Olen avoeronnut rakkaastani n. 2.5 kk sitten. Suhde kesti monta vuotta.
Jäin asumaan meidän vanhaan yhteiseen asuntoon.
Olen opiskelija ja täl hetkel opiskelu tökkii. Onneksi nyt on kuitenki kesäloma. Olen 24v nuori mutta tällä hetkellä ei jaksa oikeastaan muutaku olla, ja hyvä kun sitäkään.
Olen käynyt pitkään elämässäni terapiassa masennuksen vuoksi ja toki se jatkuu edelleen (varsinkin tämän eron vuoksi terapiakertoja lisättiin).
Hyvä että uskallan/jaksan jotenki mennä ulos ovesta… ☹️ Kaupassa käynti on ainoita mitä oikeastaan jaksaa…
Yritän vähän lukea kirjallisuutta ja käydä lenkillä ja sit vähä olla kavereiden kaa että saisi ajatuksia muualle mutta sattuu silti niin…. että ei sitä voi kuvitellakaan… pahimpia tunteita joiden kanssa taistelen on: suru, kaipuu ja tyhjyyden tunne.
Hyviä muistoja on niin paljon.
Elämänhalu on loppu nyt mutta ehkä joku keijukainen tulee taikasauvankanssa ja loitsuu joku päivä jotain että elämänhalun saa takaisin.
Minen edes muistuta keijukaista ja taikasauvaa ei ole, jos ei lattiaharjaa lasketa.
Mutta, muistella saa, muistoissa ei saa jäädä elämään. Muistele niitä hyviä asioita ja ala askel kerrallaan elämään uudestaan. Se mikä on mennyt, harvoin palaa...ehkä sen tarkoituskin olikin mennä.
Tiedän, että tällä hetkellä tuntuu syvältä ja pahoin. Mutta te nuoret, ette ajattele eteenpäin pitemmälle, viiden, kymmenen vuoden päähän. Silloin voit ajatella, että hyvänen aika, mitä minä siinäkin oikein näin???
Sitähän sanotaan, että mikä ei tapa, se vahvistaa.
Sinulla on koko elämä vielä edessä ja varmasti vastaan tulee ihminen, joka pysyy rinnalla.
Sitä sanotaa, että kaikella on tarkoituksensa, mutta me emme sitä sillä hetkellä vielä tiedä.
Helemille...
Kiitos sinulle todella paljon kauniista sanoista ja ajatuksista
Toivotan myös lämmintä kesää