Tämä kyllä repii minut ihan rikki. Tuntuu ettei vaan jaksa enää... Aika toivoton olo.

Hei taas

Kävin aika pohjilla ja tuntuu että olen siellä jossain edelleen. Olen kuitenkin jollain lailla onnistunut olemaan töissä.

Mulle on nyt herännyt eräs ongelma, joka on nostanut päätään aiemminkin usea vuosi sitten. Asiakkaaseen ihastuminen.

Muutama vuosi sitten ihastuin harjoittelussa ohjaajaani. Huomaan hänen olleen aika samantyyppinen luonteeltaan kuin nykyinen asiakkaani.

Mua hävettää ihan hirveästi tämä asia. Ja vaivaa ihan päivittäin. Tunnen itsessäni sen pienen tytön, joka on arvoton, hylätty, eksynyt, hyväksikäytetty, kaikinpuolinen laiminlyöty ja isätön.

Jostain syystä olen elämäni varrella ihastunut jokaiseen mieheen joka kuuntelee, katsoo silmiin, on avoin ja rehellinen, joka välittää ja on "haavoittuvainen". Luultavasti ihastumiseni johtuu jollain lailla siitä, että nuo ihmiset ovat kaikkea sitä mitä isäni ei ollut. Läsnä, kuunteleva ja turvallisentuntuinen, tasapainoinen.

Tämä on tuskaista. Ammattini on ihmissuhdetyötä ja olen asiakkaani kanssa päivittäin tekemisissä. Minua pelottaa, sillä musta tuntuu että myös hän on ihastunut minuun.

Olen sairas pieni tyttö, aikuisen naisen kehossa.

Sekamuotoista persoonallisuushäiriötä epäiltiin aluksi. Sitä ennen kaks suuntasta.
Viimein mun oma psykiatri (jonka sain pitää peräti 3 vuotta!)sanoi että aika selvä: Epävakaa persoon.h.

Itsekin haaveilen kirjailijan urasta. Oon haaveillu lapsesta asti🙂. Kirjoitan parhaillaan ensimmäistä dekkaria.

Voimia kaikille!🙂🌻