Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Kotona taas. Se olikin aika simppeli reissu.
Vietiin sossuun yksi paperi, sitten sairaalalle verikokeeseen ja sieltä ruokakaupan kautta kotiin. Ostin yllättäin katkarapuja ja smetanaa, joita meinaan syödä kasvispihvien kanssa. Voisin syödä katkiksia joka ikinen päivä. Tosi eniten tekee mieli savulohta, mutta sitä ei nyt tänään voi ostaa, kun on p.a. Olisin halunnut käydä kirjastossa, mutta mies ei halunnut lähteä enää sinne, kun autosta on bensa niin vähänä, että täytyy sitä säästellä, että riittää huomenna, kun mennään stadiin sinne kuvaukseen. Minä tunnen itseni ihan filmitähdeksi, kun minua kuvataan jatkuvasti😎
Aurinko paistaa aika ihanasti. Kumma kyllä olen tänään paremmalla tuulella, eikä aurinko nyt tunnu ahdistavalle, päinvastoin. Onkohan se niin päivästä kiinni? Olisi tehnyt mieli lähteä pikku kävelylle, mutta en sitten vielä ainakaan lähtenyt. En tiedä menenkö tänään ollenkaan vai keräänkö voimia vain siihen huomiseen reissuun, kun siellä menee ainakin puoli päivää.
Taidan lueskellä kirja ja kuunnella musaa ja fiilistellä vain☺️❤️
Hei Autiotalon Kuunvalo,
sinulla on muuten todella kaunis nimimerkki! Tarinasi täällä on pitkä, joten ihan kaikkea en ole vielä ehtinyt lukea - kirjoittaduin näille sivuille vasta eilen. Tarinasi kaikessa raskaudessaan on upeaa luettavaa. Se on varmastikin kuten sinä, välillä upeita ikkunasta puiden lehtien lomitse siilautuvia hiljakseen liikehtiviä auringonviiruja tuvan räsymatolla 🙂 ja sitten heti perään julmettu taivaan ryminä ukkosen muodossa ja rankalla kädellä tuvan peltikattoa takova rankkasateen käsi. Sellaista minulle sinusta tulee mieleen.
Päässäni risteilee liian monta ajatusta ja sanaa, jotka haluaisin sinulle sanoa. Ne kiitävät jotain miljoonaa niin jäsentelemättöminä, että en tähän kirjoitukseen niitä enemmälti koetakaan sovittaa. Sinua ja minua, kuten montaa muutakin täällä yhdistää samankaltaiset epätoivosta toivoon ja takaisin entistä syvemmälle sukellukset. Et suinkaan ole yksin tuntoinesi, jos se yhtään lohduttaa. Tietysti jokaisella meistä on uniikit kokemukset vaikkakin niissä samaa on, siksi en yritäkään väittää tietäväsi mitä olet kokenut ja koet. Siihen emme pysty kukaan toistemme suhteen.
Olet todella taitava kirjoittaja. Se on upea asia, vaikka ei poista elämän vaikeuksiasi, eikä paranna sairauksiasi tietenkään. Minusta sinun tulisikin ottaa sulkakynä käteen ja kirjoittaa kirja. Lupaan ostaa sen heti lahjaksi itselleni ja lukuisille heille, joille tiedän tarinasi monimutkaisuudessaan tarjovan niin lohtua kuin luvan samankaltaisiin epätoivoisiin tuntoihin - moni elää niiden tuntojen kanssa kantaen valtavaa synkeää taakkaa rinnassaan, päänsä päällä ja vielä perässään vetäenkin. Osaamatta sanoittaa sitä, sinulla on se lahja. Joku jossakin vastauksessaan sanoi osuvasti jotenkin siten, että tarinasi tarjoaa oikopoluja johonkin samankaltaiseen koettuun, joskaan ei välttämättä yhtä rankkaan. Teet ehkä tietämättäsikin arvokasta terapiaa täällä, toivottavasti terapioidut itsekin tehokkaammin kuin niillä minunkin kokemillani höpötystunneilla perusterveydenhuollossa.
Kirjoitit jossakin tai ehkä useammassakin kohdassa mökistä, puusängystä ja ruusuista yöpöydällä. Ehkä niissä kohden itsetuhon toiveesi oli korkealla, mutta itse näen sinut toisin siinä miljöössä. Näen, että rakas miehesi puuhastelee aurinkoisella pihamaalla, ryytimaalla ja sinä olet päivälevolla. Tuuli liekuttelee niitä valkoisia pitsiverhoja ja liedellä pannumyssyn alla odottaa kaffepannu, kohtahan istutte pöytään yhdessä. Taustalla soi tämä musiikki - voi armoitettu, miten nimimerkistäsi ja siitä hahmosta jonka mielikuvassani ole sinusta luonut tuleekaan mieleen eräs suosikkilevyni, Samuli Edelmannin Vaiheet. Tutustupa siihen vaikka juutuubissa, vaiheet sanalla löytyy muutama biisi, loput levyltä. Erityisesti Huilunsoittaja istuu nimimerkkiisi ja hahmoosi kuin suukko poskelle.
Yksi asia jonka haluan sinulle vielä sanoa. Välillä unohdut miettimään miksi mielialat veivaavat päivän mittaan sataan suuntaan. Oman sairauteni kanssa unohdan välillä kokonaan, erityisesti jonkin raskaan tunteen vallassa, että se raskas tunne on juurikin sairauttani. Sinulla kun on epävakaa persoonallisuus, elät kuten jollakin terveyssaitilla osuvasti kuvataan - ikäänkuin iho vereslihalla. Koet kaiken sata kertaa vahvemmin kuin muut. Se on raskas taakka ja sen seassa vähän lahjakin. Sinulla kuten minullakin löytyy se valtava kokoelma elämänkokemuksia joita alan ammattilaisestkin kavahtaa - nekin ovat sairauttasi. Osa persoonaasi ja kuka saakeli sitä persoonaansa pystyy muuttamaan kun pienemmätkään arkiset muutokset eivät meille ihmisille ole helppoja. Voit lohduttautua sillä, että olet syyttömänä ja tahtomattasi saanut taakan jota olet jaksanut vetää ja kantaa tänne saakka - ansaitset jo siitä Winner -pokaalin 🙂
Tsemppiä ja hyvää päivää - rämmitään yhdessä eteenpäin kuin viaton lapsi kohden laskumäen huippua. Sitten on ihanan pyllymäen aika ja voimme taas hetken kikatella tyytyväisenä. Sitä se on elämä, ylös ja alas. Alistutaan siihen, mutta koetetaan repiä kaikki mahdollinen ilo siitä irti 🙂
HIPITÄR..🙂
Olen miltei sanaton ja todella iloisesti hämmästynyt, että joku on viitsinyt ajatella minua noinkin paljon ja antaa tuollaisen perusteellisen ja KANNUSTAVAN palautteen! En kait ole tottunut nykyään kuulemaan mitään hyvää itsestäni ja siksi tällainen vetää melko hiljaiseksi, vaikkakin täytyy myöntää, että tuntuu todella mukavalle ja antaa uskoa kummasti itseensä, niin häilyväinen kuin se usko onkin🙂 Tuli sisälle oikein lämmin olo ja ajattelen, että tämä taisi olla jonkun suojelusenkelin tekosia HIPITTÄREN kautta😉
Siinä oli paljonkin kiitettävää ja kommentoitavaa, mutta en tiedä mihin niihin erikseen puuttuisin. Edelman on aina ollut yksi minun suosikkini ja kuuntelin heti tuon biisin ja sen pohjaväre ja tunnelma tuntui olevan juurikin minun sielunmaisemaani. Kiitos siitä! Ja näkemyksesi siitä mökistä ja sen tapahtumista..jos minä aina tuonkin sen esille itsetuhoajatusten kohdalla niin oikeastaan se juuri on minun haaveeni ELÄMÄSTÄ. Hyvit olet osannut minua lukea! Ja kirjoittaminen..en nyt ihan allekirjoita tänä päivänä tuota, että olisin hyvä kirjoittamaan. Aivot ovat kärsineet, kuten myös luovuus ja kognitiiviset kyvyt. Olen myös melko laiska. Suollan tänne jonkinlaista ajatuksenvirtaa, enkä paljon viitsi muotoilla tai katsoa edes onko kirjoitusvirheitä (joita tiedän tekeväni).
Mutta..kerran maailmassa kirjoittaminen oli minulle elämää suurempi asia. Toimin sen parissa aktiivisesti. Kunnianhimoni ei kait ihan riittänyt oikean uran luomiseen. Toisaalta elämään tuli niin paljon muuta mielenkiintoista jossain välissä, että koko kirjoittaminen unohtui tai halusin ehkä jopa paeta sitä tahkottuani sen kanssa vuosia ja vuosia, jotain aikaansaadenkin. Tänne on kuitenkin ollut hyvä kirjoittaa, ihan sen kirjoittamisenkin vuoksi. Välillä fiilistellen, välillä raivoten🙂
Sinä itse kirjoitat hyvin ja ilmeisesti myös luet hyvin, havainnoit, analysoit. Tuo mitä sanoit kirjasta..on se tullut joskus mieleen. Mutta saattaa olla vasta tulevaisuuden asioita. Mutta saahan haaveita olla. Otan sen enemmänkin kohteliaisuutena🙂 Mutta kaikenkaikkiaan tuntuu, kuin olisin saanut lahjan, kun luin kirjoituksesi. Niin harvinaiselle ja mukavalle se tuntui. Se merkitsee minulle paljon. Joku vieras ihminen uskoo minuun, jipiiiiii!
Kaunis kiitos ja kaikkea hyvää Sinulle! Pelastit muutenkin jo aika kivan päiväni🙂🌻
Mies teki pienen bisneksen ja saimme vähän rahaa.
Lähdimme kauppaan ja tankkaamaan auton valmiiksi huomista varten. Sain sen monta päivää himoitsemani savukalan😎 Meinaankin syödä sitä, katkarapuja, smetanaa, kananmunaa ja avokadoa. Illalla syön lättyjä.
Aikaisemmin aamulla kauppareissulta tarttui mukaan Fazerin (uutuus) pussi Susu-Minttupaloja. Voin lämpimästi suositella. Olen syönyt jo melkein koko pussin😳 Huomaatte, että hemmottelen itseäni (hermojani) taas herkuilla. No, nuo kalat ja ravut nyt ovat ihan terveellisiä, mutta Susupalat ei. Mutta mielenterveydelle ne on hyväksi, koska maistuvat hyvälle🙂 Kuten todettu, olen ollut aina ihan mahdoton herkuttelija. Ja kuten jo tiedätte, syöminen menee välillä samanlaiseksi "taiteiluksi" kuin kaikki muukin. Luovalta fiilispohjalta säveltämistä. Ollessani "vireessä" nautin mennä kauppaan ja antaa silmän kiertää hedelmissä, vihanneksissa, juustoissa, kaloissa. Inspiraatiopohjalta heittelen kärryyn mitä ihmeellisimpiä yhdistelmiä. Joskus taas en syö juuri mitään, kun ei ole sitä fiilistä. En osaa olla järkevä ja syödä siksi, että ihmisen on pakko syödä elääkseen. Minä syön silloin kun minua huvittaa tai olen syömättä🙂
Menen valmistelemaan ateriaa.
See You!
mä yritän tänään olla hiukan itsekurinen ja kiellän kaiken herkun. Olen ollut 12 päivää ilman pepsi maxia ja muutakin limua (jollei eilistä heseä lasketa). Vielä kun pääsis jätskistä ja suklaamunista (onneks kohta on pääsiäinen mennyt).
Mulla on jotenkin omituinen olo. Päässäni pyörii ihme vahingoittamishalu koko ajan. Se että mä tekisin toisille jotain tai se että tekisin itelleni jotain. Ehkä tämä menee vaan tämän henkisen väsymyksen piikkiin. Onneksi huomenna on kotipäivä (toivon ainakin)
Mukavaa loppu iltaa. Mä en ole ikinä katkiksia syönyt. Kalaa en syö. Yks kesä sekoitin smetanaa ja hedelmäpilttiä ja se oli aikast hyvää.
Piti kirjoittaa jo eilen, mutta meni töiden parissa niin hemmetin myöhään, etten sitten enää jaksanut. Mutta näin siis toissa yönä unta sinusta AK, tapasimme sellaisessa sort of eläintarhassa, ja tiesin heti että se olet sinä! Se oli mahtavaa😀 Sinulla oli sinun mies mukana mutta en oikein muista tuliko minun hänen kanssaan mitään juteltua. Sinulla oli pitkä musta vähän kihara tukka, oikein villi meno ja olit ihan kuin Esmeralda ja meillä oli ihan hulvatonta! 🙂👍
Se oli hauska uni..
Eipä muuta tällä erää! 🙂
Saloka: Minä olen usein laittanut smetanaa jälkiruokiinkin. Mielestäni sopii myös makeiden kanssa, juurikin marjojen ja hedelmien ja joidenkin suklaakakkujen. Minä en ole vissiin viikkoon juonut Cocista. No, se ei ole pitkä aika, mutta ei minulla nyt edes tee mieli sitä. Muita herkkujahan olen kyllä syönyt melkein joka päivä jotain, mutta en ihan älyttömiä määriä ja paino ei ole kyllä onneksi noussut. Jäkittää vaan täsmälleen samassa aivan sama syönkö mitään vai syönkö ihan sikana. Kummallista..
Monange: Ooooh, miten mahtavaa, että kohtasimme unessa! Kuulostaa tosi jännittävälle. Katsoin mille Esmeralda näyttää. Heh, en kyllä ole yhtään niin kaunis, kuin E. Ehkä ennen loiston päivinäni muistutin hieman, vaikka hiukseni eivät olleet kiharat vaan suorat pitkät🙂 Ihme, että emme seikkailleet autiotalossa😀 *Halit*
🌻🙂🌻🌻🙂🌻
Kävin suihkussa ja kohta otan mustikoita sulamaan ja syön niitä hedelmien ja kermavaahdon kanssa. Huomiseksi jäi savukalaa ja muita herkkuja. Seuraavaksi aion ostaa tyrnimarjoja. Niistä saa hyvin c-vitamiinia, vaikka on minulla 600mg C-vitamiini-ruusunmarjakapseleita.
Uusi, impulsiivinen kiinnostuksenkohteeni: Vaskitsa. On vain niin upean näköinen. Latasin sen jo taustakuvaksi.
Sitten pitää vielä se varjoaine juoda. Minulla on sitä varten mehua, johon sekoitan sen. Huomenna aamulla vielä röntgenissä lisää litkua juotava ennen kuvausta.
Kerrankin hyötyä minun aikaisesta herälemisestä, kun huomenna pitää lähteä aikaisin jo liikenteeseen.
Tämä päivä oli ihan mukava.
Kiitos, kun olette kirjoittaneet☺️❤️
Voi sentään, HIPITÄR täällä on iloinen jos vaan yhtäänkään sain huuliasi vetäytymään korvia kohden. Tai muuta arkista nostetta päivääsi, koska mitä luin sun tekstejä niin kyllä sulla on aivan varmasti itsetunto kolhiintunut tarpeettoman paljon siten, että et ehkä näe vahvuuksiasi juurikaan. Niitä vahvuuksia tulee esille ihan tuntemattomallekin näistä sun kirjoituksista.
Me vaan ollaan kaikki peilejä toisillemme, sinäkin tarinallasi minulle. Olen itsessäni huomannut, että pakkaan olemaan raadollisen rehellinen arvioidessani tai kuvatessani itseäni enkä osaa olla aina - tai edes harvoinkaan armollinen itselleni. Jotain sellaista näkyy kirjoituksistasikin. Minullakin on omat kremppani ja sen mukanaan tuomat hiiiirvittävät valintamyymälän (jotenkin näin taisi ihan alkuteksteissäsi mainita)valikomat tyhmäilyjä, mutta nyt kunnioitettavassa 43-vuoden iässä armollisuuttakin on alkanut tulla. Kummallisesti tänä pänä en edes haluaisi niitä muistoja pois, vaan ne ovat osa minua ja suorastaan varjelen niitä.
Kun en ehtinyt ihan kaikkia tekstejäsi vielä lukea niin en ole varma miten suhteesi voi tänä päivänä, mutta ainakin mitä alkukirjoituksista sain kuvaa niin sinulla monesta raskaasta asiasta huolimatta on on sellainen eheys, että osaat rakastaa ja olla suhteessa mieheesi. Minullehan sellainen on kovin hankalaa, joskin opettelen sitä taas. Ja tuo asia ei ole vähäinen arvoltaan, vaan yksi kantavista voimista elämässä. Erityisesti tämä kestävyys ja yhteys suhteessanne elämän ylä- ja alamäissäkin pisti lohduttavana seikkana silmääni - siis ihan tämän omankin opetteluni kanssa.
Nyt sinulle ja kaikille ihanaa loppu iltaa, ajattelin vielä heittää toppikset päälle ja tehdä iltalenkin. Jatkan tarinasi lukemista siitä mihin jäin, kiitos myös sinulle kannustuksesta ja kommenteistasi 🙂
Hipitär: Voi, kiitos kaunis Sinulle. Olet ilahduttanut ja saanut minua tänään ajattelemaan tarkemmin itseäni ja elämääni tällä hetkellä. Olet ihan oikeassa siinä, että helposti alkaa pitää itseään aivan nollana ja ajatella, että ei minusta ole mihinkään ja olen ihan luuseri. Totta puhuen minusta kyllä hieman siltä tuntuukin..mutta en varmaan osaa ajatella suhteellisesti sitä, kuinka paljon ja veikeita ISOJA asioita minulla on ollut..ja tietysti pää-asia on se, että olen elossa yleensäkin. Minusta on uskomatonta, että sinä jaksat lukea minun pitkää ketjua ja vielä haluat tsempata noin. Ei varmasti mene hukkaan, olet jo nyt tehnyt tehtäväsi🙂 Sinun ajatukset ja myös sinun elämä ja kokemukset kiinnostavat minua, joten olet aina tervetullut kirjoittamaan tänne🙂🌻 Hyvää iltakävelyä!
🌻🙂🌻🌻🙂🌻
Monange, tämä on sinulle.. Olen niin täpinöissäni, että en tiedä mitä kohta teen..🙂 Saanko edes unta. No, enköhän kuitenkin sammahda. Olen paljon etsinyt netistä autiotalojen kuvia. Niitähän on nykyään aika paljon, kun on niin muotia tämä UE-harrastus (UrbanExplorer) eli autioiden talojen ja muiden rakennusten bongaaminen, kuvaaminen jne. Eikä siinä mitään. Hyvä niin, että minä saan silmänruokaa😉 Jotkut tiiraavat netistä pornoa ja minä "tirkistelen" autiotalojen kuvia, heh.
En osaa linkittää, mutta tällainen osoite: http://alleycat.kuvat.fi/kuvat/Autiotalot/
Niin siellä oli aivan IHANIA kuvia..Voi Luoja, minulle tuli aivan kaamea halu löytää kaikki nuo talot ja mennä tutkimaan niitä. Mutta enhän minä tiedä missä ne ovat, siis pitkin suomea, mutta haaveena vaan olisi mahtavaa ajella jollain asuntoautolla kesällä pitkin ja poikin ja bongata jokainen näistä taloista ja ottaa tuhansia kuvia ja ehkä löytää jotain kivoja tavaroita..ainakin siinä yhdessä kuvassa, missä kyseessä oli uskovaisen perheen entinen talo oli aivan ihana enkelikynttilänjalka..
Huh, pakko rauhoittua. Nämä ihanat talot vain pyörivät päässäni. Ehkä sekoan😀
Minun pitää se varjoainekin vielä juoda ja sitten tietysti laukkaan lirillä koko yön, ou jee!
Palataan Rakkaat Ystävät!
Huomenta!
Nukuin melko sikeästi neljään saakka ja lirihätä..päätin, etten mene vessaan ja jatkan unia. Onneksi sitten sainkin nukuttua puoli kuuteen saakka ja sitten heräsin ja nousin.
Aamu valkenee 14 asteen pakkasessa ja aurinko alkaa paistaa. Varmaan lauhtuu päivän mittaan ja illalla pitäisi olla jo 8 astetta lämmintä. Melkoista säätämistä tuo taivaan toiminta ilmojen suhteen. Joku siellä ei osaa päättää, minkä sään veivaa päälle?
Tämän päivän menot on selvät. Puoli 9 lähdemme ajamaan stadiin ja minä sinne "koneeseen". Sen jälkeen haluan varmaan käydä ruokakaupassa ja kirjastossa, ku tullaa takaisin ja yhä vieläkin pitäisi löytää niitä korttiaineksia siihen äidin kalakorttiin, jota en ole vieläkään saanut tehtyä. Taitaa olla ikuisuusprojekti. Mielikuvatkin kun jatkuvasti muuttuvat sen suhteen millainen siitä tulisi..
Vielähän tässä on aikaa lekoilla, kuunnella musaa ja pistää itsensä lähtökuntoon.
Onkohan se torstai toivoa täynnä?
Ps. Olihan se autiotalojen kuvalinkki näköjään linkittynyt automaattisesti. Jokainen ketä kiinnostaa niin käyykähän kurkkimassa sinne. Minusta hurmaavia kuvia!
Kotona jälleen.
Matka ja kuvaus menivät hyvin ja nopeasti. Parkkipaikka löytyi onneksi myös ihan kohteen läheltä. Minun kanssani samaan aikaan odotti vanhempi pariskunta, jotka olivat kovia juttelemaan ja mukava oli vaihtaa ajatuksia mm. sääilmiöistä.
Olimme jo 10 jälkeen pois stadista. Kävimme kirjastossa ja ruokakaupassa. Halusin taas "palkita" itseäni hyvin sujuneesta kuvauksesta ja ostin Frödingenin prinsessakakun. Olen aivan mahdoton. Ruoaksi on eilistä savulohta ja mies tekee perunamuussia. Illaksi on avokadoa, katkarapuja, smetanaa, suolakurkkua ja tietenkin se pirun kakku🙂
Kirjastosta löytyi eräs erittäin mielenkiintoinen kirja, joka kertoo 1900-l. alun helsinkiläisistä naisista. Heidän elämästään, pukeutumisestaan (ihania vanhoja asuja!) Kirja on täynnä aivan ihania vanhoja valokuvia. Luulen, että M voisi myös olla tästä kiinnostunut (Anna Kortelainen: Eri Kivaa! Onerva-kaupungin naiset 1910) Aion myöhemmin tänään tutkia hartaasti tuota kirjaa.
Tänään, kun en ole masentunut ei auringopaiste tunnu yhtään ahdistavalle. Mutta heti, kun näen "keväisen huolettomia" ihmisiä niin se alkaa tökkimään. Ilmeisesti klikki onkin siinä, etten kestä toisten ihmisten ja heidän "pinnallisen" tyylin näkemistä. Parempi siis pysytellä mahd.paljon näkemättä tällaista niin mielenrauha pysyy paremmin. Ei ole kyllä mikään uusi ilmiö minulla ja pahenee vain ajan mittaan.
Olen haaveillut taas asuntoautosta, kuinka sillä kiertelisi kesällä bongaamassa autiotaloja (jos vain tietäisi niiden sijainteja) Olisi ainakin kuukauden reissussa. Se olisi aivan mahtavaa ja minulle taisi tulla siitä nyt pakkomielle. Tuetysti pakkomielteen laukaisi se eilen löytämäni kuvasivu autiotaloista. No, hyvähän se on jotain unelmaakin olla..🙂
Taidan mennä keittiöön sniffailemaan ihania ruoan tuoksuja.
Prinsessakakkua ja itsemurhahaastatteluita. Naisia 1910 Helsingissä. Alkavaa lumisadetta ja myrskyä. Burberryhuivi kaulassa.
OLEN AJATELLUT.
Posti toi Kodin Kuvalehden eli "Kotsarin". Siinä on haastateltu itsemurhan tehneiden omaisia. Minä olen hörissyt itsemurhasta PALJON ja myös omaisilleni. Mieshän aikoi lähteä mukanani, mutta äiti..aloin ajattelemaan miltä hänestä äitinä tuntuu, että ensin lapsi sairastuu syöpään, eikä ole mitään varmuutta kuoleeko hän siihen. Sitten ei kuole, mutta aikoo tehdä itsemurhan ja puhuu siitä vähän väliä. Äiti ei ole koskaan puhunut siitä kauhusta, jota hänen on täytynyt kokea. Siitä huolesta ja hädästä..ja kun on vielä satojen kilometrien päässä, eikä edes näe lastaan. Puhelimessa vain kuulee.
Minä en aio tehdä itsemurhaa. Päätin sen, kun luin nämä tarinat. Tähän asti olen ajatellut, että itsemurha on jokaisen oma asia ja oikeus. Olen tajunnut vasta nyt, että se on myös omaisten asia, jotka jäävät sen kaiken tuskan kantamaan. En koskaan haluaisi, että äitini (kaiken sen jälkeen, mitä on hyväkseni tehnyt) joutuisi elämään sellaisen kärsimyksen kanssa. Itsemurhasta puhuessani (kuin jokapäiväisestä hampaanpesusta) äiti aina tsemppasi, että kunpa jaksaisin elää ja nähdä paremman päivän. Lopulta hän ei osannut enää sanoa oikein mitään, mutta yritti aina kannustaa. Kerran hän sanoi suoraan, että "Älä tee itsemurhaa, minä kuolisin suruun jos sinä kuolisit". Jotenkin se pysäytti, koska äiti ei koskaan sano sillä tavalla. Tiedän myös, että tässä maailmassa äidilläni ei ole muita kuin minä. Jättäisinkö hänet yksin?
Saatan joskus huonona päivänä haaveilla kuolemasta, mutta olen tiennyt jo pidemmän aikaa, että itsemurhaa en tule tekemään. Jos joudun kuolemaan niin se tapahtuu luonnollisesti, kun on sen aika. Ja omaiset ovat minun vierelläni loppuun saakka, mutta itsemurhaa en tee, enkä ota ketään matkaan.
Ei kait ole mitään pahempaa äidille, kun menettää lapsensa itsemurhan vuoksi?
Mietin, miltä minusta tuntuisi jos mies tai äiti tekisi itsarin? Elämä menisi varmasti lopullisesti sekaisin.
Ooooohh, nuo autiotalot, AK!!!!!!!! Aivan mahtavaa!!! Tiedänkin, mitä teen tänä iltana kunhan selviän töistä ja terapiasta🙂👍🙂👍😀 Kiitos kun jaoit linkin!!! En muista, että olisin tuollaista sivua edes katsonut, vaikka paljon olen kaikkia muita autiotalosivustoja lukenutkin jo vaikka miten kauan, ehkä sitten enemmän kaikkia ulkomaisia. Tämä vaikuttaa HYVIN lupaavalta! Ah!!!! 🌻🙂🌻 😎
Minulla on ollut ongelmia netin kanssa ja sitten olen hukkunut töihin aika pahasti tällä viikolla, olen kiitollisempi kuin aikoihin että tänään on vihdoin perjantai! Jes!
Mahtavaa, että olet ajatellut itsemurhaa tuolta kantilta. Aivan totta kaikki kirjoittamasi. Ja ehkä se antaa uskoa tulevaan siinä mielessä, että ainakin yhdestä asiasta tietää nyt, mitä mieltä on ja ennenkaikkea Haluaa olla. Hyvä sinä! 🙂🌻
Mukavaa päivää! Palataan illemmalla! 🌻🙂🌻
Wau! MonangeRakas☺️❤️
Ajattelinkin, että haluan jakaa sinun kanssa tuon linkin. Arvelin, että voisit tykätä😉 Minusta ne talot olivat lumoavia ja monessa vielä tavaraakin niin paljon jäljellä, jotka kertovat siitä vanhasta ajasta..Kiva, kun katsoit ne kuvat. Minulla ne on melkein koko ajan mielessä ja mietin mistä itse voisin löytää vastaavia.
Äsken kuuntelin Johanna Kurkelan laulun "Prinsessalle", joka siis kertoo tästä Kellokosken prinsessasta.
"Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.."
Tosi koskettava laulu ja aloin kyynelehtiä.
Kohta pitäisi lähteä liikenteeseen..
Palataan!
Huomenta!
Olipas kiva lukea viimeisimmät viestit..
Liikutuin kun luin sun ajatuksia itsarista ja sen vaikutuksista.
Mulla on omakohtainen kokemus suhteemme alkutaipaleelta kun meinasin menettää puolisoni.
Jonkinlainen masennus tms. jakso hänellä oli ja selän kanssa ongelmia ensimmäisen kerran.
Minä olin nuori äiti joka katsoi kaikkea vauvantuoksuisten linssien läpi ja en nähnyt mitään ennakoivia merkkejä.
Olin vauvan kanssa sukuloimassa 400 km päässä ja sinne sain tiedon äidiltäni.
Hengitys oli pysähtynyt mutta ripeän ensiavun turvin hän pelastui.
Eli laskuhumala, paha mieli ja koko lääkekaappi tyhjäksi.
Jumankeuta mä olin vihainen. Paniikissa ja vihainen. Koin että teko oli kohdistettu suoraan minuun. Päässä pyöri vaan miksi, miksi, miksi??
Mies pääsi psykiatrin keskusteluiden jälkeen pois sairaalasta kun sai "puolitutulla" naamalla vakuutettua että hankkii heti maanantaina apua ja sairaalasta hänet haki kanssa naamatuttu hoitoalan ihminen.
Ja paskat mies mihinkään mennyt. Ja helppoa ei ole ollut. Jättää se jäljet.. Ja olenko minä veljeni vartija?
Mutta toi ihana energia joka alkaa kuultamaan AK sun teksteistä.. Ne antaa voimaa myös minulle ja uskoa siihen että aurinko voi paistaa sinne risukasaankin <3
Oletteko muuten tutustuneet Maaria Leinosen runoihin?