"Elämäkö painajaista josta ei voi herätä" - kun elämä pelottaa..
Hei,
Olen 21-vuotias nuori ”nainen”, eksyin tänne taas tauon jälkeen kun elämä alkoi masentamaan oikein kunnolla. Olen aina ollut hieman alakuloinen, yläasteella aloin kärsiä sosiaalisten tilanteiden pelosta ja lukiossa kuvioihin tuli masennus. Lukion viimeisenä vuonna 2008 tunsin voittaneeni masennuksen, aina silloin tällöin se palasi kuitenkin kuvioihin..mutta pääosin olen ollut nyt pari vuotta onnellinen ja tyytyväinen elämääni, vaikka on ollut opiskelusotkuja yms. Sosiaalisten tilanteiden pelko on lieventynyt, oikeastaan kärsin vain kauheasta pelosta julkisilla paikoilla syömistä kohtaan.
Sain tänä syksynä opiskelupaikan jonka eteen näin valtavasti töitä, muistan edelleen miten riemulla ei ollut rajaa kun sain kirjeen valinnasta kesäkuussa. Olin niiiin innoissani uuteen kaupunkiin muuttamisesta, kämpästä ja opiskelusta!
Nyt viimeiset pari viikkoa olen kuitenkin käynyt läpi aivan käsittämättömiä tunteita ja ajatuksia, elämä näyttää kauhean merkityksettömältä, ankealta..jopa painajaismaiselta. Aika tuntuu kuluvan hurjaa vauhtia, ja mietinkin sitä kun omat vanhemmat kuolevat, kun minun pitäisi olla aikuinen (nyt) ja mitä sitten kun oon ite vanha..kuolemaa, kuolemaa, kuolemaa. Pelottaa! Oon lapsesta asti miettiny elämää ja kuolemaa, en oikein tiedä mistä se johtuu. Sitä vaan eksyy liian syvälle ajatuksiin ja elämän mahdottomiin kysymyksiin välillä. 20-vuotiaana kävin läpi samanlaisen ”kriisin”, se kesti silloin vaan viikon tai pari..ja johtui lähinnä yksinäisyydestä. Nyt en oo jääny yksin kämpille mököttämään, vaan oon yrittäny olla aktiivisesti mukana opiskelijariennoissa ja hankkia sosiaalisia suhteita. Yliopisto-opiskelu on kuitenkin sellasta, että on ihan liikaa aikaa olla yksin ajatuksineen.
Miten siis päästä näistä ajatuksista pois, ja nähdä elämä jälleen positiivisemmassa valossa? Surettaa jos tämä tulee olemaan tällästa aina, en koskaan halua vanhentua. Vaikea selittää näitä tunteita, mutta ehkä joku tästäkin sekavasta selostuksesta ymmärtää mistä on kyse. Toivon tosin ettei kukaan muu tuntis samoin kuin minä, etenkään läheiset ihmiset. Jotenkin sekin vika on minussa, että yritän miettiä miltä toisista (esim. omista vanhemmista) tuntuu…☹️
Hei Noire,
Ihan ensiksi - onnea opiskelupaikasta! Yliopisto-opintojen alku on kivaa mutta myös rankkaa. Kirjoitit, että olet ennenkin ollut masentunut. Jos sulla on taipumusta masennukseen tai piilevää masennusta, voi opintojen aloittaminen olla entistä rakempaa. Kannattaa hakea apua ajoissa, ettei asiat tule tule raskaiksi.
En tiedä, oletko aiemmin käynyt terapiassa vai selvitellyt asioita vain itseksesi. Niin tai näin, nyt sun kannattaa mun mielestäni varata aika YTHS:n neuvontapsykologilta. Sinne voi olla pitkä jono (siitä on monta vuotta kun itse käytin heidän palveluitaan, enkä tiedä, mikä tilanne on nykyisin 🙂). Jos et saa aikaa riittävän pian ja tuntuu, ettet jaksa, niin ota yhteys opintopsykologiin. Lisäksi ainakin Helsingissä toimii opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry. Yliopisto on iso ja osin kasvoton paikka, mutta siellä on tarjolla myös apua ja tukea. Käytä yliopiston tukipalveluita hyväksesi, ne on sitä varten olemassa, et opiskelijat vois hyvin. Pidä huoli itsestäsi ja anna toisten auttaa, jos et aina itse jaksa. Ei kukaan jaksa aina itse. Toivon sulle antoisaa syksyä ja voimia.
🙂🌻
Moi
Kamppailen myös sosiaalisten tilanteiden pelon kanssa. Sitten en tiedä mistä johtuu, mutta mulla on aina päässä samat ajatukset jotka ahdistaa mua enkä pääse niistä pois. Voin sanoa että nämä ajatukset häiritsevät joka päivästä elämää, mutta en kerro mitä ne on ettei kenellekään muulle jää tällaiset ajatukset päähän. En tiedä mitä tehdä!!! Onko kenelläkään muulla vastaavia ajatuksia jotka pilaa koko elämän.