Hyviä kysymyksiä mutta yhdestä asiasta ainakin voisit iloita. Sulle ei ole vielä ehtinyt tulla fyysisiä kipuja kun olet noin nuori. Kannattaisi lakata miettimästä liian suuria kysymyksiä ja elää omaa elämää niissä puitteissa joita sulla on.

Nykyisin on helppo ahdistua monestakin asiasta missä ollaan tässä maailmassa menossa päin honkia mutta minua sapettaa erityisesti luonnon tuhoaminen järjettömillä tekemisillä. Eilenkin se tuli taas todistetuksi joidenkin ihmisten järjettömyys. Jokakeväinen roskien poltto talojen puutarhoissa. Ei järjen häivää pilata ilmastoa polttamalla märkiä lehtiä kun ne maatuvat yhdessä vuodessa kompostoimalla. Ilman pilaajat pitäisi kaikki saada tilille tekemisistään.

Luonto on omaa sydäntä lähellä ja sitä alaa juuri opiskellutkin. Ihmisten pahoinvointi näkyy myös ympäröivässä luonnossa ja eläinten huonossa kohtelussa. Saan toisaalta voimaa metsistä ja merestä ja kunnioitan valinnoillani luonnon kauneutta, mutta en ole vielä löytänyt paikkaani tässä ihmisten maailmassa. Maailmassa, jossa kovat arvot tuntuvat puhuvan eikä herkkyydelle ole tilaa.

Hymytön kirjoitti 20.4.2015 2:37

Olen hukannut elämänilon ja hymyn jonnekin matkan varrelle.

Kaiken pitäisi olla hyvin. Minulla on kaksi yliopistotutkintoa, olen päässyt reissaamaan ja näkemään maailmaa ja hieman päälle 30-vuotiaana koko elämän pitäisi olla edessä.
Miten voisin lähteä rakentamaan parempaa pohjaa elämälle, johon kuuluisi hymy ja hyvä olo? Miten lakata ottamasta maailman ongelmia harteilleen ja nauttia aidosti pienistä onnen hetkistä?

Ehkä olet opiskelun ja matkailun kautta saanut tietää ja nähdyt liikkaa tätä maailman raadollisuutta ja sen takia et osaa niitä kokemuksia sovittaa tavalliseen elämään. Tunnet että sinun on saatava ehdottomasti parempi elämä mitä olet nähnyt. Tietoisuus saattaa olla taakkana vaikka olet olettanut tiedon olevan sinun eduksesi ja että olisit sitä kautta askeleen edellä muita.

Onhan se ikävä jos hymy ja iloisuus katoaa jo kolmekymppisenä. Ehkä sitä rennompaa ajattelutapaa ei löydykään kirjoista ja tutkinnosta. Jospa yrittäisit vaihteeksi jotain tavanomaisempaa. Mene vaikka teatteriin, katsomaan satunäytelmää jolla ei ole suurta sanottavaa vaan tarkoitettu silkaksi viihteeksi. Tai mitä tahansa muuta josta tietous ei pysty lisääntymään. Tule pois itse sisältä ja katsele oloasi ulkopuolelta.

Itse olen käynyt vain kansakoulun ja aloittanut työnteon suoraan koulusta. Vaikka elämäni on ollut melkoista vuoristorataa, en ole jäänyt sitä pähkäilemään kuin vasta nyt hieman vanhempana. Kaikki tekoni eivät kestäisi päivänvaloakaan mutta siitä huolimatta minun pitäisi kirjoittaa elämänkerta. Ei opiksi vaan varoitusmerkiksi muille. Dokumentiksi miten elämän pystyy pilaamaan ja silti pystyä siitä myös nauttimaan, ainakin hetkittäin.

En tiedä olenko oikea henkilö neuvomaan..mutta mitäs jos hiukan alentaisit vaatimustasoasi? Voisiko riittävän hyvin/kunnolla tehty työ olla hyvä? Perfektionismi saattaa viedä elämänilon ja jopa uuvuttaa. Ehkä silloin voisi kysyä itseltään, voisinko tehdä yleensä asiat riittävän hyvin, vaatimatta itseltäni liikaa.

Osaatko rentoutua vapaa-ajalla? Onko sinulla mukavia harrastuksia tai ystäviä? Voisiko auttaa jos kokeilisit jotain uutta tekemistä, voisiko esim. meditaatioharjoitukset, kokkailut, luonto, leipominen, eläintenhoito, vapaaehtoistyö, naurujooga tms. olla sinun juttusi?

Maailman murheista ei kannattane liikaa kantaa murheita, tärkeintä ehkä nyt, että huolehdit omasta ja läheistesi hyvinvoinnista?