Hyi helvata..Olen syönyt, mitä ihmeellisimpiä viritelmiä. Jopa voilla päällystettyjä joulupipareita ja juustoa. Ruoat tänään ovat olleet kauheita. Mieskin yritti syödä sardiineja ja tuli aivan depressiiviseksi. Paha ruoka, paha mieli, paha maha..Onneksi huomenna saa taas "ihmisten"-ruokaa näiden sotkujen vastapainoksi.

Syön kait tylsyyteen. Etsin mielenkohennusta ensin pilleripurkista ja sitten jääkaapilta. Kumpikaan ei nyt onnaa. Ja arkeen palaaminenkin pelottaa ja se asia, mistä aamulla sanoin, mikä huolestuttaa, sekin on huomenna edessä, voi Luoja, en kestääääääää!

Päivä 4-seinän sisällä on ollut aivan syvältä. Ei mitään järkevää tekemistä. Ja pimeää koko ajan. Minä olen ollut välillä kiukkuinen ja välillä täysin apaattinen. Mies vain lukee kirjaa ja minä plärään nettiä. Lukemani kirja on aivan epäkiinnostava hömppäromaani, jota en todellakaan jaksa lukea. Minulla on kirjojen suhteen hieman vaativampi maku. En tajua miksi edes menin tuon "akkainkirjan" lainaamaan.

YouTubesta löytyy hupaisia pätkiä nimellä: "toisinajattelija". Tämä aikanaan esitetty tosi tarina -dokumentti on aivan huippukomiikkaa, suosittelen katsomaan..Muistakaa: "Mikä vitun CV"??? Ei hyvää päivää..pakko katsoa sitä taas. Jos saisi tunnelmaa vähän kevennettyä..

Mikä hirveä päivä..Olen aivan romuna. Netistä löysin kuvia eräästä BB-tähtösestä, jolla silikonit ja mitä lie. Kuulostaa varmaan tosi tyhmälle, mutta romahdin aivan kokonaan. Muistin oman "nuoruuteni" ja kaikki siihen kuuluvat ihanat, huolettomat, kevyet, bimbot asiat. Tuota "tähtöstä" katsoessani tunsin ja tunne itseni maailman rumimmaksi ja epäonnistuneimmaksi ja pilalle menneimmäksi. Purskahdin itkuun. Minusta ei enää koskaan tule katseenkääntäjää, kuin ehkä sanan negatiivisessa merkityksessä. Oikeasti millään ei ole enää mitään merkitystä....

Huomenta Kuunvalo. Kuulostaa sille, että sun vuosi on alkanut ihan yhtä vauhdikkaasti kuin minunkin. Ei vois tosiaan olla enää yhtään tylsempää. En oikein tiedä itsekkään, miten saan ajan kulumaan. Lisäks nyt on taas sellanen kausi, ettei saa nukuttua. Olispa seuraa edes yhtenä päivänä viikossa, tai kuukaudessa. Huonokin seura kelpais. Sekin on sellanen asia, jota ei osaa arvostaa tarpeeksi, ennenkuin jää yksin. Siks minusta on tuntunut hyvälle huomata, miten paljon osaat arvostaa miestäsi. Ainahan parisuhteessa on omat ongelmansa, mut tunnut tiedostavan hyvin sen tosiasian, miten paljon helpompaa on elää tällaisten asioiden kanssa, jos vierellä on joku, joka välittää. Ollaan tietysti kaikki erilaisia, mut itse olisin valmis antamaan mitä vain siitä ilosta, ettei tartteis elää yksin. Parisuhde antais syyn edes yrittää jotain. Tässä tilanteessa ei oikein jaksa panostaa mihinkään. Miks jaksais, kun kukaan ei välitä paskaakaan siitä, missä olen tai mitä teen. On tosi masentavaa elää vain "itselleen". Kysyit tuossa aikaisemmin onko minulla ketään, jolta saisin positiivista palautetta itsestäni. Onhan niitä lääkäreitä, terapeutteja yms. mut nykyään tuntuu lähinnä masentavalle huomata, ettei ole muuta juttuseuraa, kuin nämä terveydenhuollon ammattilaiset. Siis kaikki kiitos ja kunnia jokaiselle lääkärille, terapeutille yms. kaikesta siitä ajasta, mitä olette minuun uhranneet, mut kyllähän sitä kaipais ihan "normaaliakin" juttuseuraa. Sinulta olen kyllä saanut positiivista palautetta viime aikoina, kiitos siitä 🙂 Tänne kirjoittaminen on ollut ainakin minulle juuri sitä "puhumista", mitä tekis mieli harrastaa enemmänkin. Kaikkea ei voi kirjoittaa, vaikka haluaisikin, eikä ajatuksia saa aina puettua sanoiksi, kuten esimerkiks nyt, mut silloin voi sentään lukea sinun ja muiden kuulumisia. Tämä palsta on tällä hetkellä ainoa kontakti muihin ihmisin, mut muutama viikko sitten ei ollut edes tätä, joten pakko olla tyytyväinen tähän tilanteeseen. Omista asioista kirjoittaminen ja toisten asioista lukeminen täällä on sata kertaa parempi, kuin ei mitään. Joo, ei oikein "kynä kulje" valvotun yön jälkeen... Kädet näyttää taas siltä, että eilen tuli purettua aggressioita ilmeisesti ihan huolella, siis tuohon vanhaan ja rakkaaseen nyrkkeilysäkkiin. Taitaa olla parasta mennä suihkuun ja laittaa puhtaat siteet käsiin. Lopuks lainaan sinua Kuunvalo ja lupaan tulla takaisin marisemaan tänne, kun saan vähän silmiä auki.....

Vuoristorataa menneet fiilikset, olin tosi onnellinen siitä, että viime vuosi päättyi ja toisaalta uusi vuosi tuo toiveita. Mutta tuo ankea sää alkaa tympiä ja se, että suru lymyilee vielä nurkissa. Hassua, vaikka välillä tuntuu tosi hyvältä niin mietin, että ehkä teen itsemurhan keväällä. :-)))))

Tsemppiä taisteluun tylsyyttä vastaan ja niihin koitoksiin, jota on edessä!

yritän jaksaa kirjoittaa tänne jotain. taidan ehkä sulkee tämän koneen ja mennä nukkuu. olenhan ollu ylhäällä jo n. 30 minuuttia...

Mitenhän sulla on tänään mennyt/menee? Tunnistan itseni tuosta murehtijasta ja miettijästä. Voi kun aivoissa olis nappi mistä välillä painaa ajattelun seis! Lohdutan itteeni välillä miettimällä, että jos ei olis fiksu , niin eihän osais asioita näin miettiä ja vatvoa eikä edes ymmärtäisi olevansa masentunut ja ahdistunut. Mennä tohottaisi tai löhöisi tv:n ääreessä sen kummempia syvällisempiä miettimättä. Niin, pitäisi osata valehdella itselleen todellisuus paremmaksi (tästä kirjoitin joskus aikaisemminkin).

Maailmahan on kyllä aika merkillinen paikka. Maapallo, pieni piste maailmankaikkeudessa. Me ihmiset siellä kuin muurahaiset keossa. Mihin kaikki johtaa? Tämä nykyinen elämän meno? Mutta kenenkään murheita ja olotiloja ei saa väheksyä. Jokainen elää sitä omaa todellisuuttaan. Ei voi laittaa järjestykseen, kenen murhe ja ahdistus on suurempi ja pienempi. Kun olen tässä asioita vatvonut, niin olen ajatellut, että jos oikeesti sellainen yhteisöllisyys toimisi, niin monen ihmisen olisi paljon parempi olla. Mun lempi ohjelmia tv:ssä on juuri sellaiset sarjat, joissa on se yhteisöllisyys aika vahvasti esillä. Silloin ne joukon ns. heikoimmatkin huomioidaan eikä poljeta maahan. Ihmiset saa olla mitä ne on ja jokaisella on omat hyvät juttunsa.

Jossain vaiheessa elämääni olen jonkun verran ollut ulkomailla ja siellä olen kokenut juuri tuon yhteisöllisyyden (en väitä että sitä olisi joka paikassa muualla kuin täällä) Silloin voi luottaa, että vaikka mitä kävis, niin ei ole yksin. Kyllä joku naapurista jeesaa tiukan paikan tullen tai voi piipahtaa naapurissa ilman sen kummempia kutsuja. Se on uskomattoman helpottava tunne. Nyt ei tunnu siltä. Olen toki onnellinen miehestäni, en ole ns. totaalisesti yksin. Mutta samalla kaivaa mieltä se, että jos miehelle kävisi jotain, niin miten minulle kävisi? Kuka auttaisi? Se on yksi suurista peloistani. Tätä kun kerran psykiatrille kerroin, hän totesi asiallisesti, että laittakaa vakuutusasiat kuntoon. Tarkoitin asiaa vähän toiselta kannalta.

Nyt kyllä mietin, AK, mitä sinulle on tänään tapahtunut?

Oliko niin, että kuulet tänään lääkärissä niistä tuloksista? Tosi paljon voimia, kirjoittelehan sitten miten meni! ☺️❤️☺️

Oi, Ihanaiset Ystävät🙂 Kyllä lämmitti mieltä, kun olitte kaikki viitsineet tänne kirjoitella. Tuli ihan tunne, kuin ois tullut kotiin perheenjäsenten pariin🙂 Oikein nolottaa, kun en jaksa tältä istumalta kirjoittaa jokaiselle erikseen, mutta palaan kyllä myöhemmin jokaiselle erikseen. Mutta KIITOS Sam, Hämärä, Saloka, Monange. Oikein koko konkkaronkka.

Minulla oli vähän hulinapäivä, ihan hyvässä mielessä. Ja vaihteen vuoksi. Aamusta heti kamppeet niskaan ja asioita hoitamaan. Mies haki maksarin yhteen kalliiseen kipulääkkeeseen, jota selkäänsä joutuu käyttämään. Lääke uhkasi jo loppua ja sitä ei voi/saa lopettaa yhtäkkiä, kun on myös mielialaan vaikuttava (Lyrica) ja kipujensa kanssa ei pärjäis muutenkaan ilman, kun on kyseessä paha hermosärky. Siellä meni aikaa. Sitten mentiin apteekkiin. Miehen lääke ja minulle KalsiumD-vitamiinipurkki (aika suolainen on hinta kun yli 20e) Minullahan oli kokeissa D-vitamiini tosi alhainen ja sekin voi aiheuttaa huonon vastustuskyvyn, väsymystä, lihasheikkoutta, jopa osteoporoosia (ilman D ei kalsium imeydy) Samassa rakennuksessa isompi marketti (jota inhoan), mutta siellä euron tarjouksia ym. No, jaksettii siellä 10min. pyöriä, ostoskärryssä kaksi tölkkiä Cocista ja päätettiin, ettei jakseta siellä pyöriä🙂 Liian suuri, epäviihtyisä ja hankala. Mentiin Lidliin. Sieltä ne tavanomaiset. Vielä piti joulutorttujakin ostaa, kun just Lidlin oli niin hyviä ja edullisia ja niitä vielä oli. Patonkia, leikkeleitä, kanaboxi, suklaavanukkaita ja muuta sälää. Sitten mentiin pienempään markettiin, joka on meidän "lähikauppa"ja sieltä loput ostokset. Mies sai pitkästä aikaa levyn kaljaa, kun minä sain niin paljon namuja.

Tultiin kotiin ja melkein samassa soitti lääkäri niitä biopsian tuloksia (eli PNB, paksuneulabiosia, koepala imusolmukkeesta) Tulos oli: Ei mitään lymfoomaan viittaavaa, eikä muutakaan. Huh, onhan se helpotus taas kerran. Mutta ajatelkaa, minusta on tullut niin epäluuloinen (ennenkin saanut joskus "vääriä" tuloksia, vaikka tauti onkin ollut) että en oikeastaan osannut edes iloita tai helpottua tuloksesta, kun oma mieli vain vänkää, että joskohan ne taas on lääkärit erehtyneet ja kuoleman kielissä olen kuitenkin (olen ihan kirjaimellisesti ollut lääkäreiden töppäilyjen vuoksi) mutta yritän nyt suggeroida itseäni, että relaa, mutta vaikeaa se on, kun kaikki vanhat (eikä edes niin kovin vanhat) traumat ja kauhut tunkevat tajuntaan, ne aina aktivoituvat, kun niille annetaan jokin ärsyke, kuten lääkärinkäynti,verikokeet ym. Joskus olen aivan raivona, joskus masentunut (sanotaanhan, että masennus on voimatonta raivoa..) että eikö näistä sairauteen liittyvistä asioista pääse koskaan eroon, eikä koskaan saa unohtaa niitä, kun aina jokin kontrolli tms. palauttaa koko roskan mieleen. Eli nyt sis tt-kuvat, verikokeet ja koepala puhtaat, joten yritän nyt edes pikkuriikkisen uskoa, ettei se paska tauti ole minussa nyt. Ja vaikka olisikin niin mitä sille itse voisin tällä hetkellä? En yhtään mitään eli yritän heittää sen mielestäni ja ajatella kaikkea mukavampaa. Kotona sain sitten päähäni vielä lähteä kirjastoon yrittämään josko sieltä tänään löytyisi jotain mielenkiintoista luettavaa. Olen oppinut, että kirjoja pitää AINA olla tuossa pikku kirjahyllyssä sängyn vieressä saatavilla, kun vähänkään on keskittymiskykyä lukemiseen. Kjell Westön (eräs mielikirjailijani) uusin. Kolme masennusta käsittelevää psykologian kirjaa. Juhani Tammisen kertomus burn-outista. Peliriippuvaisen naisen tarina. Eli aika mielenkiintoista pitäisi olla. Olen lukenut paljon riippuvuuteen liittyvää kirjallisuutta. Se on aina kiehtonut minua. Itse olen taipuvainen hyvin helposti koukkuuntumaan asioihin ja aineisiin. Se on yksi epävakaan persoonan piirre. Muistan, kuinka eräs perhetuttumme aikanaan ollessani teini varoitti minua syvästi sekaantumasta lääkkeisiin. Tämä henkilö oli selvännäkijä. Ihmettelin, että mitä oikein pöpöttää. Kertoi, että olen erityisen herkkä tulemaan riippuvaiseksi nimenomaan lääkkeistä. No, vuodet vierivät ja asia unohtui. Muistinpa sen vasta mennävuotena tapellessani bentsodiatsepiinikoukussa. Olen tuntenut elämäni aikana ja lähipiirissä ollut paljon riippuvaisia henkilöitä, joista muutamaa olen voinut ilokseni auttaakin jollakin tavalla. Sekä entinen, että nykyinen mieheni omasivat alkoholitaustan ja minun avulla myös luopuivat siitä, siis alkon kohtuuttomasta käytöstä. Tottakait suurin kunnia asiasta kuuluu heille itselleen. Vieläkin lähes joka päivä hämmästelen ja nostan hattua miehelleni siitä, että hän ei ole kertaakaan suhteemme aikana "ratkennut" juomaan, vaikka on ollut hirveitä paineita ja ongelmia (siis raha, terveys yms.) Mutta itsekin myöntää, että ilman minua olisi dokannut itsensä galsaan skrubuun..kuten asian ilmaisee, eli siis juonut itsensä monttuun. Mieheni oli työnarkomaani ja alkoholisti. Työnsä teki äärimmäisen hyvin ja pikkutarkasti ja painoi pitkiä työputkia ja tienasi paljon rahaa. Vapaapäivät menivätkin sitten kännissä yötä päivää. Ainakin kaksi edellistä suhdetta kariutuivat tämän vuoksi. Erojen jälkeen juominen kiihtyi vain. Kunnes tapasi minut ja nykyään juo parin kuukauden välein levyn kaljaa. aika hyvin minun mielestä entiseen verrattuna. Minua ei alkoholi ole koskaan saanut lumoihinsa. Se on yksinkertaisesti pahaa🙂 Lääkkeet taitaa olla se minun "ansa", vaikka eipä minulla nyt kyseessä mikään kovin rankka koukku olekaan, mutta on kuitenkin se päivittäinen 1mg temesta, jota en voi heittää yhtäkkiä pois, koska olen riippuvainen. Ja otanhan aina lisäcoctailia tarvittaessa. Tosin lääke on Psykiatrin "hyväksymä" ja hänen valvonnassaan käytän, vaikka en kerrokaa niitä lisäpuolikkaita, joita tarvittaessa otan. Määrät ovat siis pieniä, mutta silti vieroitusoireet ovat melkoiset jos pääsevät päälle. Toistaiseksi en ole jaksanut alkaa asialle tekemään mitään. En tietenkään haluaisi käyttää, mutta en voi lopettaakaan. Joskus haluaisin lopettaa. Otan lääkettä näköjään sekä hyvään, että pahaan oloon. On loogista ottaa pahaan oloon helpotusta. Mutta hyvän olon buustaaminen kemiallisesti on jo päihderiippuvaisen toimintaa. Minulla sen verran harvoin hyviä oloja, että silleen ei ongelmaa🙂 Kirjastosta sitten vielä leipomoon, jossa ihan sikahyviä tuotteita..Ja sitten vielä erääseen pikkukauppaan. Kirppikselle oltais myös menty, mutta se oli kiinni (byääh, en saanut vanhoja aarteita)🙂 Sitten taas kotiuduttiin ja juttelin äidin kanssa ainakin tunnin ja samalla silmäilin tätä nettiä ja sen jälk aloin kirjoittamaan. Eli ei tämän kummempaa, mutta minun mittakaavalla aktiivinen päivä. Ja olihan lääkärilläkin ihan hyviä uutisia, joten eiköhän päivä saa aika hyvän arvosanan. Nyt alan rauhoittumaan, kun minulla tahtoo olla, että kun on aktiivista niin tulen levottomaksi ja alan käydä kierroksilla, se jää päälle ja sitten väsähdän. Usein toimin stressin voimalla ja sitten kun tilanne ohi niin "mehut pois". Saattanee myös liittyä siihen kortisolihäiriöön, ettei fysiikkani kestä suurta rasitusta, koska kortisolin eritys on puutteellista on sama asia, kuin autoa yrittäisi ajaa ilman bensaa🙂 Toivottavasti siihen tulee selvyyttä sitten 29.1, kun tapaan sen Endokrinologin. Myös kilpirauhasarvot olisi hyvä saada balanssiin. Luulen, että sen jälkeen olisin kuin toinen ihminen ja heräisin tästä ikuisesta koomasta, jota masennukseksi kutsutaan. Itse olen koko ajan ollut sitä mieltä, että masennus ei ole ainoa ongelmani vaan elimistössä ei vaan kaikki hormoonit ym toimi ihan optimaalisesti. Aika tyypillistä rankan sairauden ja sytostaattihoitojen rääkkäämälle keholle. Eräs syöpähoitaja sanoi, että yksi tiputuskerta sytoja rasittaa kroppaa yhden maratoonin verran. Soluthan tapetaan aina uudestaan ja uudestaan, ne pahat, mutta valitettavasti siinä sivussa myös ne hyvät. Voi kuvitella, kun sytoja annetaan kahden viikon välein puoli vuotta (ja minun tapauksessani ylikin sen) mitä se tekee koko keholle, varmasti myös aivoille. Kukaan ei siitä puhu, mitä aivosoluille tapahtuu. Ja kuinka hidasta on toipuminen. Ja minä olin jo niin huonossa kunnossa, kun hoidot alkoivat. Siis hiuskarvan päässä kuolemasta..Viikatemies on istunut olkapäällä melko sitkeästi. Ehkä se kuolema ja sen ajatteleminen on siksi tullut melko läheiseksi, vaikkakin jo ennen sairautta se kuului filosofiaani. Minulla on fataali ajatusmaailma, kuten se talitiasterapeutti kerran sanoi. No, jopas nyt aloin tarinoimaan ja vielä näin synkkiä asioita. Myönnän, että otin pienen coctailin ja seuraavaksi meinaan syödä pari leivosta ja huuhtoa ne alas Cociksella. Taitaa olla minun karkkipäivä. Mies meni saunaan. Minulle tulee saunassa huono olo, joten en mene. yritän vähän rentoutua ja silmäillä kirjoja tai sitten jätän ne suosiolla huomiselle, tai lie mille. Palaan kyllä lukemaan ja kommentoimaan teitä muruset mussukat (eikö olekin ärsyttävästi sanottu🙂 Ei vainkaan, olette Rakkaita. Äitini ja mieheni lisäksi minulla ei juuri ole muita keiden kanssa jakaa asioita. Siis ainakaan näitä asioita, kuin täällä kerron. Olisipa huomenna hyvä ilma niin lähtisin jälleen tutkimaan sitä valkoista autiotaloa..🙂

See You Soon!

Harvinaista. Olen melkein yksin, tähän aikaan illasta. Mies törttäsi kaljojansa ja ihan siivosti oli, ei voi valittaa. Sitten meni kiltisti nukkumaan pikkumakkariin (koska kuorsaa humalassa). Minä olen siis yksin valveilla ja tämä on tosiaankin harvinaista. Joskus ennen vanhaan saatoin miehen mentyä nukkumaan valvoa kirjojen kanssa kahteen asti yöllä, kun virkistyin aina, kun olisi pitänyt alkaa nukkumaan. Silloin rakastin lukea yöllä rauhassa. Päivät oli silloin touhukkaita. Asuttiin vanhassa ok-talossa, keskellä luontoa. Oli iso piha marjapensaineen ja vanhoine aittoineen. Kukkapenkit, puut, kasvimaa. Siinä riitti kesällä hommaa. Minä tein ensin sisällä kotityöt ja siirryi sitten ulos hommiin. Huolsin kukkapenkkejä, kitkin kasvimaata, pengoin vanhoja aittoja, saunamökkiä, navettaa (autioituneita, jännittäviä) Mies leikkasi nurmikot, hoiti kasvimaan, remontoi taloa, teki risusavottaa metsänlaidassa jne. Ei siinä tarttenut enää minnekään kesämökille lähteä, kun tunsi olevansa mökillä aina. Se rikkumaton rauha (ei lähellä naapureita, eikä isoja autoteitä) ja se ilman raikkaus ja puhtaus, kun joskus aamuviideltä kesällä kömmin ovesta ulos heti herättyä pyyhe ympärillä ja kumisaappaat jalassa🙂 Sitä lintujen sirkutusta, kukkien ja puiden tuoksua, aamukastetta. Ei sitä koskaan unohda. Se oli kuin paratiisi. Kiitos, että sain senkin kokea. Sen jälkeen mikään ei olekaan enää ollut yhtä hyvin tai sanotaanko, että jonkinlainen pettymysten putki alkoi siitä, kun tästä paikasta jouduimme luopumaan. Muutimme rivitaloon (homeinen), minä aloin oireilla, miehen sairaudet pahenivat, muutimme toiseen rivariin (homeinen) sairastelumme pahenivat, minulla todettiin lymfooma..se aika oli kaoottista. Koko ajan myös pettymys menetetystä rakkaasta ok-talosta masensi, rahahuolia, jotenkin jatkettiin, sitten minun sairaus ja melkein kuolin, se järkytys peittosi kaiken, sitten puoli vuotta hoitoja, elimme kuin sumussa, sitten muutto tänne nykyiseen ja nyt tämä nykyisyys. Lähimenneisyydessä on siis paljon menetyksiä ja pettymyksiä, järkytyksiä, väsymystä, masennusta kaiken vuoksi. On tietysti myös hyviäkin hetkiä, mutta ei sellaista paratiisia, kuin ok-talon aikaan ja ennen sitä. Muistin erään järkevämmän terapeutin, joka minulla oli lyhyen aikaa. Hän vaistosi asioita yliluonnollisen tarkasti. Kerran hehkutin, kuinka vihdoinkin olen onnellinen. Olimme juuri muuttaneet sinne luontopaikkaan ja kaikki oli muutenkin ihanaa. terapeutti katsoi minua hyvin syvälle silmiin ja oli pitkään hiljaa. Ei se kuitenkaan ollut ahdistavaa. Sitten terapeutti sanoi, että elän tällä (sillä) hetkellä elämäni onnellisinta aikaa. Hän sanoi sen hyvin vakavasti, kuin jonkin näyn. Minä myönsin, että varmasti näin onkin. Sitten oli vielä hetken tuo maaginen hiljaisuus ja vaihdoimme puheenaihetta tai aika loppui tai jotain.. Näin jälkeenpäin ajatellen tuo aika oli tosiaan elämäni onnellisinta jos ei oteta erästä toista ajanjaksoa lukuun, mutta se oli aiemmin exän kanssa. Sen jälkeen onni lähti kääntymään epäonneen. "On lainaa ilon sekunnitkin, ne surun tunnein maksetaan" tämä laulu on soinut usein mielessäni ja sen sanat osuvat niin hyvin. Katu toiveen särkyneen..🙂 No, en tainnut nyt sitten lukea, ehkä vilkaisen jotain. Mies jo kuorsaa (onneksi pikkumakkarissa, eikä täällä) Vähän kait myöhäistä iltapalaa ja unten maille. Säätiedotus se vaan lupaa mustan talven jatkumista. Harmaata, sadetta, hämärää. No, jospas tuo Minisun D-vitamiini toisi sen auringon sisälleni, hah. Ei kun nyt pakko lopettaa. Hyvää Yötä Kaikille, nähdään huomenna!

Huomenta. Kirjoittele kuulumisia Kuunvalo. On huoli sinusta, toivottavasti kaikki ok?

Hämärä kirjoitti 2.1.2014 13:12

Mitenhän sulla on tänään mennyt/menee? Tunnistan itseni tuosta murehtijasta ja miettijästä. Voi kun aivoissa olis nappi mistä välillä painaa ajattelun seis! Lohdutan itteeni välillä miettimällä, että jos ei olis fiksu , niin eihän osais asioita näin miettiä ja vatvoa eikä edes ymmärtäisi olevansa masentunut ja ahdistunut. Mennä tohottaisi tai löhöisi tv:n ääreessä sen kummempia syvällisempiä miettimättä. Niin, pitäisi osata valehdella itselleen todellisuus paremmaksi (tästä kirjoitin joskus aikaisemminkin).

Maailmahan on kyllä aika merkillinen paikka. Maapallo, pieni piste maailmankaikkeudessa. Me ihmiset siellä kuin muurahaiset keossa. Mihin kaikki johtaa? Tämä nykyinen elämän meno? Mutta kenenkään murheita ja olotiloja ei saa väheksyä. Jokainen elää sitä omaa todellisuuttaan. Ei voi laittaa järjestykseen, kenen murhe ja ahdistus on suurempi ja pienempi. Kun olen tässä asioita vatvonut, niin olen ajatellut, että jos oikeesti sellainen yhteisöllisyys toimisi, niin monen ihmisen olisi paljon parempi olla. Mun lempi ohjelmia tv:ssä on juuri sellaiset sarjat, joissa on se yhteisöllisyys aika vahvasti esillä. Silloin ne joukon ns. heikoimmatkin huomioidaan eikä poljeta maahan. Ihmiset saa olla mitä ne on ja jokaisella on omat hyvät juttunsa.

Jossain vaiheessa elämääni olen jonkun verran ollut ulkomailla ja siellä olen kokenut juuri tuon yhteisöllisyyden (en väitä että sitä olisi joka paikassa muualla kuin täällä) Silloin voi luottaa, että vaikka mitä kävis, niin ei ole yksin. Kyllä joku naapurista jeesaa tiukan paikan tullen tai voi piipahtaa naapurissa ilman sen kummempia kutsuja. Se on uskomattoman helpottava tunne. Nyt ei tunnu siltä. Olen toki onnellinen miehestäni, en ole ns. totaalisesti yksin. Mutta samalla kaivaa mieltä se, että jos miehelle kävisi jotain, niin miten minulle kävisi? Kuka auttaisi? Se on yksi suurista peloistani. Tätä kun kerran psykiatrille kerroin, hän totesi asiallisesti, että laittakaa vakuutusasiat kuntoon. Tarkoitin asiaa vähän toiselta kannalta.

Nyt kyllä mietin, AK, mitä sinulle on tänään tapahtunut?

Oi, Hämärä☺️❤️

Oli niin liikuttavaa, että olit miettinyt mitä minulle olisi tapahtunut? No, onneksi ei mitään, mutta sydäntä lämmitti "huolenpito", kiitos.

Mielenkiintoinen kirjoitelma sinulla. Tunnistin siinä monta, ajatusmaailmaani liittyvää aihetta. Juurikin tuo, että jos olisi vähemmän kykyä ajatella, elää öllöttelisi paljon huolettomampana, eikä edes tulisi mieleen, että jotain voisi olla ehkä vialla itsessä tai yhteiskunnassa. Sellaisia ihmisiä on paljon (tunnen, mutta en jaksa sellaisten kanssa olla missään tekemisissä) Ajattelun kyky on lahja, mutta myös hirveän rasittavaa. Minäkin usein ajattelen, että kun "osaisi" olla murehtimatta, pelkäämättä. Osaisi olla vähemmän itsekriittinen ja massaihminen niin tuskin olisi masentunutkaan tai ahdistunut ja jos olisikin niin ei sitä itse tajuaisi🙂 Sitten joku sanoisi, että "taidat olla masentunut" niin siihen vaan sanoisi että "höh, minä vai? No, en varppina ole" ja jatkais elämäänsä ajatellen, että olipa kumma höpöttäjä tuommoinen tyyppi. On paljon ihmisiä, jotka elävät hyvin leppoisaa keskivertoelämää ja ovat siihen tyytyväisiä ja piste. Perusammattikoulutus, perustyö, peruslapset, peruskoti, perusharrastukset, perusmatkat jne. Siinä välissä he eivät paljoa ajattele mitään, eivät lue kirjoja ym. Telkun realitysarjoissa sellaisia on paljon. Joskus katson heidän elämäänsä kateudesta vihreänä ja mietin, kuinka paljon helpomapaa olisi olla sellainen. Loppupäätelmäni on aina sama, en kuitenkaan haluaisi olla sellainen, kaikesta ajattelun ja murehtimisen tuomasta tuskasta huolimatta. Haluan kait olla juuri niin omituinen, kuin olen. Muutaman piirteen voisin antaa pois, sekä fyysiset viat.

Mielenkiintoinen pohdintasi maapallosta. Minun äitini aina uudestaan sanoo, että "me ihmiset olemme täällä, kuin muurahaiset" Mietin jos meitä tarkasteltaisiin jostain "ylhäältä" käsin voisi elämämme ja touhumme ja koko maailman meno näyttää melko alkeelliselle ja surkuhupaisalle. Kyllähän monetkin päivittäiset toimet tuntuvat järjettömälle toistaa. Heräät, peset itseäsi, kuset, paskot, teet päivittäisiä hommiasi, käyt kaupassa, ostat ruokaa, syöt, lepäät, nukut. Ehkä nämä tehtävät tehdään vain siksi, että maallinen ruumis pysyy olemassa ja mahdollistaa tärkeämmän, henkisen toiminnan, ihmisten keskinäisen rakkauden, ihmissuhteet. Luulen, että universaali rakkaus on se, jota oppimassa me olemme maan päällä. Opetella rakkautta kaikkea kohtaan. Opetella hyväksymään. Opetella auttamaan ja antamaan itsestään. Opetella olemaan rehellinen jne. Se kait on ihmisen tehtävä, rakastaa. Peset takapuolesi, että voit rakastaa. Imuroit kotisi, että voit rakastaa, käyt kaupassa, että voit rakastaa. Niin sen täytyy olla..(Rölli Peikon tuumaus jotain asiaa mietittyään).

Tunnistan ajatuksesi yksin jäämisestä. Jo aiemmassa suhteessani usein mietin, jos mieheni saa vaikka sydänkohtauksen ja kuolee (heidän suvussaan paljon nuorena sydärin saaneita, mutta hänhän todellakin kuoli sitten eromme jälkeen auto-onnettomuudessa alle viisikymppisenä) Tähän asti olen miettinyt vain, että mitä jos minulle tapahtuu jos minä kuolen ym. Välillä olen tosiaan alkanut miettimään tässä nykyisessä suhteessakin, että hyvinhän se voi olla mies, jolle sattuisi jotain ja kuolisi. Tai jättäisi minut (epätodennäköistä, mutta mahdollista) niin mitä sitten? Ei ole mitään turvaverkkoa. Piittaamattomana ja omaa rauhaani varjelevana ihmisenä en ole sellaista halunnut alkaa luomaan. Joten olisin sitten täysin yksin. No, äitini, mutta hän on jo 70v. Ei muita. Olisin aivan yksin ja aika avuton, koska mies on hoitanut niin paljon asioita. Kieltämättä se on uhkakuva. Mutta, luotan siihen, että jos näin kävisi, löytäisin uuden kumppanin (huoltajan, heh) tai sitten jokin virallinen taho huolehtisi minusta.

Kun alkaa miettimään niin miettimistä riittää..Minä olen vähän hassu. Toisaalta olen oikea tuuliviiri. Hetken ja tunnelman vietävissä, päivä kerrallaan, inspiraatiopohjalta, turhia murehtimatta ja taas toisinaan mietin ja pohdin ja oikein vetäydyn raskasmielisyyteen, kuin jokin profeetta vuorelleen. Ja sitten saatan vajota synkkyyteen. Nämä vaihtelut ovat hyvin äkkinäisiä, mutta kait sekin joltain osin kuuluu epävakaaseen persoonallisuuden piirteisiin. On se kyllä perittyäkin. Äitini aika lailla samanlainen. Äidilläni on aika lailla kaksisuuntaista käyttäytymistä, kuten myös jo edesmennellä Isällään. Minulla on usein epäilty kaksisuuntaista, mutta itse en siihen usko. Epävakaa kyllä sopii minuun ja elämäni tapahtumiin. Luultavasti se on oikein.

Hämärä, olet virkistävän humaani persoona. Nythän on luvattu hämärien ilmojen jatkuvan ties kuinka pitkään. Minulla tuli heti sinut mieleen, kun säätiedottaa lausui hämärästä, heh🙂

Ollaan Hämärästi Cool😎!

Tsemppiä päivääsi täältä hämärän keskeltä.

Monange kirjoitti 2.1.2014 15:32

Oliko niin, että kuulet tänään lääkärissä niistä tuloksista? Tosi paljon voimia, kirjoittelehan sitten miten meni! ☺️❤️☺️

Kiitos Kultaseni☺️❤️☺️🙂🌻! Ihanaa, kun huolehdit. Se tosiaan lämmittää mieltä ja sydäntä. Kyllä minäkin aina mietin sinun kuulumisiasi. Eikö se olekin hassua ja samalla hauskaa, että on periaatteessa tuntematon, mutta kuuluu melkein jokaiseen päivään ajatuksissa? On siinä jotain kiehtovaakin.

Hyvää päivää sinulle ja kirjoitellaan taas, miss yöu (like crazy, heh)🙂

MarianneM kirjoitti 2.1.2014 10:18

Vuoristorataa menneet fiilikset, olin tosi onnellinen siitä, että viime vuosi päättyi ja toisaalta uusi vuosi tuo toiveita. Mutta tuo ankea sää alkaa tympiä ja se, että suru lymyilee vielä nurkissa. Hassua, vaikka välillä tuntuu tosi hyvältä niin mietin, että ehkä teen itsemurhan keväällä. :-)))))

Tsemppiä taisteluun tylsyyttä vastaan ja niihin koitoksiin, jota on edessä!

Marianne🌻🙂🌻! Ihanaa, kun sinuakin "näkyy". On totisinta totta, että tuo ilma alkaa todellakin käymään mielenterveyden päälle. Ja ajattele, tämän ilmanalan on kerrottu vain jatkuvan ja jatkuvan.. Ja tuo, että välillä tuntuu hyvältä ja silti miettii itsarin tekemistä tulevaisuudessa. Se on jotenkin niin, että sitä hyvääkään ei loppupeleissä tahdo kestää tai ei usko sen jatkuvan ja pitää ikäänkuin avoinna tuon mahdollisuuden hilppasta takaoven kautta. Minulla ollut nyt onneksi pidempi jakso ilman itsariajatuksia (kait minulla on jo lanttu niin laho, etten osaa enää suunnitella saati tehdä i-m🙂 Onnellisesti Hönö Hölönpölö🙂 Parempi itsarit oksalla, kuin yksi sellainen pivossa. No, ei mutta tsemppiä ja jaksuja. Kirjoittele vaikka jos tulee kauheita oloja, jooko? yritä jaksaa. Olen huomannut, että sinulla menee tasaisin väliajoin kuitenkin todella hyvin.

Kuulumisiin😎!

Sam kirjoitti 3.1.2014 6:20

Huomenta. Kirjoittele kuulumisia Kuunvalo. On huoli sinusta, toivottavasti kaikki ok?

Sam🙂🌻! Ihanaa, että Sinäkin olit noin kultaisesti ajatellut minua. Kyllä kaikki on onneksi ihan ok (ainakin taas tällä hetkellä..) minulla oli vain eilen vähän aktiivi päivä, enkä siksi kirjoitellut, kuin myöhemmin vasta. Juuri tuohon Monangelle kirjoittelin, että on se niin hassua ja samalla liikuttavaa, että tavallaan ihmiset täällä ovat tuntemattomia ja silti kumman läheisiksi tulevat, että sitä jo ihan arjessakin saattaa yhtäkkiä kesken touhujen hetkeksi miettiä, että "mitähän sille Samille kuuluu" tai "mitähän Monange hommaillee" siis aivan samalla tavalla, kuin ajattelen esim. mitähän minun äidille kuuluu ja mitä hän juuri nyt mahtaa tehdä? No, ei se ole paha tunne ollenkaan. Sinua olen kyllä miettinyt, enkä edelleenkään oikein tiedä miksi. Kait siinä on jotain huolehtimisvaistoa, mutta myös kiinnostusta kaikkea kertomaasi ja kokemaasi kohtaan. Elämänkokemus on aina kiehtonut minua. Myös ihan vilpittömästi arvostan sinun taistelua irti aineista. Mietin, että jotain todella vahvaa sinussa täytyy olla, muutoin pelaisit vieläkin aineiden kanssa ja niissä piireissä. Ja jokin suunnitelma sinuakin varten on olemassa, että olet sen "maailman" jättänyt taaksesi. Muuten olisit siellä vieläkin. Näin se minun ajatuksissani menee. Minuun teki tietysti heti vaikutuksen nyrkkeilysäkin hakkaaminen, heh. Minä kun olen aina ihaillut sellaisia sankarimiehiä (tiedän, typerää) tyyliin Rocky, Clint Eastwood, Van Damme, Bruce Willis (minun mies on tosi paljon sen näköinen ja tyylinen) No, nyt meni aivan off topic.. Tässä on syytä pitäytyä asiallisessa pohdinnassa, että se jotenkin voisi hyödyttää. Mietin vain tuota ihmiskontaktien mahdollista luomista. Ymmärrän, että et halua pyöriä varmaan monessakaan paikassa, koska et halua olla tekemisissä entisen gängin kanssa. Oletko mitään netin deittijuttuja kokeillut (tiedän, typerää ja minä en halunnut niitä edes kokeilla eroni jälkeen) mutta jos mietitään jotain askelta ulos totaaliyksinäisyydestä. Käytkö kirjastossa? Sielläkin voi joskus jutella ihmisten kanssa. Tai ihan kaupassa tehdä tikusta asiaa ja alkaa juttelemaan jonkun kanssa. Eihän siitä välttämättä sen kummempaa kehkeydy, mutta onhan tärkeää saada jutella, edes vähän. taitaa olla tyhmiä ajatuksia, mutta minä itse kun olen sellainen, että puhua höpötän vaikka puhelinpylvään kanssa... Onko mitään harrastusta, jota vosit harrastaa kodin ulkopuolella (tiedän, harrastuksien tyrkyttäminen on ihan syvältä🙂) Mutta jotain...Tsemppiä ja voimaa päivääsi! Kirjoitellaan ja pohdiskellaan ja ihmetellään tuota inhottavaa (luvattu vai jatkuvan) ilmaa ja maristaan jos marisuttaa🙂 Joskus mariseminen on ihan hyvä lääke, bentson ohella (vitsi..) Mutta ihan oikeasti..minusta sekin on iso asia, että olet kirjoittanut tänne. Minä ainakin olen valmis lukemaan kaiken mitä kirjoitat ja vaikka tänne minun ketjuun olet aina tervetullut marisemaan ja murisemaan ja tietysti myös hymyilemään🙂

Palailemisiin Kuomaseni😎!

Viime yönä valvoin sitten loppujenlopuksi puoleenyöhön saakka, jota en muista tapahtuneen varmaan moneen kuukauteen. Minulla oli se oma rauhani, jonka sitten katkaisi mies toikkaroiden jo tunnin pikkumakkarissa nukuttuaan takaisin pääesikuntaan, ei kun siis päämakkariin ja janttautuen minun viekkuliin nukkumaan. Siinä kuorsasi ja minä koitin herätellä, että mene nyt sinne pm vain kuorsaamaan, että minä saan nukuttua. Ei auttanut mikään puhe, alkoi humalaisen sitkeydellä pistää kamposiin ja minä sitten en jaksanut käydä hyödytöntä keskustelua vaan keräsin kamani ja menin itse pm. Jonkun aikaa nukuttuani mies konkoili sinne ja sanoi, että minä voin sittenkin mennä nukkumaan päämakkariin ja hän tulee pikkumakkariin. Huoh..tuossa vaiheessa olin jo niin unessa, että keräsin taas kamani ja painuin tänne makkariin nukkumaan. Toki mies ihan kiltti oli ja hyvin käyttäytyi (hämmästyttävänkin hyvin, suurimman osan illasta luki kirjoja sitä kaljaa juodessaan) Mutta tietäähän sen tietyssä vaiheessa, kun humala alkaa mennä väsyneeksi jankuttamiseksi🙂 No, aamulla herättiin ihan hyvässä sovussa. Hiukan väsytti, mutta ongelma oli se, että huomasin "putkimiehen tulleen kylään", eikä minulla ollut yhtään rättiä, vaikka niitä piti muistaa ostaa eilen..Miehellä oli 4 kaljaa jäänyt eiliseltä ja sanoin, että älä missään nimessä ala niitä lipittämään ennenkuin on käyty lähikaupassa hakemassa rättejä minulle. (Saatoin olla oikessa, että ne apeuskohtaukset oli osa PMS-oireita) Minulle se viikko ennen kuukautisia on aina sellainen hankala. Olen väsynyt, alakuloinen ja itkuherkkä jne. Ja se ruoan ahmiminen, se on valtavaa. Yöllä heräsin nytkin useamman kerran mässyttämään eilen ostamiani karkkeja, suklaita jne. En edes viitsi mennä vaakalle. Vatsaa hieman kivistää, mutta en ota siihen särkylääkettä, kun se menee ohi kuitenkin. Ulkona vaan harmaa ja sade jatkuu..huoh. Kauheaa tällainen. Lupasivat tällaisen ilman eli mustan talven vain jatkuvan hamaan tulevaan. Siis oikea talvi ei kait tulekaan? En usko. Jossain vaiheessa, ehkä maaliskuussa alkaa sataa lunta niin maan prkeleesti ja joka päivä ja kamalat pakkaset paukkuvat, niin kävi 2008 vuonna, kun ensin oli näin samanlailla lauhaa ja lumetonta vain maaliskuun alkuun saakka. Sitten ei meinannutkaan kes tulla millään. On ollut aika aktiivinen päivä. Siis ensin herättyä sinne kauppaan niitä rättejä ja vähän muutakin. Sitten kotona aloin järjestellä monta kaappia ja muutenkin järkkäsin paikkoja ja sisustin vähän uusiksi taas kerran. Söin vähän ja sitten tulínkin tänne kirjoittelemaan ja nyt tarkoitus vielä siivota koko kämpää, sitten varmaan päiväruoka ja sen jälkeen noiden uusien kirjojen lukemista ja muuta sekalaista. Muuten olisin lähtenyt jo ajelulle tai jonnekin kauppoihin (kun on taas rahaakin, tosin vain vähän) mutta ei nyt voi autolla lähteä minnekään, kun mies on kaljapäissään, tosin lievästi, mutta jos poliisi sattuu pysäyttämään se on kortti pois. Elikä kotipäivä, vaikka mieli olis hinkunut vähän pörräämään jonnekin. Mutta ei se mitään, hyvä näinkin. Ihan kiva päivä ja pääsinhän aamulla shoppailemaan rätsät Valintaladosta🙂 Eilen illalla aloitin ottamaan tuota Minisun CalsiumD-vitamiinia. Hyvä, kun ovat purutabletteja niin helppo ottaa milloin vaan. Yleensä kyllä otan illalla, kun kalsium voi alkaa nukuttamaan. Hyvä unilääke on magnesium-kalsium-bvitamiini. En vielä ole varma, mitä tänään syön. Luultavasti huitaisen vain eilistä patonkia ja lisukkeita sen kanssa, kun on vielä siivouskin tehtävänä niin en jaksa/ehdi syventyä niin ruoanlaittoon, vaikka mieshän sen laittaa, mutta miettimään mitä ruokaa haluaisin syödä jne. Olen nyt vähän suurpiirteinen ja elän taiteilijaelämää, heh😎

Nyt luutu heilumaan ja miehen pakotan imuroimaan, sehän on krapulaiselle mieluista puuhaa! See You Soon!