Tasha kirjoitti 26.4.2017 20:24
Elin perheessä, jossa päivittäin oli niin hyvin rankkaa fyysistä kuin henkistä väkivaltaa. Tehtäväni oli jo pienenä tyttönä suojella siskoani ja myöhemmin äitiäni, etteivät he olisi vahingoittuneet pahemmin tai etteivät he olisi kuolleet. Hullua oli, että äitini oli ensin se, joka aiheutti kuoleman vaaraa lapselleen, mutta myöhemmin itse oli vaarassa kuolla. Nämä kaikki fyysisen väkivallan myötä.
Perhe-elämä oli kaaosta ja siellä tapahtui järkyttäviä asioita. Nämä pitkään pysyivät salassa ja asiat pahentuivat vain ajan myötä. Hyviä hetkiä oli satunnaisesti, mutta niin voimakas pimeys peitti kaiken alleen. Myöhemmin perheessä tapahtunut puukotus vuosi julkisuuteen. Perhe vihdoin hajosi.
Minä kärsin eniten henkisesti tapahtuneista. Sairastuin skitsofreniaan ja elämä jatkui vaikeana. Nyt olen itse ollut vaarassa kuolla, lukuisien lääkeyliannosten kautta. Usein iltaisin pelkään kuulevani huutoa, tavaroiden riikkontumista tai että näen taas verta jossain kodissani. Olen myös hyvin herkkä jos kuulen joidenkin riitelevän tai huutavan toisilleen, minun on paettava silloin paikalta pian. Näen unia menneistä ja saan flashbackeja edelleen myös päivisin. En ole päässyt mitenkään irti perheeni tapahtumista.
Tästä kaikesta olen reilut 20-vuotta. Onko ketään, joka on käynyt samantapaista läpi ja haluaisin tietää, miten näistä kokemuksista voi selvitä normaaliin elämään. Haluaisin kuulla muutenkin kokemuksia muilta.
Hei Tasha! Myös minun lapsuudessa ja nuoruudessa on paljon rankkaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Myös minä pelkään ehkä eniten elämässä riitelyä ja huutoa. Menen siitä aivan lukkoon, en pysty toimimaan. Minäkin suojelin omalla tavallani perhettä. Oli pakko, selviytyäkseen. Nyt kun mietin sitä, niin se on laittanut minut aivan väärään tapaan. Henkisesti olin raiskattu siis jo lapsuuden kodissani. Se repii ihmisen aivan rikki. Vuosien vieriessä koko perhe oli rikki, jos se ehyt koskaan olikaan.
😭 Tuon muisteleminen saa minut itkemään. En ole koskaan elämässä halunnut mitään enemmän, kuin ehjää perhettä. Ilman henkistä ja fyysistä kuritusta. Odotin vielä aikuisenakin, että jotenkin tuo toive toteutuu, mutta ei se koskaan toteutunut. 😭 Elämä aikuisuuden kynnyksellä oli aika tyhjää. Koko perhe menetetty, ainoastaan yksi perheen saastuttaja narsisti jäljellä. Narsisti, jolta odotin paljon ja en saanut mitään. 😭 Ei näistä kokemuksista voi selvitä. Minä en ainakaan pidä itseäni selvinneenä, vaikka olen monien ammattiauttajien kanssa jutellut. Haavat on auki ja vuotaa verta. Niin koen tämän oman olemiseni. Eilen bussissa takanani istui pariskunta ja tunnistin siitä keskustelusta narsistin. Sen vähättelevän, toisia mollaavan, ilkeän tavan keskustella. Miten kaikki on niin raskasta narsistille. Joku toinen on aina johonkin syypää, häntä ei saa arvostella.
Minulla ei ole flashbackeja, mutta olen kuin tyhjä kuori. Olen nyt yrittänyt löytää itseäni ja kirjoitinkin yhteen ketjuun, miten oli ihana löytää jotain itselle tuttua, jota on aina opetettu sinusta pois. Ei saanut koskaan olla oma itsensä. Piti olla sellainen, mihin opetettiin jonkun muun toimesta. Ei saanut kuunnella esim. tiettyä musiikkia.
Minulle ei ole kehittynyt hyviä ihmissuhteita.