Kyllä olen hölmö. Mies tuli sisälle ilmoittamaan, että käy huoltiksella kaverinsa kanssa. Käyvät vain hakemassa tupakkaa ja thats it. Kysyi lähdenkö matkaan. En halunnut lähteä. Ei kiinnostanut nyt. Kysyi tarviiko tuoda jotain. En keksinyt mitään. No, he sitten lähtivät ja minua alkoi heti tympäisemään, kaikki.

Siis siitä, että jäin yksin tuli tympeä olo, vaikka itsehän halusin jäädä. Kuitenkin nyt tunnen itseni hylätyksi ja mökötän. Ihan typerää, mutta tyypillistä mulle. En tiedä onko se epävakaa persoona, joka näin käyttäytyy?

Tajuan itsekin, että ihan turhaa kiukuttelua, mutta en voi sille mitään. Mielialani laski ja nyt ei tunnu yhtään mukavalle alkaa esim. torttuja leipomaan.

En kyllä ota selvää itsestäni. Olen tuuliviiri.

Mullakin on siellä toisessa maailmassa paljon ihmisiä odottamassa mua. Niitä kaipaan ja kaipaan sinne. Siellä ei ehkä ole kipuja eikä pahaa oloa. Ollaan tytön kanssa puhuttu että isäni koira saa siellä mahan täydeltä maksalaatikkoa ym, kaikkea mitä hän rakasti. Näin tytölle tulee parempi mieli.

Teillä on ihania päiviä. Lukemista ja yhdessä oloa. Mä olen 2 iltaa maannut sohvalla, tyttö kainalossa tai lähellä. Ollaan katottu telkkaria, ennen kun hän on joutunut nukkumaan. Pienestä kannattaa olla iloinen. Kun tarpeeksi on pieniä asioita, ni sitten tulee helposti iso juttu.

Voimia sulle. Anteeksi tämä mun kirjoitus. Ei tässä taida olla mitään järkeä. Mietin poistanko tämän vai en...

Mies tuli sisään ja tilasimme pizza-onlinesta murkinaa. Mun touhut lakkas nyt tähän sängylle, kun jäin vetelehtimään ja odottamaan sitä ruokaa. No, kaappi on ainakin nyt siivottu, se olikin tärkein, mutta olisi kiva vielä jaksaa tehdä jotain muutakin. Ehkä kuitenkin vielä leivon ne tortut tänään.

Ulkona jo hämärtää, mutta ei sada enää lunta. Ahaa, ruoka saapui. Täytyypi alkaa katselemaan ruokaa. Toivottavasti hyvää.

Saloka, onneksi et poistanut. Kiva ja kiehtova kirjoitus. Tällaisia juuri on kiva saada lukea. Piristää näiden omien turinoiden seassa saada vierailijan viestejä. Taidat olla myös ihminen, joka ajattelee pintaa syvemmältä. Niinpä kait kaikki, jolla on jotain mielenmurhetta ja ongelmaa. Ajattelevaisia ja analyyttisiä, luulisin.

Itse olen aina ollut herkkä, tarkkavaistoinen ja helposti huolestun, ahdistun ja pelkään asioita. Mutta se juontaa paljon lapsuuden olosuhteista, joita nyt sen tarkemmin ala tässä kertoilemaan. Paljon ristiriitoja ja turvattomuutta. Henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa. Silmätikkuna ja kiusattuna olemista ym. Toki paljon hyvääkin, mutta nuo pahat asiat juuri kehitysiässä vaikuttavat ihmiseen aiheuttaen helposti mielenterveysongelmia aikuisena.

Online-ateria syöty. Ihan hyvää oli ja nyt pähkään, että mitä seuraavaksi. Mies ehdotti ajelua. Jotenkin ei vain nappaisi yhtään. En tiedä miksi. Ei napannut eilenkään. Taas akaa olemaan tätä ahdistusta poistua kotoa. Kummallista. Täytyisi murtaa se kehä, muuten se vain jatkuu ja jatkuu. En tiedä haluanko enää leipoa torttujakaan. Syöminen sai laiskaksi. Jos pitää valita niin varmaan se autoajelu. ehkä ottaisin Cocista ajeluevääksi.

Pistetään mietintään. Huomasin peilin edessä, etten ole ainakaan koko aikaa niin kauhean näköinen. Kun tukka alkaa kasvaa ja on puhdas ja kun naama ei ole niin kalpea ja silmänaluset mustat. Jos olisi iho vielä paremmassa kunnossa, että sitä voisi meikata ja hiuksissa jotain mallia niin olisin ehkä ihan ihmisen näköinen.

Siinäpä havaintoa kerrakseen.

Minä saattaisin kirjoitella enemmänkin, mutta se anonymiteetti..

AK, osaatko nauttia yksinolosta, siis voisitko ajatella niin, että jee, kiva kun saan olla hetken yksin, kun mies lähtee jonnekin? Mullakin epävakautta ollut, mutta toisaalta tarvitsen kyllä omaa tilaa paljon ja pitkäaikaisessa suhteessa oikein halusin, että mies lähtee välillä käymään jossain ja halusin, että hänellä on omia juttujaan. Minua alkaa ahdistaakin, jos on liikaa yhden ihmisen kanssa, toisaalta hylätyksi tulemistakin pelkään- ristiriitaista. 🙂

Mä teen tänään myös joulutorttuja, miesystävän kanssa. 😉 Katsellaan rauhassa, mitä tästä tulee..Ajattelin kyllä, että ei kai kukaan minusta voi enää kiinnostua ainakaan jos näkee aamuisen naamani 😮 Rupsahtamiskriiseily myös tuttua..Mutta pikkaisen kun aamulla fiksailee naamaa ja hiuksia niin kyl se siitä. 🙂

Mukavaa viikonloppua, tee asioita mistä nautit 🌻🙂🌻 Kuulostellaan niitä uutisia sitten ensi viikolla.

Silmiä kirvelee. Tekisi mieli vain lysähtää kasaan ja itkeä. Kyyneleet ne kirvelevät silmissä. En oikein tarkasti tiedä miksi minua itkettää. Luulen kuitenkin, että maanantain ja pelottavan lääkärikäynnin lähestyminen ahdistaa minua, vaikka yritän olla ajattelematta sitä. Kelaan jo ajatuksissani, että jos se koko sairasrumba alkaa taas alusta ja miten tällä kertaa käy? Kuolisinko mahdollisesti? Aika rankkaa miettiä tällaisia..

Rankemman asiasta tekee, että miehelle en halua/voi puhua tuntemuksistani. Ilmassa leijuu joku sanomaton sääntö siitä, että mies ei enää jaksa jutella näistä asioista. Hän luulee, että kuvittelen kaiken ja ylireagoin asioihin, olen hysteerinen yms. Olen pari kertaa tullut loukattua hyvin syvästi hänen taholtaan näiden asioiden suhteen, enkä enää uskalla puhua tunteistani (peloistani) Tuntuu, että mieskin pelkää, mutta haluaa uskoa kaiken olevan hyvin, eikä halua puhua mahdollisesta huonosta vaihtoehdosta.

Minua kuitenkin itkettää, nytkin kokoajan. Kyyneleet pyörivät jossain kurkussa ja kirvelevät silmissä. Olenhan minä itsekin yrittänyt olla ajattelematta koko asiaa ja uskotella, että kaikki on hyvin ja toivottavasti onkin. Mutta entä jos ei...

Kävimme ajelulla. Oli ihan kiva katsella ihmisten jouluvaloja. Ajattelin auton lipuessa pimeydessä, johon valot loivat kaunista, lohdullista hohdetta, että eipä tiedä tuokaan valon laittaja, että tässä istuu autossa ihminen itku kurkussa ja kyyneleet silmissä saaden lohtua hänen laittamastaan kauniista valosta.

Pimeimmän pimeyden ja kauneimpien valojen aika. Valoja pimeydessä. Ristiriitaista, kuin minun pimeä, valoisa mieleni.

Täällä taas. En tiedä meniköhän sinulta viime viestini AK ohi, et vastannutkaan mitään siihen. No, mutta siis mennyt tämä elo aika kummalliseksi, joka viikko lisää huolia ja murheita, jostain syystä tuntuu, että kohtalo on päättänyt heittää nyt ihan kaikki mahdolliset esteet mun tielleni. Ehkä tämä on joku testi. Että vieläkö kestän hengissä. Aikamoista taistelua ollut. Eikä ole joulumieltä, eikä fiilistä mennä perheen luokse joulua viettämään, kun meillä on joku vuosituhannen perheriitakin tosiaan nyt meneillään.. Huvittaisi skipata koko joulukin, vaikka olen aina ennen ollut jouluihminen.

Tulee surkuolo, kun tuntuu, että kaikilla muilla menee paremmin ja minä en vaan pääse elämässä eteenpäin. En voisi kuvitellakaan tapaavani ketään ihanaa miestä, ei sellaisia minua varten näytä olevan😭 Ja kuitenkin se ajatus on ihan kamala, enkä vieläkään ole sinut sen kanssa, että oikeasti viettäisin loppuelämäni yksin.

On synkkä mieli. Ja ollut kaikenlaisia fyysisiä vaivoja kanssa. Ymmärrän, miten AK sinun mieleesi vaikuttaa kaikki sairastelusi. Kyllä ihmisen kroppa on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Sinun puuhastelusi siellä kuulostavat oikein mukavilta. Olisi hauska kuulla lisää menneisyydestäsi myös, luin taas viestejäsi ihan ihmeissäni, kun kuulostat ihan samanlaiselta kuin minä. Olen kanssa samanlainen parisuhteissa. Mutta sinä olet selkeästi jotain tehnyt oikein kun sinulla on ihana miehesi.

Itse toivon, että terapeutti jolle olen haastattelukäynnille ensi pe menossa olisi hyvä, ja saisin asiaa eteenpäin, ja sitten mahdollisesti tammikuussa aloitettua psykoterapian. Ahdistaa jo tuleva työviikko, on tosi paljon liikaa hommia, ja huomaan miettiväni melkein joka päivä, että pitäisi ottaa loparit.. Mutta en voi, koska on pakko olla työ mistä saan rahaa joten sinnittelen… Mutten haluaisi, että elämäni on ikuisesti tällaista sinnittelyä😭😞

Monange-Rakas🙂 Oli kiva lukea kuulumisiasi, vaikka tulikin puolestasi hieman surullinen mieli. Ja tosiaan, selasin taaksepäin..anteeksi, olithan kirjoittanut, mutta jostain kumman syystä en ollut huomannut sitä, tosi kummallista, joku kämmi, koska yleensä kyllä huomaan kaikki kommentit ym. Luin sen nyt heti. En tiedä mitä sanoa, mutta olen pahoillani, että synkät virrat yrittävät sinuakin M viedä mukanaan. Ja tuo tunne, kuin kaikki vaikeudet heitettäisiin yhtä-aikaa, että romahtaisimme, sanon sitä väsytystaisteluksi, minulla on kaiken aikaa samanlainen tunne, että koko ajan pistetään enemmän ja vaikeampia asioita, että ähäkutti! tästä et ainakaan enää selviä ym.

Ei ole kiva tunne, että elämä on päivästä toiseen jotain "taistelua" kun se pitäisi olla sujuvaa, energistä, luovaa, positiivista ja enimmäkseen nautinnollista. Niin, että asiat tapahtuvat luonnostaan ja hyvällä mielellä, eikä pakottamalla ja masentuneena, tappelemalla ym. Kun muistelee millaista elämä oli ennen ja millainen itse oli..en enää tunnista itseäni samaksi, enkä sama olekaan, en ulkoisesti, enkä sisäisesti. Ja olen vanhentunut sata vuotta muutaman vuoden sisällä. Olen mennyt takapakkia ja ihme jos en päädy hauta-arkkuun kohta. Synkästi ajateltu, mutta pelottaa todella, että mihin tämä kaikki johtaa ja oliko se sittenkin elämäni viimeinen kesä se viime kesä...

Vikaa minussa ainakin on, se on selvä. Mutta mitä? Se pitäisi saada tutkittua. Itselleni on selvää, etten ole pelkästään masentunut. Olen ollut aikanaan pelkästään masentunut ja tiedän, ettei se tee sellaisia ruumiillisia oireita, joita minulla on. Lääke on auttanut jonkinverran pitämään mielialaa tasaisempana, mutta ei se poista ruumiillisia oireita kaikkia. Olinhan tietysti jo masentunutkin ja pahasti, koska mietin päivästä toiseen itsemurhaa, mutta mielestäni taustalla on muutakin ja onhan nyt tullutkin jo esille ainakin tuo kortisoli-juttu.

Yön nukuin aika hyvin, mutta aamulla olin silti kaatoväsynyt. Osansa siihen väsymykseen tekee kyllä nyt suuri ahdistus huomisesta lääkäriin menosta. Inhottaa jo ajatuskin. Tunne, että minun täytyy kävellä suoraan pedon luolaan. Siis aamuisin on tunne, etten haluaisi herätä ollenkaan, enkä aloittaa uutta päivää.

Huh.. tästä päivästä yritän vielä tehdä mukavan. Tämä päivä on vielä minun turvasatamani ja onnelani. Sen jälkeen ei olekaan enää mitään tietoa. Siksi yritän tänään vielä olla ajattelematta huomista ja tehdä kaikkea kivaa.

Mies varmaan aavistaa ajatukseni. Aamulla sanoin hänelle vitsillä, että alkaisi torttuja leipomaan. No, mieshän ottikin asian tosissaan ja nyt on ihana tuoksu, kun tortut ovat jo uunissa. Mies on ollut nyt kivalla tuulella. Ehkä hän vaistoaa ahdistukseni, vaikka en siitä halua puhuakaan. Otan linjan, että kestän tämän, kuin mies😎 vaikka nainen olenkin.

Eli tämä päivä on vielä mukava päivä. Syödään riisipuuroa, torttuja, kinkkua, porkkanalaatikkoa, herneitä, perunoita, suklaata ja muita namusia. Lojutaan ja luetaan kirjoja. Minulla Romanovit kesken vielä. Eilen en saanut luettua.

Lunta on masemissa. Jouluradio soi. Hyasintit ovat auenneet ja tuoksuvat ihanasti. Ilman joulujuttuja tulisin varmaan hulluksi. Pelkäänkin mitä sitten, kun joulu on ohi? Se aika vuodesta onkin minulle aina ollut tosi takkuinen ja tahmea. No, kait sitten vaan lisää pilleriä poskeen ja sumussa huhhailla kevääseen saakka.

Ulkona on kylmän näköistä. Hyh, sinne en ainakaan mene!

Ai niin ja MarianneM sydämelliset kiitokset vierailustasi! Oli ihana lukea noin hyviä tunnelmia sinun elämästäsi. Toivon sydämestäni, että rakkaus kukoistaa☺️❤️☺️

Tortuista tuli tosi hyviä. Kiva, kun mies teki ne. Teki muutaman luumu ja muutaman omenamarmeladilla. Yllättäin omenamarme on paljon parempi mielestäni, kuin luumu. Siitäpä tulikin mieleeni, kuinka voisi tehdä vaikka millä marmeladilla. Appelsiini, päärynä, vadelma..NAM! Pasteijoita on vielä pakasteessa. Ne tulevat sitten iltapalaksi ja pää-ateriaksi tänään jouluateriaa jäljittelevä kokoelma. Onpahan ainakin vietetty joulua jo koko joulukuu, mutta ei se minun jouluintoa mitenkään lievennä vaan päinvastoin. No, taidan olla aika jouluhullu, vaikka sitä ei lue virallisena diagnoosina papereissani.

Kuntoutustuen jatkohakemus meni läpi, että heilahti. Päätös tuli parissa viikossa, mikä on Kelalta aika hyvä suoritus. No, olihan siinä osastojakso psykoottistasoisen mielialahäiriön vuoksi ja muutakin..joten ihme jos olisivat katsoneet työkuntoiseksi, hah.

Äsken, kun innostuin ja aloin etsimään yhtä kansiota, että näytän miehelle yhden menneisyyden muiston lähdin niin vauhdilla liikenteeseen, että meinasin lentää seinälle ja samalla puhua pulpatin..mies siihen, että etkai vaan ole maaninen? No, leikkimielellä tietenkin. Mutta kieltämättä olo on sellainen, että voisi vaikka hyppiä seinälle. Enemmän se johtuu piiloahdistuksesta varmaan, olen hermostunut ja levoton. Siitä häärääminen ja hyppiminen.

Niin, M: minun menneisyydessä riittää NIIN paljon kaikenlaista juonenkäännettä, että ei sitä Erkkikään jaksaisi lukea saati sitten kirjoittaa. Ei ihme, että olen jo nuorella iällä saanut ainakin 3 vakavampaa burn-outia ja fyysinen terveyskin kärsinyt. Kun olen miettinyt aikoja taaksepäin olen paahtanut sellaisen innostuksen ja ideoiden ilotulituksissa katastrofeista toiseen, aina noussut kuin fenix-lintu..Nyt tuntuu kyllä isompi seinä tulleen vastaan, kuin koskaan ennen ja enhän nyt ihan teini enää ole, kun seuraavaksi täytän 36v että alkaa hieman jo ikäkin painamaan ja kun kynttilää on poltettu molemmista päistä omasta hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtimatta niin seuraukset ei ehkä ole niin hyvät. Takana on hurja määrä onnistumisia ja epäonnistumisia. Mutta joskus niistä sitten...

Eilen luin kirjastosta lainaamastani lehdestä vitamiineista ja rasvahapoista..mulla on taatusti monen vitamiinin ja hivenaineen puutoksia. sairastelu ja muu stressi on tyhjentäneet elimistön ravintoainevarastot. Siksi mun tukka on huono ja naama roikkuu, plus tietty sitten vielä nuo hormooniongelmat ja ties mitä vielä löytyy.. Kyllä olisi vitamiineja ainakin alettava syömään.

Minulla on mitattu hyvin alhainen D-vitamiini. Luin, että usein masentuneilla ja väsyneillä on D-vitamiinin taso hyvin alhaalla. Minulla on. Varmaan on jotain perää tuossa. Muita ei ole mitattu, paitsi rautatasot on kunnossa, Hb ja S-Ferritiini mitattu. Kortisoli siis alhainen ja kilpirauhasarvo T4V laskenut koko ajan kesän ja syksyn aikana eli jotain vajaatoimintaan viittaavaa. Mutta noista on juteltava sitten 18.p Endokrinologin kanssa.

Mutta nyt heitän taas ajattelemasta noita terveys/sairaus-asioita ja keskityn muuhun, mukavampaan.

Hei,
Kyselin niistä kortisolitesteistä. Etsiskelin niitä sitten netistäkin ja onhan niitä vaikka mitä. Sama lääkäri (joka teetti sen yhden kortisolitestin) epäili mulla kilpirauhasongelmaa, mutta koska sanoin, että se oli tehty julkisella puolella ja kaikki ok, niin sitä ei sitten tehty sillä kertaa. Tänään tuli ohjelma tv:stä kilpirauhasongelmista ja miten tunnistin ne monet oireet itsestäni. Oli myös juttua siitä, että ne raja-arvot ei ole niin yksiselitteiset. No, mulle vaan sanottiin, että arvot on niiden viitearvojen sisällä. Kirjoituksistasi, AK. tunnistan nuo jotkut fyysiset oireet. On kamalaa, kun kukaan lääkäri ei ota tosissaan (se osaaottava vino hymy vain vastassa). Olo on niin tahmea, väsynyt, hidas ja kiukkuinen (ärähdän tosi helposti). Unohtelen asioita, sanoja. Olo on sillä tavalla "vähän tyhmä" ja seuraan kuin sivulta käsin itseäni, että enhän mä noin voi toimia, kyllä minä osaan ja tiedän. Mutta kun en kuitenkaan. Ja monet ihan fyysiset oireet. Mutta mulle melkein suoraan sanotaan, että kuvittelen vaan. Mulla on vaan taipumus panikoida.

Nytkin väsyttää ihan kamalasti 😑❓. Jo eilinen meni kuin sumussa. Mietin, että ulos pitäisi mennä, mutta en kerta kaikkiaan saa nyt itseäni liikkeelle. Ja kun joinain päivinä sitten terästäydyn ja teen sitten jotain pidemmän aikaa, niin sitten vasta väsynyt olenkin. Miten joskus olen tehnyt täyttä työpäivää ja siihen päälle vielä kodin pyörittämisen ja jopa harrastukset vaki-iltoina?

Otin riskin ja kerroin suoraan tilanteestani ja tuntemuksistani (jopa masennus- ja ahdistusdiagnooseistani) yhdelle ihmisille, jota pidän ystävänäni. Välimatkan vuoksi näemme harvoin. Hänen asenteensa oli yllätys, yllätys sitä, että mun pitäis vaan oppia ajattelemaan positiivisesti ja suunnilleen, että otat itseäsi niskasta kiinni. Olin taas niin hämmentynyt. Noinko huonosti hänet tunnen. En osannut odottaa tuollaista "vastaanottoa". Sekin tässä on minut saanut jotenkin alakuloon. Onko nyt kaikki kiinni vaan mun asenteesta?

Toivon todella, että huomenna saat hyviä uutisia. 🙂👍

Iski vähän semmoinen tyhjä hetki, että mitä nyt tekisin.

Torttuja maisteltu. Seuraavaksi kyllä jotain suolaista. Alkaa jo makea tulla korvista ulos. Kynttilöitä sytytelty ja kaikki tavaonmaiset tehty. Ei oikein luovuus pääse nyt vauhtiin, kun ei ole rennossa tilassa (jos minä nyt olen koskaan). Semmoinen odottava tunnelma vain..

Ulkona on aivan valkoinen, pysähtynyt, hiljainen tunnelma. Liekö kaikki naapurit nukkuvat, kun ei ketään näy ulkona. Ehkä he haahuilevat sisällä pyjamat päällä. Täällä asuu enimmäkseen valkokaulusporukkaa, jotka tietysti haluavat hektisen työn vastapainoksi viikonloppuisin nukkua pitkään. Ja niinhän se pitääkin.

Valkokauluksia ja minä, heh. Vähän huvittavaa. Mielenterveyskuntoutuja, joka tuskin koskaan kuntoutuu sellaiseksi, mitä tämä maailma haluaa. Mielenterveyskuntoutuja, mutta sitä ei kukaan tiedä. Tonttu Torvinen on salainen Joulupukin alainen..En ole kellekään kertonut, eikä täällä kukaan kysele tai ole edes kiinnostunut, kuin omista asioistaan ja se on ihan hyvä. Saa elää rauhassa.

Aamulla olin hyvällä tuulella. Nyt tuntuu apeus alkavan hieman vallata mieltä. Sellainen hiljainen tyhjyydentunne, apeus ja surumielisyys. Kuukautisetkin ovat kyllä alkaneet ja se saattoi osaltaan selittää menneen viikon "raivokohtauksia".

Taidan lähettää muutaman tekstarin ja torjun sillä yksinäisyydentunnetta vaikka en edes ole yksinäinen. Onhan minulla ihana puoliso. Kunpa osaisin olla siitä tarpeeksi kiitollinen, että joku viitsii edes olla tällaisen häröilijän kanssa.

Lähetän tekstarit ja tartun Romanoveihin.

vierailin. Jaksuja sulle.

Pyörittelen paria lehteä käsissäni. Luen hajanaisesti. En saa tartuttua Romanoveihin, vaikka se olisi mielenkiintoinen. Mies teki lihamurekkeen ja nyt tyhjentää astiakonetta. Tiedän, että pitäisi mennä avuksi, mutta olen jämähtänyt paikoilleni. Lähetin muutaman tekstarin ja heti vastaukset saatuani tuli taas yhtä tyhjä olo. Kummallista.

Ulkona jo hämärtää taas. Sekin turhauttaa. Kohta TAAS pimeä. Ärsyttävä vuodenaika. Ei mitään muuta kivaa, kuin Joulu. Jos joulua ei olisi ei tätä vuodenaikaa kestäisi.

Ei minulla ole tähänkään nyt mitään kummempaa sanottavaa. Tuntuu, kuin pää olisi yhtäkkiä aivan tyhjä. Olen tyhjä, vanha säkki. Voin vain olla ja kuunnella kaunista musiikkia. En voi ajatella. En voi liikkua. Ei! Nyt minun täytyy repäistä itseni tästä ja tehdä jotain ennen kuin sammun kokonaan.

Kunpa joskus vielä olisi ihan aikuisten oikeasti energinen olo KOKO PÄIVÄN!

Kiitos Sinulle Hämärä viestistäsi!

Minä myös katsoin sen Aamusydämellä, jossa asiaa kilpirauhasongelmista. Minulla on suvussa paljon kr-ongelmia ja itselläni aikaisemmin elämässä ollut ainakin kilpirauhastulehdus ja siitä aiheutunut liikatoiminta, sekä myöhemmin lievää vajaatoimintaa, mutta näistä huolimatta olen ollut toimintakykyinen sentään. Äidilläni on ollut kr-tulehdus ja liikatoimintaa, Mummollani struuma ainakin, eli juurikin tuo "lenkkimakkara" kaulalla.

Sisätautilääkäri oli nytkin sitä mieltä, että kortisoli-asia minulta täytyy tutkia (onhan se selvästi viallinen) mutta kun kilpirauhas-arvot ovat "viitteissä", vaikka esim. T4V on rajusti laskenut koko kesän ja syksyn ja esim. kilpirauhasfoorumilla joku tietävä sanoi, ettei ole normaalia, että T4V "seilaa" sillä tavalla..niin sisätautilääkäri oli kirjoittanut lappuun, että "kilpirauhasarvot hyvät"..hah! No, onhan ne vielä just "viitteissä". Voi Jeesus tätä hommaa...toivottavasti se endokrinologi olisi joku järkevä.

Ja totta tosiaan tunnistan, kun kuvaat tuota väsymystä..Eilenkään en tehnyt mitään kummempaa. Sen vaatekaapin järjestin, luin kirjoja ja muuta "kevyttä", sekä autoajelulla kävin ja illalla väsytti. Tänään oli aamusta vähän virkeämpi olo, mutta nyt iltapäivä ja ilta mennyt aivan sumussa ja meinasin torkahtaa ennen ruokailua..Se on niin ärsyttävää, kun on aina väsynyt enemmän tai vähemmän.. Ja just tuo, että kun jotain tekee niin sitten vasta simahtaakin..usein menee ihan voimattomaksi, eikä jaksa enää mitään muuta kuin maata. Minulla se kortisolinpuute selittää aika paljon, mutta varmasti on kilpirauhasessakin häikkää, kun on ollut jo ennenkin ja arvot vain huononevat..

Ymmärrän hyvin, miltä tuntuu tuollainen asenne suurinpiirtein "ottaa itseään niskasta kiinni". Se kuulostaa niin pahalle, kun tulee olo, että itse on vain laiska tai sitten tyhmä, ettei tajua miten pitää elää. "Alat vain lenkkeilemään niin piristyt" tällaista olen itse saanut kuulla aika monta kertaa..olen vain hunokuntoinen ja masentunut. Kyllä se tympii ja sitten sitä alkaa itsekin miettimään välillä, että onko tämä kaikki korvien välistä kiinni, mutta sitten tajuaa että ei ole, ainakaan ainoastaan vaan jotain fyysistäkin on vialla.

Tuttua myös minulle, että miettii, miten on "entisessä" elämässä jaksanut tehdä vaikka mitä. Tehdä työt, sen päälle tosiaan vielä harrastaa, jopa kukkua ravintoloissa viikonloppuisin..nyt joku ravintolassa yöllä alkon voimin bailaaminen johtaisi varmaan sairaalareissuun tai kestäisi viikko selvitä siitä. En enää tunnista itseäni tosiaan samaksi ja päivittäin katson kateellisena esim. telkusta reippaita ja aktiivisia ihmisiä, jotka ennen töihinmenoa käyvät kuntosalilla tai juoksulenkillä, sitten päiväksi töihin ja sen jälkeen kotityöt, perhe, ystävät, harrastukset..huh huh! Tuntee kyllä itsensä tosi surkeaksi vajakiksi. Jotain täytyy olla vialla. Kun on koko ajan kuin jossain puolikoomassa.

Minä toivon, että asiat vielä selviäisivät joku päivä ja saisin "elämäni takaisin". Olen jo kärsinyt niin paljon, että ihmettelen, kuinka paljon yhdelle ihmiselle laitetaan..

Onneksi minulla on ihana mieheni (vaikka joskus häntä haukunkin) ja parisuhde. On jonkinlaista turvaa, että jos on aivan finaalissa, ettei jaksa kuin maata niin joku käy kaupassa ja tekee ruokaa ym.

Yhä epäilen myös tätä asuntoa, että täällä olisi hometta..kosteusvaurioitahan on ollut jo aikaisemmin ja ne korjattu. Mutta kun täällä on niitä tunkkaisia hajuja sun muuta vieläkin. Ja kaikki oireet on rajusti pahentuneet täällä asuessa.

Otapa sitten selvää. Kaikki on yhtä suurta hämmennystä ja kaaosta. Kiitos sinulle Hämärä, että pidät peukkuja. Toivon parasta ja pelkään pahinta. Muuta en tällä hetkellä voi.

Vielä pitäisi pesulle raahautua jos ei halua paskalle haisevana mennä huomenna lekuriin (no, hieman liioiteltuna).

Hyi, että minua alkaa taas ahdistamaan, kun ajattelen huomista..ei, en voi edes ajatella sitä. Siispä en ajattele.

Tulen huomenna kertomaan, mikä on tuomio. Oli se sitten mikä lie....

Saloka: Kiitos vierailusta ja jaksuista. Samaten sinulle! Palataan.

Hu-huu Huomenta!

Yö oli aika karsea. Nukuin, näin painajaisia. Pyörin ja hyörin. Viideltä heräsin ja kävin vessassa. Sitten takaisin petiin ja puoli kahdeksalta lopulta heräsin.

Pakkasta 7 astetta..hrrrr..näyttää kylmälle. Makkarin ikkunasta vetää. Huomasin sen nyt vasta. Olo on taas niin tahmea, kuin puulla päähän lyöty tai sellainen, kuin ei olis nukkunut koko yönä. No, tähän alkaa jo tottumaan, vaikka kyllä se tympäiseekin. Heräämisen jälkeen ensimmäinen tunti menee aivan pökkyrässä. On vain maattava sängyllä ja odotettava, että milloin sitä oikein herää.

Tänään siis lääkäri klo: 13.00. Onneksi se on päivemmällä, että ehtii valmistautua ja herätä kunnolla. Mulla kyllä nyt selkeästi pelko ja ahdistus pahentaa tuota väsymyksentunnetta, huomaan sen. Olen ärtyisä ja mieli askartelee vain siinä yhdessä asiassa syöden energiaa ja elämäniloa (jos se nyt muutenkaan niin korkealla on, mutta joskus ainakin hetkellisesti).

Sentään aamulla kävin pesulla ja vaihdoin puhtaat vaatteet ja oikein deodoranttia kainaloon sipaisin, wau!

Mies kävi jo lämmittämässä autoa ja ajamassa sillä mutkan, että ikkunat sulas niin on sitten miellyttävämpi lähteä ajelemaan sillä.

En tiedä mitä teen siihen lähtöön saakka. Varmaan vaan pällistelen tässä, enkä saa mitään aikaiseksi..Inhottava maanantai ja inhottavat asiat. Myös Kela-asioita, yäääk!

Voi, pitäkää nyt peukkuja mulle ystävät, että kaikki menisi hyvin😯🗯️