Rakas AK, on niin kiva aina käydä täällä ja huomata, että olet kanssa ajatellut minua, kiitos siitä! Minulla oli eilen hyvin pitkä työpäivä, ja tänään olen onneksi vapaalla, en olisikaan enää yhtään töitä jaksanut.. En sinänsä selviä töistäni kauhean hyvin. Mutta kiitos että tsemppasit minua kuitenkin. Joskus olen ollut ihan tosi paljon tehokkaampi ja aina sata eri rautaa tulessa ja hirveästi uusia haasteita. Nyt en kyllä tee kun ihan minimin mitä täytyy..

Mutta: ihmeiden aika ei ole ohi; Siivosin ja tiskasin tiskivuoren!!!! Hyvä minä! Oikein pesin lattiatkin. Olen nyt ylpeä tästä saavutuksesta.. hah. Tuli ihan iloinenkin olo hetkeksi. Ja voimaannuttava. Mutta nyt taas sitten iski tyhjyys.. Tiedän TODELLA mitä tarkoitat, kun puhuit tuosta tyhjyyden tunteesta. Se on melkeinpä kaikista pahinta. Itkeminenkin on jotenkin melkeinpä siedettävämpää kuin se ääretön tyhjyys ja olo, että kaikki on turhaa eikä millään ole mitään väliä ja minulle siihen liittyy myös usein sellainen fyysisesti tosi epämukava olo, joka jotenkin tulee siitä, että alan miettimään, kuka/mikä tämä ruumis tässä nyt oikein edes on ja kun se tyhjyys valtaa niin se, että kuitenkin on fyysisesti samalla olemassa, on jotenkin vielä ahdistavampaa. En osaa oikein tuota olotilaa selittää.. kuulostaako sinulle yhtään tutulta?

Minulla ei ole kanssakaan yhtään joulufiilistä, ei ole ollut, enkä usko, että tuleekaan. En välitä siitä. Melkein toivonkin, ettei sitä tule. Se kun lähinnä saa minut takaisin muistoihin. Ja joulu on minulle ainakin sellainen aika, minkä mielellään jakaisi jonkun kanssa. Niin annan sen ihan suosiolla mennä nyt minulta ohi sen liiemmin koskettamatta minua. ehkä ensi vuonna taas. Olen aina ennen ollut jouluihminen oikein henkeen ja vereen. Tuntuu, että tämä vuosi on muuttanut minua kovin paljon.. ja enemmän tuntuu, että huonompaan suuntaan… 😞 Oivoi. Joku tarkoitus tälläkin on. Pakko olla. Uskon edelleen vahvasti kohtaloon.

Sanoit, ettet kestä kuunnella nyt muuta kuin klassista musiikkia. Minä usein kuuntelen jotain nauhoitettuja luonnonääniä, esim sateenropinaa tai aaltojen lyömistä rantaan tai kaukana möyryävää myrskyä, sellaista rentoutumis"musiikkia". Toimisikohan se sinullakin? Esim eilen illalla lojuin kylvyssä, puoliuppeluksissa (se on todella rauhaisa tila olla, kun ahdistaa ja on ihan lopussa, lieneekö joku primitiivinen turvallisuuden tunne olla lämpimässä vedessä kuin äidin kohdussa, niin olen joskus kuullut), kuuntelin tuollaista, katselin kun suitsukkeen savukiehkura pyöri ilmassa luoden kauniita kiehkuroita uudelleen ja uudelleen, ja nautin yhden lempikirjani kuvista, jotka inspiroivat minua.

Pidä minulle peukkuja, että meillä synkkaisi sen terapeutin kanssa jota olen vielä tänään menossa tapaamaan! Voimia ja iso halaus täältä🌻🙂🌻

Oi, M🙂 Ilostuin, kuinka pian olit vastannut. Hienoa, että sait siivottua. Minä en ole nyt siivonnut, mutta oikeastaan ei ole mitään siivottavaakaan, kun täällä on nyt niin siistiä. Minä kun en ole töissä niin pidän sitä siivoamista työnäni ja siivoan vaikka monta kertaa viikossa jos vain jaksan. Niin sitten ei koskaan ole kovin epäsiistiä.

Melkein hymyilytti tuo, mitä kerroit tyhjyydentunteesta. Tunnistan TÄYSIN tuon kirjoittamasi. Se oli hyvin kuvattu tuota kauheaa tyhjyydentunnetta. Olet oikeassa, että itkeminenkin on "antoisampaa". Siinähän sentään tapahtuu jotain puhdistavaa tai ainakin siis tapahtuu jotain. Kun minä käsitän, että tyjyys on se hetki, kun yhtäkkiä on aivan "kuollutta", kuin leijuisi jossain kummallisessa tyhjiössä kykenemättä edes kunnolla ajattelemaan mitään, tunnistamatta itseään ja juurikin omaa ruumistaan, ympäristöään, puolisoaan jne. Aivan kuin yhtäkkiä heräisi jostain sadan vuoden unesta ja ihmettelisi, että onko tämä minun elämää ja kuka minä oikein olen ja mistä tulen jne. Se on kauhea tunne, silloin ei voi olla turvallisesti sidoksissa mihinkään ja se juuri tekee sen kauhuntunteen. Minulla siihen liittyy sitä, että samalla en osaa alkaa tekemään mitään esim. vain istun sängynreunalla ja tuijotan ikkunasta ulos jäykistyneenä, eikä mikään minussa toimi.. Nuorempana minulla tuli noita tunteita aika tiuhaan tahtiin ja se liittyi silloin paljon kärsimääni paniikkihäiriöön ja ahdistuneisuuteen, stressiin ym. Silloin en vielä tiennyt, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö ym.

Nykyään tunne tulee harvemmin (paitsi kesällä se oli usein päällä) enkä oikeastaan pysty sitä poistamaan, kuin lääkkeillä, siis rauhoittavilla. Ei hyvä juttu, mutta niin se vain on. Tuntuu, että nämä mielenhäiriöt korostuvat ja vahvistuvat iän myötä, se on surkeaa. Tavallaan sitä iän myötä vahvistuu (vai onko se kyynistymistä) ja tavallaan menee koko ajan herkemmäksi, en oikein tiedä.

Toivottavasti löydät hyvän terapeutin. Siitä voi todella olla apua.

Minulla on vähän sellainen epätodellinen olo nytkin, vaikka olen ottanut jo puolikkaan pamin aamullisen temestan lisäksi. Odotan josko se alkaa toimia..

Ps. Minä tykkäsin ennen kovastikin lojua tuolla lailla kylpyammeessa, pitkiä kuumia kylpyjä, joten tuttua on, varsinkin silloin kun olin ahdistunut..meillä on paljon samaa🙂

Hoh hoijaa..En oikein tajua, miksi minulla on nyt ollut muutamia päiviä niin masentunut olo? Tuntuu, ettei elämässäni mikään edisty, eikä oma olo selkene ikinä. Niin paljon pitäisi tehdä ja niin vähän jaksan tehdä, edes parisuhteeni eteen. Mieskin on väsynyt ja täynnä huolia, mutta jaksaa tehdä paljonkin. Minulla on niin huono ja syyllinen olo. Tunnen itseni vaivaiseksi, tyhmäksi ja toivottomaksi tapaukseksi.

En oikein saavuta sitä ihanaa, jouluista tunnetta, joka minulla oli jo melkein kuukauden ajan. Ehkä tähän väliin tuli niin paljon ikäviä asioita (kaikki lääkärintutkimukset, S:n kuolema ym.) että ne söivät minulta orastavat piristymisen tunteet. Elämä täyttyi taas ikävyydestä, epävarmuudesta ja ahdistuksesta, joka aiheuttaa voimattomuutta ja masennusta. Vaikka, kuinka päätän olla aktiivisempi ja "parempi" ihminen ei se onnistu niin vain. Se ei vain toteudu sillä tavalla.

Minä tarvitsen energiani ja elämäniloni takaisin, mutta mistä sen löytäisin?

Siinäpä vasta kysymys ja sitä pähkätessä voin vain yrittää kituuttaa eteenpäin ja saada ahaa-elämyksiä, miten voin elämääni ja itseäni auttaa eteenpäin.

Tunnen itseni yhtä-aikaa surkeaksi luuseriksi ja huolettomaksi hällä-väliäksi. Siemailen Cocista ja juuri kulautin sen kanssa toisen pampulan puolikkaan. Tekee hieman höttöisen olon päähän niin ei todellisuus iske niin terävästi tajuntaan.

Mahtavinta tällä hetkellä on pimeällä taivaalla kumottava kuu. Todella hienon näköinen a voisin tuijottaa sitä tuntikausia. Radiosta soi juhlavia operetteja ja yhdessä kaikki nämä (Cocis, pampulat, musiikki, kuu) saavat mieleni hieman kohoamaan ja hetki tuntuu jotenkin taianomaiselle. Ai niin ja suklaata söin myös. Kaikki sileeks, tääl on bileet!!!!

Avasin miehen päivällä minulle ostaman karkkipussin. Mies on MAAILMAN PARAS. En ymmärrä miten se jaksaa olla minun kanssa? Se on niin mukava, ihana, viisas ja komea, että saisi melkein kenet vain naisen. Olinhan minäkin silloin kaunis, terävä-älyinen, aktiivinen ja varmasti mukavampi, kuin nykyään. Nykyään olen ruma,huonokuntoinen, mielenongelmainen, hidasjärkinen ja enimmäkseen poissaoleva tai kiukkuinen ja jopa sätin miestä ja haukun silloin tällöin ja uhkaan erolla (hah,kannattaa uhkailla, koska minähän siinä olisin kus-lirissä jos ero tulisi) ja huolimatta kaikesta tästä mies toteaa, kun kauhistelen ulkonäköäni, että "sinä olet aina peruskaunis ja luonnonkaunis". Se on niin aidosti ja ihanasti sanottu, että melkein kyynelehdin aina. Joku k-päisempi mies voisi jo kovastikin huomautella, että oletpa muuttunut karsean näköiseksi ja yritä nyt edes kaunistua ym. Ja nytkin, kun kävi kaupassa, toi karkkipussin, joulutorttuja, limsaa ja kaikkea mistä tietää minun pitävän vaikka rahaa oli vähän. Eikä ostanut itselleen kaljaa, vaikka ei ole juonut pitkiin aikoihin ja varmasti olisi tehnyt mieli. Nyt mies korjaa naapurin porhon autoa ja saattaa saada siitä rahaa. Niillä rahoilla saa kyllä ostaa itselleen kaljaa jos haluaa.

Minä tunnen olevani yhtä yksinäinen, kuin taivaan Kuu. Täysikuu, sä ihme suurin olet öisen taivahan..Yhtä kaukana normaalista elämästä, kuin Kuu Maasta. Yhtä Kuutamolla kaikesta. Jospa olenkin kotoisin Kuusta? Onhan se nimimerkissänikin, Kuunvalo. Taidankin vaihtaa sen viralliseksi sukunimekseni.

Kaipaan maniaa. Masennus on ihan p-erseestä. Maniassa tuntee elävänsä.

Aion tulla hyväksi ja kauniiksi ihmiseksi. Aion tulla takaisin sellaiseksi, mikä olin. Helppoa se ei ole. Se voi olla jopa mahdotonta.

Teen sen pikkuhiljaa, erissä. Joku päivä huomaan tavoittaneeni sen mitä tavoittelin. En halua olla luuseri lopun ikääni.

Mies on edelleen korjaamassa naapurin autoa. Kuu on noussut melkein näkymättömiin. Radio soi. Kohta alan häiriköidä ihmisiä tekstiviestein.

Onnea tavoitteeseesi. Mä tsemppaan täällä. 🙂👍

Pampuloiden vaikutus häviää nopeasti. Mietoa kamaa. Kuu on näkymättömissä. Kaihdin kiinni. Telkusta tulee typerää ohjelmaa. Radiokanava sähisee. Onko bileet ohitse? En viitsi enää lisää nappia laittaa naamaan. Taidan olla maailman tylsin ihminen. Ja mikä minun ongelma loppujenlopuksi on? En oikein enää tiedä. Ehkä niitä on monta.

Syömisiin pitäisi saada jotain järkeä. Vehnästen ja makeisten ahmiminen pitäisi saada lopetettua. Ne tuskin virkistävät ketään. Mutta en nyt jaksa sitä enempää tässä luetella senhän tietää jokainen. Pampulat alkaa väsyttämään ja haukottelen plus kaikki ahmimani karkit, suklaa ja limsa. Ihme jos ei minulla ole jo sokeritauti. Kortisoli on hormoni, joka säätelee sokeriaineenvaihduntaa ja jos se on pielessä on sokeritkin yleensä pielessä. Siinä voi olla yksi syy väsymykselle. En kyllä enää tiedä mikä johtuu mistäkin vai johtuuko kaikki kaikesta?

Alkaa olla taas aika miettiä iltapalaa. Otan Mirtan jo aikanaan ja aikanaan nukkumaan. Ja huomenna on pakko tehdä myös jotain järkevää, kuten siivota oli sitten olo millainen tahansa. Ja ulkona on käytävä. Pakko. Piste.

Rauhallinen hetki. Radio on suljettu. Telkku on päällä, mutta ääni pois. Mies nukkuu tuossa vieressä, kun simahti ulkoa tultuaan. Kynttilä rutisee tuossa. Miehellä ollut aktiivinen päivä. Ja nyt niin väsynyt. Valitti, että ei ole herännyt koko päivänä. Kysyin, miten on sitten jaksanut kaiken tehdä. Pakottamalla, vastasi. Pitäisikö minunkin enemmän pakottaa? Enemmän tehdä, kuin ajatella. Ajattelen liikaa.

Luin toistamiseen Sylvi Kekkosen elämäkertaa. Luja ja Urhoollinen Sydän. Eiköhän meillä kaikilla.

Roy-Vintiö. Ikuinen optimisti.

Monelle oma sänky tuntuu masennuksen hetkellä olevan turvapaikka. Niin minullekin. Ennen se oli vihreä, vanha ja paskainen sohva. Kuin syli. Nyt se sohva on sohvien taivaassa. Nykyistä beigeä sohvaa en viitsi ryönätä. Sänky, petattu ja sängynpeitteellä suojattu. Sänkypäivät eli lepo tai masennuspäivät menevät enimmäkseen sängyssä istuen tai makoillen. Terapeutti sanoi, että kaikki muu tekeminen on parempi, kuin sängyssä oleskelu. Niin varmaan, mutta aina siihen ei pysty. Toivon kyllä, että elämää olisi taas sängyn ulkopuolellakin. Jopa 4-seinän ulkopuolella. Pakottamalla, kuten mies sanoi. Niin se kait menee.

Voi että AK kun vaikutat kyllä niin kiinnostavalta tyypiltä, tekisi mieli keittää iso pannu teetä ja kutsua sinut turisemaan tänne tuntikausiksi! Olen niin huono ongelmistani oikeastaan kenellekään kertomaan JA myös sensuroin aika monessa seurassa liian "hihhuli"ajatuksiani...😉 Sinun kanssa ei täytyisi kyllä, hah.

Kävin siellä terapeutilla, hän vaikutti pätevältä, sellainen tehokas fiilis hänestä jäi. On hoitanut aiemminkin epävakaita kuulemma. Ja oli kanssa niillä linjoilla että kuulostaa kyllä ihan siltä tämä minun oleminen. Ja tietenkin kaikkea muuta. Nyt ma laitetaan psykologin kanssa Kelan paperit kuntoon ja luult. aloitan terapian jo tammikuussa ja Kelan päätös (toiv myönteinen, muuten menee kyllä kaikki pipariksi) tulee sitten takautuvasti. Huh! Helpottunut olo!! Että asia on vetämässä ja menee eteenpäin. Laskin tuossa, että on kuin olisi raskaana ollut ja sitten kun sinne terapiaan pääsen on asiaa kypsytelty juurikin lähes 9kk, huvittavaa jollakin tapaa.. En todellakaan haluaisi saada lasta, siitäpä vasta sekoaisin varmaan sekä minä että se raukkapieni… Mutta ehkä voin synnyttää nyt uuden ihmisen, eli minut itseni, haha! Okei, aika outo ajatus…😝

Kävin saunassa,poltan suitsuketta, aamulla menen yhden ystävän kanssa kirpputorille. Kutsuisin sinut mukaan jos voisin 🙂🌻

AK, minun on tehnyt mieli monena päivänä edes jotain vastata kirjoituksiisi (olen kyllä siis päässyt lukemaan kirjoituksia), mutta nyt vasta pääsin koneelle, jolla viitsin kirjoittaa. Mutta yhtä kaikki, voimia sinulle sinne surunkin keskelle. Kyllä kuolema aina laittaa miettimään asioita. Miettii, miksi tapahtuu kaikkia kurjia asioita.

Parisuhdetta olet sivunnut. Kun mies ärsyttää. Oi, kuinka tiedän sen tunteen 😳. Olen kaiken keskellä vain niin kamalan ärsyntyymisherkkä. Pimahdan hetkessä ja päästän suustani ties mitä. Olen kyllä yrittänyt pitää pahimmat sammakot sisälläni, mutta aina ei onnistu. Välillä onnistun miettimään, että kannattaako suutahtaa. Jotkut puolison tekemiset ärsyttää, mutta mitäs jos häntä ei olisi ollenkaan? Kun kuitenkin rutkasti enempi niitä hyviä juttuja hännen kanssaan. Mutta tämä sairastelu - se tekee kyllä kärttyisäksi itse kunkin.

Mulla on kokemusta myös homevaivoista. Olen aikoinaan altistunut homeelle, joten kyllä joissakin paikoissa aistin sen epäterveen ilman. Ns. vanhan talon haju on kamalaa. Tekee heti mieli paeta ulos. Jos epäilet homealtistusta, niin ihan verikokeesta saa tietää, onko ja mille homeille altistunut. Tekisikö joku lääkäri sen sinulle muiden kokeiden yhteydessä? Sen jälkeen voi sitten miettiä asunnon tutkimista. Kokemuksesta kyllä tiedän, että kiinteistön omistajat eivät kovin herkästi lähde näihin tutkimuksiin. Helposti todetaan, että kosteusvauriot on korjattu. Yhdessä paikassa sitten löytyi rakennuksesta juuri niitä homeita, jotka näkyivät verikokeessani. Sitten oli aika selvää, että kosteusvaurioiden korjaus (maalia päälle) ei ollut riittävä.

Itse sain hiljattain diagnoosin, jota olen itse epäillyt vuosia. En nyt halua kertoa, mikä se on (vähän harvinaisempi sekin). Mutta kaikki nämä vuodet. Miten lääkäri lääkärin jälkeen on todennut, että liikut ja jumppaat niin kyllä vaivat häviää. Nyt sitten löytyi lääkäri ja tutkimus, jossa todettiin, että vaivallani on nimikin. Haa, en ole vain luulosairas laiska. Vaikka laiha lohtu se enää on. Jos olisin saanut heti vuosia sitten tukea ja apua tähän vaivaan, niin nyt olisi varmaan moni asia toisin. Kyse ei ole siitä kortisolijutusta, josta kyselin aikaisemmin. Sehän on myös käsittääkseni aika harvinainen.

Välillä vois tosiaan vaan jotenkin kadota. Mutta ei kuitenkaan kokonaan. Sitä epätietoisuutta ja surua ei läheisilleen halua tuottaa. Mutta joskus olis hyvä, kun jotenkin pääsis relaamaan tässä epätietoisuudessa. Ei aina jaksaisi kantaa mukanaan kaikkia ajatuksia. Sillä niitä, voi taivas, niitä ajatuksia riittää ja pyörii päässä, vaikka kuinka muuten olisi lamaantunut.

Voimia näihin synkkiin päiviin.

Yö oli taas vähän ihmeellistä pomppimista, mutta nyt on herätty tavallisen töhkeään tyyliin ja aion tänään käyttää miehen pakottamis-metodia itseeni ja kohta alan siivoamaan koko kämpän. Jos minulta kysytään niin ei niin hirveästi huvittaisi, mutta nyt en kysy vaan alan tehdä. Olo on vähän sumuinen, mutta jospa se siitä selkiytyisi, kun alkaa tekemään.

Vaatteitakin pitäisi vaihtaa ja pesulla käydä. Ehkä paistaa torttuja ja ajelulla käydä. Siinä tämän päivän ohjelmaa. Ja kirjaa voisi sitten illemmalla yrittää lukea. Nyt en ole monena päivänä jaksanut Romanoveja lukea, vaikka aihe on kiinnostava.

Eli ei muuta, kuin pakottamalla hommiin käsiksi. Mars!

Nyt on mökki siivottu. Minä pesin vessan ja keittiön, sekä pyyhin pölyt ja järjestelin joka huoneen. Mies imuroi ja pesi pyykkiä. Imuroitiin iso sänkykin, kaikki patjat ja vaihdettiin puhtaat petivaatteet. Hyasintit on poistettu nyt joka huoneesta, koska minun mielestä ne teki nuhaoireita. Tosin silmät rähmässä ja päät sekaisin heräämme joka aamu vieläkin (liekö homeoireita..) Toista asuntoakin on netistä alettu kyttäämään tai lähinnä mies on, kun itse en ole jaksanut edes ajatella mitään muuttohommia, mutta jos täällä hometta on (sekin pitäisi tutkituttaa..) niin ei täällä silloin voi kovin kauaa enää asua.

Pesukone pysähtyi. Mies laittaa ulkona autoa lämpiämään, että lähdetään ajelulle. Meinattiin ajella sinne, missä ennen asuttiin. En nyt niin sinne kaipaa, mutta se on ihan hyvä ajelureitti. En tiedä käymmekö jossain kaupassa matkan varrella. Ruokien puolesta ei kyllä tarvisi, mutta huvin vuoksi, jotain pientä hakemassa. Mies voitti Kenosta ihan kivan summan rahaa, joten voisi kait jotain kivaa ostaa jos löytyy sellaista. Mutta eiköhän etupäässä ajella. Isoihin kauppoihin ei viitsi mennä, kun siellä on niin kauheat ruuhkat tänään.

Ulkona on aika vastenmielisen kylmän näköistä..palelee jo kun katsookin ikkunasta ulos. Pakkasta ehkä 5 astetta. Eihän se paljon ole, mutta tällaiselle sisällä ähöttäjälle ja vilukissalle sekin on liikaa. Pakkanen on kyllä inhottavaa en siitä tykkää yhtään.

Ajelulta tultua jos jaksan ajattelin leipoa joulutorttuja, kun viimeyönä söin ne kaikki 3 jotka mies toi kaupasta. Taas oli sitä robottisyöntiä vai olisiko se zombiesyöntiä? Siis puoliunessa pakkomielle vetää hirveitä määriä ruokaa ja varsinkin herkkuja naamariin. Aika kamalaa ja Mirta sen aiheuttaa. Painokin on silleen kivasti noussut koko ajan..😋

Mutta pitemmittä turinoitta kohta pyykkien kimppuun ja sitten autolla kurvailemaan. Kiva päästä katselemaan taas ihmisten taloja ja pihoja, kun aurinkokin paistaa.

Palaamisiin🙂

Monange ja Hämärä🙂🌻 Mielenkiintoisia kirjoititte, kiitos siitä. Minun mieltä aina virkistää, kun täällä on käynyt kiinnostavia vieraita.

Hämärä: Onneksi olkoon varmaan valtava helpotus saada vihdoinkin diagnoosia tai sitten se ei helpota vaan etupäässä ärsyttää jos aikaa on mennyt paljon "hukkaan" näiden lenkki ja jumppapuoskareiden vuoksi, tiedän kyllä. Aivan kuin ei sitä jo lenkkeilisi ja jumppaisikin jos terve olisi ja aivan kuin ei itse älyäisi, että näin olisi hyödyllistä tehdä. Voi pyhä kristus näitä...😝

Monange: Hienoa, että terapeutti tuntui edes vähän tehokkalle ja pääsitte jo vähän samalle aaltopituudelle. Kuulostaa kivalle se kirpparillemeno.

Nyt minun täytyy niitä pyykkejä ja ajelulle. Luen vielä myöhemmin teidän kirjoitukset ja kommentoin lisää jos ajatuksia syntyy eli See You!

Ulkona pimenee jo. Kävimme ajelemassa, mutta jotenkin en nauttinut siitä. Siis ihan kivaa oli ja aurinko silloin vielä paistoi, mutta en saanut mitään hyvää nostalgiaa niistä entisistä maisemistani vaan pikemminkin masennuin, kun niiden avulla muistin koko entisen elämäni, kun vielä olin elinvoimainen ja aikaansaava ym.

Ei niissä maisemissa ollut mikään muuttunut. Tuli ajatus, että ne jotkut muut elävät siellä minun elämääni. Sitä josta minun piti luopua. Nyt vasta tajuan paljonko menetyksiä minulla on ollut peräjälkeen parin-kolmen vuoden aikana. On tietysti tullut tilallekin, mutta ne vanhat haamut kait kummittelevat kuitenkin mielessä.

Mieli muuttui apeaksi ja vähän lohduttomaksi. Nyt tekisi mieli itkeä. Tuli taas ajatus, ettei tästä elämästä tule enää mitään. Niin paljon on mennyt..Niin vieraaksi on itse itselleen muuttunut. Taas tuli mieleen, että helpompi olisi jos ei olisi. No, ei se kuitenkaan ole todellinen ajatus vaan epätoivoisen hetken väläys.

Mietin onko Mirtatsapiinin teho hiipunut, kun alkaa uudestaan tulla näitä masentuneita oloja? Psyk.lääkäri tietysti käskisi nostamaan annosta, mutta sitä en aio tehdä. Pänvastoin haluaisin koko lääkkeestä eroon jos ei se kerran toimi ja tuo vain painoa lisää koko ajan. Eli kohta olen masentunut ja läski.

Nostalgia-kanava soi autoradiossa ihania biisejä ja aurinko kultasi maisemaa. Katselin kaduilla käveleviä ihmisiä. Koirantaluttajia, suutelevia teinejä, reipasta mummoa.. Tunsin taas vahvasti, että en kuulu mihinkään, enkä edes itse tiedä kuka olen. Kait se oli se tyhjyys, kun taas valui sisuksiin, kuin jäävesi.

Kaupassa käydessä tämä vieraudentunne alkoi korostua. En pystynyt keskittymään ostoksiin ja tunsin itseni ihan vialliseksi niin, että muutkin ihmiset huomaavat, että käyttäydyn omituisesti.

Tunsin helpotusta, kun olimme takaisin kotona ja sain hautautua tänne turvasatamaan eli makkariin, rauhaan, radiota kuuntelemaan..ja kynttlänliekin lepatusta katselemaan.