Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Painajaisia. Nyt yritti raivohullu papukaija nokkia minut. Huono yö..
Herätessä oli järkyttävän huono olo. Henkisesti tuntuu, etten jaksa pitää kasassa tätä koko paskaa ja tunnen taas vihaa miestä kohtaan. Tuntuu, ettei ymmärrä, eikä välitä näistä vaivoista, vaikka kuin olen yrittänyt selittää mikä tässä on homman nimi. Menee tuollaiset hormooniasiat mieheltä varmaan yli ymmärryksen, eikä tajua, ettei se ole kuin jokin flunssa, joka paranee itsestään. Ei parane jos ei saa hoitoa/lääkitystä. Niin kauan on enemmän tai vähemmän paska olo ja piste. Olen kyllä yrittänyt suurimman osan ajasta olla puhumatta koko asioista, etten "rasita" häntä liikaa. Vaikea vain olla puhumatta, kun nämä asiat on jatkuvasti läsnä. Olen suuttunut ja loukkaantunut mieheen, ettei tunnu välittävän minun hyvin/pahoinvoinnista. Tiedän, että hän on omien terveysasioidensa kanssa melko tyhmä ja leväperäinen esim. polttaa röökiä vaikka on astma ja keuhkoahtauma😞
Olen sairaan väsynyt ja vedoton tänään. Ja mieliala tosi alhaalla ja ärsyttää kaikki. Tekis mieli vetää temestaa vähän ylimääräistäkin, mutta enpä taida viitsiä. Tekis mieli myös vetää jotain tosi epäterveellistä ruokaa. Tuntuu, ettei olo parane ikinä, vaikka söisi kuin terveellisesti. Paino ei ole pudonnut grammaakaan, mikä nyt on jo tosi outoa. Se viisari siis ei värähdäkään. Taitaa olla aineenvaihdunta täysin seis.
Eikä vois edes vähempää kiinnostaa koko samat, ainaiset aiheet, kun ei niissä pääse eteenpäin, kaikki junnaa paikoillaan. Joka päivä samat asiat. Kuinkahan kauan näitä jaksaa?
Välillä jaksaa tsempata ja sitten taas putoaa.
Ulkonakin vaihteeksi hämärä ja sumuinen ilma, sopii minulle.
Taitaa olla aika nollapäivä. Krapulapäivä viiveellä siitä I-reissusta ja sen jälkeisistä. Aina se tuntuu menevän saman kaavan mukaan. Harmittaa, että taas sanon tuntevani vihaa miestä kohtaan. Miten voisin tuntea vihaa häntä kohtaan, jota rakastan.
Jos tarkemmin mietin, tunnen itse avuttomuutta ja ahdistusta omasta tilastani, sekä turhautumista siitä, etten koe pystyväni olemaan riittävästi "puoliso" miehelleni ja tämä turhautuma purkautuu sitten kiukkuna miestä kohtaan. Sitten tulee sellainen olo, että parempi, että emme olisi yhdessä, kun koen vain turhautumista siitä, etten pysty olemaan sellainen, kuin haluaisin.
Nytkin oli joitakin asiointeja ja käynti miehen tyttären luona. Minä en voinut nyt kuvitellakaan lähteväni tällaisella vireystasolla ja mielialalla. Hyvä jos jaksoin kuunnella mitä mies puhui. En siis jaksa osallistua tarpeeksi meidän asioiden hoitamiseen. En ole oikeastaan jaksanut tai kyennyt siihen enää pariin vuoteen täysmääräisesti. Ei kait ihme os alkaa tuntemaan itsensä arvottomaksi ja huonoksi, taakaksi toiselle.
Haukuin kait taas liian aikaisin, ettei mies välitä minun hyvinvoinnista. Lähtiessään asioille ja tyttärelleen sanoi, että heti kun rahatilanne antaa myöten niin minun pitäisi mennä jonnekin yksityiselle terveysasioiden vuoksi jne. Kait se aavisti, että olen vittuuntunut kun en pääse sinne lääkäriin eikä mikään edisty.
Kamalaa marinaa minulla nyt, mutta en ala esittämään mitään muuta, kuin mitä olen. Nyt on huono päivä ja thats it. Onneksi saan vähän aikaa olla itsekseni. Kaipaan omaa rauhaa silloin, kun olen turhautunut.
Toivottavasti teillä on parempi päivä, mussulit🙂🌻
Turhaan taas haukun miestäni, kuten yleensä aina.
Soitteli matkanvarrelta ja jutteli siihen malliin, että halusi kuulostella mielialaani, koska olin niin naama nutturalla, kun hän lähti kotoa. Miesparka, parhaansa kait se yrittää ja minä sitten vielä haukun. En kait ole ilkeä ihminen, mutta tosiaan itseeni kyllästynyt tai jotain. Ja kun minä olen yleensä se tässä suhteessa, joka "ohjaa" päivien kulkua. Minä yleensä saan ne ideat, että mitä tehdään tai mitä ei tehdä jne. Mies ikäänkuin odottaa "koordinaatteja" minulta ja minä koen tilanteen ahdistavaksi silloin, kun en pysty järjestämään mitään "ohjelmaa" tai antamaan niitä koordinaatteja jos olen itse jotenkin "pihalla", tai haluaisin vain olla omissa oloissani. Koen sitten, että on minun syyni jos on huono tai tylsä ilmapiiri jne. Mielestäni elämme joskus liikaa minun mielenoikkujen mukaan. Onhan se tavallaan ihan mukavaa, mutta joskus siitä tulee minulle huono omatunto ja tuntuu, ettei elämä mene ihan normaalisti.
Posti on tuonut tilaamani paketin eräälle R-kioskille, josta se pitäisi noutaa. En tiedä viitsinkö tänään noutaa. Olisi kyllä ihan mukava saada se, mutta en tiedä jaksanko syventyä siihen tänään. Olen kyllä pienentänyt koko ajan Mirtan annostusta, ehkä sekin tekee näitä "oireita". Ei oikein ota nyt selvää. Jotenkin vain ihan "rätti" olo. Tekisi vain mieli maata retkottaa aivot narikassa ja olla mahdollisimman lahna. Voi Luoja, jos miestä ei olisi niin varmaan retkottaisin suurimman osan ajasta sängynpohjalla ja sinne mätänisin sitten, enkä edes söisi, enkä nukkuisi (sitähän se oli, kun vielä asuin yksin).
Minusta minun epävakaa pershäiriö on pahentunut. Ehkä kaikki muut ongelmat ja fyysinen epävakaus (hormoonit?) provosoivat sitä? Joskushan sanotaan, että persoonallisuushäiriöt lievittyvät iän myötä, mutta tiedän lähipiiristä monta tapausta, että tällaiset häiriöt alkavat vain pahentua ja korostua kun tulee ikää lisää..voi kamalaa, toivon ettei olisi niin.
Se yöllinen painajainen oli ihan hirveää. Olen nyt jo kahtena yönä nähnyt painajaista, jossa eläin yrittää hyökätä kimppuuni. Ensin kissa ja nyt papukaija. Olen varmaan sekoamassa...
En halua hakea sitä pakettia. En halua lähteä tänään ovesta ulos. Haluan vain istua läsöttää sängyllä, räplätä läppäriä, ehkä lukea kirjaa. Ei huvita yhtään tuo sumuinen, lumisateinen ilma. Kamalaa, että juuri kun kirjoitin noin niin mieleni alkoi sanomaan, että minun täytyykin mennä hakemaan se paketti ja mennä vielä muuallekin. Voi tsiisus, että olen nyt vähän sekaisin. En osaa päättää mitä tekisin. Toisaalta olisi parempi mennä, eikä istua koko päivää sisällä, mutta toisaalta ei yhtään huvittaisi..
No, onhan minulla aikaa vielä hieman miettiä ennen kuin mies tulee.
Olen kyllä ihan toivoton tänään..
No, paketti haettiin ja käytiin kaupassa samalla ja ajeltiin vähän.
Ilma on ollut koko päivän ihan harmaa ja sumuinen. Minun mieli on myös jotenkin harmaata mössöä. En tiedä olenko masentumassa taas, kun vähensin lääkitystä vai onko tämä vaan tällainen päivä? Ja ärsyttää, että kaikkea pitää aina analysoida niin tarkkaan, että miksi ja miksi? No, miksi ei? Eikö vois ajatella vaan, että tänään viduddaa ja huomenna ehkä ei. Eikä aina, että olenko nyt väsynyt vai olenko masentunut jne
Sitä en ole koskaan osannut. Minun pitää aina pysyä perillä olotiloistani ja että miksi just nyt on sellainen ja sellainen olo. Etsin syytä aina. Ehkä se kuuluu kontrollintarpeeseen, joka taas juontuu lapsuuden turvattomuudesta ja ennakoimattomuudesta. Luultavasti. Ja nyt taas analysoin, huoh.
Söin pitkästä aikaa sushia. En oikein innostunut. Taitaa olla mennen talven lumia. Viime kesänä söin sitä niin hirveästi, että taisi tulla kiintiö täyteen. Sitten avasin kosmetiikkapaketin ja tuoksuttelin hajuvesiä jne. Se oli aika mukavaa.
Valitettavasti ostin myös laskiaispullia, suklaalevyn ja karkkipussin. Mutta eipä tuo paino ole laskenut grammaakaan edes tiukalla dieetillä niin en jaksa sitten koko ajan nipottaa. Pidän karkkipäivän..tai kaksi🙂
Olen tässä nyt koko illan purkanut tuota kosmetiikkalaatikkoa, tutkinut tuotteita, järjestellyt niitä ja järjestellyt tuota sängyn vieressä olevaa hyllykköä. Aika hidasta hommaa, kun käyn niin hitaalla. Varmaan viisi minuuttia aina tollistelen yhtä tavaraa ja mietin mihin sen laittaisin..
Tässä on koko ajan vain stressaavia asioita, enkä osaa yhtään rentoutua tai keventää mieltäni. Se hetki tulee kait vasta, kun pimeä on laskeutunut huoneeseen ja syön pimeässä jotain hyvää, kuten vaikka laskiaispullaa. Silloin tunnen rentoutuvani edes hetken.
Stressaantunut mieliala tarttuu, kun mies stressaa asuntoasioita ja kipujaan niin minunkin otsa menee kurttuun ja alan mäkättämään vaikkapa Shotsin olympialaisista ja tunnelma on kroonisesti kireä. Semmoinen vasta onkin kuluttavaa. No, kyllä me välillä vitsailemme, mutta stressiasiat saavat aina uudestaan vallan, tietysti niin kauan, kuin ne ovat ongelmia.
Onneksi hirveä ulkonäköstressi on piirun verran helpottanut. Olen tajunnut, että vaikka en ole entiselläni niin en silti ole maailman rumin ihminen. Olen saanut jonkin johtolangan päästä kiinni. En todellakaan ole tyytyväinen itseeni, mutta en enää täysin epätoivoinen.
Mutta, minulle on luontaista, että kun yksi asia mielessäni helpottaa niin toinen jo alkaa muodostua uudeksi kauhuksi..huoh. Minun elämässä riittää kauhuja. Välillä tuntuu, ettei yhden ihmisen elämässä voi olla niin paljon kauhumomentteja. Minun elämä on jonkinlainen kauhun tasapaino, olisi pitänyt laittaa se tämän ketjun nimeksi..
Mietin vain, että pystynkö koskaan enää olemaan onnellinen? Olenko kokenut jo niin paljon pahaa, ettei perusturvantunteeni koskaan palaa ja siksi ei myöskään onnellisuus. Ollakseni onnellinen tarvin ehdottomasti turvantunteen. Kaiken kokemani jälkeen en voi enää uskotella itselleni, ettei minulle tapahdu mitään pahaa ja minun elämäni tulee aina menemään hyvin, kuten ihminen, jolle ei ole tapahtunut mitään oikeasti pahaa, voi halutessaan niin uskotella. Minun on aika hankala enää uskoa niin, koska tiedän, että millä hetkellä hyvänsä kaikki voi muuttua pahaksi. Siltä pohjalta on vähän vaikea rakentaa turvallisuutta ja luottamusta elämään. Kuulostaa kauhealle ja sitä se juuri onkin.
Olen nyt sen verta paskamaisella tuulella, etten katso voivani kommentoida teidän viestejä, mutta olen ne lukenut ja niistä ilahtunut eli kiitos niistä🙂
Odotan vain, että ilta kuluu ja saan viettää sen rennon pimeähetkeni, ennen kuin nukahdan.
mikä on olo?
Täällä on mustaa, lumet on melkein sulaneet ja tilalla on pääkallokeli jään kanssa. Mut mulla menee lujaa. Sain yön aikana jonkun kärpäsen pistoksen ja kaikki tuntuu hyvälle. Virtaa on ja aijonkin sen hyödyntää sen tänään. En ehkä kamalasti tonne ulos mene, mut kotitöitä alan jossain vaiheessa tekemään.
Kaikkea hyvää sun päivääsi ja muillekkin, jotka täällä käy. ☺️❤️☺️
Saloka🙂🌻
Kiitos kysymästä. Ihan hyvä olo, mitä nyt vähän meinaa olla pahoinvointia, kun olen melkein nollannut Mirtan annoksen. Tulee kait jotain viekkareita. Otin vähän kortisonia, että jaksan tänään siivota ja hommailla kotitöitä. Lauantai on siivouspäivä. Tuskin minäkään lähden tänään liikenteeseen, kun räntää sataa ja loskainen keli. Kotona piiperrän sen minkä piiperrän ja mitä saan ideoita.
Kuulosti hienolle, että käyt kierroksilla🙂👍 Se on aika ihana olotila jos on välillä ollut matalalentoa, tiedän sen. Vaikka sen jälkeen melkein tuleekin aina pudotusta, mutta ei sitä silloin ajattele, kun menee lujempaa🙂
Muutamana päivänä tullut syötyä vähän huonommin, kun Mirta ei enää lisää ruokahalua. Tänään tarkoitus tankata huolellisemmin, ettei hurahda syömättömyyteen, kuten minulla helposti lähtee. Mieli on aika neutraali. Ei järin riemukas, mutta ei masentunutkaan. Kaipa se on aika normaali sitten🙂 Hassua, kun ei oikein tiedä enää, mikä on normaali mieliala ihmisellä.
Järjestelin tuossa jo pöydän ja asetelmat uuteen uskoon. Seuraavaksi kait pölyrätin vuoro alkaa heilumaan ja mies varmaan imuroi.
Illalla on Nostalgiakanavalla taas se hyvän musiikin tauoton putki ja sitä odottelen innolla.
Taidan jatkaa hommia, etten hyydy tähän😉
Kaikkea hyvää sinun päivään Saloka-naapuri (siis naapuri täällä tukinetissä, heh) Oispa se aika hupaisaa, kun oliskin oikeasti naapureita ja koko ajan täällä kirjoiteltu, eikä olis tiennyt, mutta eipä varmastikaan olla, joten se siitä.
Hyvää Lauantaita KAIKILLE MUSSULEILLE!!!
Jee, Frederikin "Havanana" tulee radiosta ja väännän nupit kaakkoon. Se on niiiiiiiin mahtava biisi ja sopii siivoamisen taustamusiikiksi! Muuten kyllä Frederik..no, tuota..hmmm, ei oo mikään minun unelmien mies😀
Hyvää kupittelua Salokalle. Itse en käytä alkoholia nykyään ollenkaan. Ei minulla mitään vakaumusta siihen ole, mutta olen vain unohtanut sen. Ehkä innostuisin taas jos maistelisin. Musta ryssä vois tehdä terää..tuota, parempi kuitenkin kun en maistele🙂
Varmaan kaikki mussulit on suuttunut minulle, kun en ole oikein jaksanut panostaa täällä..ajattelen kuitenkin teitä. Aina ei vaan jaksa olla niin positiivinen.
Sain siivottua vain puoli huushollia ja sitten tökkäsi..ei tehnyt mieli enää siivota. Olisin tietty voinut väkisten jatkaa, mutta en viitsinyt. Sitten tuli itku ja tunsin itseni ihan luuseriksi, etten saa edes siivottua. No, likaista täällä ei ole, kun aika vasta siivottiin, mutta kun minulle lauantai on aina se siivouspäivä ja tulee ahdistunut olo jos silloin ei siivota.
En tiedä, mikä minulle tuli. Ehkä ei ole enää oikein motivaatiota tämän asunnon suhteen, kun tietää, että muutto tulee kuitenkin. Ei silleen jaksa ehkä oikein enää panostaa täällä. Muuttokin on kamalan pelottava asia minulle, vaikka yritän järkeillä, että ihan yhtä hyvin voin asua jossain muuallakin jne. Onneksi mies ymmärsi, kun sanoin, että siivous tökkäsi. Sekin oli vähän sitä mieltä, ettei hänkään jaksa oikein enää pihatöihin panostaa.
En viitsi taistella tuntojani vastaan. Oikeasti tekisi mieli vetää pilleriä ja pistää ihan läskiksi koko päivä. Läskiksi nimenomaan ja vetää ne laskiaispullat ja ehkä patonkia jne. Jääkaapissa on graavilohta ja muita herkkuja. Kait sain yllytyshulluna "idean" tuosta Salokan kupin ottamisesta, että voisin ottaa pilleriä, heh.
Luulen, että tämä olo johtuu Mirtan vähennyksestä, mutta ei voi mitään. Sitä skeidaa en meinaa enää pitkään käyttää. Se ei mua tule pelastamaan. Kunhan en nyt ihan itsari-asteelle vajoa niin hyvä, niin kauan vähennän ja lopetan sen. Tietysti jos alan mennä aivan sekaisin niin sitten on pakko miettiä asiat uudestaan.
Vaikka olen paatunut pessimisti niin taidan sittenkin olla myös "Ikuinen optimisti" siinä mielessä, että jaksan aina uskoa kaiken muuttuvan joku päivä paremmaksi. Joskus vain se optimismi on jossain takaraivossa, eikä tule esille yhtä voimakkaasti, kuin pessimismi ja epätoivokohtaukset, joihin ajaudun nopeasti epävakaisuuden (tai minä lie) vuoksi..
Oikeasti se on niin, että vain aika näyttää, miten meille kellekin lopulta käy. Tahdon syvästi uskoa, että meille kaikille käy hyvin. Joskus se vain ottaa aikansa.
Nyt minulla on kummallisen tyhjä, mutta samalla kiihtynyt olo. Tekisi mieli tehdä hulluna kaikkea, mutta fysiikka ei toteuta sitä. Siis pään sisällä teen tuhatta ja sataa, mutta kuitenkin istun tässä.
Ehkä annan tämän päivän vain sujua omalla painollaan ja otan hyvistä asioista kaiken irti🙂
Halaukset Kaikille Mussuleille☺️❤️ I Love you!!!
Multa loppui Mirtat, olen viettänyt pari synkkää ja unetonta yötä, ei tällaista pitkään jaksais. Ensi viikolla saan lisää.
Minulla kysymykset jatkaako elämää tässä maailmassa vai ei liittyvät siihen, että koenko ja uskonko omaavani tarpeeksi voimavaroja vastoinkäymisistä selviämiseen. Turvallisuudentunne liittyy siihen, onko minulla se sisäinen rauha ja "puskuri" jonka avulla jaksaa mennä karikoiden yli. Se tunne ei ole vielä särkynyt, joskus se vahvistuu, joskus heikkenee. Ja tietyistä unelmista olen myös jo luopunut, kuten että löytäisin sellaisen suuren rakkauden ja sielunkumppanin, tai että perustaisin perheen. Se aika meni jo, enkä halua toivoa koska pettymykset sattuvat. Koetan toivoa realistisia asioita. Nuoruus ja varhaisaikuisuus olivat minulla vaikeita, noin 25-v ylöspäin sitten alkoi ylämäki ja sain käsiteltyä ongelmiani. Nyt sitten 30-v jälkeen on taas tullut vaikeampi aika. Olisi kiva olla kymmenen vuotta nuorempi, mutta samalla elämänkokemuksella ja persoonalla kuin nyt. 🙂
Hyvää viikonloppua sitkeälle jengille!
Kiitos Marianne🙂🌻
Kävimme ajelemassa ja kaupassa. Lauha, sumuinen maalaismaisema näytti kauniille. Musta, valko, harmaata grafiikkaa lunta vasten. Puiden piirretyt ääriviivat, joita silmäni ahnehti, sieluni enemmän. Siinä rauhassa silmä lepäsi, ei mitään ylimääräistä. Hiljaisuutta peltojen yllä. Maalaistaloja ja pikku mökkejä. Olisi tehnyt mieli murtautua johonkin tyhjään mökkiin ja jäädä sinne..
Takaisin kaupungissa. Ruokakaupassa kiinnitti huomion persoonallisen oloinen mies. Satuimme samalle hyllylle. Hänellä ei näyttänyt olevan kiirettä. Juttelimme kotoisasti ruoista ja ruoanlaitosta. Tuli ilmi, että olemme melkein samoilta lakeuksilta kotoisin, alunperin. Tuumasimme, että ihmekös tuo sitten jos juttu luisti. Taisi olla päivän kohokohta, ainakin minulle. Jutella aivan vieraan kanssa ja hetkeksi unohtaa koko oma ongelmallinen ajatusmaailma.
Takaisin kotona. Sorruin vetämään patonkia lisukkeineen. Vatsa on pinkeänä. Tämän viikon syömiset on olleet vähän sitä ja tätä. Vaakassa vain tönöttää sama lukema. En oikein ymmärrä. Tuntuu, että mieli ja kroppa on ihan vieraat. Ne elää omaa elämäänsä, eikä minulle ilmoiteta mistään suunnitelmista ja kaikki tulee yllätyksenä.
Masentava tämä paikka on. Eteisessä haisi tunkkainen, kun avasin oven. Ei täällä kaikki ole kunnossa ja kuin paljon se sitten vaikuttaa meihin niin sitä ei varmaan osaa arvatakaan. Minulla vaan on paha aavistus, että menen sitten minne tahansa niin sama paska jatkuu vain. Päähän jäänyt sama levy soimaan, jota ei pysäytä, kuin vasta se viimeinen pysähdys.
Olen sen verran itsetuhoinen, että syön tänään vielä pari laskiaispullaa. Pillereitä en ota. Ei huvita. Otan vasta sitten tarpeeseen jos alkaa hermoromahdus kolkutella ovella joku päivä. Minulle riittää vehnäpullat. Myrkkyä nekin ovat ja vehnä-sokeri yhdistelmä melkein yhtä koukuttavaa, kuin opiaatit. Tutkittua tietoa.
Hyvää Lauantai-iltaa Kaikille Sitkeille Mussukoille🙂🌻
Katselen ikkunasta sumuisen hämärää, harmaata maisemaa. Tulit Sampylä mieleeni, että miten sinulla mahtaa mennä? Kirjoittelitkin tuonne aikaisemmin ja pahoittelen, etten ole osannut oikein syventyä niihin kommentoimaan. Toivottavasti et ole siitä pahoittanut mieltäsi..Hyvää Lauantai-iltaa Sinulle.
Monange, mietin myös Sinua..Pyydän anteeksi, etten ole ehkä riittävästi paneutunut matkallelähtöasiaasi. Mietin oletkohan vielä siellä vai jo lähtenyt? Joka tapauksessa kaipaan sinua ja pidän matkaasi uskomattoman jännittävänä asiana. Erittäin hyvää matkaa toivotan☺️❤️
Hämärä, tulet mieleeni, kun ulkona alkaa hämärtyä.
ake veivaa jossain omiaan🙂
Marianne kirjoittelikin tuossa jo.
Salokasta olen tänään kuullutkin.
Halaus teille Kaikille. Näköjään se voi ikävä tulla ihan "vieraita" ihmisiä, vaikka eihän me nyt niin vieraita enää olla, kun ollaan täällä avauduttu varmaan niin, että harvoin tosielämässä..
Kirjoitelkaa taas, kun jaksatte🙂🌻☺️❤️
Autiotalon Kuunvalo kirjoitti 8.2.2014 15:11
Kävimme ajelemassa ja kaupassa. Lauha, sumuinen maalaismaisema näytti kauniille. Musta, valko, harmaata grafiikkaa lunta vasten. Puiden piirretyt ääriviivat, joita silmäni ahnehti, sieluni enemmän. Siinä rauhassa silmä lepäsi, ei mitään ylimääräistä. Hiljaisuutta peltojen yllä.
Osaisinko tuota tuon paremmin sanoa kuin sinä AK. Harmaan eri sävyt. Ei kiire minnekään. Sielu lepää. Nukuinkin tuossa tänään aika pitkän rupeaman, kun tämä flunssakin väsyttää.
Jossain kirjoituksessa sanoit, ettet ole kovin positiivisella tuulella. Eihän sitä kai kukaan aina jaksa? Viime viikolla havahduin asiaa oikein pohtimaan. Tuota positiivisuutta. Toisille elämä näyttää olevan sitä, että kunhan ajattelee hyviä, niin kaikki sujuu. Monesta synkästä hetkestä kyllä selviää paremmin kun jaksaa edes hieman pitää sitä positiivisuutta siellä kytemässä. Olen taas jossain elämäni tienhaarassa tai jonkun oven takana, enkä tiedä mitä tekisin. En edes näe niitä vaihtoehtoja, vaikka mulle kepeästi vakuutellaan, että voin tehdä mitä vain. On olo, että on sellaiset sadan kilon lyijypuntit jaloissa.
MarianneM kirjoitti "uskonko omaavani tarpeeksi voimavaroja vastoinkäymisistä selviämiseen. Turvallisuudentunne liittyy siihen, onko minulla se sisäinen rauha ja "puskuri" jonka avulla jaksaa mennä karikoiden yli. Se tunne ei ole vielä särkynyt, joskus se vahvistuu, joskus heikkenee." Noita myös minä olen pohtinut viime päivinä ihan urakalla. Harmi ettei siitä saa urakkapalkkaa...
Mutta ehkä tää taas tästä. Kun ei se kipinäni ihan oo sammunut. Joten en juuri nyt mene tuonne tuuleen ja sateeseen, ettei se sammu kokonaan.
Jaksamista kaikille. Käperrytään tähän hämärään ja kerätään voimia.
Ihana Hämärä🙂🌻☺️❤️
Kiitos, kun kirjoitit. Minä pidän siitä, että olet syvällisen oloinen, eikä sinussa ole tekopyhyyttä. Siksi, vaikka kirjoittaisit mitä niin se aina piristää minua. En osaa paremmin selittää. Olen kertonut, että en usko sattumaan. Olenkin tullut siihen tulokseen, että tässä ketjussa kirjoittelevat toistensa sieluja täydentävät ihmiset. Jotenkin jännää huomata, että ne tarkoituksen lait toteutuvat myös netin kautta. Varmasti sillä on tarkoituksensa, että juuri me kaikki kirjoittelemme toistemme kanssa. Ehkä näin sivuamme matkan varrella toistemme elämiä, ehkä vain kappaleen matkaa, mutta jotain oppien.
Ymmärrän fiiliksesi. Eiköhän meillä kaikilla ole samankaltaisia kausia. Tulevaisuus on meille kaikille melkoisen tuntematon ja me mietimme mihin meidän elämämme menevät. Mihin suuntaan ja mitä jaksamme ja mitä emme. Kevyempänä päivänä ne eivät ole niin pinnalla ajatuksissa, mutta raskaampana päivänä ne soutavat ja huopaavat mielessä halusi tai ei.
Täälläkin iski joku Unimatti. Mies nuokkuu kirjan kanssa ja meinaa nukahdella. Minäkin kävin pikkumakkarissa makoilemassa. En nukahtanut, mutta vaivuin johonkin horteeseen. kömmin takaisin päämakkariin kuuntelemaan sitä rakastamaani Nostalgian tauotonta lauantai-illan hyvämusaa. Eipä tässä muuta, kun makoilen ja kuuntelen. Luultavasti sain taas jonkunmoisen hiilarishokin siitä patongin appamisesta ja vielä olisi ne laskaritkin..voi, apua! Miksi ihmeessä menin nekin ostamaan..
Harmaa ilma siellä maaseudulla oli pelkästään kaunis ja rauhoittava. Täällä kaupungissa ainoastaan väsyttävä ja masentava, kummallista. En taidakaan olla kaupunkilainen🙂 No, minä olen aina ollut kyllä henkeen ja vereen maalainen ja sellaisena kait pysyn, asuin sitten missä tahansa.
"Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, kuinka onnellinen voikaan olla hän, joka aina vaan saa täällä asustaa, maalaismaisemaa en saata unohtaa".
Ihanaa Lauantai-iltaa Kaikille pirteille ja nuokkuville mussuleille-murmeleille☺️❤️☺️
Ai niin, jotain positiivista kerrottavaa. Huomannut tässä ihan näinä päivinä, että paljon parjaamani hiukset ovat alkaneet kasvaa ja vahvistua ihan hyvää tahtia. Se on minulle tärkeä asia ja osoitus siitä, että minussakin kasvaa kenties muutakin, kuin taudit. Onhan se uutta elämää. Ehkä hiukset ovat tykänneet vhh-ruokavaliosta ja vitamiineista tai ehkä ne alkavat kasvaa kevättä ja kesää kohden. Tiedäpä heitä. Mutta hyvä näin🙂