Tulenpa tänne heittämään pari sanaa kun on aikaa🙂👍 Kyllä vain tuo kevät nyt sitten kuitenkin ahdistaa, ainakin minua.. Olin ulkona kävelemässä (tänään etäpäivä ja thank God ei paljonkaan töitä, niin ajattelin olla sen verran reipas ja mennä ulos) ja tuulee kovaa, yhtäkkiä tuli tosi syksyinen olo ja siitä tuli aivan ihana fiilis ja sellainen turvallinen ja rauhallinen! Tajusin, miten paljon oikeasti olen syksyihminen. Sen melankolisuus ja tunnelma sopii minulle parhaiten. Tavoitin jonkun semmoisen syksymyrskyn ohikiitävän olotilan. ah.. Tykkään kyllä periaatteessa myös kesästä (jos ei ole liian kuuma), mutta talvesta en ollenkaan. Syksy on kaikkein paras. vaikka siinä onkin haikeus ja se luonnon kuolema-aspekti. Mikä siis puhuttelee varmaan nimenomaan minua.. 🙂🌻

No, nyt on kevät ja tästä on selvittävä. Ainahan tämä on meillä täällä tätä, että joku päivä on parempi kuin toinen ja jossain välissä taas ollaan pohjalla. Pitäisi vaan pitää se joku tietoisuus kuitenkin silti, että kyllä sieltä taas ainakin vähän ylemmäksi tullaan, keinolla tai toisella. ja sitten kituutellaan taas eteenpäin. Sen isompia suunnitelmia ei voi eikä uskalla tehdä kun ei koskaan tiedä, millainen päivä tai hetki sitä odottaakaan nurkan takana!! 😝 Minulla esim yksi tuttava on kärttänyt ehkä 2 viikkoa että lähtisin hänen kanssaan reippailemaan, enkä halua sopia mitään ajankohtaa, kun en tiedä milloin sitten huvittaa häntä nähdä vai huvittaako koskaan ja olen ahdistunut tosi kovin kun kärttää kokoajan, sanoinkin sitten että olen huono sopimaan mitään sitovia menoja nyt tuollalailla oikeastaan kenenkään kanssa. Alkoi ihan ärsyttämään. Olen kyllä käynyt reippailemassa melkein joka päivä, YKSIN, hah! 😉

Tuosta luomispuolesta, niin saan aina kanssa kauheasti kaikkia ideoita, ja harvemmin niistä mikään pääsee kuitenkaan toteutukseen saakka! Sitten saattaa käydä myös niin, että tuhoan jotain kun olen niin kärsimätön ja teen vain jotain mikä menee sitten aivan totaalisen pieleen.. 😝 Sellasta se on. haha..

Eilen oli jotenkin toiveikas päivä, tänään olen jotenkin tosi pihalla. Kaikki on periaatteessa ihan ok, mutta en ole pariin päivään käynyt ollenkaan taas suihkussa ja siivonnut en ole täällä kahteen viikkoon ja siltä alkaa näyttääkin.. pitää pakottaa itsensä kyllä siihen urotekoon tänä viikonloppuna, nyt en sitä tee vaikka aikaa varmaan teoriassa kyllä olisikin.. tuntuu mahdottomalta.

P.S. Olen muuten nyt kanssa löytänyt kookosöljyn, en muistanut koko asiaa ennenkuin vasta viime la kun kävin yhdessä luonnontuotekaupassa, no, se on kyllä aivan hurjan hyvää, ja kohta varmaan lihon 10kg ihan vaan sitä syömällä!! 😀 😎😳

Monange☺️❤️☺️

Tulin niin iloiseksi, kun olit kirjoittanut🙂 Olen monena päivänä ajatellut sinua ja tänään viimeksi, kun tulin kierrokselta ja kirjoitin tänne niin ajattelin sinua ja olisin tänään kirjoittanutkin illemmalla tänne pelkästään sinua varten olevan kirjoituksen, kun tuntui, että on tarve sinulle kirjoittaa, kun olet mielessäni. Ei siis mitään sen ihmeellisempää, mutta halusin osoittaa, että ajattelen sinua ja sitten sinä olitkin juuri kirjoittanut🙂

Tuntuu kyllä välillä, että meillä on jokin yhteinen, intuitiivinen mieli. Että elämme elämiämme sen yhteisen intuiton kautta, vaikkakin tietysti toisistamme erillään fyysisesti. Ajattelen yhä enemmän niin, koska kirjoitit taas sellaista, joka oli kuin suoraan minun mieleni kirjoittamaa. Ymmärrän joka ikisen ajatuksen ja varmaan vielä rivien välistä kokonaisuuden jota et ole edes kirjoittanut.

Olet minulle tärkeä. Huomaan sen siitä, että usein vaikka en olisi sinusta juuri sinä päivänä kuullutkaan niin iltaisin saatan makoilla klassista kuunnelleen ja katsella ikkunasta hämärtyvään kevätiltaan ja yhtäkkiä mietin, mitä sinä juuri sillä hetkellä teet tai ajattelet. Sillä lailla ajatellaan yleensä läheisestä ja tärkeästä ihmisestä☺️❤️

Minua tuntuu joka toinen tai kolmas päivä kevät ja kesän tulo ahdistavan ja sitten taas ei niin pahasti. Kevääseen ja tulevaan kesään liittyy niin paljon odotuksia, paineita ja latausta, että se saa varmaan jokaisen hiemankin herkemmän ihmisen ailahtelemaan. Tarkoitan, että sitä jotenkin ottaa niin paljon paineita siitä, että OSAAKO nyt viettää sen kesän oikein suhteessa muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan. Vaikka eihän sellaista pitäisi edes miettiä, mutta niin vain minä ainakin teen. Mietin osaanko pukeutua tarpeeksi kesäisesti. Nytkin kun huomasin kaupungilla, että ihmiset ovat alkaneet jo selvästi keventämään vaatetusta niin tunsin itseni vähän omituiseksi, kun minulla on vielä päähine ja talvitakki päällä. Vaikka mitä väliä lopulta mitä minulla tai muilla on päällä? Miksi ihmeessä vatkaan tuollaisia ajatuksia? No, siksi kait koska itsetunto on vain niin shittiä, etten koskaan tunne osaavani elää edes vuodenaikoja, kuten "pitäisi". En ole koskaan elämässäni tuntenut kuuluvani muihin ihmisiin (siitä kiitos varmaan aikanaan rankan koulukiusaamisen ja juurikin kun se kohdistui ylä-asteella vaatteisiini vaikkei niissä edes ollut mitään vikaa) sekä muuhun olemukseeni puuttumisen, joka on tehnyt minut epävarmaksi siitä miten muut ihmiset minut näkevät. On minulla aina ollut jonkinlainen keväällä ilmaantuva kesä-ahdistus ja juurikin noiden vaatteiden suhteen, mutta nyt se tuntuu olevan pahempi kuin koskaan. Varmaan siksi, että itsetuntoni on kaikkien koettelemusten jälkeen niin palasina, ettei varmaan koskaan aikaisemmin. Viime keväänä en ajatellut mitään pukeutumisia, koska olin täysin itsemurhan partaalla ja silloinhan ei voisi vähempää kiinnostaa miettiä jotain pukeutumisia. Nyt kun en ole niin syvällä ajatukseni askartelevat enemmän maallisten ja arkisten asioiden, kuten juuri sen ympärillä mitä pistän päälleni ja miltä näytän/haluan näyttää. Sitten mietin pysyykö mielialani kesää kohden ja kesällä sen verran normaalina, että pystyn viettämään kesää esim. menemään mökille ja jaksamaan tehdä reissuja jne. Siitä tulee paineita. Tuntuu kuitenkin siltä, että jaksaisin sen tehdä, ainakin osittain siis viettää normaalia kesä-elämää. Mutta epävarmaahan kaikki on, aina. Ja mikä on epävarmaa, se pelottaa (varsinkin epävakaata henkilöä) jolla on korostettu turvallisuudentunteen tarve. Ja minäkään en pidä vaan enemmän ajattelen ahdistuneena niitä kuumimpia helteitä ja sitä, kuinka ne vievät voimani, nukkuminen ja syöminen voi mennä sekaisin jne. Kauheaa olla aina näin hankala ihminen, enkä sentään aina ole tällainen neuroottikko ollut, en todellakaan, mutta piirteitä tällaisesta toki on aina minussa ollut. Lapsena en esim. villasukkia suostunut ottamaan jalasta edes kesällä, vaikka aikuiset painostivat minua ja raivosivat aiheesta. No nyt se on huvittava muisto, mutta muistan että minua silloinkin jotenkin ahdisti se, että tuli kesä ja piti laittaa kesävaatteet päälle.

Äitini muistan aina myös olleen keväisin ahdistunut ja erityisesti juuri pukeutumisen suhteen. Ja sitten hän aina arvosteli kovin sanoin omaa ulkonäköään (vaikka siinä ei ollut mitään vikaa) koska hän on juuri liian itsekriittinen ja perfektionisti. Ehkä se pukeutumisahdistus ja oman ulkonäön kyttääminen juontuukin sieltä ja sitten koulukiusaamisesta.

No, tulipa pitkä pölinä. Mutta joo, kevät/kesä enimmäkseen ahdistaa, mutta on onneksi parempiakin päiviä sen suhteen ja yritän ajatella myös niin, että se tulee minulta lupaa kysymättä (kohtahan se on jo täällä) ja sekin aika on vain elettävä, eikä se elämä nyt lopulta ole niin erilaista olkoon sitten mikä vuodenaika tahansa. Suomessa se kesä vaan on kuin jokin ihme ja sitä palvotaan ja siihen ladataan miljoonia vaatimuksia ja odotuksia. Jos ei olisi paineita yhteiskunnan taholta ja olisi vapaampi meininki niin en varmaan siitä stressaisi vaan jopa odottaisin sitä. Minusta maaseudulla on jotenkin luonnollisempi suhtautuminen kesään ja yleensä vuodenaikoihin. Kaupungeissa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla tunnutaan enemmänkin paasaavan kesästä, siitä tehdään jokin suuri ja ihmeellinen markkinavoimien ohjailema ajanjakso, jolloin ihmisten KUULUU tehdä niin ja noin ja näyttää siltä ja tältä. Maaseudulla voi lantustella vaikka paskaiset verkkarit ja lantaiset kumisaappaat jalassa maantien reunaa kukkia poimien, eikä kukaan paheksu tai ihmettele. Tai joku vanha pappa maaseudulla kesälläkin pukeutuu paksuun flanelliruutupaitaan ja pitkiin housuihin ja se on ihan jees. Maaseudulla ihmisillä on kesällä enimmäkseen kädet täynnä työtä, eikä siellä pinnallisesti kytätä kuka mitenkin pukeutuu.

Taidan olla pohjimmiltani tosi maalainen..ehkä tämä kaupunki ahdistaakin minua liikaa. Ainainen ruuhka ja ihmisten paljous, eikä koskaan ole missään rauhallista, jouteliasta ja hiljaista.

Monange..minun enkelini☺️❤️ Kunpa voisin halata sinua ja lohduttaa, että me selviämme kesästä. Olen siitä aivan varma, vaikka päivät hämäävätkin minua pelkäämään ja luulemaan, että kesä epäonnistuu jälleen. No, viime kesä oli niin traumaattinen, että toisaalta ei ole ihme jos nyt pelottaa. Viime kesänä olin niin ahdistunut ja masentunut, että hyvä jos pystyin edes istumaan tuossa meidän kuistilla tai yleensäkään olemaan ihmisten ilmoilla, kuin bentsojen avulla. Olihan siinäkin kesässä parempiakin päiviä ja hetkiä, mutta enimmäkseen se oli niin mustaa, niin mustaa..olenhan muistellut sitä omituisena tuskan ja kauneuden kesänä, kiihkeän kaipuun ja pohjattoman surun kesänä. Kerrassaan kummallinen kesä. Tiedän, että nyt olen jo vahvempi, mutta en missään nimessä "normaali". Nyt uskallaan jo kuitenkin suunnitella pikkuisen kesätekemisiä. Mutta enimmäkseen kuten sanoit en minäkään uskalla suunnitella mitään, en yhtään mitään, hyvä että edes seuraavaa päivää, kun en koskaan voi tietää millaisella tuulella olen ja kuinka toimintakykyinen tai kyvytön. Se on aika kamalaa. Aikaisemmin elämässäni rakastin suunnitella ja unelmoida kaikenlaista. Totuus on se, että sairastumiseni jälkeen en uskalla enää suunnitella juuri mitään. Koska minulla on se kokemus, että huomisesta päivästä ei voi tietää niin en uskalla enää mitään suunnitella ja sehän tekee elämästä juuri näköalatonta ja turvatonta, kun ei uskalla suunnitella mitään. Tavallaanhan se on niin, ettei uskalla elää. Ei uskalla elää täysillä, koska eheään ja onnelliseen elämään kuuluu voida ja uskaltaa luoda suunnitelmia, päätöksiä ja tavoitteita, unelmia jne. Minulta melkein kaikki tällainen on jäänyt pois. En vain voi luottaa mihinkään, en elämään, enkä itseeni. Jos pysyn hengissä niin aika varmaan auttaa tähän jonkinverran, että jos mitään suuria katastrofeja ei tapahdu vaikka vuoteen niin saa jo varmuutta alkaa elämään normaalimmin ja luomaan tavoitteita kauemmaksi kuin päiväksi kerrallaan. Aina kun sitä ei tiedä edes millainen/millä tuulella on saman päivän iltana. Ei sitä kukaan voi ymmärtää jos ei ole itse sellainen, että mite ihminen voi ailahdella sillä tavalla.

Minä olen ystäväni kanssa ehkä vielä pahemmassa jamassa, kuin sinä (vaikka en mitenkään väheksy sinun tilannetta) Olenhan kertonutkin, että ainoa ystävä (pitempiaikainen) joka minulla on täällä melko lähellä on lähetellyt huolestuneena viestejä, enkä ole vastannut edes niihin. En tiedä miksi. Koko tilanne on aivan absurdi ja pahenee vain ja tiedän jo menettäväni tuon ihmisen. Mutta sekään ei saa minua tekemään mitään tilanteen hyväksi. Hän on oikeasti niitä harvoja ihmisiä, joihin voi luottaa ja joka on samalla aaltopituudella, on auttanut minua hirmu paljon jne. Hänessä ei siis ole yhtään mitään vikaa. Vika on minussa. Mitä enemmän hän yrittää tavoittaa niin sitä enemmän minua ahdistaa. Tähän saakka keksin aina verukkeita, kun hän halusi tavata. Nyt en enää jaksa keksiä, eikä kuulostaisi enää uskottavalle, miksi en voi tavata jne. Niinpä en sitten vastaa viesteihin ja hän ei ole nyt vähään aikaan niitä lähettänyt. Luulen, että hän on melko ihmeissään ja loukkaantunut ja se ajatus kuristaa sydäntäni, mutta siltikään en vain saa itseäni vastaamaan, koska tiedän, että silloin pitäisi tavata ja vaihtaa kunnolla kuulumisia ja minä vain en halua kertoa yhtään kellekään miten minulla oikeasti menee ja teeskennellä en jaksa, en enää koskaan. Vaikka tiedän, että hänen seurassa ei tarvitse edes esittää tai ottaa paineita niin silti..samalla tajuan, että olen tuhoamassa erään elämäni parhaimmista ihmissuhteista, mutta en välitä siitäkään. Jotenkin vain en jaksa enkä kait pidä enää tärkeänä tätä ihmissuhdetta niin hyvä kuin se onkin ollut. On minulla ennenkin elämässäni ollut niin, että pitkänkin ystävyyden olen saattanut vain yhtäkkiä lopettaa muuttumalla täysin passiiviseksi ja lopettamalla yhteydenpidon. En ihan tarkkaan tiedä mistä se johtuu. Ehkä en vain lopulta osaa/viitsi ylläpitää ystvävyyssuhteita. Minulla on aina ollut melko vähän todellisia ystävyyssuhteita omanikäisiini naispuoleisiin. Mutta sitäkin enemmän repivän kiihkeitä suhteita miehiin, hah. Olen jotenkin pitänyt naissuhteita epäluotettavina ja toisarvoisina ja omistautunut vain miessuhteille ja sille "täydelliselle" parisuhteelle ja mitä enemmän ikää tulee niin sen työläämmäksi minulle käy ystävyyssuhteet ja sitä vähemmäksi, kun olen ne kaikki pikkuhiljaa lopettanut ja nyt tämän viimeisenkin. Toisaalta järkeni huutaa, että olenko aivan idiootti, kun "jätän" hyvän ihmisen tuolla lailla?! Samaan aikaan tunteeni sanoo, että mitä väliä? Olen kyllä tosi omituinen näissä ihmissuhdeasioissa ja omituisemmaksi vain menen. En enää siedä lähelleni kuin äitini ja mieheni ja teidät nettiystäväni ja varsinkin sinut M. No, ehkä vielä joskus voisin tulla tästä normaalimmaksi, en tiedä.

Maailmani on muutenkin aika ihmeellinen. Elän tässä pienessä kuplassa ja pelkään kaikenaikaa, että se hajoaa. Elän mahdollisimman irti yhteiskunnasta ja muutenkin tuntuu, että puoliksi ihan menneissä ajoissa ja omassa menneessä elämässäni sietäen vain miehen lähelleni, enkä aina kunnolla häntäkään. Maailmani on kapeutunut melko lailla. Teen vain pikaisia "vierailuja" ulkomaailman todellisuuteen ja sitten nopeasti takaisin "kuplaan". Joskus olen siitä surullinen, mutta enimmäkseen jopa tyytyväinen. Saattaa olla normaalimpia päiviä, jolloin kuljen ja olen sosiaalinen, uskallan suunnitella jotain ja nähdä maailman avarana ja täynnä mahdollisuuksia, jopa tuntea kuuluvani siihen. Mutta sitten taas se vire menee ohitse ja käperryn omaan maailmaani ja olen maailmaa vastaan, enkä tunne olevani millään lailla yhtä sen kanssa ja haluan olla yksin.

Esim juuri nyt olen vain iloinen siitä, että istun tässä yksin (mies on saunassa) kirjoittamassa sinulle M ja radiosta (uusien kajarien kautta..) soi Sibeliuksen sinfonia ja ilta hämärtyy sinisenä ikkunan takana.

Olen huomannut, että kaipaan nykyään aina vain enemmän omaa rauhaa ja mahdollisimman vähän ulkoapäin ohjattuja velvoitteita tai mitään helkkarin "aktivointia" esim psyk.polin kautta. En ole sielläkään käynyt juuri koko keväänä, koska en vain tunne saavani siitä mitään. Minä en ole mennyt ja minuun ei ole otettu edes yhteyttä. Ehkä "terapeuttini" tajuaa, ettei se paikka ole minua varten. Luulen, että minua pidetään psykiatrisissa papereissa melko mahdottomana tyyppinä, siis ei kehityskelpoinen ja aivan sama jos niin ajattelevat, saanpahan olla rauhassa. Psyk.lääkärin viimeisimmässä B-lausunnossakin lukee, että taustalla olevan psykoottistasoisen mielialahäiriön vuoksi ei ole ajankohtaista kuntouttava tai työhönohjaava toiminta. No, en minä koe mitenkään psykoottinen olevani, mutta otan mielelläni tuon diagnoosin jos sen varjolla saan olla ja puuhastella rauhassa mitä haluan.

Uskon, että minut voi "parantaa" vain täydellinen rauha, luonto ja suhde mieheeni, sekä äitiini, henkimaailma, kiinnostuksenkohteeni (autiotalot, wanha aika, musiikki ym.) ja mieleiseni herkut, mums😀

Minä varmaan siivoan vain sen vuoksi, että asun toisen kanssa yhdessä ja en kehtaa olla siivoamatta. No, joskus tosin tykkään siivota, mutta nykyään enimmäkseen en, mutta teen niin vain mieheni vuoksi ja pitääkseni edes jotain kosketusta tähän maailmaan ja rutiineihin yllä. Mutta suihkussa käynti..en tajua mikä siinä on niin vaikeaa. Pesen kyllä itseäni joka päivä pikkupesuilla (kriittiset paikat) ja vaihdan vaatteita, pesen hampaat ja hiukset jne. Eli en nyt haise tai ole sillä tavalla paskainen, mutta on tosi hävettävää, etten haluaisi mennä suihkuun. Se vain ei tunnu merkitsevän minulle tarpeeksi paljon, että menisin sinne (täysin sairasta, enkä tajua koko juttua). Kait sielläkin pitäisi olla jotain wanhaan aikaan ja autiotaloihin liittyvää, että menisin sinne jonkin vitun inspiraation vallassa, hah! Ei tällaista kehtaisi IKIMAAILMASSA kellekään kertoa IRL.

Apua, kello on jo kohta puoli kahdeksan. Tämä päivä on hurahtanut ihan siivillä. Tuntuu, että vasta söin (lohta, katkarapuja, smetanaa, persiljaa, yhden perunan ja kaksi kananmunaa) ja nyt on kohta jo iltapalan aika. Ja pitäisi vielä tosiaan syödä se iltapala, pestä itseänsä, lukea noita lehtiä, lukea Audrey Hepburnia ja vaikka mitä. Ja ajatella KAIKKEA. Ja kuunnella musiikkia ja sitten ottaa kalsium ja d-vitamiinitabletit (onneksi ei enää mitään Mirtatsapiinin shaissea) ja maata pimeässä (ihana pimeys) aivan hiljaa, sitä hiljaisuutta ja pimeyttä kuunnellen.

Monange. Olen niin iloinen siitä, että sinä olet siellä jossain ja kirjoitat minulle. Olet tärkeä ja Rakas☺️❤️ Terveisiä sinun kissalle. Minun vieressä on tuo Rex lohikäärme (se on joskus autossa mukana, kun ajelemme😀)

Hyvää Yötä ja Kirjoittelemisiin.

Monange: En muistanut eilen kommentoida tuota kookosasiaa. Minulle kävi kuten yleensä, että innostun jostain ja parin viikon päästä en muista koko asiaa. Näin kävi minulla kookosöljyn kanssa ensihuuman jälkeen, heh. Puolikas purkki on vieläkin kaapissa ja voisin kyllä syödä sen loppuun. Kookosöljy on siitä hyvä, että sen ei pitäisi lihottaa vaan päinvastoin se vaikuttaa aineenvaihduntaa kiihdyttävästi (stimuloi mm. kilpirauhasen toimintaa). Sitähän voi käyttää myös ulkoisesti esim. ihonhoitoon monet käyttävät. Minä en innostunut ulkoisesti käyttämään, kun alkaa sitten kaikki petivaatteet sun muut dunkkaamaan pian kookokselle ja sitten se haju muuttuu sellaiseksi "elttaantuneeksi" niin ei kovin miellyttävää. Mutta kaikenkaikkiaan kookosöljy on tosi hyvä ja monipuolinen aine, eikä varmaankaan ole kellekään huonoksi.

Minähän eilen ostin kookosvettä ja olen ehkä hieman innostunut nyt siitä🙂 Kookosvesi nesteyttää ja imeytyy elimistöön paremmin, kuin tavallinen kraanavesi ja sisältää paljon aineita, jotka ylläpitävät ja korjaavat elimistön elektrolyyttitasoja (kalium-magnesium-natrium jne.) Monet käyttävät sitä palautusjuomana esim. urheilun jälkeen ja kesäkuumalla muuten vaan.

Ehkä se voisi olla kova sana sitten kesähelteillä (joita en siedä ja pelkään sitä kuumuutta jo nyt) No, luultavasti helteiden aikaan en enää muista koko kookosvettä. Mistäköhän silloin olen innostunut? Toivottavasti en itsemurhan tekemisestä (huono vitsi..)

Toisaalta minua on nyt alkanut hieman kyllästyttämään kaikki pillerit ja litkut, siis luontais koska en tiedä oikein auttaako ne mitään vai meneekö niihin vain rahat hukkaan?

Huh, yö oli vähän huono ja heräsin viiden jälkeen. Huomasin heti herättyäni, että en ole niin vireessä kuin eilen. Ajatusmaailma on heti negatiivisempi, eikä niin toiveikas tai innostunut. Vähän sellainen möllötysolo, mutta en aio antaa sille kokonaan valtaa vaan suunnittelen pieniä tehtäviä tässä kotosalla, jotka meinaan kans tehdä. Kun vaan saan perseeni hinattua ylös tästä petistä. Ihan oikeasti jos olisin yksin niin makaisin varmaan koko päivän musiikkia kuunnellen, enkä tekisi mitään.

Täytyy tunnustaa eräs asia. Minulla on eräs tosi huono piirre. Kun hermo hirttää kiinni ja tunnen kyllästyneeni esim. parisuhteeseen niin alan nopeasti uhkailla eroamisella, kääk..tiedän, että se on vihonviimeistä ja niin ei saisi IKINÄ tehdä jos siis ei oikeasti ole eroamassa. Mutta nyt taas muutama päivä, että mies ei ole mielestäni osoittanut tarpeeksi huomiota, eikä ollut ystävällinen minulle, eikä ollut innostunut mistään tekemisestäni, ja tuntuu että muutenkin olemme olleet hieman eri mieltä monestakin asiasta. Minä alan aina silloin heti tuntemaan, että suhde on menossa/mennyt pilalle, alan masentumaan siitä ja sitten muutun etäiseksi ja "kylmäksi". Kun tilanne sitten kärjistyy jonkin asian seurauksena, minulla keittää yli ja tokaisen, että ehkä olisi sitten parempi laittaa tavarat eri osoitteisiin tms. Ja samalla tunnen sitten suurta epätoivoa ja alan melkein itkemään, kun tuntuu, että kaikki on mennyt pilalle, kun tuollaista edes tulee suusta ulos.

Edellisessä suhteessani, kun olin nuori ja tyhmä, enkä vielä ymmärtänyt asioiden seurauksia usein kiristin exää sillä, että jos asiat eivät mene minun haluamalla tavalla niin otan eron. No, se ei edistänyt suhteen hyvinvointia tietenkään. Aina uudestaan päätän, etten koskaan enää sano sitä. Mutta sitten taas siinä kiihtymyksessä, kun en hallitse itseäni ja tunnen kaiken menneen pilalle niin sanon sen sitten kuitenkin. No, onneksi en kovin usein. Mutta periaatteessahan ei tuollaista tarvitse sanoa, kuin yhden kerran niin se jää puolison mieleen jäytämään ja loukkaa häntä syvästi. Yritän ajatella niin, että jos mies huutaisi samalla tavalla edes kerran niin se olisi niin kauhea loukkaus, että en varmaan pääsisi siitä edes yli vaan vatkaisin sitä mielessäni, kunnes se ero sitten tulisi. En voisi luottaa häneen enää ollenkaan ja kauhea epätoivon ja turvattomuudentunne iskisi minuun ja menisin poissa tolaltani.

Mies ei koskaan reagoi siihen jos huudan eroamisesta. No, ei exäkään reagoinut, kunnes sitten vuosien päästä halusi erota ja sanoi, että yksi syy on se, ettei hän jaksa enää kuunnella ainaista erolla uhkaamista jos en saa tahtoani lävitse. Nyt ymmärrän sen kyllä, kuka nyt sellaista jaksaisi kuunnella? Eikä periaatteessa tarvikaan kuunnella.

Minun vika on kait se, että jos minua ei koko ajan erityiskohdella (pidetä kuin kukkaa kämmenellä) niin alan turhautua ja ajatella, että mies ei enää rakasta minua TARPEEKSI paljon eli yliluonnollisella volyymilla ja silloin koko suhde on pilalla jne. Tunnen silloin oloni tyhjäksi ja hylätyksi, menetän otteeni, ahdistun ja masennun. Sitten itken ja valitan tai huudan ja uhkailen, että saan toisen huomion taas itseeni jne. Hyi helv, tämä on kyllä sellainen ikuinen oravanpyörä. Olen huomannut, että vain silloin, kun minulla on kohtuullisen hyvä olla olen enemmän taspainossa niin pystyn kohtelemaan toista tasavertaisesti ja antamaan itsekin suhteelle sen kaipaamaa panosta. Kun voin huonommin oletan, että toinen vain palvoo ja hoitaa minua vaikka en itse anna yhtikäs mitään vaan päinvastoin vielä "kiitokseksi" itken ja valitan.

Siinä se EVPH tulee aina hyvin esille. Se, ettei hallitse tunteitaan, eikä aina edes tiedosta niitä. Ylireagoi kaikkeen. Käyttäytyy impulsiivisesti hetken mielijohteessa.

Minulle elämän pitäisi olla jotain jatkuvaa, satumaisen ihanaa rakkausnäytelmää, minua pitäisi palvoa ja palvella. Silloin minulla olisi eheä ja tyyni, voimakas olo. Ja juurikin turvallisuudentunne. Minun pitää saada olla varma, että toinen rakastaa minua maailman eniten. Muuten en uskalla luottaa koko suhteeseen ja alan oirehtimaan.

Aurinko paistaa taas niin ihanasti, mutta en tiedä olenko siitä nyt innostunut. Täytyy yrittää alkaa tekemään jotain.

Huomenta tai päivää itseasiassa!

Tää aamu on hujahtanut niin nopeasti etten ole itseasiassa ees huomannut.
Kävin tohtorin pakeilla joka jatkoi sairauslomaa ainakin kaksi viikkoa vielä.
Taas meinasi lähteä se pyörä pyörimään että oon luuseri kun oon saikulla, mitä musta ajatellaan, miksi en onnistu?

Mutta piruvie katkaisin sen! Nih!

Koirat ulkoilutettu ja siellähän on ihan oikea Kevät!

Lueskelin mitä tänne on kirjoitettu eilisen jälkeen ja paljon hyviä ja tärkeitä asioita.

Mä löydän itseäni näistä teksteistä niin paljon.
Se tuntuu jotenkin ihan kummalliselta lähes taikauskoiselta.
Että olenko minä kirjoittanut vai mitä?? 😀

Tosta taikauskosta tai yliluonnoliisuudesta tai miksi sitä kutsuisi niin pakko kertoa kun toissa iltana istuin sohvalla yksin ja katsoin telkkaria niin yhtäkkiä tuli niin vahva tunne siitä että isä on nyt rakkaittensa luona, sen oman isän ja äidin ja muiden läheisten ja että sillä on kaikki hyvin!
Mä en ajatellut asiaa vaan se tuli ihan puskista ja se tunne tuntui kauhean voimakkaalta ja hyvältä.
Mä itkin sitä pitkään ja olin sen jälkeen ihan puhki.

Hyvää kevätpäivän jatkoa!!

Johanna🙂🌻

Kiitos vierailustasi. On totta, että välillä, kuin lukisi omia ajatuksiansa täältä toisten kirjoituksista. Kuule, luin sinun ketjusta, mitä olit tänään vastannut nimimerkki A:n (sorry, en muista nyt sitä koko nicciä) kirjoitukseen lapsuudestasi. Ja taas voin löytää siitä niin paljon samaa. Minä myös lapsena olin paljon sukulaisten nurkissa, melkein asuin siellä, kun yh-äitini oli töissä. No, kuten olen kertonut niin äiti oli suurimman osan aikaa ok, mutta ne sukulaiset..ne olivat ihan hirveitä. Siellä minulla teetettiin aamusta iltaan työtä, joka oli raskasta aikuisten työtä. Hakuttiin ja pilkattiin. Oli fyysistä väkivaltaa usein ja sillä uhkailemista. Jatkuvaa pelkoa ja huonoudentunnetta. Ruokaa ei annettu ym. Tätä kesti siis vuosikaudet. Pahin oli eräs miespuolinen sukulainen, joka minun tultua teini-ikään myös "tirkisteli" minua, kun olin suihkussa jne. Suhtautui minuun hyvin pilkallisesti ja ivaili kustannuksellani muiden kuullen. Teki temppuja minun nolaamiseksi jne. Sairasmielinen ihminen, joka kosti viattomaan lapseen omia ongelmiaan.

Se oli aika painajaista. Sieltä minulle on suurimmat traumat jääneet. Kun vuosikaudet hoetaan, että olen tyhmä, enkä osaa tehdä mitään jne. niin kyllähän siinä itsetunto ei terveesti kehity. Ja tätä vielä höystetään lyömisellä ja rajuilla tukkapöllyillä niin meneehän se tajuntaan vähemmästäkin.

Minun annettiin aina ymmärtää, että olen huonompi, kuin muut ja täysin viallinen. Tunsin itseni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi AINA ja pelkäsin aina tekeväni jotain "tyhmää" tai sanovani jotain "idioottimaista". Minua myös syytettiin aina, että olen ilkeä ja valehtelen kaikki asiat, vaikka se ei ollut totta. Kohta en melkein enää uskaltanut puhua mitään. Auta armias, sitten kun kohdalle sattui harvoin joku NORMAALI ja ystävällinen aikuinen ihminen niin rakastuin melkein häneen ja sitten kun tämä ihminen poistui elämästäni niin saatoin itkeä ja ikävöidä häntä viikkokausia. Eräs tällainen oli uimaopettaja, nainen, joka oli herttainen ihminen ja ystävällinen minulle. Olin aivan lumoutunut hänestä ja sitten kun uimakoulu loppui niin olin aivan romahtaa, kun en enää nähnyt häntä ja muistaakseni kirjoitin jopa kirjeen hänelle, en tosi muista sainko sitä koskaan lähetettyä. Myös hengellisellä lasten kesäleirillä oli ihania aikuisia ja muistan, että roikuin jatkuvasti näiden aikuisten helmoissa ja oikein kerjäsin huomiota ja kun leiri loppui olin itku kurkussa ja tuntui, että maailmani romahtaa.

Oireilin monella tavalla, mikä aiheutti sen, että minua pidettiin omituisena ja "häirintyneenä" ja muutkin aikuiset siellä päin missä asuimme, sekä opettajat ja osa toisista lapsista syrji minua aina ja usein haukkui minua. Onpa kumma jos lapsi alkaakin oireilemaan, kun koko kylä kyttää ja haukkuu joka välissä😀

Minä en ollut koskaan pulleva vaan mieluummin laiha luikero, joten olen välttynyt painon kyttäämiseltä, mutta sitä vastoin kaikkia muita psyykkisiä ominaisuuksiani on haukuttu ja pilkattu, vaikka eräs lastenpsykiatri ihmetteli miksi minua tyhmäksi haukutaan, kun hänen mukaansa olin keskivertoa älykkäämpi lapsi..ehkä ne aikuiset sitten olivat itse tyhmiä.

Voih, paljon rakkautta täältä!!! ☺️❤️☺️ Et arvaakaan, miten super iloiseksi tulin, kun aamulla kiireessä huomasin, että olit kirjoittanut, sitten en ehtinyt töissä lukea kuin salaa ihan osasen vain, ja koko päivän odotin, että pääsen syventymään viestiisi paremmin ja se sai minut menemään eteenpäin, sitten vielä kehitin itselleni ehdon, että minun TÄYTYY nyt siivota ennenkuin saan tulla tänne lukemaan!!! Oli hyvä palkinto sitten🙂👍

Niiiin tuttua tekstiä ja oikein liikutuin osasta, olet kanssa tosi tärkeä minulle ja varmasti yksi iso syy, miksi en edes koe kanssakaan kaipaavani niin paljoa ystäviäni jokapäiväiseen elämääni.. Mietin välillä, että olenko ihan pöpi ja tosi yksinäinen, mutta en kyllä oikeastaan ole! Onhan minulla tämä ystävyyssuhde, missä olen rehellisimmilläni ja aidoimmillani. Ei sitä jaksa eikä halua kelle tahansa näyttääkään. Ja juurikin tuo, kun kerroit, että koet ymmärtäväsi myös rivien välistä. Se on niin totta. Voi kuulostaa hassulta, mutta vaikka luen kaikki juttusi ihan joka päivä, niin välillä minulla ei vain ole edes mitään sanottavaa, kun olet jo kirjoittanut minunkin puolesta ne ajatukset ulos! 😀 Saatan siis olla linjoilla, muttei ole mitään lisättävää vaan tyytyväisenä totean vaan taas, että siinähän ne kuulumiset jo tulikin haha.. ☺️❤️☺️

Ja kuule, tuo erolla uhkailu ja palvomisen vaatiminen, se olen minä. En vain ole miestä löytänyt, joka sillä volyymillä mitä minä sitä huomiota tarvisin haluaisi ja jaksaisi sitä antaa. En kyllä lopeta sen asian ihmettelyä, miten hienosti teillä kuitenkin sinun miehen kanssa menee, koska kun mietin omia suhteitani, ne on olleet super intohimoisia, mutta tosi kuluttavia ja ohi viimeistään parissa vuodessa ja useimmiten kumpikin ihan lopussa ja hajalla. Huoh.. Ikinä ei ole toisen satsaus minulle ollut tarpeeksi, ikinä en ole uskonut, että toinen rakastaa "tarpeeksi", ei ole ollut minusta tarpeeksi palvovaa rakkautta, ei ole ollut suurta ilotulitusta ja yltiöpäistä romantiikkaa ikinä kuitenkaan tarpeeksi, vaikka onkin ollut, ja moni on kertonut, miten olen osannut tehdä heille "maailman paskin poikaystävä"-olonm enkä ihmettele ollenkaan. Ymmärrän kyllä, mutta se on vaikea toisen tajuta, miten minä (ja sinä tietysti kanssa) maailmaa näen ja suhteita ja läheisyyttä ja luottamusta yhtään mihinkään koen. Se on se turvallisuudentunne, minkä minäkin haluaisin jostakin löytää. Ai että kun se kalvaa kun sitä ei ole, ja vielä jos on jonkun kanssa ja on tällainen vilkas mielikuvitus kuin meillä ja menee vielä itse lietsomaan soppaa juurikin esim uhkailemalla erolla (vaikka oikeasti ainakin minun päässä se on ennemminkin sellainen toisen shokkiherättely-yritys ja yritys saada esille toisesta, olisiko se toiselle yhtä paha juttu kuin itselle jos oikeasti erottaisi, en minä ainakaan ole oikeasti sillä uhkaillessani halunnut muuta, kuin että toinen alkaakin todistelemaan kuolematonta rakkauttaan ja vannoo, ettei elämältään mitään muuta haluaisi kuin vain minut, ja kuten arvata saattaa, se ei ole lopputulos, vaan jotain ihan muuta, ja usein päättyy esim siihen, että minä olen mm itkenyt kylppärin lattialla / viillellyt ylidramaattisesti rikkinäisellä viinilasilla ranteita mukamas auki ja kaikkea muuta fiksua mikä ei ole myöskään ainakaan auttanut tilannetta….. olen kyllä ihan hullu 😞

Tarkoitus oli siis sanoa lähinnä, että ymmärrän. Todella hyvin. Ja olen monena päivänä miettinyt, että nostan hattua sille, miten hyvin sinä olet parisuhteissa selvinnyt, tai siis että olet onnistunut pitämään tosi pitkänkin parisuhteen hengissä ja olet nytkin sellaisessa! Itse aina olen sabotoinut kaikki ja rikkonut itseäni joka kerta vaan enemmän ja enemmän. Ihan sairasta toimintaa. Ja kuitenkin olen tosi empaattinen ihminen ja olen valmis antamaan ihan kaikkeni parisuhteelle ja omistautua sille täysin. Hah.. eipä se taida kupissa painaa tarpeeksi kun tuota ongelmaa on puolestaan ehkä noin miljoona kertaa enemmän, jes! 🙂👍

Ja kookoksesta, olen tullut hulluksi sen kanssa! Jogurttia, marjoja, siemeniä ja pähkinöitä, ja pari teelusikallista sulaa kookosöljyä sekaan, en voi lopettaa tuon sörssön syömistä!! Vatsakupua kiristää… en uskalla käydä vaa-alla, hah.. taas tässä tilanteessa. Menen kyllä ihan kaikessa ihan hemmetin laidasta laitaan!! Tekisi mieli läimäistä itseäni naamaan että "rauhoitu, nainen!" Ei ole kyllä tottakaan kun ei tämä vuoristorata lopu koskaan. Ei yksinkään??! Parisuhteet on olleet hirveää vuoristorataa aina, mutta osaan minä yksinänikin selkeästi😉

Hurahtelen kanssa välillä johonkin ja saatan tehdä jo jotain suureellisia suunnitelmia ihan, sitten into lopahtaa ja huomaan, etten toteuttanut niitä alkuunkaan😟 Kaikki, taas kuin omasta sulkakynästäni. Aika mahtavaa kyllä. Vaikka myös aika koomista jollain mustalla tavalla.

Sinun viestit oli kyllä tämän päivän ehdoton kokokohta! Kiitos niistä!! 🌻🙂🌻 Ja sait minut siivoamaankin, aikamoinen uroteko!! Nyt on vaan sellainen ongelma, että en kanssa YMMÄRRÄ, miksi en voi raahautua suihkuun, siivosin, vaihdoin puhtaat lakanat, en kai nyt herran tähden sinne sekaan voi enkä halua mennä jos en ole suihkussa käynyt???!😝 MIKÄ siinä on, ettei saa aikaiseksi?! en tajua.. voin semmoisen pikasuihkun ehkä pakottaa itseni ottamaan, ja sen kyllä teenkin, mutta en saa pestyä hiuksiani?! Viimeksi viime lauantaina olen ne pessyt…. aika hirveää. Ja minä sentään käyn töissä ja liikun ihmisten ilmoilla. Ei onneksi mitenkään rasvoitu kovasti tukka, mutta kyllä se on jo tosi likainen. olen aika ällöttävä tyyppi. No, yksi syy lisää saada itsensä ajoissa ylös huomenna ja punkea lenkille ja suihkuun (piti tänäänkin aamulla mennä, no, kas kummaa kun ei onnistunut, huomenna en enää luista, tämä on lupaus!!!!!!!!! Pakotan itseni väkisin!)
Hyvää yötä ja lämmin halaus täältä ja kissapusuja!

Tänään tunnen mielialani paremmaksi, kuin eilen. Näyttää menevän taas tätä joka toinen tai kolmas-linjaa, että joka toinen päivä hyvä (tai ainakin parempi ja seuraava taas huonompi. Joskus harvemmin jopa kaksi hyvää päivää peräkkäin.

Tänään sellainen kutina, että tekisi mieli siivoilla ja myös olla ulkona ja ehkä askarrella vähän jotain. Joo ja taas haalia liikaa tekemistä ja romahtaa. Näinhän se yleensä toimii. Ei vainkaan, jos yrittäisi järkevästi tehdä ja hitaammin, ettei ala aina "repimään" innoissaan.

Aurinko paistaa aivan ihanasti. Tekisi mieli virittää grilli kuistille ja paistaa makkaraa🙂 Oho, olenko tullut hulluksi, kun alan käyttäytymään kesäisesti😳

Repesin eilen aivan täysin, kun luin vuoden 1932 vanhaa Kotiliesi-lehteä ja sen laajaa artikkelia: Aviopuolison valinta osa 2. "On vaarallista sitoa itsensä henkilöön, jolle kotityöt ovat vastenmielisiä" Hah😀! No, onhan se kait tosi VAARALLISTA! Ja tietysti tässä tarkoitetaan siis laiskaa naista. Myöskin kahden sivun juttu "Tomunimijän kunnossapito" herätti hilpeyttä. Imuri oli astetta kovempi juttu silloin. Mutta sokerina pohjalla juttu: "Lähimmäinen on pahalla tuulella". Lähimmäinen on pahalla tuulella, mitä meidän on tehtävä? Ensimmäinen välitön halumme olisi lyödä häntä korville tai johonkin muuhun sopivaan paikkaan, ravistaa häntä niskasta, tukistaa jne. Sillä pahalla tuulella oleva lähimmäinen on VAARALLINEN. Hän saa meidätkin pahalle tuulelle." Aika vaarallista aikaa tuo 30-luku, heh.

No ei kai tässä muuta, kuin siivouksen ihmeelliseen maailmaan, kun aurinko näyttää armeliaasti taas kaiken kertyneen pölyn, Ou jee!

Otan tässä drinkkiä heti aamusta, siis kookosvettä🙂

On totisesti kevät.

Tänään on aamusta siivottu, juteltu äidin kanssa puhelimessa ja äsken käytiin ajelemassa maaseudulla päin ja näimme tienpientareella leskenlehtiä🙂

Haimme kaupasta paketin hiillosmakkaraa ja grilli savuaa kuistilla. Sen verran siis kevät/kesämeininkiä täälläkin. Huoh, pelkään ja haukun koko ajan kesän tulemista ja silti huomaan meneväni siihen mukaan ainakin pienimuotoisesti täällä kotireviirillä. Ja niin radikaalin repäisyn tein, että olin autossa jopa ilman lakkia, mutta en kauaa, koska hiukset näyttivät karseille, wau olinpa vapautunut kesäihminen, hah!

Aurinko ja luonnon esiintuleminen ei ahdista nyt, mutta ylilyöntejä harrastaviin ihmisiin en totu koskaan. Ok, vika on minulla päässä, kun ärsyynnyn. Mutta porukat istumassa terassilla kaljalla tai lenkkeilemässä shortsit jalassa ei mielestäni kuulu maaliskuuhun. Ei vielä ole KESÄ.

Luultavasti kuukauden päästä minäkin sitten laitan ne kesävermeet päälle, mutta en yhtään liian aikaisin ja se vaatii totuttelua, koska minulla on ulkonäöstäni niin totaalinen neuroosi. Onneksi äitini ymmärtää minun kevätkesävaatefobian ja voin asiaa purkaa hänelle. Kuitenkin sitten aina kesän edistyessä huomaan, että eihän se nyt taaskaan ollut mikään juttu heittää vähille vaatteille tosin en ole ollut vielä koskaan näin paskan näköinen, siinä se ero. Hiukset on neuroosi numero 1. Sen jälkeen läskit ja sen jälkeen kalpea iho ja vialliset jalat. Ok, ehkä hankin sen uuden peruukin kesäksi, toisaalta en tiedä jaksanko käyttää sitä. Saan hiukset pienelle ponnarille, mutta se on niin mitättömän näköinen. Laihtumisesta en tiedä, en saa läskejä kesään mennessä mihinkään, joten niiden kans on vain elettävä, iho ruskettuu ja jalat voi peittää housuilla.

Makkara tuli syötyä ja hyvää oli. En minäkään ole ennemmin maaliskuussa grillannut🙂

Niin kuin puro hioo kiviä niin aika muuttaa ihmistä..

Näin sanoi juuri Radio Classic.

Olen lukenut taas vanhoja Kotiliesi-lehtiä. Jostain syystä Kodin Kuvalehti ei ole tullut minulle tällä viikolla, syytä en tiedä. Laskun olen kyllä maksanut ajallaan.

Vähän sellainen tyhjä olo tästä päivästä. Ei mikään paskapäivä, mutta tuntuu, kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka onkin siivottu, ajeltu ja grillattu.

Olen kyllä aina tuntenut, että elämä on tylsää, vaikka olisi tapahtunut kuinka paljon, siis tarkoitan tällä entistä elämääni, jossa tapahtui koko ajan ja kaikkea, myös hyvää. Silloinkin aina höpisin, kuinka tylsää on.

Ehkä minulla vain on niin kova kaipuu sisimmässäni johonkin täydempään ja tarkoituksellisempaan, ettei sitä kaipuuta voi täyttää mikään arkinen puuhastelu.

Ehkä se kaipuu ei ole edes täytettävissä millään maallisella?

Ps. MonangeRakas. Kirjoitit aivan ihania ja kiinnyin sinuun jälleen yhä enemmän. Siinä oli niin paljon mielenkiintoista, että luen sitä useamman kerran ja palaan aiheiseen, kun ole saanut ajatukseni ojennukseen. *Oravanronttihalaus Sinulle* Meillä on alkanut taas oravat laukkaamaan pähkinä-automaateilla. Melkein repesin, kun kirjoitit niin hupaisesti Kookosöljyn ahmimisesta, että et voi lopettaa sen "sörsselin" syömistä..tosi hupaisaa! Onneksi se on terveellistä sörsseliä🙂

Nyt on perjantai-ilta, mutta ei ollenkaan tunnu siltä. Minulla on hieman haikea olo, kun katselen ikkunastani iltaan kääntyvää päivää. Mietin olisiko ihanaa vetäytyä koko kesäksi jonnekin mökille? No, en nyt tiedä ihan koko kesäksi, mutta osittain.

Kuuntelen nyt vain klassista ja annan aivojeni olla.

Enkä antanut aivojeni olla.

Aloin lukemaan ruotsinkielisiä aikakauslehtiä. Niistä tuli vain nälkä, koska siellä oli niin paljon houkuttelevia (ja parempia) ruokajuttuja, kuin suomalaisissa lehdissä. Miksi suomalainen ruoka on aina niin tylsää?! Anteeksi vain suomi.

Nyt sitten mietin jotain syömistä.

Täällä ei ehkä ole mikään perjantai-illan bilemeininki. Ulkona pimenee ja radiossa soi Albinonin Adagio (hautajaismusiikkia) ja muuten on kuolemanhiljaista. Mies lukee kirjaa ja minä lehtiä ja nyt räplään tätä konetta.

On tämä elämä kyllä kaventunut aika tylsäksi. Voimien ja rahanpuutteen vuoksi, sekä terveydellisten, sekä käytännön ongelmien vuoksi.

Mutta tällaista tämä nyt on ja näillä mennään.

Kun olimme ajelulla ilmestyi päähäni ajatus, kuin tyhjästä, että tässä ajelemme yhdessä ja yhdessä tulemme myös kuolemaan, jossain vaiheessa.

En tiedä mistä tuo ajatus tuli, se vain tuli.

Lauantaihuomenta🙂🌻

Mieli aika ok. Heräsin jälleen viideltä, kuten aina. Se herääminenkin on aina sellainen "säpsähdys" hereille. Silmät aukevat samantien ja tuntee olevansa vielä väsynyt, mutta silti "virkeä", eikä uni enää tule. Kuitenkin, kuten olen kertonut menen jo 9-10 välillä nukkumaan, joten ehdin silti nukkua. Mielellään nukkuisin kuitenkin vaikka kuuteen asti. En jaksa ottaa paineita tuosta nukkumisesta. Elimistö nukuttaa minua sen minkä nukun ja thats it! Ehkä lisääntynyt valon määräkin saa heräämään aikaisin. Hassua, että viiden jälkeen alkaa olla jo melko valoisaa. Aivan, kuin olisi jo kesä.

Hommaillut aamuhommia. Pengoin keittiön kaappeja. Otin esille sellaisia purkkeja ja purnukoita, joita olen unohtanut sinne (vitamiineja yms.) Luulin, että B-vitamiinit on loppuneet, mutta niitä löytyikin purkillinen🙂 Ja huom M, otin nyt kookosöljyn taas kuvioihin. En tiedä, mitä hyötyä noista vitskuista ja muista on, mutta ainakin perusvitamiinit C,B ja D nyt tuskin ainakaan on haitaksikaan. Ja jotain rasvahappohäsmäköitä on hyvä olla menossa mukana. Ja maitohappobakteereja suolistolle. Yritän kuitenkin välttää ylenmääräistä pillereiden nauttimista, koska en usko senkään olevan hyväksi. Kohtuus kaikessa. Mielellään pitäisi käydä jossain hivenainemittauksessa, että saisi tietää mistä aineesta oikeasti on puutosta, ettei summassa söisi. Ne mittaukset vain on aika huisin kalliita, eikä minulla ole rahaa mennä.

Otin pakastimesta mustikoita ja mansikoita sulamaan. Meinaan niitä aamiaiseksi. Myös katkarapuja sulatan jo valmiiksi päiväruokaa varten. Olen edelleen koukussa kalaan. Syön tänään lohta, katkiksia, smetanaa (yllättäin..) ehkä yhden perunan ja pinaattia, ehkä avokadoa myös. Pähkinöitä en uskalla niin kovin raksuttaa nyt ennen kuin hammaslääkäri on tutkinut hampaani, että kuin lahot ne on😞 Säikähdin sitä poskarin lohkeamaa, enkä sen jälkeen ole oikein uskaltanut mitään kovin "pureskeltavaa" syödä, ettei tule enempää lohkeamia. Pari päivää sitten ostamani ananas kököttää keittiön pöydällä kypsymässä.

Myös toisaalla on menossa pohdinta ravintoaineista. Äitini pistää jo ennestään järkevää ruokavaliotaan kevätkuosiin ja hankkii päivittäin jonkun uuden tuotteen (mitä nyt pieni eläke antaa varaa) eilen oli Vogelin täysjyväriisi (mitä minunkin pitäisi hommata) ja idätetyt mungpavun idut, sekä linssit. Äidin kanssa sitten päivittäin puhelimessa näitä pohdittu. Eilen nauroimme puhelimessa useamman kerran, kun jutut menivät niin hupaiseksi. Meillä on samanlainen melko omituinen ja räväkkä huumorintaju, eikä se äidiltäkään tunnu koskaan häipyvän, vaikka elämä on hänellekin melko rankkaa ja ikää kuitenkin jo 70v. Kuitenkin on nuorekas ja hyväkuntoinen ja omaa positiivisen mielen. Äiti on kyllä ihan paras. I love you Äiti☺️❤️

Minun ulkonäkö on taas vaihteeksi mennyt huonompaan suuntaan. Nimittäin eilen illalla sain jonkin allergisen erektion (mies sanoo sen noin..) siis reaktion ja naamaan nousi kutisevia, punaisia paukamia, jotka on vieläkin. Peilikuva on ihan kauhea, mutta jotenkin ajattelin, että taidan luovuttaa tuon ulkonäöstä kohkaamisen ja unohtaa koko homman, kun en kuitenkaan voi itseäni saada tällä hetkellä sen näköiseksi, kuin haluaisin. Yritän keskittyä vain muuhun elämiseen ja ehkä se ulkomuoto siinä sivussa kuin salaa paranisi sitten tai sitten ei, aivan sama, alan olemaan kyllästynyt kyttäämään peilikuvaani. Pää-asia että olen elossa ja siitä lähdetään🙂

Aurinko paistaa täysillä jo ja tällä kertaa se ei ahdista. Mieli ei ole masentunut vaan enemmänkin rauhallinen ja mietteliäs, että mitä tänään voisi hommailla jne.

🙂👍🙂👍

Huomenta täältä! AK, näin taas unta sinusta, hassua! 😎 Tällä kertaa tapasin sinut kirpparilla ja tiesin taas heti että se olet sinä. Sitten lähdimme siitä heti jonnekin reissun päälle niin, että sinä ajoit(tiedän, ettet oikeasti edes aja autoa😉 ) ja poltit tupakkaa, siinä oli sellainen Thelma&Louise -tunnelma! 😉 Puhuit myös jollekin paikalliselle tosi hyvää ranskaa kun pysähdyttiin lepäämään hetkeksi jonnekin. Oltiin siis jossain ulkomailla sitten. Hauska uni ja jään mielenkiinnolla odottamaan josko se saisi jatkoa! 🙂👍

Aurinkoista päivää kaikille (minä vielä tappelen itseni kanssa, että mitä saisin tehtyä, nyt jos olisin aikaansaava ja fiksu niin pesisin partsin ja järkkäilisin talvikamat keltsuun, ei ollenkaan huokuttelisi…… ehkä vähän myöhemmin tänään-- 😋

🌻🙂🌻

MonangeYstäväni☺️❤️

Mielenkiintoista, että näet meidät unessa. Ja jo toista kertaa.. Olen hieman lennokkaalla tuulella ja mieleni kiitää tietysti tästäkin henkimaailman asioihin. Sieluthan vaeltavat unen aikana ja unitilassa sielu on ruumiista vapaa. Minä olen usein "nähnyt unia", jotka ovat hyvin todentuntoisia, erilaisia kuin tavalliset unet. Uskon, että silloin olen ollut sieluna jossain muissa ulottuvuuksissa, enkä pelkästään unessa. Tuli tästä mieleen, että ehkä meidän intuitiivinen yhteys tapahtuu myös "unissa" ja jotenkin vaellamme yhdessä tms. Hurjan mielenkiintoisia juttuja. Unissa joskus myös näemme otteita entisistä elämistämme, joten kuka tietää jos me M olemme "tutut" jo aikojen takaa ja nämä unet ovatkin entisten elämien tapahtumia?

Minulla on ihan hyvä mieli, mutta en saa itseäni suorittamaan tänään mitään järkevää (lue:tylsää). Fakkiinnuin aamulla niin, kun aloin tutkimaan ikkunalautoja ja pöytätasoja ja siellä oli TAAS pölyä ihan sikana, vaikka EILEN viimeksi siivottu. Tuntuu aika turhalle mitkään siivoustoimitukset tässä asunnossa, kun aina on pölyistä siivosi tai ei.

Minun tekee enemmänkin mieli vain haahuilla ja mietiskellä. Kuunnella klassista ja tuijotella taivaan ihania pilviä ja ihailla auringonpaistetta.

Yleensä en koskaan käy kaupassa lauantaisin, koska siellä on niin ruuhkaista silloin. Nyt kuitenkin halusin lähteä eräiden tarjousten houkuttelemana. No, porukkaa oli vallan paljon, mutta yllättäin en tuntenut mitään alemmuudentunteita tai oikeastaan mitään ärtymystä muista ihmisistä. Saattaa olla, että kävin niin "junttikaupassa", että siellä ei kukaan ollut sen hienompi, kuin minäkään. Olin aivan tyynenä ja jotenkin itsevarmana siellä kaikkine kauheine topparyysyineni😎🙂👍

Yleensä tällaiset tyynen itsevarmuuden hetket enteilevät täydelliseen itsevarmuuden kadotukseen rysähtämistä. On kuitenkin mukavaa edes joskus tuntea, vaikka vain muutaman tunnin ajan itsevarmuutta. Uskon, että vaikka ihminen olisi minkä näköinen tahansa niin jos hän on hyvin itsevarma niin hän voi näyttää jopa ihan mahtavalle.

Aion syödä kohta aterian (sen kala-aterian). Myöhemmin tänään meinaan pakottaa miehen taas laittamaan grillin tulille ja grillaan siinä yhden hiillosmakkaran. Sen verran haluan "retkeillä" tänäänkin. Olen kuitenkin niin laiska, etten lähde kävelylle.

Toivottavasti Monange sinun päivä menee hyvin. Oravanhännänhuiskausterveisiä täältä!

Ps. Näin ensimmäisen kärpäsen. Jos Rex olisi nähnyt sen se olisi varmaan syönyt sen. Kärpänen lensi heti minun päälle. Haisin varmaan niin sontaiselle, että se innostui minusta😀

M, kirjoitan Sinulle☺️❤️

Minulla on ollut periaatteessa ihan hyvä päivä. Nyt iltapäivästä minut on kuitenkin vallannut jokin tympeä haikeus..ei siis sellainen suloisella tavalla haikea ja toiveikas olo vaan oikeastaan tyhjä olo ja sellainen, että mikään ei etene.

Vaikka minulla onkin hyvä parisuhde niin sekään ei aina tuo täyttymyksen tunnetta. Olen juonut liikaa vettä ja päätäni särkee (heh..yleensähän päänsärky tulee alkon juomisesta) Mies alkaa taas tuntua perin tyhmälle (anteeksi mies) koska hän ei innostu, eikä innosta/kannusta minua oikeissa asioissa. Tarkoitan, että jos vaikka askartelen kortin niin hänen "pitäisi" kehua, kuin pikkulasta "oho, wau, tosi hieno, olet kyllä tosi taitava"..Sitten hänen "pitäisi" leipoa jotain hyviä leivonnaisia (noissa ruotsalaisissa Allas-lehdissä on aivan hurmaavia ohjeita ja sanoin vitsillä, että mieshän voisi niitä leipoa, kun on kaksikielinen niin osaa lukea ne ohjeet..no, osaan kyllä itsekin, mutta se oli vihje, että olisi ihanaa jos mies joskus tekisi minulle jonkun herkkujutun..) No, mies ei yhtään innostunut leipomisesta. Sitten olen katkeroitunut siitä, että mies ei koskaan hiero hartioitani tai "hoida" minua oma-aloitteisesti..tulee vain ajatus, että silloin, kun olin seksuaalisesti vetävä pakkaus niin silloin kyllä oltiin jatkuvasti iholla kiinni ja hivelemässä jne. Nyt, kun seksuaalinen kanssakäyminen on melko jäissä niin ei sitten kosketeta muutenkaan, hah! Hellän kosketuksen puutteessa minä masennun ja muutun peräti vittumaiseksi, koska minuahan pitäisi hoitaa, kuin pientä lasta. Haluaisin kait yhtä-aikaa olla sekä pieni lapsi, että tosissaanotettava nainen. Välillä pitäisi hoitaa sitä pikkulasta minussa ja sitten taas palvoa sitä aikuista naista, kuningatarta. Joo, tiedän..olen sekaisin. Taas tätä EVPH-oireilua..

En minä ole mitenkään v-mäinen ihminen. Olen oikeasti herkkä, kiltti ja empaattinen, tosi mukava..niin kauan, kuin tunnen olevani TOSI tärkeä ja rakastettu ja se myös osoitetaan 100 kertaa päivässä. M, kaikki mitä kirjoitit siitä millainen olet parisuhteessa..tunnistin kaiken täydellisesti. Ehkä olen kasvanut jotenkin kieroon, koska olin ainut lapsi ja äitini omistautui minulle täysin ja huolehti ja hössäsi liikaakin niin, että olin koko ajan huomion keskipisteenä. Sitten oli niitäkin kausia, kun äitini oli burn-out, väsynyt ja masentunut, enkä saanut häneen oikein kontaktia. Se oli jotenkin pelottavaa. Siksi kait nykyäänkin jos toinen ei KOKO AJAN osoita olevansa olemassa minua varten ja rakastaakseen minua ikuisesti jne. tai on jotenkin poissaoleva minulle tulee epämiellyttävä ja tyhjä, huono ja hylätty olo. Varmaan alitajuinen pelko jos en tunne saavani täydellistä kontaktia toiseen (kuten äidin kanssa aikanaan), että minut hylätään. Alan heti satuilemaan päässäni vainoharhaisena, että koska toinen on hiljainen niin hänen täytyy olla kyllästynyt minuun ja hän miettii vain millä konstin pääsisi minusta eroon jne.

Sitten alan osoittaa mieltäni. Huokailen kyllästyneenä, jos puhun niin olen joko ärtynyt tai ivallinen (marttyyri) tai alan suorastaan lapsellisesti valittamaan, että mies ei kuuntele minua tai ei huomaa minua tai ei sitä ja ei tätä..Nyt minua on esim. monta päivää mielessäni vituttanut se, että mies ei ole pitkään aikaan ostanut minulle kukkia oma-aloitteisesti. Mies ei varmaan tosiaan muista, eikä ajattele koko asiaa, mutta minä ajattelen koko ajan..ja ajattelen kaikkia niitä hetkiä, kun on ostanut kukkia tai lahjoja ja antanut ne kertoen, kuinka paljon rakastaa jne. Sitten alan miettiä paniikissa, että koska nyt ei ole pitkään aikaan ostanut kukkia/lahjoja niin ei siis enää rakasta minua tarpeeksi jne.

Ja siis koko tämä ajatusmielialasirkus voi käynnistyä ihan vain jostain yhdestä sanomisesta, asiasta, eleestä tai niiden puuttumisesta. No, onneksi pystyn suht hyvin nyt pitämään pokkani, enkä näytä ulospäin kaikkea sitä, mikä päässäni kiertää.

Tänään ei edes ole ollut mitään "erityistä" laukaisevaa tekijää. Ihan kait jokin yleiskyllästys iski päälle ja aloin oireilemaan. Joo, mieshän varmaan haluaakin olla, kuin joku mummeli, joka laulaa, leipoo, paapoo ja lässyttää minulle. Sehän on jokaisen miehen märkä uni saada olla sellainen, hah hah! Mutta minä olisin siitä aivan onnessani, niin..aina siihen asti, kun alkaisin ajattelemaan, että mies ei ole sellainen Bruce Willis-tyyppi, josta minä pidän ja alkaisin inhoamaan ja ivaamaan sitä "mummoa" ja vaatisin häntä olemaan Bruce Willis. Ja sitten taas se "mummo" ja sitten taas se "Bruce"..joo, onpa ihme jos tällaisen sekopään kanssa kaikki miehetkin saavat lopulta hermoromahduksen.

No, onneksi minulla on illaksi belgialainen suklaakakku. Voin mättää sitä ja yrittää unohtaa koko paskan. No, oikeasti mies ei ole tehnyt mitään väärää vaan minulla taas päässä viiraa. Lohdutus on se, että jos esim. se kakku onkin tosi hyvää ja radiosta sattuu tulemaan minun mieleistä musiikkia niin voinkin aivan hyvin unohtaa koko kaiken ja tulla hyvälle tuulelle. Epävakaudessa on se "hyvä" puoli, että ne paskat olotkaan ei aina kestä järin kauaa..🙂

Jokatapauksessa ajattelen Sinua M, minun enkelini🙂

Mun vanhemmat on innostuneet uunijuureksista. Pellille voi heittää ihan mitä vaan, tai ainakin melkein, ja päälle hunajaa ja suolaa ja pelti uuniin.

Mulla on ollut ihan ok päivä, mut nyt alko päätä kipeytyy että tarvii varmaan illalla turvautuu lääkkeeseen. Harmittaa, kun luulin että selvisin jo kaikista kolotuksista ja säryistä. En sit tiä onko tä siitä kofeiinista jota menin vahingossa juomaan vai siitä että monen päivän jälkeen menin ulos tai mitä sit onkin, kyl mä tämän jotenkin taltutan.

Muista ensi yönnä kelloja siirtää...