Mulla on ollut aika normi viikonloppu, mutta silti erilainen. Ahdistus on pysynyt poissa. Eilen kävelin jopa tunnin raikkaassa säässä niin, että kävelin ja katselin ympäristöä eikä päässäni pyörinyt se tavanomainen sekamelska erilaisia ajatuksia, jolloin en edes ymmärrä, missä olen. Vettäkin satoi välillä ja ajattelin vain, että onhan sitä maailmassa kummempaakin, ei tähän kuole. Olen tullut siihen tulokseen, että minun mielentilaan ei juurikaan sää vaikuta. Olenkohan ollut edellisessä elämässä vaikka britti ja tottunut koleisiin, oikukkaisiin säihin?

Aikaisemmin oli "puhetta" lääkeriippuvuudesta. Mulle on kerran annettu diapam-resepti. Olisi pitänyt syödä sitä ns. kuuri. Oli sitten sattumoisin yhdelle erikoislääkärille aika, kun olin muutaman päivän sitä ns. kuuria syönyt. Se lääkäri piti mulle luennon, miten siihen voi jäädä koukkuun hyvin piankin. Se oli siis ehkä mun pelastus, että en ole noihin lääkekoukkuihin jäänyt. Enkä kyllä siksi toisekseen siitä lääkkeestä kokenut mitään ns. iloa.

Mikäpä se on se elämän tarkoitus, syy elää. Mistä löytää sen ja onnen. Kai se on aika inhimillistä, että kun on sitä mieltä, että jos minulla olisi se ja se, niin sitten olisin onnellinen. Ja sitten kun se on, niin sitten tulee muuta. Onni, joku sisäinen mielentila. Mistä voi kokea onnea? Taidan olla enemmän ahdistunut kuin masentunut, vaikka psykiatrin kanssa enemmän puhuttu masennuksesta (kuten jo joskus kerroin,että se ahdistuneisuusdiagnoosi tuli mulle ihan yllätyksenä). En ole hävittänyt täysin kykyä tuntea iloa, onnea. Ei mitään isoja asioita, pieniä ohikiitäviä hetkiä. Ahdistus. Minulta puuttuu hyvän terveyden lisäksi työ. Haikeudella muistelen aikoja, kun oli viihtyisä työ ja mukava työyhteisö. Niinkin on joskus ollut. Olen kuvitellut jotain uraa tai sitten muuten vaan tekeväni työtä, jonka koen tärkeäksi. Nyt olen sairas ja työtön. Joista seuraa myös automaattisesti se, että rahatilanne on huonontunut. Mikä taas aiheuttaa omat ahdinkonsa, vaikka olen oppinut pakon edessä senttiä venyttämään. Minun olotila aaltoilee. Mielentila paljon särkyjen myötä, mutta myös muuten. En aina itsekään ymmärrä, miksi yht äkkiä päivä muuttuu ja minua alkaa ahdistaa. Olo voi muuttua äkkiä surkeaksi, vihaiseksi, toivottomaksi, pelokkaaksi. Onko vain aivojeni kemiassa jotain pielessä? Välillä on kausia, että olen hyvin toiveikas. Kunnes taas joku ihme iskee.

Mutta sitten on aikoja, kun ihan omassa olossaan on aika hyvä olla. Onko sulla, Sam, jotain, mitä on kiva tehdä? Ihan mitä vaan. Lukeminen tosiaan vaatii keskittymiskykyä, mikä mullakin on usein kateissa. No, tv:stä tulee kyllä aika paljon... Älkää kertoko kellekään. Joitakin ihan kökkö ns. tositv-ohjelmia katson ihan siksi, että joskus on niin ihanaa laittaa aivot narikkaan ja katsoa jotain ihan ns. älytöntä, jota ei myönnä kenellekään. Ihan yksikseni salaa katson. Koskapa koen aivojeni käyvän usein ylikierroksilla kaiken pohtimisen suhteen, niin sitten välillä onkin ihan hauskaa katsoa jotain aivotonta ja päivitellä itsekseen, että miten nyt tuollaistakin. Elokuvat ovat liian pitkiä. Tosi harvoin jaksan keskittyä. Joitain sarjoja seuraan. Dokumenttejä tulee iso liuta. Mutta se mikä on ärsyttävää, on että uusintojen uusintoja riittää. TV:n katsominenkin menee niin kausittain ja joskus on ihan hyvä olla lähes ilman.

Mutta onhan sitä varmaan muutakin kivaa. Tykkäätkö, Sam, kirjoittaa? Tänne ainakin kirjoitat mukavasti. Voisitko laittaa ajatuksia muutenkin talteen? Luonnossa olo on myös aika terapeuttista. Muistaakseni kirjoititkin pitäväsi metsäkävelyistä. Välillä mulle käy, että se metsään menokin on niin ahdistavaa, ylipäätänsä ovesta ulos astuminen. Voi olla että ensin jo pelkkä kävelykin tuntuu oikeesti raskaalta. Mutta useinmiten, kun tulen kotiin, niin olo on tottavieköön edes hitusen parempi. Vaikka usein kävelenkin metsässä kaikkia asioitani puiden enkä osaa elää siinä hetkessä. Joskus mietin, että ei ihme vaikka kävelisin jonkun metsäneläimen ohi edes näkemättä sitä.

Ihmissuhteet on eittämättä yksi iso asia ihmisen elämää. Mistä ihmeestä niitä sitten saa? Jotkut tuntuvat olevan ilmiömäisiä, heillä on joka paikassa kavereita, tuttuja. Miten ihmeessä he sen tekevät? Itse olen elämäni aikana yrittänyt saada jonkimoista sosiaalista verkostoa kudottua, mutta koen epäonnistuneeni. Ja sitäkin synkkinä hetkinä
mietin, että mikä minussa on vikana, kun ihmissuhteet eivät kestä? Tosin minussakin on sitä, että minulla on aika omat arvot, enkä viihdy kovin pinnallisten ihmisten kanssa. Että kevyesti jutellaan asioista, jotka eivät oikeasti ketään kiinnosta ja kukaan ei oikeasti kuuntele, mitä toinen vastaa. Ehkä tämäkin on toisaalta ajanut meidät mieheni kanssa jonkimoiseen kahdenkeskeiseen eloon. Viime vuosina olen kyllä herännyt siihen, että mieheni pitää säilyttää yhteydet joihinkin vanhoihin kavereihinsa enkä ole (enää) urputtanut, jos miehet keksivät välillä yhteistä menoa. Ne suhteet on tärkeitä.

Ei se elämän tarkoitus ja syy selvinnyt tälläkään pohdinnalla. Liekkö syytä ollenkaan? Ollaan vaan. Maapallo, tähdet, linnunrata, galaksit. Ääretön avaruus? Voiko olla mitään, mikä ei lopu? No niin. Nyt lähtee taas tämä ajatus....

Moi. Kuten olen usein ennenkin sanonut, vaikutat Kuunvalo todella lämpimälle ihmiselle. Kaikesta siitä, mitä kirjoitat, huomaa selvästi sen, ettet kuulu niiden kusipäisten ihmisten joukkoon, joiden elämä pyörii oman navan ympärillä. Kiitos siitä, mitä sanoit. Sait minut hymyilemään ja se on nykyään valitettavan harvinaista. En ole ikinä osannut ajatella, että osaisin kirjoittaa mitään älykästä, ihan jo senkin takia, etten oikeastaan ikinä mieti sen tarkemmin, mitä kirjoitan. Tietenkin aluks tarttee jonkun ajatuksen, mistä homma lähtee käyntiin, mut siitä eteenpäin siirrän vain "paperille" kaiken sen, mitä mielessä sillä hetkellä liikkuu. Joskus tulee outo fiilis, kun ajatus syystä tai toisesta katkeaa ja vasta siinä vaiheessa huomaa kirjoittaneensa tosi paljon tekstiä, josta ei muista kuin muutamia yksittäisiä juttuja. Vaikka ajatus katkeis täysin, minulla on sellainen tapa, etten lue tavuakaan siitä tekstistä, mitä olen saanut valmiiks, ennenkuin olen lähettänyt viestin modattavaksi. Siks sieltä löytyy paljon virheitä ja "hyppyjä" aiheesta toiseen. Kerroin jo aikasemmin, että mulle on ollu tosi paljon iloa siitä, kun olen voinut lukea toisten tarinoita ja purkaa samalla omia fiiliksiä kirjottamalla, mikä on aika uus juttu minulle. Anonyyminä tämä onnistu edes jotenkin, kun ei tartte miettiä sen enempää, vaan voi ihan aidosti sanoo asiat, niinku ne sillä hetkellä on. Haluaisin kirjottaa tänne paljon enemmänkin, mut useimmiten käy niin, etten saa aikaan yhtään älykästä lausetta. En tiedä miks tämä tuntuu joskus niin vaikeelle. Mut kyllä Kuunvaloltakin näköjään sujuu tuo kirjoittaminen aika kiitettävästi. Minä en ikinä sais noin paljon tekstiä aikaan, vaikka haluaisinkin. Aina jossain vaiheessa ajatus katkee kesken leikin ja sen jälkeen on ihan turhaa edes yrittää. Siitä tulee jotenkin väkinäistä, niinku just nyt. Se on kyllä pakko sanoo, että kirjotit tosi paljon oikeeta asiaa tuossa edellä. Parhaimmillaan tällanen palsta on kai silloin, kun saa toisen kirjotuksesta aivan uudenlaisia näkökulmia asioihin. Ainakin itse löysin tekstistä paljon sellaista, mikä laittoi miettimään ja uskoisin, että se oli tarkoituskin. Minäkin haluun uskoo, että kaikella on jokin tarkoitus, vaikka sitä on joskus mahdotonta löytää. Itseasiassa aika useinkin, mut aina joskus tyhmäkin saa sellasia ahaa-elämyksiä. Ja pointti siitä, että meillä kaikilla on jotain sellasta, mikä toisilta puuttuu, oli loistava, koska niinhän se asia on. Siitäkin huolimatta, että joillakin vaikuttaa olevan kaikkea mahdollista. Usein niiden ihmisten joukosta löytyy ne kaikista surkeimmat tapaukset. Lisäks olen sitä mieltä, ettei yksikään ihminen voi saada kaikkea haluamaansa. Rikkaat haluavat yleensä aina lisää rahaa ja materiaa, eivätkä saa sitä koskaan tarpeeksi. Aina puuttuu jotain. Vaikka joku saisikin haalittua kasaan kaiken haluamansa, sais elää rikkaana, rakkaana ja kaikinpuolin onnellisena, niin kuolemaa ei kukaan voi lahjoa, ei omaansa, eikä niiden, joita rakastaa. Lopuksi, kun se lähtö tulee, niin mitään et saa täältä mukaan. En kyllä menis välttämättä sanomaan, että olisin lahjakas minkään asian suhteen, mut kyllä minullakin on sellaisia asioita, joita en suoraan sanottuna osaa arvostaa tarpeeks. Esimerkkinä vaikka fyysinen terveys, varsinkin, kun ottaa huomioon millasta elämää on tullut vietettyä melkein puolet elämästä. Se on kuitenkin sellainen asia, että ilman sitä on vaikea nauttia elämästä, vaikka muuten omistais kaiken, mitä haluaa. Henkisen terveydentilani jokainen osaa varmasti päätellä vaikkapa rakkaudestani ruuanlaittoon. No, tulipahan kirjoitettua edes jotain, vaikka tämä vaikeelle nyt tuntuukin. Sanon vielä lopuksi, että Kuunvalo kirjoitti tuossa edellä aidosti jotain sellaista, mikä antoi aihetta miettimiseen. Pitää lukea teksti vielä uudelleen läpi hyvin levätyn yön jälkeen. JoopaJoo, kolmen tunnin yöunet olis jo oikee ihme. Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi. Pidän peukkuja, ettei miehellesi tulis ehdotonta tuomiota, lusiminen ei oo mitenkään hienoo, mut siitäkin selviää. Toivottavasti päätös tulee pian, sillä ainakin minulle jonkun tuollaisen ikävän asian odottaminen on kaikista pahinta. Tsemppiä sulle ja jokaiselle muulle palstan lukijalle. Muistakaa ihmiset, että pienikin määrä valoa syrjäyttää pimeän 🙂

Minua pelottaa. Tuntuu, kuin olisin hyönteinen takertuneena hämähäkin verkkoon. tai kala koukussa. Olenko liian syvällä riippuvaisuuksien maailmassa ja tuhoaako se minut lopulta. Mielestäni olen liian moneen aineeseen riippuvainen. Lääkkeet, roskaruoka, herkut, tupakka. Joka ikinen päivä mietin näitä asioita, mutta en tule sen viisaammaksi. Riippuvuuksia tuntuu tulevan koko ajan lisää ja samalla piittaamattomuuteni kasvaa. Laiminlyön yhä enemmän velvollisuuksiani. Tuntuu, ettei homma ole oikein hallussa. Masennushan siitä tulee. Minä olen aina ollut kontrollifriikki ja nyt mikään ei ole enää kontrollissa. Siitä kait se masennuskin syntyy.

Minä ymmärrän, että jos haluan pelastua, minun on tosissaan alettava tehdä työtä sen eteen, niin vaikeaa kuin se onkin. Olenhan ennenkin onnistunut, mutta en olekaan ollut ihan tällaisessa tilanteessa. Kokeilen nyt yön ilman Mirtaa. Tuskin se vielä mitään näyttää tai sitten seuraa jotain kauheaa, otan riskin. Voihan olla, että yöstä tulee kamala, sittenhän sen näkee. Miehellä on huomenna selän magneettikuvaus, mutta se on vasta myöhemmin päivällä, että ehdin selvitä siihen mennessä jos yö menee pipariksi.

Mies sanoi pitkästä aikaa tänään "kulta" minulle puhuessaan. Kyllä se lämmitti mieltä. Muistan, kun aloimme olemaan yhdessä. Jäykistyin joka kerran, kun mies sanoi minulle "kulta" tai "kultapieni". En tiennyt miten sellaiseen suhtautua, kun ei minulle koskaan kukaan ollut puhunut niin kauniisti, ei edes lapsena. Itse en osaa millään sanoa mitään tuollaista. Se ei vaan sovi minun suuhuni. Pitkän aikaa epäilin, että mies pilailee tai manipuloi jotenkin noin sanoessaan, niin epäluuloinen olin. Pikkuhiljaa huomasin, että hän sanoo sen ihan vilpittömästi.

Nyt alan valmistautumaan Mirtattomaan yöhön.

Hyvää Yötä!

Miten voikin olla näin vaikeeta saada unta? Nyt on menny jo monta viikkoo silleen, etten ole nukkunut yhtään yötä kunnolla ja tänä yönä en nukkunut hetkeekään. Inhoon sitä tunnetta, kun pyörii väsyneenä sängyssä tunnista toiseen, mut ei vaan nukahda, vaikka tekis mitä. Päähänkin koskee järkyttävän kovaa. Onneks tänne voi tulla marisemaan myös keskellä yötä. Kuunvalo kysyit onko mulla mielialalääkitystä ja onneks voin vastata, ettei tällä hetkellä ole mitään. Kaikkee mahdollista on kyllä tullut kokeiltua, mut jostain syystä en ole saanut niistä mitään irti. Mirtazapiinia tuli syötyä ehkä kaikista pisimpään ja siitä oli jonkin aikaa apua nukahtamiseen, mut sitäkään iloa ei kestänyt kovin pitkään. Haittavaikutuksia oli pitkässä käytössä niin paljon, että lopetin niiden syömisen jo kauan sitten. Söin niitä säännöllisesti vuosien ajan, mut huomasin vasta lopettamisen jälkeen, miten tyhjä olo niistä tuli. Mulla on niistä aika tarkasti samanlaiset kokemukset, mitä kirjotitte tuossa edellä, myös sen K-18 tekstin osalta, vaikka mulle se tais kyllä olla niistä negatiivisista vaikutuksista kaikista helpoin juttu. Sinkkuelämässä sillä asialla ei ole niin kauheesti merkitystä. Mitäs näitä muita nyt on ollu, Voxra tais olla viimesin mielialalääke, mitä olen kokeillut, mut ei silläkään ollut mitään mainittavaa vaikutusta. Olen yrittänyt olla syömättä yhtään ylimääräistä nappia sen jälkeen, kun pääsin aineista eroon. Kaiken narkkaamisen lisäks mulla oli melkein kymmenen vuoden ajan niin kauheet lääkitykset, ettei voi kuin ihmetellä sitä, että on vielä hengissä. Sen lisäks, että piikitin päivittäin bubrenorfiinia, minulla oli reseptilääkkeinä Oxycontteja, Tramaleita, Lyricaa, Xanoreita, Pameja, Temestaa jne jne. Tietysti muutama päivä viikossa piti käyttää myös pirin vetämiseen ja siihen vaivaan essotkin kelpas. Valvomisen jälkeen oloa sit tasoiteltiin yleensä heroiinilla. On aina yhtä hauskaa huomata näin jälkikäteen, miten fiksusti sitä on elämäänsä elänyt. Aina välillä joku kysyi, mitä helvettiä oikein ajattelen, kun elän sellasta elämää ja näin jälkikäteen osaan vastata, etten ajatellut niiden vuosien aikana kyllä yhtään mitään. Vaikka en vielä tänäkään päivänä ole saanut elämääni mitään järkevää sisältöä ja älykkyysosamäärä on samaa luokkaa, kuin vasemman jalan saappaalla, niin sen verran karseet muistot mulle jäi tuosta narkkaamisesta, että olen tajunnut pysyä poissa niistä kuvioista. Harmittaa, kun elämäntilanne on ollu jo pitkään sellanen, etten pääse käymään maalla tarpeeks usein, varsinkaan talvella. Muistit Hämärä ihan oikein. Maalla oleminen, luonnossa liikkuminen ja valokuvaus on sellasia juttuja, mitä tekis mieli tehdä enemmän. Olosuhteiden pakosta pysyn täällä betoniviidakossa. Jos pystyiskin toimimaan oman mielen mukaan, niin pakkaisin rinkan ja lähtisin muutaman päivän vaellukselle vaikka heti. Sekin olis tietty hauskempaa, jos sellasen reissun vois heittää oman kullan kans, mut viihtyy siellä yksinkin. Nyt on kyllä pakko luovuttaa. Kirjottanu muutamaa riviä melkein kaks tuntia, kun koskee päähän ihan helvetin kovaa. Ei kärsi pitää silmiä auki. Hartiat on niin jumissa, että varmaan se laukas migreenin. Pää on kenossa kuin Kirvesniemen Harpalla. Olispa rahaa lähtee jonkun kivan opiskelijatytön hierottavaks. Tiedän kokemuksesta, ettei mikään muu auta. Hierojan ei kyllä välttämättä tartte olla mikään kiva opiskelijatyttö, mut ei siitä kyllä haittaakaan olis. Nyt kyllä varmaan nukahtais siihen pöydälle samantien. Hyvät päivänjatkot tasapuolisesti kaikille. -Sampylä

Huomenta AK! Kiitos, kun olet käynyt linkissäni. Olen vastannut kysymyksiisi mitä olet siellä esittänyt, mutta en tiedä oletko käynyt katsomassa.Luin tänään eka kerran alkutekstisi. Sinulla on paljon ollut vaikeuksia. Mulla on kanssa mennyt bentsoja n.25v. Olen niissä niin kiinni, että en usko pääseväni niistä. Menee 3 temestaa päivässä plus muita lääkkeitä. Hyvä, että sulla on tämä purkautumiskeino🙂 Ja kiva, että kirjoitat tänne.🙂 sekä ihanaa, että teillä on hyvä suhde☺️❤️☺️ Voimia tähänkin päivääsi🙂🌻

Huomenta Kaikille!

Mirtaton yö takana ja ei se ainakaan huonompi ollut, kuin Mirtan kanssa. Melkein samanlainen. Vaikka onhan sitä lääkettä tietysti veressä vieläkin, eihän se heti poistu. Olen vaan varautunut, että jos alkaa kamala olo tulla niin ei auta kuin jatkaa sen kanssa sitten tai neuvotella lääkärin kanssa joku toinen tilalle. Aamullisen temestan otin. Sehän nyt on vähän pakko, kun on siihen jo koukussa ja muutenkaan kaikkea kerralla voi poistaa.

Hämärä, olit kirjoittanut taas mielenkiintoisia, kiitos siitä. Kuulosti hienolle tuo sinun ulkoilusi, kävelylenkit. Minunkin pitäisi enemmän ulkoilla, kun olen vähän sellainen, että sisällä vain tykkään loikoilla ja sitten autolla ajella. Varmaan palaan myöhemmin kirjoitukseesi, kun selviän tästä aamupöhnästä.

Sam olit kans kirjoittanut. Taas nousi melkein niskavillat pystyyn, kun luin tuon kuvauksen aineista, jota olet käyttänyt ja sitten päässyt niistä eroon. Tuntuu uskomattomalle, tosissaan. Kyllä olet semmoinen sissi, ettei mitään rajaa. Ylpeä saat olla itsestäsi. Minä ainakin arvostan sinua paljon. Ymmärrän, että haluat elämääsi tiettyjä asioita ja sekinhän osoittaa vain, että olet normaali, tervemielinen ihminen, kun kaipaat juuri parisuhdetta ym. Jos olisit "pönttö sekaisin" et ehkä edes ajattelisi sellaista. Kirjoitit paljon kiinnostavaa ja palaan sinunkin viestiisi myöhemmin, kun olen oikeasti "herännyt"🙂 Kauheaa tuollainen unettomuus. Mistäköhän se aiheutuu? Minä en kyllä kestäisi, pää menisi sekaisin välittömästi.

Pippa olit myös kirjoitellut. Kiitos, kun vastasit. Minun täytyy käydä tsekkaamassa sinun ketjusta. Tosiaan olin jo unohtanut koko jutun🙂 Muisti, kun on niin "hyvä", että tuskin eilisen päivän muistaa ja sekin on jo hyvä saavutus🙂 Palaillaan Pippa!

Aamiaista mieleni minun tekevi..Syömähimo ainakin tuntuu pysyvän samana vaikka en Mirtaa nyt ole ottanutkaan. Yölläkin olin erästä pussia ratisuttanut, huoh.

Taidan keittää vähän vihreää teetä ja katsoa mitä kaapista löytyy. Palailen tänne pistämään ajatuksia järjestykseen myöhemmin.

Heissulivei!

Moi kaikki täällä! Luin jo eilen kaikki tänne tulleet viestit niinkuin aina teen, mutta oli sen verran omat olot ettei huvittanut kirjoittaa.. Ollut jotenkin eilen ja tänään tosi mieli maassa. Olin su yötä yhden tyypin luona kenet olen tavannut ja vaikka oli oikein mukavaa ja hän vaikuttaa upealta tyypiltä, heräsin aamulla ihan hirveään tyhjyyden tunteeseen eikä se ole vieläkään mennyt pois. En oikein ymmärrä taas itseäni. Mutta niin hirveä yksinäisyydentunne vaikka hän oli siinä vieressä, sanoinkin sen sitten ja olin aika synkkä muutenkin, olen ottanut asenteen että yritän olla esittämättä mitään, siitä ei seuraa mitään hyvää. Mutta nyt tuntuu että ei kyllä tästäkään. tuli ehkä olo, että pitäisi ehkä torjua kaikki ulkomaailman suhteet kun en kerta kuitenkaan osaa. enkä osaa koskaan olla nähtävästi onnellinen. Lisäksi harmittaa ja surettaa oikein olan takaa tämä K-18-osio, minulla ihan kaikki mielialalääkkeet vaikuttaa siihen ja se on kamalaa koska ilman lääkkeitä seksuaalisuus on iso osa minua😭 Nyt pelkään, että jään tällaiseksi. Eihän näin pysty edes kenenkään kanssa yrittämään yhdessäoloa! Ei mikään ihme, että olen näinkin kauan kestänyt lähestulkoon kokoajan yksin. Koitan jotain jonkun kanssa, ahdistun lisää, palaan omaan luolaani yksinäisyyteen. Tosi kurja mieli kaikesta. En osaa selittää tätä nyt paremmin edes itselleni. Pakko lopettaa lääkitys. Olenhan jo vähentänyt sen melkein 2/3 pois, ilman lääkärin lupaa……. Ajattelin koittaa kalaöljyä, sillähän on saatu jossain tutkimuksissa hyviä tuloksia. Josko ottaisi hevosannoksen sitä. Olen taas aika syvällä tässä masennuksessa, olen liusunut alaspäin jo jonkin aikaa…. mutten halua noita lääkkeitä enää😭😭😭
Tästä tuli nyt tällainen oma tilitys, teillä kaikilla on ollut tosi fiksuja ajatuksia ja kiva että saan niitä lukea. Paljon voimia ja palataan tänään myöhemmin. Minun pitää yrittää nyt koota itseni ja onnistua jotenkin menemään töihin. Tuntuu aika mahdottomalta. 😑❓

Monange🙂🌻☺️❤️

Olen kaivannut sinua, mutta tiesin, että sinulla on jotain hommaa meneillään ja tiedänhän, että aina palaat tänne sitten sopivaan aikaan kertomaan kuulumisia. Noista lääkkeistä..Minä olen huomannut selvästi Mirtan kanssa tuon -K18- probleeman. Tosin kyllä muitakin, vielä häiritsevämpiä ongelmia. Minullahan on vasta yksi yö takana ilman Mirtaa, mutta seurailen oloani jos sen uskaltaisin jättää pois..eihän se tyhmää ole kokeilla ja pääseehän siihen aina takaisin jos siltä alkaa tuntumaan tai sitten kokeilee jotain toista, mutta kun minulla on alitajunnassa koko ajan ollut niin voimakas se ajatus, etten haluaisi mitään lääkkeitä syödä, kuin bentsoa tarpeeseen (ja joskus huvikseen). Näihin varsinaisiin masennus ja mielialalääkkeisiin tuntuu liittyvän roppakaupalla ongelmia, mitä olen lukenut ja ainakin itsellä ajatus, etten haluaisi kovin kauaa sellaista käyttää. Kokeilen olenko päässyt jo pahimman yli ja kestänkö tätä elämää ilman lääkettä. Voi tulla turpiin ja lujaa, mutta kokeilenpa ainakin. Ja nukkumiseenhan Mirtaa voi ottaa vain silleen tarvittaessakin tai kuureina. Mutta turha minun vielä on puhua, kun ei ole edes viekkarit vielä alkaneet..

Vähän kurjaa, mutta ymmärrän tuon olotilasi, minkä kerroit, kun vierailit jonkun tyypin luona. Se kertoo siitä, että et ole vielä valmis uuteen suhteeseen tai sitten sen pitäisi olla rakkautta ensisilmäyksellä-juttu, että tietäisit heti, että tämä se on ja homma lähtisi siitä samantien pelittämään, kuten minulla ja miehelläni. Minulla oli ainakin silloin eron jälkeen jos yritin pitää jotain peliä jonkun kanssa, mikä ei oikesti tuntunut niin sopivalle niin siitä tuli ihan kauhea ahdistus päälle, enkä voinut jatkaa sitä. Minulle muutenkin kaiken pitää aina olla niin justiin täydellisesti sopivaa, olkoon asia mikä hyvänsä tai muuten ahdistun heti, eikä siitä hommasta tule mitään, kun menen puihin.

Minullakin on parisen päivää ollut tosi vaihtelevia mielentiloja ja välillä masennustakin, tosin aika lievänä, saa nyt nähdä jos alkaa tuota lääkitystä pistämään pois, mitä siitä tulee. Jos vain lieviä ahdistuksia ym niin yritän sietää niitä, mutta tietty jos ihan im-meininkiä tulee niin sitten nopeasti lääkkeet päälle ja silleen.

Minulla ainakin ulkona jatkuva synkkä ilmakin pimeyksineen ja harmauksineen on ottanut mielenpäälle. Kaipaan niin välillä valoa, että riittäisi energiaa tai sais edes vähän energiaa tähän puoliteholla käyvään koneistoon.

Enpä osaa mitään viisasta sanoa. Toivon sinulle, kuten aina kaikkea hyvää ja halit näin virtuaalisesti☺️❤️

Kirjoittele, kun siltä tuntuu. Minä ainakin ja varmaan moni muukin mielellään lukee. Täällähän on jo ihan kunnon jengi meitä koolla🙂

Luin uudestaan Hämärän ja Samin kirjoitukset.

Hämärä: Minullekin on aika ominaista, että jos lähden (joskus harvoin) kävelylle niin ajattelen niin paljon kaikenlaista, etten tahdo huomata ympäristöä. Olen tietoisesti yrittänyt kiinnittää huomiota ympäristön asioihin, silloin kun olen ulkona. Minullakin tuo etten viihdy/pysty olemaan "tavallisetn" ihmisten seurassa kovin kauaa, kun huomaan, että he elävät aivan erilaista, pinnallista ja jotenkin ihmeen huoletonta maailmaa ja minun on nopeasti päästävä pois sellaisesta seurasta. Ennen osasin paremmin "fuulata" ja pakottaa itseni olemaan myös sellaisten seurassa, mutta nykyään se ei onnistu enää, eikä ennenkään kovin hyvín. Mieheni on samanlainen ja siksi kait meilläkin tämä eläminen on aika lailla kahdestaan olemista, koska emme viihdy suurimman osan ihmisten kanssa, emmekä muutenkaan koe mielekkäksi koko ajan esim. kyläillä jossakin tai vielä vähemmän kutsua meille vieraita. Minulla tämä ihmisistä vieraantuminen on ehkä mennyt jopa liian pitkälle, kun olen niin paljon kotona ähöttänyt..se vähän vaivaa minua. Siksi yritän aina kun olen liikenteessä niin jutella ihmisten kanssa esim. kaupoissa, kirjastossa ym. mutta eihän ne ihmiset täällä ruuhka-suomessa kovin mielellään ala juttelemaan, kun pelkäävät, että siinä joku hullu (voihan se näinkin olla) alkaa avautumaan.

Minä myös usein muistoissani "haikailen" entisen työni perään. Se oli sitä, mitä todella halusin tehdä ja antoisaa, tosin rahallisesti ei kovinkaan palkitsevaa. Mutta oikeastaan en tehnyt sitä rahan vuoksi. Siihen kuului niin paljon kaikkea. Paljon sosiaalisia kontakteja (minulle sopivien ihmisten kanssa) oman luovuuden käyttämistä, itsenäistä työskentelyä ilman "pomoa" jne. Se oli sellainen maailma, että silloin muistan eläneeni ihan oikeasti ja elämä tuntui mielekkäälle. Sitten tuli erinäisiä vaikeuksia ja oman pään sisällä "muutoksia", sekä ero yms. ja maailmani muuttui niin, etten enää voinut tehdä tuota entistä työtä. Sitten tuli fyysiset ongelmat. Eli sen jälkeen en ole töitä tehnyt. Siitä on jo muutama vuosi aikaa ja tunne, että olen syrjäytynyt kyllä työelämästä aivan täysin, enkä usko, että sinne enää palaan. En tiedä onko todellista haluakaan enää. Nyt tuntuu, että kun saisi oman vointinsa kohtalaiseksi ja pään pidettyä jossain järjestyksessä ja saisi rauhassa elää ja tehdä niitä asioita, mitkä kiinnostavat niin hyvä olisi. Siinäpä se minun elämä taitaa olla.

On niin monta tapaa elää tätä elämää. Minä olen kyllä aina ollut vähän sellainen boheemityyppi, elänyt jalat ei niin maassa ja vielä pää pilvissä. En ole usein piitannut säännöistä ja elänyt omannäköistäni elämää sen suomissa puitteissa. En oikeastaan pidä tärkeänä mitään työuraa, omaisuutta ja sen sellaista. Rahaa kun on sen verran, että saa vuokran maksettua, kohtuullisen hyvää ruokaa ostettua, joskus aina voi jossain käydä ja jotain ostaa edullisesti niin se on siinä. Enemmän on kiinnostuksen kohteita, jotka eivät niinkään liity mihinkään hyötymaailmaan. Luonto ja sen ilmiöt, henkimaailma ja rajatieto, historia ja kulttuurihistoria, kirjat, antiikki, vanhat esineet, vanhat rakennukset ja varsinkin ne AUTIOTALOT, kuten kaikki jo tietävät. Ja sellainen vapaa elämänmuoto, että ajellaan autolla paikasta toiseen, kuin mustalaiset (kuten suvussani🙂) Ammattina tietynlainen kaupankäynti on verissä (nykyään en sitä jaksa tehdä, se on niin vaativaa puuhaa).

Jotain ajatuksia siinä tuli. Sinulla oli paljon enemmän ja syvällisempiä, mutta minulla ei pää nyt ole ehkä kaikista terävimmillään (saattaa vaikuttaa, kun jätin lääkkeen pois) joten taidan lopettaa tähän ja jatkaa myöhemmin..se on tämä suuri ajatustyökin niin kovvoo hommoo notta ei mittään rotia🙂!

Kirjoittelehan taas, kun siltä tuntuu. Kiva jengi on tänne saatu jo koolle. Luulenpa, että siitä on kaikille hyötyä. Susijengi tuli mieleen🙂

Minä jatkan päivän pällistelyä ja elämän tollistelua Mirtattomalla päälläni🙂

Palataan ja kivaa tätä päivää sinulle!

Minulla ei nyt ajatus ole ihan terävimmillään (jos on koskaan) Vähän sellainen höntti olo, ehkä sen vuoksi, että jätin lääkkeen pois. Aion kuitenkin yrittää nyt näin ja otan bentsoa jos lyö jotain kauheita oloja päälle..tarkkailulinjalla siis.

Just mietin vähän tollonkoppina, että mitä alkaisin tekemään, kun mies ehdotti, että mentäis käymään kirjastossa. Se tuntui hyvälle ajatukselle. Otan sieltä kirjoja, eri asia sitten luenko niitä. Mutta menen ainakin käymään ja ehkä livahdan samalla sinne läheiselle kirppikselle jos se nyt olisi auki. Ja jonkun mutkan voisi ajella ainakin. Vähän liikettä tähän päivään. Miehellä iltapäivällä se selän kuvaus en tiedä vielä menenkö matkaan, kun ahdistaa se sairaalaympäristö. Minulla huomenna olisi terapia ja hammaskin pitäisi laittaa kuntoon, mutta nyt en jaksa niitä miettiä ollenkaan.

eli ei muuta, kuin hynttyyt niskaan ja tien päälle. Tästä se päivä taas lähtee käyntiin🙂

Palaillaan!

mulla tossa viime vuonna lohkesi yksi hammas, mut se meni niin ettei särkenyt. Se paikkattiin. Joulukuun alussa lohkesi toinen hammas, puruhammas. SItä ei ole paikattu. En ees soita kun ei se satu. Sitten vasta sattuu, kun ruokaa menee siihen reikään liikaa.

Kirjasto... mulla on tossa melkein vieressä, mut silti tulee niin vähän käytettyy. Lainelen välillä kässäkirjoja ja sitten niitä selailen kotona.

Rentouttavaa päivää teille...🌻🙂🌻

Aamua, täälläpäin oli valkoinen maa ja kiva oli käydä aamulenkillä- vähän oli sitä talven ihmemaan tuntua.

Niin, en ole nuori enää vaan 34-v 🙂 Onhan se miesystävä vielä kuvioissa, ei nyt roihuavasta rakkaudesta ole kuitenkaan kyse, mutta mukavasti kihelmöivä, hyvä seuraa sopii nyt elämään. Minä kun sen roihuavan, märällä rätillä tukahdutetun rakkauden jäljiltä olen vielä hieman toipilas.

Hyvää tammikuuta kaikille, siirryn taas taustailemaan ja toivon pääseväni kunnolla eteenpäin opintojen loppuunsaattamisessa, ei ole parempaakaan tekemistä. 😉 IM ym. ehtii miettiä sit keväämmällä. 😎

Täällä on kieltämättä tosi hyvä porukka. Keskusteluun osallistuneiden henkilöiden sukupuoli taitaa olla aavistuksen naisvoittoinen, mut sehän on sinkkumiehelle vaan plussaa. Mielenkiinnolla olen lukenut jokaisen "artikkelin" ja niin tulen tekemään myös jatkossa. Kaikillahan täällä on tosi vakaviakin huolia, joita puretaan kirjoittamalla, mut en silti voi olla miettimättä, löytyiskö ns. selväjärkisten vastaavanlaiselta palstalta edes murto-osaa siitä toverihengestä, minkä täällä voi aistia melkein jokaisesta kirjoituksesta? En usko. Enkä usko sitäkään, että yksikään niistä täysjärkisistä osais kirjottaa samanlaisella tunteella, mitä täältä löytyy tavalla tai toisella jokaisen tarinoista. Varmaan aika monet meistä luo jonkunlaisen mielikuvan niistä henkilöistä, jotka löytyvät vakiokäyttäjien nimimerkkien takaa ja ainakin minun mielikuvat muista ovat sellaisia, etten osais parempaa seuraa toivoa. Täällä kukaan ei yritä olla toista parempi, tai esitä olevansa jotain sellaista, mitä ei todellisuudessa ole. Helpommin sanottuna, ihmiset ovat aitoja ja ainakin minulle se on sellainen piirre, mitä arvostan tosi paljon. Kuten MarianneM tuossa edellä ihanasti muistutit, en ole enää nuori, vaan 34-vuotias. Vuosia meillä on saman verran ja veikkaan, että tässä iässä kovin moni ei enää jaksa katsoo ihmisiä, joilla on koko ajan joku rooli päällä. Minusta se on jotenkin rasittavaa, mut tavallaan säälin kaikkia, jotka sitä tekee. Eihän kukaan voi olla itseensä tyytyväinen, jos pitää esittää jotain muuta. Kun lukee toisten kirjoituksia, huomaa aika nopeasti, ettei kovinkaan moni täällä ole tyytyväinen siihen mitä on, mut siitä huolimatta kukaan ei vedä roolia ja se on minusta hienoo. Meillä kaikilla on joku surullinen tarina kerrottavana ja jokaiselle meistä oma taakka on tietenkin raskain, se on luonnollista. Monien ongelmat ovat lohdutonta luettavaa, eikä niissä ole todellakaan mitään "hyvää", mut kaikki ne surut ja huolet ovat tehneet meistä siinä mielessä parempia ihmisiä, ettei tätä aidompaa keskustelua käydä varmasti missään. Ainakin minulle tämä "hullujenhuoneen ilmapiiri" on tehnyt vain hyvää. Taidan tosin itse olla ainoa hullu, mut mikäs siinä, pahempiakin kuperkeikkatehtaita on olemassa. No niin, nyt kävi taas tälleen. Havahtuu kesken kaiken ja huomaa kirjoittaneensa jotain todella älykästä, josta ei kyllä tällä hetkellä ole pahemmin muistikuvia. Outoo, miten syvälle omiin ajatuksiin uppoudun silloin, kun kirjotan. Jos aloittaisin lukemaan tätä ensimmäiseltä riviltä lähtien, niin tuntuis sille, että näen tekstin ensimmäistä kertaa, tai en ainakaan ole itse sitä kirjoittanut. Kai minä sitten olen vähän hullu. Kirjoittaminen pitäis lopettaa aina siihen, kun herää ajatuksistaan, mut pakko on vielä Kuunvalolle sanoa siitä mirtazapiinin käytöstä, tai pikemminkin käytön lopettamisesta. En voi tietää, kuinka pitkään olet niitä syönyt, mut varmasti niin pitkään, ettei lääkkeen tietynasteinen vaikutus, tai itse lääkeaineet häviä kehostasi yhdessä vuorokaudessa. En haluais maalata mitään kauhukuvia, mut minulla meni pää ihan sekasin, kun lopetin niiden syömisen. En uskaltanu ajaa edes autolla, kun maailma pyöri silmissä, mut ei sitä kestänyt kovin pitkään. Onneks oireisiin ei liittynyt ahdistusta, masennusta tai muuta henkistä tuskaa, oli vaan tosi sekava olo. Jotkut ovat lopettaneet niiden syömisen ilman mitään mainittavaa oireilua ja toivottavasti sinä kuulut siihen ryhmään. Ei niistä pahoja refloja ole saanut varmaan kukaan, mut mulle ne olot tulivat tosi isona yllätyksenä. En olis millään voinut uskoa, että se olotila johtui mirtazapiinin lopetuksesta. Kuten sanoin, en halua pelotella asialla, sillä on todennäköisempää, ettet huomaa mitään, mut halusin kertoa omat kokemukset ihan senkin takia, ettet säikähdä, jos sekava olo pääsee yllättämään. Minä säikähdin, kun en osannut edes ajatella, että se vois johtua niistä. Ehkä se oli just säikähdys, mikä teki siitä tilanteesta sellaisen, että edes muistan koko asian. Menee nopeesti ohi ja tuskin tulee ollenkaan, mut pidä temestapurkki lähellä varmuuden vuoksi. Hitto miten väsyttää, mut en varmasti nuku vielä tulevana yönä. Tekisin melkein mitä vain, että saisin nukkua kunnon yöunet. Olen jo ihan sekasin kaikesta univelasta. Palailen marisemaan vähän pirteempänä. Lunta sataa ja väsyttää.

Ou jee, täällä taas🙂 Voi, että tänne on niin kiva tulla, kun täällä on porukka koolla. Aivan , kuin tulisi kotiin. Tämähän sopii minulle omituiselle erakolle, että tällä tavalla seurustelen ihmisten kanssa, kun oikeassa elämässä en oikein niin jaksa ihmisten kanssa (kovin kauaa) kerrallaan höpistä. Höpisenhän minä, kuten tänäänkin useammankin ihmisen kanssa, mutta ihan vähän vaan, koska en jaksa kauaa. En tajua, mikä siinä puhumisessa muka niin rasittavaa on. En kuitenkaan tunne mitään sosiaalisten tilanteiden pelkoa tms. siis en jännitä sitä ihmisille puhumista. Se on kait vaan jotenkin turhauttavaa tai jotain, en tiedä.

Kierros ulkomaailmassa tuli tehtyä. Ensin kirjasto. Palautin entiset (joista en sittenkään tykännyt) ja otin 3 uutta kirjaa. En tiedä tulenko niitäkään lukemaan, mutta onpahan tuossa tyrkyllä. Kumma kun siellä kirjastollakaan en oikein jaksa tarpeeksi syventyä ja etsiä mielenkiintoisia kirjoja vaan otan siitä "päältä" mikä vaikuttaa lukemisen arvoiselle. Keskittymiskyky ei ole parasta a-luokkaa. Kirjaston läheinen kirppis oli vielä kiinni. Sen pitäjä on vielä talvilomalla. Lappu ovessa. No, menimme erääseen toiseen. Siellä oli ihan kivaa, paitsi etten löytänyt, kuin pari hilpentööriä, joiden ostamista melkein kadun jo. No, ei ne maksaneet, kuin 2e. Ja paitsi..sain itkuraivarin. Tais lääkkeen jättäminen vaikuttaa heti, että hermot meni. En kehtaa tarkemmin asiaa selittää, syytä miksi sen IR sain, mutta syy oli typerä ja ylireagoin "hieman". Siellä kirppiksellä se jo teki tuloaan, paine päässä kohosi ja silmät tuli kyyneliin. Autossa sitten aloin meukata ja itkeä. Kyse oli vainoharhaisuudesta, johon minulla on valitettavasti taipumusta. Mies onneksi kuittasi asian omaan tyyliinsä. Tietää jo minun horinat. Itseä se vähän jäi harmittamaan, koska mies joutui vainoharhani kohteeksi, ilman syytä. Niin mukava en kuitenkaan ole, että anteeksi pyytäisin🙂 Yritän unohtaa koko jutun. Noita kohtauksia olen saanut ennenkin ja ennen se tuli aina, kun olin vähentänyt temestan annosta ja nyt siis, kun en ottanut Mirtaa. Hienosti alkaa varmaan pää seota..Sam, ihan hyvä, että varoitit. En ole vielä ja huom. vielä, mitään erikoisempaa huomannut (paitsi tuo raivari, mutta se ois ehkä voinut tulla muutenkin, en osaa tarkkaan sanoa) mutta ajattelinkin, että ei se lääke vielä ole verestä poistunut, joten odotettavissa saattaa olla kyllä vaikka mitä, mutta toivottavasti ei. Olen kuitenkin varautunut siihen..Olis nyt kerrankin onni mulla puolella, eikä tulis mitään kakkaa tästä, niin voisin sen lääkkeen lopettaa vain kaikessa hiljaisuudessa. Kyllähän sitä pientä "keinuntaa" kestää, kun ei nyt mitään ihan hirveää oloa alkais pukkaamaan. Olen kyllä netistä lukenut, että joillekin tullut aika kauheitakin oloja niin, kuin sinäkin Sam kuvailit. Käytiin sitten vielä yhdessä kierrätyskeskuksessa. Sieltäkään ei nyt löytynyt mitään. Tuntuu kirppikset tähän aikaan vuodesta olevan melko "kuivana". Joka paikassa tylsää taviskrääsää ja vaatteenlumppua. Vanhoja esineitä ei melkein missään. Tai jos joku arabian vanha, kolhuinen, kulunut kippo niin hinta heti 20e. Ei mitään järkeä. Alkaa vähän ottamaan päähän, etten ole joulun jälkeen löytänyt mitään "mielialaa kohottavaa vanhaa tavaraa". Minulle ne toimii paremmin, kuin mikään mielialalääke. Psyk.lääkäri voisi määrätä minulle reseptillä vaikka arabian vanhoja kahvikuppeja muutaman viikossa. Käytiin vielä ruokakaupassa ja sieltä tietysti tarttui mukaan suklaalevy, mutta mitään karkkipusseja en ostanut, enkä aio niitä enää ostaakaan. Huomasin, että minun on vaikea kävellä, kun farkut kiristää ja on paksu olo (saa nauraa) muutenkin vielä jaloissa se neuropatia ja kävelen välillä vähän hitaasti niin ei siihen varmaan pluskilot mitään hyvää tee. Omapa on vikani, mutta en olis uskonut, että Mirta niin kovasti lihottaa/kerää nestettä tai näin nopeasti. Turvotus on tullut ihan silmänräpäyksessä. Tai sitten olen vain ollut niin pihalla, etten ole huomannut. Kysyin mieheltä tänään vitsillä, että jättäiskö se minut jos painaisin 100kg. Mies sanoi vitsikkääseen tyyliinsä, että ei kai hän nyt jättäisi, sama vaikka painat tuhat kiloa, pitäis sitten vaan hommata kottikärryt millä sua lykkää menemään ja huonolla selällä hän ei jaksa lykätä, ei siinä muuta ongelmaa..🙂

No, äsken taas tuli vähän kiivastuttua, mutta se oli, kun miehen kans sätittiin tätä asuntoa, josta alkaa paljastumaan yhtä sun toista vikaa ja tämän piti olla hyvä asunto, jossa voisi asua enemmän, kuin puoli vuotta, eikä tarvisi heti muuttaa jonnekin..Huomaan vaan, että mieliala on vähän sellainen, että nyt menee hermot aika helposti. Mirtan kans oli varmaan koko ajan niin "tökkyrässä", ettei älynnyt edes hermostua vaikka aihetta olis ollut. Mutta tavallaan olen mieluummin niin, että saan tunnereaktioita (jos ei ne mene aivan överiksi) koska normaaliin luonteeseeni kuuluu tietty temperamenttisyys, jota huomasin, että lääkkeen kanssa alkoi häipymään ja oli vaan ihan tasapaksua kaikki. Vaikka miten vieressä rytisi tai jotain niin on vaan ihan zombiena, ei sekään oikein mukavaa ole. Mutta saa nyt nähdä mihin tämä olo menee. Olen kyllä varautunut, että saattaa alkaa pää ylireagoimaan, mutta silloin otan enemmän temestaa. Kokeilen nyt näin ainakin jonkin aikaa..

On se miehelläkin pinna vähän kireällä, kun on silläkin ne säryt, rahahuolet ja v-tutus tästä asunnosta. Sehän on vain maallista, mutta kuitenkin. Jokapäiväisiä asioita jos ei ne skulaa ja mies kun on vähän pedantimpi tyyppi, kuin minä. Mies tykkää, että asioiden täytyy toimia just eikä melkein ja on tunnollinen kaikessa. Ja sitten vielä omassa mielessään tietty pelkää sitä linnatuomiota. No, asia ei ole vielä edes mennyt syyteasteelle, mutta ymmärrän, että miestä se mietityttää. Kyllä minuakin jonkin verran, vaikken usko, että linnaan joutuu. Mutta jos joutuu niin olen totaalisen kusessa ja yksin, enkä tiedä mitä sitten tekisin..pakkohan se ois jotenkin yrittää pärjätä. Ehkä menisin tuomion ajaksi äitini luo, vaikka en kyllä tajua miten sekään käytännössä onnistuisi.

Ai niin, päivän hupainen juttu..ostin kirppikseltä törkeän isot, kullanväriset korvanapit, jota voisi kuvitella jonkun todella mauttoman täti-ikäisen "ökyilijän" käyttävän. Sanottakoon, että silloin, kun olin mennä vuosina paremmassa iskussa niin tykkäsin usein vetää tyylini vähän överiksi ja olla koristeellinen, kuin "joulukuusi". Hah! Minulla on leminimi Harakka ja se liittyy siihen, että tykkään kimaltelevista ja kullanvärisistä jutuista, sekä "timanteista" eli halvoista strasseista ja muusta sellaisesta sälästä. Kupletin juoni oli se, että minusta oli hervottoman hauskaa herättää paheksuntaa (yleensä muissa naisissa) kun pyrähdin paikalle "koristeltuna". En minä nyt sentään millekään moskovalaiselle katunaiselle näyttänyt, mutta olinpahan vaan hieman "tälläytynyt". Nykyään sellainen tuntuu aika kaukaiselle ja epäkiinnostavalle, mutta vähän kuin vanhojen aikojen muistoksi ostin nuo kullanväriset, kamalat korvanappikorut.

Miehellä on tänään vielä se selän magneettikuvaus. Mietin menenkö sinne matkaan vai en? Inhoan sitä sairaalaa, mutta saattaa olla, että menenkin..no, en ole vielä ollenkaan varma. Tämä on kans omituista, että on tullut niin "tyhmäksi", ettei osaa päättää asioita, ihan arkisia ja yksinkertaisiakaan vaan miettii ja miettii, kuin olisi jotenkin vajaa.

Tämä kirjoitus on nyt hieman sekava, kun kirjoittamiseen tulee kaikenaikaa keskeytyksiä. Tadan vähän järjestellä huushollia, sitten täytyy käydä läpi postit ja ehkä vilkuilla niitä lainattuja kirjoja.

Pimeys ja vesisade se vaan jatkuu, enkä tiedä vituttaako kaikkia..😀

Sam, mietin unettomuuttasi, josta olet kertonut. Sehän on tosi hirveää jos ei saa nukuttua. Onhan minullakin jatkuvasti huonoa nukkumista ja öitä, mutta kuitenkin nukun, vaikka heräilen välillä jne. Mistä sinun unettomuus voisi johtua vai onko siihen joku ihan syy tiedossa? Anteeksi jos kyselyni ärsyttää, mutta jäin vain miettimään asiaa. Mahtaa olla aika piinaavaa jos ei saa moneen yöhön nukuttua. Kuulostaa ainaki tosi kurjalle.

Tosi kiva, että olet jatkanut kirjoittamista tänne. Täällä on tosiaan hyvä porukka koolla ja toivottavasti pysyykin. Minä olen ainakin jo näköjään tänne "kotiutunut" tai sitten tullut jo riippuvaiseksi tästäkin, kuten yleensä kaikesta.

Minulle ainakin tämä on hyvä kanava purkaa ajatuksiani ja tuntojani, koska miehelle en sillä tavalla osaa, eikä ole tarviskaan koko ajan avautua, eikä hän niitä jaksaisi kuunnella, eikä käsitellä, kun on tarpeeksi muutakin mietittävää. Olen alkanut pitämään aika matalaa profiilia näistä ongelmistani täällä kotona, koska en halua rasittaa läheisiäni (miestä ja äitiä ) liikaa. Olemme miehen kanssa yhdessä 24/7 eikä silloin voi koko ajan toista rasittaa näillä asioilla tai huomaa kohta olevansa yksin ja vain itsensä kanssa 24/7🙂

Minäkin kirjoitan paljon niin, että alan vain kirjoittamaan. Joskus on joku asia tai tapahtuma, jonka ympärille teksti rakentuu, mutta usein ihan vain olemista ja ajatuksia ilman ennakkoon harkitsemista, mitä aion kirjoittaa. Kirjoittaminen on minulle aika lailla ominaista itseni ilmaisemista ja siksi varmaan tekstiä tulee joskus tuutin täydeltä. Tuntuu melkein, että nykyään on helpompi kirjoittaa, kuin puhua. Varmaan sitä, etten oikein uskalla "rasittaa" miestä jutuillani, jotka kuitenkin vaivaavat mieltäni ja sitten olen hiljaa, kun en osaa tekopyhästi höpistä juttuja jostain muusta tyyliin "kaunis ilma tänään" jos nämä asiat kiertävät mielessäni.

Jotenkin koko elämä tuntuu kiertyvän nyt tämän harmauden, sateen ja pimeyden ympärille ja se antaa kaikelle jotenkin apean pohjavireen. Ei tietysti pitäisi välittää, mutta kun on pää ilmapuntari niin minkä sille voi?