Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Heips, tultiin just järveltä, eikä kalan kalaa, vaikka oli wilhelmit syöttinä. Tuo narsistinen persoonallisuus osui ihan pelottavan oikeaan. Haukkuu vanhaa äitiään narsistiksi. Ensimmäiset seksisuhteet jo 10-vuotiaana. Sitten syyttää äitiään siitä, kun vei niin nuorena gynelle. Eiköhän moni muukin äiti olisi tehnyt ihan saman ja paljon muuta. Käytöksen alennus nuorena todistuksessa. Ihminen täytti juuri 50-vuotta. Muistan omasta nuoruudestani, että hyvin harvoin sai käytöksen alennuksia. Yleensä pojat, mutta enpä muista tyttöjen saaneen. Oli vetäny jotain poitsua turpaan.
Täysin häiriintynyt ihminen. Ei tuollaisen kanssa pitäisi kait olla missään tekemisissä tai ainakaan antaa mitään arvoa jutuilleen. Tuo teidän kalahomma kuulostaa tosi mukavalle puuhalle. Se jos mikä on mielenterveydelle hyväksi.
Jaaha, it`s monday. Hyi, kun maanantait ovat karseita. Täynnä velvollisuuksia ja tylsiä tapahtumia. Maanantaille kasautuu kamalasti paineita, tee sitä, tee tätä, soita sinne ja tuonne ym. Täytyy aloittaa ja saada aikaiseksi kaikkia tylsiä juttuja..ei kiinnostaisi sitten pätkääkään. Mutta tämäkin päivä on mentävä vain eteenpäin..velvoitteiden kanssa.
Tietysti taas heräsin neljältä..so boring. Makoilin 6 saakka, vääntäydyin ylös, aamutoimet ja takaisin sängylle makaamaan. temesta naamaan ja odottamaan sen vaikutuksia samalla ahdistavia asioita kelaillen (joka aamuinen rutiini). En jaksanut odottaa temen vaikutusta vaan aloin puuhailemaan. Pesin vessan, keittiön, pyyhin pölyt, tyhjäsin roskikset ym. viikkasin pyykit ym.
Nyt täytyy vähän huilia, seuraavaksi aamiaisen suunnittelu, ai niin ja ennen sitä mahalääkkeen ottaminen. Olen vilpittömästi pahoillani siitä, että juhannus loppui. Se oli niin mukava ja tunnelmaakin oli. No, ei auta surkutella, ei se sieltä takaisin tule.
Ihanan näköinen tuli tuo juhannuksen ruusukimppu, kun otin siitä lakastumassa olevat vaaleanpunaiset ruusut pois ja jätin ainoastaan valkoiset hyväkuntoiset ja harsokukat sekaan, ai, että on ihanan näköinen kimppu. Lupiinit on vielä yllättävän hyvässä iskussa ja saavat olla. Nämä kukat ovat minulle tärkeitä asioita, koen saavani olla lähempänä luontoa.
Tänään emme mene kauppaan. Eilen kävimme. Tälle päivälle on ruokaa. Eikä sinne maanantai-aamuna kannata mennä, eivät ole vielä pyhien jälkeen edes saaneet uutta hyllyyn. Minä sanoin miehelle, että suren juhannuksen loppumista ja haluaisin samanlaisen savukalan, kuin meillä oli aattona, että haluaisin viettää juhannuksen uudestaan. Mies sanoi: siitä vaan! Se aina ymmärtää minun päähänpistoja, ja minä sen.
Mies taitaa alkaa pulaamaan autoremonttia. No, minä olen sisiähommat tehnyt, mutta oishan tuota vielä paljon muutakin, kaappien järjestämistä ym. Tympeää puuhaa, mutta pitäisi karsia tavaraa ja keskiviikkona tulee jätelava mihin saisi heitellä kaikki mahdolliset kaatikselle menevät. Täytyy käyttää hyväksi.
Meidän elämä on, kuin jokin absurdi tv-sarja, pidetään kaunista kotia, rakastetaan toisiamme lujaa 🙂
Temesta auttaa minua pysymään jossakin tasapainossa. Tämä on kauhun tasapaino, tämä elämä. Tämä päivä voi olla hyvä, mutta jo huomenna voit tipahtaa helv* mustaan kuiluun..
You never know. God only knows.
Viikonalkumaanantaita kaikille!
Yhtäkkiä tylsistyin. Alkoi väsyttämään. Ilmakin on hieman tylsän harmaa, aivan kuin olisi ukkosta ilmassa, päätä särkee vaimeasti. Tuli jokin henkinen pudotus. Ahdistus ja pysähtyneisyyden tunne. Jotenkin toivoton olo. Meinasin alkaa itkemään. tekisi mieli ottaa lisää lääkettä, mutta en nyt viitsi alkaa enää annosta korottamaan, kun vähentää pitäis muutenkin. Ei oikein mitään liiku päässä. Eikä jaksa mitään tehdä vaikka haluaisinkin. Oikein tympeä maanantai. Maanantai on aina tämmöinen. I hate mondays!
Nyt alkoi haukotuttamaan ja tuli jotenkin oksettava olo..Just kun pitäis kohta taas alkaa syömään jotain. Selvästi syöminen ahdistaa. Vaikka aamupala meni niin hyvin niin nyt ajatuskin ruoasta ahdistaa ja tulee kuvottava olo. Varmaankin jonkinsortin ahdistus/paniikki puskee päälle. Vatsassa lurraa vähän. Haukottelen vain. En tiedä onko ukkosta ilmassa. Ihan tyhmä olo. Pitäisi alkaa jotain tekemään, ettei vallan nukahda paikoilleen. Ihan syvältä tämmöinen oleminen. Tottakait, koska nyt on maanantai. Pakko keksiä jotain.
Muistin kofeiinipillerit keittiön kaapissa. En ole niitä ottanut aikoihin. Nyt päätin, että haukotteleminen saa loppua. Hain purkin, otin vain yhden. En nyt vielä ainakaan tunne mitään vaikutusta, mutta ehkä se alkaa kohta jeesaamaan. Saisin vaikka vähän kaappia järjestettyä, kuten oli aikomus.
On todella järkevää vetää aamulla rauhoittavaa, päivällä virkistävää ja taas illalla rauhoittavaa nukkumiseen. Varmaan elimistö tykkää, mutta se nyt on jo tarpeeksi sekaisin varmaan jo nytkin eli pieni paha tuskin haittaa, kun en juo alkoa enkä polta tupakkaa ym. Tai sitten se on viimeinen niitti ja saan jonkun slaagin..sekin on melkein yhdentekevää.
Kamala maanantaiolo, haluan tämän ankean olon pois. haluan sen olon, mikä oli juhannuksena takaisin. On paljon mitä haluan ja näköjään vähän mitä saan.
Mutta en halua valittaa, koska minusta tuntuu, että mieheni on paras lahja jonka olen voinut tähän kurjaan elämääni saada. Että hän vieläkin vain jaksaa olla kanssani, että rakastaa minua, haluaa olla naimisissa minun kanssani. Jaksaa katsella muuttunutta olomuotoani. Sietää ahdistustani ja ajoittaista kiukkuani. Itkukohtauksiani.
Taivaanlahja ei ole ollenkaan liioiteltu lisänimi hänelle. Olen saanut hänet taivaasta. Siispä jaksan siivota sen kaapin, koska taivaanlahjakin jaksaa pestä kuistia ja tehdä autoremonttia. En kehtaa maata koko päivää, kun toinenkin tekee. En halua olla luuseri.
Kofeiinitabun jälkeen alkoi kuvottamaan vilä enemmän, tosin päänsärky häipyi.. Hyökkäsin olkkariin ja aloin järkätä yhtä vitriiniä, sekä samalla keittiön pöydälle asetelmaa. Olo meni hirveäksi, alkoi suorastaan oksettaa. En tiedä joudunko ottamaan vielä pahoinvointilääkkeenkin. Syödäkin pitäisi. Menen melkein paniikkiin, kun ajattelen syömistä tässä kuvotuksen olotilassa. No, haukottelu loppui kyllä. Oli pakko mennä maate ja odottaa tämän kauhean olon pois menemistä. Toivottavasti ei jää päälle. Silloin saan kyllä raivarin, eikä ole muuta mahdollisuutta, kuin kiskoa rauhoittavaa naamariin. Elämäni on yhtä pilleriä. Pilleriä vatsavaivaan, pilleriä rauhoittumiseen, pilleriä piristymiseen, pilleriä pahoinvointiin, pilleriä, pilleriä..Olen oikea pillerinpyörittäjä. Inhoan jo kaikkia pillereitä sydämeni pohjasta. Odotan päivää, jolloin en tarvitse enää yhtään ylimääräistä pilleriä. samalla loppuu usko, että sellaista tulisikaan..taivahan ihme jos tulee. Nyt koitan selvitä tästä oksetuksen tilasta, etten oksenna.
Hei, hieno asia, että sulla on taivaanlahja. Meillä yhteistä taivalta on kestänyt jo 16 vuotta. Sitä vaan tulee pitäneeksi toista itsestäänselvyytenä.
Olipas outoa olla kaksi viikkoa ilman teitä kun olin nettipimennossa :/
Nyt muutama viikko ollu ilman mielipidelääkkeitä, bentsoilla mennään-
Kaikkea hyvää teille <3
T
Hei Liisaihmemaa. Minä olin edellisen mieheni kanssa 14 vuotta yhdessä ja tiedän tuon, että alkaa pitämään itsestäänselvytenä, meille kävi niin. tämän nykyisen kanssa 4 vuotta ja ei ole sellaista itsestäänselvyysoloa, koska tiedän, ettei itsestäänselvyyttä ole olemassakaan ja hän tietää myös.
Timppa, senkin tuhmeliini (heh, ei vainkaan).. olin jo huolissani sinusta, että onko jotain ikävää tapahtunut, kun sinua ei täällä kuulunut! Kiva, että ilmaannuit. Miten sinun juhannus meni? Juu, en minäkään koske niihin mielipidelääkkeisiin. temestalla on menty ja tullaan menemäänkin. Minun pää menee liian sekaisin niistä "myrkyistä".
Oksetusolo yltyi ja jouduin yökkäämään. Ehkä se on tullut väkisten syömisestä. No, periksi ei anneta. Odotan, että olo menee ohi, sitten syön ja järjestän sen vitriinin loppuun. Tai ehkä se kofeiinitabletti sai mut oksentamaan. Tiedä näitä olotiloja..v-tuttaa niin paljon, että aina jotain..ja aina miettiä mikä johtuu psyykestä ja mikä fyysisestä. Aaaarrrggghhhh!
🙂
Mun juhannus meni.., ei kyl varmaan kukaan usko.., ihan yksin täällä maalla ☹️ En enää jaksa stressata tosta yksinolosta sen suuremmin, vaikka joka päivä olen surullinen tästä yksinolosta jossain määrin..siitä olen mielissäni, että mielipidelääkkeet lopetettuani, olen alkanut kiinnostua vastakkaisesta sukupuolesta uudestaan. Tänään tuossa lähikaupan edessä oli tosi suloinen, arvioisin hänen olleen n.10v mua tosin nuorempi "mansikkatyttö" ja sain häneltä kauniin hymyn, se tekikin terää 🙂 hyvä etten juttusille mennyt.., hieman rajoitti asiaa se, ettei mulla olisi ollut mansikoihin varaakaan 😉
Mutta se kauan kadoksissa ollut kipinä simmuissa taisi hetken vilkahtaa ja olin onnellinen 😉
Ihana olla taas täällä teitin parissa <3
🌻🙂🌻
Ei niissä yksinäisissä juhsnnuksissa mitään vikaa ole. Kun joskus sitten se mansikka napsahtaa niin ne yhdessäolot saa suuren merkityksen 🌻🙂🌻 ja niitä osaa silloin myös toinen arvostaa koska ne on aitoja.🙂👍
Moni viettää juhannusta porukassa pahalla ololla.
Minäkin olin yksin mutta toivo eläääääää🙂
Mun aamu oli hirveä. Menin sitten illalla ottamaan Ketipinoria pienen annoksen, ajattelin saavani pitkästä aikaa nukuttua heräämättä aamu 4, mitä tahtia on mennyt nyt jo toista viikkoa. Alan olemaan todella väsynyt siihen. Otin tosi pienen annoksen ja simahdin siihen paikkaan melkein. No, aamulla heräsin kuin heräsinkin 4, mutta sain sen jälkeen vielä hieman nukuttua. Mutta olo oli aivan sekava ja tökkyräinen, kuin kamala krapula, eikä järki toiminut ollenkaan. Hyi hitto, olisi pitänyt muistaa, ettei Ketipinoria voi ottaa, mikä myrkky!
No, koko aamu ja aamupäivä meni aivan kuutamolla. Mies houkutteli lähtemään ajelulle ja vähän asioille. Kuljin matkassa, kuin tahdoton robotti ja hoin joka asiaan vaan lyhyesti "joo" ja "niin".. aivan, kuin aivokuollut. Braindead (mulla oli teininä sellainen joku bändipaita, jossa luki noin..) Se olo oli aika kamala. Nyt uskon, etten voi ottaa sitä shaissea.
Joskus iltapäivällä vasta alkoi aivot pelittämään edes jonkinverran ja sitten pamahtikin kamala ahdistus ja paniikkinen olotila päälle ja otin sitä tasaamaan temestaa. Tuntui, ettei se ahdistus mene millään pois, luulen että suurin syy siihen oli Ketipinor. Olo oli väsynyt ja ahdistunut. Alkoi nukuttamaan..
Oli pakko lähteä uudestaan ajelulle, vaikka olikin kuuma, ettei olisi nukahtanut kesken päivän. Ajelimme naapurikaupunkiin. sain tänään syötyä päiväruoan ja jäätelöä ajelulla, wau! Kohta pitäisi iltapalaa vääntää (ei yhtään tee mieli, mutta pakotan..) Yllättäin tapasin naapurikaupungissa erään mukavan tutun, jota en ole nähnyt piitkiiin aikoihin. Se ei meinannut tuntea mua kun on lyhyt tukka ym. Mutta ei se mitään siitä alkanut kyseleen, enkä mä selittämään. On lyhyt nykyään niin on lyhyt, so what? Juteltiin ihan mukavia.
Takasin kotona vähän osallistuin yhden varaston järkkäämiseen miehen ja sen kaverin kanssa. En jaksanut pitkään vaan tulin sisälle, ja yllätys, yllätys, menin suihkuun. Piti käydä jo sunnuntaina, mutta en ole "jaksanut". Päätin, nyt menen. Nyt on puhdas ja puhdasta päällä. Henkinen olo hieman helpottanut, kun Ketipinorin vaikutus mennyt, mutta muuten alkaa helposti heti ahdistamaan, kun alkaa asioita ajattelemaan. Huh..
Nyt yritän sitä iltapalaa. Pakko syödä väkisten, ettei kaikki kilot lähde. En halua olla liian laiha. Se tekee mut sairaan näköiseksi.
Timppa, kirjoitit mukavasti. Saa täällä poikkeilla ja kuulumisia kertoa, ettei tarvi meikänkään huolestua, että mitä sille Timpalle on tapahtunut🙂
HUH Toi ketipinor vaan saa mun selkäkarvat pystyyn.., oli ainakin mulle psykoosin aiheuttama "lääke".., mut toivottavasti siitä on apua jollekin. Jännä vaan .että nuoreemmat lääkärit sitä määrää, ei juurikaan vanhemmat, vaikka ikivanha lääke onkin.
Kaunista unta meille kaillie <3
Ai, sulla on selkäkarvat, heh🙂 No, vitsi. Minä en enää Ketipinoriin koske, enkä myöskään Seroquelliin, enkä muihínkaan noihin. Olen vakuuttunut, että niillä ei ketään paranneta.
Otan bentsoa silloin, kun tarvin (eli koko ajan) mutta koitan pitää annokset minimissä. Tosin eilisen iltapäivän ahdistus/paniikki-kohtauksen aikana sorruin ottamaan temen lisäksi puolikkaan diapamin, kun teme ei túntunut auttavan. Mutta, se oli se Ketipinor mikä vielä vaikutti ja varmasti teki sitä ahdistusta.
No, se niistä. Tänään yllättäin havahduin hereille klo: 4. Sen jälkeen sain onneksi vielä nukuttua tunnin. Aamutoimia ja nenänkin työnsin jo ovesta ulos, kun pyörähdin kuistilla tarkistelemassa eilen illalla kasattua kaatopaikkakuormaa varastosta. Otin siitä pari tavaraa, mitä en haluakaan heivata.
Oravat ja linnut syövät ihan hulluina pähkinöitä, kun mies ruokkii niitä. Kamala vipellys ja säksätys edestakaisin. Mies on niin eläinrakas. Juttelee nytkin niiden kanssa tuolla. Oravat ovat tosi kesyjä. Tulevat nuuhkimaan jalkoja. Välillä keskenään rähisevät.
Mun päätä särkee. Johtuneeko tulevasta superkuumasta päivästä ja olisko ihan ukkosta ilmassa vai mistä lie? I dont know. Vatsalääke on nyt poissa. Saa nähdä alkaako millainen show tuon pakin kanssa tällä kertaa.
Vähän virkeämpi olo tänään tuosta päänsärystä huolimatta. Liian kuuma, että jaksaisi hirveästi alkaa mitään tekemään ja tuo päänsärky ei innosta jos en sitten ota särkylääkettä. En tiedä vielä, täytyy vähän funtsia. On se kamalaa, ennen sitä meni ja teki ihan itsestään, nyt jokainen tekeminen täytyy erikseen miettiä ja suunnitella, ehkä pakottaa itsensä tekemään. Mutta jos ei pakota niin sitten vain makaa ja se nyt ei ainakaan ole hyväksi se koko päivän makoominen. Voihan sitä aina välillä maata, mutta ei koko ajan. Paitsi tietysti jos ei yhtään jaksa, sille ei sitten voi mitään.
Saa nähdä mitä tästä päivästä tulee..
Oravat on ihania! ja muutenkin noiden eläinten puuhia voisi katsella vaikka miten kauan. 🙂
Kuumuus on kyllä ihan kamala nyt, en nauti myöskään. En tänä kesänä. Olen ihan tyytyväinen itse kun voi olla sisällä. Joskus näinkin. Jäätelö tosin on kiva juttu, se sopii kuumaan ilmaan 😉
Toivottavasti saat syötyä ja olo on ok tänään, lähetän voimia täältä sinnepäin🙂🌻