Huh hellettä, tulihan sitten käytyä ruokaostokset ja kirjastosta etsin muutamia lehtiä lainaksi, kun mies lainasi tekniikkalehtiä ja dekkareita.

Tämä tappavan kuuma hellejakso on taas vienyt keskittymiskykyäni kirjoihin, on paljon mukavampi lueskella lehtiä. Minullahan masennuksen pyörteissä oli vuosia kun en pystynyt kirjoja lukemaan, uskon tällä kertaa että syksyllä lukuhalut taas löytyy.

Mies on lopettanut oman masennuslääkityksensä, hän tunsi ettei enää saa siitä mitää, miehiset tuntemuksetkin kuulemma olivat kadonneet, häntä alkoi pelottaa että jää lääkityksen "armoille" lopun ikää jos ei nyt kokeile ilman lääkkeitä pärjätä. Miehisiin tuntemuksiin on ollut vaikea ottaa kantaa, meillä ei juurikaan aikuisten leikkejä ole, että sinänsä en osaa odottaa häneltä mitään "casanovan" roolia.

No minkäs teet aikuiselle miehelle, jos hän jotain päättää😟
En osaa päätellä pärjääkö hän ihan vissisti niin hyvin itse arvelee. Ikävä kyllä hän yhä vaan piilottelee karhukirjeitä ja muitakin laskuja, joihin ei heti ole varaa maksuun.
Hän on yhä se paremman toivoja, että kaikki ikäänkuin muovautuu paremmaksi kun odotellaan, jostain tulee rahaa, ehkä työstä ylimääräistä keikkaa ja siitä palkkaa tai nettipelistä. Siitäkään en tykkää että nettipelit pyörii päivän lopuksi ja vielä puoliyön aikaan.

Toisaalta kun hän pystyy varsin vaativan työnsä atk-alalla hoitamaan, ei jää sänkyyn makaamaan ja sosiaalisuus on minuun verraten aivan toista rataa, en osaa alkaa vahtia hänen puuhiaan. Yritän vaan korkeintaan hienovaraisesti kysellä laskuista, kuten tähänkin asti.

Kyllähän me olemme tosi erilaiset persoonat. Hän ei kärsi helteestä yhtä paljon kun minä, hän jaksaa mennä ja tulla, minä vaan öllötän aloillani🤔

Ehkä minun ei pitäisi keskittyä niin paljon oman navan ympärille vaan pitäisi muistaa suhteellisuus, toisilla on paljon pahemmin olot ja tilanteet kun minulla. Mutta silloinhan olisinkin ihan terve, jos osaisin olla tasapainoinen vaihtelevissakin tilanteissa ja olosuhteissa.

Pikkuhiljaa kesä etenee kohti syksyä, se on minulle mukavaa ajateltavaa. Olen sellainen "sitten kun"-tyyppi. Sitten kun olen hoikistunut, jaksan paremmin. Sitten kun on viileä syksy, alan käydä säännöllisesti lenkeillä. Sitten kun olen siivonnut kaaokseksi kaatuneen vaatehuoneen, sitten on kivempi jne.

Pitäisi tiskata vielä tiskit, mutta en nyt kumma kyllä keksi mitään veruketta miksen tiskaisi😉

Yrittäkää kestää ja jaksaa huonojen hetkien yli, kyllä niitä parempiakin aikoja tulee, uskotaan niin 🌻🙂🌻

Voi Taustis (ei kuitenkaan Tauski, heh..)

Sinun kirjoituksessa oli niin paljon tuttua, melkein kaikki🙂

Ensinnäkin, minäkään en pidä kuumasta, kuten on jo tullut täällä Tukinetissä miljoona kertaa sanottua. Varsinkin nyt kun tätä jatkuu pitkään niin alkaa olla melko finaalissa, sekä psyyke, että kroppa. Kuvailinkin omassa ketjussani, että järki seisoo päässä ja kroppa on kuin kivireki, jota on väkisten raahattava paikasta a paikkaan b. Väkinäiselle tuntuu oleminen näillä ilmoilla ja tuntuu, että "normaali" elämänrytmi ja minun päivärytmi on aivan persiillään, koko elämä menee sekaisin tämän ilman vuoksi. Minulla se tosiaan vaikuttaa kaikkeen olemiseen ja enimmäkseen vain olen ja odotan, että se menisi pois🙂 Teen vain välttämättömän ja sorrun vähän väliä kiukuttelemaan tai sitten olen laiskan löysänä omissa ajatuksissani. Ärsyttää, kun tekisi mieli tehdä vaikka mitä, mutta virtaa ei ole. Ainoa lohtuhan se onkin, että kohta on syksy.

Minä myös olen "sitten kun" ihminen. Olen ollut aina ja oikea haaveilija. Koko ajan ajattelen "sitten kun tulee syksy" ja "sitten kun taas hoikistun ja näytän paremmalle" juuri, kuten sinä kirjoitit. Varsinkin nyt helteillä tuntuu, etten paljon muuta teekään, kun elän "sitkutellen". Samaan aikaan sitten löffään sohvalla haaveillen ja pistän donitsia poskeen😀 Helteillä en jaksa enään hallita syömisiäni vaan sorrun herkuttelemaan ja sen avulla sitten kestän tämän "häiriintyneen" elämän.

Välillä tuntuu, ettei saa itsestään oikein mitään nyt aikaiseksi. Lojuu ja laahustaa ja haaveilee, ajatuskin kulkee hitaasti. Sallin sen itselleni, koska tiedän, että minun on säästeltävä itseäni näillä ilmoilla, että kestän tämän. Ja pystyn edes hoitamaan ne välttikset.

Sama homma lukemisten kanssa. Olen aina lukenut paljon, mutta pahimmassa masennuksessa en minäkään tosiaan pystynyt lukemaan (hyvä jos jonkin mainoslehtisen ahdistumatta) kirjoja ollenkaan. Pikkuhiljaa lukeminen elpyi, mutta nyt nämä helteet herpaannutti sen ja luenkin vain lehtejä, joita lainaan kirjastosta. Niitä on ihan miellyttävä lukea varsinkin iltaisin, kun on jo pimeää. Minä olen nauttinut pimenneistä öistä. Ne ovat tunnelmallisia ja rauhoittavia.

Minunkin mieheni on lopettanut masennuslääkkeensä. Käytti välillä lääkettä nukkumiseen ja mielialaan. Se on turvottanut miestäni ja juurikin vaikuttanut "miehisiin" toimintoihin, joten mieheni kyllästyi koko lääkkeeseen. Mielestäni mieheni on ollut pirteämpi ja enemmän oma iloinen itsensä, kun lopetti lääkkeen. Onhan se miehelle aika tympeää jos "patonki" ei toimi kunnolla ja vatsa alkaa kasvamaan jne. Lisäksi mies tunsi, ettei enään tarvi sitä lääkettä. Minä lopetin samaisen lääkkeen jo viime joulukuussa, enkä ole katunut. Kyllä se lääke unta antaa, mutta mielestäni liikaa tympeitä sivuvaikutuksia. Meilläkin oli pitkän aikaa, ettei ollut mitään "semmoisia" touhuja makkarin puolella. Nyt ollaan hiljalleen alettu elvyttämään sitä osastoa omaan tahtiimme. Onneksi miehen kanssa pystymme puhumaan ja sopimaan näistä asioista ja kumpikin ymmärtää toisen mahdollisia "rajoitteita".

Minun mies ei tykkää helteistä, joten meillä on siinäkin yhteinen "harrastus" inhota kuumuutta ja odottaa sen loppumista🙂

Oli kiva lukea sinun ja miehesi elämästä taas.

Hyvää viikonloppua sinne ja kirjoitellaan🙂👍

Elokuu hyvällä alulla mutta missä viipyy raikas syksyä enteilevä tuulahdus, jonka monena vuonna olen viimeistään elokuun puolivälissä aistinut ? Vai se taisi ollakin silloin ammoisina aikoina 10v sitten tai jotain. Silloin kun ei ollut ilmastonmuutos näin tuntuvaa.

Ilostuin hirveästi kun AK olit käynyt moikkaamassa ja "Taustis" sai minut nauramaan😀. Minun oikeaa nimeäni on live-elämässä hirveän vähän muovailtu miksikään joten olen aina tykännyt jos joku keksii jotain nimestäni tai niinkun nyt vaikkapa nimimerkistä 🙂

Niin se varmaan on että miehelle on elintärkeää että "viisari" edes värähtää, eikä elämä tunnu oikealta, kun mielialalääkitys lurpauttaa kuumemmat tuntemukset. On sitä minullakin jotain hidastunutta tai puudutettua olossani, ei tule herkästi mieleen läheisyyshommat. On ikäänkun olisi koneisto säädetty hitaammalle. En varmastikaan ole kovin sytyttävää seuraa, mutta tässä pikkuhiljaa eteenpäin.

No nyt ainakin on tosi hitaalla kaikki, kun on tätä loputonta pesuhuonekeliä vaan. Turpoan palloksi ja syön liikaa jäätelöä, en saisi myöskään kovin karkkeja syödä mutta niihinkin on himo iskenyt. Onpas siis jotain himokkuutta sentään😉
Mutta tästä himosta ei hyvä hyyrää, paino nousee ja kun ei jaksa aktiivisemmin liikkua ( mitä se minun kohdalla aktiivinen sitten liekään), olossa kaiken huomaa. Jaksaminen matelee jossain vaan olemisen tasolla. Odotan aikaa parempaa=viileämpää.

Olen yhä vaan tykännyt asua täällä vuokrakerrostalossa, tämä ei kuormita mieltä, eikä ole ollenkaan huonommuuden tai eriarvoisuuden tunnetta.
Pihan penkillä istuu aina muutama mummeli, heidän kanssa voi ohimennen vaihtaa pari sanaa. Muutkin asukkaat ovat omanlaisine heikkouksineen, fyysisiä ja/tai psyykkisiä ongelmia on monella. Täällä ei tarvitse esittää varakasta menestyjää, voi ihan olla se mikä on.

Tuntuu aivan älyttömän turhalta kaikki se naapurien keskeinen pikkukilpailu tasokkuudesta kun asuimme (yli varojemme) ok-taloalueella. Kenellä hienoin auto, huonekalut, muodikkaat vaatteet, lomilla matkailut jne.
Mitä ihmettä siitäkin sai itselleen ? Paitsi kaatuneen taloustilanteen, tyhjän mielen. Pintapuoliset ystävyydet, joihin vieläkin törmää jossain. Heillä on tapana kysyä aina samat asiat eli "joko olette ostaneet uuden asunnon kun entinen on myyty? Oletteko käyneet missään reissuissa? Oletkos nyt missään työssä ? Oletko sinä lihonut ?" Kukaan ei ikinä kysy miten olet voinut.

Emme varmaan koskaan voi ostaa asuntoa, kun pankki ei anna lainaa, mutta mitä väliä sillä on, ei mitään. Katto on nytkin pään päällä ja seinät ympärillä. Ruokaa on ja pyykit on pestyinä narulla.

Kun keväällä äidin hautajaisten tiimoilta tuli nähtyä harvemmin näkyviä sukulaisia, eräskin vanhempi pariskunta kyseli osoitettamme. Kun kerroin osoitteemme, he ihmettelivät että sehän on kerrostalo, niitä kaupungin kerrostalojako? Niitäpä se on, vastasin ihan rauhassa.

Ajattelin jälkeenpäin, että ei minua tosiaankaan enää semmoinen häiritse, missä sitä asuu, kunhan on ihmisten asunto. Ehkä olisi 10v sitten häirinnyt, mutta nyt tämä on aitoa ihmisen elämää.

AK ja kaikki muutkin, kestetään vielä vaikka on kuuma ja kelju, "sitten kun" on viileämpää, kaikki alkaa taas rullaamaan 🙂🌻

Taustis tai T.V=Taustavalo😉

Ilahduin, kun kerroit, että ilahduit käynnistäni. Minä puolestani ilahduin, kun luin, mitä olit kirjoittanut. Kuule, tunnistan tuon täysin (meillä saattaa olla paljon samoja tuntemuksia ja kokemuksia) kun ensin on "puitteita" ja sitten vähän vaatimattomammin, mutta sitäkin "huolettomammin". Olen kokenut saman ja tuntenut samoin. Ensin ajatellut, että "siellä" en ikinä pystyisi asumaan ja sitten, kun elämä on heitellyt monen mutkan kautta juuri "sinne" asumaan niin huomannut, että tämähän onkin ihan jees. Kirjoitan siitä joskus paremmalla ajalla. Venttaan nyt yhtä puhelua ja en ehdi paljoakaan. Halusin kuitenkin vielä käydä täällä pikaisesti tänään.

Myös tuon tunnistan, mitä kerroit entisten tuttavien/ystävien kyselevän. Oikein naurahdin ja luin sen miehellenikin. Tunnen paljon tuollaisia ihmisiä, jotka ovat ensimmäisenä kiinnostuneita vain siitä missä osoitteessa nyt asutaan, onko oma asunto, mitä töitä ym. Se on NIIN naurettavaa ja raivostuttavaa. Minulla se elämänvaihe taitaa olla jo takana, kuuluu entiseen elämääni.

Palataan🙂👍

Superkivaa, että olit poikennut AK, myös T.V on hupaisa idea 😀
Siitä tulee vaikka mitä sanoja mieleen, telkkari, toivoo, jonkun nimikirjaimet ja tietty ennenkaikkea minä,Taustavalo. Sullahan leikkaa ajatukset vaikka sanot jumissa olevasi🙂👍

Kyllä meillä varmaan onkin samantapaisia kokemuksia ollut ja siksi ymmärrys toimii välillämme niin hyvin. Minulle on suuri huojennus kun täällä ei tarvitse roolia vetää, vaan asiat voi sanoa niinkun ne on.

Yksi rooli tosin minussa on aika lujassa, vaikka yritän sitäkin tiedostaa ja työstää. Se on kiltin tytön rooli. Olen sitä ikäluokkaa, joka on 60-luvun tyylillä kasvatettu tottelemaan ja olemaan hiljaa, niiaamaan kiitokseksi ja käyttäytymään niin, ettei moitteita tule koulusta, käyttäytymisestä yleensäkin.

Olen pehmoilija ja tunteilija ollut aina, joten kasvatukseni on ollut helppoa, kuten äiti aina sanoi. Kaksi vanhempaa veljeäni ovat olleet vaikeammat kasvattaa. He muuttivat aikuistuttuaan kauemmas näiltä kulmilta asumaan ja elämään. Siteet kotiin loittonivat. Minä jäin vanhempien lähelle, auttamaan ja sain olla heidän kanssaan läheisissä yhteyksissä kauan.

Isä kuoli 16v sitten ja äiti tänä keväänä ja nyt vasta minulle on putkahdellut kysymyksiä mieleeni, että mitä ihan oikeasti itse tunnen missäkin asiassa.
Tällä iällä 50v täyttäneenä tutustun omiin tunteisiini jotka liittyvät omaan persoonaani. Olenko vain minuun kohdistuneiden odotusten muovaama, mukava ja luotettava ihminen, vai olenko oikeastikin sellainen ?

Paitsi omassa parisuhteessa ja vararikkoon joutumisessa, myös oman minäkuvan rakentamisessa riittää mulle työstettävää pitkäksi aikaa.

Minulla oli äidin kanssa läheiset välit, hoidin mielelläni häntä, mutta joitain tiettyjä kiltteyden piirteitä äiti sai minussa aina esiin elämänsä loppumetreille saakka. Ehkä se on osa surutyötä, että mietiskelen näitä kaikkia. Tekee tosi hyvää myös kirjoittaa näitä mietteitä ulos mielestään.

Kun ilokseni ja onnekseni olen päässyt tyhjänpäiväisestä elämästä kovien kokemusten kautta mielekkäämpään elämään, miksen voisi oppia liiasta miellyttämisen halusta ja kiltteydestäkin irti tai ainakin vähentämään sitä?

Koska asuimme ennen maaseudulla, kotipaikkamme on yhä siellä kesäkäytössä. Äiti halusi ehdottomasti säilyttää sen paikan, koska se oli hänen ja isän ensimmäinen yhteinen koti, siellä oli elämän parhaat ja suurimmat vuodet.

Nyt sen jakaminen veljieni kanssa pitäisi saada soviteltua, on kovin epäsopuisat mietteet yhdellä meistä. Tuskin ilman riitaa selvitään. Olen joutunut miettimään siinäkin omia sisimpiä tunteitani. Jos omistaisin tarpeeksi rahaa, haluaisinko ostaa veljieni osat itselleni ? Olisiko minusta todella yllä pitämään sitä paikkaa, moni kohta vaatii jo kipeästi korjausta siellä, sekä rahaa että tekijöitä.

Entäs jos kellään meistä ei ole riittävästi rahaa ja tahtoa, myymmekö sen vieraalle ja miltä sekin sitten tuntuu. Pieni paikkahan se on, vanha rintamamiestalo pienehköllä tontilla, mutta oma arvonsa rahallisesti ja muutenkin sillä on.
Olen onnellinen että minä olen jo vapautunut ulosotosta omalta osaltani, ettei vouti käy käsiksi kotipaikan jakoon. Minun velkaosuuteni kuittautui kun saimme keväällä myydyksi rivitaloasuntomme (jota ei koskaan olisi pitänyt ostaa kun rahat eivät riittäneet kunnolla).
Pankki vei joka lantin ja setelin kauppahinnasta ja silti velkojamme riittää vielä kauan maksella. Se oli vain hyvä lyhennys meiltä ja katkaisi pahimmat vaatimukset yltämme.

Tällaista tänään päässä pyörii😟

Jaksellaan 🌻🙂🌻

Katselin tuota eilistä kirjoitustani, olihan tuossa aikalailla purkautumista.

Kotipaikasta vielä sen verran, että kahdesta veljestä sopuisampi soitteli ja on tulossa muutamaksi päiväksi kotipaikallemme katselemaan paikkoja ym. Meillä on vielä asioitakin kesken. Pitää tehdä suunnitelmaa miten hoidamme noita jakoasioita tai yleensä kuka mitäkin tekee ja mihin pystyy.
Voi olla että paikka jää vielä nyt jakamattakin, ei siitä ole suuria kuluja, mutta minulla ei ole varaa sijoittaa siihen mitään.

Hellettä ja hellettä joka päivä, en enää muista taaksepäin muuta kun tätä samaa ja edessä tätä vaan yhä on. Ihan kun jossain tunnelissa kulkisi eikä tiedä milloin valoa näkyy. On vaan uskottava että näkyy.

Eilen käytiin miehen kanssa laahustamassa iltakävelyä, yhden talon pihalla oli jänis painautuneena ihan matalaksi ruohikkoon. Se oli söpön näköinen, isot korvat vähän heilahti, kun se kuuli meidät. Toivottavasti kukaan ei häirinnyt että sai vaikkapa yöpyä siinä🙂

Kun olin pahemmin masentunut, kun en kirjoja voinut lukea, en myöskään jaksanut kiinnostua linnuista,jäniksistä tai mistään. Enkä halunnut rannalla katsella vastarannalle, tuntui hirveän ahdistavalta katsoa kesän vihreyttä ja syksyn kellastumista, ajattelin silloin hautausmaata ja kuolemaa. Sitä että elämäni voi loppua milloin tahansa.

Usein tuli melkein paniikin tuntuinen olo että elänköhän seuraavaan päivään. En siis ole IM ajatuksia tuntenut vaan pelännyt kuolevani tai sekoavani niin etten enää terveeksi tulekaan.

Sanoin aina miehellenikin että ei ole mitään kivaa asiaa mitä odottaisi, mutta ikäviä asioita on aina odottamassa kohtaamistaan. Oli aika että kaikki oli vain mustaa, en tuntenut iloa mistään.

Silloin asuimme velkaan hukkuneina rivitalossa ja taloyhtiö uhkasi häädöllä. Pelotti miten elämämme järjestyy, mutta kuten olen melkein joka kirjoituksessani toistanut, oikein hyvin meille kävi lopulta. Hassua sanoa noin, vaikka maksettavaa on hamaan hautaan asti, mutta se henkinen tunne on niin toisenlainen nyt kun silloin🙂

Nyt kun yli vuosi on mennyt lääkkeitä käyttäen, pystyn ihan toisin kokemaan luontoakin ja eläimiä, jaksan useimmiten kiinnostuakin niistä. Ei kaikki tunnu enää mustalta.

Musta on muuten lempivärini vaatteissa mutta olen alkanut haluta värejäkin vaatteisiin, mustan piristeeksi. Tunnen että haluan kirkastaa vaatevärejäni ja kirpparilla yritän tähyillä kivoja vahvoja värejä.

En halua ajatella lääkkeestä luopumista ainakaan vielä, se on auttanut aika hyvin, vaikka välillä onkin alakuloista, se ei ole niin syvää kun joskus oli. En uskaltaisi jäädä tyhjän päälle ilman lääkettä.

Toivon ja uskonkin, että moni täällä joka nyt ei näe muuta kun mustaa, kokee jonain päivänä valoa ja väriä🙂👍

Taas on viikonloppu menossa, en erityisemmin välitä viikonlopuista, etenkin jos ei ole mitään mielekästä ajankulua. Onhan toki mulla huushollihommia aina jotain rästissä ja pyykkejäkin aina löytyy, mutta ei niitä aina vaan jaksa samaa joka päivä.

Mies meni omiin menoihinsa, entisten työkavereiden kokoontumiseen.
Laitoin pyyhkeitä koneeseen pyörimään ja lueskelin lehtiä ennenkuin istuin tähän koneelle naputtelemaan.

Helle on tainnut pari viivaa alentua, mutta kotona on hikinen olo yhä, kuumat huoneet ei hetkessä jäähdy. Nautiskelin piristeeksi kahvin kanssa ihan liian monta keksiä, vaikka olin aikonut vain korkeintaan yhden ottaa🤔
Jäätelöä meillä onneksi ole nyt ostettu, muuten olisin sitäkin ottanut.

Nukuin liian vähän viime yönä. Väsyneenä ja jotenkin turhautuneella mielellä herkut maistuu liiankin hyvin.
Onneksi lähestyy viileämmät päivät, liikuntaa silloin lisättävä ja ehkä unikin sitten parempaa, jos siinä sitten herkuttelunkin saisi aisoihin, toivon ainakin🙂

Tukka hapsottaa kuhilaan näköisenä, pitäisi itse sitä napsia saksilla jonain päivänä. Tänään ei siihenkään löydy otetta eikä intoa. Vähänkö olen kateellinen niille, jotka kesä saa kukoistamaan🙄

Taidan oikaista itseni sängylle ja ottaa päikkärit, kun tuntuu että joka niveltä ja lihasta kolottaa eikä herkkujen mussuttaminenkaan tee hyvää sokeriarvoillekaan, siitä ne säryt ja kolottelutkin sitten kiertyy lisää vaan vaivaamaan.
Nokkaunet vähentää makean nälkää ja piristää mieltä ainakin useimmiten, jos sitten vaikka saisin vedetyksi itseni illemmalla kävelylle. Pienikin kävely on sata kertaa enemmän kun ei mitään.

Mukavaa lauantaita 🙂👍

Taustis (Tauno, Tauski, T.V)🙂

Luin ajatuksiasi viikonlopusta. Luin jo eilen, mutta en "ehtinyt" kirjoittamaan.

Minulla on nyt ollut vähän mukavampi vkl, kun ilma edes hieman viileni niin olen käyttänyt ajan siivoamalla huolellisemmin, kuin kuumilla. Myös muita kodin (rästiin jääneitä) askareita ja onhan tuota tullut auton kanssakin ajeltua ympäriinsä, käytyä kirjastossa, kirppiksillä ym. Eli vähän on elämää palautunut heti, kun ilma alkoi muuttua järkevämmäksi.

Kuulostaa hyvin tutulle tuo, että kahvi ja makupalat sen kanssa maistuvat. Minulla on tuossa nytkin vieressä oikein suklaaerikoiskahvia kupillinen ja lautasella mokkapalaa. Limsaa on kaapissa ja sen sellaista. Minulla on nyt helteillä lähtenyt syöminen aika lailla käsistä. Määrällisesti en syö paljoakaan, mutta se mitä sitten syön on aivan toisarvoista puppua (kahvia, limsaa, vehnäsiä, jäätelöä..) Yritän ilmojen viiletessä korjata asiaa tai edes liikkua enemmän, mutta yritän silti olla ottamatta kauheita paineita asiasta, koska mieliala on muúten nyt ollut aika tasainen niin en halua kehitellä "ylimääräistä" stressiä. Vaaka näyttää paskaa lukemaa (olen haukkunut jo vaakankin, hah) ja vaatteet kinnaavat, varsinkin vatsa pullottaa, kuin kantavalla. Nesteet kertyvät ym.

Yöt menevät huonolla unella ja se verottaa kyllä voimia. Kait tässä on fysiikka melko finaalissa, mutta mieli jo vähän virkeämpi, kun tietää että alkuviikosta on tulossa helpotusta.

Toivottavasti sinullekin koittaa helpotusta sitten🙂👍

Kiva kun olit poikennut AK 🙂 Voihan pahkura että kerroit olevan erikoissuklaakahvia ja mokkapalaa, mokkapalat on ihan vastuttamattoman hyviä, suussa sulavan makeita.
Näin se on, että jonkinlaista lohtusyömistä ainakin mulla on. Eikä se ole pelkästään makeiden himoa vaan hyvät voileivät, rapeat patongit, pizzapalat ym.uppoavat tosi hyvin.

Kun ei jaksa mitään mielekästä, eikä tee mieli lähteä hikisenä pullukkana minnekkään ihmisten ilmoille, silloin tulee tarve saada jotain hyvää naposteltavaa. Hyvä mieli maistuu makuina, vaikka oikeasti se pitäisi tulla ihan muilla tavoin kun syöden.

Kävimme miehen kanssa okunen hetki sitten iltakävelyllä, se olikin reippainta antia koko viikonlopulle. Mies on innokkaampi liikkumaan ja hoputtamaan minuakin. Hiki tuli kävellessä, mutta toisaalta sitten myöhemmin tuntui hyvältä että oli saanut itsensä liikkeelle. Helposti tipahtaa kunto, jos kävelyistä tulee taukoa, huomaa että raskaammalta tuntuu.

AK olet jaksanut siivota, mulla on sekin jäänyt pintapuoliseksi huiskaisuksi, sitten kun enemmän viilenee niin otan ohjelmaan kunnon siivouksen. Toivon että se kanssa tulee tehdyksi eikä vaan ajatelluksi😀

Kyllä piristää tietoisuus että helteet alkavat väistyä, kun hirveän kauan oli samaa putkea, ettei ollut mitään muuta kun kuumaa ja entistä kuumempaa. Nyt on toivoa että elämä normalisoituuu.

Kyllä tämä tästä 🌻🙂🌻

Ihan mahtavaa, kun sataa kovasti🙂👍 !

Tätä hetkeä olen odottanut pitkään kuin lehmä kesää😉
Vaikka on kostea ilma, vilpoinen tuuli tuntuu mukavalta. Eihän tästä vielä talvi tule, ilmat jatkuu lämpiminä, mutta se hirvein helle on nyt ohi.

Tänään kun mies pääsee töistä, lähdemme kirjastoon ja kauppaan, poikkean myös apteekissa. Yksi lainakirja oli mennyt jo sakoille, oli hautautunut lehtien väliin niin etten sitä ollut huomannut. Jospa jaksaisi ihan jopa jonkin kirjan löytää luettavaksi, kun palautan noita viimeksi lainattuja lehtiä pois.

Toivon kovasti että monille täällä ilman raikastuminen parantaa oloa, muutenkin toivon jaksamista kaikille ja erityisesti teille joita kovasti ahdistus painaa.

Jaksetaan päivä kerrallaan 🌻🙂🌻

Jee, minäkin muutun lehmäksi😀😎!

Myös nauttinut viileämmästä paitsi, että täällä meillä varsinainen viilentyminen alkaa vasta huomisesta. Pari päivää kuitenkin jo ollut siedettävämpää, paitsi sisällä vielä kuuma, varsinkin öisin. Hikiset yöt, yääk! Painukaa hiiteen jo! Johan tässä on jo puoli toista kuukautta hiksattu yöt läpeensä. Uskomatonta, että pian ne helteet tosiaan ovat ohitse.

Samoja meininkejä täälläkin. Miehen kanssa jaksetaan liikkua enemmän ihmisten ilmoilla ja ajella ihan retkiajeluita (kuten tänään siellä hautausmaalla käynti ym.) Kaupassa tietysti käydään ja kirjastossa. Palaan taas rytmiin, että maanantai on kirjastopäivä ja aloittaa aina viikon. Tosin jos tarvetta on keskellä viikkoa niin käyn muinakin päivinä. Ja tosiaan, ehkä jaksaisi alkaa taas ihan kirjoja lukemaan, kun kesä mennyt ihan lehtien varassa, vaikka onhan nekin ihan jees. Vanhana lukutoukkana kuitenkin pidän "oikeana" lukemisena kirjojen lukemista. Meilläkin mies on ahkerampi ainakin kävelyllä käymään (vaikka liikunta ja tukielinvaivainen onkin) ja minä olen enemmän sellainen inspiraatioliikkuja. Minulla siihenkin täytyy olla sopiva tunnelma. En osaa pakottaa itseäni vaikka ehkä pitäisi.

Vähän potuttaa, etten nähnyt superkuuta. Heräsin kyllä silloin yöllä ja yritin vessareissulla ikkunoista pällistellä, mutta näin vain ulkovalojen hohteen pimeässä. Muuten olen sellainen kuuntuijottaja ettei paremmasta väliä ja kuuhullu. Minuun kuu vaikuttaa, että olen levoton, enkä saa unta.

Ei kait tässä muuta. Koittaa vähän inspiroitua myös omasta peilikuvastaan, mikä on vaikeaa, kun läski ja turvotus on taas ottanut vallan. Siksipä parasta onkin mennä kaivamaan pakastimesta mudkeikkiä ja mansikkajäätelöä. Vielä voi tänään käyttää kuumuutta tekosyynä herkutteluun🙂 Huomenna täytyy sitten varmaan juhlistaa viileää ilmaa..jäätelöllä. Ja kohtahan voi alkaa jo vatkaamaan joululeivonnaisia ja fiilistellä niitä maistellen..aaaarrgggghhhhhhh!!!

Jaksellaan🙂🌻

Ps. Minusta on muuten tosi kiva, että aloit kirjoittamaan tänne. Tunnen sinun kanssa monia asioita samoin🙂

Tänään jo viikon ja kohta myös kuun puoliväli. AK:lle kiitos mukavasti viestistä🙂
Jos entisiä elämiä on todella olemassa, olemmekohan jossain elämässä tunteneet toisemme, hassu ajatus mutta ihan mukava jos olemme🙂

Ei se eilinen asiointikierros kauppa-apteekki-kirjasto mennytkään niin reippasti kun kuvittelin. Minulle käy joskus niin että itsetunto tai rohkeus tai mikä liekin, katoaa jonnekin, enkä pystykään menemään sinne minne olin aikonut. Eilen en sitten kyennytkään menemään apteekkiin. Ei se mitään, kun ei ollut tärkeä asia, mutta kyllähän se keljuttaa silti.
Tunsin jotenkin näyttäväni liian pallolta ja väsyneen näköiseltä ja oloiselta, että hyvä kun kirjasto ja kauppa sujuivat. En osaa sanoa mikä siinäkin on, että apteekissa olen kokenut hyvinkin monesti olevani epävarma. En vaan aina kestä apteekkihenkilön tutkivaa ja mittailevaa katsetta, ehkä turhiakin kysymyksiä ja neuvoja ja saatan kiusaantua muista asiakkaistakin kun istun reseptiluukulla ja selän takana pyörii ihmisiä. En osaa läheskään aina sulkea ympäristöä pois mielestäni.

Menen apteekkiin sitten joku muu päivä, kun tunnen oloni vakaammaksi. Onneksi niitä vakaampia päiviäkin sentään on, ettei aina kaikki mene pipariksi😉

Kirjastossa ei tule huonoja fiiliksiä, siellä on niin rentoa liikuskella ja olla. Tykkään kirjojen tuomasta ilmapiiristä. Lainasin kaksi jännäriä, Mary Higgins Clarkin "Kotikadullasi" ja "Kukkia kauneimmalle".
Olen nyt kiinnostunut ja hyvilläni kun lainasin ne, mutta saa nähdä onko minusta molempia lukemaan. Mies tosin sanoi lukevansa jos minä en saa aikaiseksi. Hän lukee yleensä kovemman linjan jännäreitä, mutta tsekkailee joskus minunkin lainaamiani.

Väsyttää ja kolottaa aika paljon nyt kun kuumuus hellittänyt. Ihan on tunne kuin jostain suuresta rasituksesta toipuisi. Onhan se hellekausi tietenkin rasittanutkin. Olin vaan odottanut "lähteväni lentoon" viileämmällä säällä ja ehkä eilen tuli vähän lapsellista pettymystäkin kun en täysin jaksanutkaan niinkuin olin odottanut itseltäni.
Siinä on vielä paljon opeteltavaa miten paljon voi odottaa ja vaatia itseltään.

Tsemppiä taas kaikille 🙂👍

Jospas tässä sittenkin elolle virkoaisi, odotan kahvin tippumista niin pääsen partsille nautiskelemaan iltapäivän kofeiiniannoksen😉 Nyt tuulee raikkaasti ja aurinko paistaa, saisipa tämänhetkisen hyvän tunteen pitää yöunille asti, ettei tulisi ollenkaan iltapainannetta mielialaan.
Olen vaihtanut lakanat ja pessyt entiset kuivumaan.
Pikkuinen vaatehuone on parhaan kesää ollut ylösalaisin, vaatteet yms.lähinnä oviaukosta sisään heiteltyinä. Nyt olen jo kahtena päivänä käynyt pohtimassa vaatehuoneen ovella siivousta.
Se on jo minulta paljon että olen sentään käynyt katsomassa tulevaa urakkaani "silmästä silmään" (ontuva vertaus).😀 Enää ei puutu kun toiminta eli järjestely ja siivous😟

Yritän pitää kiinni tänään hyvän mielen tunteesta, se ei ole jokapäiväinen tunne, mutta yritän jos sen saisi useammin luokseen 🙂👍

Taustavalo,

Kirjoitat mielestäni hyvin. Hupaisa oli tuo kuvaus "vaatehuoneen ovelta"🙂 Kiitos, nosti hymyn huulille. Kovin tuttua. Varsinkin enemmän pohjamudissa ollessani tai nyt helteillä kuumuuden aiheuttaman kyvyttömyyden vuoksi tuli itsellänikin juuri noin käytyä pällistelemässä jotain kodin nurkkaa ja melkeinhän sitä oli jo tehnyt sitten jotain, kun katsoi ja orientoitui, suunnitteli🙂

Tosiaan. Aivan, kuin toipilas olisi siitä kesähelteen koitoksesta. Taisi se olla rasittavampaa kropalle mitä itse osasi ajatellakaan. Minä olen parina päivänä ollut melko vetämätön, vaikka olisi voinut luulla, että HETI kun viilenee niin alkaisi hommata täysillä. Liekö jo syyskolotukset vuorossa, kun ruumis on tahkea, nivelet narisee ja niskat jumissa. Vai tuliko helteillä niin vähän liikuntaa, että kroppa meni ihan tärviölle. Lähinnä aika rennosti otan vieläkin, vaikka silti asioita hoitelen. Sellaista suurta draivia ei kuitenkaan vielä ole ilmaantunut.

Paljon härrää päässä ajatuksia, ideoita ja haaveita. Tuntuu, että niin vähän niistä lopulta saa toteutuksen. Usein tuntee itsensä melko aikaansaamattomaksi, vaikka kait sitä jotain tulee tehtyäkin. Nyky-ihmisiltä vain vaaditaan niin paljon. Pitäisi olla superihminen. Minä kyllä tietoisesti kapinoin sitä vastaan.

Meidän parveke on ampiaisten käytössä🙂

Hyvää viikonloppua sinne 🙂🌻

Moi vaan AK ja kaikki muutkin, jotka luette juttujani🙂

On taas yksi viikonloppu kohta kuitattu. Tänään vielä tarkoitus käydä miehen kanssa kävelyllä jossain. Meillä on lenkkeilyä piristetty sillä, että ajetaan autolla eri puolille kaupunkia, kävelemme sitten semmoisilla tienoilla, rantateillä ym.joita emme päivittäin käytä tai jotka eivät ole kovin tuttuja meille.
Se tuntuu melkein kuin olisi kylässä käynyt, kun katselee kivoja pihoja ja taloja kävellessään🙂.

Tosin olen yhä vaan liian tunteessa riippuvainen, aina ei fiilis silti meinaa löytyä ulkoiluun. Kun mies on se aktiivisempi liikkuja ja impulsiivinen, hetken mielijohteessta innostuva (vaikka innostukset saattavat myös lopahtaa äkisti), niin hänen liian äkkiä tulevat lenkkiehdotukset, saavat minut yhäkin toisinaan vastahankaan.
Silloin tulee lähdetyksi huonotuulisena liikkeelle ja yli puolet lenkkeilystä menee minulla marinaksi. En tunne ulkonäköäni hyväksi, kun en riittävästi ehtinyt kohentautua ja kuntokaan ei löydy ja voimatkin loppuu jne.( aika lapsellista käytöstä minulta, mutten mahda mitään)
Pääasia kai se on, että yleensä tulee lähdetyksi ulos ja onneksi mies tuntuu olevan kovakorvainen, ei ala väitellä kanssani, kävelee vaan lenkkiä eteenpäin ja minä purritan mukana😉

En muutenkaan ole ikinä elämässä tykännyt yllätyksistä. Onkohan se sitä, etten uskalla päästää vapaalle ja antaa mennä vaikka hölmösti, vai onko se luonteenpiirre, olen hyvin harkitseva ja pohtiva.
Huomenna arki taas, jokohan aloittaisin vaatehuonetta vaikka vähän edes järjestää😟

Tsemppiä kaikille alkavaan viikkoon 🌻🙂🌻