Ollut ihan mukava ilta.

Sorruin jo syömään niitä synttärileivoksia, mums!

Kuunneltu musaa ja kirjoiteltu kommentteja Iltiksen nettiin jne.

Huomenna pitää siivota tuo pöytä, että pääsee ruusut paremmin esille.

Hyvää Lauantai-iltaa Kaikille!

Mä raijasin arseni koirien kanssa puistoon ja hengasin siellä toista tuntia. Tuli höpistyä ihmisten kanssa, eikä se ollutkaan niin hirveää. Naapurille kerroin tilanteen, on aika paljon samoja juttuja. Se ymmärtää, ei tarvi selitellä asioita. Käveltiin samaa matkaa kotiin ja höpistiin siinä samalla. Huomenna varmaan juodaan kahvia mun luona. Onpahan jotain ohjelmaa.
Napin heitin naamaani jo pari tuntia sitten, odotellen sen tuomaa turvaa iltamörköjä varten. Tässä kyllä huomaa , ettei kukaan kaipaa ☹️

Hyvää syntymäpäivää MINÄ 36-v tänään.

Tahdon laulaa: mitä siitä,
jos ma lopuin, kussa aloin,
mutta silmänräpäyksen
valokaarin yössä paloin!

Hetken sykin, liekkisydän,
aurinkona maailman oman:
tunsin kauneuden kaipuun,
rakkauden rajattoman.

Alistukaa avaruudet,
pienen tähden välkynnälle!
Tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle!

(L.Onervan runosta; Ihminen)

Rainbow🙂🌻

Kiitos Onnitteluista!

Tuli paha mieli tuosta jos typerät teinit huutelevat "läskiä" ym. Sehän on aivan karmeaa. Itse koko ajan tunnen olevani ruma ja viallinen. Minulla ei tule paniikkia, mutta tympeä tunne siitä, että ihmiset "näkisivät" minusta, että en ole ihan ok. Vähän vaikea selittää. Sitä en tiedä onko se luulo vain minun pään sisällä.. Minulla myös tuo sama, että jos kuljen teinilauman ohitse niin tunnen sen epämieluisaksi. Juurikin peruja kouluajoilta, kun en saanut koskaan olla rauhassa, kun huudeltiin pilkkanimiä ja matkittiin kävelytyyliä jne. Huomaan, että vieläkin aikuisena siis "pelkään" sen ikäisiä ja tunnen jotain alemmuutta heidän lähellään. Luulen, että ilman rankkaa koulukiusaustaustaa elämäni olisi mennyt aivan eri latuja. Herkässä iässä monta vuotta rankkaa kiusaamista päivästä toiseen ei voi olla vaikuttamatta pysyvästi itsetuntoon ja minäkuvaan. Minun "parannukseni" ovat olleet täysikäisyyden jälkeen hyvät parisuhteen, jotka kasvattivat minulle edes jonkinlaisen itsetunnon, vaikka nykyisten vaikeuksien jälkeen se onkin taas murentunut.

Kivalle kuulosti tuo puistopeuhaus koirien kanssa ja löysit myös seuraa🙂 Eläimet ovat kyllä sellaisia kultaisia ystäviä☺️❤️ Ne eivät kiusaa ja ovat uskollisia, rakastavia.

Tuli tuosta sämpylähetkestä mieleen, että minä ymmärrän sen. Minulle joskus parasta "rentoutusta" on, kun ostan vehnäpatongin ja leikkaan siitä paloja, joiden päälle paksu kerros voita🙂 Se on niin ihanaa. Muutoin yritän syödä vhh-ruokavalion mukaan, mutta aina sorrun välillä vetämään hiilareita, kuten melkein koko viime viikon ja tämän viikonlopun (pizzaa, pullaa, patonkia, limsaa) mutta minullahan lähtikin mopo käsistä noiden syömisten suhteen😞

Kiva, kun olet kirjoitellut tänne. Tervetuloa seuraan karvaiseen🙂🌻

Monange..huh, katsoin nyt tuon linkin ja luin tarinan (aivan hyvin sain sen luettua ja ymmärrettyä) ja täytyy sanoa, että melkoisen mustanmystinen arvoitus. Miksi ihmeessä hän teki niin? Kuinka kauan hän oli jo ollut elämässään "matkalla kohti kuolemaa"?

Niin nuori ja kaunis, koko elämä edessään ja hän ei halunnut sitä. Se kuva..oli kaunis. Tekisi mieli tulostaa se ja pistää se vanhoihin kehyksiin tuohon pöydälle. Ehkä se olisi kuitenkin vähän liian synkkää.

Minulla on jäänyt mieleen ja olen pohtinut usein (muiden tapausten ohella) sitä nuorta, parikymppistä mallia, joka muutama vuosi sitten jättäytyi junan alle. Hän oli juuri sellainen nuori, kaunis ja menestyvä, joita tämä yhteiskunta "rakastaa". Miten ihmeessä sellainen sisar hento valkoinen uskalsi mennä junan alle? Ja mikä oli niin ylitsepääsemätön asia elämässä, että hän teki sen? Saara oli hänen nimensä.

Ja onhan näitä..paljon. Sekin 14-vuotias laulaja Mandi..hirttäytyi kauppakeskuksen vessaan. Miten ihmeessä niin nuori haluaa oikeasti päättää elämänsä ja noin brutaalilla tavalla?

Olen miettinyt, onkohan näissä tapauksissa ollut huumeet jotenkin mukana kuvioissa? Se on vain minun arvausta, ehkä ei olekaan ollut.

Joka tapauksessa näitä tapahtumia on paljon ja esim. rekan alle ajamisia on ollut taas viime aikoina ihan hirveästi. Ihmiset alkaa olla kypsiä tähän mätään yhteiskuntaan?!

AK : sama homma, jos kouluaika olisi ollut parempi, olisi minustakin saattanut tulla normaalimpi.
Liian monesti sitä vain sai kuulla, että älä ole niin herkkä. Kaikkiahan kiusataan koulussa kuulemma ja monet sitä kokeneet ovat jatkaneet elämäänsä ilman katkeruutta, eristäytymistä ja päivittäistä itseinhoa.
Onnea vaan heille. Kyllä olen heikko p*ska, kun en ole tehnyt elämästäni menestystarinaa kaikesta huolimatta.
Yläasteella, kun lintsasin varmaan suurimman osan kouluajasta, isäni ehdotti äidilleni koulunvaihtoa. Äitini mielestä se ei olisi ollut ratkaisu, kiitos kun pidit puoliani.... Kovasti tuo nainen on muka huolissaan minusta tänäkin päivänä, uteliaisuuttaan kai.
Pidän kontaktit minimissään siihen suuntaan.
Niin paljon kaikkea selvitettävää päässä. Sitä kuvaa lavuaarin hajulukkoon kertynyt klöntti karvoja, hiuksia ja ihmislikaa saippuoineen. Ei sitä halua tonkia, jossei ole ihan pakko.

Jotain kai pitäisi alkaa tekemään, jos meinaa jatkaa tätä elämää?

Koulusta ja lapsista hyppäys aiheeseen lisääntyminen. Raivostuttavaa, kun äitini edelleen luulee, että saan jonkun herätyksen ja alan lisääntymään. Jonain päivänä leväytän kaiken tämän saastan esille ja kerron, miksi minusta ei olisi äidiksi. Välillä en kykene edes pitämään itsestäni huolta.
Jaksan aina ihmetellä, miten niin monella nuppivikaisella on parisuhde. Kun on omalla kohdallani en jaksa uskoa siihen, että kukaan ikinä jaksaisi minua. En ole koskaan seurustellut. Tuskin koskaan niin tulee tapahtumaankaan, että kukaan oikeasti rakastaisi. Osaanko edes itse tehdä niin?
Juuri taisin tuhota sen ainoan läheisen ihmisen kanssa välit. Tai luulin, että se välittäisi. Taas mietin oliko virhe paneksia parasta kaveria...
En usko , että merkitsen hänelle niin paljon , kuin hän minulle. Yritän pitää nyt etäisyyttä, etten sano mitään, mikä saisi vihaamaan minua ja katkomaan loputkin ohuet säikeet väliltämme.

Yö meni epämääräisesti heräillen , vaikka lääkkeen otin illalla. Aamulla on pukannut pientä ahdistusta, vaikka tiedän, etten mene huomenna töihin. Pitäisi vain päättää, menenkö koko viikolla. En vain tiedä kykenenkö, vaikka haluaisin.

Onnea onnea onnea isosti!!! 🙂🎂🌻🙂🌻☺️❤️☺️🙂🌻☺️❤️🙂👍😎
Minusta tuo juttu siitä naisesta oli jotenkin pahahduttavan runollinen karmaiseva, ja se kuva niiiiin kaunis, en siis nähnyt sitä noin synkästi kuin sinä, minusta se oli jotenkin hyvin taiteellinen tapa lähteä ja kaunis🙂 Taidan olla aika seko, sain siitä jopa jotain lohtua, että miten kaunis voi kuolema joskus olla ja se sai jotenkin taianomaisen olon minulle. haha..

Kauniin runon laitoit, taas! Hienosti sanoiksi puettu isoja asioita..

Minä juuri päätin, että huomenna alkaa uusi elämä (sehän ei siis vielä alkanut vaikka eilen uhosinkin jo jotain). Tai siis sellainen, että koitan katsoa ensisijaisesti terveyteni perään. on mennyt niin pelleilyksi tosiaan tämä syömisten ja muun kanssa, että nyt aion ottaa terveellisen asenteen. Katsotaan onnistuuko. Eilinen meni totaalieristyksissä, sisko soitti, että tulisin näkemään häntä jonnekin, kieltäydyin, tuli sitten käymään täällä. se oli ihan kiva. vaikka sanoin, etten selkeästi ole tänään hyvää seuraa. En kyllä ollutkaan. mutta hälle ei onneksi pidä mitään esittää. Äiti tuli käymään aamupäivällä yllättäen (haki vain matkalaukun pois mikä jäänyt minulle siitä reissusta) ja se romahdutti olotilani ihan totaalisesti ja samantien tajusin, etten tule poistumaan neljän seinän sisältä koko päivänä. Äidilläni on hassu vaikutus, saattaa saada minut ihan pohjamutiin ihan vaan olemalla ihan normaali, ei sanonut edes mitään ilkeää, mutta jotenkin se edes hänen näkeminen aiheutti sen. hah! eli eilinen ei mennyt hyvin. En tehnyt MITÄÄN. Alkoi olla aika kova ahdistus ja sellainen maailman paskin ihminen -olotila ja suuren suuri epäonnistuminen.

Tänään aion pikkuhiljaa palata takaisin elävien kirjoihin. eli siis aion poistua tuosta ovesta ulkoilmaan ja hieman luontoon. En varmaan sen suurempaa. Olisi ollut siskonlasten synttärit, mutta laitoin just viestiä että olen mukamas flunssassa. Sinne en nyt kykene menemään. Anteeksi vain. En pysty. Mutta jotenkin toiveikas olo, että jos tämän romun vielä jonkun sivuraiteen kautta saisi lykittyä oikealle raiteelle ja matkaa jatkamaan!
🙂🌻

Onnea vielä kerran ja ihanaa merkkipäivää!!! 🙂🌻

Kiitos Rakas Monange Onnitteluista☺️❤️☺️!

Niin, siis kyllä minustakin se naisen kuva oli aivan huikean kaunis ja ja mitä parhain taideteos, mutta mietin vain sitä, että kun se nainen kuitenkin on kuollut siinä kuvassa niin..heh, ehkä pelkään jotenkin, että se kuolema siirtyy siitä kuvasta minuun, hu huuuu! No joo, olen tyhmä. Mutta, koko juttu oli kyllä perin mystinen ja vaikuttava. Meinaan tulostaa sen jutun ja laittaa sen talteen. Kuule, jos löydät lisää samankaltaisia juttuja niin vinkkaa😉 perustetaan kerho, joka tutkii kauniita, mystisiä itsemurhia😀 Minä tiedän yhden sivuston, jossa on paljon kuolleiden ihmisten, siis ruumiiden kuvia, mutta ne eivät ole mitään kauniita vaan ihan vaan ruumiita😝

Ehkä tämä kevät onkin vuorotellen heräämisten ja romahdusten aikaa. Minulla on ONNEKSI ollut tänään hyvä päivä, vaikka mitään niin kamalan erikoista ei olekaan tapahtunut, mutta minun mieliala on ollut selkeästi parempi, kuin mennä päivinä. Eikä se johdu pelkästään siitä, että minulla on synttärit, koska oikeastaan en edes tykkää ajatuksesta, että vanhenen (kuten olen jo kertonut). Jotenkin vain tänään on ollut kivaa. Heräsin joskus kuuden jälkeen ja mies lauloi minulle heti "paljon onnea vaan", kun sain silmäni auki ja se oli kivaa. Sitten aamuhommat, syötiin aamiaista ja lähdettiin ajelulle. Nyt kevät ja auringonpaiste ei ahdistanut minua vaan mieli oli enemmänkin iloinen siitä. Ajelimme minun mielireitin metsän ja merenrantatien, jonka varrella upeita, vanhoja taloja ja huviloita. Tiirailin metsien siimekseen, kun aurinko välkkyi puiden rungoilla. Harmi, että ei ollut kamera matkassa. KAIKKI siellä oli niin kaunista. Metsä, meri, aurinko, vanhat rakennukset. Kuinka hartaasti haluaisinkaan asia siellä, mutta siellä asuvat vain todella rikkaat ihmiset ja köyhät käyvät siellä vain ajelemassa😀 Siellä on aivan erilaiset energiat, kuin kaupungissa, aivan eri maailma.

Kävimme kaupassa ostamassa minulle lisää herkkuja, koska söin jo eilen illalla ja yöllä molemmat leivokset, jotka oli oikeasti tarkoitettu tälle päivälle. Ne olivat ihanan makuisia, sydämenmallisia vadelmamousse-leivoksia. Nyt löysin kaupasta 500g suklaakakun, joka vaikuttaa aika buenolle, kun haukkasin (!) sitä kyljestä. Nyt syön pizzaa😋 Monange, minä päätin, että tämän päivän vielä sikailen kunnolla ja huomenna minä myös aloitan uuden elämän siinä mielessä ainakin, että jätän pizzat ja leivonnaiset rauhaan. Onneksi painoni ei ole noussut jos ei kyllä laskenutkaan.

Minä kyllä olen yhä uudestaan aloittanut sen uuden elämän, enkä päässyt juuri puuta pitemmälle, mutta onhan sekin jo jotain, että jaksaa edes aloittaa aina jotain. Osoittaa, ettei ole ihan aikuisten oikeasti aivan pimahtanut vaan on edes pyrkimys parempaan.

Kurjaa, että sinulle tulee äidistäsi tuollaisia tuntemuksia. Minulle taas äiti on maailman paras ystävä ja saa minut AINA tuntemaan oloni paremmaksi, vaikka olisin kuinka pohjalla. Onko sinulla läheisemmät välit isääsi? Minullahan ei ole/ole koskaan ollut mitään kontaktia isääni, joten siksi äiti on kaikkeni. Tällä hetkellä mies on minun äiti/isä/mummo/pappa (vitsi..) kun täällä lähellä ei ole yhtään sukulaisia.

Voi vitsi, toivon, että me päästäis äkkiä muuttamaan tästä asunnosta. Kun tulimme kotiin täällä haisi vessassa jälleen aivan järkyttävä home. Siis korostan, aivan järkyttävä löyhkä.

Kun ajelimme kaupunkiin takaisin, omakotitaloalueen läpi, näin kuin poikkileikkauksen elämästä. tuolla lenkkeilee nainen. Tuolla mies taluttaa koiraa. Mies pesee autoa ok-talon pihassa. Lapset ajavat pyörillä. Aurinko paistaa. Elämä hyörii ja pyörii, tässä ja nyt. Elämä on. Kaiken aikaa. Tuntui, että voisin turvallisesti jättää maallisen elämän tänne pyörimään tietäen, että kaikki vain jatkuu ja kohota itse vaikka siivilleni ja lentää jonnekin..

En siis mitään itsaria tarkoittanut, mutta jonkinlainen suuri kaipuu on jonnekin..vai onko se vai kevät, joka saa meidät levottomiksi? Haikeiksi? Jokainen meistä haluaisi ELÄÄ.

Mies meni jatkamaan naapurin auton korjaamista ja tienaa siitä lisää kakkurahaa, ha haa! No, eiköhän sillä osteta jotain vähän terveellisempää ruokaa seuraavaksi🙂 Huomennahan se arki taas alkaa, en halua edes miettiä koko asiaa, yhtään.

Monange, 🙂👍 uuden elämän aloitukselle, koitan kontata perässä🙂

Yö oli hirveä. Heräilin varmaan tunnin välein ja olin yhtä-aikaa väsynyt ja ylivirittynyt. Kahden maissa olin jo muka aivan "pirteä" ja luulin, että on aamu. Viiden jälkeen heräsin lopullisesti, enkä enää nukkunut.

Hiukan on siis ollut käynnistymisongelmia, kun tuntuu ettei olisi nukkunut koko yönä ja tuskinpa se unenlaatu on mitään huippua ollutkaan. Ei kait se vissiin ole koskaan.

Kun petasin pikkumakkarin sänkyä niin haistoin siellä inhottavan, tunkkaisen hajun. Sitä ei ole ennen ollut. Siis yksi nurkka haisi ihan pahalle. Alan olla yhä varmempi, että tämä koko tönö on läpimätä paska. Aina kun heräämme on sellainen tosi sekava ja väsynyt olo, nenä tukossa ja silmät rähmii ym. Lisäksi minä ja joskus mieskin aivastelee koko ajan. Onhan se merkki jostain ärsytyksestä.

Odotan hartaasti, että siitä katsomastamme asunnosta kuuluisi jotain ja saisimme sen. Järki lähtee jos tässä kämpässä joutuu vielä kauan olemaan. Vaikka en edes jaksaisi alkaa sitä muuttoa tekemään.

Maanantai..ja tosi maanantaifiilis. Yritän olla ajattelematta sitä ja huijata itseäni, että on joku muu päivä. Muutama ällöttävän tylsä asia pitäisi hoitaa..ne tuntuvat aivan ylitsepääsemättömille. Mutta pakko, pakko hoen itselleni.

Pitäisi soittaa yhteen inhottavaan paikkaan. Se on se pahin juttu. Sen jälkeen pitäisi lähteä kirjastoon palauttamaan kirjat ja etsiä uusia. No, se ei ole mikään inhottava juttu. yritän olla positiivinen ja aurinko ainakin paistaa hienosti. yritän repiä siitä jotain energiaa. Päivän syömisiäkin pitäisi suunnitella. Tänään se ei ole pizzaa, eikä kakkua.

Juhlat on ohitse ja arki alkanut.

Hyvää huomenta AK ja muut 🙂

Kolmas päivä nappeja. Yritän pitää ne minimissään. Alan unohtelemaan asioita. Salasanoja joutuu hakemaan , ajatus ei nyt kulje. Yön nukuin heräten muutaman kerran, mutta äsken, vasta sain itseni sängystä ylös.

Otin ilmaisen kuukauden ja katselen tämän viikon leffoja. Ei taida olla järkevää mennä töihin, missä pitäisi ajella koneilla muiden seassa.

Tänään pitäisi soittaa jonkun sieltä psykka yksiköstä. Epäily, että tuskin soittavat. Haluaisin edes luvan olla syömättä noita papuja.
Eilen illalla oli turhan levoton olo siihen nähden, että olin ottanut lääkettä aamullakin.
Auttaisikohan kahvin tähän jumitukseen.
Ei uskalla edes lähteä pois kämpiltä , jos olen näin seis. ☹️
Päivän positiivinen, kilo vähemmän, kuin kaksi päivää sitten.

Rainbow🙂🌻

Moi. Varmaan ihan hyvä ratkaisu tuo kuukauden "loma". Minä en ole mikään sanomaan lääkkeistä, kun itse en suostu mitään mielialalääkettä (enää) käyttämään ja yhteen bentsoon olen koukussa, kun sen voimin olen vähän liian kauan yrittänyt taiteilla ja nyt JOUDUN syömään sitä ihan sen vuoksi, etten voi noin vain lopettaa sitä. Oliko niin, että sinulla on Opamox? Minä kokeilin sitä syksyllä, kun osastolla syöttivät sitä ja sieltä kotiuduttua jonkin aikaa, kun ajattelin sillä vieroittautuvani siitä "vakibentsostani" eli temestan paskasta. Itse en tykännyt Opamoxista ollenkaan. Mielestäni siitä tuli entistä ahdistuneempi ja kummalla tavalla väsynyt ja tokkurainen olo ja se myös lisäsi ruokahalua. Nämähän on yksilöllisiä tietysti, mutta minulle ei sopinut. No, kaikkihan ne huonoja vaihtoehtoja loppupeleissä on, mutta aina niitä ei voi välttää.
🌻🙂🌻🌻🙂🌻

Aamusta soitin sen puhelun ja eihän se nyt sitten niin kamalaa ollutkaan, kuin itselleni uskottelin. On se kumma, miten mieli asettaa kaikenlaisia esteitä tärkeiden asioiden hoitamiselle jne. No, ei se tietty kivaakaan ollut, mutta tuli hoidettua ja eräs asia laitettua (toivon mukaan) alulle. Se, mitä siitä taas seuraa, sitä ei tiedä kukaan (muu kuin Jumala), mutta päivä kerrallaan ja asia kerrallaan, koitan hokea mielessäni.

Sitten kävimme kirjastossa ja onneksi löysin kaikki ne T-L Variksen kirjat, jotka halusinkin. Nyt siis viisi lukematonta kirjaa pinossa yöpöydällä. Samalla reissulla katsastimme yhdet vanhat kartanon rauniot, vähän kävelimme siellä. Ilma on puolipilvinen, tuulinen. Ruokakaupassa käytiin ja ostin valmiiksilaitettua kanaa ja söin sitä kotona smetanan kanssa. Pitäisi kyllä syödä jotain muutakin, mutta ei oikein nappaa taas syömiset, kun en jaksa kunnolla ajatella mitä söisin. Vähän väkisten saa jotain yrittää. Kakkua (mitä on vielä jääkaapissa) kyllä heti tekee mieli, kun sitä ajattelen. Alkaa vituttaa välillä tämä iänikuinen ruoan kanssa vääntäminen. Joskus on ruokahalua ja syö oikein, sitten taas rh katoaa ja syötyä saa vain roskaa, joskus tuntuu ettei mitään..sekin vaihtelee lähes koko ajan.

Yö oli niin hirveä. Aika lailla veto pois, mutta pakotin itseni siivoamaan yhden kaapiston (muuttoa ajatellen) lajittelin tavaroita, mitkä haluan pitää ja mitä en. Muuta järkevää en varmaan tänään teekään vaan seuraavaksi alan uppoutumaan kirjoihin ja luultavasti sorrun syömään sitä kakkua, en nyt viitsi sitä roskiinkaan heittää. Sitä ennen voisin kyllä syödä jotain "oikeaa" ruokaa niin se kakku ei sitten niin paha olisi.

On tämä päivä taas aika surkea, mutta koitan olla ajattelematta sitä. Yritän tehdä vain välttämättömimmän, kuin robotti ja sitten annan itselleni luvan hurahtaa jonnekin "henkimaailmoihin", miettiä sfäärejä, lueskella, olenhan sentään suuri FILOSOOFFI😀

Tämä kaupunki vain on niin ahdistavan RUMA, eikä se parane edes kevään tulolla vaan korostaa vaan tämän seudun ankeutta. Suurin osa ahdistustani johtuu ihan näistä maisemista ja siitä, että olen tänne "kiinni" ja tuntuu, kuin olisin ansassa, niin kuin tavallaan olenkin.

Elämä on oikeastaan melko syvältä, mutta sitä ei kannata ajatella, ainakaan koko ajan. Minulla vain on jotenkin sellainen tunne, että olen tavallaan jo luovuttanut jossain mielessä. En odota enää mitään, korkeintaan kuolemaa. Jos jään eloon niin se on sitten tietysti plussaa ja jos vielä joskus voin jopa hyvin niin se olisi maailman 7. ihme. Tätä vain on jatkunut jo niin kauan, etten enää jaksa olla niin lapsellisen toiveikas. En halua olla synkkä, mutta yritän olla rehellinen tunnoistani ja miettiä, missä oikeasti mennään.

Lihakseni eivät ainakaan toimi normaalisti. Jalat on ihan makaroonia ja selkä tuli kipeäksi (siis lihakset väsyivät) jo tuosta kaapin mälväämisestä. Olen varma, että minulla on joku lihastauti, mutta kuinka kohtalokas se on niin sitä en vielä tiedä..

Palataan🙂

Halusin sitten lähteä vielä käymään kaupassa.

Tarkoittaa, että sorruin ostamaan herkkuja😞 Ihan yhtäkkiä siis alkoi tekemään mieli yksiä ihania pääsiäsmunia, jossa sellaista smäidää sisällä🙂 Minun oli pakko mennä sinne kauppaan tai siis pakkomielle tuli.

Mutta..masennuin siitä kauppareissusta. Ensin meni ihan hyvin. Kävin kaupassa, jossa ei ollutkaan niitä munia. Siellä ei mitään ihmeempää. Menin toiseen kauppaan ja siellä alkoi tulla kassajonossa sellainen tunne, että olen ihan idootin näköinen ja kaikki huomaa, etten käy ihan täysillä. Mutta pääasiassa tunsin itseni vain jotenkin epäonnistuneeksi ja rumaksi. en oikein osaa selittää. Kotimatkalla tuli jo auringonpaisteestakin surullinen olo. Muutama lenkkeilijä veti niin tyytyväisen ja reippaan näköisenä menemään. Oikein tunsin mielessäni heidän ilonsa, kun ihana ilma ja lenkkeilyn nautinto. Mietin, että joo..niinhän ne normaalit ihmiset keväällä tekevät. Ulkoilevat ja kuntoilevat. Muistelin itse, kuinka silloin ennen tykkäsin lenkkeillä keväisin ja kuinka ihanaa oli viilettää tukka putkella menemään. Tunsin kuinka suru ja mitättömyydentunne oikein valui minuun. Linkkuripysäkillä seisoi kaunis teinityttö, joka selvästi nautti keväästä. Mielialani alkoi romahtaa.

En osaa terkemmin selittää, mutta tuntuu, että olisi parempi jos en liioin olisi ihmisten kanssa tekemisissä tai ei tarvitsisi nähdä ainakaan tietynlaisia ihmisiä, koska selvästikään en kestä sellaista. Tajuan, että olen päästäni vialla sen asian suhteen, mutta en voi sille mitään. Minun pitäisi elää vain omassa kuplassani, eikä nähdä oikeaa elämää ollenkaan. Kun näen reippaita, itsevarmoja (kauniita?) ja elämänsä voimissa olevia superihmisiä niin tunnen itseni lähinnä rumaksi ja epäonnistuneeksi surkimukseksi. Samalla muistan, että itsekin ennen olin lähes sellainen, kuin ne ihmiset nyt. Se saa minut vieläkin surullisemmaksi ja ajattelemaan kauhuissani, millaiseksi minun elämä oikein on mennyt ja millaiseksi itse olen mennyt ja kenen elämää tämä edes on ja kuka minä nyt olen? Tuntuu, kuin olisi yhtäkkiä ihan pihalla kaikesta.

Onneksi säätiedostus on luvannut kylmenevää ja jopa lumisadetta vielä😀 Saa vähän ottaa psyykkisesti etäisyyttä koko kevääseen ja kesäntuloon. Luulen, että jos saisin olla jossain syrjemmässä, maaseudulla, eikä tarvitsisi nähdä ketään liian "superihmistä" tai yleensäkään paljon ketään niin pysyisin paremmin järjissäni. Tekisi mieli paeta kaikkea jonnekin metsän korpeen. No, siellähän sitten ehkä alkaisin taas tylsistymään ja ahdistuisin tunteesta, että olen "syrjäytynyt" ja alkaisin pyrkiä taas ihmisten ilmoille ja taas ahdistuisin ihmisistä jne. taitaa olla loputon suo. Kun kerran pää on vinksahtanut niin paha sitä on parantaa..

Sorruin ostamaan jopa ranskanleipää hetken huumassa!? En selvästikään käy täysillä. Tänään sitten varmaan syön ranskanleipää, voita päälle, makkaraa, suklaamunia, karkkeja ja illalla tietysti sitä kakkua..OU JEE! Onkohan tämä jo joku syömishäiriö?

On näköjään taas niin maanantai, ettei mitään rajaa..

Pakko "kadota" tästä maailmasta jonnekin fantasiamaailmoihin. Sehän onnistuu ahmimalla ranskanleipää ja lukemalla T-L Variksen upeita kirjoja koskettavista naiskohtaloista vanhalta ajalta.

Soittivat . Jotain positiivista, kun olin ihan varma, että homma jää levälleen. Keskiviikkona on aika kahdeltatoista. En edes muista oliko se pelkälle hoitsulle juttelemaan vai mihin. Meni vähän ohi taas. Lääkeasioita katsotaan sitten uudelleen. Oxaminia syön ja noita sokeripalaan verrattavia eli 15 mg. Silti olen ihan seis, tosin syömättömyyskin ja muut voi vaikuttaa.
Kävin puistoilemassa ja oli härdelliä, koirat rapaisia ja mulla housut polviin asti ravassa.
🙂
Tiputin puhelimenkin maahan ja onneksi löysin sen minuuttia ennen soittoa 😀
Hemmetin sählä. Auton rattiin en uskalla vieläkään, sen verran hötöinen olo.

Kaikki kontaktit tuntuu kadonneen facebookin myötä. Ketään ei kiinnosta? Eipä sitä voi olettaakkaan, että kiinnostaisi. Vähän masentaa sekin, en ole tärkeä kellekkään?
Ei tahtoisi mönkiä itsesäälissä sen takia, oma moka. Onneksi naapurin kanssa tulee juteltua, ei tarvitse esittää mitään.

Muista syömisten suhteen, aina voi aloittaa uudelleen seuraavana päivänä
😀 Jotain olen onnistunut muuttamaan itsessäni, en vedä kaikkea läskiksi yhden päivän vuoksi.
Lupasin sittenkin mennä perjantaina töihin. Ei pysty istumaan kotona. Parempi saada tekemistä.

Hyi vittu! Anteeksi..mutta sain äsken melkein sydärin inhosta. Vielä tätä kirjoittaessa olen järkyttynyt ja poissa tolaltani. Meillä oli keittiön altaassa aivan sairaan inhottava TUHATJALKAINEN! Siis Hyiiiiiiiiiiiiiii😝😝😝 Sanottakoon, että minulla aika voimakas fobia kaikkia ryömijöitä, surisijoita ja yleensäkin hyönteisiä kohtaan. Penskana pelkäsin yli kaiken kärpäsiä, tai siis inhosin niin, että huusin naama punaisena, kun niitä lenteli minua kohti. Muistan jokaisen inhottavan madon, koppakuoriaisen tai muun ötökän, jonka olen elämäni aikana tavannut sisätiloista.

Ja olin juuri menossa keittiöön tekemään ranskanleipää, kun näin sen mönkivän altaassa. Kirkuin ja huusin, kuin järkeä vailla. Mies tuli katsomaan ja vei sen ällötyksen äkkiä ovesta ulos. Nyt en enää uskalla mennä keittiöön jos niitä vaikka on lisää..ja nälkä tulee, vaikka melkein kyllä ruokahalu lähti ja tuli oksettava kauhuolo.

Siis minä alan niin VIHAAMAAN tätä asuntoa. Eikö riitä, että on hometta ja muuta paskaa..että uudesta asunnosta ei ole kuulunut. Että nyt vielä tuollainen paskaelukka keittiössä ja jos niitä vielä lisää löytyy..

Itkin jo jonkin aikaa, kyllä..nyt on todellakin maanantai. Vain maanantai voi tuoda tuollaisen paskaelukan minun keittiöön.

Luultavasti tulen kohta hulluksi...😯🗯️

Tätä ei ehkä tajua kukaan, mutta sen inhottavan hyönteisen näkeminen laukaisi jonkun masennus/romahduksen. Se oli jotenkin, kuin piste kaiken paskan päälle. Lohduttaudun ahmimalla ranskanleipää..ja suklaamunia. Oikein lohturuokaa, vaikka eihän siitä tule, kuin huonompi olo vaan. En kuitenkaan jaksa välittää. Terveellinen ruoka ei voisi nyt vähempää kiinnostaa.

Tuntuu, että alan taas irtautua todellisuudesta. Tekisi mieli vain maata, kuunnella hypnoottista musiikkia, ahmia kaikkea roskaa ja tuijottaa taivaan tähtiä.

Aivan alunperin se pyöräretki laukaisi tämän huonomman kauden.

Hirveää, kun ei tiedä yhtään mitä huomisesta päivästä tulee?