Elämän tarkoitus?

Elämän tarkoitus?

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 08.09.2020 klo 15:24 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 08.09.2020 klo 15:24

Eli tällainen kevyt aihe otsikkona.:) Haluaisin kuulla, että mikä teitä ajaa eteenpäin elämässä ja oletteko määrittäneet sille jonkin tarkoituksen? Että onko elämä vain Darwinin oppien mukaan: suvun jatkamista ja hengissä säilymistä? Voiko siinä olla koko elämän tarkoitus? Vai onko mielestänne olemassa jokin ihmistä suurempi voima, joka on tämän kaiken takana ja antaa tarkoituksen kaikelle? Vai onko mielestänne tämä kaikki kiinni vain ihmisen sisäisestä elämästä ja ihmisen päätöksistä?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 09.09.2020 klo 11:44

Mietin sitä että meillähän voi olla vain tämä elämä. Tämä elimistö. Nämä aivot. Silloin jotenkin ajattelen että nauttiminen nousee pääsijalle.

Toisaalta kun ihminen on ajassa elävä olio, niin täytyy myös ottaa tulevaisuus huomioon. Jopa haudan takainen tulevaisuus. Että me teemme perintöä. Jätämme perintöä tähän maailmaan. Johtuen juuri tuosta ihmisen ääreellisyydestä.

Me elämme vielä pitkään tulevaisuudessa vaikka itse olisimme kuolleet. Toisten mielissä. Sen takia juuri tuo perinnön jättäminen on tärkeää. Että millaisina meidät loppujen lopuksi muistetaan. Oli sitten haudan takaista elämää tai ei.

Toki pääasia on oman elämänsä jatkaminen niin pitkälle kuin vain pystyy. Mutta me olemme ääreellisiä kaikesta huolimatta. Se on kova fakta.

Ja kun sairaus iskee, niin siitä voi olla vaikea selvitä. Kuitenkin on tärkeä pitää mielessä, että toisille ihmisille me olemme tärkeitä ja heidän kauttaan saamme myös elämään tarkoitusta.

Mutta silti mietityttää tuo haudan takainen elämä. Voiko sitä ylipäätänsä olla?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 10.09.2020 klo 13:59

Jos elämän tarkoitukseksi ottaa Jumalaan uskomisen niin se on Sartren mukaan huonoa uskoa. Hänen mukaansa elämässä täytyy kohdata oleminen kaikessa sen kovuudessa.

Voisi olla niin että meille ei ole annettu mitään muuta lahjaa kuin tämä elämä. Ja tätä lahjaa on käsiteltävä varovasti sillä se on särkyvää.

Elämähän on itsessään ongelma, siten että se koko ajan haastaa meitä. Se ei anna rauhaa. Kaikessa on vain kyse ongelman ratkaisusta. Kaikessa on myös kyse siitä kuinka vastata elämän huutoon kovuudella. Jonkinlainen kovuus täytyy olla jotta voi pärjätä elämässä. Itsensä tulee haastaa tuohon testiin. Sillä niin kuin Herakleitoskin totesi: kaikki virtaa. Ja tuossa virrassa on pysyttävä juuri tuon kovuuden avulla.

Elämä harvoin on hauskaa. Varsinkin jos on masentunut. Mutta Jeesus oli varmaan oikeassa siinä että teot ratkaisevat. Ja oli hauskaa tai ei niin tekoja on tehtävä. Ja mieluummin sellaisia joista on hyötyä...