Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Mies on ollut tosi mukava, eikä yhtään ärsyttävä, vaikka onkin ollut hönössä. Tänäänkin niin reippaasti osallistui siivoukseen ja nyt tehnyt ruokaa jne. Ehkä siitä onkin kiva olla hönössä ja on siksi mukava🙂
Mies on ollut huomaavaisempi ja hellempi. Ehkä tekee hyvää sen päälle nollata välillä vaikka sitten kaljalla. Jokaisella omat konstit. Jos mulla pillerit niin hänellä alko. Kuulostaa aivan, kuin oltais jotain pahastikin päihderiippuvaisia😉😀 Sossussakaan ne ei varmaan usko, kuinka nuhteetonta elämää me oikeasti vietetään. Sanoinkin siellä, että mehän ei olla mitään sossun rahoilla eläviä juoppoja. Eihän me edes saada sieltä mitään koskaan.
Tämä päivä on ollut ihan mukava. Kun koko viime viikonloppu ja viikko oli aika tahmeaa.
Miehen tyttären kanssa juttelin puhelimessa. Kissoista, käsilaukuista, pizzoista, miehistä ja sen sellaisista🙂 Ihan kiva oli jutella. Ollaan hieman eri ikäiset, mutta "sielunsiskot" eli meillä on ällistyttävän paljon yhteistä. Ollaan aina tultu hyvin toimeen.
Lauantai alkaa kääntymään kohti iltaa. Aika ihanaa musiikkia soi jo radiossa. Mietin minun synttäreitä, jotka on 9.3. Oikeasti ei tekisi mieli juhlia, kun täytän jo 36 ja tunnen olevani ikäloppu. Siis oikesti en voi käsittää, että olen 36v. kaksi-kolme vuotta tässä välissä hurahti niin nopeasti sairastaessa jne. että ne on jääneet vähän kuin elämättä ja meneet ihan sumussa. Jotenkin 35 ei tuntunut vielä miltään, mutta kaikki siitä eteenpäin tuntuu ikälopulle😞 Taas jos joku muu sanoo olevansa 36v niin ajattelen, että sehän on vielä ihan nuori jne. Kummallista. Ja äitikin täyttää jo 70v ja muistan, kun hän oli 45v...niin se aika menee eteenpäin, vaikka me ei itse oltais paikallaan.
Luultavasti siksi päiväksi vain siivoan kodin ja ostan jonkun kakun ja hyvää ruokaa. Ehkä synttäreiden kunniaksi tunkeudun pällistelemään jotain autiotaloa tai teen metsäretken🙂
No, ei täällä mikään riehakas discoilta ole🙂
Mies kuorsaa pikkuhuoneessa. Väsähti kaljoihinsa. Minä yksin makkarissa räppään koneen kanssa ja kuuntelen radiota. Enemmänkin on hempeää ja balladeita kipaleet tänä iltana. Elikäs aika rauhallinen tunnelma. No, meneehän se näinkin. Ei mitenkään masentunut olo vaan ihan rauhallinen. Hirmu nopeasti meni tämä päivä. Huomenna on jo sunnuntai ja sitten maanantai, jota inhoan aina vain yhä enemmän, koska minun olisi alettava hoitamaan niitä tylsiä asioita. Plääh..en halua ajatella, en vielä..
Laskiaispulla on vielä syömättä. Mietin juuri teitä kaikkia..Monange, Sam, Hämärä, Marianne, Saloka, Repukka ja monet muut. Olen vaistoavinani hienoista apatian virettä ilmassa..Saako se tämä kevät meidät kuitenkin hieman haikeiksi?
Taidan tältä päivältä lopettaa tähän. Katsellaan taas huomenna!
Love You☺️❤️
Täällä taas. Yö meni ihan hyvin puhtaassa sängyssä ja lakanoissa.
Mies nukkui eilen iltakuudesta kymmeneen asti, jolloin herätin sen. Olin itse menossa jo nukkumaan. En syönytkään sitä laskiaispullaa vaan vein takaisin jääkaappiin. Vähän oli kuitenkin nälkä ja mies alkoi paistamaan munakasta minulle. Sitä sitten söin puoli lautasellista ja nukahdin.
Se on sunnuntai ja pilvinen, harmaa ilma. Mies pakkaa tyhjiä kaljatölkkejä kassiin ja kauppaan vietäväksi. Niitä on yli 50. Minä en tiedä lähdenkö kauppaan. Periaatteessa voisi kyllä kävellä sinne niin saisi vähän liikuntaa, mutta toisaalta ei huvittais, kun jalat tulee sitten niin kipeäksi. Maanantaina ajattelin soitella aikaa lääkärille.
Hammaslääkäriinkin pitäisi mennä. Minulla on suussa kaksi ongelmahammasta. Toisessa on juurihoito kesken ja väliaikainen paikka. Toinen hammas on lohjennut. Tiedän, että kumpikin olisi pitänyt laittaa jo ajat sitten, mutta en ole halunnut mennä hl.
En tiedä vielä lähdenkö kauppaan. Mietin asiaa.
Ulkona sataa lunta. En mene ulos. Miehellä on krapula, eikä halua ajaa autolla. En tee mitään erikoista. Aloitin yhtä kirjaa lukemaan ja räplään tässä koneella. Mies paistaa jauhelihapihvejä.
Inhottaa jo huominen päivä. Pitäisi alkaa sitä lääkärinaikaa varaamaan. Saa nähdä varaanko sitä taaskaan. Hiukset pitää tänään pestä. Suihkuun pitäisi mennä, mutta enpä usko meneväni. Tai ei sitä koskaan tiedä.
Istuksin vain tässä sängyllä läppäri sylissä. Miehen kanssa pestiin aamulla kaikki tuossa pöydällä killuvat arabian vanhat kahvikupit, joita olen kirppiksiltä löytänyt.
Aikamoisen tylsä päivä. Taidan olla itse tylsä.
Ulkona hämärtää jo.
Olen lukenut kirjaa.
Tekee mieli jäätelöä.
Onpa täällä hiljaista...
Mies ei olis halunnut lähteä ajamaan autolla, mutta lähti sitten kuitenkin käyttämään minua kaupassa. Ostin paketin keksejä ja jäätelöä. Tuli vain pakottava tarve ostaa jotain herkkuja. Luultavasti minulla oli vain nälkä ja verensokerit alhaalla. En nimittäin yhtään tykännyt jauheliharuoasta, enkä ole moneen päivään syönyt kunnolla. Ilmeisesti olen vain nälissäni silloin, kun alan himoitsemaan herkkuja. Lisäksi tuntuu, etten jaksa koko ajan niin tiukasti noudattaa vhh-ruokavaliota. Tuntuu menevän liian yksipuoliseksi ja aina samoja mössöjä.
Keksit hotkin melkein heti ja nyt on vähän ällö olo. Jäätelöä otan vasta myöhemmin. Ilma on edelleen harmaa ja päivä on aika tylsä.
Moi Kuunvalo. Ei ollut mahdollisuutta kirjoittaa pariin päivään, kun... No, sanotaan vaikka, että oli muuta tekemistä. Tulkaa ihmeessä miehesi kanssa kesällä meidän mökille, mielelläni otan vieraita vastaan ja tilaakin löytyy. Saa nähdä onko miehesi yhtä pahasti hurahtanut kalastukseen, kuin minä, mut sittenpähän se selviää. Jos sain hymyn sinun huulille, niin sitten minun kannatti kirjoittaa tänne muutama päivä sitten. Nyt ei oo mahdollisuutta käyttää konetta kovin pitkään, mut pitää kirjoitella aina silloin, kun pystyy. Moni asia menny aika sekasin, itseasiassa kaikki on nyt aika sekavaa. Tartteis edelleen sen naisen, joka potkis minua perseelle ja pitäis huolen, etten hölmöilis mitään pahempaa. Kyllä, kevät on aina vaikeaa aikaa, en oikein tiedä miksi. Useimmat ovat iloisia, minä olen surullinen, joka kevät, tosi surullinen. Sitten tulee tehtyä kaikkee hölmöä. Pitäkää huolta itsestänne.
-Sämpyla
Söin sen paketin keksejä melkein kerralla ja oksensin. Tosi järkevää.. Siis en tahallaan oksentanut, mutta alkoi vain oksettaa. Myöhemmin syön jäätelöä ja sitten varmaan paskannan housuun🙂
Näköjään taas järki ei niin kirkkaasti pelaa tai en osaa arvioida tekojani. Se ei ole mitään uutta.
Tämä päivä aika syvältä. Ei minua silti edes vituta. Tämä vain nyt on tätä...
Moikka AK ja muut..Mulla se kevät aiheuttaa huonolla tavalla haikean olon, jos sinulla AK hyvällä tavalla. 😉 On ollut apaattista kyllä ja tuntuu, että niin ajatukset kuin tunteet ovat jotenkin loppuunkuluneet ja on tyhjä olo. Kai odotan, että tulee jokin johtolanka elämään, jota alan seurata. Olo ei ole tuskainen sillä tavalla, että itsari olisi mielessä, ei vain jaksa oikein mitään.
Tsemppiä lääkityksen vähentämiseen AK (älä ole ankara itsellesi, jos et sitä Temestaa saa niin helposti ja nopeasti lopetettua) ja VHH jos sitä jatkat. 🙂 Kyllähän elämäntapamuutokset vaativat pidempää motivaatiota, mulla on myös se taipumus, että saatan innostua jostain vähäksi aikaa, mutta into sitten loppuu kesken..Nyt kun masennus ilmeisesti taas voimistuu, on erityisen vaikeaa löytää motivaatiota muutoksiin.
Huokaus..Kevät tulee, jep jep, ihmiset ovat innoissaan ja minä enemmänkin surullinen. No luonnossa tykkään kyllä olla ja kuvia tulee myös napsittua. Mutta ohi se kevätkin menee ja vaikein aika taas, toivottavasti. Kesä ei voine olla pahempi kuin viime vuonna. 😉
Voimia keväisiin päiviinne 🙂🌻 😎
Minäkään en ole muutamaan päivään ehtinyt nettiin. Onneksi, AK, et lopettanut kirjoittelua, kuten jossakin viestissä uhkasit. Sinä olet sentään jaksanut siivota! Mulla on toi fysiikka siinä mallissa, että en voi semmosta kunnon siivousta tehdä kerralla. Pikku hiljaa enkä sittenkään selviydy kaikista siivoustöistä. Onneksi on tuo ihana mies, joka sitten tekee ne raskaammat hommat.
Mulla on nyt se stressiviikko takana. Yks stressin syy oli, että jouduin (sain?) järkkäämään pienimuotoisia juhlia. Noi tommoset jutut menee niin mun mukavuusalueen ulkopuolelle, että sain tosissani itseäni rauhoitella, että kyseessä ei ole mikään elämää suurempi juttu. Tylsää vaan oli huomata, että mun puolen suku ei juurikaan puhalla yhteiseen hiileen. Siskotkaan eivät osallistuneet juhliin. Mietinkin paljon, että olispa se oma suku jonkinmoinen voimavara, mutta kun ei. Minkäs sille tekee. Tunnen olevani kuin toiselta planeetalta. No, olen minä joskus kuullut, että miksi minä en voi olla kuten mun siskot. Miks mun pitäis? Olen pikku hiljaa alkanut oppia hyväksymään itseni tällaisena (erilaisena?).
Juhlat menivät hyvässä hengessä ja kun uskaltauduin jopa delegoimaan asioita, niin ei sitten tarvinnut revetä joka asiaan. Oli jopa ihan mukavaa ns. seurustella ihmisten kanssa. Vaikka nyt olenkin lopen uupunut ja veikkaan että menen pian nukkumaan.
Mulla on vielä sitä "aktivoimista" jäljellä. Olen kyllä viihtynyt siellä ja se on antanut paljon ajateltavaa. Hyvä porukka siellä. Lähinnä nyt hirvittää, että kun se lysti loppuu, niin mitäs sitten 😐. Vaikka pitäis mun saada jotain eväitä sieltä siihenkin ongelmaan. Stressaan kyllä siitäkin valmiiks, kun joku suunnitelma mun pitäis tehdä, mitä aion. Kun tuntuu, että kaikki on hakusessa.
Nyt kyllä alan uuvahtaa. Mun piti jotain johonkin kommentoida, mutta nyt
😴.
Oooohhhh☺️❤️
Ihanaa, kun olette kirjoitelleet. Sam, tuskinpa me oikeasti sinne mökille työnnytään, mutta vohan sitä aina leikkiä ajatuksella🙂 Mies on kyllä sellainen erähullu, että varmaan lähtis samointein sinne ajelemaan😀 Mutta, eihän sitä koskaan tiedä😉 Olet tosi kultainen, kun edes ajatuksissa tarjouduit meidät sinne ottamaan. *Halit*🙂🌻
Marianne, vähän päivästä riippuen (kuten varmaan olette huomanneet) kevät aiheuttaa minussa hyviä ja vähän raskaampia tunnelmia. Toisaalta mukavaa ja toisaalta raskasta aikaa. Minulla on jo useampi kesä mennyt vähän penkin alle, joten olen tottunut pelkäämään niitä. Harmi, kun se kesä kuitenkin on suomessa niin kaunis ja lyhyt. Mutta jospa siitä kesästä nyt tulisikin vähän erilainen tai mieluummin paljonkin..jos koko kesän marisen täällä niin silloin minua saa jo heittää päähän ties millä😀 *Halaus*
Hämärä (IloveYou☺️❤️) Sinulla on ollut paljon tekemistä. Ymmärrän, miten tuollainen kaikki "ylimääräinen" syö voimia ja minä ainakin olen sellainen, että tarvin välillä vetäytyä omaan rauhaan ja tehdä omiani niin jos on "tiukka tahti" pakko olla päällä niin se on kyllä aika haastavaa. Sinulla vielä se "aktivaatiokin" mutta hyvä jos se on ollut pos.kokemus. jää siitä sitten ihan hyvät muistot. Onneksi minulla "ei ole sukua". Muiden kokemuksia seurattuani tiedän kyllä, että jopa "perhe voi olla pahin" eikä aina suinkaan se voimavara vaan voimien viejä. Ex-mieheni oli sisarusparvensa "musta lammas" ja se kiusaaminen oli ihan hirveää. Mies ei ollut tehnyt mitään pahaa ja häntä kytättiin, puhuttiin pahaa, syrjittiin jne. aivan sairasta touhua ja vaikutti miehen mielenterveyteen selvästi, vaikka yritti olla ettei muka välitä. Tottakait se sattuu jos omat siskot ja veljet kohtelee, kuin p*askaa. Ja tätä oli jatkunut jo nuoruudesta lähtien. Nykyinen mies ei ole paljon tekemisissä sukunsa kanssa (ovat sellaisia hienostelijoita ja kukkahattutätejä), että mies on jo aikanaan sanonut niille suorat sanat, eikä sitä enää mihinkään juhliin kutsutakaan😀 Mutta se on vain hyvä. *Halaus*🙂👍
-----------------------------------
Minä täällä venkoilen hieman ällöttävän olon kanssa. Oksentamisesta tuli vähän kurja olo. Tosi viisasta mennä vetämään iso paketillinen suklaakeksejä kerralla. Äly hoi...?????!!!!!! Nyt ei kyllä maistu oikein mikään, vaikka ajattelin jos saattaisin sitä kylmää jäätelöä vähän niellä niin helpottaisi ehkä vähän ällötysoloa.
Vähän on sellainen hukassaoleva olo sisällä. Ei niin ahdista tai masenna, mutta vähän tyhjä ja ideaton olo. Taitaa olla ideat vähissä, mitä tehdä elämälleen..
Luulenpa, että minun epävakaa pers.häiriö on vain pahentunut. Minusta tulee iän myötä vain hullumpi. Mahtavaa😎
Harmaa ja loskainen keli. Sataa räntää. Aamulla oli aivan hirveä maanantaiolo. Olisi tehnyt mieli jäädä sänkyyn makaamaan. Pikkuhiljaa se sitten siitä..Ensin päätin, etten lähde mihinkään, mutta sitten mies oli lähdössä kirjastolle ja lähdin kuitenkin mukaan. Käytiin kirjastossa, yhdellä kirppiksellä ja kahdessa ruokakaupassa. Sitten haettiin vielä toisesta kirjastosta minulle eräs kirja.
Nyt löffätään kotona. Luetaan kirjoja ja uunissa kypsyy ankkaa. En tiedä onko hyvää, kun en ole koskaan aikaisemmin syönyt. Onneksi varalla on muuta jos se ei uppoa.
Löysin paljon mielenkiintoisia kirjoja. Kun vielä jaksaisi lukea ne kaikki. Ilma on aika shitti vaikka sillä tavalla mukava, kun on lauhaa.
Ilmassa on jo niin kevään tuntua. Tuoksuu ihan maaliskuulle. Mietin synttäreitäni ensi sunnuntaina, että mitä kivaa silloin keksisi..?
Ankka ei ollut hyvää, kuten vähän arvelin. Mies onneksi piti siitä. Syön myöhemmin salaattia, vuohenjuustoa ja jotain kalaa. Juon sitruunavichyä ja yritän saada ankan tunkkarasvaisen maun pois suustani. Kun tultiin kotiin kiirehdin nälissäni syömään yhden leipomosta ostamani laskiaispullan ja 3 pientä suklaapatukkaa (olipa taas järkevää..)
En tajua miksi en taas saa syömisiä raiteilleen. Missä kohtaa se aina vinksahtaa? Ensin syön niin terveellisesti ja nautin siitä. Sitten alkaa vähän tökkiä..haluan vaihtelua ja menen vetämään jonkun hiilarihötön. Sitten uskottelen itselleni, että voinhan minä aina joskus syödä jotain epäterveellistä. Kohta huomaan syöväni joka päivä jotain epäterveellistä, eivätkä terveelliset enää maistu. Ärsyttää olla tällainen ruoka-ääliö. Olen aina ollut. Minulla ei ole keskitietä. Joko tosi terveellistä neuroottisesti tai aivan mitä sattuu holtittomasti. Ja kaikki tämä menee mielialojen mukaan. Periaatteessa tiedän kaiken terveellisestä ruokavaliosta, mutta pää ei jaksa aina hahmottaa niitä juttuja.
Sain varmaan jonkun hypoglygemiakohtauksen, kun yhtäkkiä alkoi palella kuin horkassa, tajunta sumeni melkein ja haukottelin sekunnin välein. Hyvä, etten nukahtanut. Uskoisin liittyvän verensokerin heittelyyn. Pakko saada se sokerimittari itselle, että sais vähän kartoitettua tilannetta. Alhainen kortisolin taso pitää yllä jatkuvaa liian alhaista verensokeria ja tekee diabeteksen ennenpitkää jos minulla ei jo ole sitä. Vuosi sitten sokerit oli tosi korkeita ja asia jäi silleen, kun ilmestyi vakavampaa hoidettavaa.
Makoilen sängyllä pehmeän peiton päällä ja lueskelen kirjoja. Luen siis kaikkia kirjoja sekaisin ja yhtä-aikaa😞 Yksi kirja on kertomus maanis-depressiosta. Aika mielenkiintoinen.
Ulkona on harmaata, sumuista, harmaata, sumuista.....
Henkimaailma vetää minua puoleensa taas voimakkaasti. Mitä pitempään katson ikkunan takana sinisenä hämärtyvää harmaata, mitä useammin joudun lukemaan tai kuulemaan Ukrainan tilanteesta, sitä vakaammin suon ajatusta näkymättömälle maailmalle ja voi, kuinka se houkuttelee. Houkuttelee sulkemaan silmät ja nukahtamaan ison suojelusenkelin käsivarsille, joka kantaa sinut maahan, jossa sitruunapuut kukkivat ikuisesti.
Meillä kaikilla on oma enkeli. Yleensä se kulkee takanamme meitä suojellen. Sama enkeli kulkee kanssamme syntymästä kuolemaan. Tämän luin muutama päivä sitten Lorna Byrnen enkelikirjasta. Olen vuosikausia kaihtanut tätä "liian suosittua" kirjailijaa. Pitänyt jonainen amerikkalaisena huu-haa hörhönä, joka rahastaa enkelijutuillaan. Mutta..nyt ole jäänyt oikein koukkuun hänen kertomuksiinsa. Ne todellakin ovat lohdullisia ja järkeviä, voin suositella.
Pelko kuolemasta poistuu hänen kirjat lukemalla. Minä en halua kuolla, mutta jos olisi pakko kuolla en enää pelkäisi sitä, koska tietäisin mitä kuoleman jälkeen on. Se tapahtuma on hyvin kaunis ja vapauttava, eikä siinä ole mitään pelättävää🙂 Kuoleman jälkeen enkelit saattavat sielun henkimaailmaan ja tunnelma on ihana ja rakastava, paljon kauniimpi kuin tässä maailmassa. Sielu iloitsee ja riemuitsee päästessään takaisin "kotiin" omaistensa luo.
Olen tällä hetkellä hirvittävän kyllästynyt tähän maailmaan. Tunnen, että olen vieraantunut siitä täysin. Siksi haluankin vetäytyä aivan omiin maailmoihini. Haluan vain syödä herkkuja ja lukea kirjoja, jotka vievät minut muihin maailmoihin. Mieskin lukee sotakirjojaan, kuin vimmattu. Sanoo niiden avulla unohtavansa kroonisen kivun hetkeksi. Samalla tavalla mies pakenee huonoa oloaan niihin kirjoihin.
Kaksi masentunutta lukutoukkaa vierekkäin🙂