Elämänmittainen seksinpuute tekee murhaajan
Hei kaikille! Pahoittelen viestiä, jonka arvaan jo nyt venyvän hyvin pitkäksi avautumiseksi tilanteestani. Nämä ovat kuitenkin ajatuksia, jotka ovat pyörineet mielessäni yli 12 vuotta ja yltyneet tämän vuoden puolella kormiahuumaavaksi ja kaiken alleen peittäväksi kakofoniaksi, joka tuhoaa elämääni. Kirjoitan sekä hyvin tiivistetyn, että pidemmän version siltä varalta että ihmiset haluavat tietää onko tarina heistä lukemisen arvoinen. Kielenkäyttö käy melko rajuksi loppua kohden. Pahoitteluni tästä, mutta ongelma on minulle niin valtava ja kaiken alleen peittävä, että koen ansainneeni tunteideni ilmaisun.
Lyhyt versio:
Olen 27 vuotias työelämässä kiinni oleva ja priimakuntoinen terve mies. Minulla ei ole ikinä, kertaakaan elämässäni ollut minkäänlaista seurustelu- tai seksisuhdetta ja se on ajanut minut tämän vuoden aikana niin pahaan syöksykierteeseen, että koen irrationaalista vihaa muita ihmisiä kohtaan. Olen ollut äärimmäisen aktiivinen seuranhakija jo 3 vuotta täysin turhaan.
Pitkä versio:
Olin lapsena ja nuorena arka ja vetäytyvä persoona. Synnyin kirjaimellisesti puolikuurona ja minulla on aina ollut vaihtelevan asteisia vaikeuksia kuulla ihmisten sanomisia ja erityisesti prosessoida kuulemaani (valtaosa energiastani menee kuulemiseen, ei ymmärtämiseen). Minua koulukiusattiin ensimmäiseltä luokalta lukioon asti ja elin koko nuoruuteni kokien, että kaikki ovat vihollisiani kunnes toisin todistetaan. Ainoastaan pari internet- tuttua olivat poikkeuksia. Minulla ei ollut kavereita enkä koskaan tehnyt mitään muiden ihmisten kanssa. Sain elämäni ensimmäiset kaverit 20- vuotiaana AMK:ssa, mutta opiskelin alaa jolla kaikki ovat miehiä.
Elämäni lähti noususuhdanteeseen viimeisenä opiskeluvuonna, kun minulle tarjottiin oman alani työpaikkaa erittäin arvostetussa ja hyvässä yrityksessä. Muutin takaisin Helsinkiin ja opiskeluarki muuttui työarjeksi. Työpaikka on mahtava, mutta taas kerran: kaikki ovat miehiä.
Kävin elämäni ensimmäisillä treffeillä 23- vuotiaana. Sain ensimmäisen pusun 26- vuotiaana. Viimeisen puolen vuoden aikana minulle on syntynyt myös täysin uusi, yliluonnollisen tuntuinen taito: osaan lukea ihmisiä ja muuttaa käytöstäni ja sanomisiani näiden reaktioiden perusteella. Myös orastava kyky ohjata keskustelua on alkanut nostamaan päätään.
Vaikka pystyn järkeilemään että tilanteeni on vain ja ainoastaan parantunut, tunnereaktioni on silti murskaavan negatiivinen, suorastaan murhaava. Tämä johtuu siitä että seuranhaussa minut on aina torjuttu ja mikään määrä yrittämistä ei ole muuttanut tilannettani. Olen käynyt treffeillä noin 42:n eri naisen kanssa ja tullut torjutuksi netissä satoja kertoja. En enää luota naisiin tai saa mitään tunnereaktiota potentiaalisesta kumppanista, koska en enää jaksa innostua, kun olen vain ja ainoastaan epäonnistunut ja tullut torjutuksi satoja kertoja. Minulla on tälläkin hetkellä noin 6 naista (joista 3 tavannut livenä) joiden kanssa chattailen yrityksenäni saada edes jotain tapahtumaan. En luota näistä kehenkään ja etsin koko ajan lisää matcjejä sun muita juttukumppaneita.
Haen seuraa varmaan kaikista deittipalveluista, joissa on kohtuullinen määrä suomalaisia käyttäjiä. Mutta tämä on aivan naurettavaa hommaa… Saan kirjoittaa kuin shakespeare kymmenelle naiselle saadakseni tylsän, täysin sieluttoman ja innottoman vastauksen yhdeltä. Ja tässäkin tilanteessa keskustelun muuttaminen mielenkiintoiseksi on 100% MINUN vastuullani. Nainen ei sitä halua tai aio tehdä. Tämä istuu vain peukku p…ä ja odottaa että häntä viihdytetään. Ja mikäs siinä ollessa, kun syntyi oikeaan sukupuoleen. Minä saan noin 2 yhteydenottoa vuodessa. Olen ollut deittisivustojen jäsen noin 10 vuotta, joten koen otantani olevan melko kattava. Ja tinder? Olen tehnyt niin laadukkaan profiilin kuin vain ikinä kykenen monipuolisilla ja mielenkiintoisilla kuvilla. Lopputulos: noin 1 matchi 3 viikossa. Ja tämä yksi ei yleensä vastaa viestiin.
Samaan aikaan ihmiset valittavat, kuinka he ovat olleet yksin X vuotta edellisen suhteensa jälkeen, tai kuinka seksi viimeisimmän partnerin kanssa ei ole unelmien täyttymys. Tai että heillä oli Y vuoden suhde, mutta että nyt harmittaa kun se päättyi ja nyt pitää ”tyytyä” yhden yön juttuihin. Tämä kuulostaa aivan absurdilta… Ihmiset pääsevät siis helposti tyydyttämään inhimillisiä perustarpeitaan ja kehtaavat silti valittaa!??
Yritin helpottaa oloani mm. väestöliiton sinkku- osiossa. Se olikin ihan rauhoittavaa hetken aikaa, kunnes erehdyin menemään ”vertaistarinat”- osastolle. Täällä niin sanotusti ”yksinäiset” ihmiset purnasivat että elämä on vaikeaa kun ei ole unelmien prinssiä tai prinsessaa. Seuraavassa lauseessa he kertovat kuvainnollisen ilmeensäkään värähtämättä kuinka harrastavat aktiivisesti seksiä eri kumppanien kanssa aina silloin tällöin… TÄMÄ EI NYT IHAN KUULOSTA YKSINÄISYYDELTÄ MINUN KORVAANI! Jos ihminen pystyy tyydyttämään perustarpeensa, tämän valitus ei mielestäni ole kuin hemmotellun kakaran ansaitsematonta kiukuttelua…
Ja tunnun olevan täysin, TOTAALISEN yksin ongelmani kanssa. En tunne ainuttakaan joka olisi samassa tilanteessa ja minusta tuntuu siltä että olen ainut mies jolta vaaditaan puolijumaluutta samalla kun kaikki muut saavat aina kun tekee mieli. Joku on masentunut? Ei merkitystä, seksiä riittää. Joku on ruma tai lihava? Ei merkitystä, suhteita riittää. Jollain on hirvittäviä traumoja ja arpinen tunne-elämä? Ei merkitystä, seksiä ja suhteita saa kuin kaupan hyllyltä. Jollain ei ole kavereita tai sosiaalisia taitoja? No problemo! Tässä kottikärryllinen suhteita ja iloa! Minä sen sijaan olen ilmeisesti jonkun kollektiivisen käytännön pilan kohde, jossa kaikki ovat päättäneet yksissä tuumin torjua minut koko elämäni ajan ja katsoa mitä tapahtuu.
Tästä päästäänkin lopulta tämän hetkiseen tunnetilaani…
Olen käyttänyt melkeinpä valtaosan vapaa-ajastani seuranhakuun, viestittelyyn ja naisten tapailuun kohta 3 vuotta ilman MITÄÄN tuloksia (tulos = mikä tahansa suhde, vaikka sitten yhden yön). Joudun näkemään kohtuuttoman määrän vaivaa ilman mitään palkintoa tai iloa samalla kun joudun sietämään ympäröivän yhteiskunnan valitusta aivan naurettavan mitättömän kuuloisista asioista!!!! ”Nyyh, minulla oli suhde ja seksiä. Ei ole enää. Olen niin yksinäinen ja surullinen.” tai… ”Nyyh, minä saan seksiä aina kun haluan. Mutta haluaisin valkoratsuisen prinssin. Olen turhautunut.” Olen saavuttanut pisteen, jossa ajaudun raivon partaalle, kun iltalehtien otsikoissa mainitaan parisuhteet tai seksi. Mielestäni kauniina syntyneiden ihmisten pitäisi joutua kärsimään edes jotenkin jotta maailmassa olisi jotain oikeutta! He saavat kaiken jo nyt puoli-ilmaiseksi ihan vain koska syntyivät oikein!
Minä en vain enää jaksa… Olen absoluuttisen yksin. Sekasin- chatissakin sanottiin, että minunkaltaisille ei taida olla edes olemassa vertaisryhmiäkään… Olen ajatellut jo jonkin aikaa, että jos minä en voi saada mitään vaa’an tälle puolelle, niin minä haluan oikeutta ja tasapainottaa vaakaa ottamalla pois muilta.
Miten onnellisuutesi lisääntyy, jos teet pahaa muille? Kateuden vallassa olevilla on usein juuri tuo harhaluulo, että toisen onni on toiselta pois. Sehän on päinvastoin: hyvä ja onnellinen ihminen levittää iloa myös ympärilleen. Vaaka ei tasaannu, toiseen kuppiin tulee aina uusia "onnellisia".
On aivan ymmärrettävää, että koet noin. Toistat ehkä koulukiusamiskokemuksiasi kokiessasi, että kaikki ovat ikäänkuin kimpassa sinua vastaan. Niinhän silloin oltiin. Kiusaaminen on hirvittävä asia, jolla on kauaskantoiset seuraukset. Todellisuus ei kuitenkaan ole, niinkuin koet: "minusta tuntuu siltä että olen ainut mies jolta vaaditaan puolijumaluutta samalla kun kaikki muut saavat aina kun tekee mieli." Lukemattomilla ihmisillä on vaikeaa, lukemattomat ovat yksinäisiä ja ilman rakkautta. Tällä palstallakin on kirjoittanut "muutama" sellainen. Uskon, että asiat kääntyvät kohdallasi vielä parempaan päin. Älä ainakaan rääkkää itseäsi hokemalla mantraa "minusta ei ole mihinkään". Tsemppiä sinulle!
Kyse ei olekaan enää minun onnellisuuteni lisäämisestä, koska se on osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi. Haluan vain oikeutta... Joudun tekemään täysin kohtuuttoman, moninkertaisen määrän työtä muihin verrattuna enkä silti saa tästä mitään "palkkaa". Jos minä en saa palkkaa työstäni, muutkaan eivät sitä ansaitsisi. Ja jos he ovat sitä jo saaneet, heiltä on oikeudenmukaisuuden vuoksi otettava jotain pois. Samoin kuin verotus kasvaa mitä enemmän ihminen tienaa, onnellisemmat ihmiset pitäisi laittaa kärsimään helpon elämänsä vuoksi...
Ja uskon kyllä, että tällä palstalla kirjoittelevilla ihmisillä on ongelmia. Olen vain totaalisen yksin tämän ongelman kanssa ilman ainuttakaan vertaista. Ns. "yksinäiset" ihmiset ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet kaikkea muuta kuin yksinäisiksi. Ensimmäinen lause kertoo yleensä kirjoittajan pahasta olosta, seuraavissa tämä kertoo kuinka tällä on ollut suhde ja ties mitä kivaa. Tämä lakkaa sillä sekunnilla olemasta vertaiseni ja oloni vain pahenee, kun ihmiset jotka elävät minuun verrattuna lottovoittajan elämää ovat hakemassa sympatiapisteitä... Jos ihminen on koskaan, edes kerran elämässään ollut rakastettu ja kokenut läheisyyttä, tämä saa minäkuvaansa ja persoonaansa todella suuren ja itseluottamusta naurettavan paljon lisäävän palapelin palasen, jonka jälkeen kaikki muu elämässä on 10 kertaa helpompaa. Jos nämä ihmiset siitä huolimatta valittavat, minun on todella vaikea tuntea mitään sympatiaa heitä kohtaan...
Oloni helpottuisi, jos en olisi ainut tämän ongelman kanssa. Oloni helpottuisi huomattavasti, jos tämä olisi ongelma myös naisille. Uskoni tasa-arvoon on murentunut tämän vuoden aikana naisten päästessä näissä asioissa niin helpolla että miljonäärien kersojakin hirvittää.
Logiikkasi mukaan kaikki muut ihmiset siis pitäisi panna kärsimään, koska kerran olet maailman onnettomin ihminen. Mielestäni älytöntä.
ilijevits kirjoitti 10.7.2017 1:4
Kyse ei olekaan enää minun onnellisuuteni lisäämisestä, koska se on osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi. Haluan vain oikeutta... Joudun tekemään täysin kohtuuttoman, moninkertaisen määrän työtä muihin verrattuna enkä silti saa tästä mitään "palkkaa". Jos minä en saa palkkaa työstäni, muutkaan eivät sitä ansaitsisi. Ja jos he ovat sitä jo saaneet, heiltä on oikeudenmukaisuuden vuoksi otettava jotain pois. Samoin kuin verotus kasvaa mitä enemmän ihminen tienaa, onnellisemmat ihmiset pitäisi laittaa kärsimään helpon elämänsä vuoksi...
Ja uskon kyllä, että tällä palstalla kirjoittelevilla ihmisillä on ongelmia. Olen vain totaalisen yksin tämän ongelman kanssa ilman ainuttakaan vertaista. Ns. "yksinäiset" ihmiset ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet kaikkea muuta kuin yksinäisiksi. Ensimmäinen lause kertoo yleensä kirjoittajan pahasta olosta, seuraavissa tämä kertoo kuinka tällä on ollut suhde ja ties mitä kivaa. Tämä lakkaa sillä sekunnilla olemasta vertaiseni ja oloni vain pahenee, kun ihmiset jotka elävät minuun verrattuna lottovoittajan elämää ovat hakemassa sympatiapisteitä... Jos ihminen on koskaan, edes kerran elämässään ollut rakastettu ja kokenut läheisyyttä, tämä saa minäkuvaansa ja persoonaansa todella suuren ja itseluottamusta naurettavan paljon lisäävän palapelin palasen, jonka jälkeen kaikki muu elämässä on 10 kertaa helpompaa. Jos nämä ihmiset siitä huolimatta valittavat, minun on todella vaikea tuntea mitään sympatiaa heitä kohtaan...
Oloni helpottuisi, jos en olisi ainut tämän ongelman kanssa. Oloni helpottuisi huomattavasti, jos tämä olisi ongelma myös naisille. Uskoni tasa-arvoon on murentunut tämän vuoden aikana naisten päästessä näissä asioissa niin helpolla että miljonäärien kersojakin hirvittää.
Hänen logiikan mukaan meidän muiden tukinettiläisten elämä on onnellista, koska olemme saaneet seksiä ja hänen elämänsä on kaikkein onnettominta, koska hän ei ole ikinä saanut seksiä.
Verottaja vie lähes puolet palkastani, koska omistan vielä porojakin ja mies käy kotona joka kolmas viikko ja haluaa seksiä ja tämä on mulle ihan oikein, koska yksi ei saa seksiä.
Ihanaa olla onnellinen.
Yhteiskunnan tai jonkin korkeamman voiman pitäisi siis järjestää ihmisille seksiä sen hankkimiseen käytetyn työmäärän mukaan? Ei se ihan noin mene. Ihmisten viehtymys toisiinsa ei noudata työn lakeja.
Itsekeskeinen pikkulapsi kuvittelee, että maailma on olemassa hänen toiveittensa ja tarpeittensa noudattamista varten. Jos hän haluaa jotain, muitten on toteltava tai hän alkaa riehua. "Epistä! Matti sai tikkukaramellin, minä en!"
Kyllä minuakin harmittaa ahdistuneisuushäiriöni aiheuttama tavaton kärsimys, mutta en näe oikeudenmukaisuuden vaativan niiden murhaamista, joilla tätä häiriötä ei ole.
Haluat vain oikeutta, mutta ilmoitat otsikossa suunnittelevasi rikosta.
ilijevits kirjoitti 10.7.2017 1:4
Kyse ei olekaan enää minun onnellisuuteni lisäämisestä, koska se on osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi. Haluan vain oikeutta... Joudun tekemään täysin kohtuuttoman, moninkertaisen määrän työtä muihin verrattuna enkä silti saa tästä mitään "palkkaa". Jos minä en saa palkkaa työstäni, muutkaan eivät sitä ansaitsisi. Ja jos he ovat sitä jo saaneet, heiltä on oikeudenmukaisuuden vuoksi otettava jotain pois. Samoin kuin verotus kasvaa mitä enemmän ihminen tienaa, onnellisemmat ihmiset pitäisi laittaa kärsimään helpon elämänsä vuoksi...
Ymmärräthän, ilijevits, että tarvitset apua. Psykiatrista apua. Ehkä sitä jo saat.
Taustasi huomioon otttaen ongelmien synty ja luonne on täysin ymmärrettävä, mutta nyt se fokusoituu oman elämäsi parantamisesta toisten elämänlaadun huonontamiseen. Tämä edellyttää sellaista kognitiivista ja emotionaalista vinoumaa eli virheellistä uskomusta siitä, että se lisäisi omaa onnellisuuttasi. Selkeästi objektiivisesti ajatteleva näkee tässä epäkohtia, mutta niitä fiksoituneena ei voi hyväksyä. Hyötyisit siitä, että voisit tutkia asiaa omasta näkökulmastasi ammattilaisen kanssa.
Mitä sitten kun koitat pilata tai pilaat toisen elämän/parisuhteen, tavalla tai toisella? Huomaat ettei se lisännyt omaa onnellisuuttasi ollenkaan. Teet sen uudestaan - tällaisissa tapauksissa on yleistä, että yritetään samaa vain uudestaan toivoen erilaista tulosta. Voi mennä vuosi tai kaksikymmentä että tajuat, ettei vika ollut alkujaankaan toisten onnellisuudessa vaan omassa onnettomuudessa. Tai ehkä et tajua ollenkaan. Arvaa kuka silloin on kärsinyt eniten? Niin, sinä.
On erittäin selvää että olet ottanut päähänpistokseksesi tällaiset ajatukset sukupuolten välisestä tasa-arvosta, ja ikään kuin objektiivisesta kansan onnellisuuden "eduista" ja niiden jakelusta. Ajattelusi on erittäin hämärtynyttä, kai ymmärrät sen.
Oikeasti tarvitset apua ja sinun tulisi jo miettiä sitä, miksi kuvittelet seksin, vaikka yhden kerran tuntemattoman kanssa, tekevän muutosta tilanteeseesi? Ei siinä ole kyse läheisyydestä, rakkaudesta, ihmissuhdekaipuun täyttämisestä. Toki irtosuhteita käytetään täyttämään jotain aukkoa ja myös ihan hauskanpitona enkä näitä ihmisiä tuomitse, mutta sinulla on nyt aivan liian isot odotukset seksille.
Ymmärrän kyllä havaintosi siitä, että yksinäiset/muuten masentuneet paljastuvat aina kuitenkin olevan parisuhteessa tms., olen itse huomannut joskus saman, että sosiaalisten tilanteiden pelkoa, itsetunnon puutetta ja vaikka mitä kärsivät saattavat kuitenkin olla parisuhteessa, mutta lähinnä ihmetellyt sitä. Sehän on hyvä heille, eikä minulta pois. Unohdat nyt sen, etteivät nämä, kuten kenenkään muunkaan, parisuhteet ole aina onnellisia. Joskus kyse on kahden yksinäisen tekemästä ikään kuin diilistä, eikä se taatusti lisää onnellisuutta. Vaikka parisuhde olisikin vallan hyvä, se ei ole onnellisuuden tae. Jos omaa ajattelutapaasi sovelletaan sinuun itseesi, voidaan paljastaa siinä olevia epäkohtia. Ahdistunut, masentunut, työtön, onneton - mutta parisuhteessa. Automaattisesti onnellinen, asiat aivan liian hyvin, ei saa valittaa. Tämä on siis perinteinen afrikkalainen nälkäinen lapsi-kortti: "jollain toisella on kuitenkin asiat huonommin, niin et saa valittaa". Eikö sama koskea sinua? Joku on sekä seksitön, rakkaudeton, että työtön, masentunut, köyhä, sodan keskellä asuva, sortoa kokeva. Logiikkasi mukaan voidaan ajatella, että hällä on asiat huonommin, vain hän saa valittaa, et sinä. Kunhan hän siis elää seksittömästi vasten omaa tahtoaan.
Ja tämän parisuhteen suhteen ajattelusi on taas hämärtynyttä - mitä sitten, kun parisuhde on? Entä jos se ei olekaan hyvä? Entä jos se ei lisääkään onnellisuuttasi? Miten aiot ylläpitää parisuhdetta vai odotatko että toinen on olemassa sitä varten, että sinä olisit vihdoin onnellinen?
En oikein ole varma, mitä varten olet tämän aloituksen tehnyt. Usea hakee vertaistukea, mutta sinä olet hyökännyt 99% onnettomia, ahdistuneita ja masentuneita vastaan. Heidän ongelmansa eivät ole ongelmia, koska heillä on parisuhde tai he ovat kerran elämässään naineet jotakin toista ihmistä. Herää nyt! Eikä sitä paitsi parisuhteissa ja sukupuolisuhteissa ole kyse pelkästään ulkonäöstä (mainitsemasi rumuus jne). Aika vähän niiistä itse asiassa. Eikä mikään suhde synny itsestään ja ilman panosta. SINÄ et tiedä mitä nämä ihmiset ovat tehneet suhteen eteen.
Ja vielä tästä sukupuolten välisestä tasa-arvosta, en ymmärrä miksi naisten ja miesten erilainen käyttäytyminen internet"markkinoilla" ym. on mielestäsi naisten syytä. Jos iso osa naisisa valitsee, ettei vastaa kaikille, tai 'mätsää' kaikkia, niin tehkööt niin. Sinä voit tehdä vaikka samalla tavalla. Sehän on miesten asia, miksi he mätsäävät kaikki ("kuka tahansa kelpaa"). Sitä paitsi jos asiaa tarkastellaan laajemmin, niin naisilla on haasteita ihan yhtä laila. Otetaan esimerkiksi runsaita irtosuhteita harrastava mies. Oikea miestenmies. Miten luulet yhteiskunnan (yhteiskunta eli ME, KANSA) suhtautuvan irtosuhteita harrastavaan naiseen? Ei olekaan enää mikään miestenmies, vaan on huora.
Kirjoitin tahallani melko jyrkästi koska sinä kaipaat herätystä. Haet varsin ikäville tunteillesi validointia nyt muiden olon pahentamisesta ja välttääksesi tunteiden kohtaamista olet fiksoitunut tähän ajatukseen seksistä onnellisuuden takaajana jne. edellä mainitut kohdat. Etsit vertaistukea, kuten yleeensä niin moni, muista samankaltaisissa tilanteissa olevista ja samoista tunteista kokevista. Mitä sitten teet, kun toinen rakkaudettoman, läheisyydettömän elämän nähnyt ei olekaan kääntänyt surua vihaksi ja omaa ahdinkoa toisten nujertamiseksi? Tai mitä sitten teet, kun hän onkin nainen? Oletko valmis muuttamaan ajattelutapaasi? Henkilökohtaisesti en usko sitä.
Kaikella ystävällisyydellä, sinun kannattaa vaihtaa ääntä kellossa ihan oman elämäsi tähden. Ajattelusi on epäreilua ennen kaikkea sinua itseäsi kohtaan, koska tästä suunnasta et voi löytää onnellista ratkaisua itsellesi. Ajattelusi ei ehkä ole selkeää, ja voit kuvitella tuntevasi voitonriemua toisten epäonnesta. Miten se olisi mahdollista, kun et kykene edes näkemään toisten epäonnea? Kuvittelet, että kaikki muut ovat onnellisia, ja vain Sinä olet Onneton. Haluan uskoa ettet aio satuttaa ketään hakiessasi omaa onnellisuuttasi, ja muistutan, että tulisit silloinkin huomaamaan, ettei se toiminut. Tätä tarkoitan sillä että tästä suunnasta ei löydy sinulle itsellesi positiivista ratkaisua. On siis aika etsiä muualta. Onnea siihen.
Desper kirjoitti 10.7.2017 10:4
Logiikkasi mukaan kaikki muut ihmiset siis pitäisi panna kärsimään, koska kerran olet maailman onnettomin ihminen. Mielestäni älytöntä.
maanvaiva kirjoitti 10.7.2017 10:29
Hänen logiikan mukaan meidän muiden tukinettiläisten elämä on onnellista, koska olemme saaneet seksiä ja hänen elämänsä on kaikkein onnettominta, koska hän ei ole ikinä saanut seksiä.
Verottaja vie lähes puolet palkastani, koska omistan vielä porojakin ja mies käy kotona joka kolmas viikko ja haluaa seksiä ja tämä on mulle ihan oikein, koska yksi ei saa seksiä.
Ihanaa olla onnellinen.
Kyse onkin subjektiivisesta tunteesta. Ei objektiivisesta järkeilystä. Pystyn käsittelemään asioita järkevästi ja objektiivisesti ongelmitta ja tunnistan kaikki logiikkani ja kirjoitusteni ristiriidat, epäloogisuudet ja muut älyttömyydet. Mutta järkeilystä ei ole ikinä ollut minulle mitään hyötyä ja olen väsynyt siihen että joudun käyttämään hirveän määrän energiaa tunteiden pitämiseen kurissa elämisen sijaan.
Ja onnellisuus ei riipu rahan tai seksin määrästä. Se on valtaosin pään sisäistä ja joskus asennekysymys. Mutta entä jos pään sisälle ei ole ikinä kehittynyt mitään rakkauden, itsetunnon tai joukkoon kuuluvuuden kaltaisia asioita, koska ne on aina evätty sinulta? Entä jos niinä vuosina kun lapset oppivat vuorovaikutusta muiden kanssa, sinä olet hyljeksitty? Tai jos niinä vuosina, kun ikätoverit alkavat tekemään pesäeroa vanhempiinsa ja etsimään itseään, sinun harrastuksiasi ja mielenkiinnon kohteitasi ylenkatsotaan ja niille nauretaan? Mitä jos muiden hermoillessa ensimmäisistä ihastuksistaan ja pusuistaan tai vitsailemalla rinnakkaisluokan pojan ekasta kerrasta, sinua inhottaa käydä ruokakaupassa, koska pelkäät mitä ihmiset siellä ajattelevat sinusta? Tiedätkö sinä miltä tuntuu, kun sinä olet vuosi vuodelta aina vain friikimpi ja yksinäisempi, koska sinussa on vain jokin piirre, mikä saa koko maailman karttamaan sinua? Ja tämä kaikki samalla kun elät yhteiskunnassa, joka kovaan ääneen julistaa kaiken sinulta puuttuvan ihanuutta. Muut pystyvät keskittymään elämäänsä, mutta sinulla ei ole ikinä ollut edes mahdollisuutta kehittyä ihmiseksi. Kaikkea ihmisyyden ihanuutta vain hierotaan kasvoillesi päivittäin. "Näetkös? Tämä kuuluu kaikille muille paitsi sinulle. 🙂"
Desper kirjoitti 10.7.2017 11:52
Yhteiskunnan tai jonkin korkeamman voiman pitäisi siis järjestää ihmisille seksiä sen hankkimiseen käytetyn työmäärän mukaan? Ei se ihan noin mene. Ihmisten viehtymys toisiinsa ei noudata työn lakeja.
Itsekeskeinen pikkulapsi kuvittelee, että maailma on olemassa hänen toiveittensa ja tarpeittensa noudattamista varten. Jos hän haluaa jotain, muitten on toteltava tai hän alkaa riehua. "Epistä! Matti sai tikkukaramellin, minä en!"Kyllä minuakin harmittaa ahdistuneisuushäiriöni aiheuttama tavaton kärsimys, mutta en näe oikeudenmukaisuuden vaativan niiden murhaamista, joilla tätä häiriötä ei ole.
Haluat vain oikeutta, mutta ilmoitat otsikossa suunnittelevasi rikosta.
Ei. Kenenkään ei tarvitse järjestää mitään kenellekään. Mutta kummasti minä näytän nyt olevan se ainut joka ei ole ikinä kelvannut kenellekään, samalla kun kaikki muut ovat tarpeeksi hyviä lukemattomille muille. Voin vain kuvitella miten ihana tunne on yksinkertaisesti vain saada suhteita ja seksiä ilman hikeä, verta, kyyneliä ja 12 vuoden yrittämistä, koska "No niin nyt vain tapahtuu koska sillein se viehätys toimii". Ei yhteiskunnan tai korkeamman voiman tarvitse järjestää ihmisille mitään tukiverkkoa tai palveluitakaan. Eihän ihmisten kyky selvitä maailmassa sekään noudata työn lakeja. Mutta silti niitä järjestetään ja hyvä niin.
Itsekeskeinen pikkulapsi kuvittelee, että jos Matti saa 20 tikkukaramellia sen jälkeen kun hänet on nostettu ruokapöydästä lelujensa keskelle, niin tämänkin kuuluisi saada edes yksi tikkukaramelli noustuaan syöttötuolistaan itse ja kontattuaan Matin viereen. Varsinkin jos hän on syönyt salaatin ja porkkanat samalla kun Matti ujutti niitä koiralle. Kun itsekeskeinen pikkulapsi elää näin tarpeeksi kauan, hän tulee nostamaan metelin asiasta saadakseen oikeutta: sitä samaa mitä Mattikin saa.
Ja ollakseni mahdollisimman selkeä kielikuvista:
"Matti saa 20 tikkaria" = normaali ihminen, jonka kehitys noudattaa tuttua kaavaa: vanhemmat, kavereita, harrastuksia, ihastuksia, suhteita. Tämä tapahtuu omalla painollaan "automaattisesti" ja "ilman työntekoa" koska Mattia ei ikinä painettu maan alle, josta tämä joutuisi kaivamaan tiensä pinnalle muiden ollessa jo kolmekymppisiä.
"Noustuaan syöttötuolistaan itse ja kontattuaan Matin viereen" = Minä yrittäessäni omalla työnteollani päästä siihen samaan pisteeseen johon tavis pääsi asioiden normaalilla etenemisellä ja ihan vain olemalla olemassa.
"Syönyt salaatin ja porkkanat" = Olen havainnut, että minussa on paljon suhteessa toivottavia piirteitä, jotka tuntuvat yllättävän usein puuttuvan ihmisiltä. Ei sillä että näistä piirteistä olisi muille mitään haittaa tai minulle hyötyä...
En ole vielä suunnitellut mitään. Tunnereaktioni ovat vain tämän vuoden puolella lipsuneet väkivallan puolelle. Sen takia olenkin alkanut huutamaan ongelmastani niin kovaan ääneen ja kaikkine kauheine ajatuksineen. Haluan lopettaa näiden ajatusten kierteen ennen kuin ne manifestoituvat ratkaisemalla sen ongelman joka ne aiheutti. Mutta en pysty ratkaisemaan sitä ongelmaa, jos minut vain torjutaan koko ajan ja olen täysin yksin ilman yhtään vertaista... Nämä kaksi asiaa vain alleviivaa ongelmaani ja vahvistaa jo valmiiksi jyrkkiä mielipiteitäni.
mariele kirjoitti 10.7.2017 13:4
*pitkä viesti*
En tiedä yhtään mitä tuntisin sellaisen teon jälkeen, mutta se positiivinen tunne jota osa aivoistani kuvittelee siitä saavansa on oikeudenmukaisuus. Reiluuden ja tasapuolisuuden tunne. Se ei lisäisi onnellisuuttani, vaan laskisi muiden, joka muuttaisi minua ympäröivää yleistä "onnellisuustasoa" itselleni reilummaksi (= hilaisi sitä tasoa alas, jolloin tuntisin kuuluvani joukkoon oman tasoni kanssa).
Ja kuvittelen seksin ja jo lyhyenkin suhteen parantavan tilannettani erittäin paljon. Lähes normalisoivan sen. Suurin ongelmani on joukkoon kuulumattomuuden ja "missing out"- tunne (ja pliis, älkää alkako selittämään kuinka "yliarvostettua" seksi on... Se on mielestäni arvoton heitto, jos sen sanoja on harrastanut seksiä, koska tämä ei voi koskaan tietää miltä tuntuu jos siitä jää ikuisesti paitsi). Jos puhutaan hetken aikaa nörttikieltä, niin voidaan sanoa että minussa on kirous, joka tuhoaa elämänilon, ajattelun ja motivaation. Kirous on mahdollista poistaa, jonka jälkeen palaudun normaaliksi ihmiseksi. En edes etsi loppuelämän ihanaa suhdetta jostain satukirjasta. Mikä tahansa suhde palauttaisi mielialani normaaliksi poistamalla neitsyyden stigman.
Minun radikaali suhtautuminen omaani ja muiden ihmisten ongelmiin johtuu siitä, että olen niin yksin. Muilla on vertaisryhmiä ja tukea - yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ymmärrystä ongelmalleen. Minulla ei, koska kaikki muut minun ikäiseni ovat harrastaneet seksiä, ellei kyseessä ole esim. aseksuaali, joilla on "selitys" asialle. Olen vihainen muille ihmisille, koska heidän ei tarvitse olla absoluuttisen yksin: heillä on lukemattomia muita, jotka samastuvat tarinaansa ja ongelmiinsa ja pystyvät tarjoamaan ymmärrystä ja empatiaa.
mariele kirjoitti 10.7.2017 13:4
Kirjoitin tahallani melko jyrkästi koska sinä kaipaat herätystä. Haet varsin ikäville tunteillesi validointia nyt muiden olon pahentamisesta ja välttääksesi tunteiden kohtaamista olet fiksoitunut tähän ajatukseen seksistä onnellisuuden takaajana jne. edellä mainitut kohdat. Etsit vertaistukea, kuten yleeensä niin moni, muista samankaltaisissa tilanteissa olevista ja samoista tunteista kokevista. Mitä sitten teet, kun toinen rakkaudettoman, läheisyydettömän elämän nähnyt ei olekaan kääntänyt surua vihaksi ja omaa ahdinkoa toisten nujertamiseksi? Tai mitä sitten teet, kun hän onkin nainen? Oletko valmis muuttamaan ajattelutapaasi? Henkilökohtaisesti en usko sitä.
Mitä tunteita yritän mielestäsi välttää? Käsittelen joka tunti vihaa, surua, paniikkia, epätoivoa, epäoikeudenmukaisuutta, kuolemanpelkoa ja elämänilottomuutta. Tiedän mistä ne tulevat, tiedän mikä ne aiheuttaa ja mikä ne parantaa. Tiedän tapahtumaketjun joka niihin johti ja sen miksi puhun niistä niin radikaalisti.
Olen fiksoitunut haluuni kuulua... Olla osana ryhmää. Seksi on vain välikappale päästä sisään "normaali ihminen"- kerhoon... Kaikille muille äärettömän helppo välikappale, mutta minulle näköjään käytännön mahdottomuus.
Jos kohtaisin tarpeeksi suuren ryhmän vertaisiani ("yksi miljoonasta"- tyyppiset yksittäistapaukset jotka vain sattuivat törmäämään ei vielä auttaisi paljoa), kuulumattomuuden tunteeni lievenisi ja olisin vähemmän paniikissa tästä asiasta ja iästäni. Jos vertaisten joukossa olisi naisia, joilla on tämä sama ongelma, uskoni tasa-arvoon ja siihen että molemmat sukupuolet kohtaavat ongelmia vahvistuisi.
Äärimmäinen lähestymistapani ja retoriikkani tässä asiassa on avunhuuto. Ei vielä oikea toimintasuunnitelma. En kuitenkaan ole keksinyt tätä avunhuutoa täysin tyhjästä, eli se ei ole vain itsekkään kakaran kiukuttelua. Minulla on oikeasti ollut väkivaltaisia ajatuksia tänä vuonna ja sen takia olenkin alkanut puhumaan näin avoimesti. Kävin hyvin spontaaneilla treffeillä naisen kutsumana burleskishow'ssa keväällä. Paha vain että nainen ei koskaan ilmoittanut itsestään kun pääsin paikalle tai näyttänyt kuvaansa. Eli se niistä 'reffeistä. Minun oli pakko poistua takaisin kotiin puolessa välissä show'ta, koska huomasin miettiväni: "Jos minulla olisi kolme käsikranaattia, mihin minun pitäisi heittää ne täällä että mahdollisimman moni liian helppoa elämää elävä mulkero kuolisi?"
Mikä seksissä on niin ihmeellistä, että se on se etappi, joka on saavutettava kuuluakseen muiden ihmisten kerhoon? Muiden, joissa on hyvin monella tavalla toisistaan poikkeavia ihmisiä. Sekoitat matemaattisen loogisuuden ja tunne-elämän, koska matemaattisesti on toki totta, että seksiä harrastaneet muodostavat joukon, johon et kuulu (ja moni muukaan ei kuulu). Mutta tässä vaiheessa tunteet astuvat peliin ja sanovat, että juuri tuohon joukkoon haluat kuulua, vaikka oikeasti sanojesi mukaan etsit vain yhteenkuuluvuutta - sinullehan kelpaisi muukin kansan osajoukko, joka loogisesti seksin suhteen vastaisi itseäsi, mutta et ole sitä löytänyt. En siis lainkaan ymmärrä, miksi kuvittelet että yhteenkuuluvuus löytyy juuri tästä seksiä harrastaneesta ryhmästä? Että kun vain voisit sanoa kuuluvasi siihen, niin kaikki olisi okei? Et enää olisi poikkeava, jee.
Ihan varmasti tulisit huomaamaan että siellä joukossa on yhtä lailla aivan todella erilaisia elämäntarinoita eikä pelkkkä seksi tarjoa samastumisen kohdetta. Ei todellakaan! Sitähän sinä tässä etsit. Siksi sinä tarvitset ammattiapua. Saatko sitä?
Tuntuu myös, että kun sanot että haluaisit tietää naisen, jolla on sama ongelma, tai ylipäänsä muita ihmisiä, niin asetat sille kuitenkin ehtoja. Ei riitä että on yksi, pitää olla monta, että se auttaisi. Mutta jos nyt ilmottaisin että olen samaa ikäluokkaa, en ole seurustellut, en harrastanut irtosuhteita, en ole tapaillut, ja olen nainen, niin en siitä huolimatta, että nämä kaikki kohdat ovat totta, usko että se parantaisi oloasi ollenkaan.
Yksi asia jonka elämästä olen oppinut -tai opettelen vieläkin hyväksymään- on se, että elämässä ei ole oikeudenmukaisuutta. Hyville ja viattomille tapahtuu huonoja asioita, paskoille hyviä asioita. Näin se vaan menee, sattumanvaraisuus on yksi elämän ominaisuus. Mitä nopeammin sen sisäistää ja lakkaa odottamasta oikeudenmukaisuuden taphtumista, sitä parempi.
ilijevits kirjoitti 11.7.2017 0:4
Ja onnellisuus ei riipu rahan tai seksin määrästä. Se on valtaosin pään sisäistä ja joskus asennekysymys. Mutta entä jos pään sisälle ei ole ikinä kehittynyt mitään rakkauden, itsetunnon tai joukkoon kuuluvuuden kaltaisia asioita, koska ne on aina evätty sinulta? Entä jos niinä vuosina kun lapset oppivat vuorovaikutusta muiden kanssa, sinä olet hyljeksitty? Tai jos niinä vuosina, kun ikätoverit alkavat tekemään pesäeroa vanhempiinsa ja etsimään itseään, sinun harrastuksiasi ja mielenkiinnon kohteitasi ylenkatsotaan ja niille nauretaan? Mitä jos muiden hermoillessa ensimmäisistä ihastuksistaan ja pusuistaan tai vitsailemalla rinnakkaisluokan pojan ekasta kerrasta, sinua inhottaa käydä ruokakaupassa, koska pelkäät mitä ihmiset siellä ajattelevat sinusta? Tiedätkö sinä miltä tuntuu, kun sinä olet vuosi vuodelta aina vain friikimpi ja yksinäisempi, koska sinussa on vain jokin piirre, mikä saa koko maailman karttamaan sinua? Ja tämä kaikki samalla kun elät yhteiskunnassa, joka kovaan ääneen julistaa kaiken sinulta puuttuvan ihanuutta. Muut pystyvät keskittymään elämäänsä, mutta sinulla ei ole ikinä ollut edes mahdollisuutta kehittyä ihmiseksi. Kaikkea ihmisyyden ihanuutta vain hierotaan kasvoillesi päivittäin. "Näetkös? Tämä kuuluu kaikille muille paitsi sinulle. 🙂
Tiedän nuo kaikki tunteet.
Minä en ole koskaan kuulunut mihinkään joukkoon, en käynyt normaalisti koulua vaan opiskelin kotikoulussa ja verkkoympäristössä enkä tavannut mitään rinnaisluokan oppilaita.
En vieläkään käy kaupoissa, en kylläkään pelkää mitä ihmiset ajattelevat vaan fyysisten sairauksieni vuoksi jotka puhkeavat kukkaan kauppojen valoissa ja äänissä.
Ym--- kaikkeen kirjoittamiseesi, en vastaa niihin, koska ketju ei koske minua.
Mieheni löysin naapurista ja hän oli myös yksinäinen ihminen ja sitten menimme naimisiin ja harrastamme sitä seksiäkäin mutta onneksi vaan harvoin. Koska en pidä seksistä.
"Näetkös", voisin pilkkoa sun kirjoituksiasi vaikka kuinka paljon, samoin täällä monet muut ja ehkä sinä sitten näkisit ettet olekaan niin erilainen mitä kuvittelet. Mutta et varmaan halua nähdä asiaa vaan haluat olla erilainen. Koska se on muotia. Minä taas olen ihan tavallinen, koska en seuraa muotia.
Pitää vaan käsittää että tää elämä on paskaa suurimmilta osin. Kaikilla se on välillä. Ja vaikka se on paskaa, niin se ei ole mikään syy tehdä pahaa toisille. Sinun täytyy oppia empatiaa. Kokeile vaikka sellaista että menet ihmisten pariin, muttet mene hakemaan seksiä vaan ymmärrystä ja välittämistä. Seksihän on rakkauden osoitus, eikä mikään ylimaallinen, jumalallinen palkinto jota pitää hakea väkisin.
Olen minäkin 27-vuotias mies enkä koskaan ole harrastanut seksiä, mutta pidän silti elämää mielekkäänä. Elämässä on paljon muutakin kuin seksi. Ei pidä ajatella liian musta-valkoisesti...
tähtivaeltaja kirjoitti 11.7.2017 8:28
Yksi asia jonka elämästä olen oppinut -tai opettelen vieläkin hyväksymään- on se, että elämässä ei ole oikeudenmukaisuutta. Hyville ja viattomille tapahtuu huonoja asioita, paskoille hyviä asioita. Näin se vaan menee, sattumanvaraisuus on yksi elämän ominaisuus. Mitä nopeammin sen sisäistää ja lakkaa odottamasta oikeudenmukaisuuden taphtumista, sitä parempi.
ja missä on ihmisen oma vastuu itsestään. Voiko vain päättää, että olen hyvä ja viaton ihminen ja mulle tapahtuu vain huonoja asioita. Eli rypeä itsesäälissä koko ikänsä, kun on niin hyvä ja viaton.
Toinen taas, vaikka minä, sitten ajattelen, että koska olen niin paska ihminen, mun ei tarvi tehdä mitään vaan mulle ihan itsestään tapahtuu vaan hyviä asioita.
mariele kirjoitti 11.7.2017 8:25
Mikä seksissä on niin ihmeellistä, että se on se etappi, joka on saavutettava kuuluakseen muiden ihmisten kerhoon? Muiden, joissa on hyvin monella tavalla toisistaan poikkeavia ihmisiä. Sekoitat matemaattisen loogisuuden ja tunne-elämän, koska matemaattisesti on toki totta, että seksiä harrastaneet muodostavat joukon, johon et kuulu (ja moni muukaan ei kuulu). Mutta tässä vaiheessa tunteet astuvat peliin ja sanovat, että juuri tuohon joukkoon haluat kuulua, vaikka oikeasti sanojesi mukaan etsit vain yhteenkuuluvuutta - sinullehan kelpaisi muukin kansan osajoukko, joka loogisesti seksin suhteen vastaisi itseäsi, mutta et ole sitä löytänyt. En siis lainkaan ymmärrä, miksi kuvittelet että yhteenkuuluvuus löytyy juuri tästä seksiä harrastaneesta ryhmästä? Että kun vain voisit sanoa kuuluvasi siihen, niin kaikki olisi okei? Et enää olisi poikkeava, jee.
Ihan varmasti tulisit huomaamaan että siellä joukossa on yhtä lailla aivan todella erilaisia elämäntarinoita eikä pelkkkä seksi tarjoa samastumisen kohdetta. Ei todellakaan! Sitähän sinä tässä etsit. Siksi sinä tarvitset ammattiapua. Saatko sitä?
Tuntuu myös, että kun sanot että haluaisit tietää naisen, jolla on sama ongelma, tai ylipäänsä muita ihmisiä, niin asetat sille kuitenkin ehtoja. Ei riitä että on yksi, pitää olla monta, että se auttaisi. Mutta jos nyt ilmottaisin että olen samaa ikäluokkaa, en ole seurustellut, en harrastanut irtosuhteita, en ole tapaillut, ja olen nainen, niin en siitä huolimatta, että nämä kaikki kohdat ovat totta, usko että se parantaisi oloasi ollenkaan.
Seksi on aika syvälle kaikkiin eläimiin "koodattu" luonnollinen tarve. Sen puute aiheuttaa ongelmia, vaikka ei eläisi yhteiskunnassa joka huutaa sitä kovaan ääneen joka tuutista. Kyse on paljon isommasta asiasta kuin se missä on töissä, mitä harrastaa tai kuinka usein näkee kavereita. Ne ovat yksilöstä riippuvia ja vaihtelevia yksityiskohtia, eivät perimään kuuluvia pakonomaisia tarpeita.
Ja kyllä, haluaisin tietää muita ihmisiä joilla on sama ongelma. Uskon että se parantaisi oloani. Jos nämä ihmiset ovat naisia, vielä parempaa, koska se palauttaisi uskoani siihen että kaikilla on ongelmia näissä asioissa eikä vain "luuserimiehillä". Ja se että haluan niitä olevan enemmän kuin yksi tai kaksi johtuu siitä, että en haluaisi olla jokin harvinainen ja friikki poikkeustapaus, jollaisia on yksi miljoonasta. minäitse89:n vastaus riitti jo rauhoittamaan mieltäni ainakin hieman, vaikka siitä ei vielä mitään joukkoon kuuluvuuden tunnetta saakaan. Kiitos siitä.
maanvaiva kirjoitti 11.7.2017 8:39
"Näetkös", voisin pilkkoa sun kirjoituksiasi vaikka kuinka paljon, samoin täällä monet muut ja ehkä sinä sitten näkisit ettet olekaan niin erilainen mitä kuvittelet. Mutta et varmaan halua nähdä asiaa vaan haluat olla erilainen. Koska se on muotia. Minä taas olen ihan tavallinen, koska en seuraa muotia.
Sitähän minä vähän toivon. Että ihmiset pystyisivät todistamaan etten ole erilainen tai yksin. Toistaiseksi vain minäitse89 on pystynyt siihen.
Kerrotko mikä on muotia? Päivittäinen vihan, epätoivon ja surun tunne? Vai kenties ongelmistaan puhuminen? Tai kenties olen hankkiutunut tilanteeseeni itse, koska halusin olla uniikki pikku lumihiutale kuultuani miten siistiä on kokea pelkkiä negatiivisia tunteita vuodesta toiseen?
Miksi Illjevits et ole turvautunut maksulliseen seksiin,jos seksin puute on se tärkein asia elämässäsi.Siinä ei tarvitse olla tunteita pelissä ja saat sen haluamasi kokemuksen. Sen jälkeen voi sitten pureutua jo muihinkin ihmiselämän tärkeisiin asioihin ihan rauhassa. Tee jotakin asialle eläkä vain valita,ei se tilanne surkuttelemalla parane.