Kiitos Rakkaat Hipitär ja Johanna🙂 Kiva, kun olette vierailleet!

Hipitär: Mangosta. Luin eilen, että siinä saattaa olla sellainen hieman pistävä maku, joka lähtee (näin ainakin luin) kun mangoa pitää n.puoli tuntia jääkaapissa ennen syömistä, siis vissiin kuorittuna. Minä kyllä ihastuin mangon makuun. En ole ennen syönyt tuoreena (tai kuin tuoretta se nyt on jos se on tuotu maailman toiselta puolen tänne..) Minullakin käy joskus niin, että pistän "viimeiset roponi" johonkin mielenkiintoisen ja herkullisen näköiseen hedelmään ja maistelen sitä😀 Mango on aika kallista, mutta meinaan ostaa sitä aina silloin tällöin perushedelmien rinnalle. Mutta kohtahan tulee kesä ja silloin vedän apinan raivolla mansikoita ja muuta tuoretta, joten silloin hedelmien syönti jää vähemmälle, kun alkaa saamaan kotimaisia sadon tuotteita.

Johanna: Olen niin iloinen, että olet alkanut kirjoittamaan tänne. Sinulla on kirjoituksessa sellainen kodikas vire, joka tuo minulle hyvää mieltä. Sinusta huokuu seesteisyyttä, vaikka käsitteletkin vaikeita asioita, kuten me kaikki tietysti. Sinusta huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuuta muiden hyvinvoinnista. Tuo mitä sanoit koirien lenkittämisestä ja tapaamastasi henkilöstä, että juttelit pitkän aikaa ja sitten meinasit alkaa poraamaan niin kuulosti tutulle reaktiolle. Joskus kun minä olen jutellut tai tavannut jonkun oikein mukavan ihmisen niin olen melkein itku kurkussa, kun jatkamme matkaa. Tulkitsen sen niin, että pieni lapsi sisälläni ilahtuu tavatessaan aikuisen, joka on jotenkin lämmin tai kannustava, koska lapsena sellaisia ihmisiä ei juuri ollut ja varmasti kaipasin kipeästi juuri sellaista. Uskon, että hoidat hyvin koiriasi. Olisi kiva tietää minkä rotuisia ne koirat ovat? Minä vietin koko lapsuuteni sukulaisteni luona, joilla oli paljon koiria, kävimme näyttelyissäkin. Moni rotu on minulle tuttu. Minun mies on oikea koirahullu, jolla on ollut monta koiraa ja haluaisi koko ajan ottaa koiran, mutta minä olen hieman empinyt, kun elämäntilanteet on niin muuttuilleet koko ajan. Kiva, että olet jaksanut ulkoilla *Halit*

🌻🙂🌻🌻🙂🌻

Tulipahan käytyä oikein kunnon metsäreissu🙂 Aamiaisen jälkeen, kun aurinko paistoi niin hienosti halusin lähteä ulos. Kysyin mieheltä, että lähtisimmekö jonnekin ulkoilemaan. Katsoimme kartasta erään ulkoilureitin muutaman kilometrin päästä ja ajoimme sinne autolla. Auto jätettiin parkkiin ja painuttiin metsään, joka oli aivan ihana. Lumoutuneena räpsin kameralla kuvia. Maisemia ja yksityiskohtia. Tykkään kuvata yksittäisiä juttuja; kaatuneita puun runkoja, sammaleisia puun runkoja, kiviä, kantoja. Luonnossa on hienoimmat asetelmat ja taideteokset valmiina kuvattavaksi. Siellä jokainen ilmentymä on ihme! Tarkoitus oli tehdä ihan nätti, pieni, rauhallinen kävely..ihan hyvän matkaa mentyämme eksyimme reitiltä ja jouduimme loppumatkan rämpimään ja taiteilemaan umpimetsässä, sekä aika vaarallisilla jyrkänteillä jne. Huh, miten rankkaa. Mukavaa oli, mutta hieman rankempi retki, kuin mitä piti olla. Meinasi jaloista potku loppua, mutta päästiin sitten takaisin autolle muutaman ylimääräisen eksymiskilometrin jälkeen.

Oli kyllä kiva reissu. Luonnosta saa aina voimaa. Ja kuvia on kiva katsella jälkikäteen. Tällaiset retket ovat minun elämän kohokohta. Löysimme sieltä tosi upean "leiripaikan" , jossa valmiina grillikatos ja nuotiopaikat ja penkit jne. Pääti heti, että joku päivä otamme mukaan makkaraa ja paistamme siellä ja olemme siellä puoli päivää. Sinne pitää mennä arkena aamulla aikaisemmin niin siellä ei ole muita ja saa olla rauhassa. Ennen kesää ja hyttysiä sinne on mentävä retkelle vielä. Kesällä sinne ei tule mentyä, koska kesällä on sitten ihan eri paikat mennä. Syksy ja kevät on metsä-aikaa.

Onneksi tästä maanantaista ei tullut mikään ihan paska. Pitkästä aikaa aloin miettimään, että olisi kyllä kiva kesällä mennä jonnekin mökille tms. Ehkä tästä kesästä tulee järkevämpi, kuin viime kesästä. Ehkä tämä kesä ei mene synkkyydessä kokonaan ja itsemurhan partaalla kotiin eristäytyen. Ehkä tästä kesästä voisi tulla vähän normaalimpi ja mukavampi. Jotenkin alan uskomaan niin.

Takaisin kotona join puoli litraa vettä ja sen jälkeen söin savulohta, avokadoa, pinaattia ja persiljaa. Sitä ennen tosin tankkasin pari kourallista sipsejä. Viikonlopulta jäi vielä sipsejä, juustosnackseja, Daim-jäätelöä. Muut herkut onneksi söin eilen pois. Marjoja, hedelmiä ja kermavaahtoa niiden kanssa on minun herkut nyt viikolla.

Outoa, mutta nyt aloin olemaan taas vähän toiveikkaampi kesän suhteen, kun olin metsässä. Huomaan siis, että kevään ja kesän tulo luonnossa on minusta ihanaa, mutta kaupungissa ja ihmisruuhkissa sen on jotenkin teennäistä ja epämiellyttävää. Ehkä minun pitäisi kesällä pysyä mahdollisimman luonnossa ja vähän tekemisissä kaupungin ja ihmisten kanssa, siis tällaisten jotka notkuvat kaduilla ja terasseilla narsistiseen henkeen tehden itseään tärkeäksi.

Minä olen luonnonhenki😎

Vaihdoin radiokanavan pitkästä aikaa klassiselle. Kyllästyin Nostalgian samoihin renkutuksiin. Classic-kanava on vanha tuttu. Sitähän kuuntelin aina ennen. Nostalgialle vaihdoin vasta joulun jälkeen, kun kyllästyin Classiciin😉

Naapuri käväisi kahvilla. Olen koko iltapäivän ja illan värkännyt kortteja. Kaivelin kaapeista kaikkia sinne jemmattuja tarvikkeita. Korttipohjia, vanhoja kuvia, serviettien reunoja, kiiltokuvia yms. Olen pistänyt niitä talteen ja ajatellut joku päivä tekeväni niistä jotain..Näköjään se päivä aina tulee, vaikka ei uskoisi.

Kalakortista tuli aika huono. Hylkäsin sen ja sain heti uuden idean millainen siitä pitäisi tulla. Aionkin tehdä sen aivan uusiksi, uuden reseptin mukaan. Toisen kortin tein vanhasta kuvasta ja "pitseistä" ja siitä tuli aika jees. Sekin on vielä vähän vaiheessa ja haluan lisäillä siihen jotain. Minun askartelut on aina iänikuista värkkäämistä.

Tuntuu ihan omituiselle, mutta mukavalle piiiitkästä aikaa askarella jotain. Jospa minun luovuus alkaisi pikkuhiljaa taas heräillä henkiin kahden lamavuoden jälkeen. Edes joskus, pienesti ja omaksi iloksi?

🙂👍

Muistelin vuosi taaksepäin tähän samaan aikaan.

Minulla oli vielä sytohoidot päällä. Olimme juuri muuttaneet tänne ja tähän asuntoon. Makasin päivät sängynpohjalla ja pelkäsin kuolevani. Vedin päivät rauhoittavia pillereitä ja suunnittelin vakaasti elämäni päättämistä. Kotoa en poistunut minnekään. Osaksi infektiovaarankin vuoksi, mutta olin NIIN masentunut ja väsynyt ja valmis kuolemaan.

Tänä päivänä, vuosi tuosta eteenpäin: Olen yhä hengissä, enkä enää aio tappaa itseäni. En ole enää jatkuvasti niin masentunut, enkä makaa päiviä sängynpohjalla. Rauhoittavaa en juurikaan enää vedä. Kuljen normaalisti ihmisten ilmoilla, asioilla jne. Olen alkanut tekemään noita ulkoiluretkiä ja harrastan sentään jotain, kuten tänne kirjoittamista, kirjojen lukemista,autiotalojen kyttäämistä, musiikin kuuntelua, ruokia, ja nyt noita korttien tekemisiä. Olen voinut lopettaa mielialalääkkeen käyttämisen jne.

Jotain edistystä siis on tapahtunut, vaikka joskus tuntuu, ettei MITÄÄN ole tapahtunut. Asiat eivät vieläkään ole läheskään niin hyvin, kuin toivoisin ja matkan varrella on ilmestynyt elämään uusiakin ongelmia, mutta kuitenkin, olen minä joissain asioissa mennyt eteenpäin tämän aika rankan vuoden aikana.

Luulenpa, että tällä Tukinetillä ja teillä RAKKAAT ystävät on ollut paljonkin osuutta asiaan. Kiitos siitä. I Love You☺️❤️

Jotta ei menisi liian positiiviseksi niin..

viime yö oli aika syvältä. En nukkunut kunnolla ja jalkoja särki. Ja särkee vieläkin.. ei kamalasti, mutta ne on arat. Tietysti siitä eilisestä metsäretkestä, joka oli kiva, mutta muodostui raskaammaksi, kuin alunperin piti.

Muutenkin näin levottomia unia ja heräsin jo neljän jälkeen. Nyt on olo ihan, kuin katujyrän alle jäänyt..ja 😴😴

Aurinko paistaa. Sen verran tööt vielä, etten tiedä mitä tällä päivällä teen?

Hämmentävää. Lauantaina aloitin lääkkeet. Ihan ok olo siihen nähden, että pieniä sivuoireita, toistaiseksi siedettäviä.
Ei ahdista, mutta pää tuntuu toimivan jollain muotoa. Eilen jäin pohtimaan, onko normaaleilla ihmisillä tälläistä 😀 Mun ongelmani on siis aina ollut , että ajattelen liikaa ja analysoin joka sanan ja eleen, mitä vastaanotan.
Nyt on vähän, että jaa se sanoi noin, ihan sama.
Töitä tein tasaisesti ja keskittyen kuin vanha hevonen XD
Kirjoittamisen tarve tuntuu vähentyneen, eikä ajatuksia tule samaan tahtiin näppikseltä.
Sunnuntaina koin jonkin ihmeellisen itsetunnon kohentumisen ja oli sellainen täältä tullaan olo.
En välitttänyt kaupoilla tuijottavista ihmisistä, vaan näytin niille sentteriä ajatuksissani. Siinähän pällistelivät 😀

Pikkuhiljaa tässä olen miettinyt tämän päivän kaavaa.

Pitäisi kait ottaa naapuri kyytiin ja käyttää yhdessä paikassa. Sitten olisi asiaa ainakin kirjastoon ja kauppaan. Yritän miettiä missä kaikessa pitäisi käydä ja mitä mistäkin ostaa. Välillä pää lyö tyhjää ja joudun oikein muistelemaan, että: "niin, mitähän minä yleensä syön?" ja mitä ja mistä pitäisi jääkaappiin ostaa? Heh..koitan tehdä suurta ajatustyötä. Kaikki pitäisi aina olla muistilapuilla.

Haluaisin saada jotain uusia virikkeitä..

Tästä päivästä tulikin melko paska.

Naapuri halusi lähteä käymään miehen kyydillä kaupoilla. Minun jalka oli niin kipeä, etten uskaltanut lähteä sillä kinkkaamaan ja suoraan sanottuna huonossa mielentilassa en halunnut nähdä myöskään naapuria. Mies yritti suostutella matkaan ja minä vain istua läsötin sängyllä ja valitin ja itkeä pillitin, kuin 5 vuotias, kuinka sattuu ja on paha mieli ja etten halua lähteä, kun naapuri lähtee (olisin halunnut mennä miehen kanssa kahdestaan).

Ensin huono yö, sitten jalka sökönä, sitten naapurin tunkeminen kuvioihin sekoitti minun suunnitelmat niin eihän siinä muuta tarvitakaan, kun hermo on jo täysin romuna. Jäin kotiin löffäämään ja vielä lähetin miehelle viestin, että minun suunnitelmat meni sekaisin ja olen pahalla mielellä. Mies soitti takaisin ja sanoi, että sillä on minulle karkkipussi tuliaisina😀 Jos ei olisi niin kauhea päivä niin repeäisin nauruun. Kuvitelkaa nyt 36-vuotias akka itkemässä ja kiukuttelemassa, että on "paha mieli" ja hänen mies lohduttamassa ja kuuntelemassa sitä kaikkea ajatellen, että ostetaan sille kiukuttelijalle karkkipussi.

Eikä siinä vielä kaikki (kuten ei koskaan..) Mies tuli kotiin ja kysyi menemmekö uudemman kerran kauppaan, nyt kahdestaan. Väänsin itseni ylös ja vaatteet päälle. Ajattelin, että haluan mennä ostamaan jotain herkkuja kaupasta. Kuitenkin sillä välin, kun mies oli poissa sovitin muutamia kesävaatteita, kun sain tehdä sen rauhassa yksin. No, viime keväänä olin laiha, kuin luuranko ja riutuneen näköinen ( ja siksi ruma) nyt näytin niin läskitandoorille, että ei mitään rajaa. Joo, masennuin siitä. Näytän ihan lässähtäneelle plösöpaskalle. Vaaka näyttää, että olen lihonut jälleen 2kg. Kaupassa pyöri reippaan ja sporttisen näköisiä nuoria pimuja, kaikilla koreissaan jotain kevytmuonaa. Tunsin itseni satavuotiaaksi läskiksi akaksi ja viimeinenkin mielenhallinta ja keskittymiskyky katosi johonkin. En pystynyt enää keskittämään ajatustani siitä mitä ostaisin. Mieleni takoi vain, että haluan herkkuja HETI, eikä mitään kasviksia ainakaan. No, vaivoin sain ostettua kalan ja joitain hedelmiä ym. Sitten yritin löytää mieleisiäni herkkuja ja niitä ei vain löytynyt tai en enää osannut niitä etsiä, koska olin poissa tolaltani. Mies yritti tivata, että mitä oikein haluan. sanoin, ettei tällainen läski saa syödä enää mitään ja PILLAHDIN ITKUUN, siis siellä kaupassa. menin äkkiä yhden hyllyn väliin märisemään, ettei kukaan näe. Siellä pyyhin kyyneliä, joita vain valui ja valui..Tunsin itseni maailman huonoimmaksi ja rumimmaksi ja itsetunto jotenkin vain romahti. Mie romahin..

Kiinnostukseni koko kauppaa kohtaan katosi. halusin vain ulos sieltä. Samalla jäi ostamatta sitten sellaista, mitä olisi pitänyt. Onneksi mies ei hermostunut. Näki varmaan, että olen aivan "mahdottomalla" tuulella.

Nyt olen kotona ja yritän rauhoittua. Työnnän kitaani Susu Minttupaloja ja luulen, että heitän pizzan uuniin. En jaksa laittaa, enkä edes ajatella mitään järkevämpää. Pitäis hommata se verensokerimittari. Saattaa nimittäin tällaiset äkilliset raivokohtaukset ja herkkujenhimot liittyä verensokerin heilahteluihinkin. No, itse en ainakaan ymmärrä tänään itseäni, enkä edes jaksa yrittää ymmärtää. Ja tiedän, ettei minua ymmärrä kukaan muukaan.

Ehkä tuo jalkasärky vain "räjäytti potin" tänään.

Kyllä minä varmasti tästä tokenen, kun tumppaan itseni täyteen pizzaa😀

Hellou!!

Mulle käy usein niin että kun innostun lähtemään liikkeelle ja pää vie enemmän kuin jalat kerkee mukaan niin seuraavana päivänä olen sitten ihan raato.
Nykyään nappaan pari Disperinia yöllä jos jalat herättää rasituskivulla..

Mutta sittenhän on hyvää aikaa pohtia sitä retkiä ja fiilistellä kun ei jaksa muutakaan tehdä 😀

Mun koirat on boksereita. Oon rotuun ihan hullaantunut vaikka elämässä on monen moisia rotuja ollutkin 🙂

Mä muuten oon kanssa sellainen analysaattori mitä Dash tuossa kuvailikin..
Se on välillä kauhean uuvuttavaa..

Muksaa päivää AK ja muut 🙂

Johanna🙂🌻

Niinhän se minullakin, että kun aamulla herään ja on tunne, että tänään voisi mennä sinne ja tuonne niin unohdan, että kaikkea ei tarvisi yrittää samana päivänä. Sitä tuntee jaksavansa ja ensin tekee yhden reissun/lenkin ja sitten haluaakin jatkaa ja mennä vielä sinne ja tuonne jne. Onhan se tietty ihan ymmärrettävää, että kun vointi vaihtelee niin silloin, kun tuntuu, että kykenee niin haluaa tehdä mahdollisimman monta juttua/menoa ja aina unohtaa, että siitä yleensä seuraa "lama" seuraavana päivänä. Pitäisi kait vetää jotain amfetamiinijohdannaista, että jaksaisi vaikka pari viikkoa yhtä soittoa (vitsi..) ei vaan, kyllä minusta se on aika syvältä aina uudestaan todeta, että en välttis ole se ihminen, joka joskus terveenä olen ollut (siis se maaninen suorittaja..) Toisaalta, sama kait mennä silloin kun jaksaa niin paljon kuin jaksaa ja sitten vaikka pitää "vapaapäivä", vaikka se ärsyttävää onkin joutua aina toteamaan omat rajansa. Boxerit on niin söpsejä☺️❤️ Minun äidillä on ollut kaksi sellaista ja hän vieläkin muistelee niitä lämmöllä.

Hassua Johanna, mutta tätä kirjoittaessani sain päähäni viestin sinuun liittyen (älä säikähdä, tämä ei ole mitään mt-ongelmaa, olen aiemmin tässä ketjussa kertonut yliluonnollisista taipumuksistani ja uskokoon ken tahtoo..) Mutta minulle annettiin selkeä viesti, että tässä vaiheessa sinun ei pidä liiaksi suojella muita ihmisiä omilta negatiivisilta tunteiltasi, eikä peitellä/vähätellä niitä mitenkään vaan sanoa/kirjoittaa suoraan kaikki se väsymys ja "musta", mikä on sisälläsi..näin sinulla on mahdollisuus voimaantua. Minulle sanotaan, että olet elämäsi aikana paljon painanut asioita sisällesi, ollut vahva ja mennyt eteenpäin "muita ihmisiä säästellen", tiedä sitten mitä tämä tarkoittaa, mutta tällaisen viestin sain. Anteeksi ja toivottavasti et säikähtänyt, kun näin sanon, mutta tämä on ainoastaan sinun hyväksesi.

🙂🌻🙂🌻

Tämä päivä alkaa olla iltapuolella ja ihan hyvä niin. Toisaalta suren jälleen yhtä "hukkaanheitettyä" päivää elämässäni. Elämän soisi menevän eteenpäin johdonmukaisesti ja merkityksellisesti joka ikinen päivä niin, ettei mitään joutopäiviä (paitsi Joutsassa) koskaan olisi. Jokainen päivä olisi täynnä asioita, jotka vievät eteenpäin jne. Tämä päivä ei ole ollut oikein hyvä ja se alkoi jo huonona yönä.

Syömiset on olleet ihan "pihalla" ja mitään en ole saanut aikaiseksi. Kivaa päivässä on ollut se, että mies on hommannut minulle uuden radio/cd-soittimen ja siihen kaiuttimet (naapurin entiset). Kuuntelen Radio Classicia. Tutkin myös Classicin nettisivua. Siellä on hyvä reaaliaikainen lista siitä, mikä milloinkin soi.

Minulla on myös uusi/vanha harrastus: Itseni lihottaminen. Joo, aika huono vitsi.. Näin kesän alla tietysti täytyy itseään lihottaa, kun ei kerran onnistu laihtumaankaan. Voihan asian kääntää niinkin päin. En jaksa enää nipottaa. Syön suklaata silloin kun haluan eli ainakin tänään🙂

Menee ilta mukavammin.

Sanoin miehelle tänään, että pitäisikö mennä koko kesäksi jonnekin mökille tms. niin saisi olla rauhassa, eikä tarvitsisi häiriintyä ihmisistä ja omista vioistaan toisiin verrattuna. Tulisi vasta syksyllä takaisin ihmisten ilmoille. Ei hullumpi ajatus..

Aloin hetken mielijohteesta googlettamaan entisten luokkakavereiden nimiä.

Löysin muutaman tyypin. He kaikki olivat niitä suosittuja tyyppejä jo silloin..ja ilmeisesti ovat vieläkin. Hyvät ovat statukset ja leveä hymy huulilla. He olivat niitä pahimpia koulukiusaajia.

Googletin myös heitä, jotka olivat silloin epäsuosittuja, omituisia, kiusattuja. Heistä kenestäkään ei yllättäin löytynyt mitään, ei yhtään mitään.

Me kiusatut taidamme olla niitä, jotka ovat "hiljaisia" vielä aikuisenakin? Me vain katoamme jonnekin...

Ps. Huomasin, kun pitkästä aikaa näin näitä entisiä kiusaajiani tai siis heidän kuviaan niin sydän alkoi takoa nopeammin.

Reagoin vieläkin😞

Huomenta!

Nukuin suht säällisesti viiteen saakka. Puoli kuudelta nousin ylös. Mieliala vähän parempi, kuin eilen. Jalka vielä kipeä, mutta en jaksa nyt siitä välittää, enkä ottaa mitään lääkettä siihen (luulenpa, että mitkään särkylääkkeet ei siihen auta, enkä tykkää särkylääkkeitä syödä).

Heti heräämisen jälkeen kirkastui tämän päivän ohjelma. Tässä on vielä aikaa rauhassa valmistautua ennen kuin kaupat aukeavat. Suunnittelin, että lähden kierrokselle kauppoihin, kirppiksille ja kirjastoon. Hankin korttimateriaaleja, mielenkiintoista syötävää (totta ihmeessä senkin täytyy olla inspiroivaa!) ehkä jonkun vanhan tavaran ja kirjastosta virikkeellistä luettavaa.

Aurinko paistaa jo kirkkaasti. Täytyy alkaa laatimaan listoja menemisistä ja ostamisista tai muuten unohdan sitten mihin kaikkeen piti mennä ja mitä siellä tehdä🙂

Ai niin, olen huomannut että parasta terapiaa minun kurpsahtaneelle naamataululle on ollut ehta valkovaseliini (hävittää kuivuuden, minulla atooppinen kuiva iho) ja veden juominen vähintään 2 l päivässä. Myöskin luopuminen pakkelikerroksista ja vedellä pesemisen välttäminen (onnistuu hyvin, kun ei muutenkaan aina suihkuun meno houkuttele). Että tämmöisiä naamahavaintoja.

Toivottavasti pysyn tänään hyvällä tuulella, enkä "räjähdä" siellä reissun päällä, pitäkää ystävät hyvät peukkuja🙂👍

isän neuropatia on levinnyt käsiin.Sillä tärisee kädet kun mitkäkin ja ote helppaa välillä. Mihinköhän se siitä sitten leviää.

Mulla on aivot hiukan jälkijunassa. Yö oli kaamee ja nyt on pää hiukan kipee ym. Otan levon kannalta tämän päivän. En mene ulos vaikka jogurtti loppuiski.Ehkä joku tuo mulle sitä huomenna.

Ulkona on kaunis sää. Ehkä kokeilen ja laitan parvekkeen oven auki hetkeks päivällä. Täytyy vaa kattoo ettei tule kylmä.

Huomenta AK 🙂🌻

En säikähdä vaikka iho nousikin kananlihalle kun luin viestisi.
Tuo mitä kirjoitit niin kuvastaa minua ja juuri sitä puolta jonka juuri ja juuri tunnistan nykyään itsessäni.
Olen kai kuvitellut että jos sanon tai teen jotain negatiivista suhteessa muihin tapahtuu jotain kauheaa.
Sellaista taikauskoistakin. Eli pidä kaikki hyvällä mielellä.
Mikään ei ole minulle vaikeampaa kuin se jos tiedän loukanneeni tai tuottaneeni pettymyksen jollekin läheiselle, Äidin kanssa on vaikeinta. Meen siitä ihan rikki ja siitä onkin tullut valtapeliä.
Äitini tietää miten reagoin ja pelaa sillä edelleen vaikka olen 37-vuotias.
Mä tiedän että läheiset tietää tilanteen ja yksi sanoikin minulle että opettele sietämään sitä huonoa omaatuntoa ja että äitini kyllä osaa elää itsenäisesti eikä mene rikki siitä jos sanonkin joskus sille ei!

Nyt olen alkanut toteuttaa tätä agendaa ja on se vaikeeta. Pirun vaikeeta.

Enhän muuten tungettele jos kirjoitan tänne näin omista asioistani. En oikein tiedä miten täällä on tapana ollut että kuinka henk.kohtaisia nämä viestiketjut on??
Olen niin uusi vielä 🙂

Kävin jo aamulla isän haudalla kun ajoin siellä päin. Se itku vaan tuli jostain niin syvältä ja tuntui että tulee oksennus kun pallea kramppasi. Menen iltapäivällä uudelleen ja vien narsisseja.
'
Tulee muuten kaunis päivä 🙂

Lainaappa kirjastosta Maaria Leinosen : Sanat kuin ystävän käsi
Olisi kiva kuulla mitä pidit?

Ja kun sanoit ettei kukaan ymmärrä sun kauppaepisodia niin minä jotenkin ymmärrän sen itse kokeneena.
Ja se yhtäläisyys meillä kanssa on että mun mieheni on ollut suuri apu kun se tietää että kauppa- ja ravintolakäynnit on mun kanssa sellaista extremeä..
Voi sitten tulla välillä kovinkin lyhyt reissu 😉

Mukavaa päivää ja kuulemisiin 🙂

Johanna☺️❤️

Hienoa, että ihosi nousi kananlihalle..henkimaailman asiat ovatkin mielenkiintoisia ja jännittäviä🙂 No, ei vainkaan, senkun vitsailen. Mutta ihan hyvä jos löysit tuosta "viestistä" jotain omaa. Tiedätkö, meillä tuntuu olevan aika paljon yhteistä. Minulla myös samanlaatuinen suhde äitiini. Pääsääntöisesti meillä on oikein hyvät ja lämpimät välit, mutta jossain taustalla on asioita, joita varon sanomasta, koska tiedän, että äitini "pahoittaisi mielensä" niistä. Lapsuudessani tapahtui muutamia asioita, joista tiedän äidilläni olevan kovan syyllisyydentaakan. Olemme joskus pystyneet ne asiat puhumaan läpi. Meni näihin vuosiin asti, etten koskaan ottanut niitä asioita puheeksi, koska en halunnut äidille pahaa mieltä. Äidilläni on ollut lapsuudestaan asti hyvin haasteellinen elämä ja hän kasvatti minut yksin, vähällä rahalla ja ajoittain rankoissakin olosuhteissa. Hän ei ole koskaan laiminlyönyt minua, ei jättänyt yksin, ei ole alkoholiongelmaa ym. Mutta välillä äitini oli niin burn-out kaikesta, että se väkisinkin vaikutti minuun pienenä. Hän on myös perfektionisti ja toteutti sitä äitiydessäkin. Jokaisen pettymykseni, suruni hän otti sitten itseensä, että onko hän huono äiti jne. Minä en oikein saanut/uskaltanut näyttää negatiivisia tunteitani, etten vain pahoita äidin mieltä. Niinhän lapsi ajattelee. Ja kun äidillä oli muutenkin vaikeaa tunsin syyllisyyttä, että minä olin vielä "vaikea" lapsi ja lisään hänen taakkaansa (oirehdin eri tavoilla stressaavien tilanteiden vuoksi ja varmaan olinkin aika hankala välillä) Äiti on myös ollut ylihuolehtivainen ja siten kontrolloinut minua aika paljon. Sanoisin, että suhteemme on aina ollut kiinteä ja läheinen, pääosin hyvä, mutta ristiriitainen. Jouduin toimimaan aika paljon äitini "psykologina" jo ihan pienestä asti ja olen aina (en enää nykyään) kantanut hänestä huolta ja yrittänyt tehdä hänen elämästään "parempaa", ilahduttaa ja rakastaa hänen olonsa paremmaksi jne. Nykyään, kun olen jo vuosikaudet asunut fyysisen välimatkan päässä tunnen vihdoinkin itsenäistyneeni ja pääseeni tuosta vaikutuspiiristä irti ja nykyään suhteemme onkin enemmän sellainen, kuin sen kuuluukin olla. Eli äiti pärjää omillaan ja minä omillani. Silti soittelemme tiuhaan ja kerromme toisillemme kaiken mitä elämässä tapahtuu, meillä on paljon huumoria ja äiti kannustaa minua aina kaikessa. Kuitenkaan en ole enää "kiinni" äidissä. Vaikka vaikeina hetkinä tuntuukin, että haluaisin taas taantua jonnekin lapsen asteelle ja antaa ohjat äidille ja antautua hänen huolehdittavakseen. Oikeastaan vasta viime kesänä saatoin sanoa äidille ihan suoraan, että tietyt lapsuuden asiat (hänen tekemät) ovat jättäneet minuun lähtemättömiä traumoja. Itkin ja sanoin, että minula on joskus paha olla niiden asioiden vuoksi. Ensimmäistä kertaa en ajatellut, että tuleeko äidilleni paha mieli jne. Ajattelin, että tulkoot paha mieli. Onhan minullakin ollut niistä paha mieli koko ikäni. Äiti otti purkaukseni aika tyynesti ja myönsi, että hänellä on ikänsä syyllisyydentunne niiden asoiden vuoksi. Ja minä sain sanottua, että olen saanut traumoja niistä asioista. Sitten vain tuumasimme, että asiat ovat tapahtuneet, eikä niitä enää pysty perumaan ja ne vaikuttavat meissä lopun ikäämme, mutta on hyvä, että olemme pystyneet niistä kuitenkin puhumaan. Enää minulla ei ole äidin kanssa mitään asiaa, jota ei olisi selvitetty. Olemme halunneet niin, koska elämästä ei tiedä mikä päivä meistä toinen vaikka lähtee tästä maailmasta niin ei ainakaan jää mitään sitten hampaankoloon. Sillä lailla meillä on "pöytä puhdistettu" ja se on tuonut kyllä suhteeseemme paljon vapautuneisuutta ja hyvää fiilistä. Nykyään taas haluaisin olla paljon enemmän äitini läheisyydessä ja tehdä yhdessä asioita jne. Välillä halusin ottaa etäisyyttä. Tunnen, että olen vihdoinkin itseänäistynyt, että olen minä ja minulla on omat mielipiteet ja ajatukset, vaikka ne poikkeaisivat täysin äitini ajatuksista ja mielipiteistä ja uskallan ne ilmaista ja hän kykenee ne vastaanottamaan neutraalisti jne. Olemme kait kumpikin kasvaneet aikuisiksi. Olipas tämä pitkä tarina taas, mutta en osannut muuten kirjoittaa.

Johanna, voit aivan vapaasti kirjoittaa ainakin minun ketjuuni juuri noin, kun olet tehnytkin. Arvostan sitä, että avaudut ja kerrot omista asioistasi. Tänne saat ja kaikki muutkin saavat kirjoittaa juuri kuten tuntuu oli se sitten hyvää tai pahaa. Minä luen aina mielenkiinnolla oli se sitten mitä tahansa. Samalla tavalla kun luen mielelläni elämäkertakirjoja niin luen täälläkin toisten tarinoita ja fiiliksiä. Mielestäni sinulla on hyvä ja aito, avoin asenne. Sellaista arvostan aina. Ja tietysti sekin on jo mielenkiintoista, että olemme suurinpiirtein saman ikäiset. Sinä 37 ja minä juuri täytin 36.

Tuleeko sinulle koskaan tunnetta, että mihin aika on oikein hurahtanut? Että vasta oltiin alle kolmikymppisiä ja silloin tuntui jo hurjan "vanhalle" kun oli jotain 28 ja sitä ennen, kun oli vaikkapa 24..heh. Mutta ihan oikeasti olen melkein päivittäin miettinyt, että miten hitossa MINÄ voin olla 36???? Vastahan olin 30 ja 31. No, onhan näinä vuosina tapahtunut yhdessä rysäyksessä niin paljon ja isoja asioita, että ehkä ne vuodet on vain hurisseet kuin pikakelauksella. Ja nyt sitten ihmettelen, kun peilistä katsoo 36-vuotiaan näköinen ihminen, eikä se jonka luulin pysyvän parikymppisen näköisenä ikuisesti, huoh. Ja sitten on vielä tosi vaikea hyväksyä itsessään fyysiset muutokset, joita sairastaminen on tuonut mukanaan ja tietysti jo ihan ikäkin luonnollisesti. Ei se kroppakaan, eikä naama voi olla enää kuin parikymppisellä. Miten sitä vain on niin h-vetin hankala tajuta ja hyväksyä? En minä muita katsele ollenkaan kriittisellä silmällä, mutta itseäni...päinvastoin kaikki muut minun silmissäni näyttävät aina hyvälle ja minä ihan kamalalle.

Olen oikeastaan aika iloinen, että olet alkanut kirjoittamaan tänne. Jos olisit mennyt esim. tuonne perhe-osastolle niin en olisi koskaan "löytänyt" sinua.. Ai niin, ja hieman huvitti, kun sanoit ymmärtäväsi minun "kauppasekoiluja"🙂 Minunkin mieheni taatusti tietää, että ne reissut on aina vähän arvoituksellisia, että sekoanko vai en..se on niin pienestä kiinni, kun jokin pienikin "ärsyke" voi saada aikaan suuren reaktion. Onneksi hän osaa jo handlata ne aika hyvin, eikä lähde niihin mukaan ja osaa rauhoitella minua jne. Onhan se tietysti hänelle varmaan aika raskasta, mutta onneksi ne kohtaukset ei koskaan kestä kauaa, koska olen sellainen tuuliviiri. Itseäni vain aina uudestaan tympii ja hävettää, kun en hallitse itseäni (negatunteissa) vaikka kuinka olen lähtenyt kotoa hyvällä tuulella ja päättänyt pitää homman hanskassa.

Nyt pakko poikkaista tämä ja jatkaa omana aiheenaan tämän päivän muista tapahtumista.

Kaikkea hyvää Sinun päivääsi ja kirjoitellaan taas🙂🌻

Kierros tuli käytyä ja parhaani koitin siitä kaiken ottaa irti, mutta ei oikein mitään jäänyt käteen..siis mitään konkreettista mitä lähdin hakemaan.

Tietysti kaikkea "tylsää" vain, kuten siivoushanskoja, tiskirättejä ja muuta välttämätöntä. Vaikka kiersin eri kauppoja ja kirppiksiä niin mitään kivoja vanhoja tavaroita tai korttivärkkejä en löytänyt😞 Kirjastostakaan ei nyt tärpännyt. Kieltämättä meinasi hieman mennä hermot, kun en mitään haluamaani tuntunut löytävän, vaikka näin vaivaa sen eteen. Mies ei olisi alunperinkään halunnut lähteä liikenteeseen ja oli aika nihkeällä tuulella minun kimpoilujeni suhteen. Minä sitten tietysti turhautuneena, kun en löytänyt niitä juttuja aloin antamaan hänelle palautetta, että voisi olla vähän enemmän mukana menossa, eikä sellainen tylsimys..

Kieltämättä ottaa joskus päähän, kun tuntuu, että meillä menee usein vireystasot ihan toisinpäin. Kun minä olen vauhdissa niin mies on vetämätön ja taas kun mies on vireänä niin minä olen ihan "muissa maailmoissa". Kun toinen haluaisi lähteä liikenteeseen ja tehdä vaikka mitä niin toinen haluaisi vain lojua kotona jne.

Kaikkihan lopulta taas huipentui ruokakauppaan, jossa en osannut päättää mitä tänään söisin ja sitten aloin ärsyyntymään, etten löydä tänään mistään mitään sopivaa, vaikka kuinka yritän. Sitten kun ei mieleistä pullaakaan ollut niin meinasi jo alkaa taas märyä pukkaamaan. Mies otti hihastaan varman valttikortin ja kurvasi leipomon pihalle. No, sieltähän löytyy aina jotain hyvää ja niinhän sieltä nytkin löytyi.

En kyllä ihan tajua, miten mies jaksaa katsella minun ailahtelemistani? Siis ihan oikeasti. Ja jaksaa vielä yrittää sitten siinä tyynnytellä jne. Uskomatonta. No, ehkä hän joku päivä kyllästyy, kuten exäkin kyllästyi. Siksi toivon, että saan itseni sen verran kuosiin, ettei niin tapahtuisi. Olen kyllä jo yrittänyt varautua siihen, että jossain vaiheessa elämää saatan jäädä yksin. Ei minun kanssa ole helppoa elää, tiedän sen. Mutta en tietty toivo sellaista.

Voi pers..kun en sitten kirjastosta taaskaan muistanut etsiä tuota Johannan mainitsemaa runokirjaa, vaikka runohyllyllä luuhasin. Täytyy muistaa seuraavalla kerralla, pistän lapulle ylös.

Lainasin pinkan ruotsinkielisiä viikolehtiä ja Audrey Hepburnin elämäkerran. Siinä vasta kaunis ja elegantti nainen. Sopivia askartelukirjoja en löytänyt. Tilda-kirjat miellyttävät aina silmää, mutta en kuitenkaan koskaan tee sieltä mitään ohjetta, joten en enää lainaa niitä.

Nyt on mielentila aika ok. Klassinen musiikki soi ja yritän vain relata. Kun lopetan tämän kirjoittamisen niin menen keittiöön katsomaan jotain safkaa. Ostin yhdestä kaupasta kookosvettä ja se on hurjan hyvää ja pitäisi olla hyvä "palauttava" juoma. Luulen, että saattaa olla kesällä aika kova sana, kun helteellä kiukuttelen kauppakierrosten jälkeen ja aikana🙂

Palaillaan Ystävät☺️❤️☺️