Moikka Kuunvalo ja kaikki muutkin palstan lukijat. En ole kirjoittanut pitkilleen mitään, kun on ollut niin helvetin paha olla. Ja onhan tämä vähän surkuhupaista, että joutuu kirjottamaan tänne palstalle, jos haluaa, että edes yksi ihminen "kuulee" sen, mitä sanon. Oon miettiny monesti, että mitähän sitä ois tehny tänä talvena, jos tämä tukinetti ei olis tullut vastaan joskus marras/joulukuun aikoihin. Viime kuukausista olis tuskin selvinny mitenkään. Kuten tuossa edellä totesin, olen ihan paskana. En oo syöny, nukkunu tai tehny mitään muutakaan älykästä pitkään aikaan, joten en mene takuuseen siitä, onnistunko muodostamaan kokonaisia lauseita. Vaikeeta se ainakin on. Ottaa päähän, kun ei ole mitään suunnitelmia tulevaisuuden varalle, tai edes seuraavalle päivälle. Olen niin vittuuntunut tähän yksin olemiseen, että nyt se kuuluisa sietokyvyn raja alkaa ylittyä. Suoraan sanottuna pelottaa, mitä teen, jos päässä napsahtaa jonain päivänä. Olen ollut aina tosi hiljanen ja rauhallinen, enkä suutu ihan pienestä, mut sitten, kun suutun, minulta häviää kontrolli täysin, enkä haluis mitään sellasta. Tuli ihan tarpeeks harmia siitä puukotuksesta ja just nyt en jaksais mitään ylimäärästä. Poliisisetä sanoi minulle, että itseään saa puolustaa siinä vaiheessa, jos oma henki on vaarassa. Minua yritettiin lyödä puukolla rintaan, mut onneks sain käden väliin, etten saanut kuin pienen vekin vatsaan. Poliisi oli sitä mieltä, että minun toiminta oli hätävarjelun liioittelua, eikä minulla kuulemma ollut välitöntä hengenvaaraa. Siis mitä vittua? Minua lyödään puukolla, enkä silti ole heidän mielestä välittömässä hengenvaarassa. Olisko siinä vittu pitäny antaa kaverille vielä toinen yritys, jos se ois sitten vaikka osunu keuhkoon? On melko vaikee ymmärtää näitä lakipykäliä. Kyllähän nyt jokainen puolustaa itseään tuollasessa tilanteessa ja itse olen sitä mieltä, että mikäli minua tullaan sohimaan puukolla, niin en kyllä säästele yhtään, vaan laitan kaverin kenttään niin, ettei se siitä ihan heti nouse. Vitun ääliö luuli voittavansa jotain, kun nosti syytteen pahoinpitelystä. Olis kuunnellu minua, niin kaikki olis järjestyny. Ehdotin, että jätetään syytteet nostamatta, eikä törmäillä ihan heti missään, mut eihän tämä tampio sitä ymmärtänyt. Se oli niin keskittynyt minun pahoinpitely syytteeseen, että vaikutti sille, ettei se raukka edes tajunnut saavansa syytteen tapon yrityksestä. No, se siitä. Aika helkkarin hyvin minä olen kyllä onnistunut kiertämään tuollaiset tilanteet, mut näköjään piti tuokin kokea.

Suoraan sanottuna tuo koko juttu ei haittais minua paskan vertaa, jos vain pääsisin tästä sinkkuhelvetistä. Kaikenlaista paskaa olen elämässäni kokenut, mutta mikään ei vedä vertoja tälle yksinäisyydelle. Tätä en toivois edes pahimmalle vihamiehelle. Vuodesta toiseen on samat seinät ympärillä, eikä seinien sisällä ole muita kuin minä. En haluiais ajatella asioita näin, mut en voi sille mitään, etten osaa tehdä enää mitään muuta kuin miettiä, mikä minussa on vikana. Oliskin joku, niin saisin samalla syyn elää vähän laadukkaampaa elämää, enkä vain olla olemassa. Kaikki asiat jää hoitamatta, kun yksin ei huvita tehdä mitään, ei edes ruokaa. Toisaalta, kyllä minä tiedän, mikä minussa on vikana. En ole rikas, en aja hienolla autolla, enkä varsinkaan muistuta jotain miesmallia. Että osaakin olla naisen löytäminen vaikeeta, tässähän on kohta menny jo 15 vuotta. Voi helvetti, miten pitkä aika. Kaikki te, joilla on onnellinen parisuhde, olette maailman onnekkaimpia ihmisiä. Kuulostaa varmasti tyhmälle ja sitä olenkin, mut jokainen voi itse miettiä, mitä jäis jäljelle, jos tulis ero? Ainakin mulle on ihan yks lysti onko taskussa tonni vai miljoona, jos ei ole ketään, jonka kanssa niistä rahoista vois nauttia. Ja kuten aina ennenkin, tarkennan asiaa sen verran, että nämähän ovat vain minun mielipiteitä, en väitä olevani oikeassa, varsinkaan tässä asiassa. Jos on ollu melkein 15 vuotta omissa oloissa, niin ei ehkä ole ihan paras mahdollinen ihminen edes puhumaan parisuhteesta. Sovitaan niin, että kaikki tuo edellä oleva teksti on vain haaveilua.

En tiedä itsekkään, miten olen jaksanut treenata niin helkkaristi vuodenvaihteen jälkeen. Yleensä sekin on niin vastenmielistä yksin, mut nyt oon osannut virittää itseni sopivalle aggretaajuudelle ennen treeniä. Huomenna on pakko pitää huilipäivä, eli on pakko olla taas yksin tässä luolassa. Kävin lääkärissäkin puhumassa, että nyt tartteisin ihan tosissaan bentsoja paniikkikohtauksiin ja ahdistukseen, mut minun taustoilla on ihan turha mennä lääkäriin, vaikka olis pää kainalossa. Skitsottaa tosi paljon, että jonain päivänä tämä kaikki paha olo tulee kerralla ulos, mut kävinpähän kertomassa asian lääkärille, niin sekään ei voi väittää, ettei tiennyt asiasta, jos jotain sattuu. No, aika näyttää, ikävä kyllä.

Olisiko kenelläkään ideoita siihen, miten sais kasattua edes osan itsetunnon rippeistä, kun en osaa enää ajatella itseäni samalle viivalle muiden kanssa. Häpeen itteeni ihan liikaa, että pystysin elämään normaalia elämää. Jos olen jotain tässä elämässä oppinut, niin sen, että perheenjäsenet,ystävät ja elämänkumppani ovat kultaakin kalliimpia. Kaikkihan sen tietää, se on ihan yleistä tietoa, mutta kukaan ei ymmärrä niiden merkitystä ennenkuin menettää kaiken. Nyt oon kyllä niin umpikujassa, etten tiedä, mitä tekisin. Kaikki kaatui kerralla niskaan. Miljoona asiaa on hoitamatta, mutta jokaiseen niistä liittyy jotain ikävää ja nyt en jaksais sellasta ollenkaan. Vittu missä solmussa minun elämä on. Eiköhän tässä ollut ihan tarpeeksi marinaa tälle illalle.

Tsemppiä kaikille,

Sampulä

Täällä mökissä heräilty ja vielä on pimeää ulkona. Heräsin jo ennen kuutta. Illalla otin Mirtatsapiinia 7,5mg nyt toisen kerran. Vielä ei ole ainakaan mitään haitallista tuntunut mielialassa tms. Tuo pienempi annoshan pitäisi väsyttää vähän enemmän. Ehkä nukuin vähän paremmin, mutta nyt aamulla olen vähän enemmän väsynyt. Tekisi mieli heivata koko lääke kerralla pois, mutta en usko, että onnistuu. Täytyy vain sitkutella pienemmällä annoksella, aina pienentää jne.

Tästä päivästä ei osaa yhtään vielä sanoa, mitä tästä tulee. Yhtä tylsä päivä, kuin eilinen, en usko, että kestän sellaista. Pakko keksiä jotain. Mutta mitä? Ulkona pakkanen vaan jatkuu...

Palataan!

Sampylä🙂🙂🌻

Hyvä, kun olit kirjoittanut niin tiedetään, että missä mennään. Luin jo kerran läpi, mutta meinaan palata kirjoitukseesi myöhemmin, koska nyt aamusta meinaan saada täällä kotona jotain järkevää aikaiseksi, kun eilinen päivä meni aika poskelleen. Palaan siis myöhemmin tänään ja mietin juttuasi. Tuskin osaan mitään kovin järkevää neuvoa taaskaan antaa, mutta voinhan kirjoitella mitä mieleen tulee.

Voimia ja palataan!

Mua ahdistaa kans tuleva kevät. Juuri samasta syystä kuin sinuakin. Tuntuu, että lisääntyvän valon myötä paljastuu kaikki rumuus. Sekä luonnon että minun rumuus. Muut ihmiset iloitsevat lisääntyvästä valosta ja ovat innoissaan ja odottavat kesää. Minulla mieliala vain laskee ja ahdistus lisääntyy. Talvella on turvallisempaa, kun saa pimeässä hautautua kaikkien vaatekerrosten alle, mutta keväällä ja kesällä kaikki nousee näkyviin. Mulla kyllä yleensä ahdistus helpottaa kesään mennessä ja kesä on taas muuten helpompi, kun perhe on lomalla eikä ole niitä kireitä aikatauluja.

Aurinko paistaa ja pakkanen paukkuu.

Siivosin koko asunnon ja mies tietenkin auttoi. Teki kevyempää, kun eilen jo rehki selkänsä kipeäksi. Minähän en eilen tehnyt paljon mitään, kun en ollut vireessä. Nyt sitten tein siis "oman osuuteni" siivouksesta.

Ihanan raikasta ilmaa tuli sisälle, kun availin ikkunoita joka huoneessa. Pyyhin radiosta pölyjä ja samalla volume-nappi vääntyi ihan täysille. Se oli aika hupaisaa, kun juuri meneillään oleva biisi oli Irwinin "Ryysyranta". Väänsin musan vielä isommalle ja huomasin, että naapuri puuhaili pihallaan jotain. Varmaan avonaisesta ikkunasta se musiikki kuului joka puolelle. Sain jotain kieroa tyydytystä tilanteesta ja hymyilin. Mahtoiko naapuri ajatella, että "jopas siellä on riehakkaat meiningit heti aamusta", hah!

Siivoamisen jälkeen annoin miehelle komennon "AUTO TULILLE!" Siis karjaisin yhtäkkiä ja mies katsoi minua, kuin hullua. Heh, no huumoriahan se oli. Ajattelin nimittäin, että työnnymme vaikka väkisten nyt ajelulle tuonne pakkaseen ja aurinkoon. Tänään en ole kokopäivää sisällä.

Siis pakkasvaatteet niskaan ja autoon, mars!

Palataan astialle myöhemmin.

Ihan kiva ajelu oli, kun aurinko paistoi, sai nähdä välillä valoa. Tuli ihan keväinen fiilis. Oltais käyty kylässä miehen nuoremmalla tyttärellä, mutta tämä ei ollut kotona. Ei minua niin olis huvittanut sinne mennä, mutta ajattelin miehen vuoksi, etten ala kieltäytymään, ettei menis koko elämä aina vain minun ehdoilla, että mitä jaksan ja milloin jne.

En tiedä miksi kaikki tuollaiset kyläilyt ym. tuntuu niin vastenmielisen rasittaville. Yleensäkin alkaa tuntumaan rasittaville kaikki sosiaaliset kontaktit. Onko sitä vain elämä kutistunut niin pieneksi, ettei ole enää tottunut sellaiseen normaaliin sosiaaliseen kanssakäyntiin? Parhaimmalle tuntuu elää vain aivan omassa rauhassa, mahdollisimman vähän mitään ylimääräisiä ihmiskontakteja. Varmaan erakoitumassa.. Minulle on tarpeeksi jos jossain kaupassa tai kirppiksellä vaihdan muutaman sanan jonkun tuntemattoman kanssa. Onkohan tämä kovinkin omituista? En siis pelkää ihmisiä, mutta rasitun heidän seurastaan helposti, ahdistun ja jopa masennun. Ehkä vertaan itseäni liikaa muihin, näen heidät täydellisinä ja itseni viallisena tjs.

Minulle sopisi saada vaikka kokoaikainen eläke. En ole koskaan halunnut mennä "oikeisiin" töihin mihinkään, enkä kyllä ole ollutkaan, enkä varsinkaan enää halua mennäkään. Ei se sovi minulle, enkä tule pärjäämään semmoisessa, niin ainakin uskon. Jos joskus tulevassa jotain teen se täytyy olla sellaista, mitä pystyn tekemään täysin omilla ehdoillani ja aikatauluillani. En kyllä keksi mitä semmoinen voisi olla. Mutta tällä vaihtelevalla vireystasolla en voi koskaan tehdä mitään "vaativampaa". Ehkä eri asia jos saisin kaikki voimani takaisin joku päivä. Minun tilannetta ei paljon muuttaisi vaikka jäisin eläkkeelle.

Tuo ajelukin oli ihan hyvä niin pääsi vähän tuulettumaan täältä mökistä. Taidan vähän vilkaista sitä Samin kirjoitusta.

Palataan!

Sam kirjoitti 17.1.2014 23:35

Moikka Kuunvalo ja kaikki muutkin palstan lukijat. En ole kirjoittanut pitkilleen mitään, kun on ollut niin helvetin paha olla. Ja onhan tämä vähän surkuhupaista, että joutuu kirjottamaan tänne palstalle, jos haluaa, että edes yksi ihminen "kuulee" sen, mitä sanon. Oon miettiny monesti, että mitähän sitä ois tehny tänä talvena, jos tämä tukinetti ei olis tullut vastaan joskus marras/joulukuun aikoihin. Viime kuukausista olis tuskin selvinny mitenkään. Kuten tuossa edellä totesin, olen ihan paskana. En oo syöny, nukkunu tai tehny mitään muutakaan älykästä pitkään aikaan, joten en mene takuuseen siitä, onnistunko muodostamaan kokonaisia lauseita. Vaikeeta se ainakin on. Ottaa päähän, kun ei ole mitään suunnitelmia tulevaisuuden varalle, tai edes seuraavalle päivälle. Olen niin vittuuntunut tähän yksin olemiseen, että nyt se kuuluisa sietokyvyn raja alkaa ylittyä. Suoraan sanottuna pelottaa, mitä teen, jos päässä napsahtaa jonain päivänä. Olen ollut aina tosi hiljanen ja rauhallinen, enkä suutu ihan pienestä, mut sitten, kun suutun, minulta häviää kontrolli täysin, enkä haluis mitään sellasta. Tuli ihan tarpeeks harmia siitä puukotuksesta ja just nyt en jaksais mitään ylimäärästä. Poliisisetä sanoi minulle, että itseään saa puolustaa siinä vaiheessa, jos oma henki on vaarassa. Minua yritettiin lyödä puukolla rintaan, mut onneks sain käden väliin, etten saanut kuin pienen vekin vatsaan. Poliisi oli sitä mieltä, että minun toiminta oli hätävarjelun liioittelua, eikä minulla kuulemma ollut välitöntä hengenvaaraa. Siis mitä vittua? Minua lyödään puukolla, enkä silti ole heidän mielestä välittömässä hengenvaarassa. Olisko siinä vittu pitäny antaa kaverille vielä toinen yritys, jos se ois sitten vaikka osunu keuhkoon? On melko vaikee ymmärtää näitä lakipykäliä. Kyllähän nyt jokainen puolustaa itseään tuollasessa tilanteessa ja itse olen sitä mieltä, että mikäli minua tullaan sohimaan puukolla, niin en kyllä säästele yhtään, vaan laitan kaverin kenttään niin, ettei se siitä ihan heti nouse. Vitun ääliö luuli voittavansa jotain, kun nosti syytteen pahoinpitelystä. Olis kuunnellu minua, niin kaikki olis järjestyny. Ehdotin, että jätetään syytteet nostamatta, eikä törmäillä ihan heti missään, mut eihän tämä tampio sitä ymmärtänyt. Se oli niin keskittynyt minun pahoinpitely syytteeseen, että vaikutti sille, ettei se raukka edes tajunnut saavansa syytteen tapon yrityksestä. No, se siitä. Aika helkkarin hyvin minä olen kyllä onnistunut kiertämään tuollaiset tilanteet, mut näköjään piti tuokin kokea.

Suoraan sanottuna tuo koko juttu ei haittais minua paskan vertaa, jos vain pääsisin tästä sinkkuhelvetistä. Kaikenlaista paskaa olen elämässäni kokenut, mutta mikään ei vedä vertoja tälle yksinäisyydelle. Tätä en toivois edes pahimmalle vihamiehelle. Vuodesta toiseen on samat seinät ympärillä, eikä seinien sisällä ole muita kuin minä. En haluiais ajatella asioita näin, mut en voi sille mitään, etten osaa tehdä enää mitään muuta kuin miettiä, mikä minussa on vikana. Oliskin joku, niin saisin samalla syyn elää vähän laadukkaampaa elämää, enkä vain olla olemassa. Kaikki asiat jää hoitamatta, kun yksin ei huvita tehdä mitään, ei edes ruokaa. Toisaalta, kyllä minä tiedän, mikä minussa on vikana. En ole rikas, en aja hienolla autolla, enkä varsinkaan muistuta jotain miesmallia. Että osaakin olla naisen löytäminen vaikeeta, tässähän on kohta menny jo 15 vuotta. Voi helvetti, miten pitkä aika. Kaikki te, joilla on onnellinen parisuhde, olette maailman onnekkaimpia ihmisiä. Kuulostaa varmasti tyhmälle ja sitä olenkin, mut jokainen voi itse miettiä, mitä jäis jäljelle, jos tulis ero? Ainakin mulle on ihan yks lysti onko taskussa tonni vai miljoona, jos ei ole ketään, jonka kanssa niistä rahoista vois nauttia. Ja kuten aina ennenkin, tarkennan asiaa sen verran, että nämähän ovat vain minun mielipiteitä, en väitä olevani oikeassa, varsinkaan tässä asiassa. Jos on ollu melkein 15 vuotta omissa oloissa, niin ei ehkä ole ihan paras mahdollinen ihminen edes puhumaan parisuhteesta. Sovitaan niin, että kaikki tuo edellä oleva teksti on vain haaveilua.

En tiedä itsekkään, miten olen jaksanut treenata niin helkkaristi vuodenvaihteen jälkeen. Yleensä sekin on niin vastenmielistä yksin, mut nyt oon osannut virittää itseni sopivalle aggretaajuudelle ennen treeniä. Huomenna on pakko pitää huilipäivä, eli on pakko olla taas yksin tässä luolassa. Kävin lääkärissäkin puhumassa, että nyt tartteisin ihan tosissaan bentsoja paniikkikohtauksiin ja ahdistukseen, mut minun taustoilla on ihan turha mennä lääkäriin, vaikka olis pää kainalossa. Skitsottaa tosi paljon, että jonain päivänä tämä kaikki paha olo tulee kerralla ulos, mut kävinpähän kertomassa asian lääkärille, niin sekään ei voi väittää, ettei tiennyt asiasta, jos jotain sattuu. No, aika näyttää, ikävä kyllä.

Olisiko kenelläkään ideoita siihen, miten sais kasattua edes osan itsetunnon rippeistä, kun en osaa enää ajatella itseäni samalle viivalle muiden kanssa. Häpeen itteeni ihan liikaa, että pystysin elämään normaalia elämää. Jos olen jotain tässä elämässä oppinut, niin sen, että perheenjäsenet,ystävät ja elämänkumppani ovat kultaakin kalliimpia. Kaikkihan sen tietää, se on ihan yleistä tietoa, mutta kukaan ei ymmärrä niiden merkitystä ennenkuin menettää kaiken. Nyt oon kyllä niin umpikujassa, etten tiedä, mitä tekisin. Kaikki kaatui kerralla niskaan. Miljoona asiaa on hoitamatta, mutta jokaiseen niistä liittyy jotain ikävää ja nyt en jaksais sellasta ollenkaan. Vittu missä solmussa minun elämä on. Eiköhän tässä ollut ihan tarpeeksi marinaa tälle illalle.

Tsemppiä kaikille,

Sampulä

Hei Sämpylä🙂!

Sanottakoon suoraan, että olen lukenut kirjoittamaasi useampaan kertaan ja olen aika lailla huolissani tilanteestasi. Miksikö? Se varmaan osittain tuntuu niin tutulle, kun itse tiedän nuo olotilat ja sen, kun mitta tulee täyteen, eikä mitään ratkaisua tilanteeseen voi keksiä, vaikka kuinka miettisi. Muutaman kerran elämässäni olen ollut niin yksin ja epätoivoinen, etten ole millään nähnyt, enkä itse keksinyt siihen mitään ratkaisua. Kuolema on tuntunut silloin ainoalle vaihtoehdolle, mikä vielä on olemassa. Kun tunne on "ettei ole mitään, eikä mitään voi tullakaan" se vie ihmisen hyvin syvään epätoivoon ja joskus se mitta tulee tosiaan täyteen. Siitä seuraa joko hyvää tai pahaa. joko entiset estot ja rajoitteet, toimintatavat murtuvat ja tilanne lähtee etenemään positiivisempaan suuntaan tai sitten tapahtuu jotain hyvin ikävää, kuten itsemurha, joku toinen pääsee ehkä hengestään tms. kuten kirjoitit, että skitsotuttaa se, mitä mahdollisesti voisi tapahtua.

Joskus kun tilanne tuntuu mahdottomalta, toivotaan ihmettä tapahtuvaksi. Joskus niin tapahtuukin. Yleensä sen jälkeen, kun syvin epätoivo ja aallonpohja on saavutettu ja rukoiltu Jumalaa. Niin, tämä ei ole mikään vitsi. Minä en ole uskovainen, mutta itse suurimmalla epätoivon hetkellä, kun alkoi olla olo, että hyppään parvekkeelta alas tai muuten tapan itseni tai jonkun muun rukoilin hyvin selkeästi, että pyydän elämääni johdatusta tai sellaista henkilöä, joka minut johdattaisi pois siitä "helvetistä". Kuin ihmeen kaupalla tapasin viikon päästä nykyisen mieheni, joka tosiaan johdatti minut pois siitä kurjasta, yksinäisestä loukosta. Muistin vasta jälkeenpäin, että hetkinen, minähän rukoilin toista ihmistä itselleni ja sellaisen sain. Sattumaa voisi joku sanoa. Minä en usko mihinkään sattumaan. Mutta HUOM! Tämä vain minun kokemus, enkä tällaisia ajatuksia tyrkytä kellekään ja väärällä hetkellä sanottuna ne vain v-tuttavat entistä enemmän, tiedän.

Jos ihmettä ei oteta lukuun niin sitten vaihtoehtona on jollakin tavalla murtaa vanha kaava ja se on tietysti hyvin vaikeaa. Juuri siitä syystä, että itsetunto on romahtanut, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää kyseisten kokemusten vuoksi. Tuttu aihe itsellenikin juuri nyt, koska huomaan, että ennen jonkinverran vahva itsetuntoni on kadonnut, kuin savuna ilmaan. Minäkin olen alkanut häpeämään itseäni ja pitämään itseäni huonompana, kuin muut. Sehän on tietysti vahingollista ja masentavaa, mutta sille ei voi oikein mitään jos niin tuntee, eikä siitä tunteesta pääse eroon jos ei saa vahvistavia ja voimaannuttavia kokemuksi, jotta voi jälleen tuntea itsensä hyväksi ja arvokkaaksi jne. Ja noita kokemuksia on vaikea saada jos on liian syvällä omassa tilanteessaan ja estynyt toimimasta tavalla, jolla elämä voisi muuttua.

Sinua varmaan alkaa ärsyttämään, kun sanon, että mitään muuta tapaa saada esim. parisuhde ei ole, kuin mennä ihmisten ilmoille, paikkoihin jossa voi ihmisiin tutustua. Netin avulla se on helppoa, mutta netissä on monenlaista hörhöä. Tiedän myös sen tunteen, kun itsellä on usko ja voimat niin pois, ettei jaksa tehdä tilanteen hyväksi mitään. Voisiko ajatella niin, että niin kauan kuin ihminen ei pysty tekemään tilanteelleen mitään hän ei oikeasti ole valmis siihen muutokseen? Jos kuitenkin mennään Sam sinun tilanteeseen niin sinun olisi saatava nopeasti jostain päästä kiinni, ennen kuin romahdat. Tuo puukkojupakka ei kyllä tullut yhtään hyvään saumaan. Ja kun vielä olit sinne raflaan menossa, eli toimimassa tilanteesi mahdollisen muutoksen hyväksi. Olit siis ottanut askeleen "oikeaan" suuntaan ja koit tuollaisen esteen. Tuntuu aika pahalle, myös puolestasi. Sinun pitäisi saada mielellään nopeasti jotain kontaktia ja keskusteluseuraa ennenkuin pääsi leviää. Olet liian tiukilla. Anteeksi vain kun sanon suoraan mitä ajattelen, mutta ajattelen vain sinun parasta. Ei KUKAAN jaksa tuollaista yksin. Vaikka on jo todistettu, että olet suhteellisen Kurko Kundi niin silti...Tämä nyt on aivan tyhmää, enkä itsekään tiedä miksi tällaista tuli mieleen, mutta olisiko ensihätään apua jos soittaisi jonnekin kriisipuhelimeen ja pystyisikö sinne purkamaan tuntojaan. Joo, ei taida olla kovin hyvä vinkki. Itse en aikanaan olisi ikimaailmassa soittanut mihinkään kriisipuhelimeen. Jos joku olisi ehdottanut olisin nauranut sontaiset naurut ja pitänyt sitä lähinnä vitsinä. Mutta..on aivan totta, että joskus pienet teot ja askeleet vievät isosti eteenpäin. Minun kärsimättömälle tyylille sopii parhaiten jos kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Yleensä niin ei käy, kuin ehkä huonojen asioiden suhteen. Mutta..joku kanava sinun on nyt saatava auki ja mieluiten nopeasti, joka murtaa sen täydellisen yksinäisyyden. Entäpä jokin ystäväpalvelu? siis en tarkoita nyt mitään ESCORT-SERVICE -K18- vaan ihan sellaisia asiallisia, jonka kautta voisi saada vaikka ikäistään ystäväseuraa ja jutteluseuraa. Olisiko se sinusta jotenkin noloa soittaa sellaiseen? Minä en varmasti sellaiseenkaan soittaisi, koska olen liian epäluuloinen, että sieltä tulisi joku sekopää sekoittamaan elämääni vielä lisää..Mutta eiköhän siellä ole ihan asiallisia ihmisiä sitä varten, että ovat jonkun yksinäisen ystäviä. Parisuhdetta sieltä tuskin saa, mutta seuraa kuitenkin. Ja aina jokin asia johtaa toiseen jne. Tässä tuli aika tyhmiä neuvoja, mutta en keksi muuta ja haluaisin auttaa sinua jotenkin. Mietin, keksinkö vielä jotain muuta.

Olet ajatuksissani, yhäkin. Uskon, että niin kauan, kuin pystyt tänne kirjoittamaan ei tilannetta ole vielä "menetetty". No, jopa sanoin dramaattisesti, mutta minusta yhä on hyvä, että kirjoitat tänne. Kirjoitat muuten varsin selkeästi ja johdonmukaisesti, hyvin analysoitua ja eriteltyä tekstiä siihen nähden jos olet ollut jopa syömättä ja nukkumatta jne. Oletko jaksanut ostaa edes kaupasta ruokaa? Vai onko jääkaapissa taas vain valo ja juuston kanta? No joo, eipä se oikeasti minulle kuulu.

Muista kuitenkin aina, että kirjoita ensin tänne, ennenkuin teet ainakaan mitään tyhmää, jooko?

Kirjoittele taas kun jaksat niin mietitään lisää. Voimia Ystävä🙂🌻

Olemme miehen kanssa sängyssä🙂

Tämä ei ole -K18- juttu vaan ihan vaan luemme kirjoja ja pläräämme nettiä ja kuuntelemme tauotonta musiikkia Nostalgialta. Täytyy sanoa, että tosi hyvää musaa soittavat aina lauantai-iltaisin.

Yhtäkkiä minulle tuli Monange mieleen. Varmaan ikävä tuli..😞 Mietin, mitä hän mahtaa puuhailla ja mitkä ovat ajatuksensa juuri tällä sekunnilla. Toivon hänelle kaikkea hyvää ja että joskus vielä kirjoittaisi tänne.

Minun päässä ei oikeastaan juuri nyt liiku hirveästi mitään. Taidan siis syventyä vaan tähän oleilemiseen ja haaveilen jääkaapissa olevasta pannarista, siis pannukakusta, ei paniikkikohtauksesta🙂 ja tiikerijäätelöstä. Niin ja Snellun nakeista. Jokohan se taas PMS alkaa päälle pukkaamaan, kun niin syötättää. Vaakalukema oli pari desiä pudonnut niin täytyyhän se alkaa jo pika pikaa tankkaamaan, ettei aivan koirille mene...

Lauantai-iltaa kaikille Mussuleille☺️❤️ Monangelle, Samille, Hämärälle, Salokalle, Repukalle ja kaikille muillekin🙂🌻

Siististi😎!

repukka kirjoitti 18.1.2014 10:25

Mua ahdistaa kans tuleva kevät. Juuri samasta syystä kuin sinuakin. Tuntuu, että lisääntyvän valon myötä paljastuu kaikki rumuus. Sekä luonnon että minun rumuus. Muut ihmiset iloitsevat lisääntyvästä valosta ja ovat innoissaan ja odottavat kesää. Minulla mieliala vain laskee ja ahdistus lisääntyy. Talvella on turvallisempaa, kun saa pimeässä hautautua kaikkien vaatekerrosten alle, mutta keväällä ja kesällä kaikki nousee näkyviin. Mulla kyllä yleensä ahdistus helpottaa kesään mennessä ja kesä on taas muuten helpompi, kun perhe on lomalla eikä ole niitä kireitä aikatauluja.

Kiitos kirjoituksesta🙂🌻

Minua on ainakin parikymppisestä ahdistanut enemmän tai vähemmän kevään ja oikeastaan eniten se kesän tulo. Ennen se oli sellaista lievempää murehtimista, siis nuorempana, että miten pukeutuisi, että näyttäisi mahd. hyvälle, oli muka olevinaan liian laiha tai liian läski, aina jotain vikaa (vaikka oikeasti oli ihan hyvä). Koskaan ei ole näin paljon ahdistanut kevään ja kesän tulo, kuin juuri nyt. Pelkään, että viime kesän kauhut uusiutuvat vielä pahempina. Tuntuu, etten kestä ajatusta siitä, että juurikin valo paljastaa kaiken ja eniten minun rumuuden. Toiset taas laittavat itsensä kesäisiksi ja näteiksi, ovat sporttisia, pirteitä jne. Tuntuu, että itse olen, kuin toisesta maailmasta. Jostain varjojen luolasta..hirvittää kaikki, että miten sitä voi ja kehtaa mennä edes minnekään kauppaan tai yleensä minnekään. Ja se kuumuus..Tuntuu, etten ole koskaan aikaisemmin ollut itsekään näin ruma, kuin nyt. Kaikki on vialla. Kauhea tukka, läski ilman lihaksia, kalpea ja "hullun" näköinen. Voi, sehän se onkin oikea kesätyttö, wau! En ihan oikeasti tajua, miten selviän tulevasta kesästä, eikä tämä edelleenkään ole vitsi. Ei se kesä kaikille tuo autuutta, vaikka sitä niin hehkutetaan.

Saapuihan se illan haikea hetkikin sieltä. Ei tarvinnut muuta, kuin netistä yksi tyhmä juttu, joka taas oikein korosti valtaosan ihmisistä kieroutunutta ja sairasta nykyajattelua tiettyjen asioiden suhteen. Samalla radiosta soi jokin vanha, ihana ja viaton rakkauslaulu ja ne kaksi maailmaa löi niin lujaa vastakkain, että melkein aloin itkemään. Kait se mennyt maailma on itsellekin mieleistä, kun tuntee, että siellä on se kaikki hyvä, mikä itselläkin ennen oli ja nykyisyys on tyhjää ja tulevaisuus pelkkä kysymysmerkki. Antakaa minulle aikakone niin ajan sillä takaisin vähintään vuoteen 2010 ja mielellään jään sinne. Kiitos!

Minulla on koko illan ollut haikea olo. Olen kuunnellut vanhoja biisejä ja muistellut aikoja, jolloin minä, äiti ja exäni oltiin paljon yhdessä ja tehtiin kaikkea kivaa. Nyt exä on kuollut, minä olen tällainen vajakki ja äiti kohta jo 70v.

Lähetin äidille viestin, jossa kirjoitin, että ne ajat ovat olleet minun elämässä parasta. Äiti vastasi, että hänkin on usein muistellut niitä ja oli silloin eniten onnellinen elämässään.

Ne ajat ovat nyt muistoja, koska se aika ei koskaan palaa.

Ette te minusta eroon pääse, ei pelkoa! Kyllä aina välillä käyn lukemassa, mutta olin jonkun aikaa loukkaantunut tai jotain sellaista niin ei huvittanut vaan kirjoittaa. Kaikki on ihan hyvin. Eilen oli terapia. Se on kyllä hyvä että siellä tulee ns pakosta puhuttua asioista kun muuten tuppaan olemaan aika huono niistä muille puhumaan. ja sitten on tämä paikka.

Tulin just saunasta, nyt kissat kainaloon ja kynttilät palaa, kohta jo nukkumaan. En jaksa nyt alkaa mitään viisaampia kommentoimaan. Täytyy palata paremmalla vireystasolla. 🙂👍

Ainiin paitsi se piti sanomani, että samassa veneessä ollaan tuon tuleva kevät ja kesä -ahdistuksen kanssa, en tiedä muistaako kukaan enää mun ketjun nimeä mutta sama aihe, vuosi vaan vaihtuu, hah… aika kamalaa.. toivon, että meillä olis kaikilla parempi kesä kuin viime vuonna eikä ahdistuskäyrät olis enää niin pilvissä. niin, ja olen muuten saanut vähennettyä mun lääkkeet melkeen nolliin, ja olen huomannut, että mun elämässä on enemmän VÄREJÄ!! ihan mahtavaa. en halua enää sitä harmaata minkä ne napit tekee, nyt sen taas vasta ymmärtää. pitää toivoa ettei tule enää totaaliromahdusta mikä pakottais lääkkeisiin taas. huoh..
Tsemppiä kovasti Samille elämän taisteluihin. Ja AK, feels good to be back☺️❤️☺️

Autiotalon Kuunvalo kirjoitti 18.1.2014 20:34

Saapuihan se illan haikea hetkikin sieltä. Ei tarvinnut muuta, kuin netistä yksi tyhmä juttu, joka taas oikein korosti valtaosan ihmisistä kieroutunutta ja sairasta nykyajattelua tiettyjen asioiden suhteen. Samalla radiosta soi jokin vanha, ihana ja viaton rakkauslaulu ja ne kaksi maailmaa löi niin lujaa vastakkain, että melkein aloin itkemään. Kait se mennyt maailma on itsellekin mieleistä, kun tuntee, että siellä on se kaikki hyvä, mikä itselläkin ennen oli ja nykyisyys on tyhjää ja tulevaisuus pelkkä kysymysmerkki. Antakaa minulle aikakone niin ajan sillä takaisin vähintään vuoteen 2010 ja mielellään jään sinne. Kiitos!

AK,

tätä minun on ihan pakko kommentoida. On kuule aika hyvä saavutus tuo vain yksi tyhmä juttu netissä, yleensä niitä nimittäin löytää kevyesti kymmeniä, ihan muutamassa minuutissa 😋 Tuo nimitys, jota itsestäsi käytit, tuo mieleen, ettet vain ole törmännyt netin ateisteihin jollakin uskonnollisella palstalla? Tosin aika laajalti tuota kai viljellään jo muuallakin. Nämä ovat asioita, joista tekisi mieli hieman sanoa, mutta tämä ei ole oikea paikka eikä palsta siihen. Muuten kuin todeta sen mitä eräs kuuluisa valtiomies joskus sanoi: "Siellä missä sananvapaus on suuri, kuulee myös jonkin verran silkkaa roskaa". Internetistä puhuttaessa tuon voisi sanoa paljon roisimmin ja olisi totta sittenkin.

Käsitin kirjoituksistasi, että olisit työskennellyt ehkä kustannusalalla, jos niin on, niin ymmärrän vielä paremmin, että netin typeryyksien lukeminen masentaa. En tiedä, kuinka paljon se on moderoinnin ansiota, mutta sehän tässä on perin hassua, että tällaisella palstalla suuri joukko ihmisiä kirjoittaa erittäin hyvin ja siististi, tarinat ovat tietysti osa aika karuja, kun taas out there "normaalit" saavat aikaan... no en sano mitä.

Teki mieleni vielä siteerata "Linnunradan käsikirjaa liftareille", mutta ehkä tämä ei ole oikein hyvä palsta sellaiseen, tulee vielä oikeasti väärinkäsityksiä, täällä kun on niin monenlaisia ja mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä.

Jos minä saisin sen aikakoneen, menisin vuoteen 1989 tai 1977.

Aika hirveä yö. Heräilin vähän väliä ja viimeisen kerran heräsin viiden jälkeen. Varmaan osuutta, kun pienensin Mirtatsapiinin annostusta. Toivon vaan, ettei tuo viiden jälkeen herääminen jää tavaksi, kun tuollaista oli ennenkuin aloitin lääkkeen. Toisaalta en halua kovin kauaa koko lääkettä syödä, joten täytyy varmaan vaan oppia sietämään sitä viiden jälkeen heräämistä.

Muutenkin huomasin nyt muutaman sellaisen oireen, jota oli ennen kuin aloitin lääkettä syömään. Meinaako ne kaikki tulla takaisin näin nopeasti? Sehän jännää, huoh.

Yöllä ollut pakkasta 20 astetta. Nytkin vielä 14,5 astetta. Siellä missä äiti asuu on 25 astetta!!

Eipä muuta näin aamutuimaan. Vähän meinaa haukotuttaa vielä. En ole tottunut heräämään viiden jälkeen🙂 joten jatketaan tässä koomailua ja katsotaan mitä tästä päivästä tulee.

Temestaa ei ole enää, kuin yksi levy (vajaa) Pakko soittaa huomenna psyk.polin lääkärille jos se uusis sen sähköisen reseptin. Vähän turhan rankkaa lääkkeiden karsimista jos temestatkin loppuisi yhtäkkiä..vois alkaa tulemaan vähän tukalat paikat😋

Katsellaan ja ihmetellään🙂

Päivä alkaa valostumaan. Kuitenkin tämä päivä tuntuu jo nyt aamulla vähän turhalle, kun ajatus on se, ettei ole oikein mitään kunnon tekemistä, enkä tiedä jaksaisko oikein mitään kunnollista tehdäkään, kun yö oli niin huono.

No, varmaan lueskella ja räplätä konetta ainakin. Odotan sitä Endon aikaa, että mittaisivat uudestaan sen kortisolin ja kilpirauhasarvot. Niissä ei voi kaikki olla ihan ok. Silloin viimeksi, kun se kortisoli mitattiin niin sehän oli 157, kun 150 on alaraja..🙂 Olen lukenut, että normaalisti, että ihminen pystyy olemaan virkeä ja suoriutumaan jokapäiväisestä arjesta ja varsinkin stressitilanteista kortisolin pitäisi olla siinä 500 ja mieluummin 600. Et silleen..Minun mielestä se kuvaa hyvin omaa olotilaa, että on kuin auto, jota yritetään ajaa ilman bensaa🙂

Pelottaa vaan, että nyt jostain syystä ne arvot onkin aivan erit ja lääkäri sanoo, ettei näissä ole mitään vikaa, eikä sinua vaivaa, kuin korkeintaan ne pönttövikasi..huoh😞 ja tutkimukset loppuu sitten siihen..en paljon enää odota lääkäreiltä, kun ei ne koskaan mitään vikaa löydä mistään, vaikka olisi kuinka shitti olo. Varsinkin tämän kyseisen sairaalan lääkärit on kyllä sitä luokkaa, että voeeeeeeeh! Sairaala on konkurssin partaalla ja kaikesta säästetään. Tutkimuksia ei saa ennen kuin on pää jo tippunut kainalosta lattialle ja sekin on tietysti aina masennusta. Kaikki johtuu aina masennuksesta niiden mielestä. Ai niin, ja se pää paranee muuten Panadolilla. Se on täsmälääke kaikkeen. Kunpa kaikki olisikin oikeasti niin helppoa.

Tänään minulla on ihmeellisen välinpitämätön mieliala. Aivan sama vaikka pommi räjähtäisi vieressä niin katsoisin vain ja sanoisin "no, voi hitsi".

Taitaa tulla tylsä päivä, mutta onneksi voi aina tänne kirjoitella🙂

Tuskinpa näitä löpinöitä kukaan oikeasti jaksaa lukea, mutta kirjoittelenpahan vaan.

Onneksi on tuo radio Nostalgia mitä kuunnella jos ei muuta keksi/jaksa.'

On tämä elämä vähän säälittävää näpertelyä.