Elämää lasin läpi?

Elämää lasin läpi?

Käyttäjä Mau156 aloittanut aikaan 26.03.2015 klo 13:10 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Mau156 kirjoittanut 26.03.2015 klo 13:10

Mun pikkusisko tappoi itsensä n. 2 vuotta sitten. Mä en vieläkään ymmärrä, että se on poissa, vaikka järjellä ajateltuna tiedänkin sen (vaikea selittää, tuntuu vaan että se on pitkällä reissulla ja ei oo tullu vielä takasin vaikka on tulossa vaikka tiedän ettei se enää palaa). Sen jälkeen musta tuntuu lähes koko ajan niinkun seuraisin omaa elämää lasin läpi, mikään ei tunnu oikeesti tapahtuvan ja unohtelen asioita jatkuvasti. Tuntuu, kuin oisin jossain huonossa elokuvassa, jossa juoni vaan junnaa paikoillaan.
Mulla pitäis olla asiat ihan hyvin, on työpaikka, parisuhde ja hyvät välit perheeseen. Kavereitakin on, jonkin verran. Silti oon tosi yksinäinen, esitän kaikille jotain muuta mitä oon, en osaa enää näyttää oikeeta itteeni kun oon esittänyt niin pitkään – en mä oikeen tiedä enää itekkään kuka oon. Tuntuu, että missään ei oo mitään järkeä ja elämä vaan lipuu ohi ja mä kattelen sitä eturivistä, enkä tee asialle mitään (kun en osaa).
Eipä mulla tähän mitään kummallisempaa ajatusta ollut, olis kiva kuulla, jos ootte keksinyt keinoja millä sais ton lasin rikki ja vois ite elää sen sijaan, että vaan seurais sivusta.

Käyttäjä repukka kirjoittanut 26.03.2015 klo 14:35

Masennukseen liittyy juuri tuollaista, mistä kerroit. Mulla on ollut ihan samanlaista tunnetta, että seuraan elämääni vierestä osallistumatta itse siihen. Ruumis vain suorittaa toimintoja, mutta minuus ei ole mukana. Sitäpaitsi olen kadottanut koko minuuden. Olen vain kuori. Mutta mä uskon, että sitä minuutta vahvistaa kaikenlainen tekeminen. Varsinkin luova tekeminen. Mulle sellaista on neulominen, soittaminen, kirjoittaminen. Myös ystävien tapaaminen tekee hyvää, vaikka ei aina huvittaiskaan. Silti uskon, että on parempi lähteä liikkeelle ja tavata ihmisiä kuin jäädä kotiin yksin, koska erakoituminen käy niin kovin helposti. Hetken päästä ei enää uskallakaan lähteä ja kynnys lähtemiseen kasvaa koko ajan. Siksi olen pitänyt sinnikkäästi kiinni harrastuksistani. Ja hetkittäin kyllä pystyn nauttimaankin tekemisistä, kun ne ovat jotain mukavaa tekemistä. Esim. leffassa kaverin kanssa pystyin jopa nauramaan kunnolla, kun oli hauskoja kohtia. Pystyin hetkeksi unohtamaan itseni ja maailman ja uppoutumaan siihen tarinaan. Se teki tosi hyvää.