Kiitos Monange.

Ilman tuota miestä olisin jo ties missä.. On se Luojan Siunaus, että on hyvä kumppani rinnalla, ei tässä muuten jaksaisi. Ja edelleen ihailen sen asennetta, vaivoistaan huolimatta se menee ja tekee koko ajan jotain, ei makaa ja ihmettele niin kuin minä. Mutta minä olenkin aina ollut sellainen, että passivoidun helposti ja varsinkin ikävistä asioista.

Vähän tyhmää kait valittaa, mutta tämä oleminen pienemmällä bentsomäärällä tuntuu tosi tylsälle. On kait niin tottunut olemaan töppyrässä, että ei oikein osaa olla "selvinpäin". Kait se on sama, kuin vaikka alkoholistilla. Tuli yhtäkkiä vähän ankea olo. Aivan, kuin elämällä ei olisi enää mitään merkitystä tai määränpäätä. Senkin tajuaa paljon selvemmin, kun ei ole niin pillereissään, kaiken turhuuden tajuaa herkemmin ja se on inhottavaa, vaikea kestää sitä tunnetta.

Väkisten saan taas syödä. Välillä tulee oksettava olo. En tiedä liittyykö sitten tuohon mahajuttuun vai onko jotain henkistä? Se viime yö oli ainakin niin kamala, että sen takia olen vieläkin jotenkin masentunut. Sitä on nykyään niin herkillä, ettei kestä oikein mitään.

No, ei auta kuin kuluttaa vain aikaa. Yrittää kestää hetki kerrallaan. Päivä vain ja hetki kerrallansa, Isä meitä hoitaa armollaan..

Kuuntelen Siionin virsiä. Jotenkin ne tuovat lohtua. En jaksa kuunnella Chopinia ihan koko aikaa. Hyh, jotenkin tuntuu, kuin pää olisi sekaisin, sellainen sumuinen olo. Vähän huimaa. varmaan bentsojen viekkareita..jipii!

Hyi, näin tylsää ei saa olla, ei enää koskaan. Lojun petin pohjalla, kuin lahna. Maailmaa paossa. Nyt, kun käteni on kielletty menemästä pillerirasialle, ajatus ja toimintakyky tuntuvat lamaantuvan. Olen selittänyt miehelle missä mennään, jotta hän ymmärtäisi edes puolet miksi olen tällainen. No, toki viime yökin oli aivan kamala ja sekin väsyttää.

Mutta, silti.. ei tämä ole elämää. Tämä on puolikuolemaa ja minä itse sen teen. Toki on tietysti hyvä pyrkiä turhasta lääkesatsista pois, mutta kuitenkin, ei kait se oikeasti oikeuta makaamaan sängyn pohjalla koko päivää ja jättää taas kaikki kotityöt, kauppareissut ym miehen hoidettavaksi. Huh.. Onko tämä ikuinen kierre? Onko pääni jo oikeasti pimahtanut, kun olen tällainen? Miksi en elä? Miksi en toimi? Miksi makaan vaan? Mitä odotan? Kuolemaako?!

Voi luoja, menköön nyt tämä päivä, mutta huominen ei saa olla tällainen.

Kirjoittelen tänne, kun ahdistaa. Täytyy myöntää, että odotan iltaa, että tulisi kellonaika, jolloin "saan" ottaa puolikkaan bentson. Huh, alkaa olla hieman epätodellinen olo..varmasti mun vähennystahti on liiallinen, mutta ei mun kärsivällisyys riitä mihinkään hienosäätöön. Täytyy vain toivoa, ettei tästä mitään helvettiä tulisi, muutenkin jo tarpeeksi hankalaa.

En ole vielä ainakaan tullut kiukkuiseksi tai äkissyt, mutta olo on muuten kuutamolla (huonolla tavalla) väsyttää, ahdistaa, epätodellinen olo. Mutta, koska tiedän mistä se johtuu yritän olla välittämättä siitä. Helpommin sanottu, kuin tehty. Tottakait sitä koko ajan tarkkailee itseään ja olojaan. Jännittää miten yö menee ja huominen päivä. No, sittenhän se nähdään. En ala tässä mitään uhoamaan, mutta ainakin mulla on nyt hieman enemmän taistelutahtoa, kuin joku aika sitten.

Mies on ollut niin ihana taas. Kun mulla oli päivällä vaikea olo, alkoi ihan huvittamaan, kun ajattelin, mikä "hullujenhuone" meidän koti olikaan. Mies paistoi keittiössä ahvenfileitä ja kokkaili. Minä kuuntelin Siionin virsiä viltin alla ja yritin pitää pääni kasassa. Pesukone hurisi taustalla. Aamuiselta kauppareissulta mies osti minulle uuden "kesäpeiton" siis ohuemman peiton. Aina se jaksaa ajatella jotenkin mun asioita ja hyvinvointia.

Minä jaksan aivan liian vähän, mutta pyrin kovasti siihen, että asiaan tulisi parannusta, halu siihen on ainakin kohtalainen.

Kohta alkaa telkusta Suomen huutokauppakeisari. Ainoa ohjelma, jota seuraamme, saa ajatuksia vähän pois itsestään.

Tänään.. Sataa kaatamalla, koko päivän. Eilen illalla otin yöksi puolikkaan temestan. No, eipä se tahtonut riittää. Uni oli koiranunta, heräilin ja lopullisesti heräsi jo 4 aikaan aamu-yöstä jonkinlaisen kovan ahdistuksen vallassa ja kaikki asiat pyörivät päässäni. Tunnistin kyllä osittain lääkkeen vieroitusoireeksi ja osittain sellaiseksi, millaista oli ennenkuin aloin vetämään bentsoja. Ei ollut kovinkaan miellyttävä olo. Samalla ihmettelin, kun oli niin pimeää, kunnes muistin säätiedon luvanneen sadetta ja koko yönhän se oli jo satanutkin ja siksi oli niin hämärää.

Makoilin hereillä kuuteen asti, mies heräsi silloin. Ei pystynyt enää selkäkivuiltaan makaamaan sängyssä ja joutui kömpimään ylös, kuten joka aamu. Meillä on aina samat rutiinit ja rituaalit aamulla. On hyvin tarkka järjestys kumpi tekee mitäkin ja omalla tavallaan. Minä vielä kuulostelin oloani, mies avasi verhot ja tuuletusikkunan ja katselin peiton alta ulos. Mietin, ettei sekään kovin kivaa ole, että ei nuku kunnolla ilman temestaa. Jo toinen huono yö putkeen..

Aamulla otin puolikkaan temestan. Nyt siis otan aamulla puolikkaan ja yöksi puolikkaan eli yhden pillerin päivässä, kun ennen otin 2-3 päivässä ja vielä joskus jotain extrapillereitä Diapamia ym. Aikamoinen vähennys siis. Mutta en minä tässä ala mitään hurraamaan. Kokonaista kolme päiväähän tässä vasta on näin menty, heh.. Olen varautunut, että olotila saattaa alkaa huononemaan ja viekkareita alkaa tulemaan jos jonkinlaisia tai sitten ei (ainahan sitä saa toiveikas olla). Tietysti jos olo aivan mahdottomaksi menee niin pakko on sitten ottaa enemmän, mutta jos näin menee, kuin nyt niin uskon, että pikkuhiljaa pääsen vähentämällä eroon "turhasta" pillerin popsimisesta.

Tämä päivä oli kuitenkin huomattavasti parempi, kuin eilinen. Olen huomannut, että öisin ja aamuisin olo on ahdistuneempi, mutta aamulla ja päivällä ei ole sellainen tökkyräinen vaan paljon skarpimpi olo. heti aamusta päätin, ettei mene makoiluksi koko päivä ja aloin siivota. Siivosinkin aika reippaasti ja jopa vaihdoin isoon parisänkyyn petivaatteet, vein likaiset pyykkiin ym. Sitten toki lepäilin välillä. Mies teki lähtöä asioille ja lähdinkin mukaan, ensin ajattelin, että vaikka autossa vain istun jos en halua kauppaan lähteä sisälle mukaan (ajattelin, kun niin pienellä lääkityksellä, etten "pärjää" ihmisten ilmoilla) Mutta sitten meninkin, sekä Jyskiin, että K-Kauppaan mukaan eikä ollut yhtään omituinen olo. Huomasin kyllä, että vähän alkoi väsyttämään nopeammin, eikä jaksanut niin kauaa siellä pyöriä, kuin "pillereissään".

Tänään ei ole kuitenkaan päivällä tullut mitään ahdistuksia tai itkukohtauksia, tai muuta kamalaa oloa. On ollut ajatukset selkeämmät ja toimintakyky parempi. Tulee vain mieleen, että ehkä osa ahdistustani ja masennusta onkin johtunut itse lääkkeestä. Jotenkin olen ollut tänään enemmän oma itseni, kuin pitkään aikaan. Ihan positiivinen tunne, mutta kuten sanoin, olen varautunut, ettei tämä näin helposti mene, varmasti tulee vielä tosi tympeitä oloja ym. Olen kuitenkin lujasti päättänyt, että haluan laittaa tuon lääkkeen nyt ihan minimiin tai lopettaa kokonaan, kummin vain. Ei ole mitään järkeä olla päivästä toiseen pökkyrässä ja turrutettuna vain tavan vuoksi. Se on eri asia jos saa jonkun kamalan ahdistus tai paniikkikohtauksen ja sitten ottaa tarpeeseen (kuten joskus aikaisemmin elämässäni olen tehnyt)

No, viisaita ajatuksia, katsotaan miten käytännössä onnistuu. Tiedän, että pienikin vastoinkäyminen voi sortaa koko korttitalon. Tai sitten niin voi käydä ilman mitään järjellistä syytäkin, tai ainahan se syy on: psyykkinen ja fyysinen riippuvaisuus aineesta.

Nyt ei kuitenkaan ole ahdistunut olo erityisemmin. Tai sellainen olo, että pitäisi vetää lääkkeitä. Sekin on jo plussaa.

Odotan jälleen telkusta Suomen Huutokauppakeisaria. Se on sopivan rento ja maanläheinen ohjelma, jota katsoessa voi heittää aivot narikkaan vähäksi aikaa. Ja kaiken vanhan tavaran ystävänä ohjelma itsessäänkin jo kiinnostaa. Kerrankin jokin ohjelma, jota siedän katsoa tai olen edes vähän kiinnostunut.

Vielä, kun ois joku autiotalo, jota voisi käydä autoajelulla aina kyttäämässä (voi kuulostaa oudolle, mutta minun lempiharrastuksia..) mutta eihän täällä "ihmisten ilmoilla" ole sellaisia, kun kaikki on purettu ja rakennettu uusiksi. Ei täällä tontit lätkötä autiona, tai talonröttelöt autiona valtaamassa tilaa.

Ennen minulla oli yksi kohde, jota ajattelen usein. Vanha talo, mökki, metsän keskellä. Mielenkiintoisen autio, aavemainen.. Ja onhan sillä karu historiakin, siellä nimittäin viimeisin omistaja ampunut itsensä haulikolla. Jotenkin en saa tuota asiaa mielestäni. En tiedä miksi..

Mutta nyt koitan vähän taas syödä jotain ja odottelen sitä ohjelmaa.. Olen tottunut, ettei kahta hyvää päivää ole peräkkäin, joten huomiselta en odota yhtään mitään, tai jos odotan niin huonompaa virettä, kuin tänään, mutta eihän sitä koskaan tiedä, tietysti toivon, että olo pysyisi tällaisena kohtuullisen normaalina.

Ja vielä yksi asia..toivon, ettei mania iske päälle, kun rauhoittavat on skipattu minimiin. Minulla, kun on taipumusta hieman sellaiseen, kaksisuuntaiseen.. Mutta, toisaalta lievä, hallitumpana pysyvä mania ei pahitteeksi ehkä olisikaan, saisi jotain aikaan enemmän jne.

No, eipä varmaan tule mania, apatia lähinnä. Yön nukuin jotenkuten, 4 saakkaa. Jälleen siis heräsin neljän jälkeen, enkä saanut enää nukuttua. Syyt on varmaan, etten ota temestaa niin paljon ja sitten, että mies alkaa aamuyöstä "häiriköimään" selkäkipunsa vuoksi, kun ei voi enää nukkua niin alkaa pyörimään ja hyörimään siinä sängyssä ja sitten minä herään. Voi helv.. Tänä aamuna on suorastaan v-ttuuntunut olo, kaikesta. Tympii nuo terveysasiat ja oma itse, tuntuu ettei tapahdu edistystä mihinkään suuntaan, että junnaa vain paikoillaan. Oli kait suuremmat odotukset tämän kesän suhteen, mutta tosi tylsälle tämä alkaa näyttämään. Joka jumalan aamu ja päivä ja ilta samat rutiinit jos nyt edes saa mitään aikaiseksi tai sitten pelkkää masentuneena makaamista. Nyt, kun ei edes mieli ole enää turrutettu niin tajuaa asiat selvästi ja niitä on sitten aikaa miettiä.. No, voisikait sitä syödä loppuikänsä bentsoja, mutta kun olen vain päättänyt, ettei niistä ole mitään hyötyäkään niin en halua niitä syödäkään enää.

Sanoinhan eilen, ettei kahta hyvää päivää yleensä ole putkeen. No, nyt väsyttää ja ketuttaa, fiilis on siis huonompi, kuin eilen..saattaahan tosin olla jotain vieroitusoirettakin, pyh, aivan sama, en jaksa koko ajan miettiä näitä, tunnen oloni jotenkin kiukkuiseksi ja turhautuneeksi. Vähällä oli etten aamulla ratkennut ottamaan enemmän pilleriä, huh, saa nähdä kuin kauan jaksan tätä, mutta ainakin aion yrittää. Saan hillitä itseäni, etten ala äkisemään miehelle ja purkamaan turhautumistani. Sitä en saa tehdä, koska hänellä on muutenkin huolia ja kärsimystä jo omasta takaa.

Pari päivää on muutenkin ollut vaisumpaa. Mies ei tietysti kivuiltaan ole jaksanut niin paljon osoittaa huomiota ja hellyyttää minulle ja siiitä tulen aina surulliseksi. Minusta alkaa heti tuntumaan, että parisuhde on mennyt lopullisesti pilalle tms. Itse kyllä olen yrittänyt osoittaa hellyyttä ym. mutta en jaksa kauaa jos toinenkin ei ole menossa mukana. nyt olen parina iltana ollut "kylmempi" ja tympääntynyt. En vaan jaksa olla mikään tunnelman ylläpitäjä jos toinenkaan ei ole. Eihän sitä niin saisi ajatella, mutta niin se vain menee.

Lisäksi oma "surkea" ulkonäkö masentaa. En ole enää se kaunotar, kuin ennen. Välillä ajattelen, että siksi mies ei enää välitä minusta. Olen aivan, kuin vanhentunut ja riutuneemman näköinen. Tukka on hirveä. Aina ei jaksaisi käyttää peruukkia. En ole tottunut olemaan tällainen. Kunpa joskus tulisin entiselleni, joka tavalla.

Pitkästä aikaa tänä aamuna myös itsemurha käväisi mielessä. En usko, että jään sitä hautomaan, mutta käväisi kuitenkin..

Eilen, kun ajoimme autolla sanoin yhtäkkiä miehelle, että vähänkö olisi siistiä ajaa niin paljon, kuin tästä kotterosta lähtee ja vipata jonnekin kallioon tai metsikköön.. Olisihan siinä vauhdin hurmaa ja lopullinen ratkaisu. No, ne ovat vain sellaisia tuntemuksia, välähdyksiä, mutta en enää haudo päiväkausia itsemurhaa aivan tosissaan, ainakaan se ei ole päällimmäisenä mielessä, ainakaan nyt.

En luota itseeni, koska ne ajatukset saattaavat palata milloin tahansa jos tilanne alkaa jotenkin huonontua.

Pitäisi kait alkaa jotain puuhailemaan, vaikka ei yhtään huvittaisi, ei sitten yhtään. Tympii kaikki ja varsinkin nuo huonosti nukutut yöt, jo kolmas huono yö putkeen..

jospa tämä tästä päivän mittaan muuttuisi vähän paremmaksi tämä mieliala, kun sais itsensä käyntiin ja lopettamaan asioiden märehtimisen.

Katsellaan (ja ihmetellään)😉

No niin, hienosti menee. Lojun edelleen sängyllä ja nyt aloin itkeä. Ahdistaa ja tuntuu, että vaikeudet ei koskaan lopu. Oma olo ei koskaan parane jne. Selvästi ahdistus tulee vähemmästä lääkkeestä. Mutta en halua luovuttaa. Itken jos itkettää, mutta pilleriä en ota lisää..muistan itkeneeni silloinkin vaikka vedin pillereitä, eli eihän niistä mitään hyötyä ole. En jaksa lähteä minnekään, mikään ei huvita. Mies lähti naapurin kans käymään kaupassa. heti mua alkoi itkettämään. Mieli on paljon masentuneempi, kuin eilen. Arvasin/tiesin, ei kahta hyvää päivää peräkkäin. Nyt pitäis syödä jotain ja alkaa tekeen kotitöitä. Ei huvita kumpikaan, mutta en p..kele jää tähän makaamaan, en varppina!!!

Kirjoitan tänne nyt koko ajan.. Olo on kamalan ahdistunut, kumman epätodellinen. Siivosin vähän ja söin yhden riisifrutin. Ruoka ei maistu yhtään, syön väkisten. Olen nyt jo laihtunut monta kiloa, eikä enää ole vara laihtua, vaikka en nyt mikään ihan laiheliini ole, mutta 164cm pitkä ja mun normaalipaino 64kg maissa ja nyt vain jotain 60kg.. Eli 4kg laihtunut, kun ei ruoka maistu ja syön vain pieniä määriä. Olen varma, että se vatsabakteeri tekee tämän, v-ttu jos en pääse siitä eroon, se pilaa mun elämän..Yleiskunto on kohta aivan paska ja se ei mieltä kohenna.

Vähän tekis mieli ottaa rauhottavaa. Toisaalta ajatuskin siitä ällöttää ja jos viekkarit tekee näin tympeän fiiliksen niin kahta kovemmin en halua ottaa sellaista kaskaa. Tosi järkevää tapella täällä yksin itsensä kanssa, aivan naurettavaa, jonkun lääkkeen vuoksi, mutta niin se vain menee, se tietää jolla kokemusta on bentsojen vieroituksesta.. Minä kuitenkin 10kk ehdin vetää niitä joka päivä. Se on aika paljon.

Eilen ei ollut mitään ongelmaa, mutta kaitpa ne viekkarit alkaakin tuntua vasta muutamien päivien päästä, muistan lukeneeni jostain.. Mullahan mennyt vasta 3-4 päivää, tosi lyhyt aika.

Byhyy, lohduttakaa minua..😞 Vaivun kohta jonkun pikkuvauvan tasolle ja mies saa silittää päätäni ja sanoa, että "kyllä se siitä".. Ja sitten inhoan itseäni vielä enemmän, heh. Minähän ehdin jo sille viestin laittaa ahdistavasta olostani ja sanoi olevansa kohta kotona. varmaan aivan kypsää sillekin, kun en koskaan ole normaali, aina jotain...

Voi pyhät pyssyt..

No niin..nyt se sitten tapahtui. Meni hermot ahdistuneeseen ja jumittuneeseen paniikkioloon ja otin puolikkaan temestan. Siis luovutin "tiukasta" ohjelmastani. Alkoi tulla niin pelottavan epätodellinen olo. Oli pakko saada helpotusta. Ei se noin tiukka lopetus näytä sopivan, kait se on vain tehtävä tilanteen mukaan eli otettava, kun tarvitsee. En tiedä pääsenkö ikinä eroon temestasta. Vatsa mouruaa ja mieliala on maassa. Olen niin pettynyt itseeni. Olo on luuserimainen..voi arse tätä hommaa..olen aika masentunut.

No, olo on "hieman parempi" puolikkaan temestan jälkeen. Eron huomaa aivan selvästi. Vaikka toisaalta olenkin pettynyt, etten onnistunut, kuten jo luulin niin toisaalta jos jostain puolikkaasta olo näin paranee niin sanon kuulkaa, että melkein aivan yksi hailee silloin vetää se puolikas jos sen oikeasti tarttee. Pystyin heti syömään paremmin ja olo on rennompi, ei yhtään niin ahdistunut. Juu, taidan vain kiltisti jatkaa temestan minimiannosten ottamista, en selvästikään ole valmis lopettamaan vielä, olkoot niin, en jaksa enää ajatella koko asiaa vaikka se minua tympäiseekin.

Joskus aikaisemmin ei ollut vaikeuksia päästä temestä eroon, kun yksi 30kpl paketti saattoi kestää puoli vuotta tai vuoden. Eli otin tosi harvoin ja aina vain puolikkaan, lähinnä kun halusin nukkua hyvin. Päiväsaikaa en koskaan ottanut, eikä ollut tarviskaan.

Toisin on nyt, mutta olkoot sitten näin. En jaksa tapella. On niin paljon ongelmia kerralla. Tarvin jonkun "lepopaikan", jonka ikävä kyllä vain tuo lääke antaa.

Pää-asia, että se kamala olo meni pois ja "tuttu" tyynempi olo tuli takaisin.

Muistan, kun aikanaan osastolla oli eräs tyttö, joka oli Temestan vieroituksessa siellä. En silloin tajunnut mistään mitään ja ihmettelin, kun tyttö oli tuskainen, sai itkukohtauksia ja oli ahdistuneen oloinen..

Nyt ymmärrän hiukan paremmin. Näin sitä elämästä löytää itsensä kummissa tilanteissa.

Luin sun viestejä taas, hassua kun alkaa elää tuntemattoman ihmisen voinneissa mukana, tuntuu kun tuntisi paremminkin sinut, virtuaaliystävä. Minusta olet edennyt jo hienosti! muista lähtökohta tässä koko touhussa! Tottakai se vieroittuminen kestää aikansa ja nostaa kaikkea kurjaa pintaan samalla. Sekä fyysisesti että psyykkisesti. Mieti vielä, mikä olisi järkevä tahti vähentää niitä nappeja, eihän sinulla ole kiire ja olo vaan pahenee varmaan jos liikaa kuraa tulee tuosta lopettamisesta kun hyvää. Ja se syöminen pitäisi hoitaa kuntoon, siksikin varmasti kurja olla ja mieli vielä enemmän maassa, niin se vaan menee, vaika tiedän hyvin tunteen, kun ei kykene syömään... Pystyisitköhän juomaan jotain proteiinipirtelöitä? Mies voisi vaikka sulle koittaa tehdä. Niihin voisin marjoja ja luonnonjugurttia ja erilaisia siemeniä ja rahkaa yms laittaa, tekisi varmaan hyvää, ja jos aika löysäksi tekisi niin voisi olla helpompi saada sun alaskin sitten.

Kirjoittelehan miten pärjäilet, pidän sulle kyllä kokoajan peukkuja ja varmasti pidemmän päälle kyllä hyvä päätös jos jossain vaiheessa pääset pahimmista lääkepössyistä ulos vielä. Mutta ota aikasi ja koita olla armollinen itsellesi. Häntä pystyyn! 🙂🌻

Olen lukenut täällä todella, kaikenlaisia hengen tuotoksia.... Tänään silmiini osui seuraava teksti: 15.06.2013 klo 15.16
Aikuisen elämää
Kun kuolema vie perheen.
Käykääpä lukemassa, itselleni ainakin tuli mieleen, että aikakin pienet on omat murheeni.... ja on tullut kyllä mieleen sekin ajatus,minkä mummoni muinoin minulle sanoi, kun olen palstaa seurannut liki 3 vuotta, että ken vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki... Kyllä minunkin elämästäni saisi ainekset erittäin murheelliseen romaaniin mutta yhtä kaikki olen yrittänyt selvitä joten kuten, ei ole tarvinut viillellä tms. vaikka lapsena kummisetä käytti vuosikausia seksuaalisesti hyväkseen, mies petti äitini kanssa, ja kaikkea muuta paskaa... Mutta tässäpä olen, en tiedä mitä kestän vielä mutta luulen että minun vahvuuteni on se, että EN ANNA PERIKSI KOSKAAN!!!
Ja tuo elämänsä lopetus tms. ..... kannattaa varmaan tarkoin miettiä ennenkuin tekee jotain tyhmää ja harkitsematonta!!! - Auta minua auttamaan_

Kiitos kaunis Mionange positiivisesta ja tesemppaavasta viestistäsi. Sellaisia kyllä tarvitaan.
Tänä aamuna heräsin puoli neljältä, tietysti hermostuneena miettimään kaikenmaailman asioita. Ei se puolikas temesta yöksi riitä, se herättää liian aikaisin. Olen aivan väsynyt, kun monena aamuna jo herännyt neljältä. Tänään vedin heti aamusta yhden temestan, päätin, että tänään kidu, ja sillä sipuli. Tavoite on saada syötyä enemmän ja ahdistuneena se ei ainakaan onnistu. Mun on pakko saada painoa takaisin. Olen hirveän näköinen, kun peilistä katsoo. Laihtuneen ja riutuneen. Tiestysti meiikillä ja peruukilla saan itsestäni ihan inhimillisen näköisen jos lähden ihmisten ilmoille, mutta itse kyllä näen peilistä, etten ole hyvän näköinen. Sekin masentaa ja pelottaa minua. En halua olla sairaan näköinen.

Jotenkin koko kesä on mennyt pilalle. Kuvittelin sen ja itseni erilaiseksi. Kuvittelin itseni elinvoimaisemmaksi, onnellisemmaksi ym. En arvannut, että olisin tällainen masentunut ja puolikuntoinen. Mahtaa olla miehellekin raskasta, sekin odotti erilaista kesää rankan talven jälkeen. Olisi varmasti halunnut reissata ja mennä enemmän. Olen välillä huomannut ihan selvästi, että mies on turhautunut ja pettynyt tähän systeemiin, mutta minkäpä sille voin. Minua taas ei huvita tällaisena lähteä oikeastaan yhtään mihinkään.

Oikeasti voisin vain päivät maata sängyllä ja kuunnella klassista musiikkia ja tollistella ikkunasta taivaan pilviä ja kesää. Mutta koska olen parisuhteellinen, pitää minun ajatella miestänikin, etten ihan KOKO päivää vain makaa. Sehän on toiselle ihan hirveää sellaisen katseleminen. Nytkin mies kysyi äsken, että lähdemmekö jonnekin ajelulle, selvästi rauhaton ja tahtoo mennä. Sanoin, että ei kait nyt sentään ihan vielä? Eli tänään siis täytyy lähteä mökistä ulos ajelemaan jonnekin, huoh!

Katsellaan!

Ei ehkä olisi huvittanut lähteä ajelulle. Ensin puudutti istua auton kyytissä. Lopulta olikin ihan kiva, vähän erilainen reissu. Kauniit maisemat, kiva paikka, jäätelöä (ei maistu kotona), kiinnostavan kirjan ostin, sekä kotimatkalla kinkissä syömässä. Olisi voinut päivä mennä huonomminkin, vaikka sängyssä maaten. Mies on niin ihana, aina jaksaa yrittää järjestää meille jotain kivaa yhteistä. On se kyllä oikea aarre! Minä en varmaan yksinään tekisi mitään ja tulisin hulluksi ja mätänisin tänne mökkiin. Kaiken kunniaksi ajattelin mennä suihkuun, wau! Sopivasti alkoi satamaan, mukava katsella ikkunasta sadetta sitten ja lukea runoja, kynttilän valossa🙂

Hieno juttu että ollut noinkin kiva päivä! Kuulostaa oikein hauskalta🙂 Kannatti repiä itsensä vaikka väkisin liikkeelle. Usein se menee niin, että sitten onkin hauskempaa kun olisi odottanut. Kerroitko miehellesikin että oli kivaa yhdessä? Varmaan arvostaisi🙂👍 Ja tärkeää hänelle varmasti nähdä sut välillä edes vähän iloisempana ja muualla kuin kotiympyröissä.

Tuntuu, että sielläpäin menee paremmin kokoajan, ainakin taistelutahtoa on noussut, siitä se lähtee! Iloinen sun puolesta kyllä.. Malttia nyt vaan niiden pillerisähellysten kanssa, niin menee kivuttomammin. Alkoi huvittaa tilanne sinänsä, sinä siellä yrität vähentää, ja minä lisäilen puolestaan omaa annostustani..!! Mitähän tästäkin tulee.....😉

Moikka! Kiva Monange, kun olit käynyt. Kyllä tein miehelle selväksi, että oli kiva, vähän erilainen reissu ym. Kyllä häntä aina kiittelen, ja kerron, että olen kiitollinen, mitä kaikkea hän minun eteen jaksaa..ym.

Tänään olikin vauhdikas päivä. Aamulla oli miehellä lääkäri. Menin mukaan (kuten ennen vanhaan oli tapana, että olin hänen mukana aina hänen lääkäreissään).. Sitten minulla oli psyk.poli. Ei nyt mikään oikein hyötykäynti, mutta ei niin tympeä, kuin odotin. Tulihan siinä turistua kaikenlaista..Sitten yks miehen sairashommiin liittyvä paperinhakumatka (ei kauas kuitenkaan)..Sitten iso ruokamarketti. Ruoat (kuinka ahdistavaa pyöriä isossa marketissa ja yrittää keksiä mitä mahdollisesti voisi syödä jos ruoka ei oikein kiinnosta..) Sen jälkeen yksi krääsäkauppa, löysin kengät, 2 laukkua, kellon ja mies shortsit. Sitten vielä äidille synttärikortti postiin. Tähän kaikkeen meni melkein koko päivä. Sen marketin jälkeen alkoi väsyttäämään, en jaksanut enää keskittyä ja jalat alkoi painamaan..

Kotia tultua söimme broikkulia ja salaattia. Jopa pari Fazerin namimunkkia meni jälkiruoaksi. Iltapalavärkkejä on kaapissa, ja aion pakottaa itseni syömään iltapalaa, tarvin paljon enemmän kaloreita, kuin mitä ruokahaluni kertoo.

Ai juuh, aamulla taas heräsin 4 jälkeen.. Että tympii tuo, että olen alkanut heräämään noin aikaisten, jää unet kesken.. Stressiähän se tietysti on, et säpsähtää tuohon aikaan hereille..

Ihan kiva päivä sinänsä. Nyt lepäilen, kuuntelen musaa ja luen Kailaan runoja, jotka eilen löysin Fiskarsista.

Taidan mennä tonkimaan YouTubea.

Ps. Mies aikoo vakaasti hommata a...n. Voihan sen hommata. Eihän sitä ole pakko käyttää tai sitten...se tuo turvan tunnetta. Jossakin on jatkuvuus, jos korttitalo romahtaa.