Tulin (muka suuren) hätäni takia tänne hakemaan apua.
Oi miten typerä olenkaan ollut luullen elämäni ongelmia suureksi.
Luin sinun elämäntarinaasi enkä voi muuta kuin ihailla sinua - olet jaksanut sinnitellä, välillä huonommin ja välillä paremmin. Olen ylpeä sinusta - ja häpeän omaa narinaani.
En sitä tässä kerro, sillä se ei ole mitään sen rinnalla mitä sinusta luin.
Voimia... olet kaikesta huolimatta vahva!

Jonkunlaisen krapulanhan se heitti päälle se eilinen iltariehuminen. Yö oli levoton ja lepoa antamaton. Koneisto on taas jäässä ja herääminen hieman töhkeää..Mitäköhän tästä päivästä tulee? Luultavasti menee aika pitkälti levon kannalta kotinurkissa. Lueskelen jos huvittaa jne.

Miehen kanssa tuumattiin just, että hyi olkoon tuota pimeyttä. Kello jo kohta yhdeksän ja aivan säkkipimeää..ja sadetta luvattu ilmeisesti koko päiväksi. Eipä taida juuri huvittaa ulos lähteä. Vähän hitailla kierroksilla tässä käy muutenkin ja ainakaan mikään ulkona sateessa palelu ei kiinnosta ollenkaan.

Suklaapukista ei ole paljon jäljellä. Se on näköjään yöllä joku täällä syönyt vauvanruokaa ja suklaapukkia. Huoh..

Ei tämä välillä voi, kuin naurattaa. On niin uskomatonta tahkoamista nämä aamuset varsinkin. Pimeä ei asiaa auta. On niin syväjäässä, ettei pääkään toimi kovin loisteliaasti. Pitäisköhän se kömpiä talviunille😴

Saaketi, ei sellainen käy ollenkaan! Minun pitää "aktivoida" itseäni, kuten mielisairaalassa opetettiin. Tunnin lenkille, suu hymyyn väkisten, ettei luut rapistu. Ja sen sellaista..joo, jos minä ensin kuitenkin tässä vähän orientoidun, jooko😴

Siivottiin koko huusholli ja jostainhan sitä pölyä oli taas ilmestynyt melkoiset määrät, vaikkei edellisestä siivouksesta niin kauaa. Mistä ihmeestä se kaikki pöly tulee? No, nyt on taas siistiä ja tein vähän uusia asetelmia ja purkasin entisiä. Perusasiat pysyvät, mutta pienillä muutoksilla koti saa jatkuvasti uutta ilmettä ja elää. En voi sietää jos kaikki pysyy koko ajan samannäköisenä. Ahdistun sellaisesta. Ja onhan siinäkin tekemistä ja harrastusta, että pysyy vähän tässä elämässä kiinni, kun veivaa nurkkia uuteen uskoon.

Jotenkin sellainen tunne, että pitäisi elää täysillä jos jotain pahaa tapahtuu. Saattaa olla niitä päänsisäisiä traumoja kaikesta negatiivisesta tapahtuneesta. Olisi se ihana joskus vain voida elää rauhallisin ja luottavaisin mielin ilman sen suurempia stressejä ja pelkoja, jotka sitten joko laamannuttavat tai vievät ahdistuneeseen näennäistoimintaan, joka sekin on pitkän päälle kuluttavaa.

Ulkona on "valostunut" eli pilkkopimeästä on kehittynyt puolihämärä. Tuskin sen enempää valostuukaan koko päivänä. Aika kamalaa tällainen, mutta minkä sitä ilmoille voi? Tuleekohan se talvi ollenkaan tänä vuonna? Lunta ja pakkasta nyt enää tarvisi tulla, mutta vähän valoisampia päiviä voisi aina välillä olla.

Ihan kiva, kun mieskin on innostunut nyt lukemaan. Luemme nyt vierekkäin tässä sängyllä ja radio soi. Jotain syötävääkin voisi kait kaapista hakea. Eilinen pizzanpala siellä odottaa ainakin ja iltapäiväksi kanaboxi uuniin. Aika raskasta tulee syötyä, mutta kun se maistuu🙂 Raskas mieli tarvitsee raskaat syötävät. Ja kohta näyttää sille, kuin olisi raskaana.

Miehen tytär soittelee ja juttelevat. Taitaa tulla jossain välissä kyläreissu taas sinne. Nyt minua ei niin huvittaisi, kun olen taas vähän erakkotuulella.

Siivous oli sentään edistystä tälle päivälle. Taidan vähän syödä ja jatkaa lukemista sitten.

se on varmaan se joku haamu, joka meilläkin likastaa, tekee tiskejä, syö herkut ym. Enhän minä mitään tee 😀.

Mukavaa päivän jatkoja. Toivottavasti toi ilma alkais tekee jotain muutakin kun sadetta...

Yö taisi jättää jälkensä. Se oli jotenkin sellainen ahdistava, levoton. Kun mies jutteli tyttärensä kanssa puhelimessa ja kuulin puhelun niin siitä laukesi jonkinlainen "sisäinen tyhjyys" se tunne, josta olen aiemmin kirjoittanut ja mm. Monangen kanssa sitä pohtinut ja viimeksi terapiassa myös.

Kun kuulin tämän pirteän, nuoren äidin jutustelevan, kuinka lapsensa oli eilen eka kerran sanonut "Mamma" ja kaikenlaista söpöä valui minun sisälleni hirveä tyhjyyden ja kylmäntunne. Sitä seurasi nyt ahdistus ja masennuksentunne. Jotenkin kontrasti siihen nuoren, elämänsä alussa olevan, onnellisen äidin maailmaan ja minun, joka tunnen ennenaikojaan vanhentuneeni ja tulleeni tieni päähän ja tämä hämäryys ja kuolemantunnelma täällä, jotenkin se kontrasti, se oli HIRVEÄ. Se sai minut melkein paniikkiin niin, että jouduin äsken ottamaan puolikkaan pamin.

Minulle tuli taas inhottava ajatus, että tämä kaikki on tullut tiensä päähän. Että parisuhde on pilalla ja olen miehelleni vain taakka, koska en pysty olemaan sellainen, kuin ennen. Ja eikä hänkään taida olla ihan entisensä. Että me molemmat olemme kyllästyneitä, toisiimme ehkä..niinkö? Vai tähän elämään? Vai vain omiin itseihimme? En voi tietää. Mistään ei puhuta suoraan. Aivan kuin säästäisimme toisiamme, joltain pahalta joka vaanii pinnan alla, tai emme vain jaksaisi puhua mistään. Minä en viitsi enää puhua omista ongelmistani, enkä edes tiedä mitä puhuisin. Miehen ajatuksia en tiedä. Enkä tiedä haluankokaan tietää. Ehkä me vaiti odotamme, että kaikki muuttuisi paremmaksi. Niin varmaan, emmekä me muuta nyt jaksa. Antaa olla näin. Otetaan pamia ja pimiä ja vaikka vimiä. Pistetään pää turtaksi ja eletään, kuin Kaurismäen elokuvissa. Mustavalkoista mykkäleffaa 20-luvulta.

Ja tuo hemmetin pimeä, synkkä ilma luo kauheat kehykset koko tunnelmalle. Korostaa kaiken kuolleisuutta ja tylsyyttä. Kiitos sinulle Taivaan Ilma! Voisitko edes vähän muuttua paremmaksi? Vai aiotko olla ensi kesään saakka tuommoinen?

Minä elän niin matalaa profiilia kuin voin. Tarkoitan, etten tuo lisää taakkaa elämäämme puhumalla ongelmistani, voinnistani ym. Ei mieskään omastaan. Salailemme toisiltamme, säästämme toisiamme. Hah, tosi järkevää. Odotamme vaan, että joku kaunis päivä kun heräämme kaikki on itsestään muuttunut hyväksi. Kaipaamme varmasti kumpikin sitä entistä elämäämme. Kummakos tuo, sehän oli lähes täydellistä.

Tunnen taas itseni rumaksi, vanhaksi, väsyneeksi, kertakaikkiaan inhottavaksi ja tyhmäksi taakaksi kaikille. Miehelle. Äidille. Ystävättärelleni. Ennen olin ilon ja ylpeyden aihe. Nyt piilottelen, kuin henkipatto. Elän säästöliekillä. Tunnen itseni eläväksi kuolleeksi. Ei ihme jos minun seurassa kaikki muutkin masentuvat. Tunnen sen pirkältä olevan minun syytäni.

Taidan vetää sen pizzan ja ehkä lisää pamia.

Inhoan tätä päivää tällä hetkellä. Ulkona alkaa TAAS jo pimentyä. Tuntuu, kuin täällä sisällä vetäisi joka nurkasta tai sitten minulla on jokin sisäinen kylmyys tai sokeriarvot heittivät hevonperää, koska söin yhteenkyytiin palan pizzaa, lopun banaanikakun ja muutaman pasteijan. Lisäksi olen kipannut puolitoista pamia (tosin erittäin laimeaa) eli sain siis jonkinnäköisen sekokohtauksen. Nyt sulattelen tätä sekokohtausta lukien kirjaa "Kuolevaisuudesta". Mieli meni melko synkäksi ja tuli toivoton paniikin tunne tulevaisuutta miettiessäni.

Mitä tulevaisuus tuo? Lisää kärsimystäkö? Liikutaanhan nytkin jo eräällä tavalla äärirajoilla. Tuntuu, kuin silmilläni olisi musta huivi ja minut olisi pyöräytetty matkaan sokeana, kertomatta päämäärää. Miksi minua alkoi yhtäkkiä niin tympäisemään KAIKKI. Tekisi mieli huutaa ja karjua, haukkua mieskin pataluhaksi. Tuntuu, ettei minua kukaan ymmärrä. Mies ei edes kommentoinut mitenkään tekemääni siistiä jälkeä ja uusia asetelmia. Ei tietenkään, sehän on itsestäänselvää, että koti siistiytyy ja tulee kauniiksi. Varmaan ne jotkut kotitontut sitä koristelevat, eikö niin? Olisi joskus kiva saada jotain myönteistä palautetta jostain tekemästään tai että joku sanoisi jotain positiivista ja rohkaisevaa. Ei ihme jos itsetunto mataa pohjamutia ja ahdistaa, kun ei koskaan kuule mitään hyvää. Kaikkea pidetään itsestäänselvänä. Kait se on pelko, että tuo voisi vaikka ylpistyä liikaa jos sille jotain hyvää sanoisi. No, voinhan jättää kaiken tekemättäkin. katsotaan sitten miltä täällä näyttää ja onko mukavaa.

En kohta jaksa enää pitää omaa kulissiani yllä, että kaikki olisi hyvin. Ei varmasti ole. Tuntuu, ettei ole mitää motivaatiota mihinkään. Parisuhde on tähän asti ollut, mutta nyt siitäkin on tullut vain pelkkä TYLSYYS. Alan kohta vihata miestä, enkä jaksa enää jutella sen kanssa, enkä kuulla yhtään tyhmää juttua. Saa kohta lähteä menemään. Parempi kait olisikin että eläisin vain yksin, kun olen niin omituinen ja kieroutunut. Mutta yksinään vain tappaisin itseni. Tai sitten kituisin ja kituisin, tulisin hulluksi.

No, tällä hetkellä varmaan olen hullu. Inhoan kaikkea ja eniten itseäni. Olen täysi p-aska. Amen.

Huomenta AK, heräilen ja keräilen itseäni uuteen päivään täällä, pikkuhiljaa…😋 Teillä on siellä ollut vaikka miten puuhakasta!! Minulla on vielä kaikki joulun kamat purkamatta tuossa purkamatta lattialla ja pyykit kuivumassa odottaneet muistaakseni 22.päivästä saakka, joskohan niihin tänään saisin tartuttua… Nukuin hirmuisen kauan, juurikin samoista syistä kuin sinä, kun tyhjyydentunne iski niin pahasti ja voimakkaana ja olin todella ahdistunut, en halunnut joutua ajattelemaan tätä maailmaa, pakenin uniini, ja ne olikin villejä ja kummallisempia kuin aikoihin, hah!! se tyhjyydentunne on kyllä pahin kaikista!! Se on kuin jotain kylmää joka laajenee kropassa sisälläpäin ja tekee samalla voimattoman ja ylipääsemättömän raskaan ja toisaalta täysin näkymättömän ja painottoman olon, se on jotakin niin hirveää. Minulla se meni eilen illalla aalloissa. Tuli ja meni. Nyt se ei onneksi ole samalla tavalla päällä, ellen ala tarkoituksella miettimään sitä.. ja siitä vasta sekopäinen olo tuleekin!!!! ja ainakin minulla tuntuu, että se on se yksi ehkä isoin asia, minkä takia koen olevani niin erilainen ja kaukana muista ihmisistä, kuin olisi hirveän syvä kuilu joka puolella ympärilläni. Ja muut ihmiset eivät sitä ilmeisesti huomaa? minä vain. ja yritän parhaani mukaan heille leikkiä, ettei sitä ole ja näemme maailman samoin silmin. No tätä voisin jatkaa vaikka ikuisesti.. en tiedä selitänkö ymmärrettävästi. Ehkä sinä AK ymmärrät tämän, uskon, että se joka ei tiedä mistä puhun, ei voi sitä käsittää. Jotenkin taas sinun kirjoittamasi oli tosi samalla aaltopituudella. se aina piristää. 🙂👍 Elämä on jännittävää. Toisaalta kammoksun "tylsyyttä" ja pahin pelkoni taitaa olla, että olisin "tylsä" (vaikka varmasti välillä olenkin!), mutta toisaalta rauha ja hiljaisuus ja tasapaino ja tietoisuus siitä, mihin kaikki olisi menossa, sellainen epä-yllätyksellisyys, on kaikki mitä haluaisin!! otappa tästä sitten selvää. Minä en ainakaan ota😟

Monange🙂🌻

Tyhjyydentunne on kauhea ja sitä seuraa masennus. Pamit eivät auttaneet ollenkaan. Nukahdin vain keskellä päivää ja herätessä olo oli vielä pöntömpi. Sen jälkeen en ole kunnolla herännyt koko päivänä enää. Tunnelman teki kauheaksi myös mies, joka yltyi päivällä räyhäämään ja kiukuttelemaan itsekseen rahatilanteen vuoksi ja siinä sivussa piilovättyili minulle, että pitäisi enemmän skarpata. Hah! En ole muuta viime ajat tehnytkään, kuin yrittänyt kaikkeni vaikka olen ollut välillä hyvin väsynyt henkisesti ja fyysisesti. Olen siivonnut kotia ja tehnyt siitä kauniin ym. ilmeisesti mikään ei sitten riitä. tuli niin paha mieli, että menin pikkumakkariin itkemään ja makasin siellä kauan, koska en voinut olla miehen kanssa samassa huoneessa. Jossain vaihessa mies kysyi sovittelevasti, että otanko makkaraperunoita jos hän tekee. Söin ne ihan hyvällä ruokahalulla. Mies yritti sitten olla hyvin kaunismielinen, mutta en voi antaa noin vain anteeksi hänen loukkavia sanojaan. Hän ei ymmärrä, että tuollaisella asnteella saa minut vain vihaamaan itseään. Minä olen sellainen. Jos minulle aletaan olemaan tylyjä tai loukkaavia niin ensin pahoitan mieleni ja itken ja sitten alan nopeasti vihaamaan ko. ihmistä. No, en nyt vihaa miestä ja hän onneksi nopeasti alkoi käyttäytymään paremmin.

Mutta kamala tyhjyydentunne on seurannut minua aamusta saakka. Tuntuu, että täällä maan päällä on kaikki loppu. Taivaassa olisi uusi elämä, mutta en minä sinne haluaisi vielä mennä. Toisaalta kyllästyksen hetkellä sanoin, että "ota minut sitten sinne jos tämä on näin vaikeaa" saattaa olla ohimenevä mielenhäiriö, joten ei kannata säikähtää jos tätä luette minulla on vain nyt ollut vähän apea päivä.

Kauhea päivä ollut. Pimeä, sateinen (taas) apaattinen, oikein kuolemantunnelmat. En pysty oikein keskittymään nyt mihinkään. En oikein edes kirjaan, mutta voin kyllä yrittää. Tyhjyydentunteeseen myös kuuluu, etten voi silloin luottaa keneenkään, enkä mihinkään ja saatan tulla jopa vainoharhaiseksi ja itsetuntoni on pohjalukemissa ja olen hyvin yliherkkä. Netissä on paljon asiaa tästä, kun googlettaa ihan vain että tyhjyydentunne jne. useat jutut viittaavat epävakaaseen persoonaan eli rajatilapersoonaan.

Olen aika sekaisin ja odotan vain, että pääsen nukkumaan.

Mieliala on ehkä hieman tasaantunut, mutta apeahko. On niin inhottavaa, kun sataa koko ajan ja on niin pimeää. Tuntuu, että tällainen ilmakin voi tehdä masentuneeksi. Olen myös herkkä kaikille tunnelmille ja mies on tänään ollut huonolla tuulella ja se saa myös minun mielialan romahtamaan ja tunnen, että kaikki on minun syytäni.

Tekisi mieli hulluna ahmia jotain makeisia tai suklaata. Minulla ei kuitenkaan ole, kuin suklaapukin jämät. Nekin roskiksessa. Kaivan ne varmaan sieltä ja syön. Ne on siis paperissa, kuivassa paperikorissa, ei missään lantalassa. Miehen on aivan turha purkaa minuun pahaa oloaan. Olen tänään sentään kuitenkin siivonnut ym. Ei ole minun syy jos ei ole rahaa ja siksi tylsää. Ja oli miehen idea ja halu muuttaa tähän asuntoon ja minä suostuin, koska ajattelin olevan hänelle tärkeää. Nyt vaikuttaa, että tämä asunto on epäsopiva ja paikkakuntakin ihan syvältä (hänen mielestään). No, en minäkään tätä paikkakuntaa rakasta, mutta en valita tästä. En halua raivostua, koska silloin sanon kaikkea hyvin ilkeää ja ehkä peruuttamatonta. Maltti on valttia, sen olen oppinut.

Otan kohta lääkkeen ja yritän vielä lukea vähän. Samalla syön iltapalaa. Sitten nukkumaan ja sillä sipuli! Toivottavasti huominen päivä on parempi tunnelmiltaan.

Noista naistenlehtijutuista tuli vielä mieleeni. Niissähän toistuu usein kaava, että henkilöllä ollut joitain ongelmia tai sairaus ja sen jälkeen on sitten kaikki niin hyvin. On otettu opiksi eikä huonoja kokemuksia enää pois annettaisi. Tiedän minäkin sen ärsyyntymisen tunteen. Monesti mietin, että kun olisi juttu jostain ihmisestä, kun kaikki ei palaudukaan entiselleen tai jopa ehommaksi, vaan mitä kun kaikki alkaa luisumaan huonommaksi eikä mistään saa apua. No, kukahan sellaisen haastattelun antaisi? Kai noiden juttujen tarkoitus on antaa toivoa. Mutta kyllähän se ärsyttää, kun itsellään ei niin ole mennyt. Voisin ilomielin antaa monet huonot kokemukset elämästäni pois, kuten sairaudet. Ei ne ole tuoneet mun elämääni mitään hyvää eikä tehneet musta parempaa ihmistä.

Kyllähän minullakin päivät niin vaihtelee. Välillä olo on aika normi ja sitä kuvittelee, että kyllä tämä tästä. Sitten on niitä synkkiä päiviä. Tai se synkkyys iskee yht äkkiä. Ja sitten ahdistaa. En ajattele, että olisi elämää jossain tämän ns. ulottovuuden toisella puolellla. Silti välillä tuntuu, että voisin vain lakata olemasta. Määräaikaisesti. Se olisi kätevää? Hämärää. Välillä tuntuu, että elän elämän hämärässä. Se muu oikea elämä muualla. Vaikka tiedän, että monella asiat paljon huonommin. Mutta jokainen katsoo elämää omasta näkökulmastaan. Eikä eri elämäntilanteita voi ihan suoraan vertailla. Eikä tarviikaan. Onko tämä masennus ja ahdistus vain aivokemiaa? Kuulin jostain, että jos on oikein rehellinen itselleen niissä negatiivisissa asioissa, niin sitten vasta masentaakin. Pitäisi osata hieman valehdella itselleen eikä vatvoa asioitaan. Siten olisi onnellisempi. En minä osaa.

Ne miehet. 😟 Ihania toki. Mutta minunkin rakas mieheni sarjassa ihmisiä, joiden kanssa ei pahemmin vakavia keskustella. Onhan meillä yhteisiä kiinnostuksen kohteita joista jutellaan ja nää arjen kuviot. Kerran yritin keskustella hänen kanssaan ihan asiallisesti kuolemasta, siis ilman mitään mun synkkiä hetkiä ja ahdistusta. Noin niinkuin yleisellä tasolla. Muuten niin rauhallinen mieheni suuttui. Kuolemasta ei kuulemma voi edes keskustella. Piste. Joten en häntä näillä synkkyyksilläni vaivaa. Puhutaan sitten vaikka päivän uutisista. Toki koen onnea siitä, että minulla on ihminen, jonka kanssa niistä puhua.

Jaksellaan. Banaanikakku on muuten hyvää. Sitä syö joku muukin?

🙂👍

Moi! Olen seurannut näitä melkein alusta asti ja nytten vasta kommentoin.

Kuinka voit tänään? 🙂 Paljon kukkia sinulle 🌻🙂🌻 🙂🌻 🙂🌻

Hämärä🙂🌻☺️❤️ ja TeenJoskusItsarin🌻🙂🌻

Kiitos teille. Tosi sopivaan aikaa olette vierailleet täällä ja ilahduttaneet käynneillänne. Tottapuhuen aamulla ajattelin olla kirjoittamatta tänne. Syy: Eilen alkanut mielialan lasku jatkui tälle päivälle jos ei yhtä kiihkeänä, mutta tasaisen "tappavana" apatiana ja ajatuksella "mitä väliä millään" jne. Heräsin kuuden maissa ahdistavaan oloon, sydän hakkasi ym. Nyt ajattelen, että tietysti on väliä, mutta ei sitä silloin näe, kun on alamaissa.

Alamaissa vieläkin, mutta hiukan piristi ajeluretki miehen kanssa. Totuushan on, että aina silti parempi poistua mökistä, vaikka kuin tympäisis, kuin jäköttää koko päivä sisällä. Eilen illalla huokailin ja huokailin, lopulta purskahdin itkuun ja valitin, kuinka kurja päivä oli ollut. Halusin vain mennä nukkumaan ja parasta koko päivässä olikin painaa pää tyynyyn.

Ilma ei ole tänään ollut ihan niin pimeä. Aavistus valoa, tosin harmaata. Yleisilmapiiri on kuitenkin apaattinen. Joulun ihmemaa kun purettiin pois niin kaikki ikäänkuin latistui ja näyttää arkisen tylsälle, mieli on näköalaton. Tällaista mitäänsanomatonta mielen liikehdintää, laiskaa apatian aallokon liplatusta.

Päivän kohokohtia: Ajoimme reitin, jonka varrella eräs suosikkini. Vanha, valkoinen, autio jugend-tyylinen, kartanomainen talo. Olen rakastunut siihen ja saanut eräänlaisen päähänpinttymän siitä. Kuten rakkauteni aina ovat pakkomielteisiä, myös tämä talo. Pyörittelen sitä usein mielessäni. Salaperäinen. Saavuttamaton. Tahtoisin selvittää sen. Ehkä joku päivä. Some day maybe baby..Seuraavan kerran, kun ajamme sen ohitse aion ottaa siitä kuvan, jotta voin täällä kotona katsella sitä ja haaveilla. Toinen kohokohta: Sain mieheltä 2e rahaa, vaikka luulin, että olemme tänään p.a. Ostin tuoreen valkosipulipatongin ja Sipsipussin. Kotona ahmin samantien koko (pienen) tuoreen patongin graavilohen kanssa. Syömisistä ei sen enempää, kuin että vanha meininki jatkuu. Yöllä kelpasivat suklaapukin jämät (roskiksesta kaivetut), pparkakut, kaapista (unissaan) koluttu fazerin sinisen loppu, sekä jääkaapista (unissaan) haettu colajuoma. Että semmosta se Mirtapiini meikällä teettää, pakonomaista ilta ja yöpainoitteista syömistä. Alkaa olemaan jo aiheellista miettiä lääkkeen jatkamisen järkevyyttä..tuommoinen kilo per viikko lihomistahti ei taida oikein tervettä olla. 14kg on paino noussut siitä kun aloitin pari kuukautta sitten reilut. Erityisesti suklaata menee, vaikka aiemmin en ole paljon suklaata edes himoinnut. Voe, voe, voeeee...! Olo on "vähän" turvonnut. Ei meinaa entiset farkut enää mahtua päälle.

Eli autiotalo ja 2e ostokset🙂 No, nekin piristivät, vaikka pientä ovatkin. Kaiken kärsimyksen jälkeen/keskellä sitä on aika tyytyväinen pienistä asioista, vaikka joskus taas mikään ei ole hyvin, eikä sopivaa, eikä edes lottovoitto voisi ilahduttaa..Kyllä tuo mieli on kumma. Ja minulla varsinkin viikko, jopa pari ennen "putkimiehen vierailua" on melkoista sahaamista onnesta lähes itsarin partaalle. Minulle tyrkytettiin e-pillereitä siellä piparitohtorilla, mutta niillä en aio enää elimistöäni alkaa sekoittamaan. Vaikuttavat mieleen liikaa, sekä juurikin painoon ja ruokahaluun. Ne kun tähän vielä niin avot, satakiloinen raivohullu-itku-hysteerikko ruokamättözombie..Sitä ei minun mies enää jaksaisi edes sotilaan asenteella, luulen ma.

On se kumma, kuinka jotkut päivät ovat ihan ok ja sitä tuntee olevansa melkein normaali, että kyllä se tästä lähtee..(Juuri kuin Hämärä sanoit) jo seuraava päivä saattaa olla melko karsea ja ajatus, ei se tästä ikinä lähde..Tai niin, että päivä on ok, juuri ajattelet, että harvinaisen mukavaa ja sitten tulee jokin ihan pieni asia tai asian sävy, joka latistaa tunnelman ja sen sitten siinä. Hyi, kuinka epävakaa sitä onkaan. Todellakin epävakaa persoona ja vielä narsistisin ja riippuvaisin piirtein (onpa siinä ihana persoonallisuus, wau!) Tuo kannattaisi mainita ensimmäisenä jossain deittipalstoilla ja työhaastatteluissa, ainakin siinä tapauksessa jos tahtoisi varmasti jäädä vaille yhteydenottoja. Siihen vielä ahdistusoireet ja taipumus psykoottistasoiseksi syvenevään masennukseen niin oksat pois! Ja lääkkeittä olen tähän asti itseni kanssa päässyt ja selvinnyt. Sitten tulivat bentsot ja sitten Mirta. Tunnustettakoon, että aamutemestan lisäksi meni autoajelun päätteeksi yleiseen rentoutukseen coctail: puoli t ja puoli d. Eli pilleriä ja patonkia. Hiilihydraattipöhinä ja sitä buustaamaan nuo t&d.. Joo, pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni (kauhea lause), mutta kun ei ihan just nyt oikein huvita, eikä ehkä koskaan.

Hämärällä oli paljon mielenkiintoista. Palaan niihin myöhemmin.
TeenJoskusItsarin, nimimerkkisi on vaikuttava. Meinaatko todellakin niin vai oliko tuo joku hetken päähänpisto? Vaikka en itse juuri tällä hetkellä mieti itsaria niin aiheena kuolema ja itsari periaatteessa kiinnostavat, ihan teoreettisestikin. Olen lukenut aika lailla kirjallisuutta näistä aiheista. Psykologiaa, Filosofiaa, Dokumentteja, Faktaa, Fiktiota.

Kaikki muutkin ketjun lukijat, jotka siellä taustalla piileskelevät ovat tervetulleita ilmoittautumaan🙂

Minulla on viha-rakkaussuhde elämää kohtaan. Ikkunan takana melkein sininen hetki. Sisälläni soi..Valse Triste.

Moi, Mukavaa kun olet käynyt autoajelulla 🙂 Eiks se niin oo että pienet teot on niitä parhaimpia? 🙂👍

En mä tätä elämätä loppuun asti jaksa katsoo jos joskus teen sen itsarin niin teen sen tyylillä 😎

Mutta tässä sinulle iltakukat
🌻🙂🌻 🌻🙂🌻

Tässä välissä soi "Kolmen kuninkaan marssi", sekä Taneli Kuusiston "Suomalainen rukous". Siionin virsiä en sentään ole kuunnellut, kuten kesällä saatoin maata päiväkaudet sängynpohjalla niitä kuunnellen. Olenkin varoittanut miestä, että jos alan Siionia kuuntelemaan tai menen pikkumakkariin rötköttämään iltaisin ja sieltä kuuluu Topi Sorsakosken "Ajomies" niin voi varautua hommaamaan minulle jotain apua🙂 Vakavia aiheitahan nämä, mutta joskus huvittavat. Joskus kuulee, että apua ei saa millään. Minä saan "apua" aina liian helposti. Keväällä kävi kotihoitsu. Minulla oli huono päivä. Itkaisin. Hoitaja kysyi onko ollut itsetuhoajatuksia. Sanoin, että kait niitä kaikilla syöpäpotilailla joskus on. Hoitaja lähti. Puhelin soi. Sairaalan päivystävä psykiatri soitti. Sanoi, että ajatteli soittaa ennen kuin tulevat poliisien kanssa hakemaan. Olin siinä vähän hoomoilasena. Pääsimme asioista sovintoon. Eivät tulleet lääkäri ja poliisit hakemaan minua pakkohoitoon. Mainittakoon, että tässä vaihessa minulla ei ollut vielä mitään psyk.taustaa tällä paikkakunnalla. Silloin opin varomaan sanojani hoitajien läsnäollessa ja mieluummin hymyilemään, kuin itkemään. Oli valoisampi päivä ja vasta nyt pimenee. Pakastimesta löytyi kiva yllätys..iskemätön paketti jäätelöä!!! Todella harvinaista, että minä unohtaisin jotain tuollaista pakastimeen. Täällä tuoksuu kana. Mies paistoi niitä ja söikin. Minä en vielä, kun söin sen patongin ja lohta. Ja sipsejä ja jäätelöä. Minulla kiertää mielessä se autiotalo, se valkoinen jugendlinna. Kuinka kaunis se on. Ja tyhjillään. Uskomatonta!

Nyt soi Offenbachin Can Can. Riehakasta menoa🙂!

Minäkin riehaannuin. Aloin paistamaan lopuista torttutaikinalevyistä torttuja omenakanelimarmeladilla. Sain kait jonkin "hepulin". Teen kaikkea yhtä-aikaa ja en mitään kunnolla. Eli kirjoitan tätä, syön kanoja ja fetaa, luen kirjaa, katson (kuuntelen) uutisia, tekstailen äidin kanssa. Komennan miestä🙂

Muistin erään päiväkirjamerkinnän ajalta, jolloin olin kait 8v. "Tänään olen syönyt kaurapuuroa ja hiihtänyt pellolla. Olen kuunnellut radiota. On ollut mukava päivä." Elämä oli silloin simppeliä. Muistan vielä sen päiväkirjan. Vihreäkantinen muistikirja, kannessa enkelin kuva. Laitoin tämän muiston äidille tekstarina. Ihmetteli, miten muistan. Sanoin, että tulipahan vain yhtäkkiä mieleen.

Mies on hieman väsynyt. Ajelun jälkeen pesi auton ja teki ruoan. Mieltä vaivaa myös vasta hankittu lumilinko, jolle ei olekaan nyt käyttöä😞 Saahan sen aina myytyä, hyvän laitteen jos sille ei tulekaan käyttöä. Naapuri on jo tarjoutunut sen ostamaan ihan kelpohintaan.

Vähän parempi fiilis tuli sen autoajelun jälkeen. Tätä se on..epävakaata. Mutta mitäpä se haittaa jos heilahtaa välillä edes hyväänkin suuntaan. Taidan vähän kirjaa ja sitten paistamaan torttuja!

TJI☺️❤️! Kiitos ihanista kukista ja vierailusta. Minäkin ajattelin, että jos tekisin itsarin niin lähden tyylikkäästi (en tietenkään sano miten) ☺️❤️Kirjoittelehan vastakin jos siltä tuntuu.