Oi, Taustis🙂🌻

Pakko kommentoida tuosta mitä kirjoitit, kun oli niin tuttua taas.

Meilläkin on ollut miehen kanssa tapana (paitsi ei nyt helteiden aikana) tehdä vaihtelua ja mielekkyyttä pikku kävelyillemme juuri niin, että ajamme autolla jonnekin erilaisiin maisemiin ja sitten siellä kävelemme. Ihan kuin meidän juttuja kirjoitit. Kiva tietää, että muutkin tekevät samalla tavalla🙂

Varsinkin silloin, kun olin syvemmällä alamaissa niin jouduin "houkuttelemaan" itseäni ulkoiluun sillä, että ajoimme autolla mukavissa maisemissa ja sitten jätimme auton parkkiin ja kävimme kävelemässä jonkun lenkin. Usein vielä kamera matkassa, että olisi kivaa "tekemistä" ja saisi sitten jälkeenpäin katsella, missä ollaan oltu. Minusta hyvä ulkoiluidea jos haluaa rauhallisen ja pienemmän kävelyn on ajaa autolla vaikka jonnekin kauniille, pienelle hautausmaalle ja kävellä siellä rauhallisesti kaikkea sitä kauneutta ja rauhaa aistien. Nykyään ei ole niin vaikeaa lähteä ulos (nyt kun helteet menivät) mutta silti kuitenkin usein sen verran "töhkeää", että käytän vieläkin näitä samoja konsteja itseni houkutteluun. Usein myös varaan jonkun namupalan, jonka saan syödä sitten kun ensin olen ollut ulkona.

Ja tuokin, että liian impulsiivinen ja äkkinäinen ehdotus uloslähdöstä saa minutkin usein jotenkin takajaloilleen. Olen useita kertoja miesparalle äkissyt kiukkuisena, kun hän on ihan hyvää hyvyyttään ehdottanut ulosmenoa. Tuntuu, että usein juuri silloin, kun olen aivan räjähtäneen näköinen tai uuvuttanut juuri itseni jollain muulla puuhalla ja varautunut korkeintaan makoilemaan ja relaamaan niin silloin mies saa päähänsä, että nyt lähdetään.🙂 No minä ensin äkisen, sitten lähden juurikin pitkin hampain ja murjottaen, tunnen itseni kauhean näköiseksi niin etten melkein kehtaa edes mennä yhtään minnekään ja olen väsynyt jne. Minun pitää saada henkisesti ja ulkonäöllisesti valmistautua siihen ulosmenoon, vaikka menisin vain meidän talon ympäristössä olevalle kävelypolulle, koska siellähän saattaa joku tulla vastaan (ja tuleekin aina) hävettää, että naapurit näkevät minut yleensä laittautuneena ja sitten siellä lenkillä yhtäkkiä täysin räjähtäneen näköisenä, vaikka tuskin kukaan oikeasti niin edes ajattelisi. Mies ei aina näytä ymmärtävän sitä, että en minä voi lähteä ovesta ulos suoraan sillä minuutilla, kuten miehet voivat tehdä. Ja..minulla ei ole MITÄÄN järkevän näköisiä ulkoiluvaatteita tai kaikki ainakin liian pieniä, joissa näytän ihan köntykselle, enkä ainakaan yhtään ulkoilijalle😞

Joskus (kuten tänä aamuna) saan sitten yllättäen kohtauksen, että lähdenkin ovesta ulos melkein sillä sekunnilla, enkä välitä itsestäni. Mutta se on aika harvinaista..ja lähden siksi nopeasti, etten ehdi alkaa perumaan menoani.

Joskus olen melkein kateellinen miehelle, että hän on AINA yhtä hyvän näköinen ja voi mielestäni lähteä ihan hyvin ulos vaikka peiliin katsomatta. Niin hän usein tekeekin ja aivan tyytyväisenä itseensä, heh. Ja aivan siinä samassa, kun saa idean lähteä. Kyllä ne miehet on sitten hauskoja, useimmat hyvinkin tyytyväisiä itseensä, sellaisetkin jotka eivät todellisuudessa ole kovinkaan kummoisia. Mies ei kyllä onneksi koskaan ole arvostellut minun ulkonäköäni, eikä kilojani oli niitä sitten enemmän tai vähemmän. Kerran kun (puoli) vitsillä kysyin, että: "olisitko minun kanssa vielä jos painaisin yli sata kiloa" hän vastasi ihmeissään, että: "tietenkin! eihän se ulkonäkö ratkaise vaan olisit se ihan sama ihminen siellä sisällä". Onhan miehelläkin maha kasvanut ja pää kaljuuntunut, kun kohta 50v täyttää ja joskus hän peilin edessä sitä mahaansa kauhistelee, mutta sitten taas unohtaa sen kokonaan ja on ihan tyytyväinen🙂

Juu, huomenna on maanantai. Uusi viikko ja uudet (vanhat?) kujeet. Sadetta ja viileää luvattu ilmoiksi, joten..eiköhän yritetä olla aktiivisia sen minkä jaksamme.

Kirjoitellaan🙂👍

No niin nyt on taas ihan uusi ja käyttämätön viikko alussa mulle ja kaikille muillekin. Niinpä AK, uudet ja entiset kujeet käyttöön tällekin viikolle😀

Tänään täällä on satanut monta kertaa, olen tykännyt katsella ja kuunnella sateen kohinaa, se kuuluu tänne ylimpään kerrokseen kivasti. Väsymys ei ihan noin vaan katoa, tämäkin päivä ollut jokseenkin puolella teholla. Tosin se johtuu osiksi siitäkin, että olen sävyttänyt tukkani, käynyt suihkussa ja meikannut, kun menen reilun tunnin päästä käymään erään pitkään tuntemani ystävän/kaverin luona.
Hän oli ystävyytemme alussa naimisissa, perheellinen kuten minäkin ja meitä yhdistivät monenlaiset asiat. Sittemmin hän erosi miehestään, mutta muutti takaisin ja sitten taas erosi. Myös hänen miehensä on jättänyt hänet muutaman aloituskerran jälkeen. Uusia miesehdokkaita ollut joitakin, mutta nyt taas on se tilanne että alkuperäisen exän kanssa hengailee.
Tämä ystäväni, josta en tiedä enää että ystävä vai kaveri, enemmänkin vie energiaani kuin antaa. Tai ainakin se tuntuu siltä. Tapaamisemme ovat hänelle sopivina aikoina, pätkätöiden ja miesasioiden mukaan.
Kun minulla ei todellakaan ole kovin montaa ystävää, olen pitänyt yhteyttä yllä ja mukautunut ehtoihin. Tänäänkin menen moikkaamaan häntä mutta hieman ristiriitaisin tuntein.
Hän tietää masennuksestani, mutta odottaa minun innostuvan milloin mistäkin menoehdotuksesta ja olevan kuin joskus aikoinaan, kun jopa kävimme viihdemenoissakin.

Siitä on yli 10v aikaa, en todella pysty enää samaan saatikka haluakaan. Sitä hän ei mielellään halua kuulla, vaan hokee että aika auttaa, tulee vielä menoaika.

No, se siitä, mutta olen siis valmistautunut henkisesti ja fyysisesti käymään hänen luonaan. Varmaan kauppakäyntikin osuu matkan varteen. Minulla ei ole ajokorttia, mies minua kuskailee ajellessaan ja yhdessä se kauppakäyntikin sitten.

Toisinaan pysähdyn kiitollisena ajattelemaan että onneksi minulla mies elämässäni. En uskaltaisi jäädä yksin, enkä jaksa uskoa että pärjäisin. Kaipaan kauheasti toista ihmistä lähelleni, haluan kulkea yhdessä elämää. Olisin varmasti ihan pohjakuilussa jos olisin yksin. Joskus tulee jopa kaipuu siihen aikaan kun asuin vielä kotona ja olin n.20v. Oli niin huoletonta elämää ja onnellistakin.
Tämmöistä haavelua tänään😟😟

Nostan hattua teille täällä kirjoittaville, jotka jaksatte arkea yksin, vaikka päivän kerrallaan.
Jaksellaan taas eteenpäin 🙂👍

Tämä päivä on mennyt ukkoskuurojen ja kaatosateiden merkeissä, vain tavallisia huushollihommia tullut tehdyksi. Tai eihän ne oikeastaan ole "vain", kun ruoka ja puhtaat vaatteet ei tule itsestään valmiiksi😉

Eilistä kirjoitustani silmäilin, hieman poukkoilevasti olin tunteitani tilittänyt ja hössännyt kylään lähtöäni. Kävin siis eilen illalla pitkäaikuista kaveriani tapaamassa. Kaikenlaista kuulumista juteltiin, mutta vaikka olemme kauan tunteneet, olen silti masennuksestani pystynyt vain pintapuolisesti kertomaan. Siksi eilenkin taas mietin, että ystävä vai kaveri ja sanoisin että kaveri, koska en voi olla hänen kanssaan ihan oma itseni, vaan vedän pirteämpää roolia.

Alkujaan olimme jotenkin enemmän samalla taajuudella, mutta vuodet ovat muuttaneet meitä ja olemme ajautuneet varsin erilaisiksi. Kuitenkin olen miettinyt että en voi välejä katkaista, ei ole juurikaan muita kavereita, joita voisin yksin tavata.

Hänellä sitävastoin on koko joukko työkavereita eri työpaikoilta ja eräs varakas, 50-vuotiaana leskeksi jäänyt ystävätär, joka vie joskus häntä mukanaan naapurikaupunkiin naistentansseihin ja jopa kustantaa yöpymisetkin. Miesten metsästystä siis, mutta toistaiseksi ilman tulosta.

Täällä kirjoitellessani ja toisten kirjoituksia lukiessani tulee enemmän uskoa omaan jaksamiseen, kun ei ole tässä elämänvaiheessa yksin tuntemustensa kanssa. Kukaan ei arvostele ja saan näyttää voimattomuuteni ja virkeyteni silleen, kun oikeasti tuntuu, eikä esittäen jotain.

Mieheni ei aina jaksa kuunnella jokaista huokailuani, hän on työssä ihmisten kanssa tekemisissä eikä yksin miettimässä kuten minä useimmiten. Me olemme siinäkin erilaiset, että häneen ei huono olo jää kiertämään pitkäksi aikaa, mutta minä otan vähän liian syvältä koukaten monet asiat.

Tänä iltana, jos ei kaatosade tule, menemme kävelylle. En mielelläni käy yksin lenkillä ja mies kaipaa jaloilleen liikuntaa päivän jälkeen, niin yhdessä sitten käymme.
Joskus tulee tunne, että kaipaisin jotain suurempaa tunnetta kuin mitä meillä miehen kanssa on välillämme, mutta sitten perun ajatukset, miksi haahuilisin muuta kun elämä on tasaista näin.
Taitaa olla mielen vuoristorataa, tai lähestyvät vaihdevuodet. Vaikka olen jo ohittanut 50v, minulla on vasta ihan hiljattain tuntunut jotain pientä oireilua niistä. Saa nähdä miten kärttyisä mummoikäinen minusta vielä tuleekaan😋😋

Toivon kaikille valon pilkahduksia ja jaksamista 🌻🙂🌻

Tuulinen sää on virkistänyt mieltäni tänään. Ripustelin pyykkejä parvekkeelle pikkutelineeseen ja laitoin pitkähihaista päälleni että sain juoda taas suuresti tykkäämäni parvekekahvit ja siinä samalla mietiskellä kaikenlaista.

Tykkään syksystä, vaikka mies marisee että kohta on talvi ja hän inhoaa talvea. No eihän tässä nyt talvi sentään heti ole, enkä minä edes inhoa talvea. Olen oikein iloinen että voi taas ulos lähtiessään pukea kerroksittain vaatteita ja saa kilojaan kätketyksi😎

Mitenhän se itsetunto onkin niin paljon kiinni ulkonäössä ? Mistähän alkujaan on lähtenyt, että ei voi hyväksyä itseään esim.liikakiloineen ? Onhan terveydellisestikin tärkeää ettei kovin ole ylipainoa, mutta omaan itseen asennoituminen voisi olla sallivampi.

Ihanaa, huomasin juuri että alkoi sataa. Onneksi pyykit ei ole suorassa sateessa. En muuten vieläkään ole saanut vaatehuoneen järjestelyä alulle. Ikkunatkin pitäisi pestä joku päivä.

Jaksamisiin 🙂👍

Taustavalo,

Kiitos, kun tsemppasit minua eilen🙂

Totta, että tuli sellainen lyhykäinen mielenromahdus ja nyt taas uusi päivä ja uusi juoni.

Kovasti paljon tsemppiä sinunkin päivään ja palaamme asiaan🙂👍

🙂🌻

Moi taas ja AK kiitos viestistäsi, kiva kuulla että piristyit taas🙂🌻

Paistoin äsken pannarin uunissa, tuoksuu hyvältä. Minun pitää nyt olla järkevä ja ottaa vain yksi pala kahvin kanssa, sokeriarvot ei tykkää jos ottaisin niin paljon kun mieli tekisi. Nyt kun olemme miehen kanssa iltalenkkejä harrastaneet, sokerit heti alkaa kohentua ja lihassäryt vähenee. Syömisiä pitää vahtia tarkemmin, helteillä lipsahti herkutteluun ja sekin tuntui koko kropassa 😟
Liikkuminen se olisi tärkeä juttu mutta miten saisi sen innostuksen kestämään. Ehkä pitäisi hyväksyä että katkoja ja henkisiä väsähdyksiä kuitenkin tulee, mutta niistä pitäisi yrittää pinnistellä pois mahdollisimman pian.
Kirppareilla olisi käytävä etsiskelemässä järkeviä lenkkivaatteita. Kulahtanut vanha huppari ja mauttomat t-paidat ei ole silmän ilo. Ikivanhat verkkarit menee hyvin kun niissä ei kuluminen näy samalla tavalla kun trikoovaatteissa😉

Olen niin ilahtunut tästä syksyhenkisestä ilmasta, että iltakävelyllä nautin ulkoilman tuoksustakin. Eilen illalla oli metsätien reunalla puolukkamättäitä, tosi nättiä ja mieltä virkistävää, piti ihan maistellakin muutama puolukka, eivät ihan täyskypsiä olleet.

Mukavaa viikonlopun alkua kaikille, palailen taas 🌻🙂🌻

Taustavalo,

Ihanan tunnelmallinen kirjoitus sinulla🙂

Minäkin olen ihan "hurahtanut" nyt liikuntaan, kun huomasin, kuinka pienikin kävely jo on vienyt minulta pois ne kamalat niska ja hartiasäryt ja jalat alkaa jaksaa paremmin ja mieli on parempi. Sain tänään vielä ne uudet lenkkarit, joten kävely on miellyttävämpää.

Eipä ne minunkaan lenkkivaatteet mitään kovin "seksikkäitä" ole🙂 mutta täytyy pala kerrallaan haalia vähän siistimpää kampetta. Vanhat collarit ja 7 vuotta vanha (muinoin hieno) espritin huppari, heh. Nyt sentään järkevän näköiset ne uudet lenkkarit. Mutta, tärkeintä on, että saa itsensä vain työnnettyä ovesta ulos ja liikkeelle.

Ei olisi kyllä silloin helteillä tullut kuuloonkaan tuollaiset kävelylenkit. Olisin varmaan tuupertunut jonnekin ojan penkalle. Eläköön syksy, I love you☺️❤️!!!!

Pannari, nami😋

Hyvää viikonloppua🙂👍

Taustavalo,

Minä täällä sinua hu-huilen ja toivon, että vkl meni kivasti ja uusi viikkokin on lähtenyt hyvin hurisemaan.

Haluaisin tietää mitä sinun vaatehuoneelle nyt kuuluu🙂?

☺️❤️

Huhuu, täällä ollaan taas 🙂

Olis ihan just alkamassa kirjoittaa, kun huomasin ilokseni että olit jo käynyt täällä, melkein kun telepatiaa😉

Viikonloppu meni aika nopeasti. Käytiin miehen kanssa maaseutuajelulla minun kotipaikalla (joka siis on tyhjillään), ja vanhempieni ja isovanhempieni haudoilla käytiin katsomassa miten kesäkukat voi, olihan ne jo vähän rempallaan, mutta vien myöhemmin kanervia sinne. Hautakukat ym.jäänyt minun vastuulle, kun asun lähimpänä kotikylää.

Tuli kovin haikea olo haudoilla, kaipuu ja suru äitiin on paljon tasoittunut mutta nousee mieleen kuin aalto pyyhkäisisi ja sitten se taas tasaantuu. Aika auttaa siihen.

Eilinen meni jossain olotilassa, olin vähän väsynytkin ja lueskelin lainakirjaa vähäsen. Illalla käveltiin rantatiellä, katselin tummaa järven pintaa ja usvaa veden päällä, jo vaan meinasi jokin ikävän aalto tulla siihenkin hetkeen ja semmoinen ihan kun koti-ikävä että saisi hetken vierailla ajassa kun isä ja äiti olivat tomerasti kotona ja minä olin vielä hyvin nuori, vailla enempiä huolia.

No tänään olen jo taas ollut paremmalla ololla. Tunteitaan pitää vaan kohdata eikä torjua aina kaikkea mielestään. Sieltä sitten valoakin löytyy tunnelin päähän, kun ensin pimeän hetken kokee🙂

Vaatehuoneessa olen ottanut aloitusaskeleen 😀 ! Päätyseinällä on hengaritanko, aivan liian täyteen tupattuna, sen yläpuolella kaksi syvää ja tilavaa hyllyä ja viereisellä seinää kapeampia hyllyjä joiden alle olen nyt laittanut muutoissa mukana kulkeneen korivaunusysteemin. Se mahtui juuri ja juuri ja siihen meinaan omat vaatteeni laittaa, vapautuu hyllyistä tilaa lakanoille, pyyhkeille ja toistenkin vaatteet mahtuu paremmin.

Nyt on siis pari alinta kapeaa hyllyä tyhjennetty kasaksi ja mykkyräksi, sieltä alan etsiä omat vaatteet ja laitella koreihin. Jos siis jos jaksaisi, voisi jotain ihan kesäistä vaatetta jo laittaa sinne hengaritangon ylle ylähyllyn perille odottamaan ensi kesää. No jos kuitenkin yleensä saisin vaatteeni koreihin, ettei tulis taas liikaa odotuksia itselleni😋

Tästä se viikko lähtee taas, saas nähdä minne puhtini kestää, huomiseenko vai enemmän?😉

Pidä AK kiinni liikunnasta, minä myös yritän sitkeästi, jaksellaan 🙂👍

Tänään on ollut väsähtänyt olo koko päivän. Silmätkin roikkuu päässä.

Sataa, tykkään kyllä sateesta mutta toisaalta se on niin unettavaa kun on hämärää sisällä. Nyt ei vaatehuonekaan kiinnosta.

Lataan kahvinkeittimen nappivalmiiksi, saan kätevästi kahvit sitten kun ensin kokeilen ottaa päikkärit. Jospa sitten taas jaksaisi jotain tehdä.

Jaksamista päivään jokaiselle 🙂👍

Täällä selkäkipuileva istuu pöydän ääressä pieni tyyny selän tukena, vanha vaiva, jokin iskias-tyyppinen alaselän kipuilu ja painon tunne on taas pitkästä aikaa löytänyt minut😟

Saattaa tulla liiallisesta istumisesta tai yhtä hyvin liiasta rasituksesta. Jostain se tulee ja aikansa päästä menee. Pari kertaa vuosien varrella olen joutunut tukivyötä pahimpaan kipeään käyttämään, mutta useimmiten Voltaren-geeli ja Buranat auttaa.

Meinaan tänään kuitenkin taas miehen kanssa lähteä kävelylle, kuulostelen sitten millaista tahtia on hyvä kävellä. On niin kiva ilma, aurinkoinen ja tuulinen, pitäähän minun päästä taas tuulta ja syksyn tuoksuja ulos haistelemaan, siitä mielikin kohenee🙂

Pitää taas joku kerta ajella sillan yli kaupungin toiselle reunalle, siellä on ihan maalaismaisemaa, jonne rakennettu uusia taloja kivasti sopeuttaen vanhojen talojen ilmeeseen.
Myös kaupunginjohtajan hieno "kartano" on siellä. Se erottuu toisista taloista aika reippaasti ja mietin sitä katsellessa, että en haluaisi asua siinä. Pihakin on pelkkää kivilaattaa ja hienoja istutuksia, ylihienot pihavalotkin.
Ihan eri tavalla sydämessä sykähtää yhden herttaisen pikkumökin kohdalla, jossa sireenipensaat ja omenapuut reunustaa pihaa ja kuistin pielessä roikkuu lyhtyjä. Pitäisiköhän jo tänään mennä sinne, ihan tässä alkoi ajatukset jo rullata sinne suuntaan😉

Nyt kuitenkin nousen tästä istumasta ja lähden keittiöön jaloittelemaan, tiskitkin olisi tiskattava.

AK:n ja miehensä juoksupyrähdykselle hymyilin, ottakaahan varovasti että ei paikat jumiudu liikaa🙂👍

Kivaa päivää kaikille🙂🌻

Taustavalo🙂🌻

Täälläkin hierotaan tänään Voltarenia🙂 Eikä Buranan ottaminenkaan kaukana ole. Sitä se teettää, kun "norsu pääsee irti häkistä", heh. Kieltämättä tosi hupaista se eilinen pyrähdyksemme. Tekin ainakin mielenterveydelle hyvää. Olihan sekin näky, kun mieheni 186cm ja 110kg laittaa kepin olkapäälle ja lähtee pinkomaan. Sieltä se "korpisoturin" luonne aina välillä tulee esille😎🙂👍

En lähde tämän päivän voivotuksia tänne toistamaan. Ne voi lukea minun omasta ketjusta. Tänään kökötetään ja mökötetään. Ollaan menkkaränkkää ja löhöillään. Ikkunasta korkeintaan vaivihkaa ihaillaan vaihtelevaa, tunnelmallista syysilmaa. Kohtahan se on virallisesti syksy, kun syyskuu alkaa.

Alkaa myös pikkuhiljaa Joulun suunnittelu. Niin, minulla. Koska olen Jouluhullu ihminen. Siinä on minulle aina se motivaatio ja vetoapu pimeään aikaan, kun hössään tulevaa joulua. On toki paljon muutakin, mutta Joulu on ehkä tärkein.

Kyllähän se sinun vaatehuone ei onneksi katoa savuna ilmaan vaan uskollisesti odottaa sinua ja sopivaa virettä. Ja pätkissä juurikin voi tehdä.

Kirjoitat tunnelmallisesti ja kivasti.

Hyvää Perjantaita🙂👍

Hei Taustavalo!
Kuinka sinun kirjoituksesi kuulostikaan niin tutulta. Meillä myös oli yritykset molemmilla, omakotitalo ja maata ihan kivasti, puhumattakaan uusista autoista (ei kuitenkaan mitään mersuja vaan tasolla lähinnä Hyundai), lapsen mopoautosta, hulppeista lomista( kuitenkin vaan euroopassa, ei mitään ihania kaukomatkoja yms.) yms. Mutta... sitten tuli konkurssi, aivan "puun takaa". Tilanteet muuttuivat ja "työt lähtivät alta", niistä senkummemmin nyt eritellen. Perheen toinen yritys koetti pitää "hukkuvaa" hengissä, mutta eipä auttanut... myös toinen yritys ajautui konkurssiin. Ei näihin tilanteisiin vaikuttanut se, että olisimme eläneet yli varojemme tai jotenkin "törsänneet", vaan oikeasti huonot sattumat. Loppuaikoina me vanhemmat kumpikin teimme noin 18 tuntisia työpäiviä ja isommat lapset "vahtivat" pienempiä yöt ( siis ihan konkreetisesti nukuimme max 3 tuntia vuorokaudessa ja lopun aikaa hoidimme yrityksiemme paperiasoita ja suhteita asiakkaisiin). Me vanhemmat "raahauduimme" kotiin aamuöisin ja nukuimme pari tuntia ja palasimme töihimme. Pikkuiset vietiin päiväkotiin ja taas alkoi hirveä kiri, jotta saisimme kaikki laskut maksettua... toinen meistä oli franchising-yrittäjä ja se jos mikä imi meistä kaikki "mehut". Noista rojalti-maksuista ei olisi kukaan selvinnyt tuolla alalla. En siis ole ainoa jolle kävi huonosti....Mutta, kaiken kaikkiaan haluan kertoa sen, että koskaan, ei oikeasti koskaan kannata luottaa mihinkään sopimukseen, jota ei olla allekirjoitettu... enkä tosiaan yllytä ketään ryhtymään myöskään franchising-yrittäjäksi....
Tuosta kirjoituksestani saattaa saada aluksi kuvan, että olimme oikeinkin varakkaita, mutta näin ei tosiaankaan ollut, kunhan saimme aina kuukautiset maksut suoritettua, mutta silloin vielä kuvittelimme, että kovalla työllä saisimme kaikki maksettua.
Nyt, muutama vuosi on kulunut noista ajoista... Asumme vuokralla, velkajärjestely on rauennut ja ulosotto ollut voimassa jo vuoden verran. Lapset ovat altistuneet homeelle, asunnossa olevan kosteuden vuoksi? Kotimme on pakkohuutokaupassa, minä eläkkeellä, mies töissä, mutta ilmeisen masentuneena... meille ei siis tosiaankaan jäänyt tai tule jäämään, kuin mahtavat velat... Varmasti joku ajattelee, että ihan oikein "noille", mutta puolustukseni sanon, että kenenkään elämä ei taatusti ole sellaista, miltä se ulospäin näyttää...
Koskaan ei eletty niin, että sanonta; "ylpeys käy lankeemuksen edellä" olisi voinut toteutua... ollaan kuitenkin molemmat vanhemmat alkujamme ihan tavallisista lähiöperheistä! Näin jokaista ansaitsemaamme euroa arvostimme varmasti! Jopa lapset ymmärsivät, ettei yhtäkään euroa ansaittu "käsiä ojentelemalla". Mutta, se pointtini tässä on se, että on oikeastaan ollut huiman hienoa huomata, että emme me ihmiset oikeasti tarvitse sitä kaikkea tavaraa, jota ympärillemme haalimme, paljon vähemmälläkin tulemme toimeen ja jos jotain todella tarvitsee, on hyvä tietää, että on olemassa kirpparit, josta nykyisin hankin perheellemme lähes kaiken tarvitsemamme. Jotenkin ehkä "oudolla tavalla" olemme ymmärtäneet, että onni ei ei olekaan tavaroissa tai kalliissa matkoissa, vaan just siinä "puisevassa ja joskus ankeassakin arjessa". Jättimäisestä lottovoitosta en kuitenkaan kieltäytyisi, heh!

haidin 10, kiva kun olet käynyt täällä, saan iloa ja tukea sisimpääni jokaisesta selviytymistarinasta 🌻🙂🌻

Olette hyvin jaksaneet ponnistella taloudellisista romahduksista eteenpäin. Velat ei ihan vähällä lopu meiltäkään, suoritettavaa on vielä pitkään.

Teillä on ollut lisähuolena lasten kanssa selviytyminenkin. Homeelle altistuminen on paha juttu, onko mitään mahdollisuutta että löytäisitte terveemmän asunnon jostain ? Meillä on vain yksi lapsi, joka ei ollut romahdusten aikoina enää pikkulapsi. Eipä silti, kyllähän kodin menetykset aina riipaisee, nuorisoikäinen ymmärtää liiankin tarkasti sen, kun menee huonosti. On meillä tuhat keskustelua varmaan käyty, yömyöhäänkin on yhdessä pohdittu mitä kaikkea tapahtuu missäkin vaiheessa. Kaiken menettäminen ei erottanut meitä perheenä, päinvastoin.

Ei varmaan ole ihme teillä kuin meilläkään, että masennus tulee, kun suuria takaiskuja koetaan. Elämänhalu on jossain vaiheessa vaikea löytää, eikä tulevaisuutta pysty hahmottamaan, silloin kun kaikki kaatuu. Siitä sitten vaan pikkuhiljaa on lähdettävä kokoamaan elämää uuteen malliin.

Ihan niinkun teillä, niin meilläkin on huomattu, ettei hyvään elämään tarvita kaiken maailman tavaraa, ei merkkituotteita ym.
Meillä oli aikanaan vääristynyt ja toisista peilautunut käsitys siitä, mitä hyvä ja kunnollinen elämä on. Me olimme menestyksestä huumaantuneita ja luulimme elävämme "kunnollisten ja vakavaraisten" fiksua elämää, koska meillä oli samoja tavaroita ja samanmerkkisiä vaatteita, ulkopuolisesti samantapaista kuin naapureilla ja tutuilla.
Asuimme arvostetulla alueella, mutta olimme sokeita sille, että asumiskustannukset ym.kulut olivat aivan liian suuria, että pitkän päälle oltaisi pärjätty. Emme osanneet arvioida emmekä tehdä laskelmia tulojen ja menojen tasapainosta. Kun työasioissa tuli taloudellisesti kireämpiä aikoja, jotka heijastuivat tulojen määrään, putosimme kuoppaan.

Jos talomme myynnin jälkeen emme olisi menneet niin kalliiseen vuora-asuntoon, joka vei meitä takaisin kuoppaan, jos emme sen jälkeen olisi ostaneet enää osaketta, jos emme olisi ostaneet autoa ja paria muuta osamaksuostosta, emme olisi nyt näin tiukassa rahatilanteessa. Saattaisi olla normaalimpi tilanne, mutta eihän sitä toisaalta tiedä. Pitipä vaan monen mutkan kautta mennä ja menettää kaikki siihen asti omistamamme jutut.
Nykyisin pankit eivät onneksi anna niin höljästi asuntolainaa, niinkuin me muutama vuosi sitten vielä saimme osaketta vastaan. Keväällä saimme pakon edessä sen suurella tappiolla myytyä ja pankki vei ne vähäiset rahat, jotka siitä saimme.
Emme voi ikinä ostaa asuntoa, mutta en kaipaakaan olla asunnon tai osakkeen omistaja. Mieluummin elän näin vuokralaisena ja tätä kiperää mutta henkisesti parempaa elämää.

Kyllä ihmisestä löytyy tarvittaessa paljon voimavaroja, uskon ja toivon, että jaksatte edelleen eteenpäin. Kovasti myötätuntoisia ajatuksia sinulle ja koko perheellesi🙂👍

Kivaa viikonlopun jatkoa kaikille, myöskin AK:lle🙂 🌻🙂🌻

Se on sitten jo syyskuu lähtenyt rullaamaan, aika menee nopeasti ja tuntuu ettei mitään saa aikaiseksi.
Pinna palaa helposti miehen kanssa jutellessa. Viikonloppuna puhuin sille varmaan korvat täyteen siitä miten erilaista hänen ja minun päivät ovat. Hän on työtehtävissään eri ihmisten kanssa, yritysten tietoteknisten palveluiden ylläpitotöissä. Minä möllötän kotona, teen ruokaa, pesen pyykit, siivoan jne. Ja sitten olen vaan kun sattuu jämähdysvaihe päälle, kun en jaksa mitään.

Liekö tosiaan jotain hormonijuttuja myös vai ihan muuten vaan notkahtelua, että ärsyynnyn turhan helposti ja innostus asioihin on taas valahtanut jonnekin.

Se kaverini, jonka luona kävin joku aika sitten, olisi "tarvinnut" minut vapaapäivänsä ohjelmaksi, mutten mennyt. Hän oli sopinut yhden työkaverinsa kanssa menevänsä yövierailulle etelä-Suomeen, mutta se peruuntui ja minua olisi tarvittu lähtemään naapurikaupunkiin shoppailuretkelle.

Ensireaktioni oli ärsyyntyminen ja sitten loukkaannuin siitä että olen kuin jokin täytenumero, varasuunnitelma, kun eka suuunitelma peruuntuu. Kaverini tietää tai hänen pitäisi muistaa, kun olen koko ajan sanonut, ettei ole rahaakaan kuin ihan välttämättömiin asioihin.
Annoin siis pakit shoppailuehdotukselle. Hän otti herneitä nenäänsä, mutta minulla oli ihan hilkulla etten sanonut hänelle, että älä kohtele minua kuin varahenkilöä.

Olin kyllä muuten hyvillä fiiliksillä, kun en mennyt täysin mahdottomaan suunnitelmaan mukaan. Olen ollut liian kauan se kiva ja luotettava ystävä, johon voi ottaa yhteyttä kun kaipaa kuulijaa tai seuraa muuten vaan, mutta en jaksa, enkä tahdo enää olla "tarvittaessa" käytettävä.

Shoppailusta puheen ollen, vaatteita tarviisin, mutta en lähde kauppakeskuksen muotia hakemaan, vaan kirpparille ensin suunnistettava. Kesäksi sain juuri jotain päälle pantavaa mutta nyt syksyvaatteita ei oikein ole sellaisia joilla ihmisten ilmoille voisi mennä. Olen tainnut pulskistua kesän aikana, entiset farkut mitkä keväällä meni, ei oikein mene enää 🙄

Nyt pitää alkaa iltapesut ym. ja yritettävä rauhoittua yöksi että uni tulisi. Onneksi on Imovane, jos unta ei ala löytyä, se on tosi tarpeellinen takavarmistus.

Jaksamisia kaikille 🌻🙂🌻