Siivousten jälkeen halusin lähteä liikenteeseen. Vaikka pakkasta oli tosi paljon niin se ei nyt tuntunut esteelle. Ajelimme yhteen halpisketjun kauppaan ja kiertelin siellä ihan mielissään ja katselin kaikki osastot läpi. Luontaistuotehyllyistä ostin sitten ne tuotteet ädin antamalla rahalla, mitkä olin päättänyt hommata. Olen ihan tyytyväinen hankintoihini.

Muuta sieltä ei ostettukaan. Seuraavaksi halusin käydä kirjastossa. Viimeksihän lainasin vain ne ruoka/keitto-kirjat ja Arabian astiat-kirjat. Kaipasin jotain "oikeaa" lukemista ja ajattelin, että pakkaspäivien varalle olisi hyvä olla lukemista. Kirjastossa sattui olemaan tosi kiva ja työhönsä perehtynyt virkailija, joka innoissaan esitteli minulle melkein koko kirjaston, kun kerroin, ettei se minulle ole niin tuttu, kun vasta olen paikkakunnalle muuttanut ja täällähän on varmaan tuhat eri kirjasto eli alueilla jne. No, lopulta otin vain pari kirjaa, mutta luulen, että ne kiinnostavat minua kyllä. Runoilija Saima Harmajan elämäkerta, sekä virkailijan suosittelema puoliksi fantasia "Aikamatkailijan vaimo", joka on fantasiajännitys-kirja tjs.

Sitten kävimme parissa ruokakaupassa. Kotia tultua halusin syödä nopeasti ja sorruin syömään sen eilisestä "täystyrmäyksestä" jääneen patongin Philadelphia tuorejuuston (valkosipuli-Yrtit-maku) ja kylmäsavugraavilohen kanssa. Melkein kuin Bagel.

Ai niin, ja minulla oli pitkästä aikaa SAAPPAAT jalassa. Kun minullahan on se sytostaateista tullut neuropatia-ongelma jaloissa, siis polvista alaspäin. Eli ääreishermovaurio. Jalat ei ole kipeät, mutta ne on vähän jäykät ja joskus kävelen melkein kuin ei mitään, mutta joskus kävelen hitaammin, kun on vaikea kävellä nopeasti, nilkat on myös jäykät, joten jalka ei taivu ihan normaalisti ja sitten jalkalihakset on heikohkot, joten huonona päivänä en edes jaksa kävellä paljoa. Juokse en todennäköisesti enää koskaan. Kieltämättä masentaa sekin välillä. Ennen olin kova juoksemaan ja hyppimään. Juoksin nuorempana 800metriä, pelasin jalkapalloa, sählyä, ratsastin jne. Olen siis tottunut tekemään paljon jaloilla ja nyt tällaiset jäykät ripakintut..huoh. No, vaihtoehto on se, että olisin nyt hauta-arkussa, et siihen yritän suhteuttaa, mikä on parempi. Mutta siis, olen pitkän aikaa käyttänyt sellaisia Ugh-bootsien kopioita, kun ne on lämpimät ja pehmeät ja helppo kävellä jne. Tunnen kuitenkin itseni joksikin lantajaakoksi ne jalassa, kun olen tottunut kauniita saappaita pitämään ja RAKASTAN saappaita, kun ne on niin naiselliset ja nostavat itsevarmuutta. Nyt ajattelin, että paskan marjat, vaikka olisin mikä tahansa rampa niin NYT laitan saappaat ja sillä sipuli. Yllättäin niillä olikin ihan hyvä kävellä. En siis tietenkään voi käyttää enää niitä 10 sentin pikkikorkoja, kuin ennen🙂 Korkoa vain maltillisesti ja muutenkin, kun on liukkaat kelit ja minun jalat sellaiset epävarmat.

No, oli ihan kiva reissu ja kiva oli kävellä saappailla. Tunsin itseni edes vähän naiseksi. Oli myös kiva saada ne terveystuotteet ja löytää ne kirjat jne. Siis ihan mukava päivä aamullisen siivouksen päälle, vaikka yö olikin karsea. Nyt olen syönyt niin varmaan järjestän nuo tuotteet kaappiin ja sitten alan lukemaan toista kirjaa..ai niin ja ostin monta pussia erilaisia pähkinöitä, nam!

Palataan Mussulit🙂🌻

Moi. Oikeassa Kuunvalo olit, olin nukkumassa. On tavallaan aika hauska olo, kun piti avata telkkari, ennenkuin pystyi päättelemään onko nyt aamu vai ilta ja ennenkaikkea sen, mikä viikonpäivä tänään on. Olen tainnut nukkua noin viikon, viis päivää, jotain sellasta. Tottakai halusin kirjottaa jotain sinulle ja muille susijengin jäsenille, kun olen itsekkin sellainen, että hätäilen paljon muiden asioista, vaikka minun asiat ei tunnu kiinnostavan ketään, teitä lukuunottamatta. Mulla on ollu nyt tosi paska jakso ja ihan senkin takia tuntuu väärälle kirjottaa tänne. On mukava lukea teidän tekstejä ja huomata, että teidän elämässä on positiivisiakin asioita. Itse en osaa muuta kuin valittaa, enkä halua tartuttaa huonoa oloani toisiin. Oon miettiny koko päivän vain yhtä asiaa. Miks mulle tuli tällanen romahdus, vaikka paljon pahempiakin asioita olen käynyt yksin läpi, enkä ole koskaan romahtanut henkisesti tälleen. En ainakaan niiden vuosien aikana, mitkä oon ollu kuivilla. Äsken tajusin sen. Tajusin miks oon niin paskana. Miks en haluu nousta edes sängystä. Miks mikään ei tunnu miltään. Se johtuu siitä, että olen luopunut viimeisestäkin toivosta. Tajusin, ettei tämä tilanne tule muuttumaan koskaan. Tulen olemaan aina yksin, parisuhdetta en pääse tässä elämässä kokemaan, se on jo nähty. Ja niin pitkään, kuin olen yksin, kaikki on oikeestaan yhdentekevää. Haluaisin vain syyn elää, naisen muodossa, mut se on liikaa pyydetty. Mitähän kaikkea vikaa minusta löytyy, kun olen päätynyt tähän tilanteeseen. Olenkohan millään tavalla normaali? Ei ei ei... Ei näin voi elää. Olen epäonnistunut surkeesti kaikessa, siis aivan kaikessa ja tyhmänä piti elää näin kauan, että tajusin sen. Moni varmaan ajattelee, että en mullakin muka olevinaan ongelmia, kun valitan tällasesta, mut ei se mitään. Ajatus siitä, ettei kelpaa yhdellekkään ihmiselle vetää mielen matalaks, enkä voi sille mitään. Reikä vatsassa on näköjään tulehtunut aika helvetin pahasti, kun en ole noussut sängystä muutamaan päivään, mut samapa tuo. Olen usein sanonut, ettei mikään jaksa oikein kiinnostaa, mutta olen ilmeisesti valehdellut ainakin osittain, sillä nyt olo on sellainen, että on aivan sama mitä tapahtuu. Nyt ei todellakaan kiinnosta mikään. Eniten vituttaa se, että ensimmäistä kertaa yli neljään vuoteen tekis mieli vetää töötit. Sainpahan taas purkaa paskoja fiiliksiä tänne ja hyvä niin. Kirjottaminen auttaa vähän, vaikkei kukaan lukisikaan. Nyt lähden radalle. Hyvää viikonloppua kaikille.

Olen tosi stressaantunut. Eilen oli mukava päivä, mutta illta ei. Mies alkoi puhumaan oikein painokkaasti, että meidän pitää muuttaa tästä asunnosta. Olenhan tiennyt, että tällaisia ajatuksia on ollut, itse en ole paljon jaksanut/halunnut ajatella koko asiaa. Tämä asunto on liian kallis ja osoittautunut huonoksikin (mahdollinen sisäilmaongelma plus muuta) Olen kuitenkin tuudittautunut siihen, että emme me tästä muuta ihan pian. Nyt vaikuttaa siltä, että mies on tosissaan ja muuton pitäisi tapahtua mahdollisimman nopeasti vielä.

Minulla meni hermot. Sanoin, etteikö hän ymmärrä, etten minä voi koko ajan muuttaa puolen vuoden tai vuoden välein paikasta toiseen. Se on jo henkisesti niin raskasta, kun juuri ehtii kotiutua jonnekin ja pääsee systeemiin kiinni (minäkin kun joudun käyttämään terveydenhuoltopalveluja, sekä psyk.polia) Juuri kun on saanut kaikki suht koht rullaamaan täällä niin pitäisi taas jättää kaikki ja summassa muuttaa jonnekin ihan vieraalle paikkakunnalle (taas). Ahdistuin ja menin ihan paniikkiin koko asiasta, etten yölläkään saanut oikein nukuttua.

Joku ei ehkä tajua, miksi stressaan tuollaisesta asiasta niin paljon. Mutta muutaman vuoden ajan ja jo ennen sitä olen koko ajan joutunut vain muuttamaan paikasta toiseen. Aina "laittanut kodin" jonnekin ja taas pettymys, kun sen on joutunut jättämään. Jotenkin ajattelin, kun muutimme tänne, että tämä on koti, josta ei tarvitse ihan heti muuttaa minnekään niin eiköhän taas..Olen niin vihainen ja pettynyt koko asiasta. Eilen itkinkin monta kertaa. Minä olen sellainen, joka kiintyy paikkoihin, joista tykkään. Tämä on ollut rauhallinen ja kiva paikka.

Ymmärrän tietysti talousongelmat ja sisäilmaongelmat sun muut, mutta tunteella ajateltuna tulen tosi vihaiseksi ja tuntuu, kuin minut olisi petetty jos TAAS joudun pakkaamaan tavarani. Meinasin eilen jo sanoa miehelle, että eiköhän ole parempi, että muutetaan sitten samalla eri osoitteisiin niin loppuu tämä säätäminen. No, en halua erota, enkä onneksi sanonut tuota ääneen.

Asunnonhaku, sopivan asunnon löytäminen. tavaroiden pakkaaminen ja muuttaminen ja taas uuden asunnon järjesteleminen on hitonmoinen urakka. Erään tutkimuksen mukaan muuttaminen on ihmiselle kolmanneksi stressaavin asia elämässä. Minä olen muuttanut varmaan ainakin 30 kertaa🙂 Toiseksi stressaavin asia ihmisen elämässä on oma sairastuminen. No, senkin olen kokenut kovimman kautta. Ja ensimmäiseksi stressaavin on puolison kuolema. Senkin olen kokenut. Minullahan alkaa olla koko suora valmiina. Olen oikea Stressikuningatar😎 Ei ihme jos vähän mielenterveysongelmaa pukkaa...

Oikeasti en halua ajatella koko muuttoasiaa, mutta mies kyllä tietenkin taas puhuu siitä koko päivän. Voi, vittu mää kilahdan kohta! Kun sanoin eilen, että jos muutamme niin sairaanhoitopiiri täytyy pysyä samana, koska minä joudun sitä kuitenkin käyttämään, enkä halua, että kaikki systeemit vaihtuu ja täällä on kuitenkin suomen paras yliopistotasoinen sairaanhoito. Minun täytyy ajatella myös sitä jos tautini sattuisi uusiutumaan, että missään hevon kuusessa en voi silloin asua, kun se rumba alkaa. Eihän mies tietysti ajattele näin. Tuntuu, ettei mies ajattele minun kannalta nyt ollenkaan asioita vaan pelkästään mitä itse haluaa. Sanoin eilen, että eiköhän minunkin toivomukset pitäisi ottaa huomioon. Oli ihan hiljaa, kun meukkasin.

Saa nähdä, että minua ei ala pompottamaan, kun ei ole tähänkään saakka alkanut😎

Hyvää Viikonloppua kaikille Mussukoille🙂🌻

Ps. Sam, kiva kun olit kirjoittanut. Palaan viestiisi hieman myöhemmin, kun olen "herännyt" kunnolla, etten kirjoita ihan mitä sattuu🙂

🌻🙂🌻

On aamupäivä väkerretty netissä asuntohakemuksia. Olen heittäytynyt täysinHherran haltuun. Ei minulla riitä energiaa hankoamaan asioita vastaan. Menkööt miten menevät, tulkoon mitä tulee, menen virran mukana ja katson mitä tarjotaan jne. Minnekään slummiin en todellakaan aio muuttaa, mutta jos tulee asiallisia tarjouksia niin voihan niitä ajatella. Taitaa se niin olla, ettei tähän asuntoon ole kovin kauaksi aikaa jääminen, harmi vain. Aika ikävää jos kesä menee jossain kerrostalossa luuhatessa. Mutta jos niin, niin sitten niin. Pääsehän sieltäkin sitten aina pois, kun tässä näköjään muutenkin muutetaan aina puolenvuoden/vuoden välein nii eihän sielläkään sitten kauaa tarvitse asua.

Vähän lauhempi ilma, mutta emme lähde nyt minnekään. Pesukone hurraa ja syötykin on. Aamiaiseksi vedin proteiinirahkaa mustikalla ja nyt välipalaksi papuja, makrillia ja pari paistettua egua. Kävin vaa´lla ja alkaa vähän huvittamaan. Kaiken ruokavaliohäsmäkän jälkeen olen keventynyt melkein kilon😀 Eli en melkein mitään..Minun paino on yleensä tippunut melko helposti, mutta ei nyt. Voiko 7,5mg Mirtaa aiheuttaa tällaista?

Vähän pilvinen ilma. Taidan syventyä tämän päivän Saima Harmajan elämäkertaan.

Sam kirjoitti 24.1.2014 22:1

Moi. Oikeassa Kuunvalo olit, olin nukkumassa. On tavallaan aika hauska olo, kun piti avata telkkari, ennenkuin pystyi päättelemään onko nyt aamu vai ilta ja ennenkaikkea sen, mikä viikonpäivä tänään on. Olen tainnut nukkua noin viikon, viis päivää, jotain sellasta. Tottakai halusin kirjottaa jotain sinulle ja muille susijengin jäsenille, kun olen itsekkin sellainen, että hätäilen paljon muiden asioista, vaikka minun asiat ei tunnu kiinnostavan ketään, teitä lukuunottamatta. Mulla on ollu nyt tosi paska jakso ja ihan senkin takia tuntuu väärälle kirjottaa tänne. On mukava lukea teidän tekstejä ja huomata, että teidän elämässä on positiivisiakin asioita. Itse en osaa muuta kuin valittaa, enkä halua tartuttaa huonoa oloani toisiin. Oon miettiny koko päivän vain yhtä asiaa. Miks mulle tuli tällanen romahdus, vaikka paljon pahempiakin asioita olen käynyt yksin läpi, enkä ole koskaan romahtanut henkisesti tälleen. En ainakaan niiden vuosien aikana, mitkä oon ollu kuivilla. Äsken tajusin sen. Tajusin miks oon niin paskana. Miks en haluu nousta edes sängystä. Miks mikään ei tunnu miltään. Se johtuu siitä, että olen luopunut viimeisestäkin toivosta. Tajusin, ettei tämä tilanne tule muuttumaan koskaan. Tulen olemaan aina yksin, parisuhdetta en pääse tässä elämässä kokemaan, se on jo nähty. Ja niin pitkään, kuin olen yksin, kaikki on oikeestaan yhdentekevää. Haluaisin vain syyn elää, naisen muodossa, mut se on liikaa pyydetty. Mitähän kaikkea vikaa minusta löytyy, kun olen päätynyt tähän tilanteeseen. Olenkohan millään tavalla normaali? Ei ei ei... Ei näin voi elää. Olen epäonnistunut surkeesti kaikessa, siis aivan kaikessa ja tyhmänä piti elää näin kauan, että tajusin sen. Moni varmaan ajattelee, että en mullakin muka olevinaan ongelmia, kun valitan tällasesta, mut ei se mitään. Ajatus siitä, ettei kelpaa yhdellekkään ihmiselle vetää mielen matalaks, enkä voi sille mitään. Reikä vatsassa on näköjään tulehtunut aika helvetin pahasti, kun en ole noussut sängystä muutamaan päivään, mut samapa tuo. Olen usein sanonut, ettei mikään jaksa oikein kiinnostaa, mutta olen ilmeisesti valehdellut ainakin osittain, sillä nyt olo on sellainen, että on aivan sama mitä tapahtuu. Nyt ei todellakaan kiinnosta mikään. Eniten vituttaa se, että ensimmäistä kertaa yli neljään vuoteen tekis mieli vetää töötit. Sainpahan taas purkaa paskoja fiiliksiä tänne ja hyvä niin. Kirjottaminen auttaa vähän, vaikkei kukaan lukisikaan. Nyt lähden radalle. Hyvää viikonloppua kaikille.

Sampylä🙂🌻☺️❤️

Tilanteesi kuulostaa tosi kurjalle, ihan oikeasti. Se "reikä" mahassa pitäisi nyt ihan oikeasti hoidattaa jossain tk:ssa. Olet sen kans jo ties kuin kauan mälvännyt itseksesi ja sehän voi alkaa mätimään, eikä se ole ihan pieni asia. Ehkä se on niin, että niin kauan, kuin elää "omassa kuplassaan" elää jonkinlaisessa harhamaailmassa. Kun tulee "ulos luolastaan" ja saa sosiaalista kontaktia (kuten vaikka tämä Tukari) niin asiat alkavat näyttää sille, mitkä niiden mittasuhteet oikeasti ovat. Eli jos minä erakoidun tänne kotiin, enkä mene ihmisten ilmoille, luon oman maailmani, jossa voin kuvitella, että asiat on ihan jees. Mutta, kun lähden oikeasti tuonne "radalle" ja näen normaaleiden ihmisten menoa niin tajuan samantien, että minussa on jotain vikaa ja olen huonompi, kuin muut. Silloin aina menetän toivoni ja masennun. Ehkä sinulla kontaktinotto tänne Tukinetiin teki jonkun saman reaktion. Vaikka minusta on kyllä tosi hyvä, että olet tänne kirjoittanut, koska se kuitenkin jonkinverran avaa tilannetta. Vähän vaikea on mitään järkevää tuohon sanoa, mutta toivon, että hoidatat sen "holetsikin", etkä tekisi enää mitään kovin tyhmää. Vaikka en kyllä osaa sanoa, mitä sinun tulisi tehdä. Olet kuitenkin ajatuksissa ja toivon sinulle kaikkea hyvää, että edes jotain kivaa tulisi elämääsi. Tuolla menolla vielä tapahtuu jotain ikävää.

Mun mies monta vuotta puhui, että muutetaan jonnekin kauemmas pk-seudusta. Hän olisi halunnut omakotitalon ja pihan ja varastotilaa tämän nykyisen kerrostaloasunnossa sinnittelemisen sijaan. Minä panin voimakkaasti hanttiin. Oma hoitoni on täällä, kahden erityislapsen avut ja tuet toimivat (vuosien taistelun jälkeen) ja heillä on koulu- ja opiskelupaikat. Isovanhemmat ovat täällä. Helsingissä on hyvä julkinen liikenne ja lapset pääsevät itsenäisesti kulkemaan harrastuksiin ym. Näistä en halua luopua. Lisäksi, jos asuisi maalla, pitäisi hankkia toinen auto. Yksi ei meille riittäisi. Meidän vanhempien aika menisi lapsia kuskatessa. Talo vaatisi vähän ahkerammat huolenpitäjät kuin mitä me olemme. Samoin piha. Mm. näillä argumenteilla olen vastustanut tuota ja lopulta mies lakkasi jankuttamasta. Kuvailin hänelle, kuinka hankalaksi elämä menisi nykytilanteeseen verrattuna. Olisihn pikkupaikkakunnalla/maaseudulla toki hyvätkin puolensa, mutta kyllä minä mieluummin asun Helsingissä.

Vähän vaikea keskittyä runouteen, kun mies huutaa ja karjuu kiroillen, kuin leijona. No, hänellä meni puhelin rikki..ymmärrän. Kuitenkin koko päivän kiroillut ja valittanut kaikesta. Ei siis minulle, mutta kaikesta yleensä. Juu, voisinhan minäkin tässä kiroilla kaikkea, mutta kun yritän edes vähän ajatella yleistä ilmapiiriä. Siinäpähän kiroilee. En ole kuulevinaan, mutta hieman harmittaa. Aivan ylireagointia pieniin asioihin. Marisee, kuin pikkulapsi. Tällaisina hetkinä toivoo, että saisi olla yksin ja rauhassa. Itse hermostuksissaan sählää ja rikkoo tavaroita ja sitten siitä raivoaa. Hoh, hoijaa..

Välillä minusta tuntuu, etten rakasta tuota ihmistä, enkä itseänikään. En mitään. Se tunne on kamala ja tekee sielun tyhjäksi. Välillä mietin millaista olisi rakastua johonkin ihan muuhun ihmiseen, kokea rakastumisen hurma ja ne alkuajat. Ne on niin ihanat, ettei mikään. Meidän suhteeseen ne tuskin enää palaa. Ollut ja mennyt. On parisuhde arkistunut ja tylsistynyt. Onhan yhdessäolo tärkeää, mutta joskus tuntuu, ettei tämä enää toimi. Että ollaan vaan, kun ei muutakaan keksitä. Käsittääkseni mies ajattelee, että kaikki on ihan hyvin. No, minun mielestä ei ole tai ainakin nyt taas tuntuu siltä. Romantiikkaa ei ole tippaakaan ilmassa, ei ole ollut niin pitkiin aikoihin. Olen jo melkein unohtanut miltä tuntuu suudella häntä..😞

Räyhääminen jatkuu..En viitsi enää kirjoittaa enempää☹️

Tuli mieleen, että pitäisiköhän mun käydä täällä ilmottautumassa?
Että onkin (nyt kun on tottunut päivärytmiin) ihan mukava käydä siellä kurssilla ns. aktivoitumassa. Kyllä jokaisella ihmisellä, joka ei syystä tai toisesta ole työelämässä, pitäisi olla tuollainen paikka, jossa voisi tavata ihmisiä. Siellä on joukko niin erilaisia ihmisiä ja ilmapiiri kuitenkin positiivinen ja kannustava. Jotkut puhuvat enemmän, jotkut vähemmän. Olen miettinyt, että jollekin tuollainen on tilaisuus päästä ihmisten joukkoon. Eihän siellä ole pakko puhua mitään, jos ei halua. Voi kuunnella. Kuitenkin kun on se kouluttaja, niin joku vetää sitä päivää ja on teemat ja kaikki. Eihän sitä missään kahvilassa ala ventovieraan kanssa jutella (harvemmin ainakaan eikä taida oikein sopia edes meidän kulttuuriin). Mutta tuolla kun ollaan ns. samassa veneessä, niin se kommunikointi on luontevaa. Sitä vaan, että kyllähän se ihmisten joukossa oleminen tekee mielelle hyvää. Vaikka alussa miltei pelottikin. Mutta eipä noita paikkoja ole juuri missään. Minäkin vuosikaudet ollut tässä työttömyys/sairauskierteessä ja eka kertaa tuli tuommoinen tilaisuus. No, eihän se ensin etukäteen tuntunut tilaisuudelta, mutta se johtui ihan informaation puutteesta.

Olen joskus ajatellut siellä, että voi kun vaikka Samkin voisi osallistua vaikka tämmöiseen. Ei ihmisen ole hyvä olla yksin ja kotona miettiä murheitaan ja pahaa oloaan. Voi kun, Sam, jotenkin jostakin saisit apua.

Yksi teema tuolla on ollut, miten ihmiset ovat erilaisia. Ihmisiähän voi tyypittää vaikka miten, mutta se pointti se, että erilaiset ihmiset reagoivat ja kommunikoivat eri tavalla. Tullut itseni lisäksi AK mieleen. Minäkin olen alkanut ymmärtää, miksi mieheni jotkut toimintatavat ärsyttävät. Olemme tietyissä asioissa niin erilaisia. Sehän ei ole huono asia ollenkaan. Joku kiinnittää huomionsa joihinkin asioihin ja joku toinen toisenlaisiin. Siksi, AK, sinunkaan miehesi ei varmaan huomioi sitä ,että laitat kotia nätiksi. Hän ei vain yksinkertaisesti "näe". Rakkauttakin voi ilmaista niin monin tavoin. Jotkut eivät ilmaise sitä sanoin vaan teoin. Tuli AK mieleen miehesi tapa tehdä sinulle ruokaa ja käydä kaupassa.

Ei tämän enempää nyt. Säryistä huolimatta tällä hetkellä elämä valoisampaa. Jaksamista kaikille 🙂🌻

Minulla on vähän tyhjä olo ja haikea mieli..Uskokaa tai älkää, mutta äsken yllätin itseni ajattelemasta, että mitähän Monange nyt hommaa tai mitä Sam nyt hommaa jne. Vähän hupaisaa, että näin netin kauttakin teistä on tullut niin todellisia, vaikka oikeasti olette ihan vieraita ihmisiä. Vähän, kuin jonkun romaanikirjan hahmot. Voivat tulla läheiseksi, vaikka ovatkin aina siellä kirjassa, mutta ei tosielämässä.

Minun ystävättäreni otti yhteyttä. Viimeksihän päätin, etten enää jatka meidän ystävyyttä, koska hän ei ole vastannut viestiini pitkään aikaan. No, hän oli ollut 3 viikkoa lomalla ulkomailla. En oikein edes ilahtunut viestistä. Pieni kateuden pisto kävi sydämessä..ai, hän on ollut peräti 3 vkoa loistolomalla eksoottisessa kohteessa ja minä kärvistellyt koko sen ajan lähinnä 4-seinän sisällä kotona. En halua olla ilkeä, mutta alkaa vähän tuntumaan, ettei meillä ole mitään yhteistä. Hän sanoi, että pitäisi tavata. En halua. Viimeksi, kun tapasimme sain vain pahan mielen, kun hän huomautti ulkonäkööni liittyvästä asiasta aika tahdittomasti. Varmaan tarkoitus ei ollut paha, mutta minä pahoitin siitä mieleni ja sain oikein kunnon trauman, jota sitten jouduin purkamaan siellä psyk.osastolla ollessa.

Ennen pidin häntä kiinnostavana ja erityisenä. Nykyään hän on vain yksi muista, ihmisistä, joista en ole kovinkaan kiinnostunut. Siis ihmisistä yleensäkään. Vähän surullista, mutta en viitsi teeskennellä, en osaa. Meidän elämät on nykyään niin erilaiset. Hänellä on rahaa vaikka takalistoa pyyhkiä, mahdollisuudet vaikka mihin sen rahan avulla, on hienot puitteet jne. On hän silti ollut masentunut, mutta "parani" hyvin nopeasti, kun kävi kallilla yksityisterapeutilla. Kuulostan varmaan tosi ilkeälle, mutta minua on alkanut ärsyttämään koko juttu. Mieluummin en ole yhteyksissä. Jotenkin on vain sellainen tunne..

Itse asiassa en halua tavata ketään, enkä olla tekemisissä kenenkään kanssa. Ja sanon sen neutraalisti, en vihaisena tai surullisena. Niin se vaan on mennyt. Olkoot sitten masennusta tai mitä lie, mutta niin tunnen. Paremmin ystäviksi miellän heidät, jotka täällä kirjoittelevat. Saa ainakin kuulla rehellisiä kuulumisia, eikä tekopirteää hehkutusta jostain ulkomaanmatkoista jne.

Joskus haluaisin eristäytyä ihan täydellisesti. Olla aivan yksin. Ei edes miestä, eikä äitiä. Olisin vain minä ja kirjat, musiikki ja kenties kuutamo yöllä. Kävisin ehkä kävelyllä. Nukkuisin. Söisin milloin huvittaa tai sitten en söisi mitään. Siinäpä se melkein olikin. Mielellään ruoatkin tilaisin kotiinkuljetuksena, ettei tarvisi mennä kauppaan ihmistenilmoille. Puhelimen laittaisin kiinni. Katselisin taivaan pilviä.Kuuntelisin keväisiä linnunääniä.

Nyt juuri tuntuu siltä.

Söin ihanan salaattiaterian. Sitä syödessä mietin, että olen tänään ollut ärsyyntynyt miehen ärinöistä. Sanoinkin, että ei ole kivaa, kun hän koko ajan kiroilee ja räyhää. Yleensäkin ärsyynnyn helposti siitä jos mies on pahalla tuulella ja alan siitä sitten valittamaan. Niin, siinä syödessäni aloin yhtäkkiä ajatella, että itsehän olen ärissyt mennä viikolla monena päivänä. En tosin koko ajan, mutta ainakin parina kolmena päivänä jonkinverran. Kummasti sitä aina unohtaa omat ärinänsä ja huomaa vain toisen vastaavat. Silloin, kun minä ärisen, mies ei koskaan huomauta siitä. Miksi minun on niin vaikea olla tasapuolinen? Miksi haluan aina olla se, jota huomioidaan ja jos ei huomioida niin suutun, muutun kylmäksi ja sulkeudun tai olen pahantuulinen.
Tuskin se miehestäkään on kiva kuunnella, kun minä mökötän ja sitten tiuskin ja äyskin ja huudan välillä.

Havaintoja:

- Jääkaapissa pari päivää lojunut avattu Pepsi, on muuten ihan sikahyvää!
- Nyt on lauantai-ilta ja Nostalgialta tulee taas koko illan hyvää musiikkia
- Ulkona hämärtyy ja sataa lunta
- Radiossa soi Doorsin "Light my fire", biisi, jota kuuntelin ahkeraan teininä
- Lentokone jyrisee meidän katon yli
- Mies syö keittiössä ja huokailee
- Minun pitäisi lähettää äidille yksi kissan kuva, mutta en nyt jaksa
- Voisin tehdä jälkiruokaa marjoista ja turkkilaisesta ja kookoksesta
- En keksi enää mitään

Jatkan S. Harmajan elämään syventymistä.

Hyvää Lauantai-iltaa Mussuleille, Susijengille ja Kaikille Hiippareille🙂🌻

Rakas Hämärä🙂🌻 Miten kiva kuulla, että kurssi on ollut positiivista🙂 toivoinkin, että se menisi hyvin ja saisit siitä hyvää mieltä. Ja sekin tuntui kivalle, että olet muistanut meitä susijengiläisiä siellä😀 Minäkin tuossa jossain vaiheessa kirjoitin, että olen alkanut usein ajattelemaan, että mitähän sille ja sille "jengiläiselle" kuuluu? Siis ihan kesken arkiaskareiden jne. Vähän hassua, mutta mukavaa🙂

Sinä Hämärä olet selvästikin viisas ja syvällinen ihminen. Ilahdun aina, kun olet kirjoittanut, koska tiedän, että sitten saan lukea jotain järkevää! Se voi hyvinkin olla, että mies ei vaan "näe" niitä kodin asetelmia jne. On hän joskus sanonutkin, ettei silleen huomaa niitä ja minä tietysti pahoittanut mieleni. Ajatellut, että itselleni tässä sitten teen "kotia". Tai sitten mies huomaa, mutta ei katso asiakseen niistä sanoa. Me tosiaan ajattelemme eri tavalla. Mies ajattelee aina käytännöllisesti, ottaa suurimmat paineet talousasioista jne. Minä keskityn enemmän "luovaan" puoleen ja otan sressiä jos tunnelma ei ole hyvä ja lämmin tai romanttinen jne.

Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua Hämärä ja pipipuhallus kipukohtiin🙂
------------------------------------------------

Täällä leijuu ihana raikkaan lattianpesuaineen tuoksu, mies jynssää lattioita. Tapahtui nimittäin niin, että minä kaivelin korkkarisaappaitani pikkumakkarin kaapista ja sieltä tippui lattialle sellainen kosteudenkerääjähärveli, jonka vesisäiliössä oli vettä..sellaista suolavettä. No, se levisi lattialle ja minä kiireellä kuivasin..en tarpeeksi hyvin, koska suolavesi oli kuivanut töhnäksi parketille ja sitten sukanpohjissa levinnyt ympäri huushollia joka paikkaan. Sitten mieskin astui siihen töhnään ja ehti kävellä täällä pitkän aikaa, ennenkuin huomasi asian. Tumma parketti oli täynnä tahmeita jalanjälkiä..voi luoja, siitähän siisteysneuroottinen mies sai sätkyt, ei kuitenkaan minulle uskaltanut mäkättää, mutta sadatellen asiaa komensi minut sängylle, vaihtamaan sukat, eikä kävelemään enää yhtään mihinkään. Sitten alkoi jymssätä lattioita mopilla ja ai, että täällä tuoksuu nyt ihanalle! Miehellä ollut tänään vähän huono päivä, hirveästi touhuaa ja kaikki menee pieleen, hajoaa ja minä järjestän vielä lisäsiivottavaa sotkemalla lattiat, voi tsiisus!

Minulla vähän tuo kirjanlukeminen, siis S.Harmaja jäi, kun aloin katselemaan vhh-ruokakirjoja ja löysin sieltä monta todella hyvää ohjetta, joita aion kokeilla. Suosittelen vhh-ruokavaliota kaikille, jotka haluavat paremman ruoansulatuksen, virkeämmän olon, pudottaa kiloja (paitsi Mirtatsapiinin kanssa se ei onnistune) jne. Mutta sen ruokavalion täytyy olla monipuolinen ja järkevästi koostettu, mutta se on aivan helppoa ja ohjeita löytyy pilvinpimein netistä ja kirjastosta kirjoja. Ja nyt on ollut niin rauhatonta, kun mies on kiroillut ja sählännyt, ettei ole oikein tunnelmaa lukea runoilijan elämäkertaa. Siksi silmäilin ruokakirjoja. Nostalgialta tulee nonstoppina hyvää musaa ja sitruunainen lattianpesuaine tuoksuu, IHANAA! Minulla on sulamassa mansikoita ja sekamarjoja seuraavaa ruokailua varten. Siihen tulee turkkilaista jugurttia, marjoja, kermaa, vähän kookosöljyä jne. Nams! Ja pähkinöitä mutustelen varmaan. Oi, vhh:n henki, tee minusta kaunis ja rohkea, ha ha haa!!!

Heippatirallaa, tulen tänne kertomaan vähän kuulumisia! Nyt on sellainen tilanne, että luulen olevani aika ihastunut yhteen tyyppiin!!!!!!!!!!! Ja oltiin siis vasta eilen ekaa kertaa treffeillä. Pelottaa ihan hirveästi, koska jotenkin näen päässäni, miten tämä tulee päättymään, tyyppi on taas ehkä vähän samaa linjaa mihin aina haksahdan, tosi itsevarma, enkä tiedä onko sillä oikeasti hakusessa edes mitään sen vakavampaa ja se on tosi kiireinen… Pelkään, että kuvittelen tästä omassa päässäni ihan liikoja (teen sitä jo nyt, ihan rehellisesti) ja mikään ei sitten hälle merkitsekään mitään. sitten olen taas rikki😑❓ hmmm…. Kamalaa, että heti jos olen johonkin ihastunut, en osaa tyytyä sellaiseen ajatukseen, että katseltaisi rauhassa ja opeteltaisi tuntemaan toisemme yms, vaan heti haluaisin jotenkin niin paljon enemmän!!!!!! heti!!!!kaiken!!!!! Rakkautta ensi silmäyksellä!!! hah! Olen kyllä ihan mahdoton. just sanoin eilen ennen niitä treffejä terapeutille, että en ota mitenkään vakavasti koko juttua, enkä oikeastaan hae siitä mitään isompaa… just joo. nyt haluaisin vaan että se tyyppi soittaisi ja haluaisi nähdä tänäänkin…. vaikka tiedän ettei se soita. huoh… voi kiesus. riippuvaisuus nostaa rumaa päätään😞

Halusin nyt nämä kuulumiset kertoa, kanssa mun oikeille ystäville täällä🙂👍

Hämärä, kuulostaa siltä että siitä valmennuksesta (vai miksi sitä sanottiin😳) on sulle ollut paljon iloa ja hyötyä! olet älynnyt asioita. Ja Sam, kuulostaa aika rajulta tuo sinun meno, hyvä juttu että saat oksennettua edes vähän sitä pahaa oloa tänne. Toivottavasti tapaisit vielä jonkun. Oletko tosiaan miettinyt jotain nettireffijuttuja? ei tainnut olla ihan sinun tyylistä, mutta ajattelin lähinnä, että se, että näkee kuinka paljon siellä on muitakin niin voisi auttaa siihen fiilikseen että on ihan tosi yksin ja kaikilla muilla on joku jne. Voisit vaikka vaan viestitellä jonkun kanssa. sekin voisi piristää, ja jos suhtautuu vähän vitsillä niin on helpompi uskaltaa sitten nähdä joku ihan livenäkin. tsemppiä🙂👍

AK, muuttaminen on ihan hirmu stressaavaa. en yhtään ihmettele että ahdistaa. mutta ehkä löydätte jonkun yhtä kivan paikan ilman sitä homeongelmaa? Toivon niin! Ja tuo sinun toive saada eristäytyä, mietin aika usein itse ihan samaa, miten helpottavaa se jotenkin olisi ja jännää, saisi vaan haaveilla rauhassa, se se vasta elämää olisi! 😀

MonangeRAKKAANI!!! Kuinka ihanaa, että kuulen sinusta ja vielä noin selkäpiitäkipristäviä kuulumisia🙂👍 Aivan mahtavaa, että olet treffanut ja sinussa on herännyt tuollaisia tunteita. Nauratti ihan, kun sanoit, että haluat heti kaiken jne. Arvaa huviksesi olenko aivan samanlainen rakkausasioissa😋 Juurikin tuo rakkautta ensisilmäyksellä, täydellinen rakkaustarina jne. Minulla ollut aina ihan sama juttu. Ihastun, jopa rakastun salamannopeasti ja haluan siitä sitten kaiken irti ja jos toinen ei olekaan ihan niin nopea (yhteen väliin ihastuin aina vain hitaisiin ja harkitseviin insinöörityyppeihin) niin säikähtää minun "hulluutta" ja peruuttaa nopeasti takavasemmalle ja sitten minä olen NIIIN pettynyt ja sydän särkynyt jne. Voih, muistan monta tuollaista tarinaa. Suoraan sanottuna, kun ihastun, saatika rakastun niin menetän kait kokonaan järkeni, heh. Sama oli, kun tapasin mieheni, mutta ensimmäistä kertaa olikin mies, joka reagoi täysin samalla tavalla ja siksi kait olemmekin yhdessä☺️❤️☺️ Se oli silloin aivan jotain huikeaa intohimoa, jännitystä, seikkailua pitkin maailmaa (ihan kirjaimellisestikin) juhlaillallisia, mystiikkaa, taivaita ja maita syleilevää hengen ja ruumiin symbioosia, oooohhhh! Oi, niitä aikoja....

Voi, kunpa tämä mies osaisi arvostaa millaisen aarteen on tavannut ja hyppäisi estoitta mukaan taikamaailmaasi, heh. Joka tapauksessa olen täysin sydämin mukana ja toivon, että jutusta tulisi kaikella tapaa mukava ja kohottava elämys ja kukaties pitempäänkin..Olisipa se mahtavaa jos hän olisikin sinulle se oikea. Minäkin täällä romantiikannälkäisenä, silmät hulluna kiiluen, sydän pamppaillen ajattelen sinua ja häntä, olen kyllä kans ihan seko. Kuule, jos sinulle tuleekin ELÄMÄN KEVÄT! Tarkoitan sillä, että kevät 2010 oli minulle oikea Elämän Kevät, kun tapasin miehen ja kaikki muuttui..ei ole parempaa aikaa rakastua päästä varpaisiin, kuin kevät, kun kaikki muutenkin herää uuteen elämään, pimeän ja kurjan jälkeen. Minä paranin silloisesta masennuksestani samantien ja lauloin kilpaa lintujen ja auringon kanssa, olin niin ONNELLINEN! Se todellakin oli oikea elämän kevät ja sitä en unohda koskaan, eikä sellaista tule enää koskaan.

Kiva, kun tulit sen kertomaan tänne, ystävillesi. Olisipa se ihanaa jos sinä löytäisit kullan ja Sam löytäisi kullan ja A.K löytäisi kultansa "uudelleen" jne. Minulla on sinulle M takuuvarma romantiikkavinkki: Etsit oikein rähjäisen autiotalon. Katat sinne mahtavan, romanttisen juhlaillallisen ja itse keekoilet siellä puolialasti intohimoiset hörhelöt ylläsi ja laulat kovaa ja korkealta serenaadin..(vitsi..) Ja sen jälkeen ehkä huomaisitkin, että mies on ottanut jalat alleen, eikä hänen puhelimensa enää koskaan vastaisi😉 No, ei vainkaan, se oli tyhmä vitsi. Kuule M, minulla on ollut sellainen "tunne" parina viime päivänä, että sinulla on jotain tekeillä, en tiedä miksi, mutta näin vain on. Mutta anyway, aivan ihanaa! *Halaa Sinua*

Niin, eihän sitä tiedä vaikka löytäisi kivankin paikan ilman homeita. Olen jo vähän alkanut sopeutumaan ajatukseen muuttamisesta. Pumppaan varmaan itseeni ämpärillisen jotain piristeitä, että jaksan sen muuttoshown.

Ihana, kun M kertoi noin romanttisia uutisia ja ihanan romanttiset, vanhat laulut soivat Nostalgialta ja minun sydän PALAA! Ajattele M, sen kirjan, jota nyt luen, siis runoilija Saima Harmajan elämäkerta, niin sen nimi on: Palava Elämä! Ajattelin heti kirjastossa, että wau mikä nimi ja, että se sopisi nimeksi meidänkin elämillemme..Palava elämä..jotenkin ihanan kuuloista. No, nyt taas höperrän ja löperrän ihan sekopäisenä täällä, mutta minähän tietysti ikuisena romantikkona elän sinun kauttasi sitä romanssia nyt, kun minulla itselläni ei niin romantiikkaa ole.

Onneksi miestä alkoi jo hymyilyttämään se minun suolavesisekoilu vähän, kun olin niin katuvainen.....

repukka kirjoitti 25.1.2014 12:49

Mun mies monta vuotta puhui, että muutetaan jonnekin kauemmas pk-seudusta. Hän olisi halunnut omakotitalon ja pihan ja varastotilaa tämän nykyisen kerrostaloasunnossa sinnittelemisen sijaan. Minä panin voimakkaasti hanttiin. Oma hoitoni on täällä, kahden erityislapsen avut ja tuet toimivat (vuosien taistelun jälkeen) ja heillä on koulu- ja opiskelupaikat. Isovanhemmat ovat täällä. Helsingissä on hyvä julkinen liikenne ja lapset pääsevät itsenäisesti kulkemaan harrastuksiin ym. Näistä en halua luopua. Lisäksi, jos asuisi maalla, pitäisi hankkia toinen auto. Yksi ei meille riittäisi. Meidän vanhempien aika menisi lapsia kuskatessa. Talo vaatisi vähän ahkerammat huolenpitäjät kuin mitä me olemme. Samoin piha. Mm. näillä argumenteilla olen vastustanut tuota ja lopulta mies lakkasi jankuttamasta. Kuvailin hänelle, kuinka hankalaksi elämä menisi nykytilanteeseen verrattuna. Olisihn pikkupaikkakunnalla/maaseudulla toki hyvätkin puolensa, mutta kyllä minä mieluummin asun Helsingissä.

Hei Repukka🙂🌻

Kiitos, kun jaoit kokemuksesi. Ymmärrän sinua. Olen minäkin miehelle koittanut takoa järkeä päähän, ettei me nyt voida noin vain minnekään jumalanselän taakse muuttaa, enkä halua, että kaikki lääkärit jne. muuttuvat ja matkat tulevat pidemmiksi ja hoito on sitten sitä sun tätä. Kuitenkin HUS-alueella on suomen paras erikoisairaanhoito jne. Mutta kyllä mies nyt tuntuu sen tajuavan ja suunnitelmissa on muutto lähialueelle.

Hyvää viikonloppua Sinulle!