Elämä valuu hukkaan.
Olen 21 -vuotias nuori nainen. Ongelmani on se, että mietin jatkuvasti, olenko aikuinen tai voiko ikäistäni ihmistä sanoa aikuiseksi. Pelkään, että vanhempani kyseenalaistavat aikuisuuteni ja pitävät mua vielä lapsena, vaikka väittävätkin muuta. Ahdistus on suuri, jos joku erehtyy sanomaan ikäistäni ihmistä nuoreksi tai tytöksi. Ajattelen, että en voi tehdä mitään aikuisen elämään kuuluvia juttuja, kuten olla vakituisessa parisuhteessa, koska olen alle 25 -vuotias. Miten ihmeessä pääsen tästä eteenpäin? Miten voisin luottaa omaan aikuisuuteeni ilman, että olisin heti itkun partaalla, jos joku sattuisi olemaan eri mieltä kanssani? 😐
Heh 🙂
Mie oon 37v ja viimeksi keskiviikkona äiti suuttui kun en suostunut pitämään hattua rannalla, auringonpistoksen varalta... Puuttuu myös jok'ikinen hetki mun tapaani kasvattaa lastani, joten mie oon aina vaan äidin pikku poika. Monesti hermot menevät, muttei äiti siitä miksikään muutu. Kyrsii vaan tässä iässä kun äiti yrittää laittaa kaikki oman perheeni ja taloni säännöt uusiksi eikä kuuntele sanaakaan, mitä itse sanon.
Siirtelee kaikki saamarin tavarat jatkuvasti ja on aina oikeassa, omasta mielestään.