Elämäänsä tyytymätön
Nyt on niin paha olo, että haluan vähän selvitellä ajatuksiani ja purkaa pahaa oloani tänne. Olen 34-v. mies, ja minusta tuntuu, että elämäni on mennyt ihan pieleen. Olen kärsinyt jonkinlaisesta masentuneisuudesta jo n. 16 vuotta enkä sitä ennenkään ollut erityisen iloinen tai tyytyväinen heppu.
Tuntuu, että olen aika pitkälti tuuliajolla tässä elämässä – selkeitä ja tärkeitä elämän kiinnekohtia ei montaa ole. Olen virallisesti yliopisto-opiskelija, mutta tosi asiassa en ole aikoihin saanut mitään aikaan opintojen suhteen. Tutkinnosta puuttuu vain gradu. Olen elänyt toimeentulotuella jo useamman vuoden (pitkiä aikoja alennetulla tuella) ja rahan vähyys tietenkin vaikeuttaa jo muutenkin ankeaa elämää. Työkokemukset ovat jääneet melko vähiin, ja minua pelottaa, pääsenkö ikinä kunnolla mukaan työelämään – kun en ole enää ihan nuorikaan.
Parisuhteen puute on yksi minua eniten vaivaavista asioista. Minulla on ollut vain yksi parisuhteen tapainen seitsemän vuotta sitten, ja sekin tuntui ehkä enemmän kaverisuhteelta. Haluaisin saada tyttöystävän ja aikanaan perustaa perheen, mutta olen alkanut ajatella, etten ehkä koskaan saavuta tätä(kään) haavettani. Olen aina ollut huono tutustumaan ihmisiin. Olen alkanut hävetä itseäni ja elämäntilannettani, enkä jaksa uskoa, että kukaan nainen voisi oikeasti kiinnostua minusta.
Elämä tuntuu usein hirveän tyhjältä. Tuntuu, että olen kuin jokin haamu, joka vaeltaa oikeiden ihmisten seassa, muttei pysty koskaan saamaan todellista yhteyttä heihin. Pelkään, että tämä tilanne vain jatkuu ja jatkuu eli että elämä on vain yksinäistä kitumista ja syrjässä olemista. Haluaisin ELÄÄ enkä vain seurata sivusta, kun muut porskuttavat eteenpäin ja saavat asioita aikaan. Minulta kaikki vain tuntuu lipuvan ohi.
No okei, en ole täysin yksinäinen, minulla on muutama kaveri, joita näen silloin tällöin. Kaveriporukan meininkikin vain tuntuu samalla tavalla paikoilleen jämähtäneeltä kuin minunkin elämäni, ja lisäksi minusta on tuntunut jo pitemmän aikaa, että meistä jokainen on lähtenyt henkisesti vähän omaan suuntaansa, eikä yhteistä ole niin paljon kuin ehkä ennen oli.
Juuri äsken TV 1:n Päivän kasvo -ohjelmassa Pekka Sauri puhui syrjäytyneistä, ja monet asiat tuntuivat kyllä tutuilta. Sauri korosti sitä, että syrjäytyneiden pitäisi itsekin ottaa vastuuta elämästään eikä vain väistellä elämää. Tunsin pienen piston sisälläni, sillä kyllä minä taidan juuri olla niitä elämän väistelijöitä. Pitäisi siis pistää itsensä likoon ja mennä mukaan erilaisiin toimintoihin, jos ei halua jäädä syrjään. Se vain tuntuu vaikealta, koska olen tottunut ajattelemaan, etten kuitenkaan pärjää. Yritän nyt kuitenkin pitää mielessä Saurin sanat siitä, että kannattaa tarttua tilaisuuksiin, koska uusia mahdollisuuksia ei tule loputtomiin.
Voisitko Vermilion muuten tehdä vapaaehtoistyötä, joka liittyisi jotenkin opintoihisi ja tukisi oman alasi työkokemusta, tai sitten olisi muuten vain mielekästä sinulle? Kerroit olleesi esim. talkoolaisena konsertissa, mutta tunsit olevasi ulkopuolinen. Missähän olisi samanhenkisiä ihmisiä? Itse olen tehnyt reilun vuoden vapaaehtoistyötä, joka sopii minulle koulutukseni ja luonteenikin puolesta, se tuo hieman itseluottamusta. (Syyskuussa oli tarkoitus aloittaa toinenkin vapaaehtoistyö, mutta enpä sitten saanut aikaiseksi mennä koulutustilaisuuteen, keväällä olisi uusi mahdollisuus.)
Minä mietin myös tuota graduryhmää, mutta ehkä sen aika on esim. vuoden päästä, jos/kun en ole saanut gradua valmiiksi. Miten sinun graduntekosi on sujunut, oletko esim. asettanut viikkotavoitteita? Minun pitäisi myös tehdä uusi aikataulu ja tavoitteet. Ajattelin ottaa alkusyksyn nyt rennommin, kun opiskeluintoa ei kuulukaan, väkisin en saa mitään tehtyä. Pari-kolme kertaa viikossa olisi tarkoitus käydä yliopistolla ainakin niin kauan kun ei ole töitä, ja muutama tunti olisi tarkoitus tehdä jotain graduun liittyvää- kirjoittamista, lukemista tai ajattelua. 😀 Olen myös oppinut tykkäämään ruokailusta yliopistolla. Ruokahan on terveellistä ja halpaa, mutta ihmisiä ennen jännitin. Nyt osaan nauttia siitä, että on ihmisiä ympärillä, ruuhka-aikaa tosin vältän.
Kerrohan kuulumisia, kunhan gradunteolta ehdit. 😉
MarianneM kirjoitti 26.9.2011 12:22
Voisitko Vermilion muuten tehdä vapaaehtoistyötä, joka liittyisi jotenkin opintoihisi ja tukisi oman alasi työkokemusta, tai sitten olisi muuten vain mielekästä sinulle? Kerroit olleesi esim. talkoolaisena konsertissa, mutta tunsit olevasi ulkopuolinen. Missähän olisi samanhenkisiä ihmisiä?
Moi! Luulen, että vapaaehtoistöistä olisi minulle hyötyä, koska tosiaankin tarvitsisin lisää työkokemusta ja sen kautta saatua itseluottamusta. En vaan todellakaan tiedä, että täällä olisi sellaista vapaaehtoistyötä, josta saisin oman alan kokemusta... Olin tosiaan kesällä talkoolaisena yksillä festareilla, mutta se ei varsinaisesti vahvistanut itsetuntoani, vaan pikemminkin sai ajattelemaan, etten sopeudu mihinkään.
Miten sinun graduntekosi on sujunut, oletko esim. asettanut viikkotavoitteita
Äh, aika heikosti on sujunut. Minähän asetin aikaisemmin tavoitteeksi, että marraskuun puoliväliin mennessä gradu valmistuu, mutta tällä vauhdilla se ei kyllä toteudu. Viime viikkoina tuo välitavoitteiden asettaminenkin on unohtunut - pitää taas skarpata senkin suhteen.
Pari-kolme kertaa viikossa olisi tarkoitus käydä yliopistolla ainakin niin kauan kun ei ole töitä, ja muutama tunti olisi tarkoitus tehdä jotain graduun liittyvää- kirjoittamista, lukemista tai ajattelua. 😀 Olen myös oppinut tykkäämään ruokailusta yliopistolla. Ruokahan on terveellistä ja halpaa, mutta ihmisiä ennen jännitin. Nyt osaan nauttia siitä, että on ihmisiä ympärillä, ruuhka-aikaa tosin vältän.
Kerrohan kuulumisia, kunhan gradunteolta ehdit. 😉
Itsekin tulee käytyä yliopistolla muutaman kerran viikossa, mutta tunnen itseni oikeastaan aika vieraaksi sielläkin nykyään. Minulla ei ole enää opiskelukavereita, ja kun mitään luentokurssejakaan ei enää ole, niin suhteet opiskelijaporukkaan ovat melko olemattomat. Itsekin käyn joskus syömässä yliopistolla, mutta ruuhka-aikaan en voi mennä, koska se väenpaljous ahdistaa.
Yritän olla ahkera gradun suhteen ja toivon, että sinullakin riittää voimia siihen!
Plääh, ei tästä elämästä taida tulla yhtään mitään 😞 Tuossa yhdessä elokuisessa viestissäni vannoin, että gradu olisi valmis marraskuussa, mutta kuinkas kävikään... Nyt eletään joulukuuta enkä ole saanut opintoja etenemään oikeastaan ollenkaan. No kerran kävin tässä hiljattain gradunohjaajan luona juttelemassa.
Olo on nyt todella ahdistunut, tälläkin hetkellä tuntuu että pää taitaa haljeta tämän pahan olon takia. Viime aikoina olen alkanut heräillä aamuyöstä ja märehtiä mielessäni kaikkia ongelmiani. Ja muutenkin ne ongelmat pyörivät mielessä aamusta iltaan. Ajattelen vain koko ajan, että elämäni on mennyt ihan pieleen, enkä jaksa kunnolla iloita mistään. Miksi minun elämästäni piti tulla tällaista 😑❓