Heippa Koppelo
Niin tuli kauheen pahamieli itsellekin kun luin sinun viestisi.
Sillä aviopuolison menettäminen on elämän vaikeimpia asioita.
Nyt sinun pitää vaan nähdä elämässä eteenpäin.
Onhan sulla ystäviä / kavereita joille voisit murheita kertoa???
Sillä se olisi tärkeätä että voisit murheita kertoa niin se helpottais eläämääsi.
Mainitsit että sulla on 300 km päässä tukihenkilö.
Tukihenkilöitä olisi kyllä ihan lähellä kun osaisit kysyä / etsiä
Ja olisi todella tärkeätä että et jää yksin asioita miettimään sillä silloin ne ongelmat vasta suurenee ja pahenee.
Joo kirjoita miten olet jaksanut
Kaunista kevättä sulle

Hei,

Onko sinulla täällä tukinetissä oma tukihenkilö? Jos ei ole, klikkaa tuota oranssia neliötä ylhäällä vasemmalla.

Minuutti kerrallaan, tunti kerrallaan.

Kirjoita tunteistasi/ lamaannuksestasi.

Tukihenkilöltä saat rakennuspalikoita, joilla tunnit kuluvat taas eteenpäin. Pienin askelin, hitaasti eteenpäin.

Surussasi sinua tukien
Jasse

Oletko käynyt lääkärille puhumassa? Sinun kyllä kannattaa sen verran jaksaa, että hankit ajan ja kerrot ajatuksistasi. Älä jää yksin kotiin. Lapsesi tarvitsevat sinua.

Masennus ei välttämättä ole paha juttu. Se on ainakin minulle portti johonkin parempaan. Ehkä joskus.

Osanottoni menetyksesi vuoksi.... Elämä koettelee joskus liian kovasti...

Kiitos Jasse ja Volvomies.

Kyllähän sen sisimmässään tietää että hetki kerrallaan eteenpäin, mutta ne hetket ovat vain niin raskaita ja tuskaisia. Minulla on siis lähiomaiset ja sukuni tuolla 300km päässä. Mitään omaa tukihenkilöä minulla ei ole ja kirjoitin -kiitos vinkistä- tuonne nettitukeen.

Viime yö oli elämäni rankimpia, pitkästä aikaa. Yleisesti ottaen olen saanut nukuttua mutta nyt taas alkaa näyttämään siltä että univaikeudet palaavat. Eilen vaihdoin kesärenkaat autoon. (mieheni homma) ja kyllä minä sitä itku kurkussa tein. Manasin ja kiroilin..

Sitä miettii miksi? Miksi minä jäin 37v lekseksi 3 lapsen kanssa? Miksi mieheni piti kuolla 37v? Mikä tarkoitus tällä on? Kuinka ihmisen elämä voi muuttua niin hetkessä?

Masennus iski, toki minulla on aikaisemminkin ollut eli taipuvaisuutta siihenkin.. Eli ei ole helppoa.. Mutta kiitosta vaan jos joku jaksaa lukea..😳

Tuli paha olo puolestasi. En voi edes kuvitella, kuinka vaikea tilanteesi on. Mutta jos vaan kykenet ja haluat, kannattaa hakea apua. Varaa aika lääkärillesi ja kerro tilanteestasi. Ja vaadi apua, jos sitä ei tarjota!

Heippa Koppelo
Niin elämä ei aina mene niinkuin sen suunnittelee ja elämässä todellakin sattuu ihmisen
elinaikana vaikka mitä on iloa ja surua ja kyllä tuo sinun asiasi on sieltä huonoimmasta
päästä ja sanon sulle suoraan että on se todellakin väärin miten on sulle käynnyt mutta
elämän on jatkuttava ja tiedän että selviät ja on sulla todella vaikeata mutta edetään hiljakseen lyhyin askelin eteenpäin kyllä se siitä elämä helpottaa tosin vie aikaa ( toisilla enemmän toisilla vähemmän )
Itse olen tukihenkilö ja olen nähnyt elämässä vaikka mitä ja sen siitä tiedän että ihminen jaksaa yllättävän paljon mutta se on tärkeää että yksin et jää vaikeita asioita
miettimään vaan otat heti ystäviin, kavereihin, tukihenkilöön, lääkäriin jne yhteyttä kun siltä tuntuu että pääset tämän vaikeimman ajan yli ja senkin jälkeen pidät yhteyttä.
ja ennen kaikkea huolehdit omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta??? ja lasten hyvinvoinnista.
Olethan hakenut kunnalta / kaupungilta sulle kuuluvat tuet / avun???
jos sulla on masennusta niin ehdottomasti kannattaa käydä lääkärissä apua hakemassa sillä masennus on salakalava ja se todellakin vie voimat ja lamannuuttaa ihmisen joskus kokonaan. ( riippuu masennuksen asteesta )
Niin ihmisen elämä voi muuttua silmänräpäyksessä hyvään tai huonoon suuntaan sen olen itsekkin huomannut. itse en ole uskovainen mutta melkein joka ilta kiitän luojaa ilta rukouksessa ja mulla se menee näin.
Kiitos tästä hyvästä päivästä kiitos perheestä lapsista ja vaimosta kiitos että mulla menee hyvästi ja auta minua että jaksan ja osaan autaa ihmisiä ja auta kaikkia maailman ihmisiä. mulle tuo rukous antaa voimaa ja oman rukouksen voi itse tehdä iselleen sopivaksi.
Kokeile sinäkin??
Olen pahoillani kun mainitsin perheeni kun sinä olet menettänyt rakkaimpasi.
Mutta ehdottomasti kirjoita miten olet jaksanut niin vastaan sulle ja kyllä elämä voittaa
sen tiedän vaikka on vaikeaa.
Kaunista kevättä ja jaksamista sulle

Puoli vuotta eletty elämää ilman puolisoa, lasteni isää. Väliin on mahtunut yllätys yllätys hyviäkin hetkiä ja pilkahduksia siitä että josko joskus..

Mutta jälleen lähestytään pohjaa😞 Olen käynyt psykiatrisella puhumassa, ystäviä on mutta nille ei enää voi oikeastaan puhua, heillä on omat elämänsä ja jos puhun niin tulee lähinnä vaivautunut olo..

Joten aika lailla yksikseen tässä taaperretaan eteenpäin. En tiedä, taas olis halu luovuttaa. Kun ei jaksa niin ei.. Olen niin väsynyt tähän kaikkeen.. Mistään ei saa oikein kiinni eikä otetta eikä ole haluakaan.. Tiedän kuitenkin sisimmässäni sen että jossain edessä on se helpompi päivä. Huomaan ajattelevani että kun K tulee kotiin niin... ja sitten tajua että hän ei tule kotiin, ei enää koskaan..

Menneisyyden ajatteleminen on raskasta eikä halua siihen ole, siltikin mieleen hiipii ajatuksia menneestä elämästä.. Mietin myös kuinka K pärjää?! Kuinka hän pärjäsi hetkellä kun hän kuoli?! Tiesikö hän että hän kuolee?! 😭😠😞

Koppelolle:

Kai sul elämä on vain huomaamatta rakentunut pitkälle miehesi varaan ja nyt kun hän on poissa, niin elämä on romahtanut? Kun on kolme lasta niin myös sen työtaakan hoitaminen yksin on hankalaa kun miehestä oli sentään välillä apua?

Voi olla että minäkin olisin voimatan ja voimakkaassa ristiriidassa kun lasten takia pitäisi periaatteessa olla vahvana sekä porskuttaa vain eteenpäin tai muuten jää moni asia hoitamatta, josta seuraa taas uusia ongelmia?

Kun saat voimia ja rohkeutta, niin voisit työstää tunteitasi täällä ja ikäänkuin sitä kautta "oksentaa" pahaa oloasi ulos kun se on puettu teksin muotoon ja se voisi auttaa palikoiden järjestelyssä pääkopassasi?