Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Onpa tosi ikävää että paras kaveri noin teki. Onko hän itse sitten parempi ihminen?
Yleensä kaveruuden arvoinen. Anteeksi että olen suorasanainen. Itselle sattunut
vähän samanlainen tapaus. Paras ystävä haukkui nykyisen poikaystäväni kovin
sanoin. Mun kaveri on tuurijuoppo. Ollut nyt 3 vuotta raittiina. Tämä kyseinen
ystävä itse ollut naimisissa juopon miehen kanssa. Seurustellut juopon kaverin
kanssa joka jätti hänet. Samoin hän haukkui edellisen kaverini. Täytyy sanoa
että siihen loppui meidän ystävyys. Mieluummin ilman naisystävää kun huonon
ystävän kanssa.
Hei LiisaIhmemaa! Olipa kaverisi kommentti aika kumma. Ei kait tuollainen mikään ystävä ole? Olen pahoillani puolestasi. Tiedän, mitä on itsemurhaolo. Minulla se on melkein kroonistunut. Masennukseni kumpuaa entisistä ja nykyisistä asioista. Nuorempana minulla oli muutama olevinaan ystävä, joihin jouduin pettymään. Se oli hyvin raskasta ja muistan, kuinka yksinäinen olo ja masennus siitä tuli. 16 vuotiaana yritinkin itsemurhaa koulukiusaamisen, ystäviin pettymisten ja yksinäisyyden vuoksi. Tuntui, etten enää jaksa. Nykyään..niin, täällä ketjussahan nuo asiat ovat. Itsekään tiedä, kuinka kauan täällä maan päällä jaksaa olla. Menen päivän kerrallaan. Minulla on onneksi mieheni, etten ole aivan yksin. Onko sinulla ketään kenen kanssa voisit nyt jutella tai jonka luo mennä? Tai edes rauhoittavaa lääkettä mitä voisit ottaa? Ei ole kiva juhannuksena tuollaisella mielentilalla, vaikka mikäpä minä olen sanomaan, kun itsekin olen lähes koko ajan kuolemanajatuksissa.
Itse taidan tästä lähteä vielä pienelle ajelulle, ettei ala nukuttamaan, kun sisällä on ja neljältä jo taas herännyt. Jos haluat niin kirjoittele tänne, tsekkaan kun palaan. Halaus sinulle🙂
T: AK
Ajelulla käyty. Aika vähän oli liikennettä. Söimme pallojäätelöä. Minusta on ollut ihan kiva juhannusaatto. Rauhallinen ja sopivasti pientä ohjelmaa. Niin "pieni" asia, kuin lupiinien tuoksu makuuhuoneessa, jää pysyvästi mieleen tästä juhannuksesta. Kala oli hyvä ja jäätelökin maistui pitkästä aikaa. No, yö on tietenkin ärsyttävä, kun taas herään kello neljä. Voi hitsi, kun sais nukuttua edes viiteen.
Runoja en ole ehtinyt lukemaan. Huomenna varmaankin sen teen. Päivällä tuli yksi temesta itkukohtaus, siis en ottanut päivällä mitään. Oli niin mitätön ahdistus, etten ala sellaiseen ottamaan. Itkeä tirautin ja ahdistus menikin ohi, kuten arvasin. Se ei siis ollut mitään muuta, kuin vieroitusoire. Minulla nuo pienet itkukohtaukset tulevat ja menevät lähes päivittäin. Nykyään tosin hieman harvemmin, kuin vielä keväällä vollotin päivät pitkät.
Tämäkin päivä on jo loppusuoralla. Jospa sen Superkuun vielä näkisi sitten ennen nukkumaanmenoa. Mietin vähän mitä vetäisin yöksi, etten heräisi neljältä, saa nähdä.
Tänne minun ketjuun voi ja saa muuten omia murheitaan kirjoitella. Luen mielelläni muiden elämästä ja ajatuksista, tapahtumista.
Hyvää Juhannuksenjatkoa kaikille!
Alkaa olla tämä juhannusaatto lopuillaan. Meikäläinen kun ei juhli myöhään vaan jo kymmeneltä nukkumassa. Mutta ihan kiva päivä oli. Mietin äsken kaikkia ihmisiä yleensäkin. Kuinka erilainen meidän jokaisen elämä on. Ja silti paljon samoja asioita, eri syistä. Meillä jokaisella oma kohtalo. Elämäänsä ei voi etukäteen tietää. Kaikki me olemme olleet pieniä joskus.
Hieman haikealla mielellä mietin, että elämä voi olla tosi ihanaa tai tosi hirveää.. No, yritän nyt selviytyä tulevasta yöstä kunnialla ja huomenna taas jatkuu sitten. edelleenkin hyvää juhannusaattoa kaikille, jotka sattuu lukemaan.
Ja Hyvää Yötä!
Ps. Superkuuta en näe missään. Voi halavatun pakanat!
Hyvää Juhannuspäivää!
Minulla ei kovin ole enää juhannusmieltä. Taisin viettää sen jo eilen. Kaikenkaikkiaan kuitenkin ollut ihan kiva juhannus. Rauhallinen ja tunnelmallinenkin. Tänään taas heräsin sitten puoli neljältä, jonka jälkeen onneksi vielä nukahdin uudestaan, mutta vain hetkeksi. turhan aikaisia nuo heräämiset, vaikka laitankin kyllä aina jo niin aikaisin nukkumaan, tottakait kun alkaa väsyttämään kun noin aikaisin herää..oravanpyörä.
Aamulla jo puoli 8 mies ehdotti ajelulle lähtemistä, koska myöhemmin päivällä luvattu sateita. Minusta oli ihan jännää aamulla niin aikaisin lähteä. Ajelimme tuttuja seutuja, niitä missä ennen asuimme, sai siinä kesäistä, kukoistavaa luontoa ihailla, juurikin niitä tienvarsikasveja. Myös merellisiä maisemia, aina yhtä virkistäviä.
Palasimme kotiin puolenpäivän jälkeen, vähän syötiin, minä siivoilin ja nyt jämähdin sitten loikoilemaan ja tänne nettiin. Päiväruoka pitäisi kohta aloittaa. Mieshän meillä ruoat tekee. Nyt loppui sade ja aurinko taas paistaa. Aamulla otin puolikkaan pillerin ja nyt iltapäivällä en ole ottanut. Hieman levoton olo, mutta ei kamalan ahdistunut. Toimii näköjään silloin, kun saa olla rauhassa, eikä tartte mennä ihmisten pariin taii jotain kauppoja kiertämään.
Juhannus nyt on minun mielestä jo ihan ohi. Parasta juhannuksessa oli ruusut, lupiinit ja niiden tuoksu, eilinen savukala, autoajelut ja tietenkin oma Rakas! Ihan kiva Juhannus.
Kun sais nyt tuota yöunta korjattua, mutta millä ihmeellä? Alkaa mennä hermot tuohon neljältä heräämiseen. temestaa otan yöksi aina, mutta ei kait sekään enää mitään tehoa. Mitään unilääkkeitä en todellakaan halua alkaa tähän saumaan enää sekoittamaan. Ei kait auta, kuin kärsiä vaan...
Äidin kanssa soittelin äsken. Hän on yksinasuva, eikä vietä juhannusta mitenkään. Ystävättäreni piti mennä miehensä kanssa veneelle, mutta en tiedä onko mennyt, kun tällaiset sadeilmat..laitoin äsken viestiä, ei ole vielä vastaillut.
Tekisi mieli alkaa olohuoneen yksi vitriini pyyhkimään pölyt ja esineet ym. Mutta en tiedä vielä jaksanko. Vähän on levoton olo, että pitäisi koko ajan jotain puuhastella tai alkaa haukotuttamaan, kun makoilee, löhöää.
Niin, ja runoja en ole lukenut ollenkaan, heh. Ei ole löytynyt sopivaa saumaa, eikä keskittymiskykyä. Tuossa se kirja yöpöydällä makaa. No, luen sitten kun huvittaa.
Onneksi huomenna on vielä sunnuntai ennenkuin arki taas alkaa. Arki ei tuo mukanaan, kuin tylsiä ja tympeitä juttuja, ei tee mieli edes ajatella sitä..Olisipa Juhannus ikuinen!!!!!
Ole tosi tympääntynyt. Heräsin taas neljältä..enkä saanut enää unta. Voi jumankeuda, ensi yöksi vedän jonkun hevoskuurin pillereitä, kaikkia vaan, että en varmasti herää klo: 4.
Eilen illalla benzovähennys alkoi taas näkyä ja tuntua, ja kuulua. Iltaa kohden muutuin väsyneeksi ja kiukkuiseksi, aloin tiuskia miehellekin (joka kyllä itsekin alkoi "häiriköidä", kun ei enää jaksanut pitää yllä juhlatunnelmaa juhannuksen vuoksi) ja minua se alkoi ärsyttää ja aloin tosiaan tiuskia ja äksytä..
Varmaan parempi, etten yritäkään mitään vähennyksiä ennen kuin stressaavat asiat on enemmän balanssissa. Tällä hetkellä ei vois kohta vähempää kiinnostaa iänikuiset kotityöt, terveyshuolet ja lääkkeiden vähentämiset. tekisi mieli vain maata ja vetää benzoja, kunnes olis aivan KUKKUU! Joka päivä on samanlainen, eli yhtä tyhmä. Aina samat asiat vain jatkuvat.
Tänä aamuna i-m taas pyörinyt mielessä. Kun tuntuu aivan toivottomalle tämä elämä. Minusta ei enää ikinä tule sellaista, kuin ennen. Tervettä ja toimivaa.
Nytkin vain haukottelen ja haukottelen..Mikähän päivä luovutan ja annan a:n kajahtaa silmien väliin..
Nuo aamunavaukset on aina pahimpia, näköjään.
Otin kokonaisen temestan, suoritin aamutoimet, keräsin pyykkiin likaiset vaatteet, pesin vessan ja keittiön, pyyhin pölyt melkein koko kämpästä. Niin ja vaihdoin päälleni vaatteita, että sain likaiset pesuun, wau! Oikein toiminnan aamu. Mies on ikionnellinen, kun juhannus on ohi ja hän "saa" taas alkaa tekemään remontti ym hommiaan, pihahommia ym. Voi että sillä virtaa riittää🙂
Lievä adhd-tapaus. No, eipä voi valittaa. Huoltohommat pelaa ja paikat pysyy kunnossa. Laskut ja muut sellaiset myös hoitaa säntillisesti. On aika pikkutarkka siisteysasioissa, muuten kyllä rento tyyppi ja omien terveysasioidensa kanssa ehkä liiankin välinpitämätön.
No, minä murehdin sitten sitäkin enemmän, kaikkea. Olen passiivisempi, vaikka teenhän minäkin jotakin, mutta en läheskään aamusta iltaan, kuten mies. Ennen jaksoin enemmän ja melkein puuhasinkin aamusta iltaan, puhumattakaan silloin kun vielä omaa yritystä pyöritin vuosikaudet. Nykyään, tällä kunnolla ja näillä hermoilla, ei tulisi kuuloonkaan.
Yhteiskunnan papereissahan olen syrjäytynyt. Virallisesti mielenterveyskuntoutuja. Töissä en ole ollut 2009 jälkeen, enkä varmaan koskaan menekään. Ainoa kiinnostuksen kohde, jollaista työtä voisin tehdä jos muuten kykenisin olisi se ala mitä yritystoimintanikin edusti.
Nyt olen kuntoutustuella. Parempi olisi saada vain ihan kokoaikainen eläke. Tiedän, että minusta ei ole työelämään. Olen liian häiriintynyt ja ongelmainen. Eipä silti, ei minua työnteko niin paljon kiinnostakaan, ei ole kiinnostanut koskaan, eikä opiskelut myöskään. En tiedä miksi? Ehkä elämä on kaikin tavoin muutoin ollut niin ongelmallista, ettei tilaa oikean elämän luomiselle ole jäänyt, eikä sitten motivaatiotakaan syntynyt.
Aamupalaa pitäisi yrittää kehittää seuraavaksi, voisi jotain saada kurkusta alas. Koko syömisen ajatteleminen ahdistaa minua nykyään. Toivottavasti ei ole mikään syömishäiriö tulossa, sitä kun on ennestään minussa ja suvussa laajemminkin.
Välillä tässä heitin syömisen melkein kokonaan ja laihduin monta kiloa. Hieman säikähdin sitä ja nyt yritän saada kiloja takaisin. Tuntuu vain olevan aika työlästä. Luulen, että stressi ja ahdistus on vieneet ruokahalun. Niin on käynyt ennenkin.
Tarttis varmaan duunaa jotain...
Hei, torstai oli mukava päivä ja odotin juhannusta innolla.Sitten lauantaina tuli se kauhea tekstari, jossa haukuttiin hylkiöksi ja manattiin minulle suurta surun päivää. Lauantai oli kauhea, ja purin pahan olon mieheeni. haukuin ja huusin😭 Ajattelin, jos laittas tutkimuspyynnön siitä tekstarista. mutta mitäpä sekään auttaa. Täytyy vaan toivoa, että ko. henkilö sattuisi kohtaamaan elämässään sellaisen henkilön, joka pistäisi muijan ruotuu. Mirtsapiinia ja Ketipinoria on ja kyllähän ne auttavat, että saa unta.
Hei Liisaihmemaa. Tuttu on myöskin tunne, että olo on huono ja sitä purkaa mieheensä (valitettavasti) sitä teen minäkin, vaikka aina päätän, että en enää tee niin, koska minulla on ollut vaikeaa ja mieheni on jaksanut tukea ja auttaa minua, eikä kyllä ansaitse mitään huutamista ym. mutta, koska hän on minun ainoa läheinen ihminen ja olemme kaiket päivät yhdessä niin hänelle tulee purettua kiukkua ja väsymystä. Aina siitä kuitenkin tulee itselle paha mieli ja yleensä pyydänkin anteeksi ja kerron, kuinka paljon rakastan häntä ym.
Ymmärrän, että sinulla on ollut paha olla. Tuollainen tekstiviesti kuulostaa kyllä aivan uskomattomalle. En tajua mikä voi olla henkilön motiivi? Kyllä tuosta tietysti voisikin jo jonkun tutkintapyynnön tehdä, mutta kutn sanoit mitäpä se siihen tuskaan auttaa, henkiseen traumaan, minkä tuosta saa, kun "ystävä" noin kohtelee. Jos minun paras (ja ainoa) ystävätär lähettäisi tuollaisen niin menisin kyllä ihan tolaltani ja loppukin usko mailmaan romahtaisi.
Toivotaan, että pääset asian kanssa tasapainoon jotenkin. Minullakin on Ketipinoria, sitä tarvisin varmaan nukkumiseen, kun heräilen aina liian aikaisin.. Minä vain menen siitä niin "tökkyrään", etten ole uskaltanut nyt ottaa. Kohta harkitsen ihan pienen määrän ottamista, koska pakko saada nukuttua.
tsemppiä sinulle ja muista, että tänne voit aina kirjoittaa ja purkaa pahaa mieltä, siksi minäkin kirjoitan, ettei tule kaikkea purettua täällä kotona miehelle tai äidille puhelimessa tai ystävättärelle.
Minulle tämä makuuhuone on, kuin oma maailmansa. En osaa ihan selittää, mutta koen tämän jotenkin turvalliseksi ja viihdyn täällä. Tämä on "minun" huoneeni vaikka tokihan mieskin täällä nukkuu ja välillä viettää aikaa, katsoo telkkua, on koneella ym. Tämä on jo kolmas kotimme, jossa makuuhuone on minulle "oma" paikka. Ja varsinkin nyt kun olen sairastellut ja joutunut muutenkin ihan lepäämään ja osittain masennuksesta johtuvan "makoilun" vuoksi on aikaa tullut makuuhuoneessa kulutettua paljon. Hassua, että vaikka meillä on kiva koti ja useampi huone niin viihdyn melkein vain täällä makuuhuoneessa enkä juurikaan käytä muita huoneita, vaikka esim. olohuonetta olen aikaisemmin sisustanut ja se on ihan kodikas ym. Yhdessä vaiheessa mies vähän osoitti mieltään, kun "ähötän" vain makuuhuoneessa, vaikka on tällainen asunto hankittu, jossa pitäisi viihtyä ihan joka puolella. En osaa itsekään selittää miksi viihdyn melkein vain makkarissa.
Kaikki kivat ja kauniit esineet kerään tänne, kukat kannan tänne, täällä tykkään katsella ikkunasta ulos ja olla rauhassa. Makuuhuoneesta on tullut tavallaan "olohuone", koska minä syönkin täällä ja mies haluaa syödä minun kans, me syömme nykyään molemmat täällä, käytämme nettiä täällä, katsomme telkkua täällä, nukumme täällä ym.
Huomaan, että puolikas temesta aamulla koko päiväksi ei nyt ainakaan riitä. Kokonainen jeesaa koko päivän iltaan asti, jolloin otan yötä vasten toisen. eli 2 pilleriä päivässä, mikä on tietysti liikaa, mutta se on tarvittava annos tällä hetkellä.
Runoja en ole edelleenkään lukenut, enkä nähnyt superkuuta.. Tänään on vielä aikaa nuo kaksi asiaa tehdä, joiden piti kuulua juhannukseen. Kuuta pitäisi kyllä mennä jonnekin pienen matkan päähän katsomaan, en tiedä jaksanko enää illalla. Ja riittääkö keskittymiskykyä runoihin (kaan)..enpä tiedä. Onhan tässä tullut muuta puuhailtua. Ihan kiva ja monipuolinen juhannus.
Nyt odotan alkaako takapuoli laulamaan, kun pitkästä aikaa söin sellaisen, vähän tukevamman ruoan..toivottavasti ei.
Hei, rupesi naurattamaan tuo takapuolen laulaminen. Tein ison kattilallisen chili co carnea. Vaikka laitoin reilusti chiliä, niin potku puuttuu. Papuja, paprikaa ja sipulia onkin sen verran , että laulu onraikanut tässä huushollissa😀 Ketipinorista sain ensi alkuun kummia oireita, sydämen tykytysta, mutta toleranssi lisääntyy. Jos 25mg ei auta niin ottaa enemmä,,,Tällä ihmisellä, joka lähetti viestin, on itsellä asiat suoraan sanottuna päin p:tä. Suurin osa varattuja miehiä, yms. Hänen viimeisen valloituksensa vaimo sanoi hänelle "pahasti" ja nyt kaikki onkin vaimon syytä!!! Eilen oli juttua näistä toisista naisista, on heillä lapsuudessa oidipaalisesa vaiheessa jotakin hämminkiä. Ihan sama mulle. Toivottavasti ao. henkilö saa maistaa omaa lääkettään.
Unohtui tuo makuuhuone. Se tuntuu välillä olevan paras paikka maailmassa, pesäkolo. Kaukana kavala maailma. Olen itse yrittänyt kanssa sinnitellä, etten nappailisi noita pillereitä. Turhaan, koska tulee parempi olo. Ketipinor auttaa ehkä paremmin. Olisin halunnut Opamoxeja, mutta niitä ei näköjään nykyään niin helposti saa, kun ovat turvallisempia.
Kiva kuulla AK että on ollut ihan kiva juhannus kuitenkin ja kaikennäköistä olet kyllä siellä puuhannutkin! 🙂👍 Luin kaikki ketjusi viestit mitä olen missannut, tuli jotenkin "kotoisampi" olo niin. Kiva tietää mitä sinnepäin kuuluu.
Täällä ihan tyytyväisenä siitä että pääsin omaan kotiin, oli ehkä kyllä elämäni hirvein juhannus. Ihan omista fiiliksistä johtuvaa se on kyllä.. En osaa iloita ja seura alkaa ahdistaa aika äkkiä. Huh. No tulipahan testattua nyt sekin. Muut lähinnä näkivat varmaan että olen kärttyisällä päällä. En mitään sekoillut enkä itkenyt. Mutta paskin juhannus ehkä koskaan kyllä, toivottaavasti ensi vuonna olisi parempi jollain tapaa.................
Palaillaan taas😉
Ei alkanut takapuoli laulamaan, onneksi. Ehkäpä vielä joku päivä taas opin syömään, kuin ennenkin. Liian vähillä syömisillä menty niin kauan, että nyt saa sitten opetella oikein syömään. Minua alkoi väsyttää ruoan jälkeen ja lähdettiin vielä ajelemaan, ettei nitkahdeta kokonaan liian aikaisin. No, matkalla sain päähäni, että haluaisin pallojäätelöä jäätelökopista. Kaikki kopit oli kiinni vaikka minä juuri luulin, että ne ois iltasin auki, kun ihmiset haluaa käveleskellä ja syödä jäätelöä. No, aikamme kierreltyä tarttui K-marketista matkaan kaksi jäätelöpakettia, jotka oottaa nyt fryysissä.
Kyllä oli kaunis luonto illan kultaisessa valossa..Niin kaunis, ettei kauniimpaa ole. Hieman haikeana mietin, että näinköhän sitä ensi kesänä enää katsellaan kesää tämän maan päällä..vai ollaanko ikuisen kesän maassa jo silloin? Jotenkin vain toivon, että oltaisiin vielä täällä ja kaikki olisi suhteellisen hyvin. En ole valmis luopumaan mun elämästä vielä, kuin vasta pakon edessä ja pakkohan ei ole kuin...kuolla.
Toivoa vain soppii..olemmehan oppineet, että harvoin elämä menee, kuin toivotaan tai haaveillaan.
Kunhan päivä kerrallaan, jotenkin, eteenpäin..
Juhannus on loppu. Huomenna alkaa arki. Inhoan maanantaita. Se on aina maailman masentavin päivä. Kunpa aina vois olla lauantai, se on päivistä kaikkein parhain...
Liisaihmemaa, kiva, kun olit kirjoitellut. Ja hienoa, että olet jaksanut laittaa ruokaa ym. Täällä huushollissa kans välistä perät paukkuu, enemmän kyllä miehellä, tietyistä ruoka-aineista..🙂
Minun tekisi mieli välillä vetää pillereitä kaksin käsin, niin, että olisi aivan tööt, mutta kohtuudessa olen kuitenkin kait pysynyt, vaikka riippuvainen olenkin tuosta tietystä määrästä.
Tuollainen henkilö kuulostaa erittäin epävakaalle ja narsistiselle, ei taida elämänhallinta olla aivan kohdillaan hänelläkään. Hän ei ole mikään arvostelemaan muita ja vielä noin julmalla tavalla. Kuulostaa todella epätoivoiselle henkilölle.
Täytyy alkaa vähän pesemään ja sitten iltapalaa, eli sitä jäätelöä. Kiva, kun olet kirjoitellut, kirjoittele jatkossakin jos haluat!