Onneksi mies on kultainen. Meuhkasin äsken, sekä joulusta, että lukemastani Iltiksestä löytyvää juttua ja purkasin näin paineitani. Tuli kyllä vain entistä masentuneempi olo. Mutta onneksi mies on niin kiva, eikä hermostu minun meuhkaamisesta. Hän ymmärtää, kuinka tärkeä asia joulu minulle on ja nyt kun täällä sataa jouluna vettä on se erään luokan katastrofi oikeasti. Ei mieskään tykkää, että vettä sataa. Vähän se syö tunnelmaa.

Vieläkin on masentunut olo. En tiedä onko minulla nyt lääkitykset vai hormonit päin prinkkalaa. Vai onko tämä vain luontaista paineiden purkamista? Olenhan aika paljon nykyään vain niellyt sisälleni ja ollut aika coolisti, vaikka on ollut paljon stressiä.

Aion vetää lisää pamia, koska nuo vetämäni eivät vaikuta mitenkään. Minun on pakko päästä eroon tästä kamalasta ahdistuksen ja masennuksen tunteesta tai menee kaikki ja koko tuleva joulu pilalle. Pitäisi kait nostaa Mirtan annostusta, mutta en tiedä uskallanko? Ei ole kokemuksia, kuinka sekaisin sitten menisin.

Ulkona pimeää. Kyllä on kamala päivä. Suoraan sanottuna täysi p-aska. Minä olen pudonnut montun pohjalle. Siivous oli ainoa asia, minkä sain tänään tehtyä. Nyt haluan olla vain pillerihumalassa ja lukea vaikka hönössä lehtiä, ehkä kirjaakin ja syödä.....

Tekstailen äidin kanssa, kun pääsen fiilikseen ja aion kertoa, kuinka ikävä minulla on häntä..

Minusta tuntuu, että olen menettänyt hallinnan elämääni. En tiedä enää kuka ja millainen olen? Minkä näköinen olen? Joo, peilistä näkyy vieras ihminen. Lähinnä jonkun vajakin näköinen. Missä entinen kaunotar (huom, muiden ei itseni määritelmä)?! Miksi olen tällainen ja miksi minun elämänhallinta pykii joka toinen päivä ainakin..Minä olen yrittänyt niin paljon, vaikka minusta tuntuu, etten ole yrittänyt ollenkaan, enkä saanut yhtään mitään aikaiseksi.

Mikä minussa on vialla? Olenko niin pimeiden traumojeni vanki, etten enää osaa elää. En osaa enää luottaa elämään, enkä mihinkään. Huolettomuus on ikuisesti poissa. Elämä on vain kitumista ja tappelua. Illuusiot ovat särkyneet. Olenko niin paha ihminen, että minulle piti käydä kaikki tämä?

Miksi minua vain v-tuttaa? Miksi päässäni pyörryttää? Olisiko pameilla siihen yhteyttä? Ehkä. Ja aivan sama. Oikeastaan sekin olisi sama jos vetäisin kaikki mahdolliset pillerit. Mutta en nyt sitä halua tehdä. Riittää kun saan kuupan vähän himmeäksi. Eipä nuo bentsot tahdo enää kolista, kun on tolea ja sen verran. Kait se pitäisi siirtyä oikeisiin huumeisiin. No, sitä en tee.

Yritän vain helpottaa nyt oloani, koska inhoan tätä epätoivon ja masennuksen tunnetta, joka syö sisimpäni tyhjäksi ja sitten saapuu tyhjyys, se kaikista kauhein asia. Silloin on kuin elävä kuollut.

Anteeksi, että tekstini on sekavaa, mutta minähän olenkin sekaisin nyt. En jaksa tuottaa hallittua tai luovaa tekstiä nyt.

Ulkona on pimeää. Pimeää, pimeää, pimeää...
Päässä vähän vippaa, siis huippaa, varmaan pillerit. Hahmottelin paperille huomista osostoslistaa. Jouluruoat ja muut ruoat erikseen. Mies kysyi lähdemmekö ajelulle. Sanoin, että en tiedä vielä. Täytyy miettiä..ei huvittaisi tuonne pimeään.

Inhottavaa tämä mielenromahdus tänään. Ei minulla ole konsteja hallita sitä. Toivon vain, että tämä oli joku kohtaus, eikä jatkuisi pidempään. Mutta eihän sitä tiedä. Minusta tuntuu, ettei minun mielenterveyttä ole edes diagnosoitu oikein nyt viimeisimmällä osastoreissulla. Toistuva masennus..hmm, enpä tiedä. Minusta siinä on jotain muutakin. Enemmänkin ahdistusta, voimakasta välillä ja tottakait se sitten masentaa. Varmasti en ole ainoastaan masentunut. Suurimman osan aikaa en edes tunne olevani masentunut. Ahdistusta tulee ja epävakautta. Taustalla on tietysti se sekamuotoinen pers.häiriö epävakain, narsistisin ja riippuvaisin piirtein ja psykoottinen masennus (niin ne oli 2 kuukauden mielentilatutkimuksen perusteella) Paniikkihäiriöstä en tiedä, sellaista oirehtimista minulla oli nuorempana, mielestäni iän myötä muuttunut enemmänkin jokin yleinen ahdistuneisuushäiriö. Kaksisuuntaista on yritetty tyrkyttää, mutta enpä nyt oikein tiedä..

Pillereistä tuli oikeastaan aika tyhjä olo (siis ei se kammottava olo) vaan sellainen sopivan steriili, neutraali. Ei myllerrä päässä. Mutta ei siellä liiku oikein mitään muutakaan.

Enpä usko, että jaksan ajelulle lähteä. Rauhoituin sen verran, että taidan vain löffäillä ja kuunnella radiosta kauniita, klassisia lauluja. Harmi, etten saa p-askaa oloa sisältäni pois, kuin lääkkeillä ja eihän se sitten ole mitään aitoa hyvää oloa. Tuntuu, että oikeaa hyvää oloa en ole kokenut ainakaan kahteen vuoteen. Se on pitkä aika olla päivittäin enemmän tai vähemmän huonovointinen.

En ihan oikeasti tiedä mitä tästä elämästä tulee. Pakkohan se on mennä vain päivä kerrallaan eteenpäin, kuten tähänkin saakka. Tämä päivä vain oli kaiken huonon huipennus. En ole syönytkään mitään. Kait se olisi kohta alettava jotain vääntämään. Sinänsä ruokahalu on melkein liiankin hyvä. Syötävää uppoaisi kaiken aikaa ja vaaka vaan näyttää koko ajan enemmän..mietin, kuinka läski minusta tulee.

Minulla taitaa taas olla tämä vaihe, kun vauhdikkaamman kauden jälkeen tulee tipahdus, jolloin toimintakyky katoaa, mikään ei kiinnosta ja koko ajan vain väsyttää ja ketuttaa kaikki. Välillä oli jo enemmän elämää, tykkäsin laukata kaupoissa, luoda tavoitteita mitä teen ja tehdä niitä, lukea kirjoja ym. Jopa nautinkin jonkin aikaa elämästä. Nyt tämä on taas luisumassa tällaiseksi..😯🗯️

Voi, hyvät ystävät sanokaa nyt mitä minun pitäisi tehdä? Muuta kuin huumata itseäni..😯🗯️😭

AK, harmi että sinullakin on nyt tyhjä olo.. tervetuloa kerhoon. Minä sain B-lausunnon tänään postissa (mikä on siis tosi hyvä juttu tietenkin, koska nyt saan hakemuksen Kelaan vetämään..), ja tuli tosi kurja mieli kun tottakai luin sen itsekin, hirveää räpellystä ollut tämä minun elämä!!!!! tuolla tavalla ulkopuolisen kirjoittamana muutamalla sivulla auki reposteltuna tuli tosi hölmö ja vähäpätöinen olo. Se psykologikin oli kirjoittanut jonkun huomion sinne, että "pitää hengellisyyttään itse hyvänä asiana", tuli ihan sellainen olo, että ok vaikka menenkin toivon mukaan tässä terapiaan, niin ette te minua voi niin muuttaa, etten enää olisi yhtään mystisyyteen nojaava! Ilmeisesti kaikki minussa on jotenkin ihan väärin. hah.. johan nyt taas on. Töissäkin koko viikko sellaista hullunmyllyä että ihme etten ole jo räjähtänyt ihan uloskin päin totaalisesti ja ottanut lopareita……….😑❓

Paljon haleja täältä ja toivottavasti saat huomenna kirpputorilta sen patsaan mitä olit katsonut, se kuulosti kiehtovalta! Minä aion palkitä ehkä itseni kanssa jollain nyt kunhan saan tuon kelan paperisodan pois käsistäni toivottavasti jossain vaiheessa huomenna. Ehkä tosin teenkin sen jo tänään ihan vaan kiitokseksi itselleni siitä että sain kirjoitettua sen lomakkeen loppuun perusteluineen….😉 minä keksin aina syyn palkita itseäni, tai lohduttaa, aina se mikä tilanteeseen sopii!!!!!! 🙂🎂

Nyt olen rauhoittunut, mutta siltikin vielä aika lailla huono tunnelma päässä. Ihanuutta en nyt saavuta. En luomusti, en kemiallisesti. Saattaisin melkein myydä sieluni siitä hyvästä, että saisin itseni takaisin.

Minulla oli aikaisemmin olo, että olen tullut takaisin omaksi itsekseni. Olin aktiivisempi, myönteisempi ja kiinnostuneempi kaikesta mistä ennenkin olen ollut kiinnostunut. Nyt on taas olo, etten ole oma itseni. Hirveä tunne. Tulisipa joku shamaani ja rummuttaisi minut terveeksi, sekä henkisesti, että fyysisesti.

Mies on ollut aivan ihana tänään. Vaikka itselläänkin on huono olo niin on jaksanut lohduttaa, tehdä ruokaa jne. Tajusin taas, kuinka paljon rakastan tuota ainutlaatista, ihanaa puolisoani. En luopuisi hänestä koskaan. Minä en ainakaan jätä häntä koskaan, toivottavasti ei hänkään minua☺️❤️

Ehkä siitä huomisesta kauppareissustakin selvitään jotenkin. Tällä hetkellä kaikkien joulu ja tavallisten ruokien hommaaminen tuntuu aivan boooring.

Inhottaa, että olen tänään niin negatiivinen.

Normi kooma-aamu. Tässä aamutoimien ohella selvittelen päätä ja suunnittelen päivän ostoskierrosta. Tänään ostetaan kaikki jouluruoat ja muut ruoat ennen joulua syötäväksi. Useammassa kaupassa käytävä ja ulkona sataa vettä aivan täysillä. Ei tunnu siksi oikein kivalle lähteä liikenteeseen. Pelkään, että kastun. Sateenvarjon kanssakin on ärsyttävä veklata. Kinkku haetaan ensimmäisenä. Sitten muut ruoat. Ja kirppikselle menen katsomaan onko ne romut vielä jäljellä?

Nyt pitääkin alkaa valmistautumaan lähtöön, joten palataan🙂!

miten meni kauppareissu?
Isä osti heille kinkun. Mä en osta. Teen aattoaamuna riisipuuron ja katon kenelle kelpaa. Jollei kenellekään, ni mä syön sen sit ite yksin.

Tänään oli harvinaisen tapahtumarikas ja muutenkin "rikas" päivä, henkisessä mielessä. Aamusta puoleen päivään meni kaupoissa. Kaikki sujui hyvin ja liukkaasti valmiiksi kirjoitetun listan mukaan. Minä luettelin ruokia, mies laittoi kärryyn ja sitten vedin viivan yli listaan, että pysyin ajan tasalla. Kahdesta ruokakaupasta löytyi kaikki tarvittava. Kinkku haettiin ensimmäisenä, kuten oli tarkoituskin. Nyt se on kodinhoitohuoneessa sulamassa ja ehkä paistamme sen jo huomenna tai ylihuomenna. Otamme varaslähdön sen suhteen. Missään nimessä emme malta odottaa sen kanssa aattoon saakka.

Olin tyytyväinen ruokaostoksiin. Mielestäni ruoka on tärkeä osa joulua. Sitä ei tarvitse olla ylenpalttisesti, eikä mitään hienoa. Muutamat perusjutut yksinkertaisuudessaan tekevät asiansa. Kinkku, perunat, herneet, porkkanalaatikko, kinkunpaistoliemi, rosolli. Siinä itse jouluateria. Lisäksi Riisipuuro, luumukeitto, joululeipä, juustot, graavilohi. Joulutortut, piparit ja suklaat. Alkoholijuomat eivät kuulu meillä jouluun jos eivät kyllä arkeenkaan. Glögi ja muutama vähäpätöisempi tuote unohtui tuosta listasta.

Kaupoissa ei vielä ollut kova ruuhka, mutta porukkaa alkoi lappaa ennen puoltapäivää tihenevästi. Silloin me olimme jo ostaneet kaiken ja lähdimme kotiinpäin. Sanottakoon, että ennen ruokaostoksia kävin siellä kirppiksellä ja sain kaikki ne haluamani tavarat! Siellä ne odottivat minua ja ilo oli suuri. Niiden myyjä ei varmaan arvaakaan, kuinka tärkeät ne jollekin "vanhan tavaran fanaatikolle" olivatkaan. Siinä oli minulle joululahjaa tarpeeksi. Vanha madonna ja lapsi-patsas, erityisen kaunis vanha ruusukuvioitu peltirasia, pienempi vanha "hienoa neitiä" esittävä posliinifiguriini, pieni vanha tonttu-kynttilänjalka, kaksi vanhaa ruotsinkielistä joulukorttia, vanhahko pieni joululiina.

Kotona aloin heti tekemään asetelmaa. Se sujui helposti, kuin taivaasta ohjattuna, tein nopeasti ja kaikki "palaset" loksahtelivat kohdalleen, kuin itsestään. Vaikka itse sanonkin siitä tuli todella onnistunut ja kerrankin olen tyytyväinen johonkin itse tekemääni. Koko asetelma rakentui vanhalle arabian tarjoiluvadille kerätyn hedelmä-asetelman ympärille. Asetelma on samaan aikaan juhlava ja kodikas.

Jotenkin tunsin päässeeni vauhtiin. En voinut sietää ajatusta, että loppupäivä olisi kulunut tylsyydessä. Ehdotin miehelle autoajelua toiseen kaupunkiin. Oli hyvä ilmakin. Aurinko paistoi, eikä satanut juuri silloin mitään. Mies oli aika hiljaisella tuulella ja sitä hieman ihmettelin. Hieman vastentahtoisesti hän suostui ajeluun. Lähdimme menemään ja ennen kaupunkia ehdotin jos vierailisimme hänen nuoremman tyttären luona pikaisesti, mikäli tämä sattuisi olemaan kotona. En ole tätä tytärtä nähnyt pitkään aikaan ja ajattelin, että olisi kiva ennen joulua vielä pistäytyä. En todellakaan jaksa nykyään kylässä käydä missään, eikä niitä kyläpaikkojakaan niin paljon ole. Mutta olisi jos itse olisin aktiivisempi. En ole koskaan välittänyt kyläillä, enkä varsinkaan kutsua vieraita kotiin. En usko sen olevan mikään sosiaalinen fobia vaan enemmänkin opittu tapa jo lapsuudenkotoani. Minun olisi jo useita kertoja "pitänyt" tavata tämä nuorempi tytär, mutta en ole juuri silloin aina viitsinyt tai jaksanut tai jotain..nyt ajattelin, että kohta tytär ajattelee, etten halua häntä tavata ja päätin, että nyt menemme sinne. Ja kun kerrankin oli sopiva henkinen vire mennä. Vierailu olikin ihan mukava. Pieni lapsi ja musta kissa piristivät mieltä. Itse tytär on oikein mukava ja reipas nuori äiti. Juuri muutti uuteen asuntoon, joten senkin halusin nähdä.

Mies on mielestäni jotenkin synkeän oloinen. Ihmettelin miksi..? Nyt tulee sitten se päivän katastrofi. Tyttärensä soitti ja ihmettelin, mitä hän soittaa, kun juuri olimme siellä. Kuulin, kun mies kiitti onnittelusta. Olin ihan hoomoilasena, että mitä syytä onnitella. Kysyin mieheltä, miksi tytär onnittelin. Mies virkkoi hiljaa, että eipä muuta, kuin että sattuu olemaan hänen syntymäpäivänsä, jonka siis minä ja myöskin tyttärensä oli unohtanut. Siis kuvitelkaa, olen ollut niin stressaavien asioiden, sekä jouluhössäyksen otteessa, että UNOHDAN puolisoni syntymäpäivän. Ensin menin ihan hiljaiseksi, enkä voinut uskoa asiaa. Sitten katsoin vielä puhelimesta päivämäärän ja tottahan se on, että 20.12 on mieheni syntymäpäivä. Menin ihan shokkiin ja aloin itkemään. Olin todella järkyttynyt ja pahalla mielellä, että olin unohtanut. Itkeä vollotin ja pyysin anteeksi ja sanoin, etten voi ymmärtää miten saatoin unohtaa jne. Mies siihen, että pyh, ei niitä edes tarvitse muistaa, ettei hän haluakaan niitä juhlia. Minä siihen vollotan, että ei sillä ole merkitystä vaan sillä, että MINÄ en muistanut edes onnitella, että UNOHDIN. Kysin miksei mies ollut vihjannut asiasta, että kait on huomannut, että olen niin kuutamolla ja asioiden ruuhkauttama, etten ole muistanut (mikä nyt ei ole mikään selitys) mies vaan, että mitä tuosta..minä jo kiivastuin, että kyllä se vaan tuosta ja että olisi voinut suoraan sanoa. Sitten soitin äidilleni ja vollotin sinne, kuinka dementikko ja surkea olen, kun unohdan mieheni synttärit. Äitini kanssa kehkeytyi pitkä puhelu, johon mieskin sitten osallistui ja lopulta päätyi ruotimaan äitini kanssa suomen politiikan tilaa. Siinä vaiheessa minä ummistin hetkeksi silmäni koko hössäkältä. Söin uuniin heittämäni pizzan (taas tosi terveellistä) ja mietin, että oli kokonaisuudessaan aika mukava päivä jos ei oteta lukuun tuota unohdusta. Päivässä oli monenlaista.. Oli ostoksia, ihmistenilmoilla olemista, ajelua kauniisiin maisemiin, kyläreissu, asetelman teko, puhelu äidin kanssa, ja nyt vielä rauhallista illanviettoa.. Olen tietysti vähän väsynyt, kun olen tottunut vain rajoittuneeseen erakkoelämään, mutta silti tyytyväinen pitkästä aikaa päivän kulkuun. Oli tunteellisestikin täyteläinen päivä, johon liittyi itku, sekä nauru. Oli sopivasti virikettä ja haastetta jne. Minä tavallaan nautin mennä tunnetilasta toiseen jos on turvallinen pohja, jolta tunteitansa maistelee. Jos pohjalla on kaaos, silloin tunteiden sekamelska on kärsimys.

Huomasin kyllä, kuinka suppeaksi elämäni on kutistunut. Kuinka kaukana se on todellisuudesta ja niin sanotusta oikeasta elämästä. Minä vain olen ja elämä on jossain aivan muualla. Sen elävät jotkut muut, jotka sen paremmin osaavat. Taidan suurimmaksi osaksi aikaa elää eskapismissa ja utopiassa, omassa pienessä maailmassani.

Ihan hyviä havaintoja, myös päätöksiä tänään tein. Edelleenkin minulla on tunne, etten tunnista itseäni, kuin väläyksittäin. Esim. kun teen asetelmia, silloin pääsen kiinni omaan oikeaan minääni ja siksi kait pidänkin astelmien tekemisestä kiinni, kuin hukkuva oljenkorresta, kuin säveltäjä sävelmästään, kuin runoilija lauseistaan..

Surullista oli kyläreissussa se, että havahduin ajan kulkuun..Kuinka nopeasti vuodet ovat vierineet, varsinkin pari viimeistä vuotta, kuinka jo sinä aikana asiat ovat muuttuneet. Tämä tytär, joka vasta oli teini on jo pienen lapsen äiti. Tuntuu, että oma elämäni ei ole kehittynyt, kuin huonompaan suuntaan sinä aikana, kun muut ovat menneet suuria askelia eteenpäin ja saaneet aikaan vaikka mitä..asuntoja, lapsia, autoja ja sen sellaista.

Tästä tuli pitkä sepustus, mutta tänään tapahtui paljon. joulumielikin on suurimmaksi osaksi palannut, vaikka enhän tiedä miten se vielä ehtii heitellä ennen aattoa.

Tänään ei ole enää "ohjelmistossa", kuin iltapala ja nukkumaanmeno🙂 Kiva mennä nukkumaan, kun on ollut vilkkaampi päivä.

Kiitos Saloka ja Monange🙂🌻 Hirveän mukavaa, kun olitte vierailleet. Taidan palata huomen aamusella lukemaan teidät uudestaan..nyt alkaa aivot olemaan aika kaput tältä päivältä😀

Ps. Miehen eilen asentamat jouluvalot ikkunoissa näytti ulkoapäin tosi kauniille ja ilahduin myös siitä. Voitte uskoa, että NYT en enää unohda hänen synttäriään vaan sitä juhlitaan ensitilassa, ennen aattoa kuitenkin.Suunnittelen sen sitten huomenna. Hän jos kuka on ansainnut juhlansa, hävettää varmaan loppuikäni tuo unohtaminen. Mahtoi hänestä oikeasti tuntua pahalle, vaikka ei myöntänytkään. Minä olisin itse saanut hermoromahduksen ja loukkaantunut verisesti jos mies unohtaisi kokonaan minun synttärit. Ei olisi eroajatuksetkaan varmaan kaukana, ainakaan hetkellisesti.

Huomenta!

Heräsin puoli seitsemän aikoihin, kuten yleensä nykyään. Jonkin aikaa menee aina ihan töttöröö heräillessä (luulen mirtan ja aamukortisolin mataluuden) tekevän sen.. Mutta en jaksanut nyt ottaa siitä paineita. Ajattelin, että heräillään sitten rauhassa, mitäs tässä, kun ei tartte minnekään hötkyillä. Sellainen hassu tapa minulla on, että jos herään puoli seitsemän niin ensimmäinen puoli tuntia menee aamupesuissa ja muissa aamutoimissa. Sitten menen sängylle makoilemaan ja "heräämään" puoleksi tunniksi. Puoli kahdeksan nousen uudestaan, menen pikkumakkariin ja petaan siellä sängyn ja sitten auon kaihtimet ja verhot koko asunnosta ja sytyttelen valoja. Sitten yleensä istun sängylle ja otan koneen syliin ja kirjoitan ensimmäisen "raportin" tänne. Se on tarkka se rutiini ja hyvä niin, koska se luo jonkinlaista järjestystä muuten hieman sekavaan olotilaan.

Tätä nyt ei kehtais sanoa, mutta meillä on jo kinkku menossa uuniin. Pohdittiin vähän aikaa, että viitsiikö sitä jo näin aikaisin alkaa laittamaan, mutta tultiin siihen tulokseen, että mitä väliä, teemme nyt näin ja ruokaa tarvitsemme ennen aattoakin, joten kinkku menee uuniin ja sillä sipuli. Muita jouluruokia ei kuitenkaan vielä syödä. Kiltämättä tulee jo vesi kielelle, kun ajatteleekin kinkun syömistä. Olen tyytyväinen tuohon jouluasetelmaan edelleenkin. Se tuo iloa ja tunnelmaa.

Kävin auttamassa kinkun paistopussiin laittamisessa. Jotenkin se eilinen päivä kaikkinensa oli niin mukava ja täyteläinen, että on vieläkin siitä hyvä fiilis. Siinä päivässä oli niin paljon sellaisia elementtejä, joita varmasti elämääni tarvisin enemmänkin.

Tänään täytyy käydä kaupassa sen verran, että haemme unohtuneet sinapin, korppujauhon ja luumurahkan ainekset. Varmaan ajellaan samalla vähän ja muuta suunnitelmaa ei tälle päivälle sitten olekaan, ainakaan vielä, mutta johan tässä on vasta herätty.

Kuusenoksia haluaisin kerätä isoihin lasipurkkeihin, mutta en tiedä toteutuuko se.. Siivota en tänään viitsi, kun siivosin vasta ja siivoan vielä maanantaina sitten ennen aattoa.

Toivottavasti tästäkin päivästä tulisi mukava. En odota yhtä mukavaa, kuin eilen, mutta ainakin aika mukava🙂

Hyvää Lauantaita kaikille, jotka sattuvat lukemaan!

Kävimme sitten vielä yhdessä halpiskaupassa hakemassa kruunukynttilöitä ja hautakynttilöitä. Meinasimme aatonaattona ajella toisen kaupungin hautausmaalle laittamaan kynttilät miehen sukuhaudalle. Samalla tulee kiva ajeluretki maalaismaisemiin. Minullahan ei täällä sukua, enkä halua tänne muistolehtoon viedä kynttilöitä, kun on yksi suomen ruuhkaisimpia hautausmaita.

Minulla jouluun yhdistyy perinteet, rauha ja henkimaailman asiat, eli pieni jännityksen ja mystiikankaipuu. Mielestäni jouluna ihmiset ja henget ovat yhtä maailmaa. Niinpä keksinkin etsiä sen miehen haudan, josta olen joskus aiemmin kertonut, joka teki kauan sitten itsemurhan syrjäisessä metsämökissä ja viedä kynttilä hänen haudalleen. En vain oikein tiedä mistä saisin selville sen haudan, tiedän toki millä hautausmaalla se on, täytyy varmaan vain etsiä jos se sattuisi kohdille. Myöhäistä enää soitella minnekään kirkkoherranvirastoon.

Halpiskaupasta mies sai synttärilahjaksi työrukkaset (no vähän se oli vitsi) ja minä sain puna-valkoisen fleecehuovan, jossa poronkuvia. Ihan kivan näköinen. Ruokakaupasta haettiin vielä korppujauhoja ja sinappia kinkun kuorrutteeksi, sekä unohtuneet luumurahkan ainekset.

Ajelimme sitten vähän vielä. Silloin aurinko paistoi ja nyt on alkanut jo hämärtämään. Ihan kivasti tämäkin päivä on mennyt ja vielä on paljon kivaa edessäkin, koko joulu. Joka päivälle jotain kivaa ohjelmaa. Jos ei muuten niin keksitään.

Välillä kadonnut joulumielikin on tullut takaisin ja kaikki vaikuttaa aivan oikealle, että näinhän sen pitääkin mennä🙂

Kinkkua maistellaan jo tänään. Odotan sitä innolla!

sun päiväsi kuulostaa ihanalta. Kyllä se joulumieli sieltä varmaan joskus löytyy.

Kiitos Saloka🙂🌻

Päivä on ollut tosi mukava. Äsken ajattelin, että minulla varmaan joku joulunalustus-stressi laukesi, kun tuli niin raukea olo, että melkein silmät painui kiinni, kun lököilin tässä ja tunnustelin allani pehmeää, uutta fleecehuopaa.

Tyytyväisenä katselin kaikkia kauniita joulutavaroita ja koristeita tuossa pöydällä ja ajattelin, että minä elän tätä omaa pientä elämääni päivä päivältä niin kauan, kuin päiväni ovat tarkoitetut. Niin kuin jokainen meistä tietenkin. Tuli tunne, että nyt olen tehnyt tämän joulun eteen kaikkeni ja nyt vain nautin siitä.

Tällä hetkellä en oikeastaan tunne masennusta, en ahdistusta. En kaipaa mitään muuta, enkä minnekään muualle, enkä ketään. Vain olen ja olen olemassa.

Rakkautta Kaikille☺️❤️!

kiva kuulla että olet löytänyt sen rauhan sisällesi. Mä sitä vielä etin ja varmaan etin loppu elämäni.

Yö oli hirveä. Näin todella ahdistavia painajaisia..hyörin ja pyörin, heräilin ja viiden jälkeen kävin ylhäällä. Mieliala on ollut aika tasapaksua, jopa masentunut olo. En vaan saa itseäni vireeseen nyt, vaikka päivä on muuten ollutkin ihan mukava.

Paitsi sade..Sataa kaatamalla ja päivä on ankean harmaa, kohta jo pimenee. Lähdettiin jo aamulla ajelemaan kauemmas miehen sukulaisten haudoille. Päätettiin käydä tänään, kun ovat kauempana. Sinänsä ihan kiva katsella ohitselipuvia metsiä, kauniita taloja, melkein aavemainen tunnelma, hiljaista, harmaata.

Sen verran oli jännityksenhalua, että menin kirkkoon sisälle, kun ovi oli raollaan. Ensin luulin, että olen yksin. Kävelin hiljaa kohti alttaria, kun pappi ja kanttori tulivat "takahuoneesta". Ystävällisesti esittelivät kirkkoa ja juttelivat muutenkin. Siellä oli jumalanpalvelus alkamassa ja päätimme olla jäämättä siihen. Haudoille veimme kynttilät. Tuuli ja sade piiskasi meitä ja emme viipyneet kauaa. Sateen yltyessä ajelimme kotiin.

Tämä päivä tuntuu jotenkin raskaalle. Ehkä yö oli niin inhottava, että siitä jäi synkkä fiilis koko päivälle, jota en saa karistettua pois, vaikka yrittäisinkin. Onneksi on jouluruoat sun muut niin saa niistä nauttia. En tunne olevan väärin, että olemme jo aloittaneet joulunvieton. Kaikki tavallaan. Ikävä vain, että olen itse nyt niin ankea.