Hämärä kirjoitti 28.12.2013 20:11

Noista naistenlehtijutuista tuli vielä mieleeni. Niissähän toistuu usein kaava, että henkilöllä ollut joitain ongelmia tai sairaus ja sen jälkeen on sitten kaikki niin hyvin. On otettu opiksi eikä huonoja kokemuksia enää pois annettaisi. Tiedän minäkin sen ärsyyntymisen tunteen. Monesti mietin, että kun olisi juttu jostain ihmisestä, kun kaikki ei palaudukaan entiselleen tai jopa ehommaksi, vaan mitä kun kaikki alkaa luisumaan huonommaksi eikä mistään saa apua. No, kukahan sellaisen haastattelun antaisi? Kai noiden juttujen tarkoitus on antaa toivoa. Mutta kyllähän se ärsyttää, kun itsellään ei niin ole mennyt. Voisin ilomielin antaa monet huonot kokemukset elämästäni pois, kuten sairaudet. Ei ne ole tuoneet mun elämääni mitään hyvää eikä tehneet musta parempaa ihmistä.

Kyllähän minullakin päivät niin vaihtelee. Välillä olo on aika normi ja sitä kuvittelee, että kyllä tämä tästä. Sitten on niitä synkkiä päiviä. Tai se synkkyys iskee yht äkkiä. Ja sitten ahdistaa. En ajattele, että olisi elämää jossain tämän ns. ulottovuuden toisella puolellla. Silti välillä tuntuu, että voisin vain lakata olemasta. Määräaikaisesti. Se olisi kätevää? Hämärää. Välillä tuntuu, että elän elämän hämärässä. Se muu oikea elämä muualla. Vaikka tiedän, että monella asiat paljon huonommin. Mutta jokainen katsoo elämää omasta näkökulmastaan. Eikä eri elämäntilanteita voi ihan suoraan vertailla. Eikä tarviikaan. Onko tämä masennus ja ahdistus vain aivokemiaa? Kuulin jostain, että jos on oikein rehellinen itselleen niissä negatiivisissa asioissa, niin sitten vasta masentaakin. Pitäisi osata hieman valehdella itselleen eikä vatvoa asioitaan. Siten olisi onnellisempi. En minä osaa.

Ne miehet. 😟 Ihania toki. Mutta minunkin rakas mieheni sarjassa ihmisiä, joiden kanssa ei pahemmin vakavia keskustella. Onhan meillä yhteisiä kiinnostuksen kohteita joista jutellaan ja nää arjen kuviot. Kerran yritin keskustella hänen kanssaan ihan asiallisesti kuolemasta, siis ilman mitään mun synkkiä hetkiä ja ahdistusta. Noin niinkuin yleisellä tasolla. Muuten niin rauhallinen mieheni suuttui. Kuolemasta ei kuulemma voi edes keskustella. Piste. Joten en häntä näillä synkkyyksilläni vaivaa. Puhutaan sitten vaikka päivän uutisista. Toki koen onnea siitä, että minulla on ihminen, jonka kanssa niistä puhua.

Jaksellaan. Banaanikakku on muuten hyvää. Sitä syö joku muukin?

🙂👍

Hämärä🙂🌻 Kiitos, kun kirjoitit. Nuo naistenlehden jutut..Onhan ne tarkoitettu antamaan toivoa ja "malliksi" muille, mutta just niin, että eihän kaikki aina mene niin mutkattomasti. Oletetaan vaikka, että minä (toivottavasti) selvisin syövästä, mutta sen hoitojen vuoksi olen vieläkin "huonossa kunnossa" ja kroppa esim. hormonit ovat sekaisin ja lihakset huonossa kunnossa ym. Että ei se aina mene niin, että paranin ja simpsalapim jatkan elämää, kuin ei mitään. Harvemmin se ihan niin menee. Ja tosiaan..jotkut sanoo vielä, että sairaus esim. syöpä on ollut parasta mitä heille on tapahtunut, koska ovat siitä oppineet elämää arvostamaan jne. No, kaunis ajatus, mutta kyllä minä vain ihan mielelläni antaisin sen koko pirulaisen kokemuksen pois. Mitään hyvää se ei todellakaan ole tuonut vaan sekoitti koko elämän. Minä kyllä arvostin elämää jo ennen sairauttani ja elin sitä onnellisena, joten en olisi tarvinnut siihen sellaista kauhukokemusta. Minulla oli ollut jo niin paljon vaikeuksia ennen sitä, että ne olivat jo "opettaneet" minua tarpeeksi elämää arvostamaan. Jopa lääkäri sanoi elämäntaustaani tuntiessaan, että täysin kohtuutonta, että minulle vielä tuli syöpä kaiken lisäksi. No, ei siitä se enempää. Sekin vähän että millä tuulella niitä haastatteluja lukee. Jos on negatiivisella tuulella niin ei kannattais ehkä lukea, alkaa helposti tympimään. Kun ei se oikea elämä mene kuin Strömsössä. Jos on oikein positiivisella tuulella niin silloin sellaiset haastattelut saattaa mennä ihan tuosta vaan.

Tuosta jo kirjoitinkin aiempaan, mitä sanoit, että päivät vaihtelee. Niin se just menee, että yhtäkkiä saattaa olla melkein normaali olo ja ajattelee, että tämähän meneekin tässä ihan hyvin ja taas seuraava päivä saattaa olla ihan syvältä, eikä ole oikein elämänuskoa, ahdistaa ja masentaa ym. Mutta onneksi on niitä hyviä päiviä, niiden voimin jaksaa, eihän sitä muuten jaksaiskaan ja eihän tässä ole meinannut aina jaksaakaan, kun oli pitkän aikaa niitä itsariajatuksia kesällä ja alkusyksystä ja jo viime keväänä.

Sallinet anteeksi, mutta minua niin nauratti, että sinun mies kieltäytyi puhumasta kuolemasta. No, ei kait siinä oikeasti mitään hupaisaa ole, mutta se minua huvittaa jos vertaa minun ja mieheni horinoita kuolemasta..On niitä horistu oikein urakalla ja esim. se yhteinen itsemurha ja kaikki, minun mies ihan lonkalta saattaa keskustella näitä, kuin arkisia asioita. Mutta sehän on entinen sotilas ja nähnyt kuolemaa. Ei se sitä pelkää ja pitää aivan arkisena asiana. On siinäkin jotain aika tragikoomista, että ruokapöydässä arkiseen tyyliin mietitään kuka perii meidän jälkeen sitten minkäkin tavaran ja kelle annetaan jo ennakkoon jotain jne. Minulle siitä oli valtavasti lohtua silloin, kun suunnittelin poismenoa. Minulla oli rakas ihminen liittolaisena. Enää emme sellaisia puhu ja olenkin ilmoittanut, ettei minua enää kiinnosta itsarin tekeminen, eikä siitä puhuminen. Kait se miestäkin vähän helpotti. Saatan toki vieläkin ajatella, että olisi parempi "vaihtaa maisemia", mutta en ajattele itse tekeväni itselleni mitään. Kyllähän minullakin hyvä mies on, vaikka sitä tulee joskus sätittyä. Me vain elämme yhdessä niin 24/7 että huonona päivänä se toisen nassuli alkaakin ärsyttämään. Onhan mies hyvä mies. Kotona viihtyy, ei laukkaa kapakoissa, eikä vieraissa naisissa (hyvin yleistä muuten nykyään) alkoa ottaa harvoin, tekee ruokaa ja kotitöitä (ne raskaat mitä minä en jaksa) pitää pihat ja auton kunnossa, kuljettaa minua, iltaisin silittää hiuksia, sanoo "Kullaksi" jne. Ja miehekäs ja komea on, osaa kaikki huolto ja remonttihommat, kuten kotityötkin, puhuu 6 eri kieltä, maailmaanähnyt, hyväsydäminen, aina heikkojen puolella, älykäs, huumorintajuinen, luotettava ym. että riittäähän tuota hyvääkin. Sitä vain joskus pitää itsestäänselvytenä, niin ei saisi tehdä. Usein mietin, että ilman tuota miestä olis elämä kyllä tyhjää.

Juu, banaanikakku oli ja meni (se oli muuten Lidlin pakastekakku ja sellaiseksi ihan sikahyvä) Sitä söivät minä ja minun toinen persoonani, se yösyöjäzombie🙂

Kaikkea hyvää ja kirjoitellaan ja nimenomaan Jaksellaan ja Kahtellaan!

Olen lueskellut, että sinulla käy se kotihoitaja. Hyvä että jossakin paikkakunnalla saa tuollaista apua. Kerroit siitä, mitä tapahtui, kun mainitsit hoitajalle siitä, että kai kaikki syöpäsairaat miettii kuolemaa. Tuli mieleeni oma kokemus. Viime keväänä mulla oli monen masennuskuukauden jälkeen vaihe, että mietin toden teolla kuolemaa. Kävin jopa katsomassa ns. mun tulevaa hautausmaata. Mun piti tehdä suunnitelmat etukäteen hautajaisiani varten. Oikeastaan hoopoa(siltä minusta nyt tuntuu), että siinä vaiheessa se kaikki tuntui ihan hirvittävän tärkeältä. Varsinkaan kun en ollut ns. vakavasti sairas, joka tietää kuolevansa. Otin asian puheeksi psykiatrini kanssa. Hän tokaisi siihen jotenkin kyllästyneen oloisena, että kaikkihan kuolemaa ja hautajaisiaan ajattelevat. Ja sen keskustelusession jälkeen hän vielä tokaisi, että en minä voi olla masentunut enää. Kumma kyllä, kun olen tässä tätä sairashistoriaani kaivellut, niin minulla on tälläkin hetkellä keskivaikeamasennusdiagnoosi ja se joku ahdistushäiriö (se diagnoosi tuli mulle ihan yllätyksenä kun noita papereitani tutkin).

Eimar kirjoitti 27.12.2013 21:41

Tulin (muka suuren) hätäni takia tänne hakemaan apua.
Oi miten typerä olenkaan ollut luullen elämäni ongelmia suureksi.
Luin sinun elämäntarinaasi enkä voi muuta kuin ihailla sinua - olet jaksanut sinnitellä, välillä huonommin ja välillä paremmin. Olen ylpeä sinusta - ja häpeän omaa narinaani.
En sitä tässä kerro, sillä se ei ole mitään sen rinnalla mitä sinusta luin.
Voimia... olet kaikesta huolimatta vahva!

Eimar🙂🌻
Kiitos sinulle kauniista sanoistasi! Älä missään nimessä sano itseäsi typeräksi tai ajattele, että sinun hätäsi olisi jotenkin vähäpätöisempi. Minä olen kokenut elämää syvästi järkyttäviä asioita, mutta ihan yhtä suuria ne sinunkin asiasi ovat, nimenomaan sinulle itsellesi, ja aivan yhtä tosia ja sinäkin tarvitset niihin apua. Mutta kauniisti ajateltu. En minä kuitenkaan sen viisaammaksi tai jalommaksi ole kokemuksineni muuttunut. samanlailla marisen ja vingun, kuin muutkin🙂 Vahva yritän olla jos on hyvä päivä, mutta heikoksi muutun aina ajoittain, heikoksivahvaksi, miten se nyt katsotaan..🙂

Kiitos ja voimia myös sinulle, mitkä sitten asiasi ovatkaan ja kirjoittele vaan jatkossakin jos siltä tuntuu. Kaikkea hyvää sinulle!

Yhdessä teimme miehen kanssa ne tortut ja hyviä tuli, mums! Olen ihmeen hyvällä tuulella nyt ja se on harvinaista. Tai olenhan minä aina silloin tällöin hyvällä tuulella, mutta en muista sitä jälkeenpäin. Muistan vain ne kurjat masennuspäivät. Onneksi voi joskus olla, vaikka vain muutaman tunnin hyvällä tuulella, eikä siihen edes ole mitään selvää syytä.

Tässä on höpötelty, syöty ja kirjoja luettu. Lainaamani kirjat ovat onneksi mielenkiintoisia, joten pystyn niihin keskittymäänkin. Katselen jo sillä silmällä piparipakettia, sipsipussia, että minne ne yöksi jemmaan, etten lähde niitä unissaan metästämään pitkin huushollia. Mietin mitä voisin laittaa tuohon pöydälle jotain helppoa ja terveellisempää syötävää esim. hedelmä harmi kun ei ole banaaneja. Se olisi ollut hyvä ja makea syötävä, kuitenkin terveellisempi kuin karkit. No, laitan vaikka pari hapankorppua. Nehän on ihan hyvät. Ja vauvanruokapurkki. Luulisi niillä sitten taas jaksavan nukkua loppuyön.

Näin tämä päivä hurahti loppupuolelle. Aina kiva päivä menee niin nopeasti ja tylsä hitaasti. Aamulla saan olla omissa oloissani, kun mies lähtee huollattamaan autoa naapurikaupunkiin ja menee tyttärelleen kylään samalla. Kysyi lähdenkö mukaan..Sanoin etten vielä osaa sanoa, mutta katsotaan huomenna. Vähän luulen, että en lähde, mutta eihän sitä vielä ole kirkossa kuulutettu.

Iltapalat tässä on tainnut tulla syötyä jo etukäteen, joten taitaa olla vain lääkityksen paikka. Hyvää Yötä teille kaikille ja palataan taas linjoille🙂

Hämärä kirjoitti 29.12.2013 18:51

Olen lueskellut, että sinulla käy se kotihoitaja. Hyvä että jossakin paikkakunnalla saa tuollaista apua. Kerroit siitä, mitä tapahtui, kun mainitsit hoitajalle siitä, että kai kaikki syöpäsairaat miettii kuolemaa. Tuli mieleeni oma kokemus. Viime keväänä mulla oli monen masennuskuukauden jälkeen vaihe, että mietin toden teolla kuolemaa. Kävin jopa katsomassa ns. mun tulevaa hautausmaata. Mun piti tehdä suunnitelmat etukäteen hautajaisiani varten. Oikeastaan hoopoa(siltä minusta nyt tuntuu), että siinä vaiheessa se kaikki tuntui ihan hirvittävän tärkeältä. Varsinkaan kun en ollut ns. vakavasti sairas, joka tietää kuolevansa. Otin asian puheeksi psykiatrini kanssa. Hän tokaisi siihen jotenkin kyllästyneen oloisena, että kaikkihan kuolemaa ja hautajaisiaan ajattelevat. Ja sen keskustelusession jälkeen hän vielä tokaisi, että en minä voi olla masentunut enää. Kumma kyllä, kun olen tässä tätä sairashistoriaani kaivellut, niin minulla on tälläkin hetkellä keskivaikeamasennusdiagnoosi ja se joku ahdistushäiriö (se diagnoosi tuli mulle ihan yllätyksenä kun noita papereitani tutkin).

Hämärä,

Minulla ne vakavat itsemurha-ajatukset alkoivat oikeastaan viime keväänä. Välillä olivat taustalla ja taas tulivat voimistuen sitten loppukesää ja alkusyksyä kohden. Kyllä ne tuntuivat hyvin todellisille silloin. Muuta ajatusta ei oikein päähän mahtunut ja kaikki muut ratkaisut tuntuivat turhille ja epätyydyttäville. Se itsemurha tuntui ainoalle oikealle ratkaisulle ja siitä sai lohtuakin. Minä asetin vielä aikarajoja, että jos tämän kesän vielä jaksan niin sitten syksyllä teen sen..Syksyllä mietin, että syyskuun aikana se on tehtävä (tuolloin tuli jo pakkoajatukseksi) sen jälkeen jouduinkin sitten psyk.osastolle ja sen jälkeen ajatukseni muuttuivat, enkä enää ole itsarin tekemistä suunnitellut. En tiedä onko lääkitys sitten auttanut vai mikä? Minulla se sairastuminen syöpään laukaisi selkeästi sen im-ajattelun. Ensin ajattelin, että jos en parane siitä niin sitten teen. Myöhemmin masennuin syvemmin ja ajattelin, että paranin tai sitten en niin tee sen silti, koska koin elämäni jo menneen pilalle. Mutta on minulla aikaisemminkin ollut masennusjaksoja ja im-ajatuksia tosin ei ihan niin vakavia, kuin nyt viimeksi. Mutta taipumusta sellaiseen ajatteluun siis on. Puhuin näistä asioista ihan avoimesti mieheni ja äitini kanssa. Äitini sanoi, että hän ymmärtäisi ratkaisuni, mutta sanoi, että surisi syvästi jos niin tekisin. Aika kummallisen yliolkaiselle kuulostaa tuo sinun kertomasi ammatti-ihmisen tokaisut. On niitä todellakin moneen junaan silläkin alalla..Jotkut taitavat olla melko väärällä alalla ja leipääntyneitä työhönsä. Kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu potilaalle, joka kertoo miettineensä kuolemaa ja itsaria. Jollekin se typerä tokaisu voi olla se viimeinen niitti jos kokee, ettei kukaan, ei edes se ammattilainen auta, eikä ymmärrä. Näillä ammattilaisilla on suuri vastuu ja se heidän pitäisi tiedostaa.
Kiva, kun kirjoittelet. Palataan asiaan!

Heh, en tiedä olenko ottanut vaikutteita sun "yösyöjäzombiesta" AK, mutta syön ihan hirveästi kokoajan nykyisin!!! En uskalla edes vaa'alle mennä, kun ei huvita sitä lukua tuijottaa silmästä silmään… täytyisi ryhdistäytyä… silloin olen usein muutenkin paremmalla tuulella ja kaikkivoivampi jos olen vähän solakammassa kunnossa ja omasta mielestäni silloin kivemman näköinen. Tosin yksi ystävä noin 10 vuoden takaa juuri muutama päivä sitten törmättyämme hehkutti miten kaunis olen nykyään ja jotain, oli sinänsä hassua.. kiva tietää ettei sisäinen sekasorto kaikille näy! Olen nimittäin ollut nyt kaksi päivää neljän seinän sisällä. jotenkin kumma ahdistus ulkomaailmaa kohtaan. sitä että pitäisi poistua omasta kodista, en tiedä mistä se tuli!!

Siellä kuulostaa menevän nyt taas ihan kivasti. iso halaus täältä.☺️❤️☺️

Huomenta!

Täällä oli sellainen kahden tunnin välein heräily-yö. Juoksutti vessassa ja eilisillan pöydälle jääneet joulutortut ja piparit oli yöpersoonani zombiena syönyt. Lisäksi iski kiva poskihampaan särky, johon sitten särkylääkettä nappaillut. Seuraan mihin tilanne etenee. En ole varma onko se itse hammas kipeä vaiko leukanivel kipeä. Taitaa olla saranat ruosteessa.

Pimeää on vielä. Mies on lähdössä sinne naapurikaupunkiin ja tyttärensä luo. Varmaan menee koko aamupäivä, joten saan ruhtinaallisesti olla omissa oloissani. Jospa tällä kertaa en ahdistuisi siitä, toivotaan. Aamiaista en viitsi miettiäkään ennen kuin tuo leuka on tuosta toennut.

Onko se uudenvuoden aatto tänään? Me olemme ihan p.a. Täytyy miettiä mistä saisi rahaa edes ruokaan. Tuli vähän pattitilanne, kun rahaa piti tulla, mutta eipä tullutkaan. Minä en koskaan uuttavuotta juhli, koska olen oppinut, että uusi vuosi tuo aina entistä inhottavammat uudet kujeet😋

Mutta ihan tavalliset muonat olisi kiva saada kaappiin. Onhan siellä nyt ehkä yksi jugurtti ja silleen. No, katsotaan mitä päivä tuo tullessaan.

Hyvää Uudenvuodenaattoa kaikille!

Ei nyt niin rauhallinen yksinolo-aamu tullutkaan. Äiti soitti ja halusi puhua eräistä vanhoista asioista ja kysyä minulta niistä. Lopulta puhelusta tuli pitkä ja siinä käytiin läpi vaikka mitä, myös ikävämpiä asioita. Sanoin sitten jossain vaiheessa suoraan, että en nyt jaksa enempää käydä niitä läpi ja äiti kyllä ymmärsi. Syy ei ollut oikeastaan se, etten olisi jaksanut niitä läpikäydä vaan minua vähän kiukutti, kun en päässyt olemaan YKSIN, kun olin suunnitellut mitä tekisin. En siis yhtään mitään tärkeää, mutta jotain pientä, kuten kuunnellut musiikkia ja lukenut kirjaa jne. Tosi typerää, kun kuitenkin aika harvoin äiti soittaa näin aamusta ja asiaakin kerran oli. No, puhuttiin me muutakin, mutta minä olen niin neuroottinen, että jos minun rauhaani häiritään niin tulen helposti kiukkuiseksi ja nyt vähän olen. Tai sitten ole just siksi kiukkuinen, kun olen yksin. En oikein tiedä. En ole tottunut olemaan yksin. Vaikka eipä minulla tässä mitään hätääkään ole. Mies soitti kyllä välillä, kun oli menossa autoliikkeestä tyttärensä luo. Varmaan kohta lähtee jo ajelemaan sieltä kotiinpäin. Taidan tehdä vähän myöhästynyttä aamiaista.. Ulkona on taas harmaankalsean näköinen ilma..aarrggh!

Minä olen päivistä ihan sekaisin. Luulin jo, että tänään on uudenvuodenaatto, mutta eikö se olekin vasta huomenna?

Monange🙂🌻☺️❤️☺️!

Olen niin iloinen sinun puolesta, että olet kaunis. Itsekin olin ennen kaunis ja minua aina siitä kehuttiin. Kieltämättä se oli kivaa ja kohensi heikkoa itsetuntoani. Nykyään olen mielestäni ruma ja olen peilin edessä selvittänyt syytä siihen. No, olenhan lihonut aika reilusti ja olen jotenkin "turvonneen" näköinen, kasvoistakin (Mirtatsapiini) Mutta..silmäni, joita ennen sanottiin tähtisilmiksi, ovat kait sammuneet. Niiden katse on haalea ja väsyneen näköinen, eikä yhtään eloisa. Iho on huonontunut (vanhentunut) ja hiukset..huoh. En KOSKAAN totu lyhyisiin hiuksiin. Minulla oli ennen pitkät, paksut ja kauniit hiukset. Nyt ohuempi, epätasaisesti kasvava, lyhyt sekoläjätukka. Yäääk! En usein edes viitsi katsoa peiliin. Olen muutaman kerran jopa itkenyt ulkonäköni pilaantumista ja suuri haaveeni olisi vielä tulla hyvännäköiseksi. Kauhea stressi ja kovat lääkehoidot ovat jättäneet jälkensä ulkomuotoon. Lisäksi olen kömpelö ja huonokuntoinen, lihasvoima ihan syvältä jne.

Oikeastaan M olen kateellinen, että olet kaunis. Hirveää sanoa, mutta koska olen rehellinen niin olen oikeastaan kateellinen kaikille kauniille naisille. Ennen ei tarvinnut olla. Ehkä tämäkin on elämän opetusta, että saan kokemuksen, miltä tuntuu olla ruma. No, ei se paljon mieltä ylennä. Onneksi mies ei sentään ole jättänyt minua sen vuoksi.

Mies tuli kotiin ja tyttärensä oli lähettänyt minulle Toffifee-suklaamakeisia, joita aloin heti mussuttamaan. Minulla on suoraansanottuna nälkä. Sitä rahaa ei ollut tullut vieläkään, joten mies lähti hakemaan naapurin sen töistä ja samalla ostaa meidän bensaluottokortilla ruokaa huoltiskalta. Laitoin listaan SUKLAALEVY (hah!) Mutta ihan oikeasti minulle tuli aika booring fiilis äsken ja ajattelin, että ihan sama vetää tänään levy suklaata, ehkä joku karkkipussi myös. Sikailen tänään vaan. M, tuo mitä sanoit kotoalähtemisestä. Minulla on ollut jo muutaman päivän sitä tunnetta, että ei huvita ovesta ulos lähteä. Mieli meinaa väkisten vetää alamaihin, ei nyt mitään tappomasennusta, mutta sellaista tylsyyttä ja "Brain-fog" eli aivosumua, ihan kuin kävisi vähän vajaalla (minulla tosin kilpirauhanen saattaa käydäkin vajaalla) saamattomuutta tänään, tylsyyttä kait..mutta ei oikein edes huvitakaan muuta tehdä, kuin homehtua tässä sängyllä ja räplätä nettiä ja SYÖDÄ. Todellakin nälkä on koko ajan ja ruokaa ja ihan kaikkea voisi tunkea suuhun melkein non-stoppina. Onko tässä seassa vielä jotain kaamosmasennusta, kun tuo ilmakin vaikuttaa mielialaan. Koko ajan harmaata ja märkää, kuinka tylsistyttävää. Kun mietin, mitä olen viimepäivinä syönyt (makkaraperunoita, pizzaa, herkkuja) ja silti nälkä koko ajan. Saattaa toki olla kaiken yhteissumma. Perusmielenterveysongelmat, kaamosmasennus ja PMS-oireita samassa paketissa. Mutta juurikin tuo, että tekee mieli melkein eristäytyä ja itsetunto on jotenki matalalla. Myös ärsyynnyn kaikesta helposti, itken helposti, ärisen helposti, olo on sellainen väsyneen/kiihtyneen/levoton/tylsä..eli otapa tuosta nyt selvän. Olisi vain niin ihana vetää rauhoittavia, syödä hulluna, kellua jossain aivan muissa sfääreissä, kuunnella klassista musiikkia kovalla volyymillä..No, ehkä teen noin mutta hillitymmässä muodossa. Inhoan omaa ruumistani, mutta en pääse siitä eroon. Olo on raskas, kuin sementtiä. Olokin on tyhmä, kuin ei tajuaisi ihan kunnolla mitään, eikä jaksaisi oikein puhua mitään. Tyhjyydentunne vaanii taustalla. Varmasti jos asuisin yksin minulla olisi kokoajan se kamala tyhjyydentunne. Toinen ihminen sentään pitää vähän jotain elämää päällä..Haluaisin kutsua tänne jonkun huippumeikkaajan/kampaajan/ stylistin ja kysyä, että saako minusta enää hyvännäköistä ja mitä pitäisi tehdä, samalla saisin itsetuntoani takaisin, sekin auttaisi masennukseen. Tai en tiedä, olinhan kauniinakin masentunut ja silloin ärsytti, kun ihmiset hokivat "sinä olet nuori ja kaunis, sinulla on kaikki mahdollisuudet" mietin, että mitä hyötyä siitä ulkonäöstä on jos on sisäisesti aivan onneton? Nyt se hyvä ulkonäkö kyllä piristäisi ja toisi uskoa itseensä, mutta tuskin se masennusta parantaisi tai mikä lie häiriö minun päässä lie, tuskin ainoastaan masennus. Olen kohta kuin Elvis Presley viimeisinä aikoinaan, kun makasi vain makkarissaan, veti lääkkeitä, tilaili hampurilaisia ja jälkiruokia ja lihoi ja rumistui..paitsi etten ole ihan yhtä hyvä laulamaan, kuin Elvari🙂 Jos saisin 3 toivomusta niin 1. haluaisin olla kaikinpuolin terve 2. haluaisin olla kaunis 3. Haluaisin tehdä mieleistäni työtä (toisten auttamiseksi).

Ooh, taivas antaa vähän valoa. Miten eksoottisen näköistä! Mutta se nyt oli vain hetki. Hyi, että tunnen taas valuvani negaation hämärään. No, sille ei voi mitään. Luulen, että otan jälleen coctailin..

Ihan p-aska koko päivä. Leukapieltä alkoi taas särkemään, kun lääkkeen vaikutus loppui ja joudun kohta vetämään lisää Ibumaxia. Inhottaa ottaa sitä, koska se väsyttää minua. Harmaa ilma ja mieli alamaissa. Ollut niin tylsää. Ja hirveä nälkä. Mies toi jotain nakkeja ja kyljyksiä (yäk!) ja nakkeja pitäisi nyt syödä ranskalaisten kanssa. Wau, mikä ateria!

Puolikkaan karkkipussin olen jo nälkääni vetänyt. En tee mitään. Makaan vain sängyllä ja äsken meinasin nukahtaa. Kyllä on ollut tylsä päivä, kun ei ole käynyt missään. Mies on laukannut koko päivän, minä en missään. Pitäisikö vetäsitäkin semmonen viikon putki, eikä mennä ulos ollenkaan, kuten joskus ennenvanhaan. No, tuskinpa sentään.

Odottelen ruokaa ja kuuntelen radiosta musiikkia. Taidan ottaa lisää särkylääkettä ja sen toisen coctailin, saa nähdä kuin menee pää sekaisin. Jos täällä on sitten jotain outoja juttuja niin ei kannata välittää.

Haha, anteeksi AK, mutta alkoi naurattaa jotenkin tuo mielikuva Elvarista…. 😀 hahaha.. minulle kanssa varmaan käy kohta niin. Muutenkin ihan samoissa mietteissä kuin sinä. Itse pidän itseäni kauniina vain silloin kun olen laittautunut. tuntuu, että vain silloin minulla on oikeasti hyvä itsetunto. tai siis eihän se ole oikeasti, kuin nimenomaan pinnallisesti, haha! Mutta juurikin noin, että tuntuu, että ihmiset käyttää argumenttina sitä, että "miten sinulla voi muka olla mikään huonosti kun olet kaunis ja nuori!". Ei se nyt ainakaaan minun kohdalla mene ollenkaan niin.. tuntuu, että melkein päinvastoin. Joskus paljon nuorempana kun en juurikaan välittänyt ulkonäöstäni olin paljon vähemmän onnetonkin enkä tiedostanut myöskään ongelmiani. Mihinköhän sitä oikein silloin huomionsa kohdisti..??!

Siskoni kysyi jos lähtisin leffaan tänään illalla, kieltäydyin. Puhuttiin kuitenkin puhelimessa. En jotenkin edes ahdistu siitä että olen yksin, vaan ei vaan huvita nähdä ketään! Teen omiani. Kuuntelen musiikkia. Fiilistelen. Vähän sisustusta mietin. Suunnittelen kaikkea. Ja syön😉

Täytyy varmaan murtautua täältä kuorestaan joku päivä.

Ainiin, ja minäkin päätin juuri eilen, että en aio viettää uuden vuoden aattoa. Vedän kaiken toiseen ääripäähän ja olen aivan itsekseni ja vaikka käyn lenkillä ja lojun kylvyssä! Näin suunnittelin🙂👍 En jaksa mennä johonkin juhliin ihan vain sen takia että "pitäisi". Minä teen just niinkun itse haluan. Muutenkin tuntuu, että juurikin UV-juhlat on ne, jotka mitä suurimmalla todennäköisyydellä päättyy johonkin totaalikatastrofiin, isoihin pettymyksiin ja kyyneliin.. jos en anna sille mahdollisuutta, en voi pettyäkään. Amen🙂👍

Monange😎🙂👍!

Nähdäkseni nyt olet asian ytimessä. Ei vainkaan, mutta kuulostaa ihan hyvälle tuo sinun Uudenvuoden suunnitelma. Minä en todellakaan aio viettää sitä yhtään mitenkään, koska en tiedä, mitä pettymyksiä vai samaa kakkeliako tuo vuosi 2014 tullessaan, joten en ainakaan juhli sitä etukäteen. Voin juhlia sitten jälkikäteen, mikäli se on osoittautunut hyväksi🙂 Käänteispessimismiäkö? Äsken miehen kanssa lojuttiin tässä sängyllä ja syötiin sitä törkyruokaa ja nyt mies vessassa vetää varpusparvea. Minä olen niin tyhmällä tuulella, että nauraa hekottelen vain, kun vessasta kuuluu epätoivoista turinaa🙂 No, jostakinhan sitä iloa on tähän päivään revittävä. Olen täydellisen laiska, en viitsi tehdä en yhtään mitään. Ruoan jälkeen otin sen särkylääkkeen, en vielä ainakaan toista coctailia. En uskalla samaan aikaan kaikkea, etten kuukahda. Luultavasti taas illalla saan jonkun hepulin ja alan runoilemaan, mutta aivan sama. Varmaan jos joku sanoisi, että kuolet huomenna olisin vain ihan, että ahaa..ja söisin levyllisen suklaata. Taidan alkaa tästälähtien elämään jonkinlaista taiteilijaboheemielämää..rennosti ja suurpiirteisesti. Mieskin voisi alkaa "taiteilijaksi" ja baskeri päässä vetää kaljaa ja punkkua, laulaa, runoilla, kiroilla..täytyypä ehdottaa! Sillä raukalla olisi kuitenkin koko ajan kaskat housussa, joten ei se olisi kivaa. Ala sinäkin M aivan taiteilijaksi vain. Sotket vaikka öljyväreillä taulukankaita ja kirjoittelet runoja. Alat pyörimään taidepiireissä ja isket sieltä ties mitä seksimaanikoita hippejä, joka yö eri hippi. Juu, tuota noin. Piäisiköhän hieman rauhoittua ja kuunnella vaikka STT:n uutiset. Jos sitten repisin suklaalevyn auki ja jatkaisin sikailua. Muistaakseni mainitsit joskus, että käytit Mirtatsapiinia ja se aiheutti lihomista.. niin tuntuu tekevän.

See You Later Alligator😎!

Olen päättänyt, että haluan omistaa loppuelämäni sydämeni rakkaudelle vanhoja (autio-) taloja ja vanhoja esineitä kohtaan. Missä muodossa? Sitä en vielä ihan tiedä, mutta ainakin sen verran, kuin henki ja elämä antaa myöden. Ja tietysti miehelle omistaudun. Aion löytää ihmelääkkeet, joilla tulen kuntoon ja alan taas ELÄÄ!

Kerropa sinä M, kun olet kaunis jne, että mitkä ovat elintapasi? Millainen on ruokavaliosi ja kuinka paljon harrastat liikuntaa? Käytätkö vitamiineja tai superfoodeja? Minua on alkanut nuo vitamiini ja superfood, sekä kaikki viherravintoasiat kiinnostamaan (no joo, joka toinen päivä kiinnostaa, joka toinen ei ja mitään en saa käytännössä aikaiseksi)

Minun mielessä pyörii se valkoinen autiokartano..tänään oli valoisampi ilma. Olisi voinut mennä kuvaamaan sen jos mies olisi ollut kotona. Ehkäpä huomenna. Aaton kunniaksi. Illalla voisin sitten katsella sen talon kuvia ja napostella jotain (jos on rahaa). Mitään ilotulitteita en missään nimessä halua edes katsoa. Ennen rakastin niitä. Nykyään ne lähinnä ärsyttävät. En tiedä miksi? Ehkä siksi, koska en odota tulevaa niin innokkaasti, kuin joskus ennen.

Mitenhän käy tämän F1-kuljettajan? odotan sydän kylmänä kuolinuutista. toivon kaikesta sydämestäni, että hän jäisi eloon ja tulisi vielä kuntoon. Ajatelkaa, kuinka surullisen epävarmaa elämä on. Säätyyn katsomatta voi onnettomuus kohdata meitä ketä tahansa ja muuttaa, jopa lopettaa elämän silmänräpäyksessä. Viime aikoina ollut liian paljon näitä ikäviä uutisia..

Kohta on jo iltapalan aika. Jugurttia ainakin. Lukemani kirja alkoi loppua kohden puuduttamaan ja jätin viimeisen luvun lukematta. Vähän nihkeä ilta ollut. Mies on vähän huonolla tuulella rahatilanteen vuoksi. Ei kuitenkaan minulle räyhää, mutta itsekseen mököttää. Lentokone lensi katon ylitse. Tekis mieli jo kellahtaa nukkumaan. Mutta, eihän vielä. Nukkumaan "saa" laittaa 21-22 välillä. Harvoin valvon 23 saakka. Paitsi jos saan myöhemmän syömäkohtauksen ja etsin syötävää pitkin kaappeja ja sitten syön siihen kuluu helposti melkein tunti aikaa.

Kyllä tänään on ollut aika mitäänsanomaton päivä. Ihan hyvä, että on kohta loppu. Toivotan hyvää illanjatkoa kaikille ja toivokaamme kaikkea parasta Schumille, kun hän taistelee hengestään. Toivon, ettei tarvitse kuulla huonoja uutisia.

Hän kun on minulle sukua, kaukaista tosin.

Ooooo, miten mahtavia ajatuksia!!!! Olenkin jo puoliksi hullu taiteilija ja kissanainen, en vaan tiedä millä sitten elän, jos voittaisin lotossa alkaisin nimenomaan ihan totaalisen hulluksi taiteilijaksi!!!! 😀 sitä odotellessa yritän välillä koota itseni ihmisten ilmoille mennessäni….. Nytkin taiteilen kyllä yhtä juttua, miljoonista ideoista Joskus joku päätyy toteutukseen saakka, harvemmin kyllä. Voitaisi perustaa joku kaistapäiden boheemikommuuni.

Nauroin kanssa tuolle vessahommelille, vaikkei varmaan saisi… taidan olla aika halpojen hupien ystävä! Jos menet autiotalolle niin voi että kuule kun haluaisin sinne tulla mukaan, olen kanssa niihin ihan obsessioitunut, suunnittelen itse jo nyt, miten ensi kesänä aion ottaa auton alle ja ajella jonnekkin Pohjanmaalle ja ihan jonnekkin skutsiin ja etsiä niitä autiotaloja kun ei täällä oikein ole ja ne on kaluttu mitä on täältäpäin löydetty! ah! niin mun juttu kanssa. Näkisinpä kuvia siitä jos meinaat mennä, tai haluisitko antaa jonkun vinkin missä se on jos itsekin kävisin fiilistelemäss䅅. 🙂👍

Uusi vuosi saa kyllä toden totta ihan itse näyttää kyntensä. En sitä ennen aikojaan myöskään aio juhlia. Suunnittelin vaahtokylvyssä lojumista illalle. Se on tarpeeksi juhlava idea juhlalle, mikä voi merkitä vain taas uuden katastrofivuoden alkua..!!!!!!!!

Hmmmm, johan nyt kysymyksen heitit, mutta vastataan nyt jotain...Mun ruokatottumukset vaihtelee kyllä ihan tosi paljon, mutta on kyllä aika kieroutunut mun suhde myös ruokaankin, aina välillä olen temppuillut sillä puoleen jos toiseenkin, välillä syön hirveän hyvin ja terveellisesti, mutta esim nyt, kun olen sokeria syönyt, niin huomaan, että olen ihan koukussa siihen. 😞 Tosi helposti mulla tulee riippuvuus, on melkein helpompi jos saa itsensä siitä kokonaan pysymään erossa, vaikka se aluksi onkin hankalaa, kuin että ottaisi "palan suklaata" tms. minulla se ei ikinä jää siihen. Sitten alta aikayksikön syönkin joka ikinen päivä vaikka mitä herkkuja. Siitä pitäisi päästä taas eroon. Loppiaisen jälkeen alkaa.🙂👍 Jos sitä terveellistä puolta itsessäni mietin, niin se syö marjoja, jogurttia ja erilaisia siemeniä aamulla aina. Tekee myös paljon salaatteja, ruokaisia sellaisia. Sitten puolestaan leipää syön usein ihan liikaa. En vain jaksa alkaa yksinäni kokkailemaan välttämättä mitään "oikeaa" ruokaa ja sitten saatan tehdä ruoaksi voileipiä mikä ei ole kauhean fiksua.. olen laiska kun ei yksin ole kiva tehdä aina ruokaa. ja sitten tosiaan välillä syön kauheasti kaikkea makeaa. Ja juon kyllä välillä ihan liikaa alkoholia.. heh. no se on aika kausittaista. Mutta kyllä sen itselleni myönnän, että tykkään juoda ja se on jonkin sortin ongelmakin, sitä kun välillä on ollut kovin masentuneena kokonaan ilman pidempiäkin ajanjaksoja niin ihan sillä saattaa muuttua olo terveemmäksi ja ei niin pöhöttyneeksi.. ja pari kiloakin melkeinpä sillä saattaa lähteä. Jotain turvotusta varmaan. Mutta sullahan ei onneksi ole tota ongelmaa. Ja mirta, voi kuule, niinhän mullekin kävi, 10 kiloa tuli että hups vaan ja siihen lopetin sen leikin, se oli ihan kamalaa ja liikaa mulle kun en tykkää itsestäni kovin painavana☹️

Musta muuten jotenkin tuntuu, että näytät nytkin paljon ihanammalta varmaan oikeasti kun itse uskot itsestäsi. Ehkä olet vähän sellainen Black magic woman, ainakin ajattelen sut vähän sellaiseksi salaperäiseksi jolla on sellaiset leiskuvat silmät ja temperamentti sen mukainen 😉 Hiukset kasvaa, voi olla että ensi kesänä olet jo melkein pitkätukkainen! Tiedän kyllä että on varmasti kurjaa, kun on rupsahtanut olo itsellä, se tulee myös sieltä sisältä kun on henkisesti uupunut. Sitten vertailee siihen, mitä on joskus ollut. Kun on ollut energiaa ja elinvoimaisempi ja terveempi. Siitä tulee vaan paha mieli. Sun pitäisi nimenomaan miettiä, miten työstää ja hyväksyä se, mitä nyt on työmaana eikä haikailla jotain, miltä olet joskus näyttänyt. helpommin sanottu kuin tehty, mutta uskon siis, ettet varmasti ole mitenkään ruma nytkään!!!! Kaunotar🙂