mä en ole kirpparilla tai kukkakaupoissa ollut pitkään aikaa. Tos lähikaupassa on joku "rehu"kauppa ja niitä hintoja kauhistelen. EN oikeastaan kaipaa tänne kukkia. Mulla on kukkia jotaka säilyvät ja nyt olen aika innoissan kun yksi kukka on alkanut lisämään alkuja. Luulin että se on tuhon tuomittu jo. Ruusua yritän pitää hengissä niin kauan että sen voi mökin maahan istuttaa. Mut saa nähä.

Miten on päiväsi lähtenyt käyntiin?

Nyt ahdistaa aivan sikana. Kaikki lähti tuosta hampaan lohkeamisesta. Minulla on lievä hammaslääkärifobia ja suussa on jo entuudestaan yksi hammas, joka pitäisi juurihoitaa eli se projekti kesken ja nyt vielä tämä lohkeama/palan lähteminen, jonka kanssa ei voi kauaa vitkutella, koska terävä reuna hankaa kieleen ja eihän tiedä jos se alkaa särkeä.

Mutta..ahdistuin muutenkin. Tuntuu hullulle sanoa, mutta aloin pelätä taas kuolemaa tuon hammashomman vuoksi tai sen laukaisemana. En tiedä miksi. Kait ajattelen, että vetelen viimeisiäni, kun hampaatkin alkaa lentämään suusta, vaikka kuinka yritän tolkuttaa itselleni, että se on aivan yleistä, että ihmisillä lohkeilee hampaita ja se on hoidettavissa, eikä mikään kuolemaan johtava (saa nauraa..) juttu, mutta silti sain melkein slaagin tuon vuoksi ja aloin miettimään ja pohtimaan, josko kohta kaikki nivelet, luut ja hampaat liukenevat olemattomiin? Kun se D-vitamiinitasokin oli niin alhainen, että kalsium ei varmasti imeydy ja ties vaikka olisi jo jonkun asteen osteoporoosi, kun niveletkin natisee yhtenään. Voi Kristuksen viikset sanon minä!

Nyt loppui ainakin limsojen ja vichyn lipittäminen ja ylenpalttinen sokerisen ahmiminen. Saa olla karkkipussit ja kaikista sokerisimmat jutut. Kyllä sen verta säikähdin tuota hammashommaa. Liekö yläkerrasta laitettu minulle opiksi, että vähentäisin sokerinsyöntiä ennenkuin diabetes puhkeaa tjs. No, tässä jo taas alkaa kaikki henkimaailman asiat kummitella päässä. Huomaatte varmaan, että olen vauhkoontuneessa tilassa. Koitan rauhoittua, mutta paniikki tuli, ei sille minkään voi. Tuntuu vain, että pikkuhiljaa alkaa koko kroppa brakaamaan elin kerrallaan.

Jopa itsemurha tuli yhtäkkiä mieleen, mutta sitä nyt en ainakaan ala sen enempää päässäni pyörittämään. Eiköhän tässä henki lähde ihan muutenkin. Ei tarvi enää nopeuttaa sitä..Nyt tuntuu, että tämä elämä on ihan syvältä, enkä jaksa olla positiivinen.

No, sain itseni vähän rauhoittumaan ja uskomaan, etten tähän nyt kuole sentään. Mutta sellainen apea mieliala tuosta jäi ja hienoinen stressi, kun nyt tiedän, että on pakko mennä hammaslääkäriin heti pyhien jälkeen. Sekin tuntuu aika ylitsepääsemättömän tylsälle ja inhottavalle asialle.

Syön nyt vain suun toisella puolella, ettei siitä hampaasta enempää lähtisi lentoon, ennen kuin pääsen sinne h-lääkäriin. Saa sitten siellä kuulla tuomion, mikä on koko suun tilanne. Luultavasti tulee sieltä niitä kehoituksia olla juomatta limsaa, sokerisia, happamia ym. Voihan venäjä. Ihan alkoi päässä jyskyttämään, stressin ja pelon vuoksi. Minulla monesti kun äkillisesti säikähdän, alkaa päätä särkemään.

Olen sitten aika kova jannu. Suunnitellut ties mitä hirmutekoja ja sitten kun hampaasta lähtee pala niin spiidaan ja pelkään kuolevani. Idiootti minä olen! Huomaa kyllä, ettei ole päässä kaikki kotona. Nyt en tosiaankaan voi syventyä kirjaan, enkä edes halua. Olisi edes kirppikseltä löytynyt kivoja tavaroita niin voisin nyt niitä katsella ja lieventää stressiäni. Mitään bentsoa en ala tämän vuoksi ottamaan. Lukemani mukaan bentsodiatsepiinin käyttäjien pitäisi käydä hammastarkastuksissa useammin, kuin muiden. Ilmeisesti tekee jotain hallaa hampaille(kin). Kait se mädättää koko ihmisen. Taitaa ollakin Temesta, joka on pilannut elämäni.

Byhyyyyyyyy!

Sam kirjoitti 5.1.2014 7:6

Kyllä se on ihan totta, että joskus kipuihin on pakko saada lääkitystä. Aivan kuten Kuunvalo sanoit, ilman lääkitystä lähtis järki päästä aika nopeesti, kun nukkuminenkin on mahdotonta. Kyllä meni lääkkeitä minullakin, mut huomattavasti vähemmälle se lääkkeiden syönti olis jääny, jos olisin tajunnut suhtautua muuhun kuntoutukseen alusta lähtien tarpeeksi vakavasti. Aluks ne ohjeet vaan tuntui tosi tyhmille ja niiden tekeminen sattui helvetisti. Motivaatiokin oli pahasti pakkasen puolella, mut onneks sitä tajus jossain vaiheessa, että se oli ainoa tapa saada itsensä kuntoon. Hermokivuista kärsin ajoittain vielä tänäkin päivänä ja jokaisella kerralla se tuntuu yhtä kauheelle, mut ei mulla olis vara niistä valittaa, kun muistelee, missä kunnossa olin jossain vaiheessa. Olin todella onnekas, koska vammat olivat sellaisia, että minulle tarjoutui mahdollisuus saada itseni kuntoon, sillä läheskään aina se ei ole mahdollista. Ei liikunta tuo todellakaan aina sitä helpotusta, mutta ainakin tuki-ja liikuntaelin vammojen kuntoutuksesta tiedän itseni lisäksi monta muuta, jotka ovat saaneet oikean avun kipujen hoitoon fysioterapeuttien ohjeilla. Kipulääkityksistä sanon vielä sen, että on hienoa, miten joiltakin löytyy itsekuria sen verran, ettei lääkkeiden käyttäminen johda riippuvuuteen. Minulla tais olla jo ennen kipulääkityksen aloittamista aika vahvat taipumukset koukuttaa itseni melkein mihin tahansa, millä pääsi pois tästä maailmasta. Piti käydä läpi sekin puoli elämästä, mut hyvä, että sitä itsekuria löytyi myöhemmin sen verran, että pääsin pois niistä jutuista. Teillä molemmilla oli myös vähintäänkin kyseenalaisia kokemuksia lääkäreiden suhtautumisesta kipuihin ja minusta saatte kolmannen jäsenen siihen porukkaan. Ehkä se johtuu minun kohdalla siitä, että vuosien varrella on tullut istuttua tosi monen eri lääkärin vastaanotolla ja niiden lekureiden joukkoon on mahtunut myös muutamia omalaatuisia tapauksia. Onneks suurin osa on ollut tosi asiallisia, mut aikoinaan minäkin olen saanut kuulla lääkäreiltä mm. sellaisia väitteitä, että kivut ovat itse aiheutettuja, vaikka minusta ei löytynyt sillä hetkellä kovinkaan montaa sellaista paikkaa, joka olisi säilynyt ehjänä/toimintakykyisenä, enkä ollut todellakaan aiheuttanut sitä itse. Hauskin tapaus oli eräs helvetinkallis fysioterapeutti, jonka luona kävin tasan kaksi kertaa. Hoito oli molemmilla kerroilla samanlainen. Menin vastaanotolle, paita pois, sit mahalleen makaamaan, pari lämpötyynyä selän päälle, jonka jälkeen fysioterapeutti ilmoitti lähtevänsä ruokatunnille ja palaavansa noin 45 minuutin kuluttua. Makailin siinä sen kolme varttia, jonka jälkeen tämä helkkarin puoskari palasi huoneeseen ja ilmoitti vastaanottoajan päättyneen siihen. Kun sama kuvio toistui myös toisella käynnillä en oikein tiennyt olisiko siinä pitänyt itkee vai nauraa. Lopulta en tehnyt niistä kumpaakaan, vaan vaihdoin fysioterapeuttia. Kyllä se tuntui silloin vähän oudolta, kun olin siinä kunnossa, että vietin 20 tuntia vuorokaudesta sängyn pohjalla kipujen takia, mut näin jälkikäteen tapaus lähinnä huvittaa. Jeps, nyt suihkuun, niin silmät aukee tähän päivään. Ilmojakin on pidellyt, vettä sataa ja kaikkia vituttaa, edelleen..

Hei Sam🙂! Onneksi viestisi päivittyi tänne ja luin sen vasta äsken. Aamusta ja päivästä olin menossa ja nyt illalla höösännyt tuon hammasepisodin kanssa. Siis pala lohkesi takimmaisesta poskihampaasta. Sain jonkinlaisen ahdistuskohtauksen, kuten kirjoituksistani tältä illalta huomaa. Nyt aloin onneksi vähän rauhoittua ja arvaa hymyilyttikö jo jopa, kun luin viestisi lopun, että "vettä sataa ja kaikkia vituttaa, edelleen.." No, se on jo hyvä sisäpiirivitsi, heh. Minusta on jotenkin niin rauhoittavaa aina lukea sinun kirjoituksia. Vaikutat niin voimakkaalle. Tuo kipujuttukin..Siis sinullahan täytyy olla joku sadan hevosen sietokyky, että olet tuollaiset kivut ja tuskat kärsinyt ja saanut vielä itsesi kuntoon niistä ja vielä se aineiden lopettaminen.. en ma hjummarra..siis, että miten joku voi olla noin kovahermoinen, ihan tosi? Ja minä täällä teen paniikkikuolemaa, kun hampaasta lähtee pala..🙂 Mutta, ihan oikeasti säikähdin, kun ei ole ennen noin käynyt. Aika outo tuo kuvaamasi fyssari..Mutta näitä "omituisia" tuntuu riittävän, kuten minäkin olen jo kirjoitellut. Ihme kommentteja niiltä saa. Miehellenikin eräs oikein arvostettu yksityisortopedi kysyi heti alkuun vihainen ilme naamalla, että "mitä ihmettä sinä tänne olet tullut, eihän sinulla ole mitään vikaa" Sama v-ttuilu ortopedin toimesta jatkui koko vastaanottokäynnin ajan. Naureskeli, ivasi ja v-ttuili. Onneksi emme itse joutuneet maksamaan sen nuljaskan palkkiota, emme olisi siitä vättyilystä kyllä mitään maksaneetkaan oli se niin uskomatonta käytöstä. Kyllä mieskin sai itsensä hillitä, ettei lähtenyt sen huuhkajan työpöydältä tavarat lentoon, kun toinen tuskissaan sinne itsensä vääntää ja tietenkin toivoo saavansa jotain apua tai vinkkiä edes mitä kannattaisi tehdä ja sitten saa v-ttuilua päin naamaa. Kyllä minäkin olin silloin vihainen. Mies on käynyt jonkin kerran omt-fysioterapiassa ja kuntoutuksessakin Ortonissa, mutta eipä ole oikein mitään apua ollut, kaikkea on vuosien varrella koitettu. Ihme, että on mies vielä järjissään. Nyt on onneksi pian selän uusi magneettikuvaus ja näkee onko sinne mitään uutta ilmestynyt tai mitään kenties leikattavaa. No, mutta se niistä vaivoista. Minä nyt rauhoituin tuon hampaani kanssa. Turha hyppiä seinille sen vuoksi. Olenhan sentään entinen KGB-agentti, joten enköhän tämänkin klaaraa😎 (vitsi..) Mitä sinulle Sam noin muuten kuuluu? Tarkoitan siis mitä olet hommaillut ja mitkä fiilikset jne. Omiani en ala tässä selittämään, ne on luettavissa täältä, kun olen koko illan vaahdonnut🙂

Yritän viettää paremman loppuillan. Kaikkea hyvää sinulle! See You! Ps. Edelleenkin minusta on hyvä, että kirjoitat tänne. Minusta on hyvä, että minäkin kirjoitan tänne. Jos en olisi tänne nytkin purkanut itseäni niin olisin vetänyt pillereitä ja tukahduttanut niillä itseäni.

Olen jo melkein unohtanut koko hampaan. Ja oikeastaan koko päivän tapahtumat. Minun mieli on kummallinen. Saatan kiihtyä suorastaan epätoivon partaalle muutamassa minuutissa ja sitten nopeasti unohtaa koko jutun. Nyt tuo vouhottamiseni hampaasta tuntuu jo hieman naurettavalle.

Luulen, että pohjimmiltani latasin tähän päivään paljon odotuksia ja kun se ei onnistunut niin petyin ja tulin alakuloiseksi, mikä oli sopiva maaperä ahdistukselle ja paniikille, kun tuli tuo hammasjuttu.

Alan laittamaan vähän iltapalaa. Syöminen tuntuu nyt vähän epähoukuttelevalle, kun en voi purra, kuin toisella puolella. En uskalla ottaa sitä riskiä, että hampaasta lähtisi enemmänkin. Onneksi sitä ei vielä ainakaan särje.

Luin toisella silmällä kirjaa ja toisella katsoin Yle Areenasta dokumenttia, jota mies katsoi. Olen hieman apealla tuulella, mutta en enää paniikissa. Olis tuo hammasjuttu kyllä saanut jäädä tulematta. Se kun hankaloittaa nyt syömistäkin.

Ensimmäisen kerran tänään, kun tulimme ajelulta kotiin haistoin täällä jonkin pistävän, tunkkaisen hajun. Minulla on hyvä hajuaisti ja minusta se oli homeen tai kosteusvaurion haju. Meillä on niin paljon kummallisia oireita ja jatkuvaa väsymystä sun sataa muuta oiretta. Mieskin juuri valitti, että sillä on olo, kuin kuolisi kohta. Väsynyt, eikä saa hengitettyä kunnolla. Sanoin, että minulla on usein sellainen olo. Olemme homealtistuneet ennenkin ja tiedämme näistä asioista. Suurin syy, miksi sairastuin lymfoomaan oli homeasunnot, siitä olen satavarma.

Mutta minkäs teet? Ei tästä taivasalle voi yhtäkkiä lähteä..Ja taas pitäisi lähes kaikki irtaimisto hävittää, en voi kuvitellakaan, kun suurella vaivalla ja rahalla hommattu kaikki uudet sohvat, televisiot, tietokoneet ym. Nyt pitäis alkaa ensin asia tutkituttamaan jne. se on sellainen urakka, että en jaksa edes ajatella.

Nyt iltapalan tekoon. Heissulivei!

Heippa vain.🙂 .Pitäisi aloitella taas terveellinen elämä näin tammikuussa. Jep jep, Mirtsasta on kertynyt nestettä ja herkuteltua on tullut paljon normaalia enemmän- olen väsännyt kaikenmaailman makeita, rasvaisia piirakoita ja onnessani kuin lapsena nuollut taikinakulhon..😋 En halua vielä luopua lääkkeestä, koska nukun niin hyvin. Jätän herkut nyt vähiin, lisään liikuntaa (tulisipa pikkupakkaset ja lumi, se on jopa suosikkikelini) ja nestettä koetan poistaa vihreällä teellä ja ananaksella. 🙂

Hampaista..Minulla on myös ollut hammaslääkäripelko/ahdistus, muutama vuosi sitten lohkesi hammas ja oli pakko mennä lääkäriin. No se meni tosi hyvin ja tuli muutenkin hampaat hoidettua. Itse asiassa nautin siitä tunteesta, kun tietää ainakin, et hampaat on kunnossa kun käy niitä hoidattamassa ja tarkastuttamassa. Hoitamattomat tulehdukset kun ovat paljon vaarallisempia, as u know. Ota vain rauhoittavaa, jos turhan ahdistavalta tuntuu se h.lääkärille meno.

Mieli on ollut jotenkin hajamielinen, lähimuisti ei oikein toimi. Ajatteleminen (ja kirjoittaminen) ei suju. Väsyttää. Mut eipä se mittään, näillä mennään tällä hetkellä.

Huomenta. Ikävä juttu tuo hampaan lohkeeminen. Hammassärky tekee hulluks ja hammaslääkärit on perseestä. Jos se yhtään lohduttaa, niin aika harmaata tämä elämä on täälläkin. Olen yrittänyt keksiä edes yhden järkevän syyn tälle elämälle, mut se taitaa olla mahdoton tehtävä. Yksinäisyys tekee elämästä pelkkää olemista, ilman sen kummempaa merkitystä. Jos sais kokee sen ilon, että heräis aamulla oman kullan vierestä, niin olisin maailman onnellisin ihminen. Sen parempaa syytä herätä uuteen päivään en tartteis ikinä. Nyt on oikeestaan ihan sama, mitä tekee. Ei ole kukaan sanomassa olenko toiminut oikein vain väärin ja se pätee aika tarkasti jokaiseen hetkeen, jokaisena päivänä. Ei ole syytä lähteä ulos, kun ei ole paikkaa, minne menis ja mitä kauemmin on yksin neljän seinän sisällä, sitä hullummaks tässä tulee. Menee sekä henkinen, että fyysinen terveys. Onhan tässä kotona kyllä kaikki tarvittava treenaamiseen, mut taitas olla viisaampaa lopettaa tuo kuntoilu kokonaan. Itselleen ei jaksa laittaa mitään ruokaa ja sen verran tulee tässä kotonakin treenattua, että paino on lähteny laskemaan vähän turhan nopeesti. Ei sen suhteen kyllä mitään hätätilannetta vielä ole, mut sekin päivä on kohta edessä, jos en saa otettua itseäni niskasta kiinni. Välinpitämättömyys vaikuttaa aivan liikaa jokaiseen asiaan elämässä ja siks on ollu vaikee keksiä yhtään syytä siihen, miks jaksais edes yrittää. Jos olis niin ihana tilanne, että minun tekemiset vaikuttas suoraan myös jonkun muun elämään, niin tilanne olis täysin toinen. En pystyis elämään päivääkään itseni kanssa, jos tietäisin, että tekemäni päätökset aiheuttaisivat tuskaa muille ihmisille/ihmiselle. Tuntuu niiiin turhalle elää vain itselleen, mut eihän tässä muukaan auta, kuin olla olemassa, päivä kerrallaan. Ihmettelen vähän itsekkin, miten ei ole tullut mitään mielihaluja palata narkkaamaan, kun just tällasia ajatuksia sitä aikoinaan pakeni douppien avulla. Ehkä sitä on jo niin sekasin selvänäkin, ettei aineita tartte enää. Yritin muistella, milloin sitä on viimeks ollu onnellinen, tai edes tyytyväinen oloonsa ja tuntui oikeestaan aika pahalle huomata, ettei enää edes muista sellaista olotilaa. Jos asiaa miettii tarkemmin, niin viime vuosina olen tuntenut aidosti vain masennusta, ahdistusta ja/tai vitutusta. Huolestuttavaa on se, miten harvoin nykyään huomaa tuntevansa edes jotain noista kolmesta. On jotenkin niin turtunut kaikkeen. Ainoa tunnetila, minkä nykyään saa pintaan melko helposti, on vitutus. Siihen ei oikeestaan tartte mitään muuta, kuin vilkaista telkku.comista päivän tv-ohjelmat. Ei vittu, ensin on viisi tuntia masterchefiä joka perkeleen maankolkasta, sitten arvostellaan illallisia, jonka jälkeen "Fox menee vieläkin pidemmälle kotimaisilla ruoka-ohjelmillaan" NELJÄ TUNTIA, JOKA VITUN PÄIVÄ ja loppusilaus saadaan laittamalla kuppilat kuntoon ruotsalaisen miehen kanssa, jota en takuulla päästäis omaan keittiöön. Eikö vähempi riittäis? Vai onko tämä vain joku ovela tempaus, jonka avulla ihmisiä houkutellaan lähtemään ulos sen sijaan, että katsottas kotona telkkaria? Jos on, niin pisteet idean keksijälle, en muista katsoneeni koskaan niin vähän telkkaria, kuin nykyään. Enkä nyt halua loukata ketään tällä kommentilla, arvostan kyllä hyvää ruokaa ja ennenkaikkia ihmisiä, jotka osaavat laittaa sitä, ei siinä ole mitään vikaa, mut en vaan jaksais katsoo sitä telkkarista 24/7. Ehkä se johtuu siitä, että olen itse niin köyhä, ettei ole varaa syödä niinkuin haluaisin. Tai siitä, etten jaksa kauheasti panostaa ruuanlaittoon, kun sitä ruokaa ei (onneks) syö kukaan muu kuin minä. No, oli syy mikä tahansa, pelkkä ajatuskin illallisen arvostelusta ajaa minut parvekkeelle hermosavuille. Jos se vaikuttaa sinusta oudolta, niin en ole koskaan väittänytkään olevani täysjärkinen. Hei, ei sada edes vettä, mut silti kyllä vituttaa..... Hyvää Loppiaista kaikille. -Kapinakokki Sam

Yöllä näin painajaisia. En nukkunut montakaan silmäystä. Aamulla, kun istuin vessanpöntöllä kävi itsemurha jälleen mielessä. Se oli vain se lyhyt hetki, mutta kuitenkin. En ole ihan varma, mikä minun mielestä elämässäni on pielessä, mutta se jokin tekijä on masennuksen ylläpitäjä. Jokin pelko se on. Että jäänkö loppuelämääni tällaiseksi vajakiksi vai tulenko koskaan enää ennalleen? Oikeastaan sekin alkaa olla jo samantekevää. Olen miettinyt sitä niin monta kuukautta. Parempi kait se on yrittää elää vain päivä kerrallaan, kun huomisesta ei voi kuitenkaan tietää.

Tänään aion tehdä..en yhtään mitään. Taitaisi olla viisainta pitää ihan vain lepopäivä. Jotain kevyttä kotihommaa ehkä, ehkä kirjanlukemista..loput joulukoristeet ja valot laatikkoon ja kaappiin. Nythän on loppiainen? Jos en taas ole päivistä ihan sekaisin.

Haukottelen vain. En tiedä miksi nuo yöt ovat niin huonoja. Tuntuu, ettei Mirtatsapiini auta enää nukkumiseen vaan aiheuttaa pelkästään levottomia/painajaisunia. En uskalla sitä kuitenkaan heittää pois, kun en tiedä mitä siitä sitten seuraa.

Olen vähän masentuneella tai oikeastaan aika lailla välinpitämättömällä mielellä, mutta eihän tiedä jos se mieliala päivän mittaan siitä nousisi. Hammasta ei särje onneksi. Huomenna pitäisi sitäkin alkaa laitattamaan. Kiinnostaa, kuin kilo p-askaa. Oikeastaan nyt ei kiinnosta yhtään mikään.

Marianne🙂🌻

Kiitos vierailusta. Niinhän se olen minäkin kaikenlaisia leipomuksia tehnyt ja niitä ahkerasti maistellut. Ennen Mirtaa en niin tehnyt. Tuntuu uppoavan kaikki, varsinkin leivonnaiset. Ja hajamielisyyttä ja muistamattomuutta, väsymystäkin Mirta tekee selvästi. Mutta minäkin jatkan toistaiseksi. Annokseni on ehkä liiankin pieni 15mg. Viimeksi terapeutti ehdotti sen nostamista, kun sanoin siitä, kuinka minun mieliala lähtee yleensä aina laskuun joulun jälkeen. Ja tänä vuonna kun on vielä mustaa, eikä talven ihmemaa tunnu saapuvan ollenkaan se oireilu pahenee. En ole kuitenkaan vielä nostanut annosta, kun pelkään sivuoireidenkin tuplaantuvan. Ja muutenkin sellainen mieli,että en enää ala yhtään lisäämään mitään lääkettä. Mutta, kun vieläkin olen sitä mieltä, ettei elämän ongelmia millään pillerillä ratkaista. No, olen tyytyväinen jos sen verran Mirta pitää minua aisoissa, etten ala SuitSaitia hautomaan liikaa. Tänään on kyllä jo pari kertaa käynyt mielessä. Ei ehkä niinkään se itsarin teko vaan, että lakkaisi olemasta ja tämä koko piina olisi poissa. onhan se aika huikea ajatus, mutta kuitenkin ajattelen heti, että ei se mikään ratkaisu ole. ratkaisujen on löydyttävä jostain muualta. Mutta mistä? Siinäpä se...Kun saisi vaan lisää virtaa, että jaksaisi pyörittää tätä elämää. Odotan hartaasti, että pääsisin sinne endokrinologin juttusille. Saisi jotain selvyyttä niihin hormooniasioihin. Niin kauan kuin elimistöni ei toimi kunnolla, käyn pahasti vajaalla ja silloin en jaksa elää normaalia elämää niin täysillä kuin haluaisin. Mies ehdotti lähtemistä ajelulle..Sanoin, etten vielä tiedä. Parempi kait se olisi lähteä, kuin täällä sisällä (ja jos täällä homettakin on) ähöttää koko päivä. Mietin vielä asiaa. Kiitos Marianne ja Halaus Sinulle!

Voihan Vätys. Kyllä kait sinne ajelulle on mentävä. Ei oikein huvittais kuin läsöttää tässä sängyllä ja pohtia elämän kurjuutta, mutta terveellisempää on lähteä katsomaan maisemia. Ehdin sitten loppupäivän synkistellä jos on tarvetta. Luulen kylläkin, että otan varmaan extracoctailia saadakseni mielialaani hieman rennommaksi tai peräti kohenemaan. Mutta vasta sitten iltapäivästä, kun olen ensin käynyt liikenteessä ja sen jälkeen katsastan onko tarvetta ottaa. Siltä reitiltä minkä nyt ajamme tuskin löytyy Drive-In Hessuburgeriakaan, ettei tarvii taas alkaa säätämään sen makkarapotun kanssa. Tai eihän sitä koskaan tiedä...🙂

Vi Sees!

Mulla on 7,5 mg tuota Mirtsaa nukkumiseen, tosiaan isompina annoksina sen vasta pitäisi toimia ahdistuksen ja masennuksen hoitoon. Tuo 15mg on aika pieni annos vielä, en tiedä oletko kokenut sen auttavan kuitenkin mielialaan? Niinkin taisi olla, että tuo painonnousu ja makeanhimo liittyvät pieneen annokseen- niiden ei siis pitäisi kasvaa annoksen mukana. Mutta tuo hajamielinen ja tukkoinen olo on kyllä ikävämpi riesa..

Eiväthän lääkkeet lopullinen ratkaisu ole mihinkään, mutta tuskaisenakaan ei tarvitse kenenkään pitkiä aikoja olla. Mulle SSRI oli kyllä ihan täsmälääke ja kammottaa ajatella sitä kesäistä olotilaa, ei sellaista jaksaisi erkkikään pitkään. 🙂 IM:sta ajattelen niin, että se ei ole enää sellainen tuskaisen olon päätös, mutta mietin, olenkohan jo tarpeeksi nähnyt tätä maailmaa ja onko kiinnostusta kohdata niitä ongelmia ja suruja joita on vielä edessä, vaikka hyviä asioita ja aikojakin tulee.

Huhhuh, ihan vanhukseksi tuntee itsensä- kaik on jo nähty, eikö aikani täynnä jo ois. 🙂

Mutta jatkamme vielä, tulisipa tosiaan sitä lunta ja auringonpaistetta vaikka vähän. 🙂🌻

Sam kirjoitti 6.1.2014 7:59

Huomenta. Ikävä juttu tuo hampaan lohkeeminen. Hammassärky tekee hulluks ja hammaslääkärit on perseestä. Jos se yhtään lohduttaa, niin aika harmaata tämä elämä on täälläkin. Olen yrittänyt keksiä edes yhden järkevän syyn tälle elämälle, mut se taitaa olla mahdoton tehtävä. Yksinäisyys tekee elämästä pelkkää olemista, ilman sen kummempaa merkitystä. Jos sais kokee sen ilon, että heräis aamulla oman kullan vierestä, niin olisin maailman onnellisin ihminen. Sen parempaa syytä herätä uuteen päivään en tartteis ikinä. Nyt on oikeestaan ihan sama, mitä tekee. Ei ole kukaan sanomassa olenko toiminut oikein vain väärin ja se pätee aika tarkasti jokaiseen hetkeen, jokaisena päivänä. Ei ole syytä lähteä ulos, kun ei ole paikkaa, minne menis ja mitä kauemmin on yksin neljän seinän sisällä, sitä hullummaks tässä tulee. Menee sekä henkinen, että fyysinen terveys. Onhan tässä kotona kyllä kaikki tarvittava treenaamiseen, mut taitas olla viisaampaa lopettaa tuo kuntoilu kokonaan. Itselleen ei jaksa laittaa mitään ruokaa ja sen verran tulee tässä kotonakin treenattua, että paino on lähteny laskemaan vähän turhan nopeesti. Ei sen suhteen kyllä mitään hätätilannetta vielä ole, mut sekin päivä on kohta edessä, jos en saa otettua itseäni niskasta kiinni. Välinpitämättömyys vaikuttaa aivan liikaa jokaiseen asiaan elämässä ja siks on ollu vaikee keksiä yhtään syytä siihen, miks jaksais edes yrittää. Jos olis niin ihana tilanne, että minun tekemiset vaikuttas suoraan myös jonkun muun elämään, niin tilanne olis täysin toinen. En pystyis elämään päivääkään itseni kanssa, jos tietäisin, että tekemäni päätökset aiheuttaisivat tuskaa muille ihmisille/ihmiselle. Tuntuu niiiin turhalle elää vain itselleen, mut eihän tässä muukaan auta, kuin olla olemassa, päivä kerrallaan. Ihmettelen vähän itsekkin, miten ei ole tullut mitään mielihaluja palata narkkaamaan, kun just tällasia ajatuksia sitä aikoinaan pakeni douppien avulla. Ehkä sitä on jo niin sekasin selvänäkin, ettei aineita tartte enää. Yritin muistella, milloin sitä on viimeks ollu onnellinen, tai edes tyytyväinen oloonsa ja tuntui oikeestaan aika pahalle huomata, ettei enää edes muista sellaista olotilaa. Jos asiaa miettii tarkemmin, niin viime vuosina olen tuntenut aidosti vain masennusta, ahdistusta ja/tai vitutusta. Huolestuttavaa on se, miten harvoin nykyään huomaa tuntevansa edes jotain noista kolmesta. On jotenkin niin turtunut kaikkeen. Ainoa tunnetila, minkä nykyään saa pintaan melko helposti, on vitutus. Siihen ei oikeestaan tartte mitään muuta, kuin vilkaista telkku.comista päivän tv-ohjelmat. Ei vittu, ensin on viisi tuntia masterchefiä joka perkeleen maankolkasta, sitten arvostellaan illallisia, jonka jälkeen "Fox menee vieläkin pidemmälle kotimaisilla ruoka-ohjelmillaan" NELJÄ TUNTIA, JOKA VITUN PÄIVÄ ja loppusilaus saadaan laittamalla kuppilat kuntoon ruotsalaisen miehen kanssa, jota en takuulla päästäis omaan keittiöön. Eikö vähempi riittäis? Vai onko tämä vain joku ovela tempaus, jonka avulla ihmisiä houkutellaan lähtemään ulos sen sijaan, että katsottas kotona telkkaria? Jos on, niin pisteet idean keksijälle, en muista katsoneeni koskaan niin vähän telkkaria, kuin nykyään. Enkä nyt halua loukata ketään tällä kommentilla, arvostan kyllä hyvää ruokaa ja ennenkaikkia ihmisiä, jotka osaavat laittaa sitä, ei siinä ole mitään vikaa, mut en vaan jaksais katsoo sitä telkkarista 24/7. Ehkä se johtuu siitä, että olen itse niin köyhä, ettei ole varaa syödä niinkuin haluaisin. Tai siitä, etten jaksa kauheasti panostaa ruuanlaittoon, kun sitä ruokaa ei (onneks) syö kukaan muu kuin minä. No, oli syy mikä tahansa, pelkkä ajatuskin illallisen arvostelusta ajaa minut parvekkeelle hermosavuille. Jos se vaikuttaa sinusta oudolta, niin en ole koskaan väittänytkään olevani täysjärkinen. Hei, ei sada edes vettä, mut silti kyllä vituttaa..... Hyvää Loppiaista kaikille. -Kapinakokki Sam

Täällä sataa vettä, mutta ei siltikään suuremmin edes vituta..🙂 Ja se on sinun ansiota Sam. Kiitos, kun kirjoitit taas. Nyt ymmärrän, mikä oli tarkoitus, että aikanaan "tartuin" kiinni juuri sinun kirjoitukseen. Uskon, että kaikella on tarkoituksena (kulunut klishee, niin on, mutta silti..) Ensinnäkin, olet todella hyvä kirjoittamaan ja analysoimaan asioita ja elämää yleensäkin. Usko pois, olen aikanaan lukenut ja arvioinut toisten kirjoituksia jopa työkseni (silloin en ollut ihan niin pihalla, kuin nykyään) ja huomaan, että sinussa on ainesta. Onneksi kirjoitat nyt tänne. Mutta, se tarkoitus..Olen miettinyt tässä lähiaikoina meitä tänne kirjoittavia. Pikkuhiljaa olen alkanut tajuta, että meiltä kaikilta puuttuu jotain, jota taas toisella on. Joo, ei mikään niin välkky havainto, mutta havainto kuitenkin. Otetaan vaikka esimerkki: Minä A.K haluaisin paremman terveyden ja olla kauniimpi. Ok. Sam haluaisi hyvän parisuhteen. Monange varmaan myös. Tulos: Minulla on hyvä parisuhde, mutta ei tarpeeksi terveyttä/kauneutta. Monange on terve ja kaunis, mutta ilman parisuhdetta. Sam on terve ja lahjakas, mutta ilman parisuhdetta. No, mitä sitten? Sitä vaan, että meillä jokaisella on jotain, mitä toinen haluaisi elämäänsä. No MITÄ SITTEN? Sitä vaan, että luettuani sinua Sam alan aina vain enemmän arvostamaan, että minulla on tämä mies ja parisuhde. Arvostan toki muutenkin, mutta ajoittainhan olen jopa huonona hetkenä miettinyt eroa. Ja lähinnä siksi, että olen turhautunut siihen, että en tunne voivani antaa tälle suhteelle sitä mitä ennen. Tai ainakaan yhtä paljon. Tunnen ikäänkuin olevani tässä suhteessa vain puolikkaana, raatona. Ja tunnen olevani toiselle vain taakka. Varmasti asia ei näin ole. Tiedän, että mieheni rakastaa minua. Ei hän muuten enää olisi kanssani. Mutta..tiedostan, että minulla on tsemppaamisen paikka. Masentunut ihminenhän on hyvin itsekäs, kääntynyt itseensä. Se varmaan kalvaa miestä. Olen viimepäivinä miettinyt paljon sitä jos mies jättäisi minut (tai hänelle tapahtuisi jotain) olisin täysin yksin tässä maailmassa. Se ajatus jäi päähän, kun Hämärä kirjoitti siitä edempänä. Minä en taatusti anna tälle suhteelle kaikkea mitä voisin. Olen liian usein jopa sättinyt miestä ja käyttäytynyt välinpitämättömästi, kylmästi. Ja silloinkin olen ollut kyllästynyt vain itseeni, en mieheen. Hän on rakkain maailmassa ja pelkkä ajatus, että tiemme eroaisivat saa kyyneleet silmiini. Elikä kiitos sinun Sam, tajusin että minun täytyy tosissaan alkaa tekemään työtä tämän suhteen eteen ennenkuin on myöhäistä. Ole jo yhden raastavan eron kokenut, enkä halua toista, enkä varsinkaan tästä miehestä. Hän on valmis vaikka kuolemaan kanssani (kuten aiempaa on käynyt ilmi) ja eikö se ole suurin uskollisuudenosoitus mitä voi olla, että antaa henkensä toisen vuoksi. Luulen, että en ihan tarpeeksi osaa arvostaa sitä mitä minulla on eli miestäni. Sen sijaan, että murehtisin jatkuvasti siitä mitä minulla ei ole pitäisi keskittyä siihen mitä on. Se on helpommin sanottu, kuin tehty, mutta aina voi yrittää tsempata. Eihän se minun masennuksenaiheita poista, mutta siinä samalla, kun olen masentunut niin voin yrittää olla parempi puoliso. Kiitos, että annoit Sam minulle tämän havainnon.

Minä en nykyään katso telkkua ollenkaan. En pysty, koska sieltä ei tule mitään kiinnostavaa. Ei siis yhtään mitään. Ja arvaa mitä, mieheni kanssa lähes päivittäin kiroamme alimpaan helv.. kaikki nuo tyhmät jenkkiohjelmat ja niiden suomalaiset kopiot ja kaikki englantilaiset pitkäpiimäiset draamat, joita ei jaksa elävä erkkikään🙂katsoa. Minusta telkun tarjonta on suorastaan ala-arvoista. Siksi en katso, mutta onhan se tylsää, ettei voi edes telkkua katsoa. Silloin kun olemme kotona on täällä aika tylsää. Telkkua emme katso, kuin mies katsoo uutiset pari kertaa päivässä. Mies lukee kirjoja. Minä en oikein jaksa niihinkään syventyä, vaikka olen yrittänyt. Vuorotellen räppäämme tämän koneen kanssa. Tietysti teemme kotitöitä, mutta ei niitäkään koko ajan voi tehdä. Meillä ei ole tarpeeksi rahaa, eikä oikein "jakseta" käydä kodin ulkopuolella, kuin välttämättömät eli kaupat jne. ja sitten tykätään ajella. Se kait on meidän harrastus. On meidän suhde paljon mennyt tylsäksi. Meillä on ollut niin paljon ongelmia muutaman vuoden sisällä, että olemme varmasti kumpikin ihan burn-out..Ei sitä väsyneenä ja masentuneena jaksa panostaa parisuhteeseen niin paljon kuin pitäisi. Juuri pienet hellyydenosoitukset jäävät pois, toisen koskettaminen, halaaminen, muusta nyt puhumattakaan, ei enää sanota niin usein, kuinka paljon toista rakastaa jne. Kaikki käpertyy vain ongelmien ympärille, jokainen päivä on kamppailua samojen paskojen asioiden kanssa ja kaikki energia menee niistä selviämiseen. Meille on aivan turha sanoa, että menkää jonnekin ravintolaan, matkoille, kylään ym. koska emme ole sellaisia ihmisiä, että menisimme, emme ole koskaan olleet. Emme välitä kovin muiden ihmisten seurasta, koska olemme sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä ei ole tutustumisen arvoisia🙂 Haluamme kait käpertyä omaan, pieneen, hulluun maailmaamme ja olla vain kahdestaan. Se on myös vaarallista siinä mielessä, että kun/jos asiat menevät kovin huonolle mallille, alkaa pohtiminen yhteisen itsemurhan tekemisestä..sitähän oli aikaisemmin, kuten tiedätte, ketkä olette lukeneet aiemmin. Nyt sitä ei ole, enkä halua enää tulevankaan. Nykin mies imuroi, vaikka selkä on jo ajelusta kipeä. Kyllähän minäkin teen asioita, mutta pitäisi varmaan tehdä vielä enemmän. Puhua enemmän ja olla vähemmän itsekäs. Taidan vähän mietiskellä näitä asioita ja sen kunniaksi ottaa pienen coctailin, kun on niin harmaa päiväkin..ja kaikkia tuntuu vituttavan🙂

Kyllä tämä harmaus tuntuu alkavan käydä aika monen hermoille, ihan oikeasti. Sekin vetää mieltä matalaksi. Minun energiatasoihini ainakin vaikuttaa ihan suoraan paistaako aurinko vai ei. Ja yksinolemisesta tuli mieleen, että äitini, joka asuu yksin ja on yksinäinen lähetti juuri viestin, että hänellä ei aika kulu ollenkaan, kun yksin on vaan ja katselee ikkunasta sadetta. Sunnuntaina siellä ei edes kulje linja-autoja (äidillä ei ole autoa) että hän sillä pääsisi ihmisten ilmoille. Kaiken ajan on yksin ja puhuu vain minun kanssa puhelimessa tai linja-autonkuljettajan tai kaupan kassan kanssa. Omaisia ei siellä ole, eikä ystäviäkään. Hän juuri viestitteli, ettei tiedä mitä tekisi. Voi kuvitella kyllä vielä jos olisi yksin, eikä mitään tekemistä tai paikka minne mennä ja tällainen ilma..no, minä tulisin hulluksi. Tai tuskinpa tulisin vaan eläisin eteenpäin, mutta, kuten Sam sanoi, olisin vain, se olisi vain olemista..vaikka joskus kyllä tuntuu, että tämäkin elämä on vain olemista, vaikka ei olekaan yksin, mutta onhan se toki aivan eri asia, kun voi toisen kanssa jakaa asiat. Olen vain niin tottunut siihen, etten osaa enää nähdä millaista olisi SITTEN jos ei olisi tätäkään vaan yksinäisyys. Silloin ei olisi kyllä mitään..Muistan, kun aikanaan eron jälkeen laitoin parisängyn tyhjälle puoliskolle sellaisen jättinallen makaamaan peiton alle ja leikin, että siinä oli joku, etten ollut yksin. Kyllä se joskus vähän auttoi. Voi, kun sitä osaisi olla kiitollinen aikanaan siitä mitä on, ennen kuin sen menettää....

Kiitos Marianne🙂🌻

Minäkin ajattelen niin, että IM ei ole mikään ratkaisu, enkä haluaisi sitä tehdä, enkä usko sitä tekeväni, mutta välillä minäkin ajattelen, että haluanko ja jaksanko kohdata kaiken sen mitä on mahdollisesti edessä vielä vaikeita ja rankkojakin asioita, mutta ajattelen, että varmasti (toivottavasti) myös hyviäkin asioita, joiden vuoksi kannattaa taistella eteenpäin.

Aina jokin akuutti kriisi, kuten eilen minulla se hampaan lohkeaminen saa minut tolaltaan ja silloin saatan melkein heti ajatella, että teen kuitenkin im ja se on ainoa ratkaisu, etten enää kestä jne. Sehän on osa epävakaan persoonan tapaa suhtautua vastoinkäymisiin ja täysin en voi sille jos minulla on sellaine pers.häiriö, mutta voin yrittää pitää itseni kasassa.

Eli kauhun tasapaino on olemassa, mutta vielä sen verran heikko, että helposti jokin pienikin taka-isku syöksee minut itsetuhon ajatuksiin, vaikka onneksi aika nopeasti pääsen sieltä taas "normaaliin" olotilaan takaisin. Minusta Mirtsari on tehnyt minusta hieman huolettomamman ja jopa välinpitämättömämmän, kuin ennen. Välillä liiankin tasapaksun ja ajoittain tunnekylmän. Tuo tunnekylmyys/välinpitämättömyys on parisuhteessa inhottava asia. Yritän juuri taistella sitä vastaan. Tai sitten koitan jossain välissä heivata Mirtsan ja kokeilen millainen olo sitten tulee (varmaan kauhea) en tiedä vielä...

Sinä Marianne vaikutat tosi syvälliselle ja viisaalle nuorelle naiselle (eikö ollutkin niin, että olet melko nuori, muistelen niin) Onko muuten se rakkaus vielä kuvioissa? Anteeksi jos olen utelias, mutta utelias apinahan minä olenkin..🙂

Ikkunan takana pilkkopimeää. Minua alkoi vähän yleismaailmallisesti masentaa, kun tajusin ettei F1-kuski varmaan enää herää koomastaan. Surullista millainen loppu niin aktiivisella ja lahjakkaalla ihmisellä. No, hän itse ei sitä toivottavasti tajua. Eihän hän vielä ole mennyt pois, mutta vahvasti tuli sellainen tunne, ettei hän enää herää. Hirveän paljon porukkaa on lähtenyt viime aikoina. Ja sekin 36-vuotias maajoukkuehiihtäjänainen kuoli. Kuolinsyytä ei ole kerrottu. Saattaa olla im. Miksi muuten ei kerrottaisi jos luonnollinen olisi? Välillä tuntuu, että elämä on yhtä kuolemaa. Tulee mieleen, että miksi minä maan matonen ihminen tekisin im jos näin menestyneet ja aktiiviset ihmisetkään ei saa elää? Jos he eivät saa elää ja minä saan jos en tee im niin miksi ihmeessä tekisin?

Kamalan tylsä päivä. Se on aina silloin, kun on huonoja öitä ja väsymystä, ettei jaksa oikein mitään. Silloin on tylsää. Jos olen virkeä minulla ei ole koskaan tylsää, koska silloin teen aina koko ajan jotain tai menen (levottomana) ympäriinsä. Ehkä nyt koko viikonloppu tuli mentyä ja huonoja öitä niin alkaa väsyttämään. Nyt ei ajeluretkikään piristänyt mieltä. Olen enemmänkin väsynyt, kuin masentunut nyt. Hieman alakuloinen kyllä. Mies tekee jauhelihasta pihvejä. Tekstailen äidin kanssa. Hän kyselee menenkö huomenna hammaslääkäriin. Sanoin, että en tiedä. Saatan lykätä myöhempään. Hammas ei ole kipeä.

On miehelläkin paineita. Hän saattaa saada jopa vankilatuomion jos oikein huonosti käy. En selosta tarkemmin. Sanon vain, ettei hän rikollinen ole, mutta se on pitkä ja sekava asia. Tänään vain paljastui sellaista, joka saattaa muuttaa asioiden kulun sellaiseen suuntaan, että ainakin jonkinlainen tuomio tulee. Toivottavasti ehdonalainen jos tulee.

Minun kaikki miehet on jossain vaiheessa saaneet jonkin tuomion. Ne on olleet niin tehokkaita, heh heh.

En viitsinyt ottaa sitä coctailia, kun muutenkin jo meinasin torkahtaa. Vihaan sitä kun silmät alkaa lurppaamaan. Nyt melkein tekee niin. Melkein saan raivarin sen vuoksi. Saisinkin raivarin niin virkistyisin.

Mies oli niin kiltti, kun tilasi minulle pizzan, koska en tykkää niistä jauhelihapihveistä. Kiitokseksi hieroin hänen kipeää selkäänsä. Tai ei sitä oikein voi hieroa, kun se on niin kipeä. Mutta hienovaraisesti vain. Olen niin väsynyt, että silmät nuokkuu päässä. Ärsyttävää. Saisi nuo yöt olla parempaa unta. Mielestäni Mirtsari ei enää vaikuta suotuisasti nukkumiseen. Taidan kohta koittaa jotain muuta lääkettä. Mutta taitaa puheeksi vain jäädä, kun en saa edes aikaiseksi varata lääkärinaikaa. No, aina voin soittaa hänelle soittoaikanaan. Kohta pitää temestan reseptikin uusia. Olisi hupaisaa jos hän yhtäkkiä sanoisi ettei enää uusi sitä, että nyt akka loppuu se bentsojen imeminen! Heh, menisin kyllä ihan paniikkiin. Onneksi minulla on hätätilanteiden varalle kaapissa muutakin. Diapamia, Opamoxia ainakin. Jäänyt, kun en ole niitä käyttänyt.

Minusta tuntuu, että Mirtatsapiini lamaa seksihaluja. Tulee jotenkin sellainen olo, ettei yhtään kiinnosta. Mieskin vähän kerran puhui samaan malliin, että Mirtasta menee kyvyt ja halut muutoinkin. Anteeksi jos joku nyt järkyttyy suorasta puheesta, mutta en jaksa mitään leperrellä tähän. Aikuisen ihmisethän täällä lukee ja kirjoittaa. Voinhan laittaa tähän -K18- merkin🙂 Ei minulla ole koskaan ollut näin kauaa seksihalut poissa ja vaikka oisin kuin kanttuvei niin aina jossain välissä sen verran jaksaa sutaista. Nyt ei edes ajatus innosta. Aika kummallista. Voi tosin olla, että itsetuntokin on niin nollissa, ettei siksikään kiinnosta. Ei kyllä ole miehellekään ominaista olla noin haluton. Selvästi lääkitys vaikuttaa.

En muuten ole Samilta muistanut kysyä, että onko sinulla jokin mielialalääkitys ja jos niin mikä? Ihan huvikseni vaan kyselen. Ei ole pakko vastata jos et halua. Radiosta tulee jotain unettavaa mandoliinin näppäystä, tekis mieli😴 No, parin tunnin päästä on sen aika. taidan jättää Mirtsan ottamatta ja katsoa mitä tapahtuu. Uskaltaiskohan?