Elämä liipaisimella (viimeinen kesä?)
Minulla om taipumusta yksinpuheluun. Siksi kait tämäkin. En oleta olevani tämän yhteiskunnan ainoa masentunut ja itsetuhon partaalla päivästä toiseen elävä, joten ehkä ketään ei kiinnosta neuroottiset juttuni, mutta olenkin itsekäs, ehkä minulle itselleni on siitä hyötyä, että puran tänne ajatuksiani. Ovat kyllä välillä niin synkkiä, että ihme jos saan tänne niitä vapaasti kirjoittaa. Olkoon tämä synkkä yksinpuhelu, mollivoittoinen monologi.
Olen vetänyt lääkkeitä. Teksti voi sisältää paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sekoilua. Mutta, kun tänään on huono päivä. Minulla on vikaa psyykessä ja fysiikassa. Siis mielenterveysongelmia ja fyysisiä vaivoja. Olen taipuvainen masennukseen ja fyysisesti terveenäkin olen ollut masentunut ajoittain. Tämä kauhea ajanjakso elämässäni alkoi viime syyskuussa (2012) eli tämä, joka nyt on päällä. Oli mennyt jo parisen vuotta aika tasaiseen uudessa parisuhteessa, joka alkoi 2010. Omaan melko ongelmallisen taustan, sieltä löytyy kaikkea enemmän, kuin monipuolisesta valintamyymälästä.
Elämääni oli siis kohdannut vaikeuksien ja katastrofien jälkeen uusi onni. Ihana puoliso, uusi koti, melko tasainen elämä ym. Koin, että voin vhdoinkin alkaa selvittelemään mielenterveysongelmiani ja saada pääni vielä joskus kuntoon, mutta sitten luikerteli käärme paratiisiin..
Jonkin aikaa sairasteltuani fyysisesti, minulla todettiin syöpä. Lymfooma. Kaikki mullistui ja elämä kääntyi päälaelleen. En edes jaksa selostaa tuota ajanjaksoa, mutta se oli aikamoinen mankeli. Syyskuusta maaliskuuhun saakka rankkoja hoitoja. Kuolemanpelkoa, masennusta, ahdistusta, väsymystä..no, sitä ei voi ymmärtää, kuin sellainen, joka itse on saman läpi käynyt.
Toistaiseksi olen elossa. Hoidot loppui maaliskuussa. Nyt vasta alan hieman palaamaan normaaliin elämään. Pari viimeistä kuukautta olin niin masentunut ja uupunut, että pahimmillaan makoilin vain päivät sängyllä musiikkia kuunnellen ja syöden rauhoittavia, koska muuten en olisi kestänyt. Kaikki oli yhtä sumua ja h-vettiä.
Nyt on siis kohta kaksi kuukautta, kun hoidot loppuivat. Vasta vapun aikaan mursin eristykseni, joka tarkoittaa sitä, että eristäydyin kokonaan kotiin neljän seinän sisälle, koska olin väsynyt, masentunut, enkä halunnut mennä minnekään. Mikään ei kiinnostanut minua. Kaikki oli harmaata. Vedin vain lääkkeitä ja tein suunnitelmia päivieni päättämisestä.
Syön vieläkin rauhoittavia (bentsoja), koska olen koukussa niihin. En pysty lopettamaan. Ja kyllä, olen masentunut. On parempia ja huonompia päiviä. Hyvin vaihtelevaa. (Minulla on alla diagnoosit psykoottinen masennus (2009 vuonna), sekä sekamuotoinen persoonnallisuushäiriö epävakain, riippuvaisin ja narsistisin piirtein). Lääkityksenä oli Seroguel Prolong ja Lamictal. Lopetin ne, kun eivät ne auttaneet masennukseen ja masennukseni poistui/lievittyi itsestään, kun tapasin nykyisen mieheni.
Elikä vapun aikaan lähdin ”mökistä” ulos. Olen myös yrittänyt vierottautua bentsoista (temesta), mutta aika surkealla menestyksellä. Tänään päätin, että mitäpä alan itseäni rääkkäämään kauheilla vieroitusoireilla (joita tuli jo kortisonin lopettamisesta tarpeeksi) kun muutenkin on jo ihan helvettiä kaikki. Otan tabun silloin, kun tarvin ja thats it. Tiedän tämän olevan itsehuijaamista ja riippuvuuden jatkamista, mutta en nyt välitä. Välillä yritin tosissani, mutta se onnistui huonosti.
Parisuhteeni on hyvä ja mieheni on aivan ihana. Hän on tukenut ja auttanut, kuunnellut ja lohduttanut minua koko sairastamiseni ajan, kulki mukana jokaisessa hoidossa jne. Kun olin masennuksen pohjalla hän jaksoi joka päivä yrittää ilahduttaa minua ja saada minua piristymään, vaikka se onkin varmasti ollut vaikeaa ja äärimmäisen raskasta. Miehelläni on itselläänkin sairauksia ja jatkuvia kroonisia kovia kipuja ja jatkuvasti vaikea olla. Tälläkin hetkellä on taas menossa tutkimuksia ja uusia tautiepäilyjä hänellä ja on raskasta aikaa.
Elämämme on aika rajoittunutta. Olemme kumpikin työkyvyttömiä tällä hetkellä. Minä toistaiseksi (eli ikuisesti) ja mieheni on hakenut jo kokoeläkettäkin, mutta ei ole sitä saanut. Hänestä ei enää tule monisairaana työkykyistä. Missä asumme on meillä aika kiva koti ja se on meille pää-asia. Ja tietysti tärkein on rakkautemme toisiamme kohtaan, joka on suuri ja kantanut meidät tähän saakka yhdessä vaikeuksien kanssa. Emme ole montaakaan kertaa riidelleet, pieniä äkinöitä tietysti kaikkien sairas, talous ym ongelmien keskellä väsyneenä ja miehelläkin on keskivaikea masennus miel.terv.diagnoosi.
Olemme paljon kotona. Puoli vuotta mies hoiti yksin kaikki käytännön asiamme ja kauppareissut ym. kun olin hoidoista väsynyt ja kaikesta masennuksen pohjalla. Se on varmasti ollut hänelle rankkaa. Nyt kun olen vähän virkistynyt olen alkanut tehdä kotitöitä ja kulkea matkassa kaupoissa ym. pikkuhiljaa alkanut tehdä minäkin asioita pitkästä aikaa.
Siis olemme pääosin kotona. Miehen fysiikka ei jaksa pitkiä kauppareissuja ja muita menoja edes kovan lääkityksen avulla (selkävika, astma, keuhkoahtauma ja paljon muuta) Minäkään en vielä niin hyvässä kunnossa ole puolen vuoden makoilemisen jälkeen. Väsähdän nopeasti ja ongelmia on masennuksen ja mielialojen heittelyn vuoksi.
Nyt ruoka on valmis. Tässä oli alkutilannettani pohjaksi. Jatkan juttua piakoin..
Taidan olla masentunut, kun samat asiat alkaa vikomaan. Olo on pöhnäinen. Ei jaksaisi/kiinnostaisi tehdä mitään. Ei oikein huvita edes keskustella miehen kanssa, vaikka yritän olla ihan normaali. Ei huvita ajatus, että lähtisi kotoa minnekään, eikä huvita ajatus, että tekisi kotona jotain. Tekee mieli vain istua tässä sängyllä tai makoilla ja kuunnella musiikkia. Mieluimmin olisin ihan omissa ajatuksissani ja yksin. Eli taas suorituskyvyn laskua ja eristäytymistä. Ja vaikka kuinka mietin, en saa edes mitään ideoita, että mitä voisin tehdä. Pää lyö aika lailla tyhjää. Mies taas käy ylikierroksilla, kuten aina, kun sillä on esim. flunssaa. Me aina vitsaillaankin, että "jaaha, nyt se käy ylikierroksilla", kun mies alkaa hulluna häärätä ja suorittaa mitä ihmeellisimpiä tehtäviä, joita ei oikeastaan edes tarvisi tehdä. Ja se on aina samaan aikaan, kun minä käyn alikierroksilla niin mies käy ylikierroksilla ja päinvastoin. Kummallista. Kaipa me tasapainotetaan tilannetta. No, hyvä ei jää ainakaan työt tekemättä, kun aina jompikumpi ne häärää menemään jos toinen on jotenkin "pihalla". Ei hitto, en tiedä yhtään mitä alkaisin tekemään. Ei tule ideoita, eikä pää tunnu toimivan muutenkaan. Tiedän, että tuo eilinenkin oli vähän liikaa, mutta kuitenkin. Selvästi on kyllä masentunut/alavireinen olo. Mies vain hulluna rappaa puhtaaksi keittiön kaakeleita🙂
voimia sinulle.
Kiitos Saloka🙂🌻
Huh, on tämä taas päivä.. Ulkona hamaata ja sumuista. Ei mitään kunnon tekemistä. Miehen paistamat pullat melkein pohjista paloi ja päältä raakoja, hupaisaa.
Äsken, kun apaattisena makasin tässä sängyllä melkein torkadin tai siis vissiin torkahdinkin, kun nyt on niin pöllö olo. Enpä yleensä päivällä torku. Mikä lie vai masennusko se taas näin vie voimia. Ja tylsyys varmaan. Mutta tylsyys johtuu minusta.
Keksin aina tekemistä tai menemistä jos olen skarpimpi. Pahasti lähtee taas tälle linjalle, ettei mikään kiinnosta, väsyttää ja itkuinen olo. Kait tässä on taas vähän liikaa kaikkea mielenrasitusta. Jotain tarttis puuhailla, mutta kun ei tiedä mitä.
Päivällä nukkuminen nyt on vihonviimeistä. Nenä vuotaa vielä vaikka vein hyasintit kodinhoitohuoneeseen. Saa nähdä alkaako helpottamaan.
Nyt ei ole pätäkkää, joten ei viitsi oikein minnekään lähteä. Kotona vaan muhjata. Huomenna on se kortisoliin liittyvä joku koe aamulla. Toivottavasti siitä ilmenis jotain sellaista johon olis kans jotain apua saatavilla jos se vaikuttais tähän oloon jotenkin.
Vettä olen alkanut vahtimaan, että muistan päivän aikana juoda tarpeeksi. Otan isoon vichypulloon vettä ja on helpompi sen avulla vahtia, että tulee se 1,5-2 litraa juotua päivän aikana. Muuten olen yleensä aika huono juomaan, meinaa unohtua.
Alkaa taas epäilyttämään onko tämä talo homeessa, kun täällä on aina niin väsynyt olo ja nuha ja aivastuttaa ym. Mutta mihin hittoon sitä nyt yhtäkkiä ja rahattomana muuttaa?
Ei ole elämä helppoa taas. Ei.
Voi AK, sinulla on ollut isoja asioita nyt siellä. Todella surullista. Minuakin alkoi ihan itkettää. Ihmisten kuolemat tuntuvat aina minusta niin musertavan surullisilta ja silloin se yksinäisyys mikä minussakin lymyää oikein pistää kylmästi. Miten S:n jäljelle jäänyt perhe voi, miten tulee joulua viettäneeksi, ehtivätkö nähdä häntä sairaalassa, alan heti miettimään asioita, vaikken edes ihmisiä tunne.. Suruun pystyn aina samaistumaan. Iloonkin kyllä. Oi, kun joskus on ollut niin onnellinen, että on tuntunut, että siihen aivan pakahtuu! En edes muista milloin viimeksi.. siitä on ihan liian kauan. Nyt on vain surua tai sitten parhaimmillaan ohikiitäviä hyviä (tai parempia edes) hetkiä, ja sellaista tasapaksua sumua, ja aika vain kiitää eteenpäin eikä mikään kuitenkaan koskaan oikeasti muutu.
Olen itkenyt paljon viime päivinä kanssa. Kaikki jotenkin menee tosi takkuisesti. Ja vielä ihan helvetinmoisen hirveä työviikko. Saa esittää niin kovaa kun vaan kykenee, että selviää jotenkuten kunnialla, eikä ihan kyllä sitäkään.. Kotona on ihan hirveä kaaos, en ole pessyt tiskejä enkä pyykkiä viikkokausiin, oikein melkeinpä jollain ironisella tavalla huvittaa, millaista kaksoiselämää elän!! Tekisi mieli luovuttaa. Mitä hyötyä tästä yrittämisestäkään on, oikeastaan kaikki on vaan enemmän solmussa kokoajan. Enkä tiedä kuka olen ja mitä on oikeastaan tapahtunut, tuntuu, että koko elämäni on jotain farssia, ja en tiedä mikä on ollut edes totta siinä ja mikä ei, ketä oikein esitän, mitä roolia aina vedän.. 😑❓ Ei huvita edes miettiä. Tuo, kun kirjoitit, että "Mieluimmin olisin ihan omissa ajatuksissani ja yksin. Eli taas suorituskyvyn laskua ja eristäytymistä.". Ihan samoilla linjoilla täälläkin. Ei kiinnosta mikään. Ei tällaisessa elämässä kyllä ole enää mitään kivaa. tuntuu, että aikani olen yrittänyt, eikä tämä tämän paremmaksi taida enää muuttua. Koen vain kokoajan vahvemmin olevani sisäisesti niin outolintu, että ihmettelen itsekin, miten olen näin hyvin sen pystynyt muuksi naamioimaan.
Huvittaisi vaan nukkua. Paitsi että silloinhan se olisi melkein sama olla jo kuollutkin. Hah. Voi että kun olenkin synkkä. Pahoitteluni..
Perjantaina menen sinne terapeutin haastatteluun. Toivon kovasti, että meillä synkkaisi. Jos sekin kosahtaa, niin en kyllä lupaa, että enää jaksan yrittää etsiä seuraavaa. 😟
Olet ajatuksissani AK. Sytytän kynttilän läheisesi muistolle. Ja muuten - kauniin runon kirjoitit hänelle. Ihan kyyneleet valuivat. Olen jotenkin tosi herkässä mielentilassa itse. Varmaan tämä joulunaika ja kaikki ahdistus sitä vielä lisäävät.
Onneksi tämä paikka on olemassa.
Mielialat heittelevät nyt. Jopa tragikoomisia tapahtumia aiheuttaen. Esimerkki: Kuuntelin classic-kanavaa, koska se rauhoittaa hermoja ja on asiallinen kanava muutenkin. No, ei ole enää. Tahdon korostaa, etten ole huumorintajuton tai tiukkapipoinen, mutta nyt keitti yli..tuli kaunis klassinen, kirkkomusiikillinen joululaulu, sen loputtua alkoi kummallinen "läähätys", jota ihmettelin pari sekuntia. Sitten alkoi itse mainos, joka oli Kaalimadon liukkari ja surrari-mainos..juu, ei siinä vielä mitään, mutta kun kyseinen ällöttävä mainos alkoi tulla joka väliin..mulla jotenkin hermot ratkes ja aloin itkemään ja raivoamaan, että eikö maailmassa voi olla enää mitään pyhää, ettei saa rauhassa edes klassista musiikkia kuunnella, ettei tuollaisia pervomainoksia työnnetä jo sinnekin kanavalle. siinä sitten vollotin maailman pahuutta ja mies hetken mainosta ihmeteltyään poistui vähin äänin kuorimaan perunoita.
Kyllä musta oikeasti usein tuntuu siltä, ettei tässä maailmassa ole enää mitään "oikeaa" tai "pyhää" vaan kaikki on pilattu ja sotkettu jollakin inhottavalla. Varsinkin masentuneena alan helposti pohtimaan tuollaisia. No, ehkä hieman ylireagoin siihen mainokseen, mutta nyt on radio kiinni, eikä kuulu klassista musiikkia, joten tunnelma on vieläkin tylsempi. Tuntuu jo ihan, kuin olis jossain vankilassa tai kuussa. Aivan epätodellinen olo, kun ulkona hämärää ja itse ihan muissa maailmoissa.
No kait olen toivoton juntti. Ehkä se elämä siitä alkais, kun tilaisin Kaalimadosta liukkaria ja sellaisen surrarin ja niillä pelaisin täällä päivät. Minä en vain tajua niiden hienoutta. Minua on alkanut vuosien varrella ällöttää kaikki liikapornografisuus. Seksi itsessään on ihana ja luonnollinen kahden ihmisen välinen asia, eikä siinä mitään. Mutta kun joka tuutista tulee kaikenmaailman kuminukkeja ja muuta p-askaa alkaa se tympimään.
Minulla on nyt huono ja negatiivinen päivä. Huonoin pitkään aikaan..
Voi Monange-Rakas☺️❤️ Sinun vierailu oli päivän paras juttu. Kuulumisesi kiinnostavat aina ja olen sinua ajatellutkin. Ymmärrän sinua niin hyvin. Minustakin tuntuu juuri tuolta, kuin kirjoitit, että kaikki vain menee sumussa, eikä mikään oikeasti muutu. siltä se juuri enimmäkseen tuntuu.
Päivä on ollut niin syvältä. Olen ollutkin hyvin negatiivisella mielialalla, kun en vaan jaksa nyt tsempata. Paitsi nyt aloin ajatella ihan perusteellisesti ja pohjia myöten tätä olemista. Minusta tuntuu, että olen alkanut pitää miestä itsestäänselvänä. Se on virhe. Olen oppinut sen aikaisemmasta suhteestani. Mietin, että minulla on sentään yksi onni. Se, että minulla on puoliso ja hyvä sellainen. Mietin, jos olisin kaikenlisäksi vielä yksin..se vasta olisi todella tylsää, pimeää ja synkkää. Ei paistaisi kukaan perunoita, eikä katsoisi kanssani telkkaria tai lähtisi ajelulle. Tai kävisi kaupassa ja tyhjentäisi astiakonetta tai pyykkikonetta, kun olen liian väsynyt. Minulla on siis vielä jotain, josta olla onnellinen.
Sen kun vain osaisikin nähdä niin. aivan liian usein sitä ärsyyntyy ja tiuskii toiselle ja olettaa, että itse on jotain niin erikoista, että toisella on velvollisuus tehdä minut onnelliseksi joka päivä uudestaan ja jos niin ei käy tuntuu ettei koko suhteessa ole mitään mieltä tai että se on huono tai pilalla. Asiahan ei suinkaan ole näin. juuri niistä pienistä asioista pitäisi pystyä olemaan iloinen, koska nekin ovat tavallaan ylellisyyttä, jotka saattavat kadota sekunnin sadasosassa ja sitten olet jälleen yksin..niin yksin, eikä sinulla ole enää mitään.
Joten..vaikka onkin huono päivä yritän iloita ihanasta puolisostani ja imeä siitä voimaa, että en ole yksin vaan kanssani on hän jakamassa tämän pimeän päivän ja juuri siksi se ei ehkä olekaan niin pimeä, kuin sen näen.
Meni vähän runoiluksi taas. Monange: Halaan sinua näin virtuaalisesti. Kunpa joku paistaisi sinullekin perunoita ja silittäisi poskeasi. Haluaisin niin aivan vilpittömästi.
Voi ei ☹️ En osaa kirjoittaa oikein mitään, kirjoitat itse kauniisti, AK. Voimia!
Surullinen olo tuli myös M sinun kirjoituksesta. ☹️
Surullinen joulunaika ☹️
MarianneM: Kiitos!🙂🌻 vierailusta.
Minä näköjään puran nyt kaiken tänne. Eipä minulla muutakaan tälle päivälle ole. Hieman mieli tuli paremmaksi, kun ajattelin iltapalan tekemistä. Taitaa olla nälkä, kun en niitä paistinperunoita päivällä syönyt. Syön sitten kasan pasteijoita iltapalaksi. Nam!
Päivä on ollut niin synkkä ja tylsä, etten jaksa enää edes kiukutella. Olen vain ja ajattelen jotain. Tällä hetkellä niitä pasteijoita. Vähän pitäisi koittaa itseänsä aktivoida jotenkin, muuten tämä homma alkaa mennä taas aivan soosiksi. Meinaan alakulossa rämpiminen, eristäytyminen, toimintakyvyn lasku ym. suunta ei nyt ole hyvä ja sitä vastaan pitäisi jaksaa taistella.
Juuri nyt tulee ihanan kaunista musiikkia classicilta (niin, se soi taas..) Aamulla on se kortisoli-rasituskoe, kestää tunnin. Sinne pitää jaksaa/muistaa mennä. Täytyy varmaan laittaa kello soimaan, kun siellä pitää olla jo 8 jälkeen.
Pistin viestiä äidille ja ystävättärelle (jota en koskaan jaksa tavata) Minä sitten tykkään tekstiviesteistä. Niin vaivaton ja mukava tapa pitää yhteyttä. Oikea laiskan ystävän pelastus. Minä olen tosi huono ystävä. En ole koskaan osannut olla, ystävä siis. Olen ihan liian itsekäs, enkä jaksa niitä ystävyyssuhteiden kiemuroita.
Olen tietoisesti ajattelematta S:n kohtaloa. Olen kait vielä shokissa siitä. Toisaalta ajattelen, että tapahtunut mikä tapahtunut ja mikään ei sitä enää muuksi muuta. S on nyt ikuisen valon maassa, eikä hänellä ole ainakaan huono olo. Hän oli enkeli jo täällä maan päällä ja jatkaa tehtäväänsä taivaassa. Hänen perheensä tuskaa en voi edes ajatellakaan itkemättä. Heille tämä on maailman hirvein asia. Ihana isä ja puoliso lähtee tuolla tavalla joulun alla. Liian raskasta ajateltavaa.
Minulle sopii ajatella pasteijoita ja kananmunia🙂siinä on minun aivoille tarpeeksi tällä hetkellä.
Aamu oli taas hirveä. Nukuin kyllä, mutta en sitten tiedä uneni laatua, koska aina on petivaatteet tuhannen myllätty ja unet ainakin levottomia ja heräilen kyllä aina väliin. Mies onneksi viisaana herätteli minua jo kuuden maissa, että ehditään kahdeksan jälkeen sairaalalle sinne kokeeseen. Oli taas elämys se "herääminen". Pönttö sekaisin kyselin vaan "paljonko kello on"? kun tuntui, että keskellä yötä herätettiin. En sitten meinannut herätä ollenkaan. Aivan tajuttomana makasin vaan ja haukottelin. Robottina suoritin aamutoimet, että päästiin sitten lähtemään. Mies ei ollut nukkunut, kuin kahteen asti yöllä ja hereillä sen jälkeen..ei ollut saanut unta. Ilmeisesti oli ollut kuumetta yöllä. Silläkin oli aamulla nuhainen ja huono olo ja on vieläkin. Minulla oli kurkku melko kipeä ja on vieläkin ja räkäinen olo. Tarttuu kait ne kaikki nuhat, kun yhtenään tuolla sairaalalla laukata kaikkia kokeita ja siellä ihmiset räkii ja yskii. En tiedä sitten.. Jaksettiin sentään käydä siellä sairaalalla ja kaupassa. Sen jälkeen ajeltiin hakemaan meidän naapuri sen duunista ja käytettiin sitä huoltiskalla. Just tultiin äsken kotiin ja mies laittoi broikkulit (broilerit) uuniin.
Kivahan tuo oli sen verran olla ihmisten ilmoilla vaikka välillä olikin olo, kuin katselisi jostain akvaariosta. Mieskin sanoi, että aivan epätodellinen olo. Ai niin ja Kelassahan me käytiin kans. Minua taas mietityttää, että onko meidän asunnossa hometta, kun yhtenään kaikenlaisia kummia oireita..no, saa nähdä mitä endokrinologi sanoo 18.p tuosta minun tämän päivän kokeesta, että paljastuuko siitä mitään. Toivottavasti ja jotain mihin saisi jotain apua, että saisi olon edes vähän virkeämmäksi.
Istun tässä sängyllä ja aletaan täyttämään yhtä Kelan paperia. Broikkujen kypsymistä odotellaan..en tiedä vielä millaiseksi tämä loppupäivän olo ja tekemiset muodostuu.
Mä olin ainakin pienenä koko ajan kipee, kun asunnossa oli hometta. Oli vesivahinko jossain. Home on salakavala juttu ja siitä tulee niin paljon erinlaisia juttuja. Kannattaa ottaa asiasta selvää. Olen huomannut että olet vähän välii kipee. Kun yhdestä selviät, on toinen jo oven takana. Tai sitten sulla on va niin huono infektiosuoja kun olet sairastanut niin paljon.
Voimia ja jaksamisia loppu päivään.
Kiitos Saloka🙂🌻
Tässä asunnossahan on ollut kosteusvaurioita, jotka on kuulema korjattu, mutta minä olen vähän epäluuloinen, että millä tavalla ne on korjattu? Onko vain piilotettu. Miehellä on myös jatkuvasti lämpöä ja muita epämääräisiä oireita. Sekin puhuisi sen puolesta, että jotain täällä on vialla. En usko sen selittävän minun kohdalla kaikkia terveysongelmia, mutta pahentaa varmasti. Tänäänkin olen aivastellut ja niistänyt. Saattaa olla, että vastustuskyky myös on tosi huono kaiken sairastelun vuoksi. Kun nyt saisi jotain selvyyttä noista tutkimuksista, joissa joutuu koko ajan ramppaamaan.
Mieliala ei ole kovin korkealla. Ulkona sataa vettä ja on pimeää. Jouluksi ei kait sitten tule lunta. Minulla on joulumieli nyt aika kadonnut. Tämä arki tuntuu taas niin raskaalle, ettei oikein riitä energiaa olla iloinen ja joulumielinen. Ja aika vaikeaa se onkin jos koko ajan tulee arkeen vain tylsiä asioita lisää. Väkisten menee negaation puolelle. Tuntuu taas, että alkaa jaksamisen rajat tulla vastaan. Johan tässä jonkun aikaa jaksoikin hössätä joulua ja sen sellaista. Tällä hetkellä olen tympääntynyt sekä itseeni, että elämääni.
Minusta alkaa tuntua tämä kirjoittaminenkin aivan tyhmälle. Mitä hyötyä tästä on..Luultavasti juttuni vain ärsyttävät muita ihmisiä. Saattaisi olla parempi kokeilla olla kirjoittamatta ja syventyä vain live-elämään sen minkä pystyy ja jaksaa.
Tiedä, kuin kauan tässä enää edes potkii..😭
Ruoan jälkeen torkahdin muutaman minuutin. Kurkku on kipeä. Mies on torkkunut tuossa vieressä. Perunoita syödessä aloin itkemään, kun puhuimme mielenterveysasioista. Tuntui yhtäkkiä, että kaikki kaatuu niskaan, että en jaksa enää tätä p-askaa. Kaikki inhottavat diagnoosit..mielenterveys ja fyysiset. Miksi minulle kaikki?
Nytkin alkaa itkettämään, kun muistelen entistä elämää. Silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. No, turhahan sitä on haikailla, mennyt mikä mennyt. Olis edes siedettävämpää tämä nykyisyys. Ettei jokainen päivä olis yhtä taistelua olemassaolosta. Olen kait eksynyt tähän elämään. En enää tiedä miten täällä kuljetaan. Kaikki on hajonnut pieniksi palasiksi.
Tuntuu, että elämä tai joku muu taho haluaakin, että en olisi olemassa. Minä en enää tiedä haluanko olla vai en. Haluaisin jos elämä olisi parempaa. Tällaista en jaksaisi.
Olen selvästi pudonnut masennukseen. Toivottavasti se ei kestä kovin kauaa.
Tuli vähän haikea mieli, kun katselin seinälle laittamaani kuvaa, jossa talvisen kaunis, jouluvaloin koristeltu paikka sieltä kaupungista, josta olen kotoisin.
Tuntuu, että siitä on jo sata vuotta, kun siellä olen dallaillut. En haluaisi siellä asua, koska sinne liittyy paljon ristiriitaisia muistoja. Jokin hiljainen liikahtaa kuitenkin sydämessäni, saa oloni juurettomaksi. Kun asuin siellä, halusin sieltä pois. Nyt en enää tiedä, minne haluaisin. Niin moni paikka on mahdoton ja paikat, joita olen rakastanut, sinne olen polttanut siltani. Ihan kirjaimellisesti. Paikat, jonne en halua ovat avoinna.
Tämä paikka, jossa nyt olen..en tule koskaan tänne kotiutumaan. Liian kalsea, laaja ja ruuhkainen. Ei ihmissuhteita. Ei oikeastaan mitään. Persoonaton, kova, kiireinen.
Mietin, voisiko hypnoositerapia auttaa minua? Pois tästä negatiivisesta ajatuskehästä. Pelkään vain, että pääni menisi vielä enemmän sekaisin, eikä sitä sitten mikään voisi korjata.
Radio soi. Klassista. Ei joulumusiikkia nyt. Minulla ei ole yhtään jouluinen olo. Taitaa tulla musta joulu, kun vettä vain sataa. Aina kun olen "pohjalla" kuuntelen klassista, koska pääni ei kestä mitään muuta musiikkia.
Pää on sumussa ja humussa. Kohta Mirta naamaan, sitten iltapala ja nukkumaan. Taitaa olla tämän raskassoutuisen päivän parhaita hetkiä.
Hyvää Yötä!
Tämä päivä on mennyt vähän hassusti. Heräsin joskus viiden maissa kukkumaan, kävin vessassa, pyörin ja hyörin sängyssä. Nukahdin. Heräsin jotain vailla kuusi ja hinauduin ylös. Mieskin nousi ylös. Huonosti oli nukkunut yönsä. No, kävin aamutoimilla ja tulin takas sängynpäälle makoilemaan (heräilemään) kuten minulla on tapana.
Nukahdinkin siihen ja heräsin vasta klo: 10.00! Vähän oli töppyräinen olo tuommoisesta nukkumisesta..huh. Mies oli lähdössä kauppaan. En halunnut lähteä, kun ulkona kamala kylmä myrskytuuli ja muutenkin edelleen kurkku kipeä. Muutenkin vähän masentunut olo tuollaisesta nukkumisesta. Ja ehkä masennusta muutenkin.
Tänä aamuna pitkästä aikaa tuli herättyä sellainen ajatus, et aivan sama vaikka minua ei olisikaan olemssa. Uskomaton tyhjyyden tunne, kun sellainen ajatus tulee mieleen. Siitä huomaan, että olen masentunut.
Minä jäin heräilemään, kun mies kävi kaupassa. Kahdessa kaupassa oli käynyt ja ostanut kaiken mitä pitikin. Tulee aina nii huono omatunto, kun ei osallistu esim. kaupassa käymiseen jne. Mies oli vähän tympeänä, kun joutu yksin menemään, kun pelkää, ettei osaa ostaa oikeita ruokia.
Sain itseni "tämän maailman pinnalle" ja kun mies tuli kaupasta järjestin ostokset kaappeihin, eikä hän ollut enää tympääntynyt, kun kehuin, kuinka hyvin oli ostanut kaikkea🙂 Vähän pöllö pökkyrä olo, kun tuollain tuli nukuttua, yritän tässä miettiä, että mitä alkaisin tekemään vai alanko mitään tärkeää..en tiedä. Pitäis jotain syötävääkin vääntää..taitaa mennä helpoimman kautta eli patonkia lisukkeineen ja tölkki cocista (minun laiska-ateria) ehkä tämä päivä menee omalla painollaan ja on ns. "helppo päivä", kun se on jo näköjään sellaiseksi muotoutunut..
Tällä hetkellä yritän vetäytyä mahdollisimman paljon omaan sisäiseen "haavemaailmaani", koska tunnun sietävän nyt huonosti todellisuutta ja masennun siitä. Niinpä en yitä elää ainoastaan siinä vaan valitsen helpomman tien ja vetäydyn toiseen todellisuuteen..siinä vain syön ja juon, luon erilaisia tunnelmia esim. kynttilöillä ja joulujutuilla..luen elämäkertoja, joiden avulla helppo paeta ja samaistua jonkun toisen aikanaan eläneen ihmisen kohtaloon..ehkä otan hypnoosin avustamiseksi vähän jotain rauhoittavaa..otin aamulla sen lääkitykseen kuuluvan temestan, mutta taidan kokeilla lisäksi diapamia, jota kaapissa vaikka, kuin paljon, kun en ole sitä käyttänyt, koska en niin pidä siitä..ehkä nyt kokeilen sitä..pakko saada jotain "meininkiä" tähän (sisäisesti) tyhjään päivään. Tyhjyydentunne sisällä on muuten todella kamalaa. Silloin ei tiedä kuka oikein on ja mitä tekee ja mitä elämää elää..en osaa selittää ja en tiedä tunnistaako kukaan tuota.
M, jos luet tätä niin minulla tuli Sinä mieleen yhtäkkiä..Mietin, kun sanoit, ettet ole jaksanut siivota jne. En ihmettele jos et masentuneena jaksa, kun käyt töissä. Minusta on aivan mahtavaa, että pystyt käymään töissä ja sinulla on työ. Kamalaa sanoa, mutta olen kait melkein kateellinen ihmisille, jotka jaksavat käydä töissä, koska sehän on tässä yhteiskunnassa tavallaan "normaaliuden" mitta, että käy töissä. Kait sitä tuntee itsensä huonoksi, kun ei käyt töissä, vaikka en niin suuria paineita siitä ole koskaan ottanut, kun en ole työ-orientoitunut ihminen. Niin, halusin vain sanoa, että sinulla on vielä tavallaan sillä lailla asiat hyvin, että käyt töissä, vaikka ymmärrän, että silti kaikki voi olla "päin mäntyä ja voimat loppu". Olet mielessäni☺️❤️
Eilen laitoin äidille joulukortin postiin. En tiedä meneekö jo tänään perille..Ja sain häneltä joulukortin just, kun mies kävi postilaatikolla. Vähän ilahdutti mieltä, että olimme samaan aikaan keskenään puhumatta laittaneet kortit matkaan!
Minulla ei ole ollut tällä viikolla kovin jouluiset tunnelmat, mutta ehkä alan elvytellä niitä taas ja vetäydyn joulun onnelliseen "harhamaailmaan", kuten edellä kerroin..tarvittaessa pillereitä nappaillen.