Pyydän anteeksi, että olen kirjoittanut tänne ikäviä juttuja.

Mieliala vain romahti yhtäkkiä.

Mitään itsaria en ajattele sekuntia pidempään tai en ainakaan anna itseni ajatella.

Olette RAKKAITA!

Hyvää Yötä!

Yön näin kummia unia. Heräsin viiden jälkeen vessahätään, enkä enää nukkunut. Mietin asioita. Vaikka olenkin niin kyllästynyt lääkäreihin ja kaikkiin tutkimuksiin/hutkimuksiin niin meinaan alkaa maanantaiaamuna pommittamaan sairaalan sisätautipolia, että saavat alkaa tutkimaan lisää. Esim. ne verikokeet joissa oli sanomista..Ihmettelen, että niistäkin oltiin vain aivan hiljaa tai kuitattiin, että normaalia. No, ei ole normaalia. Eikä ole normaalia sekään, että esim. jalat on niin kipeät, ettei pääse kohta kävelemään, kaikki nivelet paukkuu ja natisee, sokeriarvot heittelee ja hormoniarvoja on sekaisin. Jokuhan minua vaivaa, se on selvä. Luvattiin laittaa mm. reumapolille lähete, että olisin noita koipia siellä näyttänyt, kun lihasta vaan niistä lähtee kaikenaikaa, kohta saan yrittää kävellä pelkillä luilla ja jänteillä. Lymfooman jälkeen mutistiin jotain neuropatiasta, mutta kukaan ei viitsinyt perehtyä vaivaan enempää. Niitä neuropatioitakin kun on monenlaisia. Sehän on ääreishermoston rappeumasairaus, tai sitten polyneuropatia, joka on monihermosairaus. Tai sitten on kasa eri lihastauteja jne. Alkaa taas niin kyrpimään nämä inhottavat oireet, että meinaan taas alkaa pommittamaan niitä. Pakkohan niiden on ainakin nuo jalat tutkia.

Se Endokin silloin, kun näytin jalkoja, katsoi vain, että onpas lihakset kutistuneet, mutta ei sen koommin siihen syventynyt. No, ei ihminen ilman syytä mene sellaiseen kuntoon sanoo minun järkeni. Minulla on ollut tässä syksyn ja talven aikana muutakin (psyykenoireilut) joita olen käynyt läpi, joten ei ole ollut koko ajan voimia rampata uudestaan lääkärissä, eikä haluakaan, kun tietää miten ne asioita katselevat (olet vain masentunut) Masennus ei vie lihoja koivista🙂 Siinä minulla on todistuskappaleet, että jotain oikeaakin vikaa taatusti on, eikä se vika parane itsestään kotona ihmettelemällä. Nyt olen saanut sen verran voimia, että alan asioita selvittämään. en anna periksi ennen kuin jotain kunnollista on tehty. Ne vaan meinaa, että jos minulla ei ole lymfooma niin sitten ei voi olla mitään. Voi herran pieksut ja rouvan nappikengät sentään! Eikö ne osaa ajatella, että minulle voi tulla jotain muita vikoja? Ja juurikin ne rankat sytostaattihoidotkin aiheuttavat ja laukaisevat vaikka mitä tai siis saattavat niin tehdä. Alkaa olla mitta täynnä tätä kevyttä kuittailua, mitä sieltä tulee. Kyse on kuitenkin minun olemisesta, terveydestä ja tulevaisuudesta. En halua joutua mihinkään rullatuoliin istumaan avustettuna jne. Ymmärrätte varmaan..

No, meinaan alkaa uuteen taisteluun. Ja jos minulla ei mitään oikeaa vikaa olisi niin en todellakaan haluaisi mennä yhteenkään lääkäriin. Sen sairasrallin jälkeen erittäin mielelläni olisin enää koskaan menemättä lääkäriin. En varmasti turhanpäiten siellä ramppaa. Nytkin olen ollut pitkään ottamatta sinne yhteyttä ihan vaan sen vuoksi, etten ole jaksanut. Olen yrittänyt työntää ne asiat jonnekin sivuun ja keskittyä muuhun ja odottaa jos ne oireet jollain ihmeellä katoaisivat itsestään. No, eivät ne itsestään katoa tai vika parane, joten eiköhän olisi aika alkaa selvittämään mikä mättää.

Tylsäähän se on. Eikä se mielenterveydellisestikään ole hyväksi taas uuttaa painetta ja stressiä, mutta pakkohan se on.

En viitsi ottaa vastuuta omille niskoilleni siitä, että joku päivä kuukahdan yllättäen, koska en ole edes hankkiutunut tutkimuksiin😞
-------------------------------------------------

Se siitä sairasasioista sitten. Mies alkoi jo imuroimaan. Meillä on siis siivouspäivä tänään. Täytyy syödä vähän aamupalaa ja alkaa hommiin.

Torstai on toivoa täynnä rakkaat Mussulit🙂🌻

Rakas Sampylä☺️❤️

Olit eilen illalla kirjoittanut ihanasti ja kauniisti. Kiitos siitä ja *Halit*
Kirjoittelen sinulle tänään myöhemmin lisää, kun alkaa "vapaa-aika"🙂

polyneuropatiaa en toivo sinulle, enkä mitään muutakaan. Katon sivusta yhtä ihmistä ja sen kärsimystä. Nyt eilen kuulin että hänellä on keuhkoissa rakkuloita/reikiä, eli hapenottokyky heikkoa. Kun menee kerroksen ylös, ni ylhäällä on happi jo loppu. Pelkään että joku päivä hänen elimistö vaan lopettaa. Isällä on vahva kipulääkitys, laastari ja pillerit. Silti kivut on kovat. En toivo kenellekään sitä elämää. TÄnään kotisairaanhoito tulee karkoittamaan tilannetta. KAtotaan saako isä jotain apua.

Anteeksi että purkasin. Tekee mieli itkeä, mut en saa kyyneliä valumaan yhden yhtäkään. Ne kaikki jää puristumaan rintaan ja painaa niin että hengittäminen sattuu.Onneksi kaiken tämän keskellä KELA on muistanut mua positiivisesti.

Saloka🙂🌻

Kiitos, että kerroit isästäsi. Kuulostaa tosi ikävälle. Kyllä minulla ainakin jaloissa on joku neuropatia (sytostaattien aiheuttama) mutta sitä ei ole kunnolla tutkittu ja en tiedä onko minulla pelkkä neuropatia vai polyneuropatia. Niissä on kait vähän eroa. toivon, ettei olisi tuo polyneuropatia, koska se on kieltämättä aika ikävä sairaus😞

Kiva, että KELA muisti sinua positiiivisesti. Kerrankin jotain iloa KELASTA.

Voimia päivääsi!

Siivottiin kämppä ja vähän aikaa siinä pällisteltiin. Mietin, että ostaisin kaupasta jotain syötävää sillä eilen jääneellä 5 egellä🙂 Huvitti saada vähän raitista ilmaa ja houkuttelin miehen kanssani kävelemään lähikauppaan. Ei sinne ole matkaa, kuin 2km yhteensä, mutta parempi sekin kävellä, kuin ei mitään. Eihän siinä niin kuntoilua tule, mutta saa happea ja se on minusta tärkeintä. Ilma on ihanan lauha, ei tarvitse palella ja talitiaiset laulavat kivasti.

Käveltiin sitten sinne ja ostin paketin lohipyöryköitä, yhden kristallipullan (oli pakko, kun on minun mielipulla ja aika harvoin niitä saa) ja yhden suklaapatukan. Täytyyhän sitä itseään palkita noin suuren suuresta urheilusuorituksesta😉

Paluumatkalla yhytimme naapurin pihalta ja juteltiin vähän aikaa. Tuli siihen toinenkin naapuri ja pidettiin "kyläkokousta".

Ihan kiva oli nyt kävellä, kun tie oli lumesta puhdas, tosin vähän sohjoinen ja minun Ugh-bootsien saumoista vuoti vettä kenkään sisälle ja jalat kastui, mutta ei se minun iloa pilannut.

Jospa sitä kevään edetessä innostuis enemmänkin kävelemään. Se riippuu niin yleistilasta ja jalkojen kunnosta. Jos on saman päivänä kovasti muuta ramppaamista niin sitten ei kyllä tule lähdettyä lenkille. Mutta joutopäivinä maybe..

Hyvä mieli siitä kuitenkin tuli. Ainakin vähäksi aikaa.

mä olen miettinyt kävelemistä kans. Mulla on tota hyötykävelee, kun ei ole omaa autoo. Mut jos saisin itteni joskus liikkeelle ja kävelisin jonkun lenkin. Mut mulla on vaan sitten semmoinen olo että jokainen kyttää ja nauraa mulle, kun mä kävelen. Tosin en tiä kuinka paljon toi nilkka kestää. Sanoin vanhemmille että ei ole varmaan viikkoon ole kipua ollut.

Päivä on mennyt.

Kun alkaa hämärtää ilma muuttuu avaruuden siniseksi. Se on kevään merkki. Linnut laulavat vielä myöhään ja taas aamulla aikaisin. Eivät ne malta lopettaa. Onhan niiden laulukausi lopulta lyhyt. Kesät ovat nykyisin silmänräpäys. Odotettu ja pian jo unohdettu. Liian kauan pimeää..

Kuuntelin lekoillen äänikirjaa Aila Meriluodon elämästä. Mies ei ollut siitä kiinnostunut vaan valitti nukahtavansa siihen. Heh, ei häntä vanhan runoilijan elämä kiinnosta. Minua kiinnostaa.

Nämä päivät käyvät jotenkin yhä merkityksettömäksi. On vain päiviä ja päiviä, epävakaita, mutta toistensa kopioita. Ainoastaan viikot ja kuukaudet juoksevat. Maisema muuttuu ikkunan takana.

En tiedä muuttuuko minussa mikään. En muutu. Puudun vain.

Totean ihan neutraalisti, että tämä oma olemus ja mielialat tuntuvat, kuin vankilalle. Omaan kehoonsa vangittu. Ja avaimet hukassa.

Huomenna lähdetään liikenteeseen. On ystävänpäivä ja pikkurahapäivä. Oikeasti pitäisi tehdä kauppalistaa ja suunnitella minne kaikkialle menemme, mutta en yhtään jaksa miettiä koko asiaa. Ennen olin kova suunnittelemaan ja tekemään listoja jo ainakin viikkoa ennemmin. Rahan käyttöä pitäisi suunnitella, jotta se olisi järkevämpää. Ettei mene ihan herätehommiksi.

Pitäisi vähän iltapalaa tehdä.

Sitten jo kohta unten elokuvateatteriin.

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ RAKKAAT MUSSULIT! KAUAN ELÄKÖÖN SUSIJENGI! SEKÄ KAIKILLE MUILLE LUKIJOILLE JA TUKINETILÄISILLE IHANAA Y-PÄIVÄÄ!!!!!!☺️❤️🌻🙂🌻☺️❤️☺️
------------------------------------------------------------------------------------------------------
Täällä Valentines Day on alkanut ihan arkisissa merkeissä. Mies minulle jo ehti ensin toivottaa hyvää y-päivää. Muuten on sitten aamukoomailun lomassa tehty aamutoimia ja aamupalaa syöty ja kohta pitäsi suunnitella ostoslistaa ja sitten painua niitä ostoksia tekemään. Täytyy miettiä mahdollisimman monta paikkaa, missä pitäisi käydä.

Päivä alkaa valkenemaan. Kait minäkin tästä alan valkenemaan ja valmistautumaan lähtöön. Palailen kaupunkireissun jälkeen.

See You Soon!

hyvää ja rauhallista ystävänpäivää sinullekkin

Kiitos Saloka☺️❤️ Sinulle myös..

Niin. Ystävänpäivä.. Täällä mökissä se ei näy mitenkään. Mies aamulla muodon vuoksi sanoi sen toivotuksen. Olin vähän odottanut tänään jotain pientä kivaa. Jotain pientä muistamista. Eihän sitä tietenkään tullut. Eihän sitä tietenkään tule, kun toiselle ei tällaiset päivät merkitse mitään. Alkaa lievästi sanottuna kyllästyttämään tuollainen putkiaivoinen ajattelu. Saa minut tuntemaan myös, että olen itsestäänselvyys, enkä mitenkään erityinen.

En nyt niin hirveitä olisi vaatinut. Joku erityisempi ruoka tämän päivän kunniaksi, kukkakimppu tai pieni lahja. Mutta ei..Kun tämä meidän perheen puupää mies ei TAJUA, että niin on tapana tehdä. Vittu, minä olen kyllästynyt tähän epäromanttiseen elämään. Kun ei mitenkään huomioida naisena. Eletään, kuin jotain miesten elämää. Olenko minäkin joku hyvä jätkä?! Miehelle joku KAVERI vai? Joo, tiedän ne ikuiset selitykset, kun on vähän rahaa, eikä voi mitään kallista ostaa, eikä sitä, eikä tätä.. Tietääkseni kukkapuska maksaa n.5e ja joku parempi ruoka, no..ei niin paljoa. Pieni lahja voi olla vaikka kuinka pieni ja halpa. Mutta eihän niitä edes tajua ajatella jos ei pidä niitä yhtään tärkeänä.

Minun elämä on muutenkin sellaista kitumista, että olisin ihan helvetin kiitollinen jos edes ystävänpäivänä saisin jonkun pienen muistamisen tai kauniita sanoja. Mutta, onhan se tietysti liikaa vaadittu. Jos olisin paremmassa kunnossa ja enemmän rahaa itsellä niin lähtisin varmaan lätkimään. Niin kyllästynyt olen.

Tuntuu, ettei tuosta miehestä ole nykyään, kuin mieliharmia. Enemmän viimepäivinä olen pahoittanut mieleni hänen vuokseen kuin ilahtunut. Minun rakkaudentunteet kuolee tämmöisessä elämässä.

Olisin halunnut tehdä kauppa ja kaupunkikierroksesta jotenkin speciaalia y-päivän kunniaksi. Oltais vietetty aikaa ihan kaupoissa ja kirppiksillä ja lopuksi ruokakaupasta jotain hyvää jne. Mies olisi voinut ostaa minulle sieltä kaupoista jonkun lahjan jne.

Kun pari kauppaa oli kierretty mies alkoi jo vinkumaan, että mennäänkö seuraavaksi ruokakaupan kautta kotia? Selkää särkee jne. No, enpä siinä sitten viitsinyt alkaa luettelemaan, että olisin kyllä halunnut käydä vielä vaikka missä jne. Tuli niin paha mieli, kun huomasin, ettei hän pidä tätä päivää mitenkään erityisenä, eikä aio keksiä mitään kivaa ohjelmaa meille, että sanoin vaan "aivan sama, mennään sitten kauppaan ja kotia". Mies vähän hölmönä katseli, että miksi olen synkkänä? Mentiin autoon ja en voinut pidättää itkua. Mies oli ihan hiljaa, mietti tietenkin, että mitä oikein itken. Sitten tajusi että olisin ehkä halunnut jossain muuaallakin käydä. Juttu oli kuitenkin pilalla ja sanoin, että mennään vaan sinne ruokakauppaan jne. No yhdellä kirppiksellä sitten kuitenkin kävimme ja jotain pientä löysinkin.

Kuitenkin tästä kokonaisuudesta jäi tosi paskanmaku suuhun. No, ei kait se mitään, voihan sitä näinkin elää, mutta se johtaa siihen, että heti kun olen jokseenkin kunnossa niin pakkaan laukut ja sanon morjens!

K-kaupan myyjä sentään jakoi kassalta ruusuja. Lohkaisin sitten "hauskan" vitsin, että on se kiva, kun kaupanmyyjä sentään muistaa mikä päivä tänään on". Mies ei edes tajunnut piikkiä siinä vitsissä.

Voisi olla, että vaikka paremmin jaksaisi tätä arkea, kun edes juhlapäivinä olisi jotain juhlaa tai edes yritystä siihen suuntaan.

Lisäksi vituttaa suorastaan, että mies ei voi sanoa mitään, ei yhtään ainoata sanaa minun kohentuneesta ulkonäöstäni. Muut miehet kyllä ovat sen huomanneet.. Se vahvistaa ajatustani siitä, etten ole ihan hirviön näköinen (ainakaan silloin kun meikkaan ym.) Mutta mies ei sano mitään. Voi pyhä sylvi, onko sen periaate, ettei minulle tarvi enää koskaan sanoa mitään kaunista??? Tai minusta sanoa mitään hyvää??? No, en minäkään jaksa sitten. Osaan kyllä olla jäätävän kylmä, kun mittani täyttyy. Mieshän ei sitä edes tajuaisi vaan meinaisi, että minulla taas päässä viiraa. Ja en viitsi alkaa (taas kerran..) vääntämään rautalangasta, että olisi kiva jos jotenkin muistaisit minua jne. En minä ala mitään pakotettuja lahjoja ottamaan, kyllä se olisi kivempi, kun ne tulisi ilman erillistä asiasta muistuttamista. Mies on oikea puupää. Eletään sitten puupääelämää. Minäkin alan ja vielä vittumaiseksi puupääksi. Sitten on hauskaa.

Mies on muuten ok, mutta tuo puoli hänestä, ettei huomioi minua naisena (suorastaan latistaa naiseuttani) ja ei voi osoittaa mitään romanttisia eleitä tällaisina päivinä (ei senkään vuoksi, kun hänenhän pitää olla niin kova jätkä, sehän olisi akkamaista tai jopa homomaista..aaapuaaaa! Joo, tiedän että häntä tympii kun ei ole rahaa ja selkä on kiepä jne. ei se estä sanomasta jotain kaunista, se on ilmaista. Mutta eihän sille mitään voi jos ei tunne niin, että voisi sanoa. Parempi tietysti ettei ala valehtelemaan. Se vain on niin, että sillä menolla tämä suhde on finaalissa alta aikayksikön.

Minun perjantai on pilalla. Kirjastoon en päässyt hakemaan inspiroivia kirjoja (joihin voi paeta tätä paskaa ilmapiiriä) en saanut mitään herkkuja, joista nautiskella. En saanut kukkakimppua pöydälle. En yhtäkään lahjaa. En kauniita sanoja.

No, onhan se jauhelihakeittokin tosi romanttinen ruoka. Valitettavasti minä en edes syö sitä koska siellä on perunaa seassa. Ja romanttiseksi herkuksi voi haukata vaikkapa lenkinpätkää. Wau! Turhaahan minä tässä valitan, kun elämä on kuin makoilisi ruusun terälehdillä.

Minä olen ikuinen romantikko, jolla on romantiikannälkä, kaiken kauniin ja hyvän nälkä. Valitettavasti mieheni on epäromantikko puupää. No, oli se joskus ennen aivan erilainen. Silloin kun oli vielä rahaa ja selkä ei ollut kipeä. Ja silloin kun minäkin olin vielä sokeasti rakastunut.

Tällä hetkellä rakastuisin tulisesti vaikka ojasta mönkivään puliukkoon, jos hän huomaisi ja vielä sanoisi, että olen kaunis ja mukava nainen.

Tuntuu, kuin päivä päivältä sisältäni kuolisi jotain. Sielu on tyhjä ja tunnen itseni hyvin yksinäiseksi. Tällaisella elämällä vaan ei ole tarjota minulle yhtään mitään.

Yllättäin en ole saanut täällä live-elämässä yhtään yp-toivotusta. No, äidiltä sentään ja mieheltä aamulla (ilman tunnetta)..ai niin, mutta minä taisin unohtaa, että eihän minulla ole ystäviä, kappas vain!

Oletko ollut kauan yhdessä miehesi kanssa? Minä olen ollut 26v. Se on jo niin pitkä aika, että rakkaus ehtii muuttua arkiseksi yhdessäoloksi. Minun mieheni ei ole kovin romanttinen. Tosin en ole minäkään. Minä arvostan sitä, kun hän laittaa ruuan tai tiskaa tai siivoaa. Tai pyytämättä tekee jonkun muun kotityön. Siitä minulle tulee parhaiten hyvä mieli. Kyllä hän joskus yllättää. Niin kuin viime vuonna vei minut yllättain oopperaan. Oli hauska ilta ja tosi kiva yllätys.

Minua tämä ystävänpäivä vähän ärsyttää. Se tuntuu jotenkin niin keinotekoiselta lähettää vaaleanpunaisten nallejen kuvia ihan tuntemattomillekin ihmisille vaikka fb:n jossain ryhmässä. Alunperinhän Valentine´s day oli nimenomaan rakastavaisten juhla, joten jos sitä nyt Suomessa haluaa juhlia, niin voisi jotenkin huomioida vaikka sen puolisonsa.

Pystyisitkö sanomaan miehellesi, mitä toivoisit häneltä? Miten hän ottaa sellaisen vastaan. Minun on jotenkin kauhean vaikea sanoa muille, mitä toivoisin. En jotenkin pidä itseäni sen arvoisena, että minulla olisi oikeus pyytää keneltäkään mitään. Ehkä voin oppia joskus?

Toivottavasti sinulla on jo huomenna parempi mieli kuin tänään. Onko sinulla mitään viikonloppusuunnitelmia?

Alkaa taas kyllästyttää tämä elämä ja pahasti.

Ois joku aine tai nappi millä sais edes paremmat olot. Mutta eihän niitä ole. Enkä tarkoita mitään masennuslääkkeen paskoja. En ensinkään vieläkään usko, että masennusta voisi parantaa millään lääkkeellä. Milloin keksitään mustasukkaisuuslääke tai kateellisuuslääke tai lääke liialliseen iloisuuteen. Tai kait niihinkin jo käytetään masislääkkeitä..

Odotin tältä päivältä jotain kivaa, mutta koko päivä mennyt ihan pilalle ja mieli maassa. Näköjään never ever ei pitäisi mitään odotuksia rakentaa jonkun päivän varalle. Pieleen menee aina. Pitäisi olla vain tasaisen pessimistinen niin ne mukavat asiat olisi sitten iloinen yllätys.

Elämä on ajanut minun yli katujyrällä. Mikä pilleri sen parantaisi? Tekisi mieli kysyä viisailta lääkäreiltä. Lääkärit ovat nykyään kuin diplomaatit. Heitä ei mitkään lait ja vastuut koske.

Eipä ole kovin mukava ystävänpäivä ollut. Onneksi ei ole ystävätär (ex-sellainen) enää viestillä lähestynyt. Sen jälkeen, kun mitta tuli täyteen ja päätin, että hän on entinen ystävä tuli vielä kolmisen viestiä, enkä niihin koskaan vastannut. Eipä ole hänkään enää lähestynyt. Viimeistään nyt ystävänpäivänä ystävyys mitattiin ja sitä ei enää ole. Hyvä niin. En kaipaa häntä pätkän vertaa. Hän muistuttaa minua vain entisestä, paremmasta elämästäni ja tuottaa kärsimystä.

Mies olisi voinut järjestää jotain. Mutta eihän se nyt enää kannata, kun en ole enään se nuori, mallinuken näköinen (mallinukke, entinen lempinimeni) nymfomaani ja omaishoitaja, psykologi ja kotipiika. Ai niin, ja kun olen tullut itsestäänselvyydeksi, eikä tarvitse koko ajan pelätä, että joku muu mies "nappaa" minut.

Ammutaan sitten kovilla. Tästä se sota alkaa. Vihaan miestä.

Istun vieläkin täällä pimeässä, koneen ääressä. Olen vain ollut niin kyllästynyt, etten ole viitsinyt edes laittaa nukkumaan.

Luin Madmiken ketjusta, kuinka hän ajattelee aina jossain vaiheessa päivää, että on asioita, joista olla iloinen, mutta sitten jossain vaiheessa valtaa tunne, että taas yksi päivä mennyt, eikä muutosta ole tullut ja aika vain kuluu jne.

Voin allekirjoittaa tuon täysin. Tällä hetkellä olen tosi masentunut. En jaksa kuin tuntea melkein vihaa kaikkea kohtaan, myös itseäni. Tekisi mieli vetää levyllinen temestaa, mutta en viitsi alkaa pelleilemään.

Tämä päivä vain on ollut ihan paska. Odotin niin paljon enemmän.

Tunnen samanlaista yksinäisyyttä, kuin joskus teininä.

Tekisi mieli valvoa koko yö. Nukkumisesta ei ole mitään hyötyä. Mutta pakko kait se on.

Hyvää Yötä!