En tiedä oikein, mistä minä voisin aloittaa kirjoittamaan. On tapahtunut niin paljon elämäni aikana…Olen jotenkin niin väsynyt tähän yhteiskuntaan ja ihmisiin. Tekisi mieli jäädä vain kotiin makaamaan ja odottamaan, jos yhteiskunta muuttuisi jonain päivänä.
Olen nuori nainen, jolla taskussa korkeakoulututkinto, elämän pitäisi olla alkamassa ja kaiken pitäisi olla hyvin. Kuitenkin on jotenkin sellainen luovuttaja-fiilis. Luultavasti tappaisin itseni, jos en ajattelisi sen olevan itsekäs teko. Tulee huono omatunto siitä ajatuksesta, että joku jäisi suremaan ja kaipaamaan.

Olen auttanut paljon toisia ihmisiä, olen sen kustannuksella joutunut luopumaan itselleni tärkeistä asioista ja unelmista. Elämä on kuin oravanpyörä, jossa onnettomuus seuraa aina onnettomuutta. Olen monien sattumien summana ajautunut nyt myös työttömäksi ja minulla on tarpeeton olo. Kukaan ei odota minua missään ja olen kuin unessa päivittäin. Olen yrittänyt nousta uudestaan ja uudestaan kaikista ongelmista, mutta niitä tupsahtaa jatkuvasti tielleni.
Tuntuu jotenkin niin väärältä, että olen aina ollut positiivinen ihminen ja kannustanut ihmisiä elämässään eteen päin, auttanut, ja minut painetaan kaikin keinoin henkisesti alas. On painettu joka muodossa; koulukiusattu, perhe mitätöinyt, pahoinpidelty (fyysisesti sekä henkisesti) hyväksikäytetty kaikella tapaa, jolla ihmistä voi. Ja viimeisimmässä työpaikassa esimieheni kohteli minua kuin roskaa, muiden työntekijöiden läsnäollessa sain kyllä inhimillistä kohtelua. Piilovit**ilu oli aivan kammottavaa, varsinkin henkilökohtaiset sivallukset (Edes tämän vuoksi en sanonut itseäni irti. Halusin vain ponnistaa elämän suosta ylös.)

Tällä hetkellä lähipiirini koostuu ihmisistä, jotka painostavat ja henkisestikin kiristävät erilaisilla asioilla minua ja pelkään, että eristäydyn täysin yksinäisyyteen, koska en jaksa enää tulla satutetuksi. Minusta on tullut ulkoisesti vahva ja esitän, kuin mikään ei voisi koskettaa minua. Olen tullut ilkeäksi ja valehtelen paljon, mikä ei ole lainkaan tapaistani. Olen kai jotenkin ylittänyt sen rajan, jossa välittäisin enää mistään. 😞🤕
Toivon kai, että elämääni astuisi joku ihminen, joka osoittaisi, että hyviä ihmisiä on olemassa ja että voisin olla oma mukava itseni ilman, että joku käyttää sitä törkeästi hyväkseen taas. Olen vain niin väsynyt tähän kaikkeen, enkä keksi oikein mitään ulospääsyäkään tästä.