudestaan ja uudestaan...se vain johtaa siihen että unohdan kertoa sitten muista, tärkeistäkin asioista. Alkuvuodesta loppui psyk.polin hoitosuhde vaikka kerroinkin että olisin halunnut jatkaa hoitoani siellä, nyt tosiaan olen terveyskeskuksen psykiatrisen sairaanhoitajan asiakkaana. Epäilen että poli kutsuu jälleen, jahka alan noista rankemmista aiheista puhumaan.

Psykoterapiaakin on mietitty mutta mieli on tällä hetkellä liian epävakaa että voisin moista aloittaa, ja totta puhuen tuo tapaus Vastaamo on myös osin saanut epäilemään koko hommaakin.

Huh kun tätä tekstiä tuleekin tänään, täytyisi kai mennä nukkumaan mutta tämä sivu on vienyt ihan mennessään (miten löysin tämän vasta nyt?). Olen lukenut paljon teidän muiden kokemuksia sekä ajatuksia, ja taas kerran sain muistutuksen siitä etten ole yksin näiden asioiden kanssa.

Käyttäjä kirjoittanut 01.11.2020 klo 16:00

En ole nukkunut nyt pariin päivään juuri yhtään. En ole myöskään saanut syötyä oikein mitään, kaikki tulee ylös mikä menee alas, röökiä on palanut kunnon ketjuissa ja kädet tärisevät siihen malliin ettei mikään oikein pysy otteessa. Pelottaa, ahdistaa ja välillä tuntuu siltä että sekoan lopullisesti. Äsken kahvia keitellessä tipahdin hetkeksi valveuneen, enkä tarkalleen edes tiedä mitä tuona pienenä hetkenä tapahtui, toinen kissoistani tuli puskemaan käsivartta joka herätti minut takaisin todellisuuteen. Romahdin sitten yhtäkkiä keittiön lattialle itkemään josta ryömin sänkyyn takaisin. Mummonikin soitteli ja sanoi että olisi tuonut vaarini kanssa jäätelöä ja ruokaa, mutta minä tein jotain mitä en ole vuosikausiin tehnyt. Valehtelin olevani kaverilla koska tällä hetkellä fiilikset on sellaiset etten niitä pysty peittelemään enkä tahdo että isovanhempani alkavat minusta stressiä ottamaan. Olen muutenkin hävennyt itseäni heidän ja omien vanhempienikin silmissä vaikka he ovatkin kertoneet rakastavansa minua tällaisena kuin olen. Itse en vain jaksa tuohon uskoa, lähinnä tuntuu että olen pelkkä rahareikä ja riesa heille jota pitää yrittää sympatiseerata ihan vain perhesuhteiden vuoksi.

Tämä vuosi on ollut aivan karmea ja tämän kaiken seurauksena vanhat tavat jotka luulin haudanneeni, ovatkin nousemassa tuosta haudasta ylös. Tänään on esimerkiksi tehnyt mieli  mennä ostamaan alkoholia ja turruttaa tämä sekava tunteiden kirjo sillä, tiedän sen olevan huono idea ja tekisin taatusti jotain typerää jos sen tekisin joten taidan vain keittää lisää kahvia ja sytytän röökin. Tosin ei tämäkään hyvästä ole, pumppu muljuu rytmihäiriöiden tahtiin sen verran ikävästi etten edes uskaltaisi nukahtaa vaikka uni tulisikin.

Pitäisi kyllä tuo röökinpolttokin saada lopetettua, olen jo pari kuukautta yskinyt verisiä klimppejä ja suussani on tälläkin hetkellä verenmaku. En vain tahdo lopettaa tätä millään korvaavilla nikotiinituotteilla koska se koukku jää joka tapauksessa roikkumaan poskesta. Se vain täytyisi päättää että nyt loppuu, tuolla samalla asenteella onnistuin joskus olemaan melkein vuoden päivät ilman. Paras "hoitohan" tuohon olisikin että tämä elämä antaisi edes vähän löysää välillä että saisi pidettyä tuon paheen poissa, mutta kun ei niin ei. Turpaan tulee tämän tästä joten parempi kai vain tyytyä osaansa.

Mitäpäs teille muille kuuluu näin marraskuun ensimmäisenä päivänä?

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 04.11.2020 klo 16:16

Bipolar Bearille..

olet näköjään poistunut täältä, mutta tänne voi palata takaisin, aiemmista viesteistä vaan katoaa nimimerkki jolla kirjoittelit. Pääset takaisin samalla nimimerkillä jos haluat. Kirjoitit rohkean avoimesti tänne, mutta nimimerkki suojaa sinua, avoimuus auttaa ahdistavasta olosta ehkä helpommille vesille. Itse niin kokenut. Olen myös 2-suuntainen, ja kaikenlaista koettuna. Syksy ollut uuvuttava.