myöhäiset onnittelut 🙂🎂

Arka ja Saloka, Kiitos☺️❤️

Eilen en pystynyt kirjoittamaan, kun netti tilttasi ja mies korjasi sitä koko päivän. Eilen oli muuten toiminnallinen päivä. Aamupäivän siivosin ja iltapäivästä olimme ulkoilemassa. Tänään onkin sitten toisin. Makoilen oksetusolon ja päänsäryn kanssa; migreeni (?). Tiedä sitten onko yhtäkkinen ruokavalion muutos sun muut laukaisseet tämän. Tympii, kun olisi vaikka mitä tehtävää. Mies on hommaillut ja minä olen lähinnä kiukkuinen, kun en itse jaksa. On minulla joskus aiemminkin näitä "kohtauksia" ollut, mutta aika harvoin niitä on. Tuntuu aina, että ne alkaa yöllä.. kun aamulla herää niin on valmiiksi kamala päänsärky ja kun sen saa lääkkeillä taltutettua niin jää sellainen väsynyt ja oksetusolo, sekä tuntuu ettei ällikään pelaa päässä. Mietin olenko yhtäkkiä riehunut liikaa, kun innostuin.. Mies on yrittänyt jutella sun muuta, mutta en nyt jaksa, sorruin äkisemään hänelle. Tuntuu, että joskus hän ei ymmärrä ihan kaikkea.. jos sanon, että minulla on migreeni niin hän kohta ehdottaa, että lähdemmekö kävelylle🙂 joo, tietenkin lähdetään, kun melkein oksennus lentää ja taju lähtee.. no, en halua olla ilkeä, ehkä hän ei tosiaan ymmärrä.

Vähän mieliala on kuutamolla, mutta vain tämän olon vuoksi. Taidan ottaa temestan, kaipaan nyt hermoille helpotusta. Ja lisää kahvia..tuskin ne kumpikaan tekee migreenille hyvää, mutta en jaksa nyt ajatella. Naama peilissä ei ole ihan niin possun näköinen. Salaatti tekee tehtäväänsä. Jatkan samaa linjaa. En jaksa nyt kirjoitta enempää. taidan vain odotella, että tämä olo menisi ohitse..

🙂🌻

Olen vähän huonolla tuulella (pitkästä aikaa) kun aurinko paistaa hienosti ulkona ja ihmiset lenkkeilevät tästä ohitse ja minä en voi mennä ulos, enkä oikein jaksa tehdä mitään. En ottanut temestaa, mutta buranaa on mennyt. Huomaan, että kun en ole terässä niin tulen pahalle tuulelle ja alan ajatella negatiivisesti.

Miehelle olen vähän äkissyt, vaikka ei pitäisi. Äidille en jaksanut vastata puhelimeen, vastaisin kyllä viestillä. Tavallaan ulkona näyttää kauniille ja se saa minut surulliseksi. Ajattelen koko ajan lihavuuttani ja sitä, miltä näytän kesällä ja että minun on pakko laihtua. Asiaa ei paranna se, että sporttiset ihmiset juoksevat ja lenkkeilevät ulkona koko ajan. Tiedän, ettei asiaa pitäisi koko ajan ajatella, mutta en voi sille mitään.

No, eihän tämä uutta ole. Silloin ennen kun olin hoikka niin ajattelin silloinkin, että näytän kesällä kauhealle, vaikka näytin ihan hyvälle. 2013 keväällä olin laiha ja ajattelin kauhulla, että näytän kauhealle, kun olen niin laiha. Eli koskaan ei näköjää ole hyvä. Milloin liian laiha, milloin lihava ja jos olisin siltä osin ok niin keksisin jonkun muun vian. Nyt tosin olen oikeasti liian lihava ja asialle on vain tehtävä jotain, eikä se asia muutu hetkessä. Sen vaan sanon, että Mirtatsapiini lääkkeen toivotan alimpaan hevon h-vettiin. kohdallani koko lihominen alkoi siitä, eikä loppua ole näkynyt vaikka olen lääkkeen lopettanut jo 2013 joulukuussa, että semmosta..

Toivottavasti ei iske mikään kevätmasis päälle, kuten yleensä joka kevät jossain vaiheessa. Aina se alkaa sillä, että alan stressaamaan miltä näytän kesällä ja mitä puen päälleni. sitten alan vertailla muihin ihmisiin ja mieliala romahtaa ym. No, en usko, että ihan masennukseen asti menen, mutta jonkinlaista notkahdusta voi tulla, ainakin hetkellisesti.

Kumma, kun välillä tuntuu itsetunto olevan niin kohdillaan ja välillä täysin hukassa. Kait se on sitä epävakautta sitten. Välillä ihan omana lihavana itsenään tuntee itsensä niin hyväksi ja taas viikon päästä ei kehtaa ovesta ulos mennä. Rasittavaa..

Torstai oli ihan hyvä päivä; siivoilin ja ulkoiltiin pitempään. Oli aurinkoinen päivä. Miehen selkä tuli vähän liian kipeäksi pitkästä kävelystä. Kävin kaksi tuttua hautausmaata katsomassa. Jonkun mielestä varmaan outoa, että tykkään kävellä hautausmailla, mutta minusta ne ovat mielenkiintoisempia, kuin tavallinen lenkkipolulla kävely tai pyöräteillä. Hautausmailla on rauhallista, saa katsella rauhassa puita, pensaita, hiekkakäytäviä, hautakiviä, oravia, kukkia ym.

To-iltana tuli vähän tyhmä juttu. Mies oli ostanut meille kummallekin sellaiset jutut, josta en ollut ollut tietoinen ja minusta ne eivät olleet järkeviä ostoksia. Pikkuisen pimahdin ja mies loukkaantui. En kerro asiasta enempää. Perjantaina "riita" tai paremminkin mykkä- koulu jatkui. Päätin, että minä en lepy ennen kuin mies korjaa pöljän asian. Illalla kysyin vielä mitä mies meinaa asialle tehdä ja sanoi ettei tiedä. Suutuin lisää. Menin vihaisena nukkumaan.

Aamulla mies lähti kylään kaverinsa luo. Lähetin viestin, jossa kerroin mitä minun mielestä asialle pitäisi tehdä. Mies sitten myönsi, ette teemme niin. Hyvä niin. "Riita" loppui siihen ja nyt on kaikki hyvin taas.

Mies oli hommannut minulle uuden puhelinliittymän ja Applen iphone 6. Ihan kiva, kun entinen puhelin oli melko antiikkinen. Opettelen huomenna käyttämään sitä. Kamalasti ollut riitelemisen ohella 🙂 hommia, lähinnä kotona. Nyt en ole ulkoillut, kun ei ole oikein ollut saumaa. Vaaka näyttää 2 kiloa vähemmän. Olen pysynyt ruokavaliossa. Jospa se siitä..

🙂🌻

sulla on edelleen ihana mies. Harvassa on tollaisia ihanuuksia.

Voi ihanaa ja todellakin elämän kevättä, AK on tullut takaisin! Sylintäydeltä tervetuloa ja halauksia. Sinua on todellakin kaivattu! 😍 Kun jäit pois täältä, tuntui, että arkirutiineistani putosi joku tärkeä juttu pois. Tuli tyhjä paikka. Ihan kuin olisi menettänyt ystävän. 😞 Uskon, että moni jakaa tämän tunteen kanssani. Vaikka tämä kanava on virtuaalista viestintää varten, syntyy täällä silti tunnesiteitä ja empaattista yhteyttä toisiin samanlaisissa tunteissa ja elämäntilanteissa olevien kesken.

Olen usein miettinyt mitä sinulle kuuluu, joten aivan ihana kuulla, että elämä on kutakuinkin mallillaan. 🙂🌻 Minulla on tällä hetkellä menossa melkoisen vaikea elämänvaihe. Tulevaisuus näyttää aika näköalattomalta. Olen kuin tuuliajolla. Monta ikävää asiaa on tapahtunut. ☹️😭 Poju on kuitenkin vielä kuvioissa. En nyt avaudu näistä enempää, koska tarkoitukseni oli vain kertoa, kuinka iloinen olen, että olet palannut takaisin tänne kirjoittamaan! 🌻🙂🌻

Amassados: Kiitos☺️❤️ Olen minäkin ajatellut sinua monta kertaa, että mitähän sinulle kuuluu ym. Kiva, että käyt täällä vielä. Toivoinkin, että kirjoittaisit tähän uuteen ketjuun🙂 Kiva, että Poju on kanssasi, mutta jäin tietty miettimään, että mitä nuo ikävät asiat ovat, mitä sinulle on tapahtunut? Varmaan kirjoitat niistä sitten kun haluat? Mukavaa, että kirjoitit ja kuulemisiin taas🙂👍

Minulla on viime päivät ollut vähän matalapainetta. Tuntuu, kuin olisin tippunut jostain aallonharjalta merenpohjan syvyyksiin. En tiedä sitten oliko minulla "vauhdikas" kausi ja nyt on sitten se tyypillinen "tasaantuminen". Vai onko sitten jokin kevätmasennus, kun ainakin aamuisin herätessä väsyttää kovasti ja ärsyttää, kun on jo niin valoisaa. Niin, minulla se menee aina niin päin, että häiriinnyn herätessä siitä jos aurinko paistaa🙂 jotkut kai nauttivat siitä, mutta minusta on liian "räikeää" jos valoa on liikaa heti herätessä. en nyt pilkkopimeästä nauti, mutta sopivan hämärästä, että saa valoja sytytellä ja odottaa sitä aamun valostumista, sellaisesta tykkään. Saa käynnistyä sopivan rauhallisesti. Kun valo on heti naamalla, kun silmät saa auki niin se tuntuu liian vaativalta, että pitäisi heti olla kiinni toiminnassa. Jotenkin tuo aurinko ei nyt muutamana päivänä ole tuntunut hyvälle. Eilen jopa itkin pari kertaa yllättäin. Siis purskahdin ihan "ilman syytä" itkuun ja hämmästyin itsekin. En ole itkenyt pitkiin, pitkiin aikoihin, kun ei ole ollut yhtään sellaista tunnetta. Koko kevät tähän asti on ollut aikamoista nousukiitoa ja nyt tuntuu tulleen jonkinlainen romahdus. Toki voi vaikuttaa sekin, että energiaa on melko vähän, koska pakkolaihdutan itseäni. En syö juurikaan mitään. Tiedän, ettei se ole järkevää, mutta en jaksa aina olla järkevä😎 Yksinkertaisesti vain haluan olla laihempi ja tiedän, että minun on pakko saada itseni laihemmaksi kesään mennessä. En ole käynyt vaakalla, mutta peilistä katsoo hiukan ei-niin-turvonnut olento. Kasvot ovat kapeammat ja vatsa litteämpi, mutta haluan tulla oikeasti hoikemmaksi, en pelkästään muutamaa kiloa ja sitten taas lihoa ne takaisin heti, kuten yleensä. Haluan sen tunteen, kun housut sujahtavat jalkaan vaivatta ilman veivaamista ja ähellystä, kuten nykyään. Viime keväänä muistan, kun katselin peilistä inhoten, kun solisluuni "törröttivät" mielestäni ja nyt haluaisin ne takaisin sellaiseksi. Entisenä syömishäiriöisenä tiedän, että on vaarallista päästää mieltä noille raiteille, mutta en pelkää kuitenkaan, koska en usko, että jaksan olla laihduttamisen suhteen enää niin "kurinalainen" kuin nuorempana. Muistelen myös kaiholla aikoja, kun ihmiset kyselivät merkitsevästi, että "syönkö koskaan mitään kun olen niin laiha" ja kyselivät, että "olenko koko ajan jollain dieetillä kun laihdun vain". Kait siitä sai jonkun vallantunteen, että on laihempi kuin muut. Tyhmää.. Minulla sh ei onneksi koskaan mennyt aivan kriittiseen pisteeseen saakka siis en ollut sairaalassa hoidossa tms. mutta onhan se jotenkin "hupaisaa" muistaa, kun silloin itkin iltaisin kuinka läski olen ja laiska (siis että urheilen liian vähän, enkä koskaan saavuta sitä huippumallin vartaloa) kun ensin olin koko päivän urheillut hulluna ja syönyt muutaman lusikan kaurapuuroa ja mustikoita niin, että vatsa naukui nälkää ja näkö hämärtyi jokaisesta liikkeestä. No, eihän siinä mitään oikeasti hupaisaa ole, mutta se, että mielestäni olin lihava ja laiska, huh.. Joo, nyt olen sitten oikeasti. Viimeisin vaakalukema oli 85kg ja se on "vähän" liikaa tällaiselle 164cm naiselle. 30-vuotiaaksi saakka olin laiha/hoikka/hoikahko aina ja saatoin syödä mitä halusin ja herkutella päivittäin sen kummemmin miettimättä. Siksi onkin niin vaikeaa tajuta, että en voi enää elä samalla tavalla. Sairaudet ja niiden lääkitykset jo ovat muuttaneet aineenvaihduntaani ja kehonkoostumustani erilaiseksi ja tietty hormonitoiminta, ikä ym. Kortisoni varmaan ollut pahin muuttaja ja sen jälkeen rauhoittavat lääkkeet ja sitten Mirtatsapiini, mutta eipä siitä sen enempää enää. Kortisonia söin melkein vuoden ja rauhoittavia pari vuotta reilummalla annostuksella.

Jopas lähti juttu mutkittelemaan. Tänään olen juonut mustaa kahvia pari pientä kupillista ja syönyt annoksen tonnikala-raejuusto mössöä. Meinaan vetää tehoviikon nyt väliin ja sitten palata taas kaurapuuro ja salaatti-linjalle. En mene kauppoihin ollenkaan, etten sorru siellä ostamaan mitään herkkuja. Jos iskee kamala herkkujen himo imeskelen jäisiä pakastemarjoja.

Tänään aamulla oli vaikea päästä sängystä ylös. Nukuin huonosti ja näin painajaisia. Heräsin jo kolmen aikaan virkeänä ja olisi pitänyt nousta silloin ylös. Kun nukahdin vielä sen jälkeen niin olin sitten aivan pönttö sekaisin. Minulle käy aina niin jo nukahdan uudestaan, enkä herää koko päivänä. Herätessä tosiaan ärsytti se valoisuus ja kaikki muutenkin. makasin ainakin puoli tuntia sängyssä, mitä yleensä en tee. Kroppa tuntui painavan tonnin ja aivot olevan ihan puuroa. Ja on vieläkin. Jotenkin väsyttää ja masentaakin.. pitkästä aikaa kävi mielessä lopettaa kaikki. Ei tosissaan, mutta hetken ajan. Tämä kevät tuntuu kait vaativalle ajalle, kun on valmistauduttava kesään taas ja siihen kuuluu kaikki nuo elämänhalua ja painoasiat sun muut. Nykyään siitä kesänvietostakin on tehty niin suuri numero, kuin joku suoritus. Markkinavoimat ottavat kesästä kaiken irti. Eniten ärsyttää se, että kohta aletaan taas se joka keväinen mainostus grilleistä ja pihakalusteista, parvekekukista jne. Ei muuta, mutta vuodet tuntuvat kiitävän nopeasti ja joka kevät on aina se sama mainostus. Aina mainostetaan jotain.. Joulua, ystävänpäivää, pääsiäistä, juhannusta, syksyä. Kaikki on nykyään niin kaupallista ja pinnallista. Eikö niitä vuodenaikoja voisi vain olla ilman sen kummempaa "välineurheilua".

Varmaan pakko lopettaa, kun tulee muuten niin pitkä ja jankuttava kirjoitus. En muutenkaan ole oikein parhaimmillani, kun aivot ei tunnu toimivan ja haukottelen koko ajan.

Palataan!

🙂🌻

Ei todellakaan millään pahalla mutta miksi yleensä kaikki naiset haluaa sellaisen luut ja nahka vartalon? Eihän siitä saa edes kiinni ja sellainen "karkaa joka välistä.😉.

Zimba🙂 Olet oikeassa, ettei luunahka-vartalo ole mitenkään kaunis. Nuorempana minulla oli syömishäiriö ja sen vuoksi tavoittelin laihuutta. Tosin en koskaan saanut edes itseäni sellaiseen täysin hirveään kuntoon vaan olin vain "normaalin" laiha. En nytkään mitään luurankovartaloa halua, mutta hoikka haluaisin olla. Haluaisin olla hoikka, mutta terveen näköinen. Nykyään minulla ei ole sh. Minullahan on kyllä todellista tarvetta laihtua, kun olen ylipainoinen ja siitä on tietysti terveydellekin jo uhkaa. Mutta, siis kommenttisi oli näin yleisesti ihan oikein.

--------

Tänään on kyllä ollut melko tahmea päivä, mutta ajattelen, että tämä on tällainen vaihe ja huomenna jo voi olla toisin. On jo vähän oppinut millaista epävakaus on. Yhtä nopeasti, kuin huonoksi, voi kaikki muuttua hyväksi. Se on kait epävakauden paras puoli🙂 Imuroin päivemmällä, mutta muuten olen vain oleskellut ja roikkunut netissä. Mies on rapannut ja asentanut uutta puhelinta. Tosi tylsä päivä, mutta onhan tämä tässä mennyt.

🙂🌻

Hei AK!
Kiva lukea kuulumisiasi. Minäkään en oikein tykkää kevään valoisuudesta, pimeä on parempi. Tykkään polttaa kynttilää, liekki on kuin yhteys taivaaseen.

Hei AK ja kiitos, että saan kirjoittaa ketjuusi. ☺️❤️
Olen tässä jo muutaman päivän miettinyt kuinka paljon oma oloni on muuttunut verrattuna vuoden takaiseen, jolloin ryvin eron pahimmassa pohjamudassa ja olin todella masentunut ja lamaantunut tekemään mitään. Muistan, kuinka kirjoitin omaan ketjuuni auringon paistavan mutta katselen sitä lasin takaa kykenemättä osallistumaan elämään joka on lasin ulkopuolella. Mitä enemmän asiaa mietin, sen vahvemmin tunnen, että olin todella huonossa kunnossa tuolloin.

Mutta vaikka oma vointi on ehkä paremmin tasapainossa (tai sanoisinko kohonneempi), on tässä kuitenkin tapahtunut niin paljon ikäviä asioita, että olen taas sairaslomalla. Diagnoosi on F32 mutta oikeasti syy on työpaikalla. Minuthan yritettiin irtisanoa loppuvuodesta yt-menettelyn kautta tuotannollisin ja taloudellisin syin. Irtisanominen oli kuitenkin laiton syistä, joita en nyt tähän erittele, joten riitautin asian. Työnantaja toteutti siitä huolimatta irtisanomisen kiertäen sen niin, että minulle tehtiin määräaikainen työsopimus. Sen jälkeen alkoi maanpäällinen helvetti. Olen ennenkin sivusta seurannut tuossa työpaikassa kuinka ihmisiä savustetaan ulos jos ovat uskaltaneet vaatia omia oikeuksiaan tai pitäneet kiinni omista laillisista oikeuksistaan liiton avulla. Tällaiset henkilöt ovat päätyneet välittömästi mustalle listalle, joista työnantaja on yrittänyt päästä eroon. Tavalla tai toisella. Nyt jouduin sinne itse. Koko tämän alkuvuoden minut on sivuutettu kaikista kokouksista ja koulutuksista, jonne kyllä kollegani saavat kutsun. Minua ei kutsuta. Minulle ei kerrota mitään mikä liittyisi työni hoitamiseen ja vähän väliä minulta on myös otettu käyttöoikeudet pois milloin mihinkin järjestelmään, vailla mitään selitystä miksi. Eniten kuitenkin satutti se, että muut kollegat saivat kutsun kuukausipalaveriin, jonka päätteeksi oli yhteinen illanvietto. Ei kai tarvitse kertoa kuka ei saanut kutsua? Olen yrittänyt hakea muihin tehtäviin, mutta minua ei kutsuta edes haastatteluun. Olen eräältä kollegalta kuullut uuden esimieheni nimittäneen minua "hankalaksi ämmäksi"... Että sellaista. En pysty mennä sinne enää. Olen ahdistunut ja turhautunut. Sairaslomalla siis toistaiseksi.

Toinen tuskaa aiheuttanut asia on ystävyyssuhteet. Viime keväänä löysin ihanan uuden ystävättären harrastukseni kautta. Hän oli aina valmis auttamaan ja itsekin masennusta sairastavana ymmärsi hyvin mitä kävin läpi. Meillä oli suunnitteilla yhteinen yritystoiminta ja veimme sitä eteenpäin käyttäen minun kontaktejani ja hänen kädentaitojaan. Sitten tapahtui jotakin käsittämätöntä. Hän alkoi olla mustasukkainen Pojusta ja väitti meidän touhuavan jotakin hänen selän takanaan, vaikka on itse naimisissa toisen miehen kanssa! Ilmoitin hänelle varsin suoraan ettei minun ja Pojun asiat kuulu hänelle millään muotoa eikä meidän tarvitse raportoida hänelle jokaista liikettämme tai asioita, joista olemme puhuneet. Tästä seurasi täydellinen välirikko, jonka aikana vei yritystoimintaa kaikessa hiljaisuudessa eteenpäin omin päin. Niinpä minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin sanoutua irti siitäkin jutusta. Menetin siis ystävän sekä mahdollisen tulevaisuuden toimeentulon. Olen tullut siihen tulokseen, ettei minusta ole olemaan kenenkään naisen ystävä. En pysty sellaiseen kommunikointiin, että ystävyys pysyisi kumpaakin tyydyttävänä. Koen, etten itse oikein saa sellaisesta mitään. Minulle on puoliso ollut aina paras ystävä ja tärkein kumppani. En ole kokenut tarvetta olla osa mitään akkalaumaa, joka käy "tuulettumassa" paikallisessa baarissa tms. En käytä alkoholia, joten en myös ymmärrä tarvetta sellaiseen viinan voimalla käkättämiseen.

No, tässä nämä isoimmat murheet näin typistettynä versiona. Tästäkin taisi tulla aika pitkä selostus. 😯🗯️ Hassua silti, että sinä AK olet hyvin samanlainen kuin minä. Ja jotkut kertomasi yksityiskohdat ovat kuin suoraan minun elämästäni. Arvaa muuten mitä sain Pojulta synttärilahjaksi kuukausi sitten? Muumi-mukin. 😍 Sellaisen tietynlaisen, jota olin jouluna ihaillut kaupassa ja jota en raaskinut ostaa. 😍 Ihana Poju. ☺️❤️☺️

Oma laihdutuskuurini ei edisty. Tammikuussa sain tiputettua 4,5 kiloa mutta nyt on kaikki jo tullut takaisin. Pitäisi varmaan lopettaa syöminen kokonaan... En tunnista enää turvonnutta peilikuvaani. Pojun mielestä olen silti kaunis. Sen pitäisi kai riittää, mutta en voi olla onnellinen jos en ole tyytyväinen omaan kehooni. Kamalan hankalaa olla nainen.

Tärkeää olla itseensä tyytyväinen. Minä olen, luulen että muut ei aina oikein ole minuun tyytyväisiä 😋.
Toinen viikko täällä avohoidossa menossa. Tähän asti ei kyllä ole mitään valittamista. Itsestä ja henkilökunnasta paljon kiinni🙂.

Amassados, Kiitos, kun kirjoitat ja kerrot elämästäsi. Minäkin olen ajatellut, että meissä on hirveän paljon samankaltaisuutta. Todella paljon asioita, jotka on kuin omasta päästä ja oikein ihmettelee sitten, että ajatteleeko joku muukin noin, kun ensin on luullut olevansa ainoa maailmassa, joka ajattelee niin🙂

Kamalan raskas varmasti tuo työasia. Kuulostaa ihan kauhealle ja itse varmaan tulisin hulluksi tuollaisessa kiusaamisessa ja paineessa. Luulen, että olenkin siksi "pysynyt" enimmäkseen poissa työelämästä, että en kestä/kestäisi mitään ristiriitoja, paineita ja vastuuta. Olen myös pinnallisesti hyvin ihmisten kanssa toimeentuleva. Siis aika seurallinen, puhelias ja yleensä saan kuulla, että olen mukava ihminen, heh.. niin siihen saakka, kun kanssakäyminen on vain pinnallista ja satunnaisempaa. Heti jos "suhde" on vakituisempi ja tulee ristiriitaa niin "paljastuu" oma itseni pintaa syvemmältä ja toinen hämmästyy siinä vaiheessa "sinähän olit niin mukava ihminen ja sitten pimahdit ihan yllättäin".. Ja tuo naisten kanssa ystävyys. Jännä, miten minullekin se on ollut aika vaikeaa tai epämiellyttävää koko aikuisikäni. Minulla ei ole ollut kuin yksi sellainen nainen ystävänä, johon olen luottanut täydellisesti ja jonka kanssa olen täysin samalla aaltopituudella, jonka kanssa saatoin olla oma itseni jne. Puhun menneessä muodossa, koska nykyään olen niin erakkomainen, että olen lempannut tuonkin ystävän elämästäni. Minulle on ihan käsittämätön juttu tuo "naisporukka, joka menee tuulettumaan pubiin ja naureskelemaan ja läppää heittämään" tai naisporukan kanssa matka jonnekin aurinkolomalle, siis hyi.. No, en ole koskaan osallistunut tuollaisiin ja iän myötä olen vain enemmän mennyt siihen suuntaan, etten juuri perusta naisten seurasta. Toki olisi varmaan sopiviakin naisystäviä jos jaksaisi etsiä, mutta en koe asiaa mitenkään tarpeelliseksi. Minusta on ihan luonnollista, että minulla ei ole ystäviä (omasta tahdostani) ja piste. Minullekin puoliso on aina riittänyt. En vain jotenkin kaipaa ja pidän rasittavana ja minua mitenkään hyödyttämättömänä, että pitäisi pitää yllä ja rakennella jotain ystäväverkostoa. Pelkkä ajatuskin saa minut ahdistumaan. Tunnen myös, että itse olen niin "erilainen" kuin naiset yleensä.. en kestä pinnallista "shoppailu ja baari"- elämää tai jatkuvaa turhaa pälättämistä ja teennäistä naureskelua. Ei tietysti kaikki naiset tuollaisia ole, mutta usein koen itse olevani aina liikaa jotain.. liian vakava, liian syvällinen, liian suorasanainen, liian rehellinen, tai minulla on omituinen huumorintaju (liian räväkkä) en osaa hienostella tai esittää mitään ja varsinkaan, kun olen muutaman vuoden aikana kokenut niin traagisia asioita niin tuntuu, että niiden myötä olen ihan eri maailmoissa kuin suurin osa ihmisiä, enkä jaksa senkään vertaa mitään pinnallista huttua. En myöskään ole tyypillinen nainen siinä mielessä, että minua ei kiinnosta lapsiasiat, minulla ei ole lapsia, enkä aio niitä tehdäkään niin tämä on aina se seikka, joka usein erottaa minua muista naisista. Siinä vaiheessa, kun aletaan puhua lapsista ja niiden kasvatuksesta ja sen sellaisesta niin minulla loppuu sanat, koska sehän on minulle täysin vieras asia, enkä tiedä siitä mitään. itsestäni se on lähinnä koomista, että minun sydäntä ei hellytä pikkuvauva vaan enemmänkin kissanpentu🙂 Oikeastaan en tunne mitään, kun katson jotain vauvaa. En nyt mitään pahaakaan ajattele niistä, mutta en vain tunne mitään viehtymystä niihin ja ajatus, että minulla olisi vauva on täysin utopistinen. Minua ärsyttää, kun jotkut aina sanovat, että "kyllä se sinullakin vielä mieli muuttuu" jne. No, ei varmaan muutu jos olen 37 enkä ole koskaan halunnut omaa lasta. Ja johan tässä on tullut jo ikäkin vastaan, että ei tarvitse enää "uneksiakaan" koko asiasta. Minua ärsyttää, että kaikkien naisten oletetaan automaattisesti haluavan omaa lasta ja kukaan ei ymmärrä jos sanon, että en ole koskaan niin tuntenut. Itse asiassa en kohta enää edes sano, etten halua lapsia vaan käännän asian jotenkin niin, etten pysty niitä saamaan tai jotain, koska en halua enää sanoa, etten halua lapsia ja sitten ottaa vastaan sitä kummastusta ja tuntea itseäni aivan omituiseksi.

Usein tunne, että olen tosi "erilainen". Minua ei kiinnosta työelämä, ei lasten tekeminen, ei ystävyydet, ei shoppailu-ravintolat-ulkomaanmatkat (siis naisporukalla) kesällä minua ei kiinnosta uimarannat, terassit, ruuhkaiset kauppakeskukset, ei kuntosalit.. Minua kiinnostaa oma mieheni, oma kotini, äitini, klassinen musiikki, kotityöt, radio-ohjelmat, kirjat, autoajelut ja metsäretket, autiotalot, mennyt aika, hautausmaat. Voin vaikka päivän seurata auringon valon muuttumista puiden latvassa, mietiskellä henkimaailman asioita.. Taidan olla tosi "outo". Olen niin ehdoton omista asioistani, omasta reviiristäni, omista rutiineistani, siitä kenen kanssa edes juttelen jne. välillä on vaikea ymmärtää itseään mutta olen lopettanut turhan miettimisen ja yritän vain olla se mikä olen. Olen tällainen ja minulla on oikeus olla. Olen kokenut tiettyjä asioita ja minusta ei olisi edes voinut tulla muuta kuin nyt olen. Olen ollut jo kuoleman porteilla ja jokaisen päivän jonka elän, elän rehellisesti omana itsenäni. Näin siis yritän. Joskus se onnistuu ja joskus ei, mutta olen huomannut, että yhä vähemmän mietin ja yhä enemmän vain olen, sellainen kuin olen. elämäni on melko tarkkaan rajattua sellaiseksi mitä siedän ja mitä haluan ja kaikki turha on lempattu pois. En jaksaisi mitään ylimääräistä. Minulla on kait ns. kovalevy aika täynnä. On turha vertailla itseään muihin, koska he eivät ole eläneet minun elämääni. Joskus tosin alan vertailla ja joko naurattaa se kuinka erilainen olen tai sitten alkaa masentaa millainen maailma ja ihmiset on ja kuinka kaukana itse siitä olen. Kuitenkin joskus kun kuuntelen esim. radiosta jonkin taiteilijan haastattelua tai luen jostain lehdestä tarinan ihmisestä, joka ei ole ihan massatyyppi niin ajattelen, että "hetkinen, tuohan ajattelee ja elääkin samalla periaatteella kuin minä". Eli maailmassa siis on varmaan paljonkin kaltaisiani, mutta ei minulla ole tarvetta etsiä heitä, eikä muitakaan.

Kamala, miten taas polveilen. Amassados, hienoa, että sinulla on Poju. Tosi omituiselle kuulostaa tuo kuvio tämän ex-ystävättäresi kanssa. Sinulla on ollut paljon raskasta, työkuviot ja sitten tuo toinen kuvio. onneksi sinulla on Poju ja Muumimuki🙂 Minä juon kahvit aamulla nykyään aina siitä mieheni ostamasta Pikku-Myy kupista. Vaikka se onkin väriltään kirkkaan punainen ja en voi sietää sitä väriä muutoin. Olen noiden värien kanssakin kamalan neuroottinen. ahdistun heti jos kotonani on vaikka väärän värinen sohvatyyny, heh.. taí väärä radiokanava päällä.. tai väärä ruoka-aine.. tai väärän värinen auto tai puhelin..tai väärä tuoksu.. näitähän riittää.

Tänään ollut vähän parempi päivä kuin eilen. Aamusta en ollut nii väsynyt. Heräsin kuuden aikaan ja muutaman minuutin herättyäni tunsin taas kevätmasennusta, mutta pääsin kuitenkin vauhtiin sitten ja siivosin ja tein vaikka mitä. Henkisesti on parempi olo. Kävin vaakalla ja se näytti reilut kolme kiloa vähemmän. onhan se aika vähän, mutta parempi kuin ei mitään. Kasvot näyttävät heti kapeammilta ja vatsa on pienempi, sekä on helpompaa esim. imuroidessa kumartua ja muutenkin kyykistyä ja liikkua. Mutta.. viime syksynähän pääsin jo 76 kiloon ja lopullinen tavoitteenihan on n. 60kg joten onhan tuota vielä laihdutettavaa.. ja tämänkin ajan olen ollut käytännössä syömättä. Jos söisin normaalisti niin en laihtuisi koskaan vaan ainoastaan vaan lihoisin. En voi syödä lähes mitään jos meinaan laihtua. Jos virallisten dieettiohjeiden mukaan syön niin en laihdu ollenkaan, koska niissä on niin paljon syömistä.

Nyt lähetän tämän ennen kuin tämä pimahtaa jonnekin, ei huvita aloittaa alusta.

🙂🌻

arka kirjoitti 18.3.2015 8:4

Hei AK!
Kiva lukea kuulumisiasi. Minäkään en oikein tykkää kevään valoisuudesta, pimeä on parempi. Tykkään polttaa kynttilää, liekki on kuin yhteys taivaaseen.

Hei Arka!

Valoisuus tulee aina niin yllättäen ja kirkkaana. Luulen, ettei aivot ehdi sopeutua siihen heti. Minä myös taidan enemmän nauttia hämärästä. Ihanan kauniisti sanottu tuo "liekki on kuin yhteys taivaaseen" ajattelen aivan samalla lailla. Ehkä joku sieltä taivaasta näkee sen liekin🙂

Voimia sinulle🙂🌻

Zimba: Kuulostaa ihan siltä, että olet suht tyytyväinen. Sinulla on kyllä mahtavan rento ja positiivinen asenne kaikkeen. Tuo huumori ym. Tuot hyvää mieltä meille muillekin tänne🙂 Tsemppiä😎