Mun pikkusisko tappoi itsensä n. 2 vuotta sitten. Mä en vieläkään ymmärrä, että se on poissa, vaikka järjellä ajateltuna tiedänkin sen (vaikea selittää, tuntuu vaan että se on pitkällä reissulla ja ei oo tullu vielä takasin vaikka on tulossa vaikka tiedän ettei se enää palaa). Sen jälkeen musta tuntuu lähes koko ajan niinkun seuraisin omaa elämää lasin läpi, mikään ei tunnu oikeesti tapahtuvan ja unohtelen asioita jatkuvasti. Tuntuu, kuin oisin jossain huonossa elokuvassa, jossa juoni vaan junnaa paikoillaan.
Mulla pitäis olla asiat ihan hyvin, on työpaikka, parisuhde ja hyvät välit perheeseen. Kavereitakin on, jonkin verran. Silti oon tosi yksinäinen, esitän kaikille jotain muuta mitä oon, en osaa enää näyttää oikeeta itteeni kun oon esittänyt niin pitkään – en mä oikeen tiedä enää itekkään kuka oon. Tuntuu, että missään ei oo mitään järkeä ja elämä vaan lipuu ohi ja mä kattelen sitä eturivistä, enkä tee asialle mitään (kun en osaa).
Eipä mulla tähän mitään kummallisempaa ajatusta ollut, olis kiva kuulla, jos ootte keksinyt keinoja millä sais ton lasin rikki ja vois ite elää sen sijaan, että vaan seurais sivusta.