MarianneM kirjoitti 29.1.2014 15:20

Heippa Sudet..Liityn jengiin taas.

Olishan se pitänyt arvata, että kun oli niin hyvä fiilis uudesta vuodesta ja tuntui, että kyllä tästä noustaan, niin tulikin romahdus ja vaikean masennuksen tasoinen olotila. En näet usko tulevaan. En siihen, että saavuttaisin unelmani. Ja mitä unelmia minulla edes on? Olen epäonnistunut ihmisenä. Olisi parempi, että olisin kuollut. Enkä näköjään vieläkään ole päässyt yli ihmisestä, johon about vuosi sitten rakastuin. En pysty olemaan suhteessa, koska olen omassa kuoressani ja maailmassani ja kivussani, enkä pysty sitä jakamaan toisen kanssa. Kaipaan paljon omaa tilaa, sitä että saan vain olla ja itkeä, kuunnella synkkää musiikkia, maata sängyssä ja miettiä helpottavaa kuolemaa.

Näin ja näillä mennään, jaksamista kaikille. 🙂🌻

Ooo..Marianne🙂🌻

Tämä kirjoituksesi oli päässyt "ohi silmieni" tässä päivitysten ja omien mielenliikutusteni ristisateessa. Hienoa, että kerrot rehellisesti tilastasi. Luulen, että meitä kaikkia auttaa parhaiten, kun olemme mahdollisimman rehellisiä itsellemme ja toisillemme. Siinä se jutun juoni kait onkin. Koska tällaista rehellistä ilmaisua ei tässä maailmassa hevin arkipäivässä kohtaa. Olet viisas, kun tiedostat oman tilasi, vaikka harmihan se aina on, kun "pudotus" tulee toiveikkaampien fiilisten jälkeen. Aina se sattuu yhtä paljon. Tunnistan aika paljon omaa itseäni tuosta kirjoituksestasi. Siitä, että aurinkoinen ja pilvinen vaihtelevat. Mutta minähän olen epävakaa persooa. Miten sinulla, onko diagnosoitu mitään persoonallisuushäiriötä taustalla kummittelemassa? Sehän tekee juurikin tuota vaihtelua ja ennakoimatonta, impulsiivista käytöstä jne. Toisaalta kyllä sinun tilanteessa on ihan loogista nuo olotilat ihan niistä sydänsuruista..ne ovat kyllä maailman inhottavimpia.

Surullista, mutta tervetuloa tänne vain kirjoittelemaan niin paljon kuin tarpeelliselta tuntuu ja jaksat. Olet ihanan oloinen ihminen☺️❤️ *Halit*

Hämärä kirjoitti 30.1.2014 18:51

Tulin tänne katsomaan AK miten on se endrinologilla käyntisi mennyt. No voi sun... Olen itsekin monesti miettinyt, että kun olisi paljon rahaa, niin teettäisin nuo tutkimukset niin kuin ne teettävät joilla on sitä rahaa enemmän. Olen itse myös paljon lueskellut noista kilpirauhas- ja kortisolijutuista ja lisämunuaisten uupumisista ja mitä lie niitä onkaan. Paljon on kertomuksia, miten potilas on vuosikausia ravannut lääkäreillä ennen kuin on sattunut lääkäri, joka on voinut tehdä oikean diagnoosin. Ymmärrän oikein hyvin, miltä sinusta voi tuntua, kun olen itse lukemattomat kerrat kokenut vastaavaa. Minä tosin lääkärillä silloin menen ihan kipsiin ja käyttäydyn varmaan tosi hillitysti ja sitten kun pääsen sieltä pois, niin sitten hermostun, että ei hemmetti.

Luin näitä kirjoituksia ja aloin miettimään: Pitäisi olla jotain sellaisia kannustusryhmiä. Tämähän on jo sellainen, mutta olisi oikein livenä. Mietittäisiin, mitä hyvää meissä on. Että päästäisiin eteen päin sellaisen myöteisen kautta (että pessimistikin osaa pohtia tällaisia, hyvä minä). Noi jotkut keskusteluterapiat on mulle olleet sitä pahan ja negatiivisen vatvomista. On sitä johonkin rajaan asti hyvä käydä sitä vatvomistakin, mutta pitäisihän siitä päästä eteen päin.

Sitä minäkin olen miettinyt, että kun Sam nyt hakisit apua. Jos tuntuu vaikealta varata aikaa tai mennä päivystykseen sen vuoksi, että on niin paha olla, niin mites se sun haava? Menisit vaikka sitä näyttämään ja sitten siinä samalla ottaisit puheeksi, että olet ihan loppu ja mistähän saisit apua. Jos asiat vaikka sitä kautta lähtisivät rullaamaan. Minä aikoinaan menin hoitajalle, joka suunnilleen luuli, että mulla on joku äkisti hoidettava juttu ja sitten sen kiireet loppu, kun minä sain sanottua, että nyt kyllä olen niin loppu että enää en pysty menemään edes töihin. Sitten alkoi kyllä ns. pyörät pyörimään. Silloin en edes tiennyt, mihin olisin ottanut yhteyttä. Ajattelin, että kun menen sille hoitsulle, niin se kynnys on matalin.

Täällä on paljon hyviä ajatuksia ja mietteitä. Tosiaan, AK, on tämän paikan sielu. Kuten joku aikaisemmin kirjoitti. Kiitos siitä!

Löysin netistä voimaeläin testin. Arvatkaa mikä mun voimaeläin on: no susi tietysti 😉.

Hämärä🙂🌻☺️❤️

Kiitos ymmärryksestäsi ja myötätunnosta. Sellainen, joka on itse kokenut turhien lääkärikäyntien kierteen voi ymmärtää, kuinka kuluttavaa se on. Minä kun olen jo muutenkin joutunut kärsimään pahimman kautta terveyteni vuoksi (syöpäpaskiainen), että tietenkin siinä mielessä olen iloinen, että olen vielä ylipäätään hengissä, mutta olisi kiva olla hengissä niin, että vointi olisi tasaisen normaalin optimaalinen, eikä aina jotain lisävaivoja ym. Tuntuu, ettei näistä terveysjutuista pääse koskaan eroon ja luulen, että jollakin tasolla ne seuraavat minua läpi elämäni. Se ei ole negatiivisesti ajateltu vaan realistisesti.

Hieno tuo voimaeläinjuttu. Minunkin voimaeläin on ainakin ollut Susi🙂 Aito susijengiä siis ollaan..Auuuuuuuuuuu-uuuuu-uuuuuu🙂

Hyvää Perjantaipäivää Sinulle Hämärä🙂 Olet rakas ja tärkeä, kirjoittelehan taas!

Monange kirjoitti 31.1.2014 7:52

Voi ei, Sam, toivottavasti olet jo päässyt hoitoon eikä mitään kamalaa ole tapahtunut!!!!!!

Ja AK, kurjaa toimintaa lääkäriltä, yritä päästä jollekin toiselle vielä siellä julkisella puolella? Voiko tuosta lääkäristä tehdä ihan jonkun valituksen? ei noin voi käyttäytyä tuollaisessa ammatissa.. julmaa, todella! eikä millään tavalla ammattitaitoista. Ei ihme jos huvittaisi napata kourallinen nappeja tuossa vaiheessa, minä varmaan olisin jo tehnyt sen.

MarianneM, harmi ettei sinun hyvä jakso kestänyt pidempään, mutta ehkä parempi tiedostaa ne omat ongelmansa ja olla jatkamatta suhdetta jos ei ole itsellä siinä hyvä olla. Tervetuloa takaisin!

Kaikki varmaan jo aavistaakin, että minun ihastus ei ole ottanut Edelleenkään yhteyttä. Olen aika raivona sisäisesti, enkä oikeastaan enää ihastunut ollenkaan. Mutta silti päässä pyörii asia, kun en ymmärrä mitä siinä tapahtui.. tekisi mieli kysyä tai edes jotenkin näpäyttää, mutta lienee hölmöä niin tehdä. Kait vain haluaisin että minusta tykättäisiin ja joku olisi ihan myyty siitä miten totaalisen mahtava ihminen olen 😉 mutta kun ei… Vähän mietityttää kun kerroin sille tyypille ihan tosi paljon itsestäni. En osaa sanoa miksi. Olen nykyisin niin varautunut ennemmin! Niin nyt harmittaa että piti kertoa, pelkään, että kertoo mun henk.koht.asioita eteenpäin (vaikka en kyllä tiedä mitä kivaa siinä sitten kenellekään edes olisi, tuskin olen edes hänen mielessä!) mutta mun mielikuvitus on jo kehittänyt sellaisen skenarion, että kertoo meidän yhteisille tutuille (tunnen siis ihan kaukaisesti, ei mitään mun kavereita sinänsä) miten hullu olen tai jotain….. ei olisi kannattanut olla ihan niin rehellinen. Tästä lähtien olen taas sitten sulkeutunut, parempi niin vaikka se onkin tosi surullista☹️

Ei tässä elämässä kyllä kauheasti järkeä ole. Tämä viikko on taas ollut ihan totaalipaska. Ja voimat on tosi vähissä. Onneksi nyt on perjantai, vaikka ihan kamala työpäivä kyllä edessä, mitähän tästä tulee..

Voimia teille kaikille, toivottavasti tämä päivä on parempi kuin eilinen ja Sam, rukoilen sun puolesta. Ilmoittauduthan jossain vaiheessa, haluan uskoa, ettei vielä mitään peruuttamatonta tapahtunut. Olet mielessä täälläkin.

Voi Luoja, M🙂🌻

Kirjoitin sinulle äsken ihan hirveän litanian asiaa, vaikka mitä ja sitten kone pimautti sen tekstin yhtäkkiä taivahan tuuliin..*lievästi vituttaa*🙂 En edes muista mitä kaikkea siinä oli ja en jaksa niitä uudestaan kirjoittaa. Kijoitan joskus toiste, kun saan niitä mieleeni.

I am very sorry..

Sam Sampylä,

Täällä on kaikki sinusta melko huolissaan, joten jos kynnelle kykenet niin anna vähän koordinaattia tilastasi, että miten menee ja oletko saanut mitään apua jne. Tai kirjoita ainakin muuten vaan, että tiedetään sinun vielä hengittävän, jooko? Olet meidän kaikkien tärkeä ystävä ja sinusta välitetään🙂🌻:☺️❤️

*Halaus Ystävä*

Lunta pyryttää sakeasti. Hommailin vähän keittiössä. Siivoilin, tyhjensin astiakoneen ja paistoin tonnikalapihvejä. Jos tuo lumipyry ei olisi niin sakeaa niin olis voinut yrittää uskaltautua ulos vaikka pienelle kävelylle. Olis kerrankin lauhaa ja ei satais mitään taivaalta. Mutta sitten, kun ei sada niin sitten on kova pakkanen jne.

Meinaa vähän tylsyys vallata mieltä, kun tunne, ettei voi tehdä mitään. Ei lähteä minnekään, kun ei taaskaan yllättäin ole rahaa. Eikä autossa paljon bensaa. Ei täällä kotonakaan loputtomasti ole tekemistä. Tosi tylsää ähöttää 4-seinän sisällä pakosti. Alkaa haukotuttamaan, kun toimettomana istuu.

Eilen oli niin mukavaa, kun oli menemistä ja tekemistä. Näköjään minulla ei ole koskaan kahta mukavaa päivää peräkkäin. Olisihan se jo aivan liiallista. Nyt alan taas kuulostamaan katkeralle.

Tämmöistä kärvistelyä.

täällä on koko päivän satanut lunta ja ulkona on pääkallokeli.

Luoja, että olen masentunut. En tiedä itsekään ihan tarkkaan miksi. Vaan sellainen olo, että pää räjähtää tai murenen ja katoan tomuna ilmaan. Vihaan tätä elämää. Kaikki on mennyt ja menee pieleen kaiken aikaa. Mieskin vain ärsyttää tällä hetkellä. Onneksi on pihalla lumilingon kanssa. Ehkä koen alitajuista vihaa siitä, ettei huomioi minua tarpeeksi. Tai huomioi, mutta jotenkin ärsyttävällä tavalla, ei oikein. En kait siedä mitään ja mieluummin olisin yksin tässä olotilassa. Otin äsken temestan. Muutaman kerran itkenytkin tänään. Inhottaa tämä asunto. Inhoan itseäni. Mies ärsyttää. Koko vitun maailma ärsyttää. Lumilingon äänikin ärsyttää. Miksi eilen piti olla niin mukava päivä ja tänään aivan syvältä? Miksi tämä elämä on tällaista kidutusta? Taitaisi olla sittenkin paras mennä sinne Naantaliin ja vetää coctail alas kurkusta. Juuri nyt tuntuu, ettei tästä elämästä enää koskaan ikinä tule mitään. En kestä itseäni, enkä mitään, enkä ketään. Sorry vaan kaikille.

Oikeasti minua säälittää, että mies joutuu elämään minun kanssani. Eihän hänen tietysti pakko olis, mutta mietin vain, että onko minun kanssa enää säälistä? Vai elätteleekö toivetta, että minusta tulisi joskus vielä samanlainen, kuin ennen? Antaako ne hyvät (harvinaiset) päivät hänelle toivoa, kun näkee minut melkein entisenlaisena? Tiedän, että hän rakastui minuun silloin aivan järjettömästi ja ehkä hän elättelee tuota haavekuvaa vielä päässään, vaikka en olekaan samanlainen enää, enkä tiedä tulenko koskaan olemaankaan? Kaipaako hän sitä kaunista, hauskaa ja elämänvoimaista, nuorta naista, kuka minä olin? Uskon niin. Mutta jostain syystä hän vain jaksaa "roikkua" kanssani tässä elämässä. Hyvinä päivinä jaksan rakastaa. Huonoina..en tiedä. Se on surullista.

Otin yhden temestan. Se katkaisee pahimman ahdistuksen, mutta masennustahan se ei vie mihinkään. Olen kyllästynyt siihen, että juuri minun piti sairastua vakavasti. Että elämäni muuttui niin paljon, että minusta tuli tällainen. Etten enää jaksa rakastaa elämää, enkä enää uskalla suunnitella tai haaveilla tulevaisuudesta. Inhoan itseäni tällaisena ja inhoan, että marise tänne. Ehkä masennan tällä avautumisella jonkun muunkin. En voi sille kuitenkaan mitään. En ole tahallaan tällainen.

Tänään ei ruoka maistu. Olen itkenyt. Voimat ja elämänusko poissa. Ehkä se viimeisin lääkärinkäynti oli vähän liikaa. Olin kait toivonut, että saisin sieltä apua. Mielialalääkkeet eivät ole ratkaisu ongelmaani, sen tiedän. Mutta nyt minut on leimattu vain päävikaiseksi, eikä kukaan enää ota minua tosissaan. Tulee niin paha mieli, että lääkäri ei edes yritä, eikä halua auttaa. Kun kasvoilta kuvastuu selvä halveksunta ja ylimielisyys ja halu saada vain potilas nopeasti ulos huoneesta. Kyllä siinä tuntee olevansa ei-ihmisarvoinen. Menee viimeinenkin usko itseensä ja kaikkeen.

Turha kait se on marista, mutta kun ei muutakaan nyt voi. En osaa valehdella, että minulla menisi muka hyvin jos ei mene, enkä edes jaksa mitään valehdella.

Anteeksi, että kaadan pahaa oloani teidän niskaanne, ei ole tarkoitus. Mutta eihän kenenkään ole pakko lukea jos ei halua. Mutta, kiva jos joku jaksaa lukea. Tulee vain tunne, että olen aivan epäonnistunut, turha ja toivoton tapaus.

Että näin mahtavat fiilikset tänään😞

Olispa semmonen lääke, että tulis niin onnelliseksi, että hyppis riemusta ilmaan, se vasta olis jotain.

Temesta auttoi vähän, mutta ei poista sitä, että päivä on ollut järkyttävän tylsä, apaattinen ja masentava. Tai siis minä olen ollut masentunut. Ja olen vieläkin. Kohta on nukkumaanmenoaika. Tuntuu, että sama kuin ei nukkuisi ollenkaan. Makaisi tuossa vain silmät auki ja valot päällä koko yön.

Missä Sämpylä on? Laitetaan yhdessä Clock töihin🙂

Moi kaikille rakkaille. Olen erittäin otettu, että niin moni oli kantanut huolta minun takiani, mutta myös häpeissäni, juuri samasta syystä. Tarkoitan ihan kirjaimellisesti, että jossain syvällä sisälläni tuntui todella hyvälle, kun huomasin, että on olemassa ihmisiä, jotka välittävät minusta. Kiitos teille siitä. Ja kuten edellä totesin, toinen tunne on häpeä. Olen häpeissäni siitä, että te kaikki rakkaat toverit olette joutuneet kantamaan huolta minusta ja olen siitä pahoillani. Heräsin äsken ja kirjauduin heti tänne toiseen "kotiini". Siltä tämä jo ihan oikeasti tuntuu. Tai sanotaan ennemmin, että toivoisin kodissani olevan tällaisia ihmisiä ja samaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, mitä tunnen täälllä. Täälllä on sentään juttuseuraa ja kirjoittaa voi milloin vain, mutta milllonkahan viimeksi joku on käynyt täällä minun oikeassa kodissa, tai edes soittanu? Sen jälkeen, kun lopetin narkkaamisen minun puhelinlaskut ovat olleet aika tarkastit 10€/vuodessa, viime vuonna tein uudet pohjat ja vuoden lasku oli 6€ ja sentit päälle. En voi sanoa olevani puhelimen orja.

Olen nyt liian..sanotaanko vaikka väsynyt, että jaksaisin perehtyä edellä oleviin teksteihin ja itsestään ei ole kovin mukavaa kirjoitella. Toisaalta, viimeset pari viikkoo on ollu sellasia, että niiden sisältö mahtuu parille riville. Oon ollut kotona kaks viikkoo, kahdesti oon astunu ovesta ulos. Kävin apteekissa ostamassa puhtaita haavalappuja, kun laitoin tikit tuohon reikään ja sit kävin kerran kaupassa. Painoo on lähtenyt aika tarkasti 6 kioa pariin viikkoon, kun en oo syönyt mitään. Ei hyvä. Ei olis varaa menettää kiloakaan. Mitenkähän pitkään sitä vois olla syömättä? On mulla vatsa vähän kipee, mut ei mulla mikään kauhea nälkä ole. On kyllä niin heikko olo, että hupsista. Nousin tuolilta ja ajattelin mennä vessaan, mut painovoima voitti minut sata-nolla. Enpä muista olleeni näin heikossa kunnossa vielä koskaan. Taudin jälkeen kroppa vaatii lepoo, mut ei sekään oo tällasta. Pitää varmaan syödä jotain hyvin kevyttä ja hyvin vähän näin aluksi. Nyt tämä saa riittää, kerran vielä henki pihisee, niin ei näin voi elää.

En kyllä keksi yhtään syytä sille, miks minun pitäis taas olla kunnon kansalaienen. Te taidatte olla se syy, vaikken teitä näe. Sanoin tuon ihan vakavissani, sillä miettikääpä kaksi kertaa olisinko vaivautunut nousemaan edes sängestä, jos en olisi tiennyt, että täällä saattaa olla mielenkiintoista luettavaa ja pakko myöntää, että olin hieman yllättänyt siitä, ketkä kaikki olivat toivoneet minulle parempia aikoja. Yllätyin siksi, että viime aikoina nämä minun viestit ovat pyörineet vain oman napani ympärillä, sillä en halua kommentoida toisen ihmisen kirjoitusta, ennenkuin luen sen läpi ajatuksen kanssa. Siksi olin positiivisesti yllättynyt kaikista tsemppauksista, kiitos teille kaikille vielä kerran, ootte mahtavia. Lupaan yrittää elää normaalisti, alkean huomenna.

Minä tässä mietin, että mitähän mulle tapahtui? Olen kyllä ollut hajalla ennenkin, nyt kaikki romahti kerralla. Pelottavaa, että noin voi käydä. Muutut sekunnissa melko normaalista ihmisestä tuollaseks vuodehoitopotilaaks, eikä ollu mikään hetken humahdus, vaan oon ollut yli kaks viikkooa siellä sängyssä. Minä vähän luulen, että mulle kävi ensimmäistä kertaa tuollaisten asioiden tiimoilta silleen, että yksinkertasesti mitta tuli täyteen ja pahasti, kun minulla ei ole ketään juttuseuraa, siis lekureiden lisäks. Ei yhtään ihmistä, jolle voisin soittaa, ei yhtään paikkaa, missä voisin käydä kylässä. Siihen vielä lisäsk tämä 10-vuoden sinkkuelämä. Taisin todeta itseni vähän liian yksinäiseksi. Ei, nyt minä muistan, miks romahdin. Olin oikeudessa, koska yks venkula yritti löydä puukon keuhkoon, mut sain vähän kättä väliin ja se tökkäs vaan pikkureiän vatsaan. Veikkaan, että mikäli teiltä lukijoilta kysytään, niin jokainen olis toiminu samalla tavalla. En minä jääny odottamaan, että lyö nyt tosi toisenkin kerran, vaan rauhoitin tilanteen voimakeinoin. Silminnäkijä todisti, etten lyönyt tai potkinut sitä jätkää, kujn se oli maassa, mut silti mulle napsahti törkee pahoinpitely ja jotain extraa oikeuden halvetamisesta, sillä en voinut olla kysymättä tuomarilta, että olisiko pitänyt antaa kaverin lyödä uudelleen, jos se ois sitten vaikka osunu siihen keuhkoon!!?? Eikö itseään saa puolustaa? Tekisin saman uudestaan millloin vain, vaikka siltä murtuikin leukaluu kahdesta kohdasta ja hampaat menee kyl remonttiin. Minä tunsin, että henkeäni uhataan ja silloin jokainen toimii niinku tarve vaatii. Siitä se tosiaan lähti, kun tulin kotiin ja olo oli aivan kauhea. Sitten tais pimahtaal Siitä on jo kaks ja puol viikkoo.. Ja minä oon vain maannu kurkannut välillä tanne.

Lupaan tässä todistajien läsnäollessa laittaa itseni kesäksi kunoon, ihan jo pelkästään selän taki. Tarvitsen lisää massaa, tuon kuus kiloo saan kurottua nopeasti kiinni, mut onko kenelläkään kokemusta josta urheilulajista, missä paino pitää pysyä samalla tasolla. Harrastin pitkään thai-nyrkkeilyä ja ottelin kaikkiaan ehkä 15-20 matsia. Ei mitään isoja otteluita todellakaan, mutta niissäkin painon piti oll just se 67kg, Kun elää monta vuotta silleen, että on jatkuvasti seurattava painoa se jää tavaksi. En saa painoa millään yli 67kg, aivan sama, mitä teen. Ehkä salaisuus onkin siinä, että pitäis keskittyä siihen, mitä en tee. Ei nyt sentään. Haluan vain muutaman kilon lihasmassaa kesäksi. Psykologi pakotti minua keksimään jonkun uudenvuoden lupauksen ja en keksiny muutakaan. Paitsi että pysyn raittiina tulevanakin vuotena. En tajua, miten olen voinut olla piikittämättä heroiinia ja piriä. Miten oon siinä mielentilassa tajunnu alla ottamatta? En käsitä, mut hyvä näin, erittäin hyvä, muuten en olis tässä kirjottamassa. Teille voin tunnustaa, että syyllistyin lääkkeiden väärinkäyttöön. Siks teksti on mitä on, sori. Oonhan tuota eilen illla tai yöllä näköjään kolme läppää sinikoita syöny, siis 10mg Diapameja, joten ei ihme, että vähän viskaa päässä, mut mitä minä oon oikein ajatellu, kun oon eläny tuolleen yli kaks viikkoo. Tuli se sama vanha ilmiö, piti ottaa päihteitä, että pääsi pois todellisuudesta, joka on joskus liian raskas. Mut vähänkö ole ylpeä siitä, etten koskenu niihin piikkeihin. Tuosta tuli voittajafiilis, siis ihan oikeesti. Tällasia mun yöt on. Yleensä olen kyllä sängyssä, mutta tarkoitin tätä valvomista. Pahimmillaan valvon jopa 4-5vrk yhteen menoon, siiis ilman mitään piristeitä. En vain nukahda. Ja kaikille niille, joiden mielestä myös neljä vuotta kuivilla ollut ihminen on yhä nisti, joka pitäisi viedä kulman taakse voin sanoa, että lohduttautukaa sillä tiedolla, ettei eX-nistinä saa aåpua mihinkään vaivaan. En sen tarkemmin asiaa erittele, mutta viime syksynä mökillä minulle tuli vamma, jonka vuoksi leikkauspöykin oli valmiina, mut onneks sitä ei tarvittu. Pointti oli se, että menimme lähimpään lääkäriin meidän mökin kunnan aluaan lääkärille, joka tumppas suoraan morfiinia kehoon (oli kyllä tuskakin), mut kyseinen lääkäri oli ehdottomasti sitä mieltä, että tarvitsen kipulääkityksen. Reseptikin oli valmiina, mutta minulla on apteekkisopimus kotikaupungissa, joten en voinut ottaa sitä respaa. Menin seuraavalla viikolla omalle lääkärille kotikaupunkiin, mutta taustat huomioon ottaen, emme voi määrätä kipulääkitystä. Sama laulu paikallisessa sairaalassa. Minulla on mm. oikean pakaran issias-hermossa pysyvä vamma, muutama vällilevy on entisen työpaikan seinällä ja muuta pientä vammaa ja vaikka olin viimeksikin niin väsynyt, kun menin lääkäriin, että lääkäri puhallutti minut, kun silmät oli niin punaiset valvomisesta kivun takia, niin ei voi määrätä mitään, kun oot joskus käyttäny lääkkeitä väärin

Tulihan tuota tekstiä, tajusinkin istuneeni tässä koko yön. Pitäkää huolta itsestänne unohtamatta ystäviä, sillä ilman niitä, ei ole mitään..🌻🙂🌻

Nukuin aika hyvin, vaikka hassua oli, että heräsin joskus ihan keskellä yötä ja luulin, että on jo aamu, koska oli virkeä olo. Sitten katsoin kelloa ja jatkoin äkkiä nukkumista.

Nyt on mieliala ollut aika neutraali. Ehkä vähän alakuloinen kuitenkin. Aamutoimien jälkeen keitin kaurapuuroa (ajattelin, että sen verran voisi olla hiilaria viljasta, vaikka onkin vhh-ruokavalio) katsotaan mitä se tekee..

Ulkona ei vissiin nyt just sada lunta. On sitä tullut aika paljon. Mies tekee lumilingolla lumitöitä. Meinasin, että jos löis kamppeeti niskaan ja menis vähän ulkoilemaan. Pelkkä ajatuskin vähän inhottaa, mutta jos vain työntäis itsensä ulos? Saisi ainakin aivot happea.

Lumipusuja Mussuleille🙂🌻☺️❤️

Väänsin itseni ulos ja lähdin kävelemään tietä pitkin. Tuntui lievästi omituiselle. En ole sitten syksyn käynyt kävelyllä. Paksut vaatteet päällä ja auraamaton tie, jouduin melkein kahlaamaan lumessa ja vaivaiset jalkani alkoivat nopeasti väsyä. Kävelinkin vain lyhyesti ja käännyin takaisinpäin. Oli siinä pari kertaa jyrkemmän mäen nousua jne.

Takaisin kotipihassa päätin jäädä vielä pihalle saadakseni raitista ilmaa. Mies teki lumilingolla lumitöitä. Minä otin lumilapion ja putsasin sillä. Harjalla harjasin portaat ja kuistin. Autoharjalla lumet auton päältä. Pikku pätkän koitin jopa lumilinkoa, heh. Oli kyllä aika epämiellyttävä laite. Pärisevä ja pakokaasua joka puolella, yäk.

Tulin sisälle ja täytyy varmaan alkaa katsomaan jotain suuhunpantavaa. Jalkoja meinaa vähän palella, kun oli vain tiukat farkut jalassa. Ei ole sopivia toppavaatteita ulkoiluun.

Se oli sitten tämän talven "ensimmäinen" ulkoilu. Siis ulkohommia. On ilmat olleet sen verran järkkyjä, että ei ole tullut mieleen itseään sinne sekaan työntää.

Heippa AK🙂 Kirjoittelit mulle tuossa 12.1. eli iäisyys sitten, mutta KIITOS! se oli piristävä kirjoitus. Hyvää lauantaipäivää sulle🌻🙂🌻

Just kun saatiin lumityöt tehtyä..alkoi satamaan lunta oikein taivaan täydeltä. Täytyis varmaan kirjaa yrittää lukea, mutta on vähän sellainen olo, etten tiedä jaksanko siihen keskittyä. Mieluummin tekisin jotain käytännöllistä, mutta en oikein keksi mitä. Minusta on kyllä tullut oikea tyhjäpää🙂

Ehkä vaan parempi mennä ihan fiiliksen mukaan. Juttelin äidin kanssa puhelimessa ja suosittelin hänelle kookosöljyä, jota itse käytän. Pitäisi vaikuttaa aineenvaihduntaan suotuisasti ja mm. virkistää kilpirauhasen toimintaa. Äiti katsoi linkkuri-aikataulusta, että seuraava bussi lähtee ja sanoi menevänsä samantien ostamaan sitä🙂 Äiti ei turhia aikaile, kun jotain päättää..Minä olin ennen samanlainen. Ideasta suoraan toteutukseen. Nykyään meneekin idean tasolta toteuttamiseen tovi jo toinenkin.

Lumisade tuo hämärän (terveiset taas Hämärälle) ja se taas saa mielen hieman haikeaksi, jostain syystä. Radiosta soi The days of Pearly Spencer. Mielestäni upea biisi. Kuuntelin sitä paljon penskana.

Tänään on lauantai ja illalla tulee Nostalgialta hyvää musaa nonstoppina. Täytyypi muistaa kuunnella. Nyt tulee Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli, joka oli kova sana, kun olin jotain eka tai tokaluokalla. Sitä soitettiin paikallisradiossa sata kertaa päivässä.

Mitäköhän mussuleille tänään kuuluu?

Sam kirjoitti 1.2.2014 3:57

Moi kaikille rakkaille. Olen erittäin otettu, että niin moni oli kantanut huolta minun takiani, mutta myös häpeissäni, juuri samasta syystä. Tarkoitan ihan kirjaimellisesti, että jossain syvällä sisälläni tuntui todella hyvälle, kun huomasin, että on olemassa ihmisiä, jotka välittävät minusta. Kiitos teille siitä. Ja kuten edellä totesin, toinen tunne on häpeä. Olen häpeissäni siitä, että te kaikki rakkaat toverit olette joutuneet kantamaan huolta minusta ja olen siitä pahoillani. Heräsin äsken ja kirjauduin heti tänne toiseen "kotiini". Siltä tämä jo ihan oikeasti tuntuu. Tai sanotaan ennemmin, että toivoisin kodissani olevan tällaisia ihmisiä ja samaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, mitä tunnen täälllä. Täälllä on sentään juttuseuraa ja kirjoittaa voi milloin vain, mutta milllonkahan viimeksi joku on käynyt täällä minun oikeassa kodissa, tai edes soittanu? Sen jälkeen, kun lopetin narkkaamisen minun puhelinlaskut ovat olleet aika tarkastit 10€/vuodessa, viime vuonna tein uudet pohjat ja vuoden lasku oli 6€ ja sentit päälle. En voi sanoa olevani puhelimen orja.

Olen nyt liian..sanotaanko vaikka väsynyt, että jaksaisin perehtyä edellä oleviin teksteihin ja itsestään ei ole kovin mukavaa kirjoitella. Toisaalta, viimeset pari viikkoo on ollu sellasia, että niiden sisältö mahtuu parille riville. Oon ollut kotona kaks viikkoo, kahdesti oon astunu ovesta ulos. Kävin apteekissa ostamassa puhtaita haavalappuja, kun laitoin tikit tuohon reikään ja sit kävin kerran kaupassa. Painoo on lähtenyt aika tarkasti 6 kioa pariin viikkoon, kun en oo syönyt mitään. Ei hyvä. Ei olis varaa menettää kiloakaan. Mitenkähän pitkään sitä vois olla syömättä? On mulla vatsa vähän kipee, mut ei mulla mikään kauhea nälkä ole. On kyllä niin heikko olo, että hupsista. Nousin tuolilta ja ajattelin mennä vessaan, mut painovoima voitti minut sata-nolla. Enpä muista olleeni näin heikossa kunnossa vielä koskaan. Taudin jälkeen kroppa vaatii lepoo, mut ei sekään oo tällasta. Pitää varmaan syödä jotain hyvin kevyttä ja hyvin vähän näin aluksi. Nyt tämä saa riittää, kerran vielä henki pihisee, niin ei näin voi elää.

En kyllä keksi yhtään syytä sille, miks minun pitäis taas olla kunnon kansalaienen. Te taidatte olla se syy, vaikken teitä näe. Sanoin tuon ihan vakavissani, sillä miettikääpä kaksi kertaa olisinko vaivautunut nousemaan edes sängestä, jos en olisi tiennyt, että täällä saattaa olla mielenkiintoista luettavaa ja pakko myöntää, että olin hieman yllättänyt siitä, ketkä kaikki olivat toivoneet minulle parempia aikoja. Yllätyin siksi, että viime aikoina nämä minun viestit ovat pyörineet vain oman napani ympärillä, sillä en halua kommentoida toisen ihmisen kirjoitusta, ennenkuin luen sen läpi ajatuksen kanssa. Siksi olin positiivisesti yllättynyt kaikista tsemppauksista, kiitos teille kaikille vielä kerran, ootte mahtavia. Lupaan yrittää elää normaalisti, alkean huomenna.

Minä tässä mietin, että mitähän mulle tapahtui? Olen kyllä ollut hajalla ennenkin, nyt kaikki romahti kerralla. Pelottavaa, että noin voi käydä. Muutut sekunnissa melko normaalista ihmisestä tuollaseks vuodehoitopotilaaks, eikä ollu mikään hetken humahdus, vaan oon ollut yli kaks viikkooa siellä sängyssä. Minä vähän luulen, että mulle kävi ensimmäistä kertaa tuollaisten asioiden tiimoilta silleen, että yksinkertasesti mitta tuli täyteen ja pahasti, kun minulla ei ole ketään juttuseuraa, siis lekureiden lisäks. Ei yhtään ihmistä, jolle voisin soittaa, ei yhtään paikkaa, missä voisin käydä kylässä. Siihen vielä lisäsk tämä 10-vuoden sinkkuelämä. Taisin todeta itseni vähän liian yksinäiseksi. Ei, nyt minä muistan, miks romahdin. Olin oikeudessa, koska yks venkula yritti löydä puukon keuhkoon, mut sain vähän kättä väliin ja se tökkäs vaan pikkureiän vatsaan. Veikkaan, että mikäli teiltä lukijoilta kysytään, niin jokainen olis toiminu samalla tavalla. En minä jääny odottamaan, että lyö nyt tosi toisenkin kerran, vaan rauhoitin tilanteen voimakeinoin. Silminnäkijä todisti, etten lyönyt tai potkinut sitä jätkää, kujn se oli maassa, mut silti mulle napsahti törkee pahoinpitely ja jotain extraa oikeuden halvetamisesta, sillä en voinut olla kysymättä tuomarilta, että olisiko pitänyt antaa kaverin lyödä uudelleen, jos se ois sitten vaikka osunu siihen keuhkoon!!?? Eikö itseään saa puolustaa? Tekisin saman uudestaan millloin vain, vaikka siltä murtuikin leukaluu kahdesta kohdasta ja hampaat menee kyl remonttiin. Minä tunsin, että henkeäni uhataan ja silloin jokainen toimii niinku tarve vaatii. Siitä se tosiaan lähti, kun tulin kotiin ja olo oli aivan kauhea. Sitten tais pimahtaal Siitä on jo kaks ja puol viikkoo.. Ja minä oon vain maannu kurkannut välillä tanne.

Lupaan tässä todistajien läsnäollessa laittaa itseni kesäksi kunoon, ihan jo pelkästään selän taki. Tarvitsen lisää massaa, tuon kuus kiloo saan kurottua nopeasti kiinni, mut onko kenelläkään kokemusta josta urheilulajista, missä paino pitää pysyä samalla tasolla. Harrastin pitkään thai-nyrkkeilyä ja ottelin kaikkiaan ehkä 15-20 matsia. Ei mitään isoja otteluita todellakaan, mutta niissäkin painon piti oll just se 67kg, Kun elää monta vuotta silleen, että on jatkuvasti seurattava painoa se jää tavaksi. En saa painoa millään yli 67kg, aivan sama, mitä teen. Ehkä salaisuus onkin siinä, että pitäis keskittyä siihen, mitä en tee. Ei nyt sentään. Haluan vain muutaman kilon lihasmassaa kesäksi. Psykologi pakotti minua keksimään jonkun uudenvuoden lupauksen ja en keksiny muutakaan. Paitsi että pysyn raittiina tulevanakin vuotena. En tajua, miten olen voinut olla piikittämättä heroiinia ja piriä. Miten oon siinä mielentilassa tajunnu alla ottamatta? En käsitä, mut hyvä näin, erittäin hyvä, muuten en olis tässä kirjottamassa. Teille voin tunnustaa, että syyllistyin lääkkeiden väärinkäyttöön. Siks teksti on mitä on, sori. Oonhan tuota eilen illla tai yöllä näköjään kolme läppää sinikoita syöny, siis 10mg Diapameja, joten ei ihme, että vähän viskaa päässä, mut mitä minä oon oikein ajatellu, kun oon eläny tuolleen yli kaks viikkoo. Tuli se sama vanha ilmiö, piti ottaa päihteitä, että pääsi pois todellisuudesta, joka on joskus liian raskas. Mut vähänkö ole ylpeä siitä, etten koskenu niihin piikkeihin. Tuosta tuli voittajafiilis, siis ihan oikeesti. Tällasia mun yöt on. Yleensä olen kyllä sängyssä, mutta tarkoitin tätä valvomista. Pahimmillaan valvon jopa 4-5vrk yhteen menoon, siiis ilman mitään piristeitä. En vain nukahda. Ja kaikille niille, joiden mielestä myös neljä vuotta kuivilla ollut ihminen on yhä nisti, joka pitäisi viedä kulman taakse voin sanoa, että lohduttautukaa sillä tiedolla, ettei eX-nistinä saa aåpua mihinkään vaivaan. En sen tarkemmin asiaa erittele, mutta viime syksynä mökillä minulle tuli vamma, jonka vuoksi leikkauspöykin oli valmiina, mut onneks sitä ei tarvittu. Pointti oli se, että menimme lähimpään lääkäriin meidän mökin kunnan aluaan lääkärille, joka tumppas suoraan morfiinia kehoon (oli kyllä tuskakin), mut kyseinen lääkäri oli ehdottomasti sitä mieltä, että tarvitsen kipulääkityksen. Reseptikin oli valmiina, mutta minulla on apteekkisopimus kotikaupungissa, joten en voinut ottaa sitä respaa. Menin seuraavalla viikolla omalle lääkärille kotikaupunkiin, mutta taustat huomioon ottaen, emme voi määrätä kipulääkitystä. Sama laulu paikallisessa sairaalassa. Minulla on mm. oikean pakaran issias-hermossa pysyvä vamma, muutama vällilevy on entisen työpaikan seinällä ja muuta pientä vammaa ja vaikka olin viimeksikin niin väsynyt, kun menin lääkäriin, että lääkäri puhallutti minut, kun silmät oli niin punaiset valvomisesta kivun takia, niin ei voi määrätä mitään, kun oot joskus käyttäny lääkkeitä väärin

Tulihan tuota tekstiä, tajusinkin istuneeni tässä koko yön. Pitäkää huolta itsestänne unohtamatta ystäviä, sillä ilman niitä, ei ole mitään..🌻🙂🌻

Voi Sam, onpa sinulla ollut aika hurjaa..Hienoa kuitenkin, että olet hengissä ja kirjoitit tänne. Siitä varmaan moni täällä on tyytyväinen. Luulen, että se puukotus romahdutti sinut. Se oli kyllä ikävä juttu..Mietin, oletko siis itse "tikannut" sen haavan ja miten se on mahtanut onnistua? Mutta osaat varmaan homman..ettei vain haava tulehdu. Se on huono homma, että syömiset on noin vähänä. Tiedän itse, kuinka nopeasti sitä menee huonoon kuntoon jos ei syö kunnolla. Voi, kun sinulla olisi joku "hoitamassa" sinua ja tukemassa henkisesti. Etkö voisi jonnekin netin seuranhakuun tehdä profiilia jos löytäisit sieltä jonkun naisen, jonka kanssa vaikka kirjoitella tms. eihän sitä heti tarvitse tavata tai ollenkaan jos ei halua. Ei tuollainen oleminen kyllä kuulosta oikein normaalille, en siis halua arvostella, koska minä en ole mikään ketään arvostelemaan, mutta tiedät varmaan, ettei noin voi kauaa elää, siis syömättä, nukkumatta, ulkona olematta jne. Hyvä, että ollet päättänyt palata normielämään..ehkä sinun psyyke vain vaati tällaisen "romahduksen" alkaakseen siitä uudelleen..Tuleehan näitä romahduksia itse kullekin, mutta me jatketaan niistä aina jotenkin, eikös jeh? *Halirutistus*🙂