Kaupungin laidalla
tähtien alla, mustan taivaskaton alla
tulemme uudeksi, unohtamalla

sen, mikä on painonamme
kokonainen avaruus, mistä tulimme
koska taas muutumme tähdiksi takaisin
käsi kädessä, sormet hiustemme läpi

kuljemme sen matkan
minkä jo kerran, mitä jo olimme
aina ja ikuisesti, tässä huoneessa
yö on amen, taivastakin vanhempi.

Olemme miehen kanssa varmaan saaneet jonkin homemyrkytyksen. Herätessä oli niin hirveä olo, ettei ikinä. Väsytti, huimasi, naama ja silmät aivan turvonneet ym. Mies teki lumitöitä ja meinasi melkein pyörtyä ja vapisi vain. Meillä on vieläkin kamala olo. Minä otin nopeasti kortisonia pienen annoksen jos olo paranisi sillä yhtään. Tuntui, että justiinsa kuolema tulee. Mitään ambulanssia en ala hälyttämään, kun sairaalassa ne ei usko mitään mitä niille sanotaan vaan käskevät vain ottaa buranaa tai panadolia ja mennä kotia.

Minulla oli aamulla koko naama aivan punainen ja muistan, että yön aikana kasvoja kutisi ja hankasin suun ympärystää peitolla. Illalla myös aivastin monta kertaa ja kirkasta nuhaa tuli nenästä. Selviä allergia/ärsytysoireita jostain. En tiedä oliko salaatissa sellaisia vihanneksia, joille voisin olla allerginen, mutta epäilen jotain kamalaa homejuttua täällä näiden kaikkien oireiden vuoksi. Ja lisäksi minulla vielä ne kaikki muut ongelmat joista olen kertonut niin ei tunnu aina siltä, että jaksaisi aamulla herätä uuteen päivään. Kuten ainakin tämä aamu oli niin hirveä, että tuntui melkein että kuolema tulee justiinsa.

Nyt pitäisi lähteä sinne kyläpaikkaan toiseen kaupunkiin ja olemme kumpikin ihan, että emme jaksaisi lähteä, mutta en tiedä, täytyy miettiä..että tällaista täällä tänä aamuna. Olo on kuin krapulassa, kuin olisi koko yön ryypännyt. Kamalaa...

Meillä on vieläkin kamala ja sekava olo. Todella harmillista, kun viikonloppu oli niin mukava, mutta melkein arvasin, että MAANANTAI tulee olemaan kauhea. Aivan, kuin hetken hyvästä olosta rankaistaisiin. Siltä se tuntuu. Ajattelin voisiko tämä pahentunut olo johtua, kun eilen sauna lämmitettiin. Epäilen, että juuri sauna/kylppäri on kosteus/homevaurioinen ja kun se lämmitetään niin sieltä on voinut tulla oikein kunnon ryöpsäys homeitiöitä tänne muualle huusholliin. Ne on lämmöstä ja kosteasta oikein villiintyneet. Pakko kyllä kohta hommata jotain allergialääkkeitä ja kortisonivoidetta, että saa näitä oireita johonkin kuriin, kuten ihoreaktioita jne. Ottaa niin päähän tämä homma, kun ei tiedä mistä mikäkin johtuu ja mikä mitäkin pahentaa. Tykkään muuten tästä asunnosta niin paljon, että olisi aivan kamalaa joutua luopumaan tästä, mutta pakkohan se kohta on tai ainakin alkaa tutkimaan, mitä täällä on. Ilma tutkimuksia en kyllä tästä luovu. Jos oireet johtuvatkin jostain muusta niin sitten on turhaan menettänyt ihanan kodin.

Mieskin tuossa vieressä torkkuu ja nukahti, kun sanoi niin heikko olo tuli, kun yritti tehdä vähän lumitöitä ja sen sellaista. Nälkäkin olisi, mutta en tiedä uskallanko sitä eilistä salaattia ottaa jos siinä on jotain allergisoivia vihanneksia tms. Taidan kuitenkin sitä syödä kun se on niin hyvää, eikä muuta syötävää nyt hirveästi ole, kun se just varattiin ruoaksi. Tänään tulee rahaa ja voisi ostaa jotain mukavaa itselleen, että mieli ainakin vähän piristyisi, vaikka en minä nyt mitenkään erityisemmin masentunut ole. Vain nämä ihmeelliset oireet ja niiden vaikeuttaminen elämäämme ärsyttää ja viduddaa.

Nyt salaattia ja sitten pitäisi kohta lähteä jo varmaan sinne toiseen kaupunkiin ajelemaan. Hyvää viikonalkua kaikille!

Olo HIEMAN normalisoitunut..Pikku kotitöitä tässä yritetty tehdä. Kylään lähdemme vasta iltapäivällä, koska tyttären aikataulu nyt sellainen. Mieluummin ois painunut heti vaan. Inhoan odottelemista, kun tuntuu, että koko päiväjärjestys menee sekaisin, kun tulee kummallisia aikatauluja. Täytyy vain nyt yrittää tehdä ne hommat, jotka voi tehdä ennen, kuin lähdetään. Sitten pitää käydä kaupassa ja ehkä apteekissa, sen jälkeen kun on sieltä kylästä tultu. Pakkasta on reilummin ja lumi pysynyt maassa. Nyt minua tuo pakkanen vähän inhottaa..eli en siis ole tyytyväinen mihinkään ilmaan, huoh. Se on kiva, ettei ole niin pimeää.

Mies on pahalla tuulella. Sitä aina raivostuttaa, kun hommat ei toimi ja tietysti, kun on huono olo. Sossustakaan ei taaskaan vastata, vaikka on soittoaika menossa. Ne ei koskaan vastaa sieltä. Katsoin peiistä ja olen ihan jonkun kalpean vahanuken näköinen. Minun kasvot on ihan oudon näköiset. En enää tunnista itseäni. Aivan kamalaa. Yritän kiinnittää huomioni muihin asioihin, kuin ulkonäön tuijottamiseen. Ajattelen, että nyt olen tämän näköinen, enkä sille mitään mahda ja yritän vain elää eteenpäin ja luottaa jos ulkonäköni joskus paranisi jos alan voimaan paremmin.

Ärsyttää tämä venttaaminen. Haluaisin jo lähteä jonnekin täältä homeluolasta. Tai en oikein viitsisi tätä haukkua jos ei hometta olekaan niin turhaan omaa kotiaan haukkuu. yritän samalla tavalla ajatella, että tämä on nyt kuitenkin minun kotini, enkä muuta voi, enkä halua haukkua kotiani koko ajan, mutta tietysti sen kyllä haluaisin selville, että onko täällä sisäilmaongelmaa.

Yritän nyt näpräillä näitä hommia sen aikaa, kun lähdemme sinne...🙂

Monta maailmaa välissämme
Olen yö, sinä kuu, joka yötä valaisee.
Yö nauttii valon, sen mustat sokeat
aukot, silmät sinne, minne valo ei näe.

Valon aika on lyhyt, kaunis, katoava
unelmien kuva siitä mikä voisi, olla.
Yö on aina ja ikuinen, valonkin takana
silloin, kun linnun laulu on lyhyt lento.

Yö valvoo silloin, kun valo nukkuu
pimeys viitassaan, tähtien kaukaiset unet.
Valon on aamu, taivaan siniset ikkunat
monta maailmaa, välissämme, yötä.

Luoja, että ottaa päähän tämä venttaaminen. Päivä on JO mennyt pilalle, kun täytyy vain odotella lähtemistä. Sitten sinne ja siellä menee aikaa vielä ties kuinka ja sen jälkeen kauppa-asiat ja syömiset jne. Kun sen kaiken olisi voinut tehdä jo aamusta jos toinen taho olisi kerrankin hieman järkevämpi.

En jaksa ventata enää sekuantiakaan. Pakko päästä lähtemään NYT. Suututtaa koko homma. Ja kaikki tämä yhden, mitättöämän pienen homman vuoksi. Pakko saada ostettua jotain kivaa tai ainakin HYVÄÄ tämän vuoksi, muuten menee hermot ja tiedän, että siitä ei sitten seuraa mitään hyvää.

Alan laittaa vaatteita päälle ja mies tulkoot perässä, nyt mennään eikä meinata, eikä ainakaan yhtään enää venata!

mulla on aamut vaikeita ja sit myöhäiset iltapäivät. Sit jos meno on sellai että pääsen suoraan sängystä lähtee, ni se on ok. EN jaksa itekään venata koska pitäis lähtee. Koko ajan on pelko että nyt kumminkin myöhästyn kun alan tekee sitä ja tätä. Ehtiikö sittenkään menee vessaan ja jne.

TOivottavasti sulla meni hyvin iltapäivä.

Tuli käytyä ajelemassa, toisessa kaupungissa ja tyttären luona. Ainahan se vähän piristää nähdä nuorta äitiä ja pikkunatiaista. Urhea pikkuinen se onkin. Vaikka nytkin on korvatulehdus ties, kuinka monetta kertaa päällä niin hymyilee ja naureskelee vain🙂 Iloinen vesseli. Äitinsä myös on yllättävänkin hyvin skarpannut tietyt asiat ja on hyvä äiti, vaikka juuri täysikäiseksi vasta tullut. Eli "lapsi" siis itsekin. Ihan silmissä se on aikuistunut ja vaikuttaa jo järkevämmälle, kuin meikäläinen koskaan tulee edes olemaan🙂

Samalla aistin haikeutta mielessäni. Kuinka vuodet ovat menneet nopeasti. Itse olen kohta 36v ja pari viimeistä vuotta on ollut yhtä taistelua, ensin henkensä puolesta, kuolemanpelkoa, kauhua, ahdistusta. Sitten tämä "paluu arkeen" joka ei niin hyvin ole minun silmissäni sujunut. On kaikenlaista vaivaa ja päänvaivaa vieläkin. Jotenkin en tosissaan osaa pelätä sen kamalan taudin uusimista, mutta kaikki muut vaivat pelottavat, kuin rapakuntoon sitä on mennyt tuossa pyörityksessä, sekä henkisesti, että fyysisesti ja kuinka sieltä noustaan vai noustaanko koskaan täysin tai kuinka kauan siihen menee?

Niin. Vuosien vieriminen. Katselin tätä nuorta äitiä, joka, siltä ainakin tuntuu, ihan eilen oli se kuriton teini, jonka tempauksia sai odottaa sydän kurkussa. Joka aiheutti isälleen ja koko suvulleen unettomia öitä. Muistan, kuinka hän ihaili minun pitkiä (ja silloin hienoja) hiuksia ja sanoi haluavansa samanlaiset. Nyt minulla on surkea nysätukka ja hänellä tosi pitkät ja paksut, tummat, kuin minulla silloin aikanaan. Näin se elämä meitä vie. Toivot jotain ja joskus saat sen, mutta helvetillisten mutkien kautta. Minä tietysti toivoisin hiukseni takaisin..Mietin miten nopeasti hänen hiuksensa ovat kasvaneet, parissa vuodessa..nuori ja hyväkuntoinen elimistö varmaan pystyy siihen. Minä luin masentavan jutun, jossa sanottiin, että aikuisella ei hiukset enää kasva sillä tavalla pitkäksi, kuin nuorella. Eli se niistä pitkistä hiuksista sitten. Ja sopiikokaan ne enää 36-vuotiaalle? Muistan, kun aina vannoin, etten KOSKAAN tule niitä leikkaamaan lyhyeksi. Ei sitä aina kysytä itseltä, mitä haluaa..joskus ne vain viedään raakasti. Nyt tästä teinistä on siis tullut äiti ja aikuinen. Täytyy sanoa, että ei olisi koskaan uskonut, mutta hienoa nyt kun sen näkee. Samalla vetää vähän mietteliääksi, kuinka paljon asiat ovat muuttuneet, ihmiset ovat muuttuneet sinä aikana, kun minä olen taistellut olemassaolostani ja käpertynyt omaan, sairaaseen maailmaani, jaksamatta elää ympäristön vauhdilla. Näin sitä havahtuu.

Hirmu kylmän tuntoinen ilma ulkona. 9 astetta ja tuulee. Aurinko paistaa kirkkaasti. Huomenna pitäisi olla vielä kylmempi. Ruokakaupassa käydessä varasimme ruoat jo huomisellekin päivälle, koska aika paljon tod.näk, että emme lähde kotoa mihinkään, kun ei kerran ole pakollisia menojakaan ja lupasivat jotain 14-15 astetta. Vähän piristi, vaikka perustunne on se, ettei olisi herännyt kunnolla koko päivänä. Mies sanoi, että sillä on sama tunne eli ei ole vain minun kuvittelua. Pakko olisi saada se sisäilmatutkimus tänne ja äkkiä, ennenkuin homehdumme tänne. Kukaan ei varmaan jaksa enää lukea näistä jutuista ja siksi kait täällä onkin nyt hiljaista, kun kukaan ei viitsi tänne kirjoitella🙂 Ei vainkaan, mutta yritän tästälähin pitää nämä asiat omana tietonani ja ilmoitan niistä vasta sitten jos tapahtuu jotain muutosta ja varsinkin parempaan suuntaan.

Kait sitä pitäisi ymmärtää olla kiitollinen, että yleensä vielä on hengissä. Siinä on yksi tarpeeksi pätevä syy herätä aamulla. Jos ajattelee, että olisi todella todennäköistä, että pukkaisin horsmaa tällä hetkellä. Aika karu ajatus, joten jätän sen ajattelemisen nyt samantien. Kumma, että vaikka nykyään on huonompia päiviä niin ei se IM enää pyöri mielessä, kuin joskus sekunnin ajan, mutta siihen sitten jää. Sitä ei enää pidä minään muuna, kuin huonona ratkaisuna. Kun ennen se tuntui ihan ykkösvaihtoehdolle. No, silloinhan en vielä tiennytkään jäänkö henkiin vai en. Tai sitten minusta on tullut niin tylsä tyyppi, ettei luovuuteni riitä enää edes IM:n suunnittelemiseen. Lääkkeet ovat kahlinneet luovuuteni, hah hah. En ole enää "herkässä vireessä" (lue: psykoottisesti häiriintynyt).

Päivä alkaa hämärtyä. Koska vaaka ei näytä yhtään vähempää vaan melkein enemmän, vaikka olen monta päivää syönyt salaatteja ym niin päätin tempaista typerän päivän kunniaksi ja kostoksi kaikesta mässäsin pakastepizzan ja kohta haukkaan pullapitkoa. Pakastimessa on myös Tiikeri-jäätelöä. Et silleen hei😎 Otetaan pieni aikalisä terveysvouhotuksista. Turha moralisoida, tämä on ihan pelkkä vitsi, again.

Lähden leikkaamaan pitkoa. Sitä ennen vedän kunnon hermosavut.

Heikkuli!

Minä olen oikeasti hyvin yksinäinen. Muka ihmissuhteet. Hah! Ainut ystävätär ei ole vastannut vieläkään viestiin, jonka eilen lähetin. Ja lähettämäni viesti oli tosi kiva ja ystävällinen. On hän viimeaikoina useaan kertaan viivytellyt vastaamista tai jättänyt joskus jopa vastaamatta kokonaan. Olen jo ennenkin tästä loukkaantunut ja pahoittanut mieleni. Nyt on kyllä viimeinen pisara..Olen pitkään miettinyt, että annan tämän "ystävyyden" nyt olla. Ei ole oikeaa ystävyyttä tämmöinen. Olimme vuosikaudet tosi hyvät ystävät. Ilmeisesti kelpaan ystäväksi vain silloin, kun olen voimissani ja jaksan toimia tukipylväänä hänelle. Minun mitta on nyt täynnä. Tämä suhde saa nyt olla. Minua ei pidetä pellenä!!!!

No, mies on kyllä oikea ja uskollinen ihmissuhde. Siitä olen kiitollinen joka ikinen päivä. Mutta kait minulla pitäisi muitakin ihmiskontakteja olla, kuin mieheni. Kuten hänelläkin. Mutta me olemme niin yhteen hitsautuneet, emmekä kaipaa ulkopuolisia verkostoja. Minä kait joskus sisimmässäni toivoisin jonkinlaista sosiaalista elämää, mutta en tiedä..olenko jo liian vinoutunut tähän erikoiseen, suljettuun elämään.

Emmehän nyt sentään ihan erakoita ole, mutta kuitenkin. Sam sanoi siinä yhdessä kirjoituksessa, ettei hänellä ole ketään. En tiedä millaista se olisi jos minulla ei olisi miestä taikka äitiäni? Vaikka suhde äitiin on nykyään ohentunut ja etääntynyt pelkkään puhelinkeskusteluun ja viesteihin, jo monen vuoden ajan. Mielestäni ihan oikeita suhteita minulla ei siis ole, kuin mies. Eli yksi ihminen. Ja mitä jos hänelle tosiaan tapahtuu jotain? Hänelläkin on terveysongelmia ja vaikka ei olisikaan niin voihan ihminen menehtyä yllättäin, vaikka onnettomuus tms. Entä sitten jos äiti ja mies kumpikin menehtyisivät. Sitten olisin aivan yksin. Äiti on jo kohta 70v ja Mies pian 50v.

Tämä elämä on, kuin tikittävä aikapommi. Tässä on liikaa riskejä. Jos jäisin yksin, siis jos jäisin ilman miestä olisi suuri riski, että ajautuisin IM. Olinhan jo IM partaalla, kun tapasin hänet. Ehkä kaikki tämä on ollut vain elämän jatkoaikaa. Ehkä nyt onkin jo aika.....

Yksinäisyys

Kuljet heidän kanssaan
jäät yksin, ovi suljetaan edestäsi.

Olet ollut niin paljon yksin,
että osaat laulujen sanat ulkoa
aina uudestaan olet ne kuunnellut, yksin.

Olet kavunnut portaat ullakolle
maannut siellä kesäkuumalla
leikkinyt ettei sinua ole olemassa

kuullut toisten riemun ulkoa
muistat sahanpurun ja kyynelten tuoksun
auringon pölyisen seitin, sinua ei kaivata.

Yksinäisyys on toinen nimesi
se näkyy kasvoiltasi, näin olet kuullut.
vuosien jälkeen yhä ja vain.

Säätilan korkeapaineesta huolimatta matalapainetta mun päässä. Yritän tässä kovasti "aktivoitua" (kirjoitin siitä aiemmin). Jotenkin taas pelkää, jos kaikki taas menee pieleen. Ei vaan osaa ottaa lunkisti, että tulee mitä tulee. Mihin se osa minusta, joka joskus oli niin positiivinen, että muutkin sen huomasivat, hävisi? Moneen kirjoitukseesi olisin voinut kommentoida, mutta olen vain ollut nyt sellaisella tuulella, ettei oikein ole kirjoituttanutkaan (niillä homeilla ei kyllä osuutta asiaan). Käyn kyllä lueskelmassa viestejä. 🙂🌻

Päätin, etten tänään kirjoita tänne, mutta kirjoitan kuitenkin🙂

Ihan mukava päivä ollut. Yöllä nukuin kohtuullisesti. Pakkasta täällä 14 astetta, joten kyllä maar se toteutui sääennuste, vaikka niin epäilin. Selvää, että ei olla mökistä ulos liikuttu. Ja miksi ollut mukavaa? Siksi, koska tunnen olevani hiukkasen, kuten oma itseni ollessani eli myöskin luovuutta on ilmassa🙂 Olen kirjoitellut jonninverran runoa ja sitten toiminut myös selvännäkijänä, joka on siis toinen "työni". En sen enempää viitsi noista henkimaailman asioista ja näkemisistäni. Saattaa olla jollekin ahdistavia asioita, jopa pelottavia. Minulle arkipäivää ja suvussa kulkeneita asioita. Ei kuitenkaan tarvitse alkaa pelkäämään, sillä en ala esim. täällä kenellekään kertoilemaan mitään selvännäköistä. Ai niin, mutta olenkohan minä nyt sitten taas psykoosissa? Mielestäni en🙂

Olen tänään tavoittanut jotain itsestäni. Syönyt yhäkin tonnikalasalaattia (salaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua, punasipulia, tonnikalaa, rusettipastaa, kananmunaa, tilkka öljyä ja merisuolaa) NAM! Niin, tavoittanut jotain itsestäni. Eräs oivallus, miten voin alkaa kehittelemään uutta kampausta itselleni, kun hiukset kasvavat. Oli vapauttavaa huomata, etten välttämättä olekaan maailman rumin ihminen, pienellä tuunaamisella. Sitten, aamusta aloimme miehen kans siivoamaan ja shit! pölyä oli TAAS joka paikassa, vaikka viimeksi lauantaina kaikki puunattu. Siivottiin myös taas kerran koko iso parisänky patjoja myöten, imuroitiin, vaihdettiin petivaatteet, tuuletettiin peitot ja tyynyt ulkona pakkasessa.

Tiikerijäätelöä on pakastimessa, mutta meinaan syödä sitä sitten illalla. Olen jopa keskittynyt välillä kirjan lukemiseen. Runoja ja Anita Korhosta (Huumeäidin tarina). Ei tosiaankaan tekis mieli mennä ulos..hrrrrrr. Miehellä huomenna aamulla keuhkolääkäri. En tiedä vielä menenkö mukaan. Inhoan sitä keuhkopolia, siellä lentää kaikki räkätautibasillit. Sossustakin vastattiin ja asia etenee. Meille kuuluu lain mukaan sellainen raha, jota ne eivät suostu myöntämään. Onneksi tuttavamme on korkea sosiaalijohtaja, jonka laitamme asialle jos ei asia ala selviämään.

Pyykkiä on pesty myös. Nyt jo kolmas koneellinen hurraamassa. Että tällainen pakkaskotipäivä. Joskohan sitä huomenna sitten liikenteeseen, vaikka kylmää on luvattu huomiseksikin, ei vissiin ihan näin kylmää. Saa kaivaa valkoisen karvaturkislakin esille🙂 Olenkin odottanut milloin saan sitä käyttää. Se on tosi tyhmän näköinen, mutta en välitä.

Täytyy taas häipyä henkimaailman puolelle.

Palataan!

Moi kaikille. Pitkästä aikaa. Lupasin sulle Kuunvalo, että kirjottelen tänne edes muutaman sanan, vaikka ei huvittais, mut mulla on ollu tosi rankkaa sen puukotuksen jälkeen, enkä ole saanut kirjoitettua mitään, vaikka eilenkin olis ollut koko päivä aikaa kuulustelujen jälkeen. On tämä niin käsittämätöntä. Siis tämä Suomen lainsäädäntö. Joku tulee vastaan ja yrittää luoda puukon keuhkoon. Kyllähän nyt jokaisella on oikeus pitää puoliaan ja niin tein minäkin, mut niin sika en ole, että olisin jatkanut sitä touhua vielä siinä vaiheessa, kun toinen oli maassa. No, se toveri saa elää keittoruualla aika pitkään ja niin pitääkin. En ole ikinä pitänyt väkivallasta, mut en sääli hetkeäkään sitä tyyppiä, enkä kadu mitään, mitä tein sille. Tuohan oli vittu tapon yritys, mut minä olen nyt se osapuoli, joka odottaa syyttenlukua. Ei pitäis tulla heilumaan puukon kanssa, jos sitä ei osaa käyttää. Ja millainen pelle nostaa syytteen sen jälkeen, kun on saanut turpaansa ihmiseltä, jota yritti itse ensin puukottaa?? Henkihän minulta olis lähtenyt, jos en laittanu sitä mulkkua maihin. Minä saan oikeesti kohta hermoromahduksen!! Voi vitun vittu tätä elämää, menis edes yks viikko silleen, ettei satais paskaa niskaan, mut taitaa olla turha toivo.

Sam, Hienoa, että kirjoitit. Olen miettinyt kyllä, mitä sinulle kuuluu. Juuri tuo puukotusasia ollut mielessä. Ja ei voi muuta sanoa, kuin että voi herrajumala sentään. Vaikkei siunaileminen todellakaan mitään auta, mutta näin naisihmisenä se sujuu luonnostaan. Uskon, että varmasti on rankkaa. Jos minulle tapahtuis noin niin varmaan sekoaisin lopullisesti. En voi edes kuvitella. Vaikka en sinua tunnekaan oikeasti niin tulee mieleen, että täysin kohtuutonta ja pakko olla joku karmallinen juttu, ei tuossa muuten ole mitään järkeä ja anteeksi, kun nyt höpisen henkimaailman juttuja, mutta kun ne on minun toinen luonne..eli silloin aina kun olen hönöjen mielestä psykoosissa tai epävakaa (eli oma itseni).

Olen muuten miettinyt tuota puukotusjuttua aika paljon. Voi kuulostaa hölmölle, mutta IHAILEN sinua, kuinka olet laittanut sen hullun kanveesiin. Olet tosi rohkea! Onneksi osaat puolustaa itseäsi, onneksi! Ja tuo on juuri NIIN väärin, että jos puolustaa itseään onkin äkkiä se syypää. Useita tapauksia olemassa jne. Olen miettinyt myös sitä haavaa jne. että miten se on lähtenyt paranemaan ja onko laitettu tikkejä ym. Varmasti masentaa ja v-tuttaa tuollainen, ketä tahansa. Tuostahan saa kauheat traumat ja sinulla jo ennestään niitä karmeita kokemuksia (olen lukenut aikaisemmin) Et sinäkään mikään Jumala ole jonka mielenterveys itsestään pysyy ja pysyy päivästä toiseen. Menen melkein paniikkiin, kun yritän miettiä mistä voisit saada henkistä apua tuohon tilanteeseen. Mutta, kun minua itseänikin inhottaa kaikki lässynlässyn sos ja psyk-työntekijät, kun ei niillä ole antaa mitään konkreettista apua, joten niistä ei ole apua. Läheinen ihminen se pitäisi olla, eikä niistäkään aina ole apua, kun on akuutti masennus/vidudus menossa. Mutta sanonpa vaan, että sinä Sam jos joku olet kova luu! Minä ainakin arvostan jo sinua. Johonkin seiska-lehteen pitäisi sinun elämäntarina kirjoittaa ja sitten alkais ne naisetkin sinua jahtaamaan. En laita hymiötä, kun on nyt vakava aihe, eikä oikeasti hymyilytä ollenkaan. Oletkohan jaksanut edes käydä kaupassa, syödä ja oletko saanut yhtään nukuttua? Siis perusasioita. Täällä taas Täti Kuunvalo hössöttää, kuin kanaemo, mutta en osaa muuta, kuin olla oma itseni tässäkin. Uskon, että tuntuu, kuin maailma kaatuisi niskaan justiinsa. Ei se muulle voi tuntuakaan tuossa tilanteessa. Voi kauhea, ihan alkaa itkettämään. Onneksi kirjoitit tänne niin tiedän/tiedämme, että olet siellä vielä. En osaa tietenkään enempää auttaa, mutta usko pois, että toivon sinulle kaikkea hyvää ja annan virtuaalihalin heti ja välittömästi! Yritä pysyä järjissäsi ja kirjoita tänne sen verran vaikka, että tiedän sinun hengittävän. Voimia Ystävä!

Hämärä kirjoitti 14.1.2014 14:5

Säätilan korkeapaineesta huolimatta matalapainetta mun päässä. Yritän tässä kovasti "aktivoitua" (kirjoitin siitä aiemmin). Jotenkin taas pelkää, jos kaikki taas menee pieleen. Ei vaan osaa ottaa lunkisti, että tulee mitä tulee. Mihin se osa minusta, joka joskus oli niin positiivinen, että muutkin sen huomasivat, hävisi? Moneen kirjoitukseesi olisin voinut kommentoida, mutta olen vain ollut nyt sellaisella tuulella, ettei oikein ole kirjoituttanutkaan (niillä homeilla ei kyllä osuutta asiaan). Käyn kyllä lueskelmassa viestejä. 🙂🌻

Hämärä🙂🌻☺️❤️!

Ymmärrän sinua ja kiva, kun kirjoitit. Tunnistan tuon pelon, että: "jos kaikki taas menee pieleen..". Se on todella tuttua. Olen ajatellut niin vuodesta 2006 lähtien, ainakin🙂 Joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta sehän se ajatus siellä alitajunnassa on. Liekö tullut jo lapsuudesta tuo asenne. Käytännön sanelemaa, kun on niin monta kertaa joutunut kokemaan sen, että kaikki tosiaankin voi taas mennä pieleen ja usein on mennytkin, tietysti läpikäytyään ensin ne onnellisemmat vaiheet, jolloin sitä alkaa juuri ajatella, että nyt vihdoin asiat ovat hyvin..en usko, että enää koskaan uskallan ajatella ihan niin, että asiat olisivat vihdoinkin hyvin. En varmaan. Mutta aina voi yrittää olla tyytyväinen ihan yksittäiseen päivään jne. Minäkin olen kuule ollut, jopa utopistisen positiivinen, joskus. Nykyään voisin kyynisesti katsoa taaksepäin ja sanoa sitä naiiviudeksi ja elämänkokemattomuudeksi. Että Siperia opettaa (hyi helv..inhoan sitä tekopontevaa sanontaa) eikä yhtään naurata niiden puolesta, joka siellä Siperiassa ovat oikeasti "olleet opissa" mm. vankileireillä ja muilla tuhoamisleireillä aikanaan. Miten muuten pakkasta on siellä ollut? Täällä 14 ja en mene ulos🙂 Miten sinä, oletko ulkoilemassa voinut käydä? Aina on kiva kuulla kuulumisia, mutta yhtä luonnollista on, että aina ei huvita kirjoittaa. Minulla oli loppukesästä/alkusyksystä aika jolloin en tänne kirjoittanut, kun en voinut/pystynyt/ei huvittanut, koska olin IM ajatuksissa suurimman osan aikaa. Virtuaalihali sinullekin🙂🌻