Yö meni hmm..heräsin puoli kuudelta. Lirille ja sänkyyn selälleen. Kuuntelin lintujen laulua valostuvassa aamussa. Tämä hetki on aina minulla määräävä päivän kulun. Tajuan, mikä on vireystilani ja mielialani. Joko ihan rauhallinen (harvemmin), välinpitämätön/masentunut, ahdistunut jolloin kaikki maailman kauhut ja pelot jyllää sen vähän aikaa mielessä, ennenkuin saan olon "normalisoitumaan".

Aamu on ollut ihan suht jees. Ahdistavia ajatuksia kyllä on noussut mieleen. Pari iltaa sitten valvoin, kun en saanut unta. Mies oli mennyt jo nukkumaan. Räppäsin koneen kanssa ja silmiini sattui juttuja ALS-lihastaudista. Alkoi ahdistamaan ihan hirveästi. Minun olisi pitänyt varata terkkarista aika, että saan lähetteen neurologille noiden jalkojen tutkimiseen eli varmaan tulee jossain välissä hermoratatutkimus (ENMG). Olen halunnut henkisesti asennoitua siihen ja lykännyt ajan varaamista. Sekin jo vaatii voimia kuulla, että jaloissani on neuropatia tai se on laajemmalla elimistössäni eli polyneuropatia. Mutta..olen alkanut pelkäämään, että minulla onkin joku aivan muu lihassairaus, kuten MS tai peräti ALS. Tuo ALS on pyörinyt päässä nyt pari päivää.

Ei minua muu pelota, kuin se, että joudun pyörätuoliin. Sitä en kyllä enää kaiken jälkeen kestäisi vaan voisi olla, että sitten tulisi ajankohtaiseksi taas miettiä itsemurhan vaihtoehtoa. En haluaisi ajatella tällaista, mutta en voi mielelleni mitään. Olen ollut aina, jo ennen sairastumistani kova ahdistumaan pienimmistäkin kolotuksista ja pistoista, jopa hampaan reikiintymisestä ja tavallisesta flunssasta. Siihen kun sitten tuleekin oikeasti vakava sairaus niin avot! Vaikka olenkin siitä (näillä näkymin) selvinnyt niin ei se estä minua sitä suuremmalla syyllä pelkäämästä kaikkia muita sairauksia. Yritän kuitenkin ajatella, että tulee mitä tulee niin nyt elän tätä päivää, eikä minulla vielä ole diagnosoitu mitään ALSIA jne.

Tuntuu inhottavalle, että kirjoitin tänne tuon edellisen. Aloin samantien katumaan ja tuntuu, että olisi deletoitava koko teksti, mutta en aio tehdä niin. Olen luvannut itselleni, että olen rehellinen siinä, mitä tänne kirjoitan, koska muuten en näe tässä mitään mieltä.

PMS-oireita lykkää päälle ja silloin olen aina muutenkin normaalia ahdistuneempi, alakuloisempi ja "vainoharhaisempi" kaiken suhteen ja saatan olla itkuisempi. Vatsanpohjassa juilii ja melkein aloinkin itkemään, kun Classic Radio soitti vanhan Piano Ragtimen "Entertainer". Tuli niin elävästi mieleen eräs parhaimpia hetkiä/ajanjaksoja elämässäni, kun eräs henkilö, jota olen kaivannut vielä nykyäänkin, kerran yllätti meidät kaikki soittamalla tuosta vaan ja todella taidokkaasti tämän sävelmän. Se kuulosti ihanalle ja se ihminen oli ihana ja koko sen aikainen elämä oli kuin satua vaan. Kyyneleet nousivat silmiin, kun nyt 9 vuotta myöhemmin kuulin tuon sävelmän yllättäen.

Ei minun perusmieliala nyt niin masentunut kuitenkaan ole. Mutta ailahtelevaisempi ja tuo itkuherkkyys. Aurinko paistaa ja linnut ovat aivan riehaantuneet laulamaan. Siinähän on jo päivälle hyviä asioita. Peilikuva ei tänään inhota ihan niin paljon (vaikka naamassa on taas muutama punainen läntti) söin eilen illalla tahallaan pähkinöitä ja luulen, että olen niille allerginen (olen nuorempana ollut) tai ainakin nyt siitepölyaikaan pitäisi välttää niitä ja montaa muutakin ainetta, mutta en jaksa vaan syön mitä haluan (tosi järkevää).

Hiukset tuntuvat ja myös näyttävät hieman paremmille. Ja se on sentään jotain. Ehkäpä maaninen öljyn läträäminen hiuksiin ja päänahkaan alkaa auttamaan tai sitten joku syömäni lisäravinne. Ei ne nyt lähelläkään hyvää ole, mutta paremmat. Oi, kun saisi edes kunnon tukan vielä päähän ja naaman punoitus loppuisi joskus niin se olisi jo tosi kivaa. Ja kun jalat tulisi vielä joskus paremmiksi ja pönttöviat lievenisivät niin elämähän olisi jo yhtä juhlaa🙂

Tälle päivälle ei ole mitään sen kummempia ajatuksia, eikä suunnitelmia, eikä pakollisia menoja. Savulohta tänään ruoaksi. Syö lohta niin se.... kohta, muistan tämän idioottimaisen sanonnan heti kun sanon "lohta". No, toivottavasti minulle ei sentään ala munat kasvamaan, eikä seisomaan, ainakaan järki, enää tästä enempää.

Ja nyt tämän jutun voikin jo lopettaa, kun alkaa taso laskemaan navan alle🙂

Piti yksi tylsä Kelan lappu väsätä ja se pitää viedä postiin.

Haluan ulkoilla tänään ja päätin, että lähden sinne vanhalle hautausmaalle ja otan sinne kameran matkaan ja tallennan sen paikan näin, jotta voin myöhemmin täällä kotona tutkia kuvia ja miettiä niitä haudattuja ihmisiä ja heidän elämäänsä🙂

Luultavasti maistuu se kalakin paremmalle sitten, kun on ensin ollut ulkona. Haluan vain vetää lakin päähän ja toppavaatteet päälle ja olla ulkona. Nyt en jaksaisi ollenkaan mennä minnekään kauppaan ja yrittää tällätä itseäni. Eilinen riitti vähäksi aikaa sitä lajia.

Tänne on tullut hyvin mielenkiintoisia kirjoituksia teiltä ja aion tänään syventyä niihin ja kirjoitella teille takaisin (ja toivottavasti kone ei taas lähetä palauteitani marsin kiertoradalle, kuten viimeksi..)

Painukaa ulos kaikki muutkin, siellä on kiva ilma😀😎 (heh, vitsi..)!

Hiuksista tuli mieleen, että omani ovat nykyisin aivan hirveät. Ohenee ohenemistaan ja päänahka kuultaa jo kohta läpi monesta kohtaa. En edes muista enää miltä hiukseni tuntuivat kun niitä oli vielä paljon. Nyt jäljellä on ehkä kymmenesosa.
Työterveyslääkärille yritin joskus asiasta avautua. Mieslääkäri katsoi pitkiä hiuksiani ja totesi niitä olevan hänen mielestään vielä paljon! Joo niin varmaan pituudella mitattuna, mutta kun TIEDÄN, että ne ovat vain luirut entisestä. Rasvoittuvat heti ja pesun jälkeenkin ovat jo seuraavana päivänä liiskana pitkin päätä. Kysyi mitä kampaajani on niistä sanonut, johon kysyin, että mikä kampaaja? Mulla on pitkät hiukset, en ole käynyt kampaajalla 20 vuoteen!

Ulkonäkö ahdistaa. Aiempina masennusjaksoina olen ahtanut itseni täyteen herkkuja ja antanut itseni turvota. Se on tietysti ahdistanut ja masentanut lisää koska olen ruma ja lihava. Sitten jonkun asian innoittamana tai muun hyvän elämänjakson alkaessa saan intoa pudottaa painoa ja positiivinen palaute saa olon tuntumaan hyvältä ja ulkoisen olemuksen näyttämään paremmalta. Olen kamppaillut tämän ulkonäköasian kanssa lapsesta asti ja aina tuntenut olevani ruma. Kuitenkin kun katson vaikka 15 vuotta sitten otettuja valokuvia niin luoja paratkoon, olen niissä niin hyvännäköinen! Silti itsestä vaan koko ajan tuntuu että on ruma ja lihava. En pysty nauttimaan elämästä tässä hetkessä. Elän vain joko mennyttä tai odotan parempaa tulevaa.

Virkistäväksi uumoilemani "retki" meni aika vituralleen ja nyt olen melko synkällä mielialalla. Laitoin erittäin huonot kengät jalkaan (tiesin, että niitä ei olisi pitänyt laittaa, mutta en välittänyt). Ajelimme mutkien kautta sinne hautausmaalle ja olin hyvällä tuulella ja aika innoissani.

Sitten siellä perillä tajusin, etten olekaan yhtään "vireessä". Siellä pyöri porukkaa ja häiriinnyin heti siitä, että en saanut olla rauhassa. En voinut heidän nähtensä alkaa kuvaamaan niitä hautoja. Samaa vauhtia, kun fiilikseni laski niin huomasin, että minun on myöskin erittäin huono kävellä niillä kengänlotjakkeilla. Sitten turhaannuinkin jo aivan täysin ja halusin lähteä sieltä pois.

Autossa purskahdin itkuun, olin niin "pettynyt", koska reissu ei onnistunut. Itkeä vollotin muutaman minuutin ja siitä lähtien olen ollut melko alakuloisella tuulella. Taas tuollainen asia katkaisi kamelin selän. Että ottaa päähän olla tällainen "invalidi". Miksi helvetissä nuo klabbit ei voi pelata normaalisti? Olisi elämä vähän helpompaa. Joo, muuten voin kyllä elää suht normaalisti, mutta heti kun yritän lähteä ihan oikeasti urheilemaan niin tulee vaikeuksia ja mihin tämä kaikki vielä johtaa? Olenko tosiaan kohta jossain liikuntakyvyttömänä. Meinaan heti pääsiäisen jälkeen tilata lääkärinajan ja sitten aletaan selvittää mikä vi**u näitä koipia vaivaa ja mitä asialle voi tehdä?

Anteeksi, että olen asiaton. En vain jaksa nyt olla mitenkään järkevä. Luultavasti minulla on pms:n aiheuttamaa raivo/itku-tautia tässä samalla. Menkkoja edeltävä viikko on aina muutenkin tällaista, että yhtenä hetkenä on mieli ihan jees ja sitten taas jos jotain pientäkin sattuu niin saatan saada käsittämättömän kiukku/itku/masis-kohtauksen ja tuntuu, että koko elämää kaatuu niskaan.

Jotenkin tuo käsittämättömän kaunis ja täydellinen ilma vielä aiheuttaa ristiriitaa, kun pään sisällä kuohuu ja sitten kaikki ulkona on niin idyllisen ihanaa. Ja siis oikeasti, minua alkoi sekin melkein itkettämään, kun katselin auton ikkunasta, kuinka kauniisti auringon valo kattoi koko keväisen maiseman. Se oli niin vastakohta minun synkille mietteille.

Ei ollut onnistunut reissu ei. Tekisi mieli vetää pizzaa ja diapamia😀 Siinäpä vasta oivallinen ruokavalio, sellaisella KAUNISTUU! Yritän kuitenkin pitää itseni aisoissa ja kiltisti syödä jotain terveellisempää. Suoraan sanottuna, ei juuri kyllä nyt maistu mikään, mutta pakotan itseni syömään. Suunnittelen sen aterian huolellisesti ja viimeisen päälle, pakotan itseni suunnittelemaan.

Juuri sen jälkeen, kun lähdimme sieltä hautausmaalta mieleeni tuli sekunnin ajaksi, että voisin ampua kuulan kalloon ja tämä kaikki kaaos ja epätäydellinen elämä loppuisi kerralla ja pääsisi aloittamaan elämän ihan toisissa maisemissa uudelleen.

No, tuskin sitä tekisin, mutta sellainen tunne tuli. Toki tiedän, että minulla on vahva taipumus nopeisiin, oikein stressaavan asian ollessa kyseessä, jopa psykoottisiin mielenliikkeisiin, joten minun on oltava varovainen, etten menetä mielenhallintaani.

Juuri nyt taidan keskittää mieleni sen aterian suunnittelemiseen. Oikeasti minun tekisi mieli hypätä autoon ja lähteä vaikka väkipakolla jonnekin ihmistenilmoille kiertelemään ja väsyttämään itseni (ja jalkani) ihan uuvuksiin, mutta se olisi hieman riski, kun olen näin tasapainottomassa tilassa. Luultavasti vain väsyisin ja alkaisin haastaa riitaa miehen ja muiden ihmisten kanssa, ehkä haukkuisin jonkun ihmisen sekopäissäni, hyi..parempi pysyä nyt kotona. Tuo ihana ilma vain saa minut haluamaan tien päälle..

En sentään syönyt pizzaa, enkä pameja.

Söin savulohta, katkarapuja, kananmunaa, smetanaa, keittovihanneksia ja mustikoita. Tuo mustikka ei oikein sopinut niiden muiden kanssa. Se olikin kokeilu ja tuntui ensin, että sopisi kalan kanssa. Mustikka värjäsi ja sotki koko annoksen. En syönyt kaikkia. Ei ollut oikein hyvä ruokahalu. Oikeasti minun tekisi mieli vetää ainakin 4 mokkapalaa ja Pepsiä. Luultavasti vedän ne pääsiäisenä. Nyt hillitsen itseni, koska tiedän, etten voi aina vetää jotain, kun alkaa vituttamaan. Ei se kuitenkaan tuo tyydytystä. Parempi yrittää tehdä mukava pääsiäinen ja syödä ne hyvällä mielellä sitten.

Olen vähän rauhoittunut, mutta nyt olen apaattinen. Tympii, että oli niin hyvä ilma ja koko päivä meni näin huonosti. Vaikka aamulla tuntui, että voisi tulla hyvä päivä. Ilmeisesti ei pms-viikolla pitäisi tehdä muuta, kuin maata sängyssä ja sylkeä kattoon ja kuka sellaista nyt jaksaa?

Vaikka vituttaakin niin alkoi huvittamaan, kun ajattelin, että jos tosiaan antaisi itsellensä vallan ja söisi vain sipsejä, mokkapaloja ja kittaisi pepsiä ja vetäisi pameja. Ja makaisi sängyssä päivät. Varmaan tulisi tosi freesin näköiseksi ja mieleltään tasapainoiseksi, heh.

Minun mieli on aivan sekaisin, voiiiiiiiihhhhhhh!!!!!!

Eilisestä illasta asti olen miettinyt mitähän tapahtuisi jos tyhjentäisin tuon miehen baarikaapin kurkusta alas. Lähes nollatoleranssilla olevalle ihmiselle se varmaan tietäisi alkoholimyrkytystä ja hengenlähtöä. Montako päivää menisi, että raatoni löydettäisiin täältä?

Ihme ajatus. En ole koskaan halunnut juoda viinaa, mutta nyt ajatus houkuttelee. Tulisiko siitä parempi olo? Turruttaisiko tämän surun edes hetkeksi? Pää tuntuu ihan sumuiselta taas. Katselen ikkunasta kun työssäkävijät palaavan naapurustoon. Itse olen istunut tässä kymmenestä lähtien. Aika surkeaa elämää.

Amassados:

Olen hyvin iloinen siitä, että olet kirjoittanut tänne ja toivottavasti viihdyt täällä myös jatkossa. Kirjoittamasi, oikeastaan kaikki, tuntuu melko tutulle. Kirjoitinhan aiemmin, että minullakin muutama vuosi sitten ero pitkästä suhteesta, tuli kuin puun takaa, ja mies oli elänyt jo pari vuotta kaksoiselämää. Eron jälkeen jäin yksin ja tyhjän päälle. Sinne paikkakunnalle olin myös muuttanut exän kanssa, eikä siellä ollut sukulaisia, eikä turvaverkkoja. Ja kaikki kun tulee shokkina, sormia napsauttamalla ja menettää koko silloisen elämänsä on se tosiaan aika kova juttu. Minullahan se tiesi lähes psykoottista masennusta ja psyk.osastoa yli 2kk. Osaston jälkeen erakoiduin asunnolleni, vajosin vain alemmas ja halusin kuolla. Olin menettänyt koko elämäni, eikä millään ollut mitään väliä. Kaikesta huolimatta minun tunteeni exää kohtaan eivät kuolleet samalla hetkellä, kun eroilmoitus tuli. Mitenpä olisi voinutkaan, koska rakastin häntä koko ajan. Voin siis jonkinverran samaistua tunteisiisi. Täytyisi käydä tuolla toisella osastolla lukemassa ketjuasi jos vielä sitä pidät. Käyn siellä joskus lukemassa "Dahliakukan" ketjua. Niin, siihen eron aiheuttamaan tuskaan ei auttanut, kuin tämän nykyisen miehen tapaaminen, en tiedä mitä olisin tehnyt ilman sitä. Enkä minäkään aina jaksanut vastata puhelimeen. Kerran olin melkein viikon puhelin suljettuna. Halusin ottaa etäisyyttä kaikkeen. No, sentään välillä tarkistin viestit ja vastailin "tärkeisiin".

Kuulostaa tutulle myös tuo herkkujen ahminen masennukseen. Luulen, että itse olen osittain alitajuisesti harrastanut sitä aina. Lapsena, kun olin yksinäinen ja ahdistunut niin söin karkkeja, jopa varastin rahaa, että sain karkkeja ja muuta. Ja varastin myös niitä karkkeja. Minua sanottiin aikuisten taholta "häiriintyneeksi", mikä ei varmaan ollut kumma, koska heidän taholtaan koin sitä henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa, josta kerroin aiemmin. On se joo kumma, kun lapsi alkaa "oirehtia", kun sitä päivät haukutaan, mitätöidään ja hakataan ihan turhan vuoksi. Niin, silloin lohdutin itseäni herkuilla. Ja myöhemminkin. Muistan jaksoja, jolloin minulla meni päällisin puolin ihan hyvin, mutta koin sisäistä tyhjyyttä ja alakuloa ja saatoin hakea lähes joka päivä kaupasta herkkuja ja mussuttaa niitä iltaisin. Välillä lihoin ja sitten taas laihduin, aivan kuten kerroit. Hirveän lihava en ole koskaan ollut vaan lapsena olin peräti laiha, nuorempana hoikka ja aikuisiällä olen muutaman kerran tullut pullevammaksi ja sitten taas laihtunut. Viime syksynä, kun käytin Mirtatsapiinia ja söin samalla herkkuja (sehän lisää ruokahalua) lihoin kahdessa kuukaudessa n. 16kg ja vaikka olen lopettanut Mirtan jo ajat sitten ja ollut vhh-dieetillä en ole laihtunut YHTÄÄN! Läskit vain jumittaa paikoillaan ja jos nyt alan ahmimaan niin paino tietysti vain nousee. Olen 164cm ja painan 73kg eli olo on aika turvonnut ja lyllerö. Se ei itsetuntoa mitenkään paranna. Välillä tuntuu, että aivan sama mitä syön ja ahminko välillä herkkuja, kun paino ei tipu olin sitten järkevillä syömisillä tai en.

Minun ulkonäköä ei lapsena haukuttu vaan sanottiin, että olen tyhmä jne. Eli henkisiä ominaisuuksia.. Olin laiha, joten kukaan ei voinut sanoa läskiksi. Minua on aina hakuttu ja kiusattu henkisten ominaisuuksien kustannuksella (olen ollut tyhmä, idiootti, omituinen, nössö, ja vaikka mitä) Joskus teini-iässä aloin kuulemaan olevani kaunis. Tähän asti elämääni olen ollut ihmisten mielestä kaunis. Pudotus sieltä alas on aika karu. Peili kertoo karua kieltään. En ole enää kaunis. Olen rupsahtaneen ja läskin näköinen, kulahtaneen ja väsähtäneen näköinen. Vuosien mt-ongelmat ja fyysinen sairaus ovat tehneet tehtävänsä. Nykyään asun paikkakunnalla, jossa ihmiset eivät tunne minua ennestään. Luojan kiitos, tappaisin varmaan itseni jos kuulisin jatkuvasti jotain kummastelevaa kommenttia ulkonäöstäni tyyliin: "Olit ennen niin hyvännäköinen, mitä sinulle on tapahtunut"? jne... Ihmiset voivat olla kommenteissaan tosi ajattelemattomia ja puhua aivan tyhmiä edes ajattelematta sitä tarkemmin.

Hiuksien harvenemiseenkin on niin monia syitä. Stressi, mielenongelmat, vitamiiniköyhä ravinto (jonkin tietyn vitaaliaineen puutos) naisilla hormonaaliset syyt, mm. estrogeenivajaus ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Rasvahappojen puutos, allergiat, päänahan ongelmat jne. Ärsyttävän monimutkaisia juttuja. Sanotaan, että voidessaan huonosti keho säästää ensimmäisenä niitä "turhia" kehonosia, kuten hiuksia, kynsiä jne. turvatakseen elintoiminnot tärkeille osille, kuten sydämelle, aivoille jne.

Kyllä se syö itsetuntoa ja elämäniloa jos kokee jatkuvasti olevansa huonon näköinen. Tässä maailmassa ulkonäkö ja raha, kun ovat ihmisen tärkeimmät arvotuksen perusteet. Ennen ajattelin, että ei se mitään vaikka olenkin "köyhä", olenhan sentään kaunis. Nykyään en ole enää kaunis, joten olen köyhä ja ruma. Mahtavaa. Eli siis tämän maailman silmissä en ole mitään. Olen nobody.

"En pysty nauttimaan elämästä tässä hetkessä. Elän vain joko mennyttä tai odotan parempaa tulevaa". Rakas Ystävä, et ole yksin. Luulen, että me kaikki melkein teemme niin. Minä ainakin. Tuo lause oli muuten tosi hyvin kirjoitettu.

Minun puolesta voit kirjoitella tänne minunkin ketjuuni aina, kun vain siltä tuntuu ja purkaa huonoja, sekä hyviä asioita. Ihan mitä mieleen tulee. *Halit*

Voi, tuokin kuulostaa niin tutulle.

Minä eron jälkeen aloin turruttaa (muutaman kerran) itseäni Koskenkorvalla ja Tenoxilla, kun en enää kestänyt olla "tajuissani". Otin pilleriä ja viinaa raakana päälle. Nukuin näin aina muutaman tunnin keskellä päivää, yöt yleensä valvoin ja siitäpä se masennuskin sitten otti oikein kunnolla otteeseensa. Ja minä, joka en koskaan ollut mikään alkoholin kanssa läträäjä, en todellakaan. Mutta ymmärrän tuon tunteen, kun ei kestä sitä "tyhjää" ja kun "ei ole enää mitään", muuta, kuin yksinäisyys ja hiljaisuus. Se syö kenen tahansa hermot.

Kyllä muutama huikka oloa helpottaa ja viinamyrkytyksen myös saa aika helposti. Mutta sillä vois myös vahingoittaa elmistöänsä pysyvästi eli siis vammautua, vaikka ei henki lähtisikään ja sitä ei kait kukaan halua. Jos olo menee aivan hirveäksi niin kannattaa mennä mieluummin sairaalan päivystykseen keskustelemaan vaihtoehdoista. Mutta vähempi määrä huikkaa auttaa, hetkeksi. Tosin kännissä tulee usein tehtyä jotain tyhmää, joten ei se taida olla oikein hyvä idea, vaikka enhän minä ole mikään ketään neuvomaan.

Pyydän, että kirjoittelet vaikka tänne jos jaksat, mutta please älä tee mitään "tyhmää", vaikka ymmärrän, että mieli tekisi.

*Halit*☺️❤️

Rainbow:

Ulkonäköasiat on kyllä niin persiistä. Tuntuu, että olisi helpompi elää muiden ongelmien kanssa jos edes ulkonäkö olisi kunnossa. Täytyisi varmaan mennä oikein jonkun ammattilaisen käsittelyyn ja sanoa suoraan, että haluaa tulla jotenkin paremman näköiseksi. Varmaan se ammattilainen kaivaisi takahuoneesta jonkun vappunaamarin ja suosittelisi sen pitämistä, kun kerran vappukin on tulossa, pääsiäisen jälkeen.

Ei vainkaan, ei nämä asiat ole yhtään hupaisia vaan vaikuttavat elämään paljon, mielialaan, sekä siihen miten muut ihmiset meihin suhtautuvat. Vaikka kuin yrittäisi olla välittämättä muiden mielipiteistä niin kyllä ne minuun ainakin vaikuttavat, kun takana on vielä lukuisia kauheita kokemuksia (koulu)kiusaamisesta niin sitä tulee kroonisesti yliherkäksi muiden katseille ja sanomisille.

Se on hienoa, että jaksat lenkkeillä niin kroppa pysyy edes kunnossa. Minulla ei ole kunnossa mikään. Ei kroppa, ei naama, ei hiukset.

Voisitko sinä kuvitella, että menisit jonkun "ammattilaisen" konsultaatioon, joka voisi suunnitella sinulle naisellisempaa tyyliä siis jos haluaisit sellaista?

🙂👍

Hämärä: Olipa mahtavaa kuulla, että sinulla menee noin hyvin, että on se työjuttu ja muutenkin suhteellisen seesteisen oloinen meininki. Kiitos, kun kerroit kuulumisia, olen kyllä ajatellut sinua, yleensä silloin, kun hämärä alkaa tulemaan, sen verran on sinun nimimerkki jäänyt mieleen🙂

Minäkin kovasti opettelen tuota, että oppisi elämään niiden vaivojensa kanssa suhteellisen siedettävää elämää. Ja, apua tuntuu olevan todella mahdoton saada. Yhä enemmän kuulee, että ihmiset varsinkin julkisen puolen terv.huollossa jäävät ihan oman onnensa nojaan. Se on kyllä niin hirveää. Usein sitä haikeana muistelee niitä aikoja, kun oli nuori, terve ja kaunis..kauniita muistojahan ne on, mutta täytyy kait alkaa hyväksymään, ettei niitä aikoja tai sellaista omaa itseään saa takaisin. Aika kuluu ja me muutumme.

Olet aina tervetullut tänne kirjoittelemaan, kuulumisia tai enemmänkin joskus jos vielä siltä alkaa tuntumaan. Susijengin jäsenyyshän on ainaisjäsenyys🙂

Hyvää kesänodotusta sinulle Hämärä ja Kaikkea Hyvää🙂🌻

Monange, minun enkelini☺️❤️

Olen iloinen, että sinä jaksat urheilla ja muutenkin kuulostat niin pirteälle🙂 Minusta tuntuu, että tuo sinun "erakoituminen" voi olla oikeinkin hyvä juttu. Sehän voi osoittaa sitä, että sinulla on tarve ja kyky nyt ottaa etäisyyttä maailmaa kohtaan ja käydä läpi itseäsi ja järjestää itsesi uudelleen. Ei erakoituminen välttämättä paha asia ole. Luulempa, että olet hyvin luova ihminen, ehkä kaikki kykysi eivät ole vielä edes tulleet esille, ja sellaiset ihmiset usein ovat ns. "seurallisia erakoita" ja tarvitsevat oman tilansa kyetäkseen pitämään luovuutensa hereillä.

Taidat olla täällä palstalla kohta ainoa, jolla ei taida olla niitä ulkonäkö-ongelmia, ainakaan et ole niistä koskaan valittanut. Sanon, että ole rauhassa kaunis ja nauti ulkonäöstäsi niin kauan kuin se on. Kauneus nimittäin on hyvinkin katoavaista. Sen me opimme iän myötä. Kauneuden varaan ei myöskään voi mitään laskea tai rakentaa. Tylsää, mutta totta. Nuorempana tällaisia ei ajattele, eikä tietysti tarvikaan, mutta jokainenhan näitä asioita joutuu ennemmin tai myöhemmin käymään läpi. Ja ehkä kannattaa silloin, kun vielä tienaa rahaa (käy töissä) laittaa koko ajan pieniä summia säästöön mahdollisia pieniä kauneusoperaatioita varten (ha, ha, tosi järkeviä neuvoja) jos jokin itsepintainen kaunuskatastroofi iskee varhaiskeski-ikäisenä.

Kerrothan taas kuulumisiasi Rakas Ystävä? Keväinen *HALI* sinulle ja ehkä myös hyvän pääsiäisen toivotus jos menet sinne mökille🌻🙂🌻 Mahdollisuus mennä mökille on kyllä ihan luksusta. Nauti siitä!

Tulin vastavierailulle tarinaasi! Ikävä, että sinulla ollut huono päivä. Kuitenkin olet jo pitkällä, kun pystyt tekemään valintoja ja miettimään. Yritämpä tässä perehtyä tarinaasi tässä joskus tästä hetkestä taaksepäin. Jaksamista sinulle kanssakulkija. Ambassadoksenkin jättämät ajatukset tuntuvat turhan tutuilta, ei kiva.🤔

Huh, yö oli ihan syvältä. Heräsin jo puoli neljältä ja sen jälkeen nukahdin vain hetkeksi ja lopun aikaa pyörin ympäriinsä, ja kaikki kauheat asiat pyörivät mielessä. Kun aamu alkoi valjeta tuntui, etten halua edes nousta sängystä ylös. Tuli sellainen tunne, että "voi perse, taas uusi päivä tässä samassa ympäristössä ja samoissa asioissa". En tiedä miten nyt vetää niin mahdottoman synkäksi. Tai..tietysti se eilinen kuvausreissun epäonnistuminen, pettymyksiä en kestä nykyään enää ollenkaan.

Aurinko paistaa päivä päivältä kauniimmin, mutta sekään ei lohduta, pikemminkin saa vain ärsyyntyneemmäksi, kun itse ei jaksa "loistaa", kuten aurinko.

Nähnyt paljon epämääräisiä unia, joissa on aina hämärää tai pimeää. Kaikki tapahtuu aina hämärässä. Unienteenä sellainen tarkoittaa masennusta. Onpa kumma. Nyt tekisi mieli vettää vain pizzaa, pepsiä ja suklaata, sekä mokkapaloja.

Sekin tympii, ettei rahapulan vuoksi voi edes laittaa mitään kunnollista pääsiäistä jos edes ollenkaan.

Virikkeet on nyt vähissä. Ei herkkuja, ei mielenkiintoista kirjaa, ei korttivärkkejä ja eilinen retki meni pilalle. Toisaalta en tiedä huvittaisiko edes tehdä mitään. Parempi varmaan vain möllöttää sisällä. Ei huvita lähteä tuonne aurinkoon. Otan aurinkoa ikkunan kautta.

Söin tuosta pussista jo vanhoja sipsin jämiä aamiaiseksi. En tiedä mitä tästä päivästä tulee.

Mun vastaus meni hiukan päin sitä jotain. En taas osannut tehä sitä niksiä tai jotenkin aivot meni lukkoon. Toivottavasti osaat lukea sen.

Mun aamupalani kuuluu vaan ½ litraa mehua. Sillä yritän sinnitellä 17 asti ja sitten syön ruuan. Olen ruokaa vähentänyt radikaalisesti. Sit joskus klo 20 aikoihin syön jotain iltapalaa. Siinä mun ruokarunkoni. Joskus syön sit mignoneja tai jotain siinä välissä tai juon teetä tai jotain. Tiedän että mun runkoni on päin ahteria, mut tämä ei saa mua ahdistamaan. Jos alan vaikka aamupalaa syömään, ahdistun.

TÄällä on kaunis aurinkoinen päivä. Ajattelin laittaa puhtaan paidan ja dödöä tänään. Olohousut on jalassa, mut jos menen jonnekkin, ni sit ei tarvii vaihtaa ku housut ja laittaa sukat jalkaan.

No niin, nyt on koko huusholli siivottu. Sain sellaisen ajatuksen, että kyllä minä ainakin siivoan pääsiäiseksi, vaikka siitä ei muuten niin ihmeellinen tulisikaan.

Vähän kyllä tympii jos en saa niitä herkkuja, mitä olen suunnitellut. Tänään teen periaatteideni vastaisesti paistinperunoita, ehkä paistan hiillosmakkaraa sinne sekaan ja kaikilla mausteilla, kiitos!

Aurinko paistaa ja avoimesta ikkunasta kuuluu lintujen laulu. Vähän on sellainen keväinen fiilis. En silti viitsi mennä istumaan kuistille, koska mielestäni siellä on aika kylmä tuuli,

Otan vähän aikaa nyt ihan rennosti ja sitten alan miettimään taas mitä seuraavaksi alan tekemään. Sekoan jos en saa munaaaaa (siis sitä mignon-munaa)🙂

Vähän on pääsiäismäinen olokin, vaikkei täällä pääsiäistä nyt niin olekaan.

Palataan🙂🌻