Elämäni meni sekaisin totaalisesti syksyllä 2014.
Muutimme perheeni kanssa pois tutuista ympyröistä pienelle paikkakunnalle. Minulla oli uusi työpaikka ja kaikki oli ok.
Syksyllä yllättäen sain potkut, syytä en tiedä muuta kuin pomoni kaveri tuli tilalleni, jäin tyhjän päälle. Koitin etsiä heti aktiivisesti töitä, tein sijaisuuksia kunnes kerran jouduin kieltäytyä töistä, minulla sovittu meno. Työnantaja ilmoitti työkkäriin ja niinhän se karenssi tuli.
Masennus iski, elämän halu katosi. Jäin kotiin murehtimaan. Kävin ulkona vain pakosta. Mieheni työskentelee viikot muualla ja käy vain vkonloppuisin kotona. Olin totaalisesti yksin. Lapset piti mua jollain tapaa pystyssä.
Keväällä aloitin opiskelun, alan vaihto kyseessä mutta ei sekään ole palauttanut elämän iloani. Päälle päin kaikki näyttää hyvältä, sisin minulla aivan sekaisin.
En uskalla puhua, pelkään.
Pelkään niin paljon puhumista että sattuu.
Talous ongelmat alkoi tietenkin syksyllä ja nyt on kaikki aivan sekaisin, nämäkin asiat pidin sisälläni, kunnes pelon sekaisin tuntein hain apua sossusta, vastaus sieltä oli sun on parempi luopua lapsista antaa siis lapset isälleen ( olemme uusperhe ja minun lapseni asuvat kanssamme).
Tämä oli minulle hirveä shokki ja itsetuho ajatukset valtasi minut. Mieheni arvasi jotain olevan pahasti vialla ja uskalsin myös hänelle kertoa.
Rakas mieheni on tukenut minua mutta ei sekään auta.
Ahdistaa ja masentaa, pelkoni valtaa minut.
Puhumisen pelko niin valtava. Yksinäisyys itkettää.
Henkiseen, lopulliseen hajoamiseen ei tarvita enää paljoa.
Jos kirjoitukseni on sellaisen oloista johtuu se vain ahdistuksesta mikä minulla on juuri nyt voimakkaana, kohta pitäisi lähteä kouluun ja leikkiä taas niin hemmetin iloista 😞
Hei, minulla on paljolti sama tilanne kuin sinulla. Karenssia, taloudellisia vaikeuksia joka raastaa parisuhdettakin, lapset, yksinäisyyttä uudella paikkakunnalla... Elämä näyttää aika synkältä tällä hetkellä ☹️ Olet onnellinen jos saat mieheltäsit tukea. Meillä tämä on mennyt puhumattomuuteen ja välien etääntymiseen.
Ajatukset tästä elämästä vaihtelevat päivittäin. En tiedä mitä tehdä, päässä vaan myllertää kaikki ajatukset yhtenä sekasotkuna...
☹️
Hei
Elämä tuntuu hyvin pelottavalta. Puhuminen ei ole minun vahvimpia puolia. Oma mielialani vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin.
Tuska sisällä on valtava, en todellakaan jaksa tälläistä.
Lapset reagoivat kukin omalla tavallaan kun huomaavat alakuloisuuteni.
Mieheni tukee minua nyt, kun uskalsin puhua, mutta kaikesta en pysty puhumaan. Viikonloput jolloin mieheni on kotona, olen iloinen ja kaikki on niin helv..... Hyvin, kun mieheni lähtee takaisin töihin, paluu arkeen alkaa: itkua, surua, tuskaa.....😭
Kaipaisin ystävää jolle puhua, tahtoisin kuulua johonkin, en vain pysty tutustumaan täällä muihin.
Rakastan lapsiani ja miestäni yli kaiken, mutta itseäni vihaan.
Minä joka ennen osasin nauttia elämästä, ja jopa pidin itsestäni, vihaan itseäni hyvin paljon ja ei tuo elämäkään tuo tällä hetkellä muuta kuin vastoinkäymisiä.
Pohjalle pitää tippua näköjään kunnolla .
Minulla on myös vaikea puhua, koska usein se menee itkemiseksi jos jostain vaikeasta asiasta on puhuttava. Ilmaisen itseäni mieluiten kirjoittamalla.
Minulla alanvaihto uudella paikkakunnalla ei ottanut onnistuakseen ja muutenkin tuntuu, etten tavallaan kuulu tänne. Olen nyt vain kotona työttömänä ja olo on aika alavireinen. Pelottaa, että tämä tällainen elämä vie minulta työkyvyn tai sairastun pahemmin. En varmaan ole miehellenikään kivaa seuraa, ei ole varmaan kiva tulla kotiin kun kotona on mököttävä vaimo odottamassa 🙂 Puuhastelen kyllä jotain pientä, mutta taloudellinen tilanne ei kyllä mahdollista kovin suuria. Kotona yksin pyörittelee vain raha-asioita mielessä ☹️