Olen aika masentunut ja luulen, että kuolen kuitenkin. Olo on aivan sellainen. Nin henkisesi, kuin fyysisesti.

Olen taistellut niin kauan ja koko ajan kuolema on ajanut minua takaa.

En tiedä jaksanko enää vai luovutanko..

Ei mene hyvin täälläkään. Laitoin heikkouksissani viestin ihmiselle, joka on ollut pitkään tärkein asia maailmassani. Kerroin, ettei mene hyvin. Että yritän koota itseäni ja jaksaako se vielä mua tulevaisuudessa. Velikään ei vastaa tekstariin, jonka laitoin.

Jos kaveri ei vastaa mitään tuohon viestiin, on varmaan turha pitää enää mitään yhteyttä ja se sattuu niin, että pää hajoaa.

Alan epäilemään, että tuo puhelin ei toimi. On niin tyhjä olo, ei ketään. Yritän ihan hemmetisti keksiä syitä edes syödä. Olisi pitänyt mennä töihin kuitenkin. Pakko ottaa nappi kohta, ei tätä oloa kestä.

Voivoi.. ymmärrän tosi hyvin ton, että se on aina joku periaatteessa ehkä muille merkityksetön asia mikä vaan katkaisee aasin selän. Sitten kaikki onkin paljon isompaa kuin miten muut sen näkee. Sitten on vielä kaksin verroin kamalampaa kun kokee olevansa ihan yksin sen oman pahan olonsa kanssa eikä kukaan ymmärrä. 😞

Minullakin on jotenkin sellainen aivan yhdentekevä olo. Viikot kuluvat. Kuukaudetkin menevät eteenpäin. Ja minkä takia? Ei minua täällä tarvita minkään pystyssä pysymiseen! Tuntuu, että siitä on isompi vaiva pysyä täällä ja menossa mukana kuin mitä "hyötyä" siitä on itselle tai kenellekään muullekaan varsinkaan. Synkkä maanantai siis..

Olen jotenkin paljon ajatellut tässä viime päivinä itse sitä, että en usko, että tulen ihan totta koskaan tapaamaan ketään jonka kanssa jakaa tämän elämän. Mitä pidempi aika edellisestä suhteestani on, niin sitä kummallisemmaksi tunnun muuttuvan vaan. Luulin vielä jossain vaiheessa, että se oli jotain erokipuilua ja paranee ajan kanssa, mutta menen kyllä vaan huonompaan suuntaan sillä saralla! Ymmärrän periaatteessa, että Jumala ei varmaan halua / anna mun olla kenenkään kanssa kun nyt olisi aika selvittää oma pääni ensin, mutta en tiedä onnistuuko se koskaan edes!!!!!!!?!!! Niin sitten kai en koskaan saa enää kokea rakkautta.. Se surettaa tänään jotenkin aivan hullun paljon. Kaipaan tosi paljon oikeasti nyt rakastavaa miestä elämääni. Aika pitkään meni niin, etten oikeasti pystynyt tosissani näin ajattelemaankaan. Nyt tuntuu, että se olisi isoin toiveeni. Joten silloin se ei ainakaan tapahdu. Huoh… elämä on niin monimutkaista. Ja kai minussa on joku ihan näkyvä varoitusmerkki oikeasti nyt minkä kaikki muut näkee, että "älä sekaannu tähän sekopäähän!" hah--- Ei kyllä nyt naurata yhtään.

Eilinen meni ihan hyvin minun osalta, ja tänään päivän töissäkin onnistuin handlaamaan aika hyvin, mutta nyt on kyllä taas vaan ihan tyhjä ja tarkoitukseton olo. Harmi, koska olin ajatellut, että nousen ennemminkin kokoajan ylös- ja eteenpäin taas tuolta suosta, nyt en tiedä onko silläkään edes merkitystä. Miten voikin olla näin saamarin hankalaa tämä elämä…..😝

Ja Rainbow, melkein alkoi naurattaa tuo sinun lääketokkura, kun muistan kun viime kesänä aloitin pakon edessä Venlafaksiinin, olin ihan sekaisin ekan viikon, ja piti silti esittää töissä, ettei mitään ongelmaa, oli tosi pelottavaa ajaa autolla esim kun olin kuin essoissa!! AK varmaan muistaakin sen ajan😉

Palataan taas astialle. Kyllä tämä varmaan taas tästä, meillä kaikilla, koska eteenpäin tämä aika menee joka tapauksessa, vaikkemme tekisi mitään (saan siitä ajatuksesta välillä itse lohtua, että ei tarvitse sitä asiaa "murehtia", koska se ei ole meidän käsissä)

🌻🙂🌻

Viimeyönä sain vihdoin vastausviestin kaverilta ja jos lopetan sille skitsoilun, niin ehkä onnistuu. Ehkä kaikki ei ole vielä menetetty.

Veli taas vastaili viesteihini useampaan kertaan. Jäin miettimään, kun kertoi kavereidensa sanoneen minusta, että miksi vaikutan niin vihaiselta, ihan kuin tahtoisin repiä päitä irti.
En tajua mitä teen väärin, en todellakaan ole halunnut antaa moista vaikutelmaa.

Kai se on se suojakuori , joka olettaa ihmisten inhoavan minua.
Tämänkö takia minulla ei ole ystäviä?

Omasta mielestäni olen keskustellessa ystävällinen ja pitämilleni ihmisille hymyilen jne.
Miksi ihmisenä oleminen on niin hemmetin vaikeaa?

Yritin olla ilman lääkettä illan. Arvatkaa onnistuiko.

Monange Rakas☺️❤️☺️

Kiitos, että saavuit lohduksi minulle. Eilen illalla oli tosiaan aivan kuolemantunnelmat. Kaikki kärjistyi. Pettymys siitä, ettemme ilmeisesti saa sitä asuntoa, jota kävimme katsomassa. Asuntoasia ei etene mihinkään ja nyt vielä nyk.vuokraisäntä alkanut vittuilemaan meille ja muuttunut tosi v-mäiseksi, vaikka oltu nuhteettomia vuokralaisia. tekis mieli laittaa sinne postia, että pitäköön tunkkinsa, homeisen latonsa jne. No, pakko olla suu soukalla ainakin ennen kuin saa uuden asunnon.

Luultavasti minun mieliala heittelee kuolemantunnelmiin siksikin, että olen niin pienellä bentsoannoksella. Vieroitusoireita. Juurikin psyykkiset v-oireet on eniten syvältä ja pelottavia. Saattaa mielialat sahata aivan tyynestä itkuraivariin. Mutta ei auta itku markkinoilla, yritän kestää ja mennä sen asian kanssa päivä kerrallaan. Muiden ongelmien lisäksi. Mieli askartelee myös kropan asioissa. 20.päivä on taas kontrollikuvaus ja 27.päivä juttusilla lääkärin kanssa. Tuskinpa sieltä mitään ihmeempää löytyy, mutta aina sitä silti miettii. Eilen vielä illalla satuin katsomaan telkusta pätkän saattohoidossa olevasta naisesta, joka oli 34-vuotias, syöpäpotilas. Itkin, koska se nainen oli aivan luurangonlaiha ja pyörätuolissa, mutta se oli niin ihana ja kaunis (sen silmät oli ihanan suuret ja siniset)
sen puhuessa tuli mieleen enkeli ja se oli niin seesteinen ja rauhallinen, vaikka olikin surullinen kohtalostaan. Minulle tuli aivan hirveä olo (olinhan jo muutenkin tolaltani) ja olin sillä sekunnilla aivan varma, että sama kohtalo odottaa minua. No, lopulta en tiedä olisiko se niin kauheaa. Elämä on kuitenkin melkoista kärsimystä, ainakin masentuneena ja vaivaisena.

Yö meni taas aika perseesti. Näin unia, että riitelin miehen kanssa ja kaikkea sellaista sekalaista. Heräsin jo neljän jälkeen ensimmäisen kerran, kävin vessassa ja jatkoin unia, heräsin kuuden jälkeen. Oli aika apaattinen olo. Sellainen, ettei huvittaisi kohdata tulevaa päivää.

Kirkas auringonpaiste paljasti taas kauhean määrän pölyä. Oli pakko alkaa siivoamaan. Onneksi mies auttoi. Nyt on sentään siistiä. tekisi mieli mennä ulos, kun ilma on kaunis. Jos kävis jonkun pikkukävelyn näillä paskakoivilla.

Jotenkin minua pelottaa, kun ei tiedä tulevasta ollenkaan, että mitä tapahtuu ja millaiseksi elämä menee, että paraneeko se tästä, pysyykö samanlaisena vai paheneeko? Ja se, että kuinka paljon pystyn itse vaikuttamaan asioihin?

Taidan lähteä kävellen käymään kaupassa 2km päässä. Lyhyt matka, mutta pitkä minulle. Pakko saada happea ja auringonvaloa.

Monange, haluan palata tänään myöhemmin sinun ajatuksiin eli palataan🙂🌻

tosta kuolemajutusta tuli mieleen, että mulla on hiukan peiteltävää. Tuli eilen tehtyy jotain,mikä näkyy.

Ulkona tosiaan on kaunis päivä. Kumpa se paistaisi sisällekkin. Löhöilin sängyssä 11.30 asti ja yritän nyt kovasti ottaa ajan kiinni.Ei oikee nappaa, kun ajatukset on ihan muualla.

Voimia kävelyyn. Mulla on alle 1km kauppaan ja joskus se tuntuu niin pitkältäkun vaan voi olla.

Mitä Saloka teit?

Mä tempasin tuossa syksyllä yhden neronleimauksen pahassa olossani ja kesä tulee olemaan mielenkiintoinen. En voi tuttujen läsnä käyttää t-paitoja enää. Nuo arvet eivät koskaan tule haalenemaan näkymättömiin.
Mä yritän lähteä pois kotoa tänään, hemmetin vaikeaa hypätä autoon ja lähteä johonkin. Pakko silti poistua, huomenna viimeistään lääkäriin.
Katselin, mitä tapahtumia, näyttelyitä tai leffoja olisi . Ei vaan saa lähdettyä, kun ei ole pakko.

Saloka☺️❤️

Ymmärrän. Joskus sitä vain tekee "jotain tyhmää". Ei sitä aina jaksa tsempata tai olla niin järkevä. Minulla "tyhmän" tekeminen on lähinnä sitä, että vedän joskus (nykyään onneksi harvemmin) ylimääräistä bentsoa. Jokaisella tapansa. Onhan tuo epäterveellisesti syöminen ja herkkuihin sortuminenkin lievällä tavalla itsetuhoisuutta, siis itseäni ajatellen, koska asenteeni on silloin "aivan sama". Kiitos tsemppaamisesta!

🙂👍🙂👍🙂👍

Emme saaneet sitä kämppää😝 No, arvasinhan sen. Ei näillä leveyksillä ihminen ole minkään arvoinen jos luottikset on punaisella. Sitä on kuin rikollinen, vaikka se ei aina ole edes omaa syytä, että ne luottikset on menneet. Siis, että olisi tahallaan ne sössinyt. Mutta, ei siitä enempää. Ja kun ei ole työssäkäyvä niin aivan turha haaveilla mistään hyvästä asunnosta. Sinne ankeimpiin kerrostalolähiöihin, ostareille notkumaan mamujen ja narkkien kanssa, sinne ehkä just hikisesti pääsisi. Mutta ei siitäkään enempää..

Laitoin ulkovaatteet päälle ja päätin lähteä kauppaan. Miehen selkä oli imuroinnista niin kipeä, ettei suostunut lähtemään kävelylle. Minä kävelin kauppaan ja mies tuli autolla perässä🙂 Mies sitten takaisintullessa houkutteli minut autonkyytiin ja ehkä parempi niin, ettei tule yhdelle päivälle liikaa reuhkimista. Sain päähäni, että mennään samalla yhteen toiseen kauppaan autolla (kauemmas), kun siellä paremmat valikoimat, kuin tuossa lähikaupassa. Ostin sieltä broikkulia, hedelmiä, juustoa ja hillomunkin (pyhä yksinkertaisuus!) Meno ja paluumatkalla yritin saada miehen pysäyttämään auton sen autiotalon kohdalla (jonne yritin silloin pyörällä). Olisin halunnut mennä kurkkimaan sinne (en vieläkään ole unohtanut sitä..enkä unohda niin kauan kuin sinne pääsen) mutta, mies ei suostunut, koska sanoi, että sinne on niin hyvä näkyvyys, että joku voi nähdä ja tulla kyseleen, että mitä siellä luudaan. Voi, perkele menee kohta hermot kun en pääse sinne millään..en jalkaisin, en pyörällä, en näköjään edes autolla..pitääkö minun jollain helikopterilla sinne lentää??!!! No, keksin jonkun keinon, en luovuta. Joku päivä menen sinne ihan omin neuvoin, vaikka olisi viimeinen tekoni.

Oli ihan kiva kävellä, kun ilma on niin hyvä. Tuulee kyllä, mutta nyt aurinko tuntui vähän tekevän paremman mielen ja tulee ajatus, että ehkä siitä kesästäkin JOTENKIN selvitään. nyt tekisi mieli mennä takaisin ulos jotain duunaamaan, mutta en tiedä. Innostun aina kerralla liikaa tekemään, sitten väsähdän ja masennun.

Monange: Hienoa, että jaksat käydä töissä, se on tosi suuri asia koko elämän kannalta. Ja se, että kävit yksin siellä matkalla..ihailen sinua🙂 Tuli mieleen, että silloin kun itse olin eronnut tai minut oli jätetty (kuin nalli kalliolle) niin toisaalta kaipasin hirveästi toista ihmistä, koska en osannut olla yksinkään. Samalla tuntui, etten koskaan enää voi olla kenekään kanssa, koska kukaan ei voisi olla niin sopiva, kuin exä oli. Olin varma, etten koskaan enää tule löytämään sellaista ihmistä, minulle sopivaa. Olen sen verran omituinen tyyppi, etten voi kuvitella kenenkään "taviksen" jaksavan minua, enkä minä kyllä jaksaisi mitään ihan tylsää, tavallista tyyppiä. Mutta.. niitä "erikoisia", mutta kuitenkin kunnollisia on tosi vähän. Siis minun mittapuulla "erikoinen" ei silti saa olla mikään täysin mielipuoli, juoppo tai narkkari, väkivaltainen tai muuten epäluotettava. Ajattelin exän jälkee, ettei hänen kaltaistaan toista löydä koskaan. Samalla minusta tuntui, etten ole edes valmis ainakaan pariin vuoteen seurustelemaan kenenkään kanssa. Siis kaipasin toista ihmistä, mutta uskoin, ettei sellaista voi löytyä ja sitten en edes ollut mielestäni valmis..tosi ristiriitainen tilanne ja meinasinkin tulla hulluksi, kunnes tuli nyksä ja pelasti minut. Silloin kaikki pelot, ahdistukset ja ristiriidat katosivat. Tajusin 2 viikossa, että hän on minulle sopiva. No, se tuntui ihmeelle. Mutta..siis ihmeitä voi tapahtua. Tosi voihan käydä niinkin, ettei koskaan löydä sopivaa, mutta ei se nyt kovin todennäköistä kuitenkaan ole. Mutta ymmärrän täysin sinun tuntoja. Itse en tiedä miten minun elämän olisi käynyt jos en olisi tavannut miestäni. Olisin jopa saattanut tehdä itsemurhan, koska en olisi pidemmän päälle osannut elää yksin. Tämä kuulostaa höpinälle, mutta jotenkin olen ihan varma, että sinä löydät sen sopivan, mutta tietysti se ei yhtään tällä hetkellä lohduta ja on raskasta elää ja odottaa jotain, mistä ei voi olla varma. Meillä kaikilla on totisesti omat ongelmamme, eivätkä ne ole niin pieniä, kuin jostain ulkopuolisesta voisi näyttää. Ne ovat meille isoja asioita.

Olisin halunnut mennä käymään vielä kirjastolla, mutta mies ei halunnut enää sinne lähteä. sanoi, että mennään huomenna. Minä sanoin, etten ole varma haluanko huomenna mennä. Kello on vasta noin vähän ja tuntuu, että olisin tehnyt tänään jo hirveästi kaikkea. Siivonnut, ulkoillut, käynyt kaupassa jne. Taidan mennä vielä pihalle tekemään jotain. Äidille pitäisi tehdä se kortti, jonka olen luvannut (se missä on pitsiä ja kalan kuvia..) mutta koska unohdin sen asian välillä niin en ole hommannut niitä tarvikkeita siihen. taidan soittaa äidille.

Illan pyhitän kirjojen lukemiselle ja HERKKUJEN syömiselle..Ha haa😎🙂👍

Moi. En ikinä sanonut lopettavani teidän keskustelujen lukemista, mut itse en saa enää siirrettyä ajatuksiani kirjoituksen muotoon. Olen kyllä lukenut teidän kaikkien kirjoituksia ja tekis mieli kirjoittaa jotain itsekkin, mut ei vaan onnistu. No joo, tunnustan, että kaikkia teidän naisten juttuja en ole ihan niin tarkasti lukenut, mut kaiken olen kuitenkin käynyt läpi. Kävin vaeltamassa ehkä viikon ajan, tai jotain sellasta, mut eilen oli pakko tulla pois, kun vietin viimeiset päivät saaressa ja jäät alkoi olemaan aika huonot, enkä viittiny jäädä odottamaan, että joku olis tullu hakemaan minua sieltä, jos jäät olis ehtiny sulaa liian huonoks. Olisin saanut ehkä muutaman vuoden odotella, ennenkuin joku olis löytänyt minut sieltä. Ei taida olla yhtään tietä tai rakennusta 20-30km säteellä. Ja tietenkin ilmoitin, että en kirjoittele vähään aikaan tänne, kun olin luvannut ilmoittaa. Minulla on paha tapa pitää lupaukseni. Eipä löytyny jostain ihmeen syystä naista tälläkään reissulla, mut valokuvia otin noin 1200kpl. Sain vihdoinkin kuvan Ahmasta, joka oli viimeinen näistä Suomen suurpedoista, jota en ole päässyt kuvaamaan. Karhun olen nähnyt kahdesti, ilveksen kolmesti ja susi on tullut vastaan kerran. Ketäpä tuo nyt kiinnostaa, mut tulipahan kirjoitettua edes jotain. Vittu tämä kevät on raskasta aikaa, mut jospa sitä nyt tuntisi olonsa vähän paremmaksi, kun saa nukkua sängyssä ja voi käydä suihkussa. Pari kertaa kävin kyllä avannossa reissun aikana. Viikonlopun sää oli aika harmaa. Lauantaina satoi vettä ja kaikkia vitutti varmasti, kun tuuli vielä niin kovaa, ettei meinannu pysyä pystyssä. Kävin pilkillä, mut sain vain flunssan. Tsemppiä teille kaikille ja halaus takaisin sinulle Kuunvalo, kun olit sellaisen joku aika sitten minulle lähettänyt. Kirjoitan kyllä taas joskus, kun vaan saan jotain järkevää luettavaa aikaan. Siihen asti tyydyn lukemaan teidän kirjoituksia. En halua jauhaa vain omia juttujani, jos en osaa ottaa kantaa muiden kirjoituksiin ja mielipiteisiin. Nyt kuumaan suihkuun.

-Vilustunut Sampylä

Wau..🙂 Tulin tosi hyvälle mielelle, kun Sam olit kirjoittanut☺️❤️

Tosi vaikuttavia nuo sinun reissut kyllä..jäin miettimään, että olet kyllä oikea Indiana Jones, kukaan vellihousu kaupunkilaisnörtti ei ikinä uskaltaisi eikä olisi taitoja tuolla tavalla harrastaa erähommia. Ei sinne voi lähteä jos ei tiedä mitä tekee. Ja tuo eläinten kuvaaminen kuulostaa tosi mielenkiintoiselle. Sinähän voisit olla ammattikuvaaja.

Jos minun mies saisi tietää sinusta niin se varmaan hyppäisi samantien autoon ja tulisi sinne ja eläisitte loppuikänne onnellisesti yhdessä. No, tämä oli ERITTÄIN mauton vitsi, mutta minun mies haaveilee juuri tuollaisesta, kuin sinä harrastat noita reissuja, koska hän on henkeen ja vereen eräihminen ja myös pärjää (vanha sissi) vaikka missä autiomaassa omineen jos sinne joutuu. Tietysti nykyään terveysongelmat estävät tuollaiset harrastukset ja tiedän, että mieheni ei viihdy täällä stadin liepeillä ei sitten ollenkaan. Ei täällä ole mitään oikeaa luontoa. Niin, sinun parisuhdepulmakin olisi sitten ratkaistu kerralla. Jos ei naista niin sitten mies? No joo, otan sen riskin, että vittuunnut tästä typerästä jutusta, mutta olen kait sen verta vauhdissa, että pakko saada vähän viljellä huumoria😀

Ai niin, ja sitten kun minun mies olisi häipynyt täältä niin Monange voisi muuttaa minun luo ja voisimme mennä naimisiin ja ajella kaiket päivät tonkimassa autiotaloja ja harrastaa kaikkea paranormaalia ja sitten kun kyllästyisimme tarpeeksi maailmaan niin tekisimme yhdessä itsarin..joo, heko heko. Mutta parempi olla edes välillä paremmalla tuulella ja vitsailla vaikka tyhmiä.

Sam, luulen, että nuo reissut ovat olleet sinulle ihan välttämättömiä mielenterveyden kannalta ja tekis varmaan hyvää itse kellekin. Ei ole mikään salaisuus, että luonnossa liikkuessa ihminen latautuu, kuin kännykkä. Bioenergiaa. Luonnossa ollessa kannattaa myös pyytää itselleen voimia ja suojelusta. Siellä on ihan vilisemällä erilaisia luonnonhenkiä sun muita..(enkä edelleenkään ole psykoosissa🙂)

Tervetuloa takaisin, vaikka et sitten kirjoittaisikaan niin usein jos tuntuu, ettei juttua tule, mutta tiedämme, että luuraat siellä kulisseissa ja kerrot kuulumisia aina kun siltä tuntuu.

*Iso Hali varmaankin meiltä kaikilta "tytöiltä"*

🙂🌻🙂🌻🙂🌻

Juttelin äidin kanssa puhelimessa pitkän tovin. Lupasin tehdä sen kalakortin joku päivä, kun saan siihen tarvikkeet. Oli niin liikuttavaa, kun äiti sanoi, että eräs sellainen vohvelikankaalle kirjottu pieni liina, jonka minä olen tehnyt joskus ala-asteella (joka on äitini kallein aarre ja silmäterä, vaikka onkin aika hupaisen näköinen..) niin siis äiti on pitänyt sitä aina esillä, kuten kaikkia muitakin minun pentuna tekemiä käsitöitä ja puukäsitöitä. Niin nyt se liina on alkanut ajan vaikutuksesta kulumaan ja langat siitä katkeilemaan ym. Äiti oli käynyt käsityöliikkeessä ja hakenut sieltä samanlaista kangasta ja lankoja ja meinaa tehdä "kopion" siitä minun tekemästä vanhasta liinasta, jotta voi pitää sitä uutta sitten pöydällä "kulumassa" ja laittaa sen minun tekemän kaappiin "säästöön"🙂 On se sentään kiva, että joku arvostaa ja muistelee minua noin paljon. No, äiti on aina ollut minun paras ystävä ja tsemppaaja jokaisessa elämäni käänteessä. Olisi tulevaisuudessa mahtavaa asua taas lähempänä toisiamme, että voisimme olla taas yhdessä ja korvata nämä "menetetyt" vuodet.

Muistin, että lainasin meidän naapurin naiselle (miehen kaverin vaimo) syksyllä sellaiset lämpöiset ulkoilusaappaat ja mietin, että ne voisi olla minun jaloille paremmat kuin nuo mitkä minulla nyt on. Nämä toiset tukevat jalkaa paremmin. Pyysin naapuria tuomaan ne kengät minulle ja aion huomenna testata niitä. Naapuri, siis miehen kaveri joi sitten kahvit tuossa ja söi jäätelöä ja mies meni käymään niillä tekemässä koe-erän limsaa ja vichyä niiden SodaStreamilla, kun ollaan mietitty jos hommaisi sen. Minä vain olen hieman epäluuloinen tuollaisia vempeleitä kohtaan, kun en ole maistanut minkä makuista sillä tulee. Mutta nythän sekin kohta selviää.

Oikeastaan idea lähettää mies sinne oli se, että saan vähän aikaa nauttia yksinolosta ja olla vaan ihan rauhassa. Tuli sellainen tunne, että nyt kun on vähän parempi fiilis niin haluan lojua vain yksin, kuunnella musaa, lukea kirjaa ja ehkä syödä sen munkin. Pääsiäismunan ja muutaman karkin jo vedinkin tuossa..

Tahmeasta yöstä ja aamusta huolimatta tämä päivä on ollut aika mukava ja tänään ei ole auringonpaiste niin ahdistanut vaan päinvastoin.

See You!

Ei tule Sodaa meille. Järkyttävän huonoja litkuja😝

Mies ei jaksanut kauaa naapurissa olla, joten minun omahetki jäi aika lyhyeksi, mutta ei se nyt niin haittaa. Syömiset on olleet ihan pöllöjä; suklaamuna, karkkeja, kakkua (jota yhä vain on jääkaapissa). Iltapalaksi syön vielä ranskanleipää niin sehän on sitten siinä. Huoh.. Kyse on siitä, etten vain jaksa syventyä yhtään ruokaan ja vedän vai sokerista verensokerin ylläpitoon, mikä on tietysti tosi järkevää. Miten minä voin mennä näin laidasta laitaan?! Minulla täytyy olla monta persoonaa? Ainakin 7 sivupersoonaa, joilla kaikilla on erilainen ruokavalio, heh.

Mies on aika vättyyntynyt siitä asuntohommasta. Minä en jaksa nyt just puhua koko asiasta. Uutta on vain haettava, kun ei se yksi natsannut, mutta en minä jaksa siitä koko ajan puhua. Mies haukkui HK:n sinisen lenkin, että on mennyt paskaksi. No, en ole syönyt sitä sitten lapsuuden, joten en voi sanoa🙂

Pöydällä tuo sunnuntainen synttärikimppu. Punaisia, keltaisia, oransseja, valkoisia ja vaaleanpunaisia ruusuja sekaisin. Vähän niin kuin pääsiäisvärejä. Minä, joka yleensä olen valkoisen ja hillittyjen värien ystävä nautin tuosta ihanan värikkäästä kimpusta. Kerrassaan ihana! Olisipa minun elämä vielä hyvässä mielessä yhtä värikästä, kuin tuo kimppu.

Come on, lets twist again..laulaa radio. No, ei minun pään sisällä nyt ihan niin hilpeä tunnelma sentään ole, että alkaisin twistaamaan, mutta ei nyt mitenkään ihan synkkäkään. Toivottavasti huomenna en loju murheen alhossa vaan jaksaisin lähteä kävelemään niillä (toivon mukaan) paremmilla kengillä.

🌻🙂🌻

Pääsin kämpiltä liikenteeseen 🙂👍
Kävin kaupoilla pyörimässä. Pakotin itseni shoppailemaan, vaikken tarvinnut oikeastaan mitään. Pyörin ja katselin, vailla ajatuksia. Hämmennyin taas sovituskopissa, kun otin paidan ja se oli päälläni ihan kivan näköinen. Oli jopa laihempi olo.
Sain sen pullankin tänään 😀
Kävin töissä viemässä saikkulapun, ihme kyllä jätkät jopa moikkasivat mua melko iloisesti.
Olin varmaan melko p*skan näköinen, kun ihmiset jäivät tuijottamaan. Pienesti ylpeä, että kuitenkin sain nuo asiat toimitettua.

Hain kymmenen napun setin ketipinoria, koska en halua sitä syödä enempää. Hätävaroiksi kai. En edes tiennyt, että sitä saa noin pienen setin.
Seuraavaksi kahvia ja sitten koirien kanssa ulkoilemaan. Ehkä jopa lenkille?

AK: mulla tuppaa menemään kanssa niin äärilaidasta toiseen asiat. Vuosikausia mätin naamaani kaikkea sontaa ja nyt nautin ennemmin terveellisestä pirtelöstä, marjoineen, rahkoineen, pinaatteineen jne, kuin pussista sipsiä. Ostin niitä meinaan eilen ja niitä on edelleen tuossa. Kolmannes pussista menee roskiin, koska ne eivät maistu hyvälle. Omituista. Myöskään ikisuosikki suklaa on ihan pliisua. Ei se tuo sitä tyydytystä makuhermoille enää.

Lähtisin minäkin Samin mukaan koska vaan 😀
Mökkikauteenkin on niiiiiiin pitkä aika. Odotan sitä innolla. Omassa saaressa, ei sähköjä ja eristyksissä kaikesta. Saa nähdä saanko kaverini vielä seuraksi ensi kesänä sinne. 😞

Ehdotin vitsillä naapurille, joka siis on lievästi kehityshäiriöinen ja saa ilmaisia taksikortteja kaupungilta, että tilaa sen taksin ja ajamme sillä sinne autiotalolle🙂 No, se tosiaan oli vitsi. tämä kaveri on tosi mahtava tyyppi ja innostuu aina kaikesta jännittävästä, kuten autiotalojen bongaamisesta ym. Nytkin heti innostui ideasta, että menemme taksilla sinne talolle🙂 Jouduin vähän toppuuttelemaan, kun mies pudisteli päätään. Olisihan se aikamoinen tilanne jos minä ja tämä naapuri pyörisimme siellä talolla ja kurkkisimme ikkunoista sisälle ja taksi raksuttaisi siinä pihalla ja talon omistaja tulisi kuulustelemaan, että mitä siellä teemme..😀

Rainbow🙂🌻

Hyvä, että olet päässyt liikenteeseen ja saanut asioita hoidettua🙂👍 Sehän olisi hyvä idea, että sinä menisit Samin kanssa retkelle🙂

🙂🌻🙂🌻

Illalla ei meinannut taas ensin tulla uni. Nousin vielä ylöskin ja hääräilin jotain (ainakin söin sen munkin vielä yöllä!) Nukuin sitten viiteen saakka. Silloin heräsin ja tunsin itseni jo "virkeäksi" eikä uni enää tullut. Kävin vessassa ja sytytin pöytälampun. Makoilin vielä vähän aikaa sängyssä, kunnes nousin. Nyt on jo aamuhommat (ensimmäinen kierros) tehty. Jalat on vähän kipeät eilisestä kävelystä. Saa nähdä lähdenkö tänään koittamaan noita kenkiä ja kävelylle.

Tänään ei niin tympinyt, kun heräsin. Hyvä, että edes joskus hieman myönteisempi mieliala heti aamusta, vaikka ei sitä koskaan tiedä, minne se lähtee heittämään.

En tiedä vielä ollenkaan, mitä tänään tapahtuu.

🌻🙂🌻

Voi sissus mikä yö 😀
Otin sitten sen Ketipinorin illalla, vaikka olo olikin jo parempaan suuntaan.
Näin aivan päättömiä unia, heräilin puolen tunnin välein säpsähdellen 23-3 välillä.
Olo on hurjan paljon parempi toissapäiväiseen, eilen taisi alkaa taas nousu.
Olen vetelä kylläkin, mutta aivot raksuttaa juttuja. Muurahaispesä herää eloon.
Kahvia, suunnitelmia, jännittää se lekurikeikkakin.
Suunnittelin vaellusta viikko sitten, kunhan lumet sulaa. No lumia ei ole, ehkä voisin alkaa suunnittelemaan päivävaellusta jollekkin viikonlopulle.
Mökille kun pääsee vasta toukokuussa varmasti, jos jäät on lähteneet.

Ei, ei saa tulla lunta. Mä just ostin kivat tyttötöppöset ja haluan käyttääkkin niitä. Pohdin mitä pukea lekuriin, ihan kuin sillä olisi välitä 😀 Minulle kylläkin, ei lekurille. Mennäkkö hupparilinjalla vai villakangastakissa paitapusero päällä?