Elämänmittainen seksinpuute tekee murhaajan
Hei kaikille! Pahoittelen viestiä, jonka arvaan jo nyt venyvän hyvin pitkäksi avautumiseksi tilanteestani. Nämä ovat kuitenkin ajatuksia, jotka ovat pyörineet mielessäni yli 12 vuotta ja yltyneet tämän vuoden puolella kormiahuumaavaksi ja kaiken alleen peittäväksi kakofoniaksi, joka tuhoaa elämääni. Kirjoitan sekä hyvin tiivistetyn, että pidemmän version siltä varalta että ihmiset haluavat tietää onko tarina heistä lukemisen arvoinen. Kielenkäyttö käy melko rajuksi loppua kohden. Pahoitteluni tästä, mutta ongelma on minulle niin valtava ja kaiken alleen peittävä, että koen ansainneeni tunteideni ilmaisun.
Lyhyt versio:
Olen 27 vuotias työelämässä kiinni oleva ja priimakuntoinen terve mies. Minulla ei ole ikinä, kertaakaan elämässäni ollut minkäänlaista seurustelu- tai seksisuhdetta ja se on ajanut minut tämän vuoden aikana niin pahaan syöksykierteeseen, että koen irrationaalista vihaa muita ihmisiä kohtaan. Olen ollut äärimmäisen aktiivinen seuranhakija jo 3 vuotta täysin turhaan.
Pitkä versio:
Olin lapsena ja nuorena arka ja vetäytyvä persoona. Synnyin kirjaimellisesti puolikuurona ja minulla on aina ollut vaihtelevan asteisia vaikeuksia kuulla ihmisten sanomisia ja erityisesti prosessoida kuulemaani (valtaosa energiastani menee kuulemiseen, ei ymmärtämiseen). Minua koulukiusattiin ensimmäiseltä luokalta lukioon asti ja elin koko nuoruuteni kokien, että kaikki ovat vihollisiani kunnes toisin todistetaan. Ainoastaan pari internet- tuttua olivat poikkeuksia. Minulla ei ollut kavereita enkä koskaan tehnyt mitään muiden ihmisten kanssa. Sain elämäni ensimmäiset kaverit 20- vuotiaana AMK:ssa, mutta opiskelin alaa jolla kaikki ovat miehiä.
Elämäni lähti noususuhdanteeseen viimeisenä opiskeluvuonna, kun minulle tarjottiin oman alani työpaikkaa erittäin arvostetussa ja hyvässä yrityksessä. Muutin takaisin Helsinkiin ja opiskeluarki muuttui työarjeksi. Työpaikka on mahtava, mutta taas kerran: kaikki ovat miehiä.
Kävin elämäni ensimmäisillä treffeillä 23- vuotiaana. Sain ensimmäisen pusun 26- vuotiaana. Viimeisen puolen vuoden aikana minulle on syntynyt myös täysin uusi, yliluonnollisen tuntuinen taito: osaan lukea ihmisiä ja muuttaa käytöstäni ja sanomisiani näiden reaktioiden perusteella. Myös orastava kyky ohjata keskustelua on alkanut nostamaan päätään.
Vaikka pystyn järkeilemään että tilanteeni on vain ja ainoastaan parantunut, tunnereaktioni on silti murskaavan negatiivinen, suorastaan murhaava. Tämä johtuu siitä että seuranhaussa minut on aina torjuttu ja mikään määrä yrittämistä ei ole muuttanut tilannettani. Olen käynyt treffeillä noin 42:n eri naisen kanssa ja tullut torjutuksi netissä satoja kertoja. En enää luota naisiin tai saa mitään tunnereaktiota potentiaalisesta kumppanista, koska en enää jaksa innostua, kun olen vain ja ainoastaan epäonnistunut ja tullut torjutuksi satoja kertoja. Minulla on tälläkin hetkellä noin 6 naista (joista 3 tavannut livenä) joiden kanssa chattailen yrityksenäni saada edes jotain tapahtumaan. En luota näistä kehenkään ja etsin koko ajan lisää matcjejä sun muita juttukumppaneita.
Haen seuraa varmaan kaikista deittipalveluista, joissa on kohtuullinen määrä suomalaisia käyttäjiä. Mutta tämä on aivan naurettavaa hommaa… Saan kirjoittaa kuin shakespeare kymmenelle naiselle saadakseni tylsän, täysin sieluttoman ja innottoman vastauksen yhdeltä. Ja tässäkin tilanteessa keskustelun muuttaminen mielenkiintoiseksi on 100% MINUN vastuullani. Nainen ei sitä halua tai aio tehdä. Tämä istuu vain peukku p…ä ja odottaa että häntä viihdytetään. Ja mikäs siinä ollessa, kun syntyi oikeaan sukupuoleen. Minä saan noin 2 yhteydenottoa vuodessa. Olen ollut deittisivustojen jäsen noin 10 vuotta, joten koen otantani olevan melko kattava. Ja tinder? Olen tehnyt niin laadukkaan profiilin kuin vain ikinä kykenen monipuolisilla ja mielenkiintoisilla kuvilla. Lopputulos: noin 1 matchi 3 viikossa. Ja tämä yksi ei yleensä vastaa viestiin.
Samaan aikaan ihmiset valittavat, kuinka he ovat olleet yksin X vuotta edellisen suhteensa jälkeen, tai kuinka seksi viimeisimmän partnerin kanssa ei ole unelmien täyttymys. Tai että heillä oli Y vuoden suhde, mutta että nyt harmittaa kun se päättyi ja nyt pitää ”tyytyä” yhden yön juttuihin. Tämä kuulostaa aivan absurdilta… Ihmiset pääsevät siis helposti tyydyttämään inhimillisiä perustarpeitaan ja kehtaavat silti valittaa!??
Yritin helpottaa oloani mm. väestöliiton sinkku- osiossa. Se olikin ihan rauhoittavaa hetken aikaa, kunnes erehdyin menemään ”vertaistarinat”- osastolle. Täällä niin sanotusti ”yksinäiset” ihmiset purnasivat että elämä on vaikeaa kun ei ole unelmien prinssiä tai prinsessaa. Seuraavassa lauseessa he kertovat kuvainnollisen ilmeensäkään värähtämättä kuinka harrastavat aktiivisesti seksiä eri kumppanien kanssa aina silloin tällöin… TÄMÄ EI NYT IHAN KUULOSTA YKSINÄISYYDELTÄ MINUN KORVAANI! Jos ihminen pystyy tyydyttämään perustarpeensa, tämän valitus ei mielestäni ole kuin hemmotellun kakaran ansaitsematonta kiukuttelua…
Ja tunnun olevan täysin, TOTAALISEN yksin ongelmani kanssa. En tunne ainuttakaan joka olisi samassa tilanteessa ja minusta tuntuu siltä että olen ainut mies jolta vaaditaan puolijumaluutta samalla kun kaikki muut saavat aina kun tekee mieli. Joku on masentunut? Ei merkitystä, seksiä riittää. Joku on ruma tai lihava? Ei merkitystä, suhteita riittää. Jollain on hirvittäviä traumoja ja arpinen tunne-elämä? Ei merkitystä, seksiä ja suhteita saa kuin kaupan hyllyltä. Jollain ei ole kavereita tai sosiaalisia taitoja? No problemo! Tässä kottikärryllinen suhteita ja iloa! Minä sen sijaan olen ilmeisesti jonkun kollektiivisen käytännön pilan kohde, jossa kaikki ovat päättäneet yksissä tuumin torjua minut koko elämäni ajan ja katsoa mitä tapahtuu.
Tästä päästäänkin lopulta tämän hetkiseen tunnetilaani…
Olen käyttänyt melkeinpä valtaosan vapaa-ajastani seuranhakuun, viestittelyyn ja naisten tapailuun kohta 3 vuotta ilman MITÄÄN tuloksia (tulos = mikä tahansa suhde, vaikka sitten yhden yön). Joudun näkemään kohtuuttoman määrän vaivaa ilman mitään palkintoa tai iloa samalla kun joudun sietämään ympäröivän yhteiskunnan valitusta aivan naurettavan mitättömän kuuloisista asioista!!!! ”Nyyh, minulla oli suhde ja seksiä. Ei ole enää. Olen niin yksinäinen ja surullinen.” tai… ”Nyyh, minä saan seksiä aina kun haluan. Mutta haluaisin valkoratsuisen prinssin. Olen turhautunut.” Olen saavuttanut pisteen, jossa ajaudun raivon partaalle, kun iltalehtien otsikoissa mainitaan parisuhteet tai seksi. Mielestäni kauniina syntyneiden ihmisten pitäisi joutua kärsimään edes jotenkin jotta maailmassa olisi jotain oikeutta! He saavat kaiken jo nyt puoli-ilmaiseksi ihan vain koska syntyivät oikein!
Minä en vain enää jaksa… Olen absoluuttisen yksin. Sekasin- chatissakin sanottiin, että minunkaltaisille ei taida olla edes olemassa vertaisryhmiäkään… Olen ajatellut jo jonkin aikaa, että jos minä en voi saada mitään vaa’an tälle puolelle, niin minä haluan oikeutta ja tasapainottaa vaakaa ottamalla pois muilta.
Mä oon 29 enkä oo myöskään ikinä seurustellu. Joskus se parisuhteen puuttuminen ahdistaa kovasti. Hermoilen, että pitäisi pian löytää puoliso ja voida perustaa perhe. Enhän oo ihan nuori enää ja aikaa ei oo rajattomasti.
Oon kuitenki myös huomannut, että se "pakko" saada puoliso ja siihen liittyvä ahdistus nousee hylkäämisen ja ulkopuolelle jäämisen pelosta. Lapsena oon kokenu paljon hylkäämistä vanhempien taholta ja vertaissuhteissa kiusaamista ja ulkopuolisuutta. Tuntuu, että jos sitä kumppania ei pian löydy, se on taas yks asia, jossa oon erilainen ja jään yksin ulkopuolelle ja kaikki ihmiset näkee, että en oo normaali.
Kun ajattelen sydämessäni sitä asiaa, niin en halua hoitaa parisuhteella niitä haavoja, joista hylkäämisen pelko ja ulkopuolisuuden kokemukset nousee. Ei se auttaisi kestävällä tavalla. Hetkeksi ehkä helpottaisi, mutta ongelmia siitä taatusti seuraisi. Siinä vois satuttaa pahasti niin itseään ku toistakin. Uskon, että kun nämä sisälliset asiat hoitaa ensin niin ulkonaiset seuraa kyllä sitten perässä. "Normaali" on muutenki ihan typerä sana. Ei oo yhtään normaalia ihmistä, kaikki on ainutlaatuisia ja kaikilla on oma tarinansa ja omanlaisensa tie.
Tsemppiä sulle myös ilijevits! Kyl elämässä voi tapahtua mitä tahansa hyvääkin. 🙂
Hei Joye! Olipa hyvä kirjoitus sinulta. Ei tosiaankaan ole mitään normaaliutta sen suhteen,onko parisuhteessa vaiko ei. Jokaisella on oma tiensä. Jos solmii ns. opiskelija-avioliiton parikymppisenä ei sekään ole mikään ihanne. On siirtynyt lapsuuden kodista leikkimään kotia toisen nuoren kanssa. Kyllä siinä jää oma itsenäistyminen keskeneräiseksi useimmiten. Jää paljon asioita kokematta,jotka kuuluvat huolettomaan nuoruuteen. Se,että pariskuntana liikkuu ja on ei ole sama asia,kun yksin löytää jotakin tärkeää.
Sinulla on Joye oikea asenne elämään ja tuolla asenteella löydät varmaan kumppanin,kun olet siihen valmis. Ja jos et löytäisikään sitä tärkeää ihmistä elämääsi pärjäät varmaan ihan hyvin yksinkin. Nykyisinhän asuu suuri osa ihmisistä yksin ja sinkkuelämää jopa kadehditaan. On vapaus olla ja elää oman halunsa mukaan ja tehdä juuri niitä asioita,jotka kokee itselle tärkeiksi.
Moni ajattelee,että ruoho aidan toisella puolella on vihreämpää,mutta tuskin on.
Pakottamalla itseä ja toisia ei saa mitään hyvää aikaiseksi,mutta elämä voi kyllä yllättää ja antaa paljonkin hyvää,kun sitä vähiten odottaa.
Kiitos kannustavista sanoista Mollyan! Kyllähän se harmittaa myöntää, että en taida olla vielä valmis parisuhteeseen. En tahdo jaksaa edes ystävyyssuhteita tällä hetkellä. Oon ollu kiltti tyttö niin pitkään, että sisällä on sairaasti vihaa ja katkeruutta. Se näyttäytyy sit silleen, että kaikki ihmiset alkaa ärsyttää tosi paljon, jos oon vähänki pidempään tekemisissä. Tulee semmonen olo, että en kestä tuota ihmistä enää yhtään... enkä tuota... enkä tota...
Sen takia pelkään, että kävis niin, että ihastuisin täysillä johonki mieheen. Tuntuis että tuo on täydellinen (tai: tuo ihminen täyttää minun tarpeeni). Sitten kun oltais yhdessä enemmän, huomaisin, ettei hän ookaan täydellinen. Alkais ärsyttää kaikki asiat hänessä ja lopulta alkaisin inhoamaan koko ihmistä. Se olis kamalaa. Mielummin käsittelen nämä viha- ja katkeruusjuttuni ensin, niin on sitten helpompaa kaikenlaisissa ihmissuhteisa... uskoisin. Silti unelmoin paljon parisuhteesta ja perheestä. ☺️❤️ On vaikeaa olla kärsivällinen, kun haluaa jotakin!
Mollyan kirjoitti 26.7.2017 15:4
Pakottamalla itseä ja toisia ei saa mitään hyvää aikaiseksi,mutta elämä voi kyllä yllättää ja antaa paljonkin hyvää,kun sitä vähiten odottaa.
Tästä oon ky ihan samaa mieltä! Oon kohdannu paljon kipeitä ja vaikeita asioita elämässäni, mutta kyllä myös monia aivan odottamattomia, ihmeellisen hyviä asioita. Semmosta elämä uskoakseni on. Siksi on niin tärkeetä etsiä apua, jotta voi vapautua katkeruudesta. Katkeruus sulkee silmät näkemästä ja sydämen vastaanottamasta elämän hyviä asioita. Oon monesti pudonnu katkeruuteen ja sitten yleensä myös itsetuhoajatuksiin ja ihmisvihaan. Mut se ei oo elämän tie ja haluan valita elämän! Oma voima ei riitä sillä tiellä pysymiseen. Tarviin apua ja tukea etten vajoais katkeruuteen.
Ajattelen, että kukaan ei oo immuuni tämän maailman ja ihmisten pahuudelle. Pahoja asioita tapahtuu kaikille, niin ns. hyvien perheiden lapsille kuin alkoholistikotien lapsille, rikkaille ja köyhille, vammaisille ja vammattomille, työssäkäyville ja työttömille, niille, joilla on laaja ystäväpiiri ja niille, joilla ei oo ystäviä
Oon huomannut sen, koska oon itse tosi kateellinen. Aivan erityisesti oon kadehtinu niitä, jotka on saanu kasvaa turvallisessa kodissa ja joita vanhemmat on aina tukeneet ja rakastaneet. Minusta tuntui, että näillä ihmisillä menee kaikki niin hyvin ja helposti. Heillä on hyvät perhesuhteet, ystävyyssuhteita, löytyy seurustelukumppani ja edetään avioliittoon, saadaan lapsia ja ollaan onnellisia.
Mut sit kun oon katsonu vähän tarkemmin niin eihän asia oo sillä lailla. Yhtä lailla heille tulee sairauksia, on lapsettomuutta, rakkaat vanhemmat voi kuolla, lapsi voi syntyä sairaana tai kuolleena, puoliso voi pettää, tulla konkurssi, mennä työpaikka jne jne. Siinä mielessä ollaan kaikki yhtä normaaleja, yhtä haavoittuvaisia. Tämän asian oon kumminki vasta pään tasolla tiedostanu oon kyl vieläki kateellinen. Mut kyl sekin hiljalleen muuttuu! 🙂 Se on hienoa tässä elämässä, että kasvun mahdollisuudet on loputtomat! Ja mitä ikinä tapahtuukin, Isä Jumala aina auttaa ja rakastaa. ☺️❤️
Aloittajan teksti olisi voinut olla kuin minun kynästäni nuorempana. Kokemuksesta voin kertoa, ettei katkeruus eikä toisen sukupuolen syyttely edistä pariutumista. Väitän, että vastapuoli vaistoaa epävarmuutemme vaikka olisimme rakentaneet millaiset kulissit ja taidot ympärillemme. Olennaisinta on ymmärtää, että meidän täytyy asettaa itsemme haavoittuvaksi jotta voimme kokea rakkautta.
Jos seksinpuute aiheuttaa ikäviä tunteita, suosittelen seksuaaliterapeutille menoa. Siinä ei ole mitään hävettävää, itsekkin olen käynyt siellä ja koin valtavasti apua. Olet sen ikäinen, että ikäisesi tytöt/naiset eivät vielä tiedä mitä haluavat eivätkä välttämättä halua sitoutua. Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, en usko sinussa olevan mitään vikaa. Ihmisten elämäntilanteet vain ovat erilaisia.
I don't know the key to success, but the key to failure is trying to please everybody.
- Bill Cosby