Äsken taas aivastelua ja nyt nenä vuotaa. Nuutunut olo ja ketuttaa! Onko minun elämäntehtävä olla aina, ikuisesti ja amen sairaana jostakin kohti? Jos ei päässä vippaa niin pahasti niin johan alkaa kroppa vikoa ja päinvastoin. On tämä mahdotonta. Olen yrittänyt ottaa iisisti ja ajatella pos. mutta nyt alkoi tympiä ja kunnolla.

No, kohta teen sen, etten enää mittaa ollenkaan lämpöä. Sen tuntee jo kyllä iholta onko lämpöä vai ei. Miten ihmisestä saa lämmön pois kokonaan?! No, täyskylmyys tarkoittaisi tietty, että olisi "kylmänä" ja sitä nyt en toivo.

Ihme kyllä, vaikka olisin kuin kyllästynyt niin en enää haaveile kuolemasta tai itsarista. Minua ei kiinnosta ne aiheet enää pätkän vertaa. En tiedä miksi? Hyvähän se tietty on.

Muuten nämä päivät tuntuvat saman toistolle. Heräät, on pimeä. Vähän aikaa valostaa. Taas pimeä, eikä mitään järkevää saa aikaiseksi tämän flunssan vuoksi.

Olen kyllästynyt, eikä ole mitään järkeä kirjoittaa nyt.

Sain ajan jo tälle kuulle sinne endokrinologille. Jospa se kortisoli-häsmäkkä selviäisi siellä. Kuten pelkäsin juuri joulukuulle mahdoton lääkäriralli. Joulun alla en haluaisi ainakaan mitään epämiellyttävää kuulla.

voimia päivääsi

Kiitos Saloka! Kuittasinkin sulle jo🙂

Mulla tuli vähän nälkä tässä jumittaessa ja ajattelin syödä jotain. Muuten mennyt aika lailla sängyssä lököillessä, istuma-asennossa kuitenkin, etten nukkunut ole. En yleensäkään kyllä nuku päivällä koskaan. Yöllä kyllä nukun, mutta aamulla en koskaan ole pirteä (saattaa johtu siitä alhaisesta kortisolista) siksi tavallaan jo inhottaakin mennä nukkumaan, kun tietää, että aamu on aina yhtä ankea.

No, itse olen nyt ankea, mutta muuta en nyt voi. Ystävän kans viestin ja äidin, mutta ei se nyt inspannut sen enempää. Kyllä inhoan tällaisia turhanpäiväisiä päiviä. Menevät aivan itse edestään. Miten ihmeessä tällaiset päivät voisi välttää? Ei kait mitenkään.

Lohduttaudun syömällä. Palaamisiin.

Kiinnitin huomiota, että kerroit "Nyt mulla on sitten havaittu hyvin alhainen kortisolitaso". Mua kiinnostaa toi. Sillä yksi yksityislääkäri epäili mullakin tuommoista ja yksi kallis tutkimustehtiin (niitä on kuulemma erilaisia). Mutta ei siitä sitten silloin ainakaan mitään löytynyt, vaikka oireet voisivat siihenkin viitata. Julkisella puolella tuohon mitään huomiota ole kiinnitettykään. Niin, kun on tätä masennusta ja muuta sellaista 🤔. Haluutko kertoa, millainen tutkimus sulla tehtiin? Mulla katsottiin keskiyön kortisolitaso.

Kyllä sitä tosiaan saa taistella, että hoitoa saisi. Fyysisiin vaivoihinkin. Mulla on kerran elämässä ollut sellainen ns. harvinainen sairaus ja muakin alussa vaan pidettiin laiskana tyyliin, että nyt vaan kuntoilemaan, niin kyllä se siitä. Toivottavasti saat apua siltä erikoislääkäriltä. Minäkin olen päässyt vihdoin eräisiin tutkmuksiin. Toivottavasti ei taas kaikki tyssää alkuunsa (kuten usein). Julkisella puolella saa vaan odotella tutkimusten ja lääkärin aikoja... viikot kuluu.

Muakin on ahdistanut tavallista enemmän. Pienistä vastoinkäymisistä tulee suuria. Yritin eilen miehelle selittää, miksi pimahdan niin pienistä. Miten eilen niin ahdistikin. Tänään sain jo hoidettua ihan käytännön asioita, vaikka hermo meinasi byrokratiaan mennäkin.

Jaksamista ja voimia sinne joulutunnelman keskelle. 🙂👍

Kiitos Sinulle Hämärä vierailusta!

Tuosta kortisoli-jutusta. Minulta otettiin ensin liuta kaikenlaisia verikokeita, ne tavalliset ja sitten joitain hieman erikoisempia (hormoniarvoja ym.) Eli verikoe S-Korsol aamulla ja se aamuarvo oli niin matala, että nyt haluavat tutkia tarkemmin ja luulisin, että seuraavaksi tulee sellainen rasituskoe, jossa olen osastolla ja eri vuorokauden aikoina testataan tuota kortisolin erittymistä. ACHT-koe tai joku sellainen ja makroprolaktiini.koe, mikä lie..kait siinä testataan aivolisäkkeen toimintaa. Alhainen kortisolitaso on yhteyksissä myös kilpirauhasen epätasapainoiseen toimintaan..eli koko kroppa tietysti sekaisin, kuin mun pää vielä joitain aikoja sitten (huono vitsi..)

Pari aika vauhdikasta päivää perättäin. Eilen aamulla tunsin, että on edes hieman enemmän virtaa ja aloin siivota. Sen jälkeen lähdimme liikenteeseen. Sanoin miehelle, että kun kerran lähdin niin käyn nyt kaikki paikat läpi, jossa tarvis käydä, kun ei koskaan tiedä milloin taas seuraavan kerran on liikkeellä niin pirteänä, että jaksaa kiertää kaikki paikat. Tai mielialastakinhan se on paljon kiinni, että onko innostunut vai kyllästynyt. Luin, että tuo alhainen kortisoli aiheuttaa myös masennusta ja muita mielenongelmia. Tuskinpa se nyt ainoastaan mun ongelmia aiheuttaa, mutta varmasti korostaa niitä ja pahentaa.

Eilen siis ruokakaupat ja halpismyymälät, kirjasto ym. Nyt on siisti koti, ruokaa kaapissa, myös namuvarastot täytetty, uusia joulujuttuja joitakin ja kirjoja ja lehtejä lukuhetkiä varten. Kun eilen tultiin kotiin söin pikaisesti ja aloin järjestellä ja purkaa niitä tavaroita ja asetella joulujuttuja paikoilleen. Päivän jälkeen olin aika sippi ja uni tuli aikaisin.

Yöllä nukuin, mutta aamuyöstä näin painajaista. Rakennukset olivat tulessa ja ikkunoita räjähteli, sekä olin seksisuhteessa erään tuntemani henkilön kanssa, johon en tunne minkään valtakunnan vetoa päivätajunnassa, huh ja hyh...Aamulla väsytti mutta pakko oli taas lähteä liikenteeseen, kun oli verikokeet. Eli ensin sairaalalle ja sitten ajeltiin vaan ja käytiin ruokakaupassa. Päätettiin käydä aamusta kaikki, ennen hirveitä ruuhkia ja huomennahan onkin itsenäisyyspäivä ja silloin rauhoitutaan, eikä lähdetä minnekään. Ja myös kovaa lumipyryä oli luvattu. Luntahan sitten tulikin jo puolen päivän aikaan ja kohta pitäisi sataa lisää. Kotiin tultua mies alkoi imuroida ja minä kävin koko huushollin läpi huon huoneelta ja järjestelin jouluastelmat uusiksi. Karsin turhia ja tein uusia. Minä olen sellainen, että niiden tavaroiden ja asetelmienkin on vaihduttava usein, muuten kyllästyn katselemaan samoja. Lisäksi on rasittavaa, mutta mielenkiintoista mulkata niitä aina uusiksi ja tuntea niiden elävän ja muuttuvan kaiken aikaa.

Nyt pitäisi viimein alkaa syömään jotain. Koti on siisti ja kaunis. Ruokaa kaapissa. Lukemista ja herkkuja yllinkyllin. Mies ja minä melko tasapainoisella tuulella. Vireystaso tyydyttävä. Hiukset pesty. Kohta sataa ikkunan takana lunta..ihanan jouluista!

Nyt syömään, palaan myöhemmin ajatuksiin.

No, eipä syödäkään vielä. Mies oli erehtynyt patongista ja laittanut pakkasesta uuniin Lidlistä sata vuotta sitten ostetun yrttivoipatongin, joka oli aivan yääk. Ei ollut huomannut, että siellä oli tuoreempikin mun hiljattain ostama valkosipulivoisellainen. Ei se mitään. Oikea meni nyt uuniin ja odotellaan hetkisen.

Nenä meinaa taas mennä tukkoon ja niiskuttaa. Vähät siitä. Täällä sisällä on nyt aika kivan jouluista ja ulkona satelee ja pyryttää lunta niin on ihan kiva tunnelma ja mukava käpertyä kohta syönnin jälkeen kaiken tohinan jälkeen rauhassa lukemaan, katselemaan telkkua ja näpertämään netille. Huomenna tuskin tarttee lähteä minnekään. Sitten onkin viikonloppu.

Jouluradio soi. Ja sekaan soi joku räppikanava, onneksi vaimeasti. Ei saa kanavaa oikein paikalleen. Pitää laittaa muutama tekstari huomisen itsenäisyyspäivän kunniaksi. en sen kummemmin itsaripäivää vietä, kun tuntematonta tulee varmaan katsottua, mutta ihan omalta dvd:ltä, kun se telkusta tulee niin myöhään, etten ole enää hereillä silloin. Kivempi oli silloin kun se tuli iltapäivällä. Luulisi monen vanhuksenkin haluavan katsoa sen päivällä.

No, niin. Patonki nro:2 on otettu uunista ja nyt sitä syömään. Josko se tällä kertaa menisi kaiken sääntöjen mukaan. Alkaa olla jo vähän nälkä.

Palailemisiin!

Itsenäisyyspäivä. Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi ja kaikki suomalaiset!

Ihanaa. Lunta on tullut sen verran, että on valkoista. Mies tekee pihalla lumitöitä. Mulla oli melko levoton yö. Huolet pyöri mielessä. Se maanantainen lääkärin tapaaminen hermostuttaa, että mitkä ovat kuvausten tulokset. Yritän olla miettimättä sitä. Ikkunan takana lunta, kynttilän liekki lepattaa. Herättyä aamutoimia pöpperössä. Vaihdoin puhtaita vaatteita. Useammin pitäisi käydä koko pesulla ja vaihtaa vaatteita. Pesuvälit venyvät turhan pitkiksi ja samat vaatteet päällä, kun kotinurkissa vaan huhhailee. Toki päivittäisiä pikkupesuja teemme. On se kumma, ettei sinne suihkuun oikein viitsi mennä. Laiskuutta vai mitä?

Eilen illalla ratkesin eräästä asiasta itkemään, kun pahoitin mieleni miehen ajattelemattomuudesta. Sanoin, kuinka hän voi unohtaa tärkeän asian. Mies siinä hyökkäsi, että kuinka hän voisi kaikki sata eri asiaa muistaa ym. Sanoi hyvin loukkaavasti. Haukuin hänet tunteettomaksi p-askaksi ja sitten, että hänestä on tullut ihan p-aska, enkä tiedä haluanko enää olla hänen kanssaan. Että silleen. Lähti vähän mopo käsistä. Mies oli aivan hiljaa. Tiesi kyllä itsekin, että käyttäytyi loukkaavasti, mutta minulla ei ole oikeutta noin rumasti vastata sellaiseen. Painuin märisten pikkumakkariin makaamaan, ovi kiinni. Jonkn ajan päästä mies tuli sinne, silitti hiuksia ja kysyi nukunko? sanoin, että en tietenkään nuku. Tympäisi vieläkin ja jäin sinne makaamaan. Kävi vielä toistamiseen. Miehen selkä on ollut superkipeä, silloin se aina kiukuttelee ja väheksyy minun vaivoja, ihan kuin minulla ei olisi mitään. Se saa minut aina raivon partaalle. Sellainen väheksyminen tuntuu pahalle ja sellaiselle, että mies ei välitä. Useana iltana alkanut nukkumaan sanomatta hyvää yötä. kaipa se on kyllästynyt meidän elämään. Sille minä en voi nyt mitään. Näillä mennään. oln minäkin jollakin tasolla kyllästynyt. Ongelmat kasaantuvat. Hermot kiristyvät kummallakin ja kun ei asioista koskaan puhuta vaan ollaan, kuin ei mitään olisikaan. Kauhun tasapaino.

Eilen kyllä tuntui, että parempi olisikin erota, että ehkä se olisi oikea ratkaisu. Mutta eihän se todellisuudessa niin mene. Eroaminen ei ole mikään ratkaisu, kun tulee vähän ristiriitaa ja äkinää. Mutta minä olen pahoillani, että läheisyys ja onni on kadonnut jonnekin. On vaan sarja päiviä, jotka taistellaan väsyneinä läpi, eikä siihen jää tilaa millekään muulle. Näin se nyt on. Harmillista. Minä olen omalta osaltani yrittänyt tehdä. Luoda kaunista tunnelmaa kotiin, jotta olisi hyvä olla. Yrittänyt olla aktiivinen ja ystävällinen. Kaikesta pinnan alla väijyvästä ahdistuksesta ja väsymyksestä huolimatta ja sitten saa kuraa niskaan niin se katkaisee kamelin selän.

Aamulla emme puhuneet riidasta. Kumpikaan ei pyytänyt anteeksi. Kuten ei yleensäkään. Miehellä on tyyli, että eilistä ei muistella, mennyttä ja nyt eletään uutta päivää. Tavallaan hyvä, mutta sillä konstin asiat jäävät selvittämättä. Exäni oli samanlainen. Mutta en jaksa nyt alkaa asioita puimaan. Menkööt omalla painollaan. Nyt on liian paljon räjähdysherkkää ilmassa. Mutta, rakkaus ei ole enää samanlaista intomielistä, kiihkeää ja omistuvaista. Nyt se on ehkä jonkinlaista toveruutta ja välittämistä. Tai sitten se kaikki entinen on siellä jossain taustalla, mutta nyt se ei toteudu. Tai sitten tämä suhde on mennyt salakavalasti pilalle..Saattaahan olla, että pitkässä suhteessa eletään monenlaisia vaiheita. En ole oikein hyvä näissä ihmissuhdeasioissa. Olen aika itsekäs ja itsepäinen. Elän liikaa oman navan ympärillä ja odotan, että toinen tekee minut onnelliseksi. Petyn ja tulen vihaiseksi jos näin ei käy. Tiedostan tämän, mutta en osaa nyt muuttaa itseäni.

Lunta tulee nyt ihan kunnolla. Tunnelma on jotenkin pyhä. Lunta tulvillaan on raikas joulusää..Jouluradio soi. Kynttilä lepattaa. On rauhallista. Pyykkikone hurisee. Tein vähän Kodin Kuvalehden ristikkoa. Yritän voimistella aivojani, etten tule ihan tyhmäksi. Kuukautiset vissiin tekevät tuloaan. Sekin saa minut ailahtelemaan ja itkuherkäksi.

Tänään tuskin teen mitään kovin aktiivista. Taidan vain lekoilla ja nauttia laiskasta päivästä. Tutkin vähän mitä telkusta tulee. Teen ristikkoa ja jossain välissä syön riisipuuroa. Siinäpä suunnitelmaa jo vähäksi aikaa.

Mitään siivottavaa ei ole (paitsi minun kaappi pitäisi järjestää. Silleen saa olla rauhassa.

Ihaninta tässä aamussa oli hyasinttien vieno tuoksu. Ne alkavat pikkuhiljaa avautua.

Ottakaa tekin kaikki iisisti. Yrittäkää tehdä ihana tunnelma ja pysyä siinä. Kertokaa mitä tunnette. Minusta olisi hyvin mielenkiintoista lukea täältä teidän tuntojanne ja sitä mitä olette puuhailleet. Silloin ei tunne itseään niin yksinäiseksi. Muutama sana tai lause riittää. Huomaatteko? Kerjään yhteyttä ulkomaailmaan.

Katsoimme Tuntematonta. Emme kokonaan vaan pätkiä, joista pidämme. Aina se on yhtä liikuttava.

Tulin surulliseksi, kun muistelin, miten nimittelin eilen miestä. "Tunteeton p-askiainen" ja "täysi p-aska". Miten voin sanoa sellaista?! Jos minulle sanoisi noin en varmaan voisi enää edes olla yhdessä. Ja onko tuo totuus? Että mies olisi tuollainen? Ei ole. Ei hän ole tunteeton. Väsynyt ja vaivainen ja turhautunut, kuten minäkin. Masentunut? Onhan hänellä omat diagnoosinsa. En voi tajuta, miten saatoin sanoa noin. Minua alkaa itkettämään, kun ajattelen sitä. Mutta luonto ei anna tyhmän periksi pyytää anteeksi. En vain osaa pyytää anteeksi. Odotanko, että mies muuttuisi jotenkin paremmaksi, kun haukun häntä kamalilla sanoilla? No, niinhän se varmaan onnistuukin.

Näinkö hänet palkitsen kaikesta siitä hyvästä, jonka hän on minun eteeni tehnyt, mutta ei varmaan enää jaksa tehdä. Ja sitten vielä sanoin etten enää kauaa halua olla hänen kanssaan. Huh, mitä tekstiä. Menisin aivan shokkiin jos mies minulle latelisi noin. Oletan tietysti hänen kestävän kaiken. Olen tyhmä.

Minulla on kuukautiset alkamassa ja silloin aina muutun helposti tuollaiseksi "hysteeriseksi" ja nyt on vielä kovat paineet ja pelot näistä lääkäriasioista ja oikeastaan aivan kaikesta.

Tulin jotenkin tosi surulliseksi kaikesta. Ja olen taas masentunut, kun katson peiliin. En pidä ulkonäöstäni. Olen ruma. Ei ihme jos miestä ei enää kiinnosta tai ei rakasta minua yhtä paljon kuin ennen. Mutta surullista tämä kaikki on.

Tekisi mieli vain itkeä ja vetää pää täyteen. Taidan ottaa yhden opparin. Ehkä saan siitä jotain "oloja".

Itkettää.

Voi voi..

Olen ajatellut niin paljon. Enimmäkseen omaa oloani ja ulkonäköäni, että miten voisin saada itselleni paremman olon ja varsinkin miten voisin näyttää paremmalle. Suuri syy masennukselleni on se, että näytän kauhealle verrattuna entiseen. Voi kuulostaa raivostuttavan turhanpäiväiselle, mutta mielestäni ei ole. Jos on ennen ollut kaunis ja saanut aina kuulla kehuvia kommentteja ja nykyään ruma ja "näkymätön" niin kyllä se masentaa ja lujaa. Ei tietenkään se ole pää-asia, mutta asia asioiden joukossa.

Ulkoisesti olin ennen usein kuvattu esim. tämän Sara La Fountainin (se kaunis kokki) ja missi Satu Tuomiston näköiseksi. Nykyään kukaan ei edes tuntisi minua samaksi ihmiseksi. No, kahden vuoden sairastaminen ja kovat lääkkeet, sekä mielenterveysongelmat ja huonot elintavat siihen päälle niin tuskin kukaan sillä hehkeämmäksi tulee. Tunnen vanhentuneeni ennen aikojaan. Olen kuin vanha, kuihtuva mummo. Kukaan ei enää varmasti tule vahingoissakaan sanomaan minua kauniiksi, hah. Ehkä ei enää koskaan.

Siksipä en myöskään pysty palaamaan niihin maisemiin, jossa ennen vaikutin. En vain yksinkertaisesti kestäisi sitä, että kaiken muun masennuksen ja huonon olon lisäksi tuttavat huudahtelisivat joka kadunkulmassa "mitä sulle on oikein tapahtunut, eihän sua meinaa tuntea" ym. Tiedän, että niin siinä kävisi ja se saisi mut varmaan itsemurhan partaalle ja siihen ei auttaisi enää mikään maselääke. Ehkä tämä naama ei parane enää, kuin kirurgin käsittelyssä ja siihen ei ole rahaa. Vai saisikohan kuntoutustuella kasvojenkohotuksen? Kela voisi kustantaa mielenterveyskuntoutujille jotain kauneus ja tyyli-neuvontaa ja mahdollisesti jakaa maksusitoumuksia Rolf Nordströmin plastiikkakirurgiselle klinikalle.

Jos saisin vain takaisin entisen ulkomuotoni. Kuvista kun katson näytän todella hyvälle. Peilistä näytän hirveälle. Lyhyet kauheat hiukset, kalpeanharmaa rupsahtanut naama, elottomat silmät.. Olen kuin toinen ihminen.

Tiedän, että on turha valittaa. Täytyisi toimia. Mitä voin tehdä asian hyväksi? Aika paljonkin. Ensin tietysti täytyisi saada terveys kuntoon. Juuri ne kaikki hormonit ja muut toimimaan normaalisti. Sitten terveellisempi ruokavalio ja pois kaikki sokeriset ja vehnäiset sotkut, joita tungen naamaani. Pois karkit, sipsit, jäätelöt, pullat, suklaat, limsa. Sitten on vielä tupakka. Muutamat savut päivässä, mutta nekin on liikaa. Lääkkeet? Niitä on pakko syödä, mutta nekin pilaavat ulkonäköä. Liikunta..enpä paljon liiku enkä siis saa raitista ilmaa, enkä siis happea paljon koskaan. Ensin pitäisi tulla terveeksi. Sitten pitäisi karsia roskaruoat pois. Terveellistä ruokaa ja vitamiineja. Enemmän liikuntaa ja happea ym. Voi luoja, se on pitkä lista ja valtaisa urakka...

Alkoi stressaamaan hirveästi. Pakko lopettaa ajatustyö tältä osin tähän.

Koska on niin vaikea pyytää anteeksi lähetin miehelle viestin, jossa pyysin anteeksi eilen sanomaani ja kerroin rakastavani häntä. Tunnelma muuttui hieman paremmaksi.

Luen hyvin mielenkiintoista kirjaa Sylvi Kekkosesta. Uppoudun nyt siihen.

Palataan!

Säikähdin, kun katsoin kelloon. Taas on ilta. Ja kohta yö.

Tämä päivä on mennyt, kuin unessa. Jotenkin aivan ohitse. En ole ollut ollenkaan läsnä. Ei minua niin kamalasti ahdista, mutta en ole ollut päivässä läsnä. Ehkä siksi, että olemme olleet vain kotona käymättä ulkomaailmassa.

Mies kysyi pitäisikö käydä ajelulla. Oli jo pimentynyt. Minä en tuntenut halua lähteä, mutta sanoin, että jos mies haluaa voimme toki mennä. Ei mieskään sitten oikeasti halunnut. sanoi auton vain turhaan liikaantuvan. Miehen selkä on ollut hyvin kipeä ja iskias vaivannut myös. Mikään lääke ei auta ja ymmärrän, että jatkuva hermosärky voi tehdä ihmisen hyvin tuskaiseksi ja joskus äkäiseksi. Mies on kyllä ollut nyt ihan kohtuullisella tuulella, kuen minäkin. Mitä nyt omassa päässäni pyöritellyt joitain ahdistuksen aiheita, mutta enemmän ollut kiinnostunut kirjasta.

Luin Sylvi Kekkosen loppuun. Hyvin kauniisti ja innoittavasti kirjoitettu. Antoi mielenkiintoisen kuvan tähän saakka tuntemattomasta henkilöstä. On vielä toinenkin mielenkiintoinen. Romanovien viimeiset päivät Jekaterinburgissa. Taidan aloittaa sitä tänään tai sitten luen tänään vain kevempää, ehkä lehtiä ja aloitan Romanovit huomenna, en tiedä vielä.

Tänään olen ollut kuin kala akvaariossa. Akvaariopäivä. Siksi alan näitä nimittämään. Vankina omassa kehossa ja päänsisällä. Oma Jekaterinburgini.

Mietin jo iltapalaa. Taidan ottaa ihanaa marjakompottia, jugurttia já jotain muuta. Onneksi namuja ei ole enää kovin paljoa jäljellä. ehkä joskus toivun tästä sokerihumalasta.

Muutama tekstari. En niistä oikein mitään saa.

Ajomies älä kiirehdi suotta, pakoon ei pääse kohtaloaan...

Sinua tarkoitin, vaikka kirjaimet menikin sekaisin.

Rauhallista Itsenäisyyspäivän iltaa sinulle.

En ottanut opparia. Onneksi. Ilta on ollut ihan mukava ilmankin. Aina uhkaan, mutta en sitten ota kuitenkaan. Se tuntuisi liian typerälle ja narkkikselle. Sitähän se olisikin.

Minun ja miehen välillä ollut ehkä lämpimämpi tunnelma, kun pyysin anteeksi ja mies huomasi, että minulla on myötätuntoa myös hänen ongelmiaan kohtaan. Ollaan hyvässä hengessä lojuttu sängyllä kirjoja lukien, iltapalaa syöden, uutisia katsellen, Linnan juhlia hyikäillen (etenkin erästä tekopyhää "suomen sinivalkoista..")

Tämäkin päivä kääntyi loppuunsa. Taas on ilta. Kohta me nukahdamme ja taas aamulla heräämme. Näin aika kuljettaa meitä väistämättä kohti sitä, mikä on meidän kunkin kohtalo. Tänään olen muistanut auto-onnettomuudessa 4 vuotta sitten kuollutta ex-miestäni. Hän on jo siellä, mistä me emme vielä voi kuin aavistella. Niin moni muukin, Vaari, Mummo, Miehen vanhemmat ym. Joskus he tulevat mieleen ja sitä miettii missä he nyt mahtavat olla ja mitä tekevät, ajattelevat? Sen me jokainen saamme tietää aikanaan.

Aloitin Romanoveja. Aina yhtä mielenkiintoinen aihe. Taidan lukea sitä vielä jonkin aikaa.

Lumi on satanut maahan. Lumi nukkuu samaa unta meidän kanssamme.

Kiitos Saloka!

Yö oli huono ja levoton. Hyörin ja pyörin ja heräilin yhtämittaa. Ahdistavat ajatukset ihan kuin laukkasi minun sisällä. Heräsin jo aamuyöstä ja sen jälkeen nukuin vain koiranunta.

Melkoinen ahdistus iski samantien, kun silmät avasin. Ja väsyttää niin kamalasti, että tuntuu, ettei tässä herää koko päivänä. Onhan tässä vielä aikaa heräillä, kun kello ei ole vielä edes kahdeksan. Hiljaa hyvä tulee.

Huomenna on se lääkäri, jota pelkään nyt yli kaiken. Pelkään, että ne tulkitsee tt-kuvausten tulokset ja kertoo, että nyt on vahva epäilys taudin uusimisesta. Vpoi luoja, että pelkäänkin sitä. Olen yrittänyt tähän saakka pitää koko asian taka-alalla, mutta koska huomenna on lääkäri se asia alkaa lähestymään vääjäämättä. On mentävä sinne kuulemaan tuomio. Uusiutuneista tapauksista 70 prossaa paranee uusilla (rankoilla) hoidoilla, mutta se 30 prosenttia ei parane.. ja kaikkihan on aina yksilöllistä. Mietin kestäisikö mun fysiikka enää uutta vielä rankempaa rääkkiä ja miten henkisesti? Tekisinkö sen lopullisen teon? En tiedä..

En oikein vieläkään halua ajatella koko asiaa. Mulla on vielä tämä päivä aikaa ottaa rennosti (jos se nyt enää onnistuu) ennen huomista. Yritän parhaani mukaan tehdä kivan päivän. Varmaan lueskelen Romanoveja ja muutakin, että saisin ajatukset pois pelottavaista asioista.

Loppu onkin sitten täysin Herran hallussa. Kyllä mun elämä on tosi tylsää. Tapella hengenvaarallisten asioiden kanssa näin nuorena. Joskus tekis mieli luovuttaa.

Kaitpa minä olen kohta hauta-arkussa. Sittenpähän ei tartte enää tapella.

Nyt on vähän synkkä mieli. Täytyy yrittää piristyä.

Hyvää 2. Adventtia kaikille!

Mitäkähän ihmettä olen oikein sekoillut?

Siis luulin, että tänään on jo sunnuntai vaikka lauantaihan se vasta onkin. Elikä eihän se mun lääkäri olekaan vielä huomenna. Mulla on vielä kaksi päivää "vapaata" jäljellä ja se oli ihan hyvä tunne. Rentouduin vähän ja ahdistus hellitti.

Voin viettää vielä kaksi mukavaa päivää. Ainakin yrittää tehdä niistä mukavan. Vähän on sellainen väsynyt ja aivosumuinen olo. Olen kyllä ulkoillutkin aivan liian vähän, joten ei se ainakaan virkistä. Mutta en vain halua mennä ulos palelemaan, kun en sitten sula ollenkaan pitkiin aikoihin jos pääsen paleltumaan. Varmaan huono verenkierto tai sitten olen taas vain laiska, tai sitten ahdistunut alitajuisesti. Silloin haluan aina vetäytyä sisälle jumittamaan, kun pelkään jotain asiaa.

Kuuntelen radiota. Luen kirjaa ja lehtejä. Syön kaapista jouluisia ruokarääppeitä ja teen suurta ajatustyötä, olenhan suuri filosoofi (vitsi..)

Telkusta ei tule yhtään mitään. Ihmiskontakteja ei ole tiedossa, muuta kuin mieheen ja se on ihan jees. Tekstareita voi aina lähetellä jos tulee yksinäinen olo.

Ei ole täällä kotonakaan oikein mitään suurempaa tekemistä, kun olen jo niin paljon siivonnut ja koristellut ym. En tiedä jaksaisinko edes keskittyä nyt sellaiseen surempaan.

Koitan olla ajattelematta, mutta ajatukset vaeltelevat aina välillä huoliin ja murheisiin.

Yksi kaappi olisi kyllä järjestettävänä jos jaksan.

Inhottavaa yrittää olla teennäisesti reipas jos ei oikeasti ole. Mutta miehen vuoksi en viitsi koko päivää vain läsöttää ja olla vaiti. Jos olisin yksin niin makaisin ja nukkuisin osan päivää, mutta se vasta olisi masentavaa. Tiedän kyllä miltä tuntuu herätä nukahdettuaan yksin ja onnettomana. Kun herää on vielä onnettomampi..

Pitäisiköhän repäistä ja vähän siivota ja paistaa vaikka torttuja ja järjestää se kaappi ja keksiä kaikenlaista aktionia. Jos uhmais väsymystä ja toimettomuutta. Mielestäni hyvä idea!

Onkohan Monange linjoilla vielä? Kukkuu! Olis kiva kuulla sinun kuulumisia M-Rakas ja teidän muidenkin pikku possujen (älkää nyt loukkaantuko). Kirjoitelkaa vain jos haluatte.

Nyt hihat heilumaan!

Energinen rykäisy. Iso moniosainen kaappi siivottu. Olen sen taannoin siivonnut, joten ei siellä niin hirveästi roskaa, mutta nyt kävin matkalaukun kimppuun, joka täynnä erilaista paperisälää vuosien varrella. Lähes kaiken heitin hevonkuuseen ja vain muutaman muiston säästin. Siellä oli koulutöitä opiskeluajoilta (roskiin), runoelmia, novellinväkerryksiä (roskiin) iänpäivänvanhoja teatterilippuja, konserttilippuja ja muuta silppua (roskiin). Ihana saada hävitettyä menneisyyden haamuja. Itse matkiskin meinasi lentää roskiin, mutta sentään säästin, kun siihen on hyvä tallettaa tai jos joskus vielä matkoille sattuu lähtemään. Isosta kaapista lähti kans pari kassillista sekalaista tarpeetonta roskiin.

Yllättävän suuri urakka. En tajunnut, että siellä noin paljon, kun olen kuitenkin muka säännöllisesti käynyt sitä läpi. Ilmeisesti en sitten tarpeeksi. En mitenkään arvosta vanhoja, luovia töitäni ja tahdon ne vain pois. Sellainenkin kulttuuriaktiivinen elämänaika nyt vain tympäisee. On sitä jaksanut kouhottaa yhtä sun toista. Aivan huimaa, kun miettii. Ja ne liike-elämän pyörteet..on siinä jotain hyvin maanistakin ollut, pakko olla. Hyvin vauhdikasta ja epänormaalin idearikasta, heh.

Mies käyttää pihalla lumilinkoa. Hartaasti odottanut lumen tuloa, että pääsee kokeilemaan. Hyvää jälkeä näkyy tulevan. Naapurin kaveri ihmettelee vieressä. Minuakin huvittaisi saada happea keuhkoihini, mutta en silti mene ulos. Lumen tarttuminen kenkiin on niin inhottavaa (tiedän, tekosyy) mutta ehkä haluan nyt piileskellä täällä sisällä suojassa ja puuhailla mitä puuhailen.

Kaappia siivoillessa hiipi ajatus, jos jään vaikka auton alle tai saan sydärin niin jäämistöni on mahdollisimman siisti ja minimalistinen niin se on jäljellejääneiden helppo perkata. Kaikki jäte on jo valmiiksi poissa. No, se oli vain ajatus, mutta toki ihan realistinen.

Se oli kaapinsiivous. Mitä seuraavaksi? Torttujen paistaminen..ehkä.

Mies on menossa kaverinsa kanssa käymään huoltiskalta röökiä. Sanoin jo, että kaljaa on turha raahata sieltä. Saa nähdä uskovatko. En todellakaan jaksa kuunnella mitään humalaista sössötystä nyt. Mies olisi halunnut torstaina ostaa kaljalaatikon, mutta sanoin, ettei osta. Kaipa sillä nyt himo olisi ostaa. Haukun pystyyn jos nyt ostaa (vitsi).

Minä en koskaan osaa olla rento. Nytkin vaistomaisesti kuuntelen puolella korvalla miesten puhetta kuistilla (tuuletusräppänästä kuuluu), että mitä juttelevat ja mahdollisesti sellaista mitä ei minulle kerrota. Olen aina todella epäluuloinen ja joskus jopa vainoharhainen. Mitään aihetta siihen ei ole.

Nyt elppaan hieman aikaa ja alan sitten jotain taas.