Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Voimia sen peilikuvan kanssa jaksamiseen. Oma naama ja sänkinen pää ei tee minusta kovin herttaisen näköistä.
Kaupoilla leikin, että muita ei ole, enkä jaksanut välittää, jos tuijottivat. Viimesellä ostoskerralla tuli huono fiilis, kun kassa tuntui virnuilevan siinä toisen kanssa mennessäni maksamaan. Joo, tiedän olevani ruma. En osaa pukeutua ja olen rekkiksen näköinen. Anteeksi, että tulin kauppaanne ostamaan levyä.
Sainpahan sen KeepCupin, mitä koko viikon himoitsin. Nyt on söpö kahvimuki 😀
Tuli vähän syötyä herkkuja ja nyt öklöttää 😀 Liikaa makeaa yhdellä kertaa, kun ei ole tottunut enää syömään. Innostuin namikaupassa uusista herkuista.
Inhottava päivä. Tiedän, että on tulossa inhottava päivä. Tiedän sen luissani. Suurinpiirtein kaikki v*tuttaa. Mies särki heti aamusta (vahingossa) yhden posliinikupin keittiössä. No, en siitä herpannut, koska vahinko tietysti.
Jotenkin vain tämä harmaa, synkkä ilma saa minut kääntymään sisäänpäin, enkä viihdy siellä. En viihdy omassa itsessäni, mutta en löydä mitään järkeä ulkomaailmastakaan. Tympii, että menin eilen ne p*askat vetämään naamaani. Nyt ei huvita syödä mitään. Alan inhoamaan riisiä. Kaikki on riisin syytä.
Käytännön asoita en jaksa ajatella ollenkaan, mutta ne stressaavat siellä taustalla. tieto siitä, että huomenna maanantai ja taas pitää alkaa etsimään asuntoa jne. Olen tosi H*vetin kyllästynyt koko kuvioon. Voiskohan nyt jostain päin alkaa tulemaan vähän helpotusta tähän shittiin, pleeeeease.
Olen kyllä tosi mahdottomalla tuulella. Kiukkuinen ja sisäisesti tyhjä. Luovuus ja toivo on taas vaihteeksi kadonnut ja suoraan sanottuna vihaan koko olemista. Niin, olemisyta, ei elämistä. Kun olisikin elämä.
Hei, kuukausi lienee vierähtänyt, kun kerroin erkanevani susilaumasta omille teille. Olisin kirjoittanut jo vähän aiemmin, mutta tuskaa tuotti muistaa tuo käyttäjätunnus ja salasana! Hämärää tänäänkin. Ja ilma kuin syksyllä. Onneksi tykkään syksystä.
Kurkku on täälläkin kipeänä. Töissä, missä olen kokeilussa, on ihmisiä sairaana, toivottavasti minä en saa kunnon tautia. Näitä vaivoja riittää ilmankin. Mutta se ns. työpaikka on tosi mukava. Tai ne ihmisethän sen tekee. Sinne on hyvä mennä aamulla. Tunnen että minut hyväksytään vaivoineni ja niine ominaisuuksineni mitä minulla on. Mutta ihan oikeasti sinne ei ole mahiksia päästä töihin, se nyt vaan on fakta. Kunpa joskus löytäisin tuollaisen oikean työpaikan itselleni.
Mutta eihän elämä nytkään mitään ruusuilla tanssimista ole. Samat vanhat vaivat vaivaa. Olen vain opetellut, etten niitä vatvoisi enkä tulevaisuudella rassaisi päätäni. Etten vaipuisi syvään katkeruuteen. Oppisin jotenkin pelaamaan näillä korteilla, mitä on. Onpas hienoja kielikuvia.... Siis minä opettelen. Kyllä sitä välillä iskee ahdistus päälle. On niin kamalaa, kun huomaa, että mistään ei saa apua esim. näihin mun sairauksiin. Kyllä tuo tulevaisuuskin sikäli rassaa, että en tiedä yhtään, mihin taas tuon kokeilun jälkeen. Työkkäristä tuli jo paineita, mitkä minun pitkän tähtäimen suunnitelmat on. Voi kun selviäisin tästä viikosta! Menen ihan solmuun, jos alan liiaksi pohtimaan. Okei, haen työpaikkoja, mutta niitä ei kauheasti ole ollut täällä päin. Tiedän, että en ole ainut työtön ja sairas Suomessa, mutta kamalaa tuo tuollainen syyllistäminen. Enkö nyt pysty edes saamaan työpaikkaa palkkatuella. No, jos en saa, niin eihän se minun vika ole. Jos kuitenkin yritän. Kun suuntaus on joka paikassa, että ihmisiä irtisanotaan, niin eihän nämä tahot voi ketään työllistää sitten palkkatuellakaan.
Kerroit, AK, hautausmaareissustasi. Minustakin on mukava kävellä hautausmailla. Katsella vanhoja hautakiviä, miettiä niitä elämäntarinoita niiden takaa. Millaisia sukuja, perheitä, ammatteja. Vanhoista hautakivistä ja haudoista voi jotain päätellä.
No, tarkoitukseni oli vain käydä jättämässä kevätterveiset kaikille "jengiläisille" . Tämä Susi jatkaa taas omia polkujaan.
🙂🌻
Mulla on joku kumma peikko, joka ei anna mun kamalasti sotkea ruokia ja koittaa niitä. Uusia makuelämyksia mulla siis on tosi harvoin. Ehkä se on tota sh:ta joka jarruttaa elämää. Mut kesällä kokeilin sellasta että laitoin soijavaahtoa, marenkia ja mansikkaa sekaisin. Tein marenkilevystä kakun synttäreille, koska ollaan siskon kanssa vehnälle, perunalle ja maidolle allergisii. Nyt olenkin löytänyt suklaakakun ohjeen, joka on ns. mutakakun tapainen. Pitäisi joku kerta ennen synttäreitä kokeilla,millainen se on ja laittaa se tarjoiluun sitten.
Toivottavasti olosi on hiukan kohentunut ja ettei mikään flunssäpöpö iske. Mä jännään täällä, onko toi mun aamun kastuminen kuinka ratkaisevaa.
Kokeile vaihtaa riisimerkkiä. Jasmine riisiä kehuvat.
Itse en syö laisinkaan riisiä mutta lukenut olen siitä monia juttuja.
Autiotalon Kuunvalo kirjoitti 12.4.2014 20:40
Mies meni autokorjauksen jälkeen vielä kauppaan.
Toi minulle Pepsi Maxin, sipsipussin ja Fazerin sinistä.
Yllättäen ne eivät maistuneetkaan oikein hyvälle..
Hain samanlaisen satsin perjantai-illalla. Söin sipsejä ja suklaata sekaisin ja huuhtelin alas Pepsi Maxilla niin että loppuillasta vatsa oli kipeä ja olo kaikesta syömisestä huono. Aamulla vaakakin sojotti taas aivan uusia lukemia. Vaatteet eivät kohta mahdu päälle.
Herkut ovat aina auttaneet pahaan mieleen. Enää en saa apua niistäkään. Syön ja syön, mutta paha mieli on ja pysyy. Pitäisi keksiä jotain muuta. En vaan tiedä mitä se tällä hetkellä olisi. Olen jotenkin niin lamaantunut ja masentunut kaikesta. 😭
Onneksi on vesisateinen päivä. Auringonpaisteesta tulisi vielä huonompi mieli kun pitäisi mennä ulos, mutta ei vaan jaksa eikä saa mitään itsestään irti. Sitten miettii, että pitäisi tehtä sitä ja tätä kun on niin hieno ilmakin, mutta ei vaan saa itseään liikkeelle. Onneksi sataa vettä niin ei tarvitse. Mieluummin kääriydyn peittoon sohvan nurkkaan.
Ei tämä ole oikein elämää. Raskasta.
Voihan vinetto sanon minä.
Kirjoitin tänne ösken varmaan sata sivua palautetta teille kaikille erikseen, jotka olette ystävällisesti tänään kirjoittaneet ja omia kuulumisiani niin eiköhän koneen moukka hävittänyt sen koko tekstin jonnekin marsin kiertoradalle..fuck, fuck!!
En tietysti voi kirjoittaa enää sitä samaa uudestaan. En jaksa, enkä muista kaikkea mitä kirjoitin. Pää on ihan tyhjä siitä "purkaantumisesta".
Taitaa olla niin, että on parempi, kun palaan asiaan nukutun yön jälkeen.
Tämä päivä on ollut aika matalalentoa ja siksi olin kiitollinen kaikista kirjoituksistanne, koska se piristi päivääni ja sen myös sanoin siinä kirjoutuksessa, joka pimahti sinne marsiin.
🙂🌻
Arjen blues lähtee taas soimaan. Huonoa yötä takana, meillä kummallakin. Aamuväsymystä, törmäilyä ovenpieliin. Kahvinjuontia (mies) hiustenpesua (minä) sänkyjen petaamista, netillä maailman tarkastamista.
Huolet alkavat kiertää päässä samaa tuttua kehää. Haluaisit katkaista sen kehän, koska et enää jaksa niitä asioita. Mutta, jotta saisit sen kehän katki sinun olisi tehtävä PALJON kaiken eteen. Soitettava puheluita, voitettava pelkoja, mentävä paikan päälle, jaksettava, jaksettava, jaksettava..Oikeasti et jaksaisi muuta, kuin maata sängyssä selällään ja tuijottaa taivaan pilviä ja keväisen harmaata, lauhaa päivää ikkunan takana.
Päivä on rakennettava pikkuhiljaa, tunti kerrallaan. Missä kaupassa on mitäkin tarjouksia? Mitä tänään söisimme? Jaksaisiko mennä sinne tai sinne kauppaan hakemaan niitä tarjouksia. Oma riittämättömyyden ja huonouden tunne nostaa päätään. Suru kaiken vajavaisuudesta ja omasta kyvyttömyydestä. Jäät hetkeksi siihen tunteeseen. Hetkeksi jäät ja annat itsesi vaipua, katsomaan sitä ikkunan harmaata maisemaa.
Todellisuudella ei ole enää antaa mitään, mitä mielesi rakastaa. Vain arkea, realismia, kovuutta, kilpailua, huonoja uutisia maailmalta. Haluat paeta sitä kaikkea, mutta et tiedä minne..kun tulisi joku auto hakemaan, veisi sinut satumetsään, honkalinnaan, kauas täältä, olisit vapaa huolistasi, omasta vaikeasta ruumiistasi. Olisit kevyt, kuin radiossa soiva pianonocturne. Etkä sinä koskaan enää haluaisi tulla takaisin tänne, tähän.
Menisit syvemmälle metsään. Tapaisit monta lähimmäistäsi, jotka siirtyivät täältä iäisyyteen jo kauan sitten. Heidän matkalleen täällä tuli piste, he olivat vapaita. Nyt he elävät siellä, jossain metsien kerroksissa ja siellä on onnellista, joka päivä. Auringon valo on heidän silmissään. Ja sinä jäät sinne, jätät tämän maallisen maanantain, katoat, eikä kukaan täällä edes huomaa, että olet poistunut. Olet vain yksi monista, mutta sinulle on alkanut aivan uusi elämä.
I hate mondays.
ootko maistanut sitä uutta pepsiä jo? sitä mainostetaan niin paljon ja se on määrätyissä paikoissa aika halpaa. Mä en ole tämän kofeiinilakon vuoksi päässy maistamaan. Ehkä sitten heinäkuussa ostan pienen pullon ja maistan.
Mulle ei kamalan hyvää kuulu. Tuntuu että joku kaivaa mun silmän pois päästä. Onneks lääke alkaa ehkä hiukan vaikuttaa. Oli vaan taas kivaa laskea pillerit aamusta, 8. Tosin tossa on vitamiini, maitohappo ja se särkylääke, mahahappo ja 2 erinlaista masista. En jaksanut enää ajatella sopiiko ne yhteen, otin vaan.
Pitäis lähtee tytön kenkiä viemään vanhemmille ja samalla vois mennä kauppaan hakee suklaamunia ja syä niitä suruun. TOrstaina mulla alkaa loma, kun porukka lähtee mökille ja mä jään yksin kaupunkiin.
Sori että aloin runoilee tänne.
Yritin laittaa "hiukset" uudella tavalla. Silti peilistä katsoo hirviö. En kestä. Päätä alkoi särkeä ihan julmetusti. Yritin kysyä mieheltä ovatko hiukseni paremmin näin. Ei hän osaa vastata. Tai sitten ei halua. Yritän olla masentumatta siitä enempää, mutta en tiedä osaanko. Koko maailma tuntuu vähän hankalalle. Lähteä edes ovesta ulos, vaikka jokin sisälläni ajaa minua: "Ulos, ulos"!
Kauppaan pitäisi lähteä. En osaa edes päättää mitä haluaisin syödä. Mitä ihminen syö? Inhottaa ne viikonlopun sipsi, suklaa ja pepsisekoilut. En saa niistä tyydytystä jos en koe olevani tyytyväinen. Minä olen tyytyväisyyden maksimoija. Kun koen tyytyväisyyttä haluan heti juhlistaa sitä ja potenssoida sen potenssiin ääretön. Onnettomana minun ei kannata koskea herkkuihin, koska silloin maksimoin ainoastaan pahaa oloa. Kuulostaa aivan alkoholistille. Sama mekanismi. Yrittää helpottaa oloaan.
Pitäisi tehdä niin monta asiaa. Käydä kaupassa. Ostaa sitä hiusöljyä. Postittaa pääsiäsikortti äidille (se kauan sitten askartelemani) Yritän selkeyttää päätäni. Tuntuu niin sekavalle. Ehkä se siitä helpottaa, kun saa itsensä työnnettyä ovesta ulos. Pakko se vaan on. Tämä itseinhon ja häpeän tunne on hirveä ja musertava. Kun olisi edes hyvän näköinen (kuten ennen) niin voisi piiloutua sen taakse (kuten ennen).
MÄ tyydyin laittaa päähän pipon va ja menin kauppaan. En jaksanut harjata eilisen pesun jälkeen hiuksia. Katotaan koska jaksan.
Jotenkin parempi päivä tänään, vaikka on maanantai. Nää päivät vaan soljuu eteenpäin eikä mulle tällä hetkellä ole merkitystä onko arki vai viikonloppu. Samanlaista jokainen päivä.
Eilinen päivä meni itkeskellessä taas. Enää en syönyt herkkuja. Mikään ei maistunut. Illalla pää oli turta kaikesta itkemisestä. En jaksanut vastata puhelimeenkaan kun kaveri soitti. Tyhmää, koska ei noita kavereita niin kovin montaa ole jotka jaksaisivat kiskoa mua ylös tästä masennuksen suosta ja kuunnella loputtomiin jatkuvaa suruvalitusta.
Äiti soitti aamulla ja siitä jotenkin piristyin. Puhuimme asuntoasioista ja pääsiäisestä. Puhelu antoi energiaa ja askartelin hetken uusia kynsiä. Tai korjasin kolmen kynnen geelauksen uudelleen. Strassit jäivät vielä puuttumaan, sillä lainasin kiinnityslaitetta kaverille viikko sitten. Ehtii ne laittaa jälkikäteenkin.
Ahdistaa vähän toi pääsiäinen kun on niin monta pyhäpäivää ja kaikki kaupat kiinni ja joka paikassa ihan kuollutta. Ketään ei ole missään. Mitä te ihmiset teette pääsiäisenä? Miten yksinäinen ihminen voi selvitä näistä kaiken maailman jouluista ja pääsiäisistä jolloin muu maailma sulkeutuu seinien sisälle keskenään?
Helouhelou! näin maanantain piristykseksi ajattelin tulla moikkaamaan tänne🙂🌻 Olen tarvinnut vähän "lomaa" tästä palstasta ilmeisesti. Eipä tänne mitään hirveän ihmeellisiä kuulu. Olen urheillut ja vältellyt edelleen puhdasta sokeria. Ei vaa'an lukema kyllä muutu mihinkään, kun taidan syödä kaikkea "terveellistä" ihan liikaa kokoajan, hehheh, mutten ota siitä kyllä paineita, olotila on parempi ja ei ihan niin turvonnut olo.
Amassados, kysyit, mitä yksinäiset puuhailee pääsiäisenä. Minä olen menossa mökille. Silloin ei ahdista niin pahasti, kun olen ikäänkuin itse "valinnut" sen yksinolemiseni. Jos jäisin odottelemaan, että pitäisikö sitä jotakin tehdä ja jotain ihmisiä nähdä tms niin varmaan olisikin kurjempi olla. Tosin minä viihdyn yksin tosi hyvin. Olen erakoitunut totaalisesti, jes! 😎😉😑❓🤔
En tiedä voiko sitä kenellekään suositella.. eipä varmaankaan.
Elämä on kummallista. Sen olen huomannut, että itse saan vähän tätä kevätahdistusta ja sitä olotilaa että pitäisi hirveästi tehdä kaikkea ja olla menossa, niin loivennettua sillä että urheilen. Sillä ikäänkuin lunastan itselleni samalla myös oikeutettua luppoaikaa sitten ja vaikka ihan vaan sohvalla köllöttelyä.. Mutta siitä pelkästään sohvalla makaamisesta tulee minulle tosi ankea ja kurja ja saamaton olo, siksi koen, että olen nyt voinut ihan vain tämmöisen elämänmuutoksen takia paljon paremmin. Toivon, että jaksan pitää siitä kiinni. Ikinähän ei tiedä, nyt olen hurahtanut tähän, ja minulla nämä mielenkiinnon kohteet saattavat vaihdella 😎 Mutta on tämä parempi riippuvuus kuin esim se ryyppääminen tai ahmiminen. oivoi
Iso maanantaihalaus täältä ja jotain rauhantunnetta kaaoksen keskelle☺️❤️☺️
Kiitos Rakkaat Ystävät kirjoituksistanne. Lupaan palata niihin heti, kun saan pääni rentoutumaan. Nyt on varmaan verensokerit nollissa ja pää sekaisin, kun aamun nuhjailujen jälkeen päivästä kehittyikin yllättävän toiminnallinen.
Aamulla menimme siis kauppaan. Kaupassa oli ihan kivaa, enkä tuntenut olevani niin hirviön näköinen, kun sain suojautua vaatteiden taakse (siis hieman fiksumpien vaatteiden) Olen muuten keksinyt sen, että mikäli en voi näyttää kovin kauniille niin yritän näyttää edes siistille ja fiksummilla vaatteilla saan muiden ihmisten katseista hyväksyvämpiä, kuin että olisin ruma ja vielä huonoissa vaatteissa. Kuulostaa varmaan tyhmälle, mutta on kuitenkin ihan totta. Laadukaat vaatteet ja yksityiskohdat (asusteet jne.) tekevät tavallisestakin kantturasta kuningattaren🙂 Ja kun ajattelet olevasi kuningatar ja mahdollisesti tuoksut hyvälle (kalliimmalle) hajuvedelle (hillitysti) niin se saa ihmiset ajattelemaan sinusta parempaa AINA. Olen kait vaateasioissa vihdoinkin aikuistunut, kun suunnittelen kesäksi hienostuneempaa, raikasta, klassista, merihenkistä tyyliä. Richbitcsailor-tyyli (joo, ihan minun itse keksimä tyylin nimitys) Kaupassa en oikein jaksanut keskittyä ruokaostoksiin, eikä ole ruoka oikein maistunut koko päivänä. En nyt vaan jaksa koko ajan ajatella sitä. Pomin mukaan niitä tavallisia; kalaa, avokadoja, hedelmiä, turkkilaista jugurttia, katkiksia ym. En ole vieläkään syönyt mitään vaikka kello on jo kohta 19.00. Hiukan meinaa maha kurnia.
Tulimme kotiin ja minut valtasi kumman levoton olo. Kevät sen tekee. Sovitin kesäkenkiä. Sen jälkeen korvakoruja. Suunnittelin sitä kesälookia. Tutkin netistä asioita. Mietin myös hieman ruokavaliota (pakko laihtua!) ja uusia lisäravinteita, joista ehkä olisi hyötyä. Mietin yhtäkkiä KAIKKEA. Mitä tekisin ja miten eläisin kesällä jne. Sitten kaivoin yöpöydän hyllystä pinkan lehtiä (Kodin Kuvalehtiä, Maalla-lehtiä jne.) Käteen osui viime vuoden kevätnumero ja menin tietysti ihan unelmiini, kun katselin kuvia niistä mummonmökeistä täynnä vanhoja tavaroita jne. Tuli ihan keväinen olo ja samalla se haikea olo, mikä minut valtaa aina, kun luen edellisen vuoden lehtiä ja mietin missä olin ja miten elin silloin, kun ostin sen lehden. No, elämä ei ole paljoa viime vuodesta muuttunut, mutta ehkä kuitenkin jonkinverran parempaan suuntaan, perusasiat ja ongelmatkin pysyneet lähes samana.
Lähdimme vielä uudestaan liikenteeseen, kun mies halusi lähteä hakemaan kirjastosta luettavaa, kun valitti ettei ole enää lukemista. Minua ei niin kirjasto nyt houkuttele, mutta lähdin mukaan ja lainasin pari kauneuskirjaa. Tuntui jotenkin mukavalle olla liikenteessä myöhempään illalla, kun yleensä en liiku enää siihen aikaan. Huomasin, että kevät on tosiaan tullut, kun aurinko paistoi ja ihmiset liikkuivat sankasti ympäri kaupunkia ja viettivät aikaansa ulkona. Tuli samalla hyvä mieli ja sellainen, että viettäkää te vain elämäämme täällä, minä en niin kuulu siihen. Minulla on oma elämäni. Minä en kait enää koskaan tunne ehkä kuuluvani mihinkään. Niin paljon on elämä heitellyt juuriltaan ja paikasta toiseen, elämäntilanteesta toiseen, jatkuvaa aaltoliikettä 10 viimeistä vuotta. Ehkä siinä jo vähän juurettomaksi tulee, kun on vielä epävakaa.
Nyt varmaan pakko tonkia kaapista jotain syötävää, ennen kuin taju lähtee🙂 Palaan tänne myöhemmin!
Mua ei pääsiäisen yksinäisyys hirvitä. Olen jatkuvasti yksin. Aion lenkkeillä, vaihtaa autoon renkaat ja hieman pohdin, jos vaihtais huoneen järjestystä vihdoin.
Tänäaamuna oli jotenkin tosi matala mieliala yht`äkkiä. Vähän sellainen miksi turhaan nousta sängystä.
Tekisi mieli lähteä jossain vaiheessa jonnekkin baariin, ihan vaan katsomaan. Pelkään vaan pettyväni, koska kukaan tuskin huomaisi minua siellä. Ulkonäkö nyppii kokoajan, joka kerta kun katson peiliin. Kasvoissa ei ole naisellisia piirteitä juuri ollenkaan, hiusten kasvamista odotellessa. Huoh.
Jos joisi kahvia, että saisi tämän aamun käynnistymään.