Huomenta Kaikille!

Yö ei ollut huonoimmasta päästä, eikä ulkona vielä ainakaan sada, eikä minua vielä ainakaan niin viduda. Suunnittelin tänään sellaista kotipäivää, että hommailisi tässä kotosalla ja pistäisi vähän paikkoja remonttiin, ei kun siis kuntoon..🙂 Nyt on tullut käytyä kirppiksillä ym. joten ei huvita ehkä tänään lähteä mihinkään. Välillä täytyy pitää henkäisypäivä ja sen voi käyttää kodin hyväksi. Huomenna on taas kuitenkin mentävä viikonlopun ruokaostokset ym. No, mies tuossa jo kyllä just sanoi, että saattaa olla, että pitää lähteä sittenkin, apteekista hakemaan yhtä lääkettä, kun on lopussa. Mietin jo miten voisin tuon mahdollisen apteekkireissun hyödyntää, että siitä saisi enemmän irti. Suunnitelma siis vaihtuikin sekunnissa. Ei tule täyskotipäivä, mutta melkein. Tuskinpa tuolla apteekkireissulla kauaa menee. Ai niin, tarvinhan minäkin apteekista jotain..nimittäin kyypakkauksen, mikäli tulee vielä lauhempaa ja kyyt alkavan vainota minua..🙂 No, ei vainkaan. Mietin pitäisikö sittenkin mennä yhteen halpalatoon pyörimään. Jos vaikka löytäisi jonkun kivan tavaran..Kyllä tämä nyt alkaa paisumaan tämä lyhyt apteekkireissu vähän pitemmäksi, mutta väliäkö hällä..Pidän kotipäivän sitten toiste. Siis sellaisen etten lähde minnekään koko päivänä. Nyt muistin, että pikkulinnuille täytyy hakea ruokaa sieltä tarjousladosta, kun on luvattu lauantaiksi jopa 15 astetta pakkasta..huh. Silloin en kyllä lähde ulos ollenkaan, joten olkoon lauantai kotipäivä. Mies ruokkii oraviakin vielä, niille eilen ostettiin pähkinöitä. Niillä on yleisnimitys "Rontit". Kodin Kuvalehti tulee tänään. Siitä saa lukemista. Tuli minulla nyt mieleen yksi kirppis, missä taidan käydä..en ole käynyt pitkään aikaan siellä. Et semmosta..Onkohan kaikki Sudet vielä nukkumassa?

Sam, huomenta! Kohta järjestetään sinusta televisioon ohjelma "Unelmien Poikamies" ja 30 morsianehdokasta. Minä ajattelen sinua ja sitä, että sinä jos kuka olisit "ansainnut" kivan vaimokkeen itsellesi. Mutta, palataan astialle myöhemmin!

Hyvää Torstaipäivää kaikille!

Huomenta kaikille. Nyt on sen verran kova kiire, etten ehdi pahemmin kirjoittaa, mut luettuani Kuunvalon viestin läpi, on pakko kommentoida yhtä asiaa. Paljon muutakin kommentoitavaa olisi, mutta palaan siihen myöhemmin. Mirtazapiinin lopetuksesta haluan sanoa, että älä ystävä rakas syyllistä itseäsi siitä, ettet pystynyt lopettamaan sitä kerralla. En olisi varmasti pystynyt siihen itsekkään, mutta lähdin pariks viikoks reissuun sinä aamuna, kun olin edellisenä iltana jättänyt lääkkeen ottamatta ensimmäistä kertaa. Reissuun ja reissuun, ihan vain mökille matkustin, mut kuitenkin sellaiseen paikkaan, etten olisi saanut niitä lääkkeitä mistään, vaikka olisin halunnutkin. Jokainen mirtazapiinin lopettanut on sanonut oireiden, että oireet menevät ohi melko nopeasti ja nopealla tarkoitan paria päivää. Sinun kannattaa muistaa myös se, että mikäli lääkäri on määrännyt kyseisen lääkityksen, sinun kannattaa ehdottomasti keskustella hänen kanssaan lopettamisesta. Jos olo menee ihan kauheaksi ilman niitä, niin kannattaako niiden käyttämistä lopettaa? Sivuvaikutuksista oli puhetta jo aiemmin, eikä ne ole todellakaan mukavia kokemuksia, mutta kannattaa punnita mielessään kumpi päätös aiheuttaa pahemman olon, lääkityksen jatkaminen, vai lopetus. Ymmärrän täysin halusi päästä eroon lääkkeistä, koska olen ollut aivan samanlainen jo vuosien ajan, mutta eihän ne ole sen kummempia lääkkeitä, kuin muutkaan. Jos sinulla olis koskenut päähän, lääkäri olis määrännyt buranaa särkyyn, mut tuollaisten oireiden hoitoon mirtazapiini soveltuu buranaa paremmin. Mirtazapiini, eli entinen Remeron, ei kuulu riippuvuutta aiheuttaviin lääkkeisiin, joten siinä mielessä sinun ei tartte hätäillä. Omituinen olo lopetuksesta kyllä tulee, mutta se menee nopeesti ohi, eikä niistä tule "oikeita" vierotusoireita. Sinäkin olet selvinnyt jo niin monesta pahasta tilanteesta, että selviät varmasti tuostakin. Olet sen verran vahva ihminen. Millaisella annoksella syöt niitä? 30mg mielialalääkkeenä, vai pienempi annos unilääkkeenä? Jos käytät niitä pelkästään unen saamiseen, niin suosittelen kokeilemaan mirtazapiinin tilalla melatoniinia, joka on kehon oma unilääke. Sillä ei ole mitään "pöhnäominaisuuksia". Tsemppiä sinulle. Muista, ettei mirtazapiinin syöminen vaikuta millään tavalla siihen, että olet tosi ihana ihminen. Nyt pitää mennä, mut sitä ennen haluan kehua, miten kauniin nuoren naisen käsittelyyn pääsin eilen. Edellisestä kerrasta olikin jo aikaa. No joo, kävin vain hieronnassa, mut tuntu se silti ihanalle 🙂 Päivänjatkot kaikille.

Huomenta kaikille Mukava täällä on käydä päivittäin lukemassa muiden ajatuksia. Huomaa, ettei ole yksin ajatuksinensa. Susi-jengi. Joo'o. Hassua että siitä tuli mieleen sanonta, susi jo syntyessään. Ja siihen eräs muistikuva nuoruudestani. Kun isäni huusi minulle kerran, että saathan sinä yrittää, mutta ei sulla mistään tule mitään. ????? Luin jostain lehdestä, miten nuo lapsena/ nuorena kotoa saadut leimat voivat vaikuttaa meidän elämään ja omaan kuvaan itsestään. Tuo tilanne oli silloin se, että isäni suuttui minulle eräästä asiasta, jonka olin tehnyt ja joka meni pieleen. Puolustauduin että halusin yrittää. Kyllähän minä olen pitkin elämääni miettinyt, että saanhan yrittää, mutta mistään ei vaan näytä tulevan mitään. Semmoset konkreettiset jutut ei ole yhtään mun juttu, niin olen aina kokenut. En ole ns. kätevä missään, vaikka opiskeluissa olen aina ns. menestynyt.

Kyllä se tosiaan taitaa niin olla, että kivut ja myös masennus vie aika tavalla halutkin. Nimimerkillä kuukausienkin tauko. Joskus ajattelen, että me ollaan kuin vanha eläköitynyt aviopari. Pidetään toisistamme kädestä ja katsotaan yhdessä tv:tä. Kerran eräässä työkykyarvioinnissa minulle ennestään aivan outo psykiatri alkoi tivaamaan tätä meidän intiimiä yhteiseloa. Silloin olin juuri ottanut sellaisen lihasrelaksantti lääkkeen (minä aina reagoin kauheen vahvasti tuollaisille lääkkeille, olen kuin muutaman paukun ottanut) ja olin jotenkin ihan lötkö ja en edes tajunnut siinä, että ei mun sille tarvii kauheen seikkaperäisesti mitään kertoa. Jälkeen päin ihan ärsytti koko juttu. Mitä se siitä niin pitkään jankutti ja uteli. Kun sain ne paperit kotiin, niin siinä ei lukenut mitään siitä keskustelun osiosta vaan oli maininta, että "henkilön kertomukset rönsyilevät". Hemmetti, itsehän se siitä asiasta jankkas!

Yksinäisiä, parittomia on varmaan vaikka kuinka paljon. Vaikka on kaikki nettideittisysteemit ja kaikki. Vai juuri niiden takia? Enpä tosiaan tiedä, miten sen parin löytäisi, jos minunkin tässä pitäisi alkaa uutta etsimään. Tässä tulee kaikkea hölmöä (?) mieleen. Joku on joskus kertonut, että kun hankki koiran ja sen kanssa kulki, niin johan ihmisiä pysähtyi juttelemaan ja koiraa rapsuttelemaan (niin kun ei hanki mitään vihaista isoa koiraa). Ehkä siitä sitten kehkeytyy jotain? Kai se ns. oikea voi periaatteessa tulla missä vaan vastaan. Kun tapasin mieheni, olin tosissani ns. haku päällä. Mutta se, että tapasin siinä tungoksessa juuri mieheni, oli täysin sattuman kauppaa, kun jälkeen päin ajattelen. Ehkä sitä vaan pitäisi ottaa riskejä, vaikka pakit tulisi. Tuttaviini kuuluu eräs nuori nainen, joka on kertonut juuri tuosta, että miten sanoa nätisti, että ei halua jota kuta tavata. Hän pohti kovasti, että ei halua kenenkään itsetuntoa romuttaa, mutta joskus on tilanteita, että hän ei ole kiinnostunut, vaikka se toinen osapuoli yrittää tehdä lähempää tuttavuutta. Ehkei niistä torjutuksi tulemisia pitäisi ottaa sillä tavalla henk. kohtaisesti vaan ajatella, että tuo ei sitten ollut minua varten. Uskon, että nykyaikana tuo ns. deittimaailma voi olla aika raadollista. Voi, Sam, enpä osaa mitään viisasten kiveä antaa. Kuin että ei me kaikki naiset olla samanlaisia. Jotenkin voin kyllä kuvitella, että jos vuosia etsii ja etsii ja pettyy, että ei sekään mitään onnellistuttavaa ole. Jaksamista. Kai se on vähän kuin kaiken kanssa tässä ihmiselossa, että ei pidä menettää sitä viimeistäkään toivoa. Vaikka se joinain päivinä olisi kateissa. Mutta pitäisi sen toivon edes kytemässä.

Voi teitä onnellisia, jos te pystytte tänne kirjoittamaan ihan noin vaan suodattamatta. Tässä tulee tää mun perfektionistinen luonne esiin, että mun pitää näitä tekstejä oikolukea ja hioa. Kauheen epävarma olo kun painaa lähetä.

AK, sullekin tulee KK. Luetaan tänään "yhdessä" uutta numeroa.

Tuli mieleeni tuo Monangen viesti aikaisemmin. Kirjoitit lääkkeiden lopettamisesta, että "ssri:t saa mulla aikaan aivan sairaan vittumaisia sähköiskuja, silloin kyllä on helvetti irti, käännät vähän päätä, niin sähköisku kulkee pitkin kehoa" . Jokunen vuosi sitten kokeilin yhtä SSRI-lääkettä, en muista nyt nimeä. Suostuin sitä vihdoin viimein kokeilemaan, kun sitä samaa käytetään myös ei-masentuneilla särkyyn ja ajattelin, että menis pari kärpästä kerralla. Tuli niin paljon sivuoireita, että piti lopettaa. Olin lukenut, että niitä lääkkeitä ei saa ihan yht äkkiä lopettaa, mutta silloinen psykiatri totesi että jätät vaan heti pois. Meni pari päivää ja sitten alkoi tuntumaan noita Monangen mainitsemia kuin sähköiskuja, juuri kun liikutti vähänkin päätä! Se oli outoa se. Sitä kesti lähes viikon, pikku hiljaa harvenivat pois.

Kävin äsken kaupassa ja mitäs lehtien kannet täynnä kuin niitä AK:n mainitsemia laihdutusjuttuja. Niitä tulee taas niin joka tuutista, että luulis jo olevan vanha juttu, kun joka vuosi. Aina vaan joku keksii laihduttamisen uudestaan. Mullahan on tietyn tyyppinen ns. epätyypillinen syömishäiriö(kin). Siksi minua tuo kaikkinainen ruuasta vouhkaaminen ärsyttää. Olen yrittänyt ottaa syömisen hieman enemmän löysin rantein. On uuvuttavaa yrittää hallita kaikki, mitä ruuassa voi olla tai pitäisi olla. Siksi teenkin ruokani yleensä itse, jotta tiedän, mitä siinä on. Bisnestähän nuo kaikki laihdutuskirjat ja jutut ovat. Sitten tosiaan se seuraava puutarhasesonki. Eihän sitä voi olla arvoaan tunteva ihminen, jos ei hanki pihaansa/parvekettaansa täyteen milloin mitäkin muodissa olevia kukkia/puita/pensaita/yrttejä tai osta hienoa isoa pihakalustoa ja sisusta oleskelupaikkaansa joka kevät uudelleen.

Ihan nauratti AK, siinä KK:ssa oleva puurojuttu. Juuri tuota uunipuuroa tein silloin yhtenä päivänä, kun sain mahani tosi kipeäksi ja paisuin kuin ilmapallo, joka jossain vaiheessa alkoi sitten tyhjetä... Hyvää se puuro on , mutta mun mahaan ei kyllä mitään samettia. 😋

Hysteerinen masentunut. Minä olen. Ilmeisesti..

Aamupäivä oli ihan kiva. Käytiin useammassa kaupassa. Tosin en niistä mitään mieluista löytänyt, koska tuntuu, ettei kauppoihin nyt tammikuussa mitään uutta, kivaa tule. Myydän alennuksella vain talvi ja jouluvarastoja pois. Kirppiksellä käytiin. Sieltä ei mitään muuta, kuin Niken kätevä kassi 3e, kirjastokassiksi.

Luulen, että tylsistyin jo siitä, etten löytänyt mitään kivaa..Kotona luin IS:n netistä Kimmo Elomaan kommentin, jonka mukaan mies tarvitsee telkkaria, seksiä ja makkaraa. Siinä oli lukijakysely tuosta asiasta ja siihen oli vastattu, että eniten tarvitaan seksiä. Jotenkin ajattelin, että niinpä tietysti. Että sehän se miehille on elämässä tärkeintä. Alkoi tympiä taas koko seksistinen yhteiskunta ja tyhmät miehet (anteeksi vain miehet, toki tiedän, ettei kaikki ole "tyhmiä") Minulle se on tietysti arka asia, kun just kirjoittelin seksin puuttumisesta. Kysyin sitten mieheltä vähän, kuin vitsinä, että sekö se tärkeintä onkin: seksi? Mies siihen loihe lausumahan, että "nooo..ei se nyt tärkeintä ole". Vastaus tuli niin epävarmasti, että kuulosti ihan siltä, kuin se seksi tosiaan olisi tärkeintä. Minä, ikuinen romantikko ja idealisti pahoitin välittömästi mieleni ja aloin itkeä vollottaa. Sanoin sitten kiihdyksissäni, että "onko meidän suhde siis täysin p-aska, kun meillä ei ole seksiä"? Mies vähän vaivaantui ja äkisi, että "ei tietenkään ole mikään p-aska" jne. No, ei kait se miehen vika ole jos minä olen masentunut ja hysteerinen vielä. Jotenkin vain tuntuu, että kaikki menee ihan p-erseelleen. Tarkoitan koko yhteiskuntaa ja omaa suhtautumistani siihen ja mielialaani. Olisi tehnyt mieli suoraan tivata, mikä on miehen mielipide siihe, ettei meillä ole seksiä? Onko se vika minussa vai hänessä vai molemmissa? Luultavasti mies olisi kierrellyt ja kaarrellut ja lopulta asia olisi muotoutunut niin, että vika on minussa. Ja minä olisin vain raivostunut ja sanonut suuni puhtaaksi, sellaista mitä ei kannata sanoa.

Mieskin alkoi äkkiä laittamaan ruokaa, ettei tarvi puhua, eikä siis tule riitaa. Luoja, että olen v-ttuuntunut. Suoraan sanottuna.. Miten tuo mieskin voi olla ajoittain niin tyhmä, että alan miettimään olenko siis oppinut tuntemaan hänet aivan väärin ja salaako hän oikeat ajatuksensa ja elää tätä elämää jotenkin minun mielipiteitä ja "oletettuja" toiveitani mukaillen. Ja minä kun tietysti taas elän pilvilinnoissa ja kuvittelen, että tämä suhde on maailman täydellisin ja romanttisin ja puhtain ja ikuisin..ja jotenkin erityinen, eikä missään nimessä tavallinen ja maallinen (tarkoitan maallisia arvoja)

Enkö opi koskaan?!!!?? Ei ole olemassa täydellistä suhdetta. Mies haluaa, että nainen on aina kaunis ja kiimainen seksipeto, joka siinä sivussa siivoaa kodin ja tekee ruoat, synnyttää penikat ja kasvattaa ne. Mies voi sitten syventyä siihen telkkariin, makkaraan ja seksiin. No, kärjistettyä, mutta minä menetin taas uskoni aivan kaikkeen. Minä vaan en kestä arkea, enkä todellisuutta. Elän jossain satumaailmoissa ja samalla toinen ihminen elää realiteeteissa miettien rahahuolia ja muita todellisia asioita, kaukana romantiikasta. Minä odotan, että olisi romanttista ja kun ei ole (koska toinen ei näe sille mitään tarvetta) turhaannun ja käännän toiselle selän ja vetäydyn omiin haavemaailmoihin. Siellä sitten turhautuneena haaveilen ja pakotan itseni näkemään suhteen sinä täydellisenä edelleenkin, vaikka se ei sitä olisikaan, mutta en vain halua sitä uskoa. Sitten joku tuollainen kommentti pudottaa minut kovaa ja korkealta ja tajuan taas, että ai niin, minunkin mies on vain ihminen, eikä mikään satujen supersankari tai prinssi.

Äsken tuntui jo, että sanon, parempi pakata tavarat ja lopettaa koko homma. Ei tästä tule mitään. Minä olen jo pitkään ollut turhautunut tämän suhteen tiettyihin asioihin ja ne eivät ainakaan masennustani paranna ja masenuneena en jaksa tätä suhdetta tsempata ja mies saa sellaisen kuvan, että minua ei huvita, eikä kiinnosta. No, kieltämättä kiinnostus on alkanut kärsimäänkin, tosin en kyllä ole masentuneena ollessa kovin kiinnostunut yhtään mistään. Ja enitenhän olen masentunut siihen millainen itse olen. Ja itsetunto on nollissa. Tiedän, ettei sellainen kumppani ole mitenkään kovin helppo tai viehättävä. Kierre on valmis. Mies turhautuu, eikä jaksa yrittää ja minä taas turhaannun ja loukkaannun siitä, ettei hän jaksa yrittää, enkä jaksa itsekään yrittää. Mies on niin huono huomioimaan toista tai antamaan KOSKAAN myönteistä palautetta. Se minua ärsyttää. Aivan sama mitä teen, olkoon sitten kodin siivous, kaunis asetelma tai minä itse. Masentuneena sitä kaipaisi edes joskus jotain kaunista sanottavan itsestään tai tekemisistään, mutta ei. Mies ei ilmeisesti tajua, että tämä olisi tärkeää. Ei ole tajunnut koskaan ja aina se on minua loukannut enemmän tai vähemmän. Vaikka muuten on hyvä ihminen niin tämä on se puute. Ilmeisesti pelkää, että nainen liikaa ylpistyy jos sitä kehuu. Liekö saanut mallin tuohon jo kotoaan. Siltä on vähän vaikuttanut.

Kuulostaa varmaan tyhmälle, mutta minun maailmani on taas hetkeksi pirstaleina. Miksi jumalauta ei voida pitää yllä edes illuusiota siitä, että edes joku asia maailmassa olisi hyvin eli meidän suhde. Jos vaikka leikittäisiin, että se on edes täydellinen, kun koko muu maailma on ihan syvältä..Mutta ei, koska sekin on vain minun illuusio, että ylläpidettäisiin se illuusio. Ilmeisesti kaikki on päin hevon mäntyä ja se on totuus miehen mielestä. Minähän en tietenkään alun perinkään olisi saanut mennä sairastumaan, en syöpään, enkä sen jälkeen masennukseen. Sairastumalla olen pilannut kaiken, sen IDYLLIN, joka meillä ennen oli. Saattaa olla, että meillä olisi himpun verran mukavampaa jos mies edes joskus viitsisi vähän jotain tukevaa ja myönteistä palautetta antaa. Minä olen ollut ja olen tälläkin hetkellä vielä aika lujilla ihan pitääkseni pääni kasassa ja jaksaakseni edes olla elossa. Tätähän on tietysti h-vetin vaikea sisäistää.

Tunnen olevani niin pettynyt kaikkeen. Pettyä saa elämässä näköjään aina uudestaan ja uudestaan, loppuun saakka, amen. Se idylli Carl Larssenin maailma, joka on aina ollut minun pääni sisällä, ei koskaan tule olemaan tämän maan päällä, koska tämä maailma on niin kylmä ja kova paikka. Eikä yksikään mies tule koskaan olemaan se elokuvien supersankari, vaikka aina niin luulen. Enkä minä ole itse se prinsessa, joksi itseäni luulen tai toivon. En koskaan opi elämään tässä todellisuudessa ja pettymys tulee aina ennemmin tai myöhemmin.

Kun voisi vetäytyä jonnekin metsän rauhaan, yksinäiseen mökkiin, eikä nähdä KETÄÄN, eikä MITÄÄN, eikä varsinkaan yhtään miestä. Saisi olla vain ja jos ei olisi niin sitten häviäisi kokonaan pois, sinne missä se paratiisi oikeasti on..

Moih. Kiitos teille todella paljon siitä, että otitte kantaa valitukseeni siitä, etten ikinä löydä itselleni elämänkumppania. Aluksi melkein pelkäsin kirjoittaa noista asioista, kun tuntuu tosiaan sille, ettei minua varten ole olemassa ketään ja vaikka olisikin, kukaan ei huoli minua. Anteeksi Kuunvalo, ei ollut tarkoitus saada sinua huonolle tuulelle, mut jälleen kerran vastasit tosi lämpimästä ja kannustavasti, vaikka kyse on vain tällaisen yksinäisen synkistelijän sinkkuelämästä. Minulla ei vain ole ketään. Useimmat miehet pitävät minua varmaan melkosena "neitinä", kun en jaksa väittää ja valehdella, että pärjään hyvin ilman naisiakin, koska en minä pärjää. Vielä enemmän vittuilua toisilta miehiltä saisin siitä, ettei seksi se ole suurin juttu, mitä kaipaan parisuhteelta. Haluisin vaan pitää huolen, että omalla kultsilla olis hyvä olla. Selibaattia on takana jo niin monta vuotta, että monet muut asiat tuntuvat paljon tärkeimmiltä ja ennenkaikkea, monella muulla asialla on huomattavasti enemmän merkitystä. Minusta on ollu tosi ikävä lukee tarinoita siitä, miten parisuhde on tehnyt elämästä helvetin ja ehkä just siks tuntuu niin hyvälle lukea siitä, että Kuunvalolla menee hyvin miehensä kanssa. Minulla on tapana puhua suoraan ja toivon, ettei lukijat siitä loukkaannu, koska ne ovat vain minun mielipiteitä, sitäpaitsi olen hullu. Kuunvalolle on pakko sanoa, että lukemani perusteella sinun ei tosiaan tartte pelätä, että miehesi lähtis kävelemään. Jos hän on pysynyt vierelläsi myös silloin, kun sulla on ollut vaikeaa, vaikka kärsii kovasta kivusta, niin voisin melkein vannoa, että olisit tällä hetkellä sinkku, jos miehelläsi olisi jotain sellaista mielessä. Enkä jaksa uskoa, että miehesi törmäis kauppareissulla johonkin hurmaavaan vosuun ja jättäis sinut sen takia. Vaikka meitä miehiä aina mollataan ja usein ihan syystä, niin kyllä meistä löytyy sellaisiakin persoonia, jotka arvostavat hyvää suhdetta älykkään, huumorintajuisen ja toiset huomioon ottavan naisen kanssa. Sellaista arvostaa huomattavasti enemmän, kuin...hmmm...no, tietynlaisia naisia. Minä en tunne sinua millään tavalla, mutta kirjoituksistasi päätellen olet jotain sellaista, mitä miehesi arvostaa varmasti enemmän, kuin jotain yhden illan juttua. Ei kaikki miehet ajattele peniksellä ja nyt, kun sanoin tuon "ääneen" oletan, että saan lukea viikon päivät tekstejä, joissa ollaan vahvasti eri mieltä. Ennenkuin annatte sellaista palautetta, huomatkaa, että kirjoitin, ei kaikki miehet. Toisenlaisiakin varmasti löytyy, mut kyllä niitä löytyy naisistakin. Tai siis, harvempi nainen ajattelee peniksellään, mut ymmärsitte varmaan idean. Näissä asioissa yleistetään ihan liikaa, kun loppupeleissä ollaan kuitenkin kaikki yksilöitä. Harmi, kun kiire painaa päälle ja jotain järkevääkin piti kirjoittaa. Hitto mulla on kyllä huono muisti. Illanjatkot kaikille. Kirjoittelen seuraavan kerran sitten, kun makaan pariskunta Kuunvalon sängyn päädyssä. Aivan, ei ollu edes hauskaa.

Sam, kyllä se oli hauskaa. Niin hauskaa, että jouduin väkisten jäykistämään suupieliäni, etten olisi virnistellyt ja mies alkanut ihmettelemään, että mikä NYT on niin hauskaa, kun äsken olin murheen murtama. Viimeistään alkaisi pitämään hulluna. Kiitos vain ymmärtäväisestä asenteesta ja tuosta "loppukevennyksestä", se oli oikeasti hauska. Minulla on aina ollut "hieman" kiero huumorintaju ja visualisoidessani näkyä, että makaat meidän sängynpäädyssä ja tuo "pariskunta Kuunvalo"..ihan oikeasti, naurattaa🙂

Minä sain taas kohtauksen, siis se edellinen kirjoitukseni. Se oli taas sellainen ylireagointijuttu. Tietysti JÄRJELLÄ tajuan, että mies ei minua noin vain jätä, kun on paljon kauheammatkin ajat kestänyt minun rinnalla urhoollisesti ja on itsekin usein sanonut, että hänen mielestään ero ei ole mikään ratkaisu jos suhtessa tulee ongelmia. Minusta se on ollut aina viisaasti sanottu. Itse olen samaa mieltä, vaikka aina kohtauksen saatuani olen valmis sanomaan samantien Kiitos, näkemiin. Onneksi en sano sitä ääneen, koska ilman todellista aikomusta erolla uhkaileminen on vahingollista ja yleensä kolahtaa omaan nilkkaan. Joku päivä se toinen sitten sanookin, että: "Selvä. Erotaan sitten." Alkaa pakata tavaroitaan ja häipyy. Siihen sitten jäät ihmettelemään, että: "Mikä sille nyt tuli?" Kun et edes muista, että itse olet jo muutaman vuoden huutanut, kuinka olisi parempi erota..

Senkin tiedän, että mies sattuu oikeasti inhoamaan "sentyylisiä" -K18- naisia.. Ja mistäkö sen tiedän, sitä en ala tässä kertomaan, mutta tiedän vain. Kuitenkin heikolla hetkellä alan yleistää, että miksi minun mieheni olisi eri mieltä, kuin useat muut. Tavallaan alan uskotella itselleni, kuinka surkea ja ruma minä olen ja kuinka varmasti mies salaa kyttää niitä toisenlaisia. Sanottakoon, että valitettavasti olen hyvin mustasukkainen ihminen, ollut aina, jopa sairaalloisuuteen saakka (liittyy persoonallisuushäiriööni). Tämä piirre pysyy hyvin kurissa silloin, kun olen enemmän tasapainossa, mutta kun minulla alkaa "viiraamaan" alkaa tämä piirre myös tulla esille ja lujaa. Se on kamalaa, kun alan vainoharhaiseksi, kuvittelen kaikenlaista ja syytän miestä asioista, joihin hän ei ole syyllinen. Se on minulle raastavaa ja en edes osaa kuvitella, kuinka kauheaa se on miehelle. Mies tietysti varoo antamasta mitään aihetta, etten vaan saa kohtausta, kun tietää minun olevan "sillä tuulella". Kuulostaa kamalalle, mutta onneksi tätä ei esiinnyt kovin usein, eikä ne "kohtaukset" kestä, kuin hetken. Muutaman kerran vuodessa.

Sam, on niin mukavaa lukea sinua, koska (kuten olen ja Hämäräkin) sanonut, että kirjoitat hyvin ja kirjoituksestasi huomaa, että olet terävä ja tarkka tekemään havaintoja ja analysoimaan. Valitettavasti minulla ei tunnu olevan, kuin tyhmiä ideoita siihen, miten Sam ehkä voisit tavata sinulle sopivan, koska mieleen ei tule, kuin ne perinteiset (ärsyttävät) neuvot nettideiteistä, ravintolasta ym. Jotenkin ajattelen, että olisit jo kokeillut niitä jos ne olisivat sinun juttusi. Tai enhän minä tiedä mitä kaikkea olet kokeillut, mutta jotenkin ajattelisin, että et ole sellainen, joka innostuisi noista "perinteisistä". Minä itse eron jälkeen olin täysin vakuuttunut, etten enää koskaan tule tapaamaan ketään. Tunnen itseäni sen verran, että tiesin, etten lähtisi hakemaan koskaan seuraa netistä tai baareista. Ja tiesin myös, ettei se seuraava "oikea" tule savupiipusta sisälle, jos itse vain ähötän kämpässä. Eli jos en mene minnekään, eikä kukaan tule väkisten asuntooni, en voi tavata ketään. Tapasinkin mieheni (kuten olen aiemmin kertonut) aivan sattumalta, kerrostalon pihalla, kun olin 4 päivää sisällä viruttuani pakottanut itseni ulos hoitamaan asioita. Eli usein "se oikea" tavataan aivan sattumalta ja ennalta arvaamatta silloin, kun ei ole haku päällä. Minulle on aina käynyt niin kolmen pitkän suhteeni kohdalla.

Ehkä en osaa antaa sen kummempia ideoita, mutta tykkään lukea ajatuksiasi ja "seurata" elämääsi. Olen saanut kyllä jo usean kerran myös lohtua kirjoituksistasi, Kiitos! Tässä välissä olen taas syönyt (tylsän salaattiaterian, huoh) ja tässä on käynyt naapuri kylässä, äiti on soittanut ja mies jutellut niitä näitä, joten hieman vaikea keskittyä täysillä tähän. Muutenkaan en tunne itseäni kovinkaan tasapainoiseksi juuri nyt, vaikkakin se kohtaus on jo aikapäiviä sitten mennyt ohitse. Jokin perusvire minussa on kuitenkin poissa tasapainosta jos sellaista on ollutkaan. Pinnan alla ailahtelen vähän väliä. Mies on kipeä ja turhautunut, mutta ei silti minulle vihainen. Kyllä hän on ihan hyvä mies, mutta kohtauksen tullessa en "muista" sitä. Meillä on nyt vähän liian paljon vastoinkäymisiä ollut ja on kaiken aikaa. On parempia ja huonompia päiviä, kausia. Mies ottaa valtavat paineet meidän taloudesta ja siitä, ettei pysty käymään töissä ja tienaamaan. Hänellä on vanhanaikainen näkemys, että mies tuo rahat taloon jne. Minulle on yksi ja sama koko raha, kuten olen jo kirjoittanut. Miehelle se on tärkeämpää. Hän on tottunut aiemmin olemaan työnarkomaani ja tienaamaan, jopa 4500e/kk, käteen jäävä osuus. Tuo on kyllä tarkoittanut sitten yötä-päivää työntekemistä, mutta kuitenkin. Sitten on miehen terveysongelmat, ne kauheat säryt ja muutakin. Sitten minun terveys ja etupäässä mielenterveys. Tämä asunto ja sen ongelmat. Mahdollisesti tuleva rikostuomio. Viimeisimpänä ongelmana varmaan tulee se sex-elämän puuttuminen hänen mielessään ja onhan se isoksi osaksi hänenkin syytään, jos ei jopo keuli jne. vaikka se on hyvin ymmärrettävää jos on kovat kivut ja tuskat niin ei siinä silloin varmasti kellään tule mieleen alkaa "paukuttamaan"🙂

Pimeä tuli. Kodin Kuvalehti tuli (tosin ei vaikuttanut nyt niin mielenkiintoiselle, kuin joskus)..Valitettavasti olen nyt sen verran levottomalla tuulella ja mieleni ei ole parhaimmassa tasapainossa, joten en viitsi alkaa kommentoimaan toisten kirjoituksia sen enempää vaan palaan niihin myöhemmin ja kauniisti Kiitän, että olette jaksaneet jakaa ajatuksianne tänne, luen ne AINA mielenkiinnolla ja aina niistä saa ajatuksia, usein lohtuakin.

P.S. Sam, kiitos tuosta, mitä kerroit Mirtan lopetuksesta. Minulla on se sama 15mg en ole siitä nostanut ja olen siis nyt jatkanut sen ottamista, koska olo meni psyykkisesti huonoksi, kun heivasin sen silloin yksi päivä..Mutta, tänä aamuna otin temestaa vain puolikkaan ja tiedän, että sillä saattaa olla osuutta siihen, että saan kaikenlaisia kohtauksia, pinna kireällä, you know? On se temestakin aika jytyä ainetta, pieni pillerin p-askiainen ja niin voimalliset vaikutukset, ei ikinä uskoisi..tätä ei ymmärrä, kuin sellainen, joka on tai on ollut koukussa bentsoihin..Hämärä, kiitä Luojaasi, ettet koukkuuntunut silloin aikanaan bentsoihin. Olet säästynyt paljolta.

Nyt yritän hengittää syvään, rauhoittua ja lukea jotain. Olen täällä taas höyrynnyt, kuin mikäkin sekopää..☹️

Sam, vielä.. Minullakin on tapana kirjoittaa suoraan, kuten myös livenä puhun asiat suoraan. Olen oppinut jo kotoa, että asiat puhutaan asíallisesti keskustelemalla ja suoraan, rehellisesti. Mitä enemmän olen elämässä kokenut ja kokemukset minua hioneet, on minusta tullut yhä suorempi. En edes jaksaisi mitään rooleja tai vilpillisiä pelejä pitää, minkään tahon kanssa ja koen sellaisen pelaamisen hyvin epämiellyttäväksi. Olen kait niin laiska, että pääsen vähemmällä, kun sanon suoraan🙂

Minua ei ainakaan ole yksikään kirjoituksesi loukannut, koska sinähän ilmaiset itseäsi hyvinkin tahdikkaasti ja toiset huomioonottaen. Sitäpaitsi jos loukkaantuisi niin silloin vika olisi kyllä lukijassa. Mielestäni täällä on tarkoitus voida oikeasti anonyyminä avautua asioista ja silloin suurin hyöty tulee varmasti olemalla mahdollisimman rehellinen, itselleen. Jos joku ei sitten kärsi lukea niin pakkohan ei ole kenenkään ketään lukea. Luulenpa, ettei täällä kukaan ole kenenkään kirjoituksista vielä ainakaan ottanut itseensä. Enkä ole tullut pahalle tuulelle tai surulliseksi kenenkään kirjoituksesta, paitsi surulliseksi silloin yksi ilta tulin vain ajatukesta, että sinä olet yksin, kun sanoit, että alat itkemään niin ajattelin, että jos itket niin minäkin itken🙂 Se oli vain empatiaa, ei muuta.

Mies ei meinaa saada henkeä ollenkaan (astma, copd) Hengitys vinkuu ja rohisee, eivätkä lääkkeet auta. Minä silitin hänen käsivarttaan, kuten yleensä jos osoitan myötätuntoa. Mies kiroili sitä, kun ei tahdo saada hengitettyä. Minä sanoin, ettei kannata kiroilla ja äristä, koska sitten menee vain turhaa energiaa siihen ärisemiseen, eikä ainakaan saa henkeä. Miestä alkoi minun "neuvominen" naurattamaan ja meitä alkoi kumpaakin vähän naurattamaan, joten tunnelma rentoutui hieman. Mies on kyllä menossa keuhkolääkärille ihan pian..vanhat vaivat, pahentuneet vain. Ehkä täällä asunnossa todellakin on hometta, koska mies ei saa täällä hengitettyä kunnolla. Minulla ei ole hengitysongelmia, kun on sen verran "laajat keuhkot"🙂 Mutta muuten kylläkin, muita oireita. Ja home voi vaikuttaa mielialaankin, koska on neurotoksiini eli hermomyrkky.

Aika ärsyttävä päivä ollut, täytyy myöntää. Ehkä pitäisi vain yksi päivä olla ja hengähtää jos se auttaisi saattamaan mielialaa enemmän tasapainoon. Mutta epäilenpä..

Kirjoittelemisiin!

Voi Kissan Viikset ja Hevon Heinäkengät. Olen sitten tuonne aiemmas kirjoittanut, että Carl Larssen. Virhe ja tarkoitin tietenkin Carl Larssonia. Huomaa, että olen ollut sekaisin, kun noin sekoilin. En minä nytkään hyvässä tasapainossa ole, mutta rauhoittunut jo.

Radiossa soi Zorbas. Minulla on tapana tanssia sitä kaiken yötä. Varsinkin silloin, kun on jäänyt Mirtatsapiinit ottamati. Siksi olen päivisin vähän voipunut. Kyllä se kunnon päälle ottaa jos koko yön tanssii antaumuksella. Ha, haa.. Jos joku tuon uskoi niin sitä porkkanalla otsaan! Kuvittelin kirjoittaessani teidän ilmeitä, kun luette edellisen ja ajattelette, että on se A.K sittenkin oikeasti ihan sekaisin. Anteeksi vain, mutta sain siitä revittyä huumoria🙂

Nyt pakko pistää tämä kone jo pois, en kestä tätä enää, eikä minun jutuissa ole mitään järkeä..

Susijengi on minun mielestä vähän humoristinen ja osuva nimitys. Ehkä monestakin meistä (ainakin joskus) tuntuu siltä, että on ihan "Susi jo syntymästään", kuten Hämärä kirjoitti. "Susikappale", sehän on vähän sekunda? Minua niin ärsytti viime vuonna, kun siitä Susijengistä höpötettiin päivätolkulla telkkarissa (siis sehän oli joku urheiluseura tms.)

Minun mieli alkaa paranemaan iltaa kohden. Sitten, kun pitäisi nukkumaan alkaa niin silloin yleensä virkistyn ja muutun puheliaammaksi ja alan höpistä vaikka mitä, pyöriä sängyssä, syödä. Huvittaa jotenkin se päivällinen kohtaukseni..se ei tunnu enää todelliselle. Ei se seksijuttu nyt niin vakava asia ole ja mies nyt ei todellakaan kaikesta päätellen ole minua jättämässä. Joten ylireagointia ja hysteriakohtaus se päivällinen taas oli..Kamalaa, en todellakaan taida olla oikein helppo puoliso. Toisaalta mies on aina joskus sanonut, että minun kanssa on siksi hyvä olla yhdessä, ettei ole koskaan tylsää..kun ei kuulema voi aina tietää seuraavaa päivää, mitä tulee tapahtumaan🙂 No, nykyään olen kyllä mielestäni ollut aika tylsä, tasapainoton tylsimys, ainakin nyt vuodenvaihteen jälkeen.. Ilmeisesti sitä itsensä näkee aina niin huonossa valossa, mutta toinen ei näe samalla tavalla.

Äitikin soitti tuossa välissä..Minun pitää alkaa iltapalaa tekemään ja kamala pissahätäkin on ja tämä kirjoitus ja..ja...!

Mutta pakko oli vielä tämä kommentoida, että hassua, kuinka nopeasti sitä jostain pimahtaa, kuten nyt oli "sytykkeenä" se K.Elomaan "vitsikäs" lausahdus. Ja nyt en edes muista enää kunnolla koko episodia..Voi Kissan Kimono! (Nämä eläinaiheiset sadattelut ovat ihan minun itse keksimiäni, kun olen kyllästynyt tavallisiin kirosanoihin, enimmäkseen..🙂)

Eiköhän tämä kirjoittelu tältä päivältä saa nyt riittää. On tullut taas purettua itseään niin, että alkaa jo hieman nolottamaan😳

Hyvää Illanjatkoa ja Yötä, Sudenpesä.

Radiossa soi Frank Sinatra ja siitä taas muistin, mikä elämässä on ihanaa.. Nimittäin juurikin Frank Sinatra. Ihanat siniset silmät, kuin kesätaivas. Ihana, antiikkinen ääni🙂

Syvän siniset silmät miehellä ovat aina tehneet minuun vaikutuksen. Kaikki aina selittävät sen niin, että koska minä olen tumma ihminen niin siksi tykästyn "vaaleisiin" miehiin, enpä tiedä.

Kaikilla miesystävilläni on ollut huomiota herättävän siniset, kauniit silmät. Fyysisesti melko isokokoisia ja massavia.

Nykyinen on ehdottomasti paras. Niin ulkonäöllisesti, kuin luonteeltaan. Ainakin vielä toistaiseksi, kunnes taas saan jonkun -K18-kohtauksen..

Minulla tuli kova mielihalu matkustaa Ibizalle. Se kuva IS:n netissä oli niin upea. Venetsia on toinen, minne olisi mukava joskus mennä. Aika monessa paikassa olen käynytkin, nykyään vähemmän.

Huomenta Kaikille!

Lähdin sitten taas temestaa vähentämään. Otan nyt puoli pilleriä yhden sijaan. Vähän kummallinen olo, kuin ois jotenkin pihalla🙂

Yö oli kyllä tosi huono. En tainnut juuri nukkua ollenkaan..😴

Jotain tarttis alkaa kehittelemään, että tämäkin päivä lähtisi käyntiin ja unohtaisi välillä tuon oman olonsa tarkkailun, joka on minulle hieman liiankin ominaista. Siksi minulla ei koskaan mitkään lääkehommat onnistu.

Vettä satoi ja vähän vitutti. Vesi vaihtui snögeen..en tiedä vielä vituttaako se, täytyy varmaan kuulostella itseään🙂

Jos vaikka tuon roskiksen tyhjentäis tuosta ensitöikseen.

Heikkuli!

Lunta sataa, vihdoinkin. Tiedä sitten, kuinka kauan se aikoo maassa pysyä, kun aamulla vielä satoi vettä.

Vähän sellainen sisäisesti tyhjä olo. Ei oikein itsekään tiedä, mikä tai kuka on ja minne on tässä elämässä menossa. Mies höyryää hyväntuulisena, minä en jaksa oikein muuta, kuin mököttää vaan paikoillaan. En oikein osaa tarttua mihinkään hommaan ja keskittymiskyky on taas huono. Inhoan tällaista oloa.

Huonosti nukuttu (tai valvottu) yö vaikuttaa kyllä paljon asiaan. Yritän tasata oloa. Aamu lähti jotenkin väärinpäin käyntiin (niin tietenkin kun en ole kuin puolikkaalla temestalla, voi v-ttu, että inhoan tätä lääkesekoilua) Kun kaiken pitäis tapahtua aina niin tarkassa järjestyksessä jne.

Ulkona aika pimeää. En halua tänään lähteä minnekään. Mies meni käymään lähikaupassa. Inhottavaa tällainen, kun ei tunnu saavan päivästä mitään otetta ja tuntuu, että ois koko kroppa ihan jumissa ja aivot myös..

Täytyy varmaan ottaa puolikas pampula. Ei tästä muuten tule mitään. Haluan tämän tyhjän olon pois, en kestä sitä ollenkaan. Kun yhtäkkiä kaikki tuntuu ihan vieraalle..hyvä että tunnistaa tätä omaksi kodikseen, tai miestä puolisokseen tai tätä minun elämäkseni, hoh..hoijaa..

Tuskinpa tästä höpinästä kukaan tajuaa sanaakaan..

Nyt haluaisin olla vain yksin. Vetää pillereitä niin, että tämä tyhjä ja synkkä, jähmettynyt olo liukenisi jonnekin pois..En jaksa puhua miehen kanssa mitään, kunhan vain jotain ynähtelen muodon vuoksi. Pitäisi saada aivot nollattua täysin. Olisi vain minä, hiljainen asunto ja radiossa klassista musiikkia. Ehkä söisin jotain, ehkä en..

Pää tuntuu olevan täynnä erilaisia ärsykkeitä, joita sinne on kertynyt viikon aikana. Luulin jo, että mies menisi käymään tyttärensä luona ja saisin olla rauhassa, mutta ei ilmeisesti menekään. Tuntuu kauhealle ajatella, ettei kestä toisen läsnäoloa. Tai kyllähän kestän, mutta itse vetäydyn hiljaisuuteen ja käyttäydyn vihamielisesti ja suljen toisen pois, olen kylmä jne. Lisäksi tuo ilma, kun ei valoa näy viikkokausiin..kuin jotain hämärää painajaiselokuvaa.

Yhtäkkiä olen taas menettänyt kiinnostukseni lähes kaikkeen. Voisin siivota kotia..ei huvita. Olisin voinut lähteä kauppaan..ei huvita. Voisin jutella miehen kanssa..ei huvita.

Mies tietenkin luulee, että olen siitä eilisestä vielä tällainen, en tiedä vaikka olisinkin. En saa päästäni sitä, että tämä suhde ei ole niin hyvä, kuin ennen. Pyöritän vain päässäni negatiivisia asioita, jumitan niissä.

Luin kuvausta epävakaasta persoonallisuudesta. Siinä sanottiin, että tyypillistä mielialanvaihtelut (vuoristoratamaisuus) useampaan kertaan päivässä ja esim. puolison ihannoiminen ja sitten taas lähes vihaaminen. Mielialojen vaihtelua sävyttää tuskaisuus. Riippuvuudet ovat tyypillisiä.

Kuulostaa jotenkin tutulle.. Tätä päivää ainakin inhoan tällä hetkellä. Tämä ei lähde liikkeelle ja mieliala pysyy matalana, eikä mikään huvita. Täysi nollapäivä.

Otin pamin ja siivoilin vähän..en tajua mistä pölyä tulee tänne asuntoon ihan kauheita määriä, vaikka on talvi ja kosteat kelit, ei pitäisi tulla mistään. Jostain rakenteista sen täytyy tulla. Vähän kurjalle tuntuu siivota, kun tietää, että kohta on pölyä jo hirveät kerrokset taas, aivan kuin ei koskaan olisi siivottu. Vai minäkö täällä pölyä kerään? Olen kait niin sähkömagneettinen olento, että pöly tulee minun perässä.

Tein vähän uusia asetelmia tuohon pöydälle. Kuten olen kertonut, en kestä jos samat esineet ovat samassa asetelmassa liian kauan eli yleensä viikon🙂

Ulkona lumisade loppui yhtä pian, kuin alkoikin ja huomenna piti olla, jopa 15 astetta pakkasta. No, ei varmana ole, kun täsmäsääkin netissä näyttää useita lämpöasteita huomiselle. Eli eiköhän se vesisade vaan jatku. Kummallinen "talvi". Olisi edes maailmanlopun edellä, että alkaisi jotain tapahtumaan. No, en ehkä jaksaisi maailmanloppua juuri tähän saumaan.

Oravat käyvät syömässä. Ronteille kelpaa vain tietyt pähkinämerkit. Ovat tarkkoja sen suhteen. Varasin pikkulinnuillekin paljon ruokaa, kun luulin pakkasen tulevan, mutta eipä taida tulla. No, onpahan jemmassa jos pakkaset yllättävät myöhemmin.

Mies soitti sossuun. Siellä on aina vaan vastaaja päällä, vaikka pitäis olla soittoaika. Jätti sellaisen viestin niiten vastaajaan, että sanoin varmaan poliisit sieltä ensin soittaa, eikä sossut😀

Täytyy pikkuhiljaa siivoilla, huone kerrallaan. Tai jos ei tämä tänään edisty enempää niin huomenna sitten oikea siivous. Huomennahan se siivouspäivä onkin. Voisi yrittää leipoakin huomenna jotain, ihan vaan miehen mieliksi. Sillä tulee siitä kodikas tunnelma, kun äitinsä aikanaan siivosi ja leipoi lauantaisin. Miehet ovat ikuisia äidin pikkupoikia🙂

Vähän tönkkösuolattu olo tuosta pamista, mutta ei niin sisäisesti tyhjä. Pahin onttous paikkaantui. Nyt on enemmän lämmin ja hälläväliä olo, niin kuin pitikin. Näin sitä pysyy tiukasti ruodussa eli lääkkeiden koukussa. Aivan sama.

Alkaa jo hämärtää taas. On tämäkin ilmasto. Ei valoa puoleen vuoteen. Ei voi olla terveellistä semmoinen.